Sivun näyttöjä yhteensä

10. marraskuuta 2006

Masala Masaby

Murtomiehen ongelma: miten varastaa? - Kuvien varastaminen kirjoista skannaamalla vaatii taistelua rasteria vastaan. Tällaisia mielestäni välttäviä tuloksia saa aikaan kikkailemalla Photoshopilla: Grayscale - Gaussian Blur - Sharpen - Unsharp Mask - Curves (kontrasti). Jätän filttereiden arvot kokeiltavaksi.

Yläkuvassa on Lingonbacka, jonka nimeksi on näemmä otettu myös Puolukkamäki. Se on Vanhan kirkkotien varressa Masalassa risteykseen tultaessa siinä missä on vasemmalla urheilukenttä. Kuten nähdään, rakennuksessa oli ilmajohtojen aikakaudella seudun puhelinkeskus eli sentraali. Kuva on ajalta ennen parenteesia. "Porkala-parentesen" eli sulkumerkit on ruotsinkielisten nimitys vuosille 1944-1957 eli Porkkalan vuokra-ajalle. Neuvostoliiton raja oli silloin Masalan ja Luoman välissä.

Mathildebergin omistaja Franz Grümmer ei voinut sanoa vaimolleen: I never promised you a rose garde. Ei hän kyllä varmaan osannut englantiakaan. Mutta Suomen leikkokukkien viljelyn syntysija on Jorvas ja Mathildeberg on se paikka, joka on Hangontien ja Kehä kolmosen risteyksessä. Vuodesta 1909 sieltä vietiin junanvaunullinen ruusuja Pietariin harva se päivä. Sotien välisenä aikana Jorvaksessa ja Masalassa oli kymmeniä kaupallisia puutarhoja. Parenteesin jälkeen ei ollut jäljellä mitään, ja vain pieni osa rakennettiin uudelleen.

Seudulla olivat myös Uudenmaan ja Suomen ehkä suurimmat hedelmäpuutarhat ja Kirsikkapuistot. Ne paleltuivat Talvisodan aikana. Mutta silti kriikuna olisi hyvä vaakunaeläin tälle kunnalle tai näille kylille.

Tämä kirjoitus on asiallinen pari eiliselle Calvino-parafraasille. Masalassa minua hämmentävät kadonneet herraskartanot, joista Sundsberg oli Espoonkartanon kokoinen ja näköinen, Hullus muuten muhkea mutta nimeltään niin hankala, että paikka on nykyisin Framnäs.

Muinaiset kirkonkylät, kuten Kauhava, jonne menen siihen toimeen käskettynä itsenäisyyspäivänä, ovat kertakaikkisesti muuttuneet, ja se on ajan kulumista, jota vanhukset ovat alati vaikertaneet. Mutta tuo tuollainen Masala ja tämä tällainen Jorvas ovat kokeneet amputaation - parenteesi - ja kulmilla vaistoaa kummitusten paljouden ja kuolleiden kohinan.

Sundsbergiin on muuttanut ziljoona uutta perhettä. Tervetuloa ja viihtykää.

Epäilen että monet heistä eivät tiedä, että he eivät asu Espoossa, vaan maalaiskunnassa, jolla on omat toimensa, elimensä ja konttorinsa ja kansliansa, joissa vielä hiljan useimpien työntekijöiden sukunimi oli Åberg tai Engström. Paikkakunnan suurmiessuku on Adlercreutz - juuri se sama. Erik A. osallistui Kirkkonummen keskustan suunnitteluun sellaisin seurauksin, että kirkon seutu kirjastoineen taitaa olla Suomessa ainoa kirkonkylätaajama, jota ei ole totaalisesti pilattu pankkien ja kauppaketjujen kiima-aikana 1970-luvulla. Torin seutu on viihtyisä ja kirkko hautausmaineen komea. Juopot ja eläkeläiset viihtyvät. Kirjasto hankkii minulle kaukolainaamalla niteitä etäältä Espoosta ja jopa Helsingistä asti.

Kirjaston hienoin puoli on se, että ne ottavat omia kirjojaan takaisin ihan ilmaiseksi. Ajatella! Joskus olen yrittänyt sujauttaa omia kirjojani joukkoon mutta jäänyt kiinni. Se on se kirottu tietotekniikka.

Yhteistyökumppanilleni Kirkkkonummen kirjastolle tiedoksi: kukaties merkittävin Kirkkonummeen liittyvä kirjailija ei ole Kjell Westö, joka on bongattu paikkakunnan Prismassa, eikä edes Kyösti Wilkuna, joka majaili Jorvaksessa, eikä Arvid Mörne, joka on paikkakunnan hovirunoilija, eikä Paul von Martens, joka asuu tuossa, eikä Juhani Seppovaara, joka asuu tässä.

Lähteiden mukaan nurmijärveläinen A. Stenvall viivytteli kesän Ingvaldsissa eli Masalassa tai Jorvaksessa prepatessaan ylioppilastutkintoon. Hänen lähettämänsä sydänjuuria myöten tympääntynyt kirje on tallella. Hän siis pääsi ylioppilaaksi niukin naukin ja ryhtyi sitten kirjoittamaan romaanikirjoja, muun ohella Siuntiossa erään pitokokin hoidossa, ja tuloksena oli kirjallisuusprofessorin raivo ja akateemisten tukijoiden syvä pettymys.

"Det är inte det Finska folk jag känner", kirjoitti Agathon Meurman Y.S. Yrjö-Koskiselle syvästi tuohtuneena.

Hans Brennerin "Masaby - från bondby till tätort" on myynnissä ainakin Masalan K-kaupassa. Kustantajaa ei ole. Julkaisija on "Projektgruppen fpr Masaby historik". Kirja julkaistiin myös Suomeksi. Se on rehentelemätöntä amatöörin työtä. Amatööri tarkoittaa harrastelijaa ja samalla ihmistä, joka rakastaa aihettaan.

Olen kolmekymmentä vuotta katsellut maisemasta Masalan komeiksi mainittujen maalaistalojen paikkoja tietäen, että Kuninkaantie eli vanha Viipurin tie oli käytössä jo pakanuuden aikana. Tästä mentiin Espoonkartanon kautta Helsingin kuninkaankartanoon ja Helsingin pitäjän kirkolle. Kirkkonummi oli virolaisen Paadisten luostarin "alusmaa" jo 1300-luvulla eli paljon vanhempi keksintö kuin Helsinki.

Asiasta lähemmin Backman - Ihrcke-Åberg - Kyrkslätts hembygdsförening "Det gamla Kyrkslätt (2003). Tämä kirja on runsassisältöinen mutta vaikeakäyttöinen.

Näistä kahdesta kirjasta päättelin, että ajoittain monimutkaiset suhteemme kuntaan (tie, viemäri, kaava) eivät johdu pelkästään meistä. Syy on yksinkertaisempi: ne vihaa meitä.

Kyrkslätt oli tukevasti ruotsinkielinen. Me 1970-luvun alussa tänne muuttaneet suomenkieliset olemme tunkeilijoita. Asiaa ei auttanut, että puhuin ruotsia naapureille ja kunnan herroille ja rouville.

Täällä ruotsinkielisten prosentti on nyt 17,7. Näppituntumalta suomenkielisten osuus ei ollut 30 vuotta sitten tuota suurempi.

Ehkä suuttuvat minulle, kun luen heidän kotiseutukirjojaan rivien välistä. Lapsiltani olen kuitenkin kuullut, että kyllä kielisuhteissa oli kitkaa vielä 70-luvulla ja 80-luvulla. Kiirehdin lisäämään, että nyreä suhtautuminen tulokkaisiin on minulla itselläni verissä Pohjanmaan perua - 20 vuoden kunnassa asumisen jälkeen voidaan jo ryhtyä nyökkäämään mutta vain noin, niskaa nykäisemällä. 30 vuoden kuluttua saatetaan sanoa jo päivää, mutta yrmeästi.

13 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itsekin hypistelin taannoin tuota Masalan K-Kaupassa ollutta historiikkia. Ja kyllä, se oli rakkaudella tehty.

    Muutin kirkkonummelle pari vuotta sitten. Kunnallispolitiikka on välillä absurdia ja pientä kitkaa on natiivien ja uudisasukkaiden välillä havaittavissa. Muuten ei voi valittaa. Ja ainakin riittää puhumista hiekkalaatikolla.

    VastaaPoista
  2. Pohjalainen ylpeys on parhaimmillaan kunnioitettava ominaisuus. Silloin omanarvontunto ei ole yrmeyttä ulkopuolisia kohtaan vaan asenne, ettei itseään tarvitse pyydellä anteeksi silloin, kun siihen ei ole syytä eikä muiden hyväksyntää tarvitse kerjätä. Mainittakoon etten itse ole pohjalainen. Hieno blogi muuten, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Ummehtunut nurkkakuntaisuus on outoa käytöstä, mutta niin totta monissa landepaukkujen miehittämissä kunnallisissa luottamustehtävissä. Oman kokemukseni mukaan Pirkanmaalla on ainakin yksi kunta, jossa kunnan organisaatiota on käytetty liian usein kuntalaisten häikäilemättömään kiusaamiseen ja asioiden kaikinpuoliseen jarruttamiseen. Tällaisessa meinigissä ei ole ollut mitään järkeä, mutta se on ollut ilmeisesti vuosikymmeniä tapana, joten se on koettu täysin normaalina olotilana. Jossain vaiheessa tällä meiningillä kunnalta loppuu itsenäisyyden eväät, kun väki kaikkoaa ja kunnan taseiden V-tyyli vain lisääntyy. V-tyylissä menot karkaavat ylöspäin ja tulot kuihtuvat alaspäin. Itsenäisyyden loppu on silloin edessä, kun menojen rahoitus on vuodesta toiseen lisävelkaantumisen varassa.

    VastaaPoista
  4. Ad Toipila:

    Tartun syvälliseen näkökohtaan, jonka esität.

    Paikallishallinto on kuin onkin maantieteen aikakauden tuote ja Suomessa lisäksi systemaattisesti epäonnistunut.

    Pääkaupunkiseudulla näkee jo, mikä on kehityksen suunta. Helsingin, Espoon ja Vantaa lakkauttamisen jälkeen olisi perustettava niiden sijaan noin 98 kuntaa ja niille virtuaalihallinto.

    Samalla kun fyysisen paikallisuuden sielullinen merkitys kasvaa sen hallinnollinen merkitys katoaa.

    Joku tuttu pappi sanoi kerran minulle, etteivät ihmiset Jumalaan usko vaan kirkkorakennuksiin ja hautausmaihin.

    VastaaPoista
  5. Hallinnossa on sitä ongelmaa, että se ei vie mitään eteen-, taakse- eikä eteenpäin vaan liikkuu kokonaan todellisuuden ulkopuolella; siksi virtuaalihallinto voisi olla hyvä ratkaisu. Yhteisöjen ja paikkakuntien tulisi luultavasti olla aika pieniä. Esimerkiksi kuntauudistuksessa esillä ollut minimi 20 000 saattaa olla todellisuudessa maksimi mahdolliselle yhteisölle. Kummallekaan, niin minimille kuin maksimillekaan ei ole tosin tutkimuksellisia perusteita, muuta kuin ehkä maksimille sikäli, että Ateenassa oli Aristoteleen aikana joku 100 000 asukasta, joista 20 000 vapaita kansalaisia ja loput orjia (voi olla, että muistan luvut väärin).

    VastaaPoista
  6. Ad Järveläinen:

    Muistikuvasi on oikea tai oikeansuuntainen. Demo-kratia eli kansan valta toimi juuri niin laajalti kuin ääni kantoi.

    Heillä oli kyllä hyvä akustiikka paikoissa, joissa kansankokouksia pidettiin.

    Nyt ääni kantaa pidemmälle ja kuvakin.

    Sitä tulee fundeeranneeksi kun katsoo vesiteistä ja harjunselistä, miten yhteisöt aikoinaan jäsentyivät.

    Suuren osan Suomen historiaa voi lukea maantieteellisen kartaston sivulta "vesistöt ja irtaimet maalajit".

    Lappeenrannassa ja Savonlinnassa aistii Laatokan ilmaston. Vedenjakajaa tai muuta estettä ei siinä välissä ole.

    VastaaPoista
  7. Tästä tuli taas niin pitkä, että pistän poikki, ja julkaisen kokonaisuuden omalla blogillani.

    Kunnioitettu Lehtori Otto Romanowski, on eräässä miitissä arvionut demo-kratian olevan väkivaltaa, ensimmäinen osa tarkoittaa väkeä, ja jälkimmäinen valtaa.

    Olen puhunut, mm. oppilaitoksissa luennoidessani, yhteisöllisyyden biologisesta taustasta, mistä lisää blogillani.

    Kuitenkin sen verran, että eräänlainen standarttiyhteisön koko näyttäisi olevan noin 200 henkeä. Yhteiskuntamme kehittyessä olemme joutuneet sopeutumaan toisenlaiseen tilanteeseen, mutta vain muutama sukupolvi sitten suuri osa suomalaisista eli edelleen periaatteessa samankokoisissa yhteisöissä, missä lajimme on elänyt tuhansia vuosia.

    Yhteiskunnan muutos on ollut nopeampaa kuin meiden sopeutumiskykymme, ja olen tämän tilanteen johdosta kehittänyt kaksi termiä, yhteisöllinen stressi, joka kuvaa sitä ahdistusta, joka johtuu siitä, että kykymme tunnistaa ja kommunkoida muitten ihmisten kanssa on rajallinen.

    Ja vasta tällä viikolla lanseerasin alteraatiostressin, joka kuvaa taas ahdistusta, joka syntyy yhteiskunnan ja teknologian nopeasta kehityksestä, kun meidän taitomme vanhenevat koko ajan.

    Yhteisöllinen stressi ja altaraatiostressi voivat molemmat olla eräiltä osin helpotettavissa tietynlaisella ”lokalismilla”, tai sanoisinko ”yhteiskuntaistamisella”, jossa paino on vahvasti ”kuntaistamisen” puolella.

    Sitten on se asia, jonka olen huomannut itse politiikan paikkallissarjoissa leikkineenä, että ihmiset mielellään ja puoluepolitiikassa vielä mieluummin, politiikkaa viedään kauemmas ihmisestä ja kuvitellaan että yhteiskunnallisen elämän ytimessä on valtio, tai horribile dictu, valtio olisi yhteiskunta.

    Juuri tämä valtio=yhteiskunta asenen tulee näkyviin silloin kun halutaan livetä vastuista tai pyytää yhteiskuntaa apuun.

    Valtio ei ole yhteiskunta. Yhteiskunta olemme me, ja valtio on meidän työkalumme, raskas ja vaikea, mutta yhtä kaikki, valtio on vain työkalu.

    VastaaPoista
  8. Paikallishistoriaa tämäkin. Talvisodan talven tuho hedelmäpuille oli tuntuva. Lahdessa suurinpiirtein kaikki kylän omenapuut kuolivat. Poikkeuksena oli eräs pihamaa, jonne oli istutettu siemenistä suuria määriä puita 1930-luvun mittaan. Ne säästyivät 1939-1940, koska pysyivät koko ankaran talven ajan kinosten alla.

    Keväällä 1940 kaupunginpuutarhuri saapui pihalle ja pyysi lupaa ottaa muutamia nippuja omenapuita edelleen jaettavaksi ja istutettavaksi.

    Joskus kävelyllä kun näen omenapuun puistikossa, hymyilen hiljaa tietäväisenä sille, että kaikki kaupungin vanhat omenapuut ovat lähtöisin isoäidin pihalta.

    VastaaPoista
  9. Ad Järveläinen & Kemppinen:
    "Äänen pitää metsässä kantaa vähintään 400 metriä". Ken tunnistaa tuon nyrkkisäännön ja syyn? Lienee vähän uskallettua heittää kehiin sodankäynnin vaikutus, mutta silti: "One fought not only to protect an abstract notion such as freedom or liberty, but also to protect his friends and family" (Holy Cross -oppimateriaalia, Jesuiitta-college!)*. Keitokseen voisi viskata myös Dunbarin havainnot: suomeksi Reijo Rasinkangas (lyhyt esittely tekstin lopussa otsikolla Robin Dunbar) ja englanniksi Christopher Allen sekä "Dunbar's_number" Wikipediassa. Mikä se sitten käytännössä tarkoittaisi; komppania, taloyhtiö, seurakunta, kortteli, yhdistys...?
    *)Oli laitettava näin eksoottinen oppilaitos viitteeksi! ;-)

    VastaaPoista
  10. Muuan idänviisas kirjoitti opastukseksi ylöspäin pyrkiville, että jos haluat saada ajatuksesi hyväksytyksi, pue se siihen muotoon että hän, joka jo on ylhäällä, huomaa löytäneensä siinä jotakin vanhaa tuttua.

    Niinpä aikalaisemme lähetti toisesta syvällisestä kirjasta löytämänsä idean lihavalle johtajalle, joka menikin pian Keski-Eurooppaan tutustumaan kehittyneeseen demokratiaan. Ennen pitkää lihava sai jatkokaudelle haastajakseen Jacken ja tarjasen...

    VastaaPoista
  11. Taas tuli liki 10 000, joten teen lopista sarjan ihmiskunnan puolelle

    Minusta ongelma ei ole itseään älykkäämpien ihmisten seuraan joutuminen, vaan ongelma on likimain päin vastainen; kykeneekö kukaan, siis kukaan, samaistumaan ja kuvittelemaan millaista on olla tyhmä? Itse asiassa kuinka älykäs pitää olla, lakatakseen pitämästä itseään älykkäänä.

    Itselleni tuottaa ainakin usein suurta mielihyvää havaita jonkun olevan itseäni fiksumman ja viettää aikaa, kohtuullisessa määrin, hänen seurassaan. Mm. Eilen blogissani viittaama Lehtori Romanovski on ihminen, jonka tunnustan iloiten itseäni fiksummaksi, ja joka sen lisäksi toki on erinomaisen hauska ja sarkastinen seuramies.

    Tai Ilpo Kojo, joka saa minulta corteksin kiehkuralle yleensä viimeistään kymmenessä minuutissa, kun pääsen keskustelemaan hänen kanssaan. Mahdollisesti nykyään älykkäin ihminen minun IRL-kontekstissani, mutta jonka kanssa vielä kommunikointi onnnistuu, mutta välillä tuntee itsensä vaivautuneeksi, kun ei pysy mukana.

    Yritän kirjoittaa kirjaa yhteisöllisyydestä. Välillä sen kanssa iske epäusko, ja mietin, onko tämä nyt kirjoitettu oikein. Sinänsä en epäile sitä, etten tuntisi aihetta todella hyvin, ennen muuta siksi, että se liittyy syvästi minun omaan lahjakkuuteeni, mutta minussa syntyy epäilyssiitä että se on kirjoitettu väärin. Tämä ei ole irrallinen lause.

    Olen kirjoittamassa myös blogiini, tähän lahjakkuuteen liittyen introspektion ja egosentrisyyden teemasta, hieman laajemminkin, ja siinäkin tapahtuvasta itsearvioista; ulkomaailma on suhteessa meihin, itseemme, ja mittaamme koko ajan omaa asemaamme ympäristöömme, tämä sen vuoksi ettemme hukkaisi itseämme.

    Ja eräs kerros todellisuudesta syntyy pelistä. Siteeraan usein itseäni, saadakseni egoni esiin: Yleensä ns.pelit simuoloivat pelejä, joita pelaamme todellisessa elämässä.

    Verratessamme omaa älyämme toiseen, arvioimme oman ja toisen aseman siinä pelissä, jota me sitten nimitämme vaikka sivilisaatioksi.

    Vaikka keskustelut itseään älykkäämpien ihmisten kanssa ovatkin usein sangen kiehtovia... Itse asiassa aloitin nyt lauseen väärin, mutta en poista tuota alkua, sillä se auttaa teitä hahmottamaan mitä minä yritän sanoa....
    Olen huomannut keskustellessani hyvin älykkäiden ihmisten kanssa sen, että älykkyys ei oikeastaan ole yhdistävä tekijä, vaan usein päin vastoin.
    Minä tiedän olevani älynlahjoilta huomattavasti keskitason yläpuolella, mutta en niin paljon, kuin jotkut tuntemani ihmiset.
    Minä saatan tunnistaa ja tietää keskustelukumppanini älyn, saatan pystyä ikään kuin laatimaan itsellni rautalankamallin, miten hän ajattelee ja miksi hän niin ajattelee, mutta siltikään en kykene ymmärtämään, vaikka tiedän.

    VastaaPoista
  12. Hei

    Minusta oli todella ihana löytää tietoa Masalasta. Pidin kirjasta Hans Brennerin "Masaby - från bondby till tätort" tosi paljon.
    Olen asunut lapsuuteni vusina 1957-1971 Masalassa, käynyt siellä kansakoulun ja Kirkkonummella kansalaiskoulun.
    Muistan kuinka lapsena uimme siinä masalan joessa,josta ei ole enään mitään jäljellä. Minun lapsuuteni aikaa joki oli niin iso että meilläkin oli moottorivene, jolla ajoimme kesäisin Espoonlahdelle kalastamaan. Siellä Sundbergin kartanon raunioilla leikimme pienenä ja siellä sundbergin peloilla oli aina isot laumat hirviä ruokailemassa.

    VastaaPoista
  13. Hei,

    Olen kuullut puhuttavan Masalan Kartanosta, joka on ollut olemassa ainakin 1930 -luvulla. Mutta tietääkö kukaan missä tämä kartano on sijainnut ja onko sen nimistä kartanoa ollutkaan?

    VastaaPoista