Sivun näyttöjä yhteensä

30. marraskuuta 2006

Uusi yksityisyys


Kirjoitan tämän jutun ainakin kolme kertaa. Asia on vaikea, minullekin, vaikka joudun miettimään näitä työkseni, aamusta iltaan ja öisin.

Tästä kirjoituksesta oli olemassa jo teelmä, mutta sekunnin sähkökatkos söi sen. Epäilen että kysymyksessä oli Fortuminen mielenosoitus. Ehkä itse Lilius oli räpläämässä muuntajaa. Mene tiedä. Ei kai se aivan helppoa ole, että joutuu lähettämään alaisiaan televisio-ohjelmiin valehtelemaan. Mainio mies muuten tämä Purasjoki.

Yksityisyys on suojattu henkilötietolailla ja rikoslailla. Se tukeutuu perustuslakiin, joka puolestaan on sopusoinnussa EY:n peruskirjan kanssa.

"Yksityisyys" tuli sanana käyttöön myöhään. Se liittyy selvästi porvariston aikakauteen eli 1800-lukuun.

Urkintajärjestelmät kehitettiin heti kun ne oli kielletty. Vallankumouksellinen vapaus tarkotti yhdelle yhtä ja toiselle toista, mutta sen rajoittaminen osoittautui yhtä helpoksi ja suosituksi kuin tasa-arvon toteuttamatta jättäminen.

Vapaus alkoi korvautua oikeuksilla - historiallisesti säätyetuoikeus eli privilegio oli ollut tärkeämpi. Kiinteän omaisuuden omistusoikeus oli jakautunut jännittävästi feodaalijärjestelmässä, joka kuvataan kirjallisuudessa järjestelmällisesti väärin. "Omistusoikeuden suoja" toteutui näppärästi hopea- ja kultarahojen ja maksumääräysten aikakaudella. Kunhan piti rahansa piilossa verottajalta ja muilta ikäviltä ihmisiltä, niin kauppaakin kykeni harjoittamaan.

Koko 1800-luku oli keskustelua omistusoikeudesta. Kiinteän omaisuuden asioissa kysymys vuokraviljelijöistä ja tilattomasta väestöstä oli paha. Vielä pahempi oli ongelma työntekijän oikeudesta työnsä tulokseen. Rahoittajat sanoivat, ettei niillä mitään oikeuksia ole. Eri sorttiset sosialistit sanoivat, että kun on.

Asia meni mutkikkaaksi, kun Lenin kopioi Saksan sotatalousmallin Neuvostoliittoon ja valehteli, että tämä on nyt sitä sosialismia. Valtio omistaa kaiken ja ellei omista niin määrää kuitenkin, ja salainen poliisi ampuu.

Salaisen poliisin eli urkintajärjestelmien suuret perustajat olivat Ranska ja Itävalta-Unkari. Tsaarin Ohrana tuli kaukana perässä. Ranskan uranuurtaja oli Napoleonin poliisiministeri J. Fouché. Itävallassa urkintajärjestelmän kauhistuttavuutta lievensi kansallisluonne - Schlamperei eli sössääminen ja yleinen tarmokkuuskohtausten puuskittaisuus.

Yhdysvalloissa muuten CIA perustettiin vasta 1947, eikä FBI ollut mikään salainen poliisi ainakaan ennen kuin sen johtaja J. Edgar Hoover pääsi todella villiintymään 1950-luvun lopulla. Vaikea uskoa, että amerikkalaiset olivat vielä taannoin vakavissaan selittäessään, että omien kansalaisten silmälläpito on kaiken kaikkiaan kiellettyä. Mutta jo Kennedyn aikana Washingtonissa oli enemmän mikrofoneja kuin Moskovassa.

Yksityisyyden sijoittuminen 1800-luvun alkuun on selvä ja ymmärrettävä asia. Yksityisyyttä oli porvaristolla eli esimerkiksi kauppiailla, ja lisäksi virkamiehillä. Ennen vallankumouksia köyhä kansa oli tehnyt säännöllisesti nälkäkapinoita, jotka kukistettiin johdonmukaisen julmasti - le fronde, jacquerie, Saksan herrojen yllytyksestä aikaansaadut kansannousut 1500-luvun alussa, nuijasota.

Herman Lindqvist esittää hyvin mielenkiintoisen ajatuksen - maanjakolaitos ja etenkin isojako sai vauhtia sosiaalisesta levottomuudesta. Ahtaissa kylissä maakansalla oli ikävä tapa istua iltaisin jupisemassa päreen valossa, ja valtaa pitävät osasivat arvata, mitä siellä jupistiin. Järkeistämällä tilukset ja siis siirtämällä talot pidemmälle kuin laskuhumalaisen talokkaan kävelymatkan päähän etenkin Ruotsiin ja Suomeen saatiin syvä sosiaalinen rauha.

Tuntuu sangen uskottavalta.

Suomessa historiantutkimus ei halua millään myöntää, että punakapinassa 1918 oli huomattavan paljon perinteisen eurooppalaisen nälkäkapinan piirteitä ja että torpparien laskeminen ja muu sellainen, joka sopii väitöskirjoihin, on aika toisarvoista. Kyllä keskeinen syy nousta aseisiin oli nälkä ja tienestien loppuminen.

Se toinen suuri kysymys, työntekijän oikeus työnsä hedelmiin, alkoi ratketa yllättävältä taholta. Saksan luutuneimmat konservatiivit Bismarckin johdolla perustivat työlainsäädännön, joka korvasi nopeasti entiset palkollis- ja hallisäännöt. Maailma muuttui sosiaalidemokraattiseksi. Siis 1800-luvulla.

Se että osa porukasta on edelleen sosialidemokraatteja, peräti yhdellä aalla, paitsi Heinäluoma, joka ääntää "sosmoratia", on tietysti kiinnostavaa.

Yksityisyys oikeutena on salaisen poliisin aikaansaannos, etenkin Gestapon ja NKVD:n. Saksaa hallittiin IBM:n mielihyvin ja käteisellä toimittamilla Hollerith-reikäkorttikkoneilla, joiden rojaltit juoksivat jopa sodan aikana, Sveitsin kautta. Elektronisen tietokoneen kehittäminen liittyi sukellusvenesotaan Atlantilla ja salakirjoituksen avaamiseen, mutta todellinen kehityssysäys tuli 195o-luvulla kylmän sodan mielipidevalvonnasta.

Salainen tietokanta on tietojenkäsittelyn äiti.

Tämä ei ole turhaa puhetta. Juutalaisten ja muiden vähemmistöjen löytäminen ja toimittaminen tuhoamisleireille oli merkittävä operaatio, joka tukeutui kaikessa henkilötietoihin. Suomessa oli 1940 ja 1941 aseissa enemmän väkeä kuin missään muussa maassa milloinkaan historian aikana - jopa 12 prosenttia väkiluvusta. Myös meillä henkilötietorekisterit olivat niin hyviä, nyt aiheellisesti kauhistellaan Erillisen Prikaati 21:n kohdalla Viipurin taistelussa 1944 sattunutta kirjaamisvirhettä. Muutoinhan meillä on jokainen ihminen ja lisäksi takin napit ja kenkäharjat luetteloitu, listattu ja kollattu.

Kollaaminen eli kollaterointi on oma varsinainen ammattitaitoni. Toinen lukee listaa tai protokollaa ääneen ja toinen seuraa konseptista. Välimerkit luetaan napauttamalla keltaisella lyijykynällä pöytään. Olen harjoittanut tätä vaativaa ammattia vuodesta 1976, mutta kieltämättä se alkoi jäädä vähiin vuosituhannen lähetessä loppuaan. Sen jälkeen olin pukittaja. Jotkut sanoivat hovioikeudenneuvokseksi. Keskeinen tehtävä oli lukea päätöskonseptia sana sanalta ja varustaa jokainen luettu sana kruksilla eli pukilla. Konseptin oli laatinut esittelijä, ja esittelijät olivatkin yleensä etevämpiä kuin me jäsenet. Minulla on niitä tallessa, silmiä hivelevän kauniita konsepteja, joissa todellakin joka sanan alla on merkki ja poistot on ilmaistu alleviivauksella, ei koskaan yliviivauksella, ja siellä täällä on pitkän harkinnan jälkeen esimerkiksi sana "ja" muutettu sanaksi "sekä". Tai päinvastoin.

Henkilötietoja ei pahemmin peitelty. Monet tuomarit liittivät rikosrekisterin otteen pöytäkirjoihin, ja kantapöytäkirjassa se oli joka tapauksessa kenen tahansa tarkasteltavana. Vanhoihin papinkirjoihin eli virkatodistuksiin merkittiin tarvittaessa esimerkiksi "huonomaineinen".

Itse olen hyvämaineinen. Minulla oli siitä paperi. Sellainen piti esittää hovioikeuden auskultantiksi ilmoittautuessa, nimittäin hyvämaineisuustodistus. Sen jälkeen vannottiin virkavala, joka oli pitkä ja järkyttävä.

Kun henkilötietojen suojaaminen tuli ajankohtaiseksi, se tuntui alkuun turhanaikaiselta, mutta kun sotaisat taustat paljastuivat, asian ymmärsi. Erilaiset luottokaupat ja pankkioperaatiot yleistyivät ja muovikortit tulivat laajaan käyttöön. Niin päädyttiin nykyiseen kaksinaiskäytäntöön. Syntymäaika on salainen tieto, mutta ajokorttia tai vastaavaa todistusta, josta syntymäaika ja henkilötunnus käyvät ilmi, on liehuteltava aamusta iltaan kaupoissa ja konttoreissa niin että on se yhdenlaista salaisuutta.

Nyt vasta tullaan asiaan, joka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa sopivina päivinä. Tämä on totta puhuen kirjoittamalla ajattelua, kun tapaan huomenna Aarnion Reijon ja on tarkoitus puhua tietosuoja-asioista.

Olisi loogista kehittää henkilötietojen suojasta oikeus henkilötietoihin - jotai samanlaista kuin tekijänoikeus.

Amerikkalaisessa lainopissa esiintyy jo right in publicity. Meillä on samaa käytäntöä. Häänsä tai hautajaisensa voi myydä lehdelle, jos on riittävän kiinnostava ihminen, ja isot tissit. Urheilija voi myydä rintapielensä mainostilaksi, jolloin kaupan kohteena on nimenomaan nimeltä tunnettu ja kasvoista tunnistettava urheilija. Esiintyvän taiteilijan, esimerkiksi rokkarin, nimi on hänen tavaramerkkinsä eli brändinsä.

Jos esimerkiksi Sonera olisi hyvinhoidettu yhtiö, se olisi jo ryhtynyt puuhaamaan tässä asiassa. Kyllä yksi ja toinen olisi valmis myymään asiakasprofiilinsa, jos hinnoista sovittaisiin. Nythän ongelma on se, että yksityiskohtaisten tietojen kerääminen esimerkiksi nimettyjen henkilöiden ostotottumuksista on kiellettyä. Ei se kuitenkaan ole niin kiellettyä, etteikö se onnistuisi asianomaisen suostumuksella. Ja kun viisas ihminen ei sellaiseen mene suostumaan niin - eikö tietoja voisi ostaa?

Tällainen voisi olla uutta yksityisyyttä - henkilötietoja kauppatavarana.

Ajatus taitaa kuulostaa karmealta. Se voi olla merkki siitä, että se olisi kehittelemisen arvoinen.

12 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tämänsukuisia kysymyksiä myös blogikontekstissa. Olisi kovin helppo lisätä omaan blogiin mainoksia ja tienata sentyköitä sitä kautta. Mainokset arvotaan tekstissä olevien sanojen perusteella eivätkä ne varsinaisesti liity minuun tai nimimerkkiini. Vaikuttaa melko harmittomalta eikä lisätienestikään haittaisi. Vanha aatamini panee lujasti hanttiin, mutta en ole saanut syytä oikein sanallistetuksi. Epäilen, että se liittyy vähintään löyhästi tähän tematiikkaan.

    VastaaPoista
  2. Perin hedelmällistä pohdintaa. Taisi tulla sivutuotteena keksityksi uusi mittayksikkö: Vortumi, aika joka menee takinkääntämiseen.

    On myös kirjoitettu että historian tehokkain kontrollikanava ja kuuliaisin komentoketju on ollut valtiokirkon papisto.

    Ajatellaanpa kirkonkirjoja ennenvanhaan kun ei oltu puhuttu uskonvapaudesta mitään, vaan jokainen oli syntymästään lähtien ravitsevaa vettä janoava taimen kirkkoherran puutarhassa. Luulis että monellakin kirkonkylällä isäntien henkilö- ja luottotiedot olivat silloin eräänlaista kauppatavaraa.

    Lauma, jolla on paimen, on katras. Lampaiden lailla julman kohtalonsa tavannut juutalaisälymystö oppi sen karvaimmalla mahdollisella tavalla.

    Kristinuskon yksi erikoisuus on nähdäkseni papiston rooli tukea vaikeiden päätösten tekijöitä, eikä yksin hyökkäykseen valmistautuvaa sotaväkeä, vaan myös esim. pankinjohtajia, jotka etenkin pienellä paikkakunnalla hyvin aavistavat miten suuren katastrofin lainojen irtisanominen voi asiakkaalle aiheuttaa.

    Täällä Espoossa on Ison Omenassa “ostoskeskuspappi”. Pitäsiköhän käydä jututtamassa?

    Mieltäni kovasti kuohutti Milan Kundera väite, että nimenomaan sosialismissa pyrittiin tuhoamaan yksityisyys! Kaikkien oletettiin kuuluvan suureen perheeseen, jossa kenelläkään ei voinut olla salaisuuksia toisilta. Suo siellä, vetelä täällä.

    Hänen mukaansa oikeus yksityisyyteen on läntisen sivistyksen tärkein kivijalka.

    Kun luulee voivansa kirjoittaa ja ajatella yhtäaikaa, kaikenlaista pulpahtelee pinnalle: ollessaani megaluokan suomalaisen yrityksen palveluksessa 90-luulla piti kerran täyttää hyvin epävirallisen näköinen moniste, jossa kysytiin henkilötietoina mm. kuulumista kirkkokuntaan/väestörekisteriin.

    VastaaPoista
  3. Ad Heikki Rönkkö:

    En ilennyt panna tähän blogiin mutta pian panen - ihailemieni ranskalaisten tutkijoiden mukaan yksilöllisyys, saati sitten yksityisyys, oli renessanssin äpärälapsi, joka saapasteli historiaan puoli vahingossa ja katosi henkeään pidätellen 1900-luvun alussa.

    Amerikkalaiset eivät ole huomanneet vielä mitään.

    VastaaPoista
  4. Yksityisyyden ja yksilöllisyyden teemaa olen minä lähestynyt aika monasti yhteisöllisyydestä luennoidessa.

    Tämä suhde on mielestäi erittäin mielenkiintoinen, sillä yksilöllisyys ja yksityisyys ovat, kuten Kemppinen huomautti, verrattain uusia ilmiöitä, joita aivan ilmeisesti ei ole edes osattu tutkia kunnolla.

    Muistakaapa se, että monet korkeassa asemassakin olevat henkilöt, kuninkaat ja piispat, olivat koko ajan jonkun seurassa vielä 1700-luvulla.

    Ranskan kuningas kävi paskalla hovin läsnä ollessa ja englannin kuningattaret synnyttivät kanslerin tai pääministerin silmien alla.

    yksityisen aseman puutetta kuvaa sekin, ettei Englannin hallitsijan lapset ole edes syntyessään poika tai tyttöjä, vaan prinssejä ja prinsessoja.

    Aleksanteri I taisi olla ensimmäinen Venäjän keisari, jonka sängyn jalkopäässä ei ollut paikkaa henkivartijan nukkua.

    Yhteisöllisyys on meidän perimässämme ja itse uskon, kuitenkin, myös yksilöllisyyden olevan siellä, sillä se merkitsee myös kilpailuetua yhteisössä, niin ruuasta kuin lisääntymisestä.

    Toisaalta taas yhteisö rankaisee niitä, joitten yksilöllisyys on liiallista, sillä se voidaan arvioida, oikein tai väärin, vaarantavan yhteisön.

    Tähän liittyy sitten yhteisöstressi ja eräänlainen evoluution kaksoissilmukka.

    Kun yhteisöstressaantuu, oli syynä sitten liian tiivis yhteisö, ulkoinen uhka tai vaikka sitten jaettu alteraatiostressi, sen suvaitsevaisuus vähenee. Yhteisö haluaa samaan aikaan puolustaa omaa identiteettiään, että jakaantua helpommin hallittavaan kokoon.

    Mutta sitten taas, evoluution silmukassa on sekin miten erilaistuminen tarkoittaa paitsi uhkaa, myös mahdollisuutta.

    Tässä tapauksessa ne, joilla on parhaat ja heikoimmat selviämisen mahdollisuudet, tulevat puristetuksi pois yhteisön suojista.

    Näin uudessa yhteisössä, joka syntynyt vanhan yhteisön hajotessa, on mahdollisesti edellisen ryhmän ääriainekset ja olettaisin näin, suuremmat mahdollisuudet selvitä muutoksesta.

    Tämä näin äkkiä hatusta karistettuna.

    Taidan tehdä tästä postauksen omaan blogiini.

    VastaaPoista
  5. Rajaton rekisterien salliminen tekisi maailmasta tuppukylän, jossa kaikki tai ainakin väärät tahot tietävät toisten asiat hyvässä ja pahassa.

    Tänään hupaisa mielipide voi aiheuttaa huomenna hankaluutta ja vaivaa.

    Tämä on vain yksi puoli asiasta.

    Tästä syntyy vielä mukava keskustelu.

    VastaaPoista
  6. Jos yksilöllisyys korreloi mitenkään kansalaisyhteiskunnan alueen laajuuteen, on sitä varmaankin eniten ollut Breznevin ajan Neuvostoliitossa.

    Nykyisessä työelämämyllytyksessa ajattelen välillä, että yhden puolueen diktatuuri yhdistettynä äärimmäiseen tehottomuuteen ei olisi välttämättä mitenkään huono vaihtoehto.

    VastaaPoista
  7. Todistuksia hyvästä maineesta on helppo saada. Mutta sen todistaminen, ettei ole hullu on jo kovemman luokan juttu. Minulla sellainen todistus on, kun se vaadittiin työskentelyyn eräässä valtiossa. Oikein pätevän alan miehen kirjoittama, joka on nykyään erään vankimielisairaalan psykiatri. Asian selvittämisen yksityiskohdat kuuluvatkin sitten toisaalta yksityisyyden ja toisaalta lääkärin salassapitovelvollisuuden piiriin. Taitaa olla jo paperin voimassaoloaika päättynyt, joten mene ja tiedä, kuinka asian laita on.
    Joka tapauksessa - systeemi valvoo yhä tarkemmin. Meistä on aivan valtava määrä tietoa erilaisissa rekistereissä, joiden valvonnan taso vaihtelee aikalailla. Poliisiviranomaisilla on omat sisäiset rekisterinsä. En usko kenekään todella valvovan niiden käyttöä.

    VastaaPoista
  8. Mieli on melkoinen henkilörekisteri, jossa käyttötarkoitussidonnaisuutta on vaikea valvoa. Virkauralla näkee ja kokee kaikenlaista - yksin hakujonoista sitä oikeaa tietoa etsiessä. Muistaako sitä, mistä on tiedon mieleensä saanut. Kannatan virkamiehille päivän päätteeksi velvollisuutta kirjata henkilötiedot, lähteet, luotettavuus ja sallitut käyttötarkoitukset - eikä sitten muuta käyttöä, kuin loki ja lainsäädäntö sallii. Arkaluonteisten tietojen mieleenpainamiskielto olisi hyvä myös - jollei siihen ole välttämätöntä tarvetta. Yksityiskohtiin mentäessä rekisterisäännöstö on kyllä aika mahdotonta. Devil is in the details. Tai todistelukielto - näytöksi ei kelpaa, jollei osaa sanoa laillista lähdettä.

    VastaaPoista
  9. Onneksi meistä on jo niin paljon tietoa, ettei kukaan jaksa tonkia.

    Toisaalta hirvittää, jos joskus joutuu lankulle väestörekisteritietojen perusteella kun raamattu vaihtuu koraaniin. Enhän minä usko mihinkään, mutta eiväthän he sitä usko.

    Konstaapelin näppisvirhe voi tehdä minusta terroristin. Ah auvoa sen jälkeen. Näkökulmia on runsaasti

    VastaaPoista
  10. Mennäkseni aasinsillalla toiseen asiaan. Puhut yksilön oikeuksista ja yksilön turvasta sekä toisaalta vapaudesta.

    Olen lukenut erään biologin mietelmän vapaudesta ja tasa-arvosta. Hirveällä vaivalla saisin nimenkin selville. Kaunokirjallisuudessakin olen ajatukseen törmännyt. Se kuuluu lyhykäisesti, että vapaus ja tasa-arvo ovat toistensa vastakohtia. USA:ssa on vapaus ja sieltä puuttuu tasa-arvo. NL:ssa yritettiin tasa-arvoa väkisin, ja sieltä jäi puuttumaan paljonkin, mm. vapaus. Mitä sanot?

    VastaaPoista
  11. Meillä on niin ohueksi juustohöylätyt virkakoneistot, että ne eivät kyllä ehdi tahallaan yksityisyyttä loukkaamaan. Hyvässä uskossa, hyvässä tarkoituksessa pahiksia etsitään.

    VastaaPoista
  12. Senkin uhalla, että riskeeraan hyvämaineisuuteni Helsingin herrojen silmissä, en malta olla kertomatta tämän aamun ahaa-elämyksestäni.

    Iisalmen Sanomien nettilehden mielipiteissä viitataan paikkakunnalla sijaitsevaan Kustaa Aadolfin kirkkoon.

    Olen aina luullut tuota kirkkoa, jossa mm. vanhin veljeni on siunattu viimeiselle matkalleen, kutsuttavan Iisalmen maaseurakunnan kirkoksi.

    Siispä tutkimaan. Googlasin esille linkin
    http://www.peda.net/verkkolehti/iisalmi/lyseo/ankkuri?m=content&a_id=18

    Ilmenee että 1627 valmistunut ensimmäinen kirkko paloi vuosisadan lopulla jolloin mm. "tuhoutui ruotusotamiesten vaatteita, yksi lippu, ruutia, luoteja, miekkoja, musketteja ja joukko kirkon omaisuutta"

    Hätäisesti kyhätyssä uudessa "kirkossa eikä sakaristossakaan, ollut minkäänlaisia lämmityslaitteita ja kesäisin huonosti peitetyistä haudoista nousi harvan lattian läpi sietämätön löyhkä".

    Ajan myötä toisen kirkon permannon alla olevat "haudat peitettiin mullalla, lujilla laudoilla ja tuohilla, jotta löyhkä ei häiritsisi seurakuntalaisia"

    "Sekä ensimmäisen, että toisen kirkon aikana sai haudata maksua vastaan kirkon permannon alle...Rikollisia ei haudattu siunattuun kirkkomaahan, vaan kirkon pohjoispuolella olevaan paikkaan tai hautausmaan aidan ulkopuolelle. Myös kastamatta jäänyt lapsi, lapsivuoteeseen kuollut vaimo, veteen hukkunut tai itsemurhan tehnyt haudattiin hautausmaan ulkopuolelle. Nykyisen Vanhan kirkon läheisyydessä sijaitsee kirjailijoiden Juhani Ahon, Kauppis- Heikin ja Eino Säisän haudat."

    Hautapaikan myyminen lattian alta lopetettiin joskus 1800-luvulle tultaessa.

    Raha siis kiuluun kilahti ja sielu taivaaseen vilahti syrjäisessä Savossa vielä 1700-luvulla.

    VastaaPoista