Sivun näyttöjä yhteensä

15. marraskuuta 2006

Höpsismi

Anna sinäkin höpsismin ratkaista elämäsi!

Muuan kommentoija valitti menettäneensä maun Akkareihin.

Niin minäkin.

Kai tämäkin asia riippuu siitä, missä iässä altistuminen on tapahtunut.

Olin yksi niistä, jolle tilattiin 5.12.1951 ilmestynyt Akkari, jota myytiin 34,017 kappaletta. Sitten se tuli minulle koko viisikymmentäluvun, ja kieltämättä tuli poljettua koulusta ruokatunnille kotiin hengästyen, kun joko radiosta tuli Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja tai sitten oli se päivä, jolloin Aku oli ilmestynyt. Niitä päiviä oli aluksi kerran kuukaudessa.

En kuulu Don Rosan ihailijoihin, mutta suhtaudun heihin ystävällisesti.

Carl Barksin Akuissa ihailen sivujen sommittelua ja kieltä. Aku Ankka ja merikäärme on huima esimerkki sommittelusta. Joe-poika Singaporesta on ylittämätön kieleltään.

Rajaton ihailuni kohdistuu vanhan Aku Ankan toimitukseen. Villinainen Borneosta puhuu savoa. Sarjassa Aku Ankka ulosottomiehenä Aku kurkistaa sirkustelttaan ja sanoo:

- Päevee, rouva! Kuinka työ voitta?
- Voe tokkiisa! Ihanko iso herra Savommualta?

Epäilen, että neekerikieli on suomennettu savoksi. En muista nähneeni tätä sarjaa englanniksi niin että varma en ole.

Aku ja Barks eivät ole Amerikassa erikoisen tunnettuja, ja harvat harrastajat ovat niin rikkaita, ettei tule houkutusta ostaa ylihintaisia keräilykappaleita. Muistan kyllä kaksikin kirjakauppaa Hollywood Avenuella (L.A.), josta löysi kaiken vanhan sarjakuvan, ja kolmannen Sunset Blvd:lla, jossa myytiin kaikkea sarjakuvan ja elokuvan tutkimukseen liittyvää.

Ei tosin ole tullut käytyä kylillä useaan vuoteen, ja kuulun niihin, joiden mielestä Los Angeles on erikoisen epämiellyttävä kaupunki, The Big Nowhere. Asuin siellä vuoden.

Toisaalta kuulun myös niihin, joiden mielestä L.A. on erikoisen vaikea kaupunki. Siellä ei löydä mitään jännää sattumalta, toikkaroimalla. Matti Klinge flaneeraamassa Losissa on aika mahdoton ajatus. Flaneur jäisi auton alle viimeisenä lohtunaan se, että yliajaja oli Hummer tai 12-sylinterisellä rivimoottorilla varustettu 30-luvun muistoauto tai Pimpmobile eli jatkettu Lincoln.

En tiedä, miksi suhtaudun Akuun hellästi ja ihaillen. Walt Disney oli saadun tiedon mukaan kammottava ihminen, ja Disneyn yhtiö on tekijänoikeusrosvovaltio ja viihdemafia.

Ihmettelen että Wikipediasta löytyi tähän blogiin kuva. Löytyi muuten myös Juhlasarjoista.

En kuitenkaan viitsisi skannata ainuttakaan ruutua mielisarjoistani eli Höpsismistä, Omeletista tai Joe-pojasta. Sanomien tai Disneyn taitamattomat mutta sitä vihaisemmat lakimiehet olisivat äkkiä kimpussa. Varsinkin koska siteeraaminen on luvallista. SanomaWSOY vastustaa periaatteesta kotimaisia ja eurooppalaisia hankkeita, joilla loppuun myytyjä ja kaupallisen arvonsa menettäneitä siirrettäisiin digitoituina yleisön saataviksi kirjastoista.

Aina kun joku vetoaa periaatteeseen, kuulen korvissani samanlaisen vingahduksen kuin mikrofonin kierron aiheuttama särö.

Eino Leino sanoi olevansa "mies aatteen, vaan ei periaatteen".

Siis. Kauan sitten jopa norjalaiset julkaisivat kirjoja Disneystä kansainvälisen riistokapitalismin agenttina. Se oli lapsellista se. Disney on kansainvälistä riistokapitalismia, ei mikään agentti.

Disneyn tuotannossa on paljon hienoa ja jokin määrä henkeäsalpaavaa, kuten Barksin eli Disneyn nöyrän orjan elämäntyö, piirretyn elokuvan kehittäminen ja "Fantasia", joka oli muun ohella ensimmäisiä stereoäänellä varustettuja elokuvia.

En ilmoittaudu ankistiksi. Markku Kivekäs keksi termin sen jälkeen kun olin siirtynyt jo muihin murheisiin. Yhteen Matti Kuusen keräämään niteeseen, joka saattoi olla nimeltään "Aika on aikaa", tuli kuitenkin myyttikriittinen esseeni "Aku Ankan viides sormi", jossa paljastetaan, miksi Disneyn henkilöillä on vain neljä sormea mutta ei housuja...

Tiedän erään merkittävän ortodoksisen kirkonmiehen, joka vietti yli vuoden Uuden Valamon skiitassa eli erakkomajassa syventyneenä rukoukseen ja kilvoitukseen. Myöhemmin hän kertoi tuttaville, miten hienolta tuntui, kun kävi ilmi, että tuona aikana oli ilmestynyt neljä uutta Aku Ankan taskukirjaa ja niistä yksi oli Taikaviitta!

= = =

Panette ehkä merkille, että olen lisännhyt LibraryThing -linkkiini suoran haun. Kun kirjoitan kirjoista, voi olla helppoa hakea kirja esiin omista kirjoistani. Olen ahkeroinut sinne ISBN-numeroita. Tiesittekö, että hankala haku (esim. Väinö Linna) hoituu Akateemisessa, Amazonissa ja monessa muussa paikassa ISBN:llä?

= = =

Ystäväni Marko T. vahvisti, että Symbian-järjestelmään eli esimerkiksi Communicatoriin löytyy RSS-klientti. Sellaista käyttäen esimerkiksi blogin lukeminen sujuu ja tiettävästi kilkuttimet, kuten LibraryThing ja täysin turha kello ja kalenteri, siivilöityvät hitoille.

= = =

Pim! Olet hypnotisoitu!

15 kommenttia:

  1. Kommentoinpa tähän, kun lähes jokainen Aku Ankka -lehti on tullut luettua, joko sitten vuosikertakirjoista, mökin aitan hyllyltä, tai postilaatikkoon kolahtaneena. Blogin pitäjän kommentteihin on helppo yhtyä.

    Aku Ankan alamäki on jatkunut jo ainakin 15 vuotta. Ensimmäinen notkahdus tapahtui 60-luvun alkupuolella, mutta n. 1965-90 lehden taso pysyi tasaisena. Ei 50-luvun huippulehtien veroisena, mutta kohtalaisen tasokkaana. Eikä tämä nyt ole lapsuuden nostalgiaa, vaan näitä lehtiä on tullut selailtua myöhemminkin.

    Vaikka tuon aikakauden anonyymit käsikirjoittajat eivät olleet lähellekään Barksin veroisia, he olivat kuitenkin hänen hengenheimolaisiaan. Aiheet kuvasivat kinailuja, kisailuja, seikkailuja, arvoituksia ja olivat suunnattuja "koko perheelle". Usein ympäristönä oli arkielämän (toki äärimmilleen viety, ja mielikuvituksella sekoitettu) kuvaus, yhtenä ikuisuusteemanaan Akun epäonnistumiset lukuisissa työpaikoissaan.

    1990-luvun alusta alkaa kehitys, jossa Aku Ankkaa ruvetaan selvästä kohderyhmentämään n. 10-vuotiaille lapsille. Enkä sitten tiedä, ovatko muutokset tällaisen takana edes tavoitettaan ajavia? Onkireissut, Tulpun kanssa kisailut, ja pitkät Mikki Hiiri salapoliisiseikkailut saavat pitkälti väistyä löyhästi käsikirjoitettujen ufoilujen, menninkäisten ja satuilujen tieltä.

    Kuvaan ilmestyvät mielestäni Aku Ankan alkuperäisen hengen kanssa ristiriitaiset Shamborin miekat sun muut. Vaikka oli Milla Magiaa, ja Pelle Pelotonta ja Avaruusankkoja, niin "vanhaa Ankkalinnaa" ei kuitenkaan kokenut Mikä-Mikä-Maaksi.

    Lehti on muuttunut pinnallisemmaksi, kevyemmin käsikirjoitetuksi ja yksipuolisemmaksi. Uudistuksessa kuta kuinkin hävisivät myös monet sivuhahmot. Sepe Susi poikineen, Tiku ja Taku, Huli ja Vili, Mummo Ankka, Veli Kani, Pepi jne.
    "McGreal" on vastaavasto kohonnut melkeinpä kirosanaksi.

    Paljon Barksin vitsisarjojen huumorista perustui sellaisille komedian ikuisuusteemoille kuten kiusanteko tai raivostuminen (ja useinpa samanaikaisesti kuten sammakkopilailussa, jossa pojat leikkisammakoineen toteavat kutakuinkin "vielä kerta ja Aku-Setä joutuu hullujenhuoneelle" ). Onkohan jonkin sortin poliittisesti korrekti käsi ohjeistanut pois tämän suuntaisesta "haittavaikutteisesta" tematiikasta?

    Vielä loppuun voisi todeta, että huomiot Disneystä ovat paikkansa pitäviä. Sen jälkeen kun Barksin arvo ymmärrettiin, on hänen tarinoitaan myyty pehmeäkantisina lehtisinä (1980-luvulla), suuressa "Minä Aku Ankka" -kirjassa, 10-osaisena kovakantisena sarjana, 1950-luvun vuosikertakirjoissa, 1950-luvun parhaat palat vuosikertatiivistelmissä, eri aihealueiden mukaan jaettuina teemakirjoina, erilaisissa "Roope Ankan Aarrearkku" tyylisissä juhlakirjoissa ja viimein kaikki tarinat yhteen keräävänä kokoelmana, jonka hinta hipoo taivaita.

    VastaaPoista
  2. Ad Surreal:

    Minulla on epäily...

    Muistan että kasvattajat suhtautuivat epäluuloisesti Akuihin ja arvelivat, että rikkonaiset perhesuhteet ja veljenpoikien etevämmyys sekä Akun holtiton temperamentti antavat lapsille vääriä malleja.

    Niin totisesti antoivat! Mikä olisi ihanampaa (ja terveempää) kuin havaita "aikuisten" hölmöys.

    Jossain vaiheessa lehti sitten toteutti tämän valistusprojektin, ja siitä alkoi rappio.

    Barksilla oli mainitsemiesi asioiden lisäksi valtava vaisto tehdä oikeaa slapstickiä - 20-luvun elokuvan mestareiden (Laurel & Hardy ja muut) mestaruus on kotoisin samoista Los Angelesin kortteleista, Culver Citystä.

    "Omeletti" on jonkinlainen vastine elokuvan Jumalten Tuholle, joka on Ohukaisen ja Paksukaisen "Vuosisadan taistelu" kermapiirakoilla - se jossa ensi revitään toisilta housut ja sitten paiskotaan satoja piirakoita.

    VastaaPoista
  3. 1901 syntyneen Barksin tarinankerronnan taustaa ei ehkä pidä etsiä vain 1920-1930-luvuilta, vaan juuret ovat jossakin paljon kauempana. Vaikuttavimmat seikkailukertomukset, joita hän luki lapsena, ovat varmasti 1800-luvulta.

    Kauan on tiedetty, että Roope-setä on Dickensin Scrooge. Kun ottaa huomioon veljenpoikien erittäin hunsvonttimaisen alkutaipaleen, jolloin he olivat kaikkea muuta kuin sudenpentujen 10 tähden kenraaleja, lähinnä tulevat mieleen veijarit Huckleberry Finn ja Tom Sawyer. Vedonlyönnit ja kisailut purjelangan ym. merkeissä ovat kuin 1800-luvun ikävystyneiden brittiläisten aatelismiesten eksentrisiä huvituksia. Roopen myyttinen Klondike? Taas Mark Twainia: Koiranelämää - omaelämäkerta jossa ei ollut sanaakaan totta. Kiehtova höpsismin täyttämä ajatus: oliko Barksilla mielessä tehdä Roopesta taustaltaan huijari? Siitähän on merkkejä.

    Värikkäät, monisärmäiset ja kiinnostavat luonteet, joita Barks uraauurtavasti Disney-maailmaan kehitti, ovat kaiken velkaa 1800-luvun romaanikirjallisuudelle.

    1960-luvulla Barksinkin Ankan kerronnallinen viitekehys muuttui. Tarinat eivät olleet enää kappaleita eepoksesta, vaan TV:n sitcomin jaksoja. Ainoa joka sen koommin on yrittänyt muuta, on kiistelty Don Rosa.

    Marton Taiga ei tainnut eläessään käydä Tukholmaa edempänä. Asian voi varmaan jostain tarkistaa. Karl May pysyi Baijerissaan. Carl Barks, jonka ankat seikkailivat suvereenisti maailmalla, lähti ensimmäiselle ulkomaankiertueelleen 93-vuotiaana. National Geographic ja mielikuvitus oli keksitty.

    Mutta mikä Barksissa on kaikkein parasta ja mitä ei koskaan muisteta mainita, saati tämän asian merkitystä oivaltaa: Carl Barks aloitti ankka-sarjakuviensa käsikirjoittamisen ja piirtämisen 42-vuotiaana.

    VastaaPoista
  4. "Muuan kommentoija valitti menettäneensä maun Akkareihin."

    Muistaakos professori, kun -60-luku päättyi. Epäilinkin sitä. Uudenvuodenyönä -69 - 70 A.I. Virtaselta kysyttiin, että mitä hän noin tiedemiehenä pitää merkittävimpänä asiana -60-luvussa. "Aku Ankka huononi", oli vastaus. Eli on sitä valitettu ennenkin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuolta D'Isignyn kapitalistipajasta on lähtenyt joskus muutakin hyvää kuin Fantasia (hyvä sekin) - tsekatkaas Dumbosta se varisjakso - loistavaa loistavaa!

    Ei ihme että Spielbergin leffassa 1941 se kenraali istui itku silmässä katsomassa juuri Dumboa.

    VastaaPoista
  6. Ad JV:

    Minä jäin henkisesti 50-luvulle. 60-luku oli jo uutta ja kauhistuttavaa niin että sen päättyminen oli pelkkä helpotus.

    VastaaPoista
  7. Ad Etappisika:

    "1941" - Spielberg kai kiittelikin Barksin sarjoja julkisesti, ainakin Indiana Jonesin yhteydessä.

    Dumbo on hieno - ja moni muu. Aristokatit oli mahtava, kun se tuli tässä hiljan vastaan. Ja mitä olen kuullut, niin on näissä uusissa pitkissä muistettavaa elokuvaa niin ikään.

    VastaaPoista
  8. Ad Jari Lehtinen:

    Hauska että näet yhteyden Mark Twainiin. Hänellä on kaameasti erittäin luettavaa muuta kirjallisuutta. Kaikki on verkossa vapaasti.

    Luulisin että yksi Barksin vaikuttaja oli 1800-luvun lopun "pulp", esim. Horatio Alger (ks. esim. Wikipedia), jolta on peräisin sanonta ja ajatus "from rags to riches".

    Simo Penttilä (kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä Sonorasta Meksikosta) vetosi anekdootin mukaan siihen, ettei Jules Vernekään ollut käynyt kuussa, kuten ei hän Meksikossa. Vaikka kyllä hän vanhemmiten kävi - Uuden Suomen toimituspäällikkö Uuno Hirvonen ja viihdekirjailijana hyvin näkyvä. Kirjoittaisin hänestä lämpimästi, mutta nyt lukiessa hänen juttunsa ovat tyrmistyttävän rasistisia, ihan joka käänteessä ja ihan oikeasti.

    VastaaPoista
  9. Nyt oivalsin: Aina kun elämässä täytyy tehdä tärkeä ratkaisu , höpsismi näyttää oikean tien ( Kruunu vai klaava). Savon hitain hämmentyy etelän kiihkosta. Kuten kysyessään todistajalta kysymyksen, johon ei tiedä mitä todistaja vastaa. Todistaja ei vastaa koskaan väärin. Totuus ei pala, eikä kysyjän toiveista kannata välittää. Life doesnt suck. ever. Miten se oli, ei elämä meitä petä vaan me elämän. Klaava on ihan hyvä - kun ei mennä kohtuuttomuuksiin.

    VastaaPoista
  10. Ad Jess:

    Klaava tarkoittaa suomeksi avainta. Sellainen kai oli joskus kolikossa kruunun parina.

    Olet siis saanut avaimen.

    VastaaPoista
  11. Ns. populaarissa kun täällä ollaan; tuo (brooklyniläisittäin, vieläpä) heitetty Bugs Bunnyn "What´s up,doc?" on hyvä, sopii varmaan. Karotiini lie terveellistäkin, tupakoitsijoille eritoten.

    VastaaPoista
  12. Olen palannnut Aku Ankka -lehden pariin lasten myötä viime vuonna. Tätät ennen aprikymmentä vuotta olen viihtynyt vanhojen Barks-julkaisujen parissa.

    Olen saanut huomata, että on löytynyt pari uutta jopa lahjakasta käsikirjoittajaa ja etenkin rentoa piirtäjää, mutta pääosin tarinat ovat ikäviä.

    Erityisesti ihmetytttää puhtaaksiviljelty ilkeys, joka on kaukana Barksin kuvaamista kiusanteoista.

    Tämä nykyinen ílkeys on usein kovaa ja julmaa, vailla sitä perusinhimillisyyttä, mitä Barks edustaa.

    Olen hyvin pettynyt.

    VastaaPoista
  13. Löytyi loistava ankkaresurssi http://coa.inducks.org/

    VastaaPoista
  14. "Aika on aikaa" – onko tosiaan tuommoinen teos? Googlaten ei ainakaan tärpännyt.

    Asia on minulle jokseenkin läheinen siksi, että markkinatehokkuusajattelun motto "aika on rahaa" pani ajattelemaan, miten monella tavalla hukkaan voi elämän heittää. "Aika on aikaa" tekee juuri nyt hengityksessä olevan hetken mielestäni läsnäolevammaksi, kuin esmes loppuunkaluttu deittislogan "Carpe diem". Sille ei tunnu riittävän pelkkä oleminen. Luulin jo keksineeni ajatukseni itse, vaikka tiesin kyllä, että kaikki on jo sanottu.

    Höpsismi puhutteli lapsena. Varmaan vieläkin, jos sen jostain löytäisi. Löydätkös tiedon numerosta ja ilmestymisvuodesta, niin paan korvan taakse divaripiipahduksiani varten?

    VastaaPoista
  15. Ja vastaankin itse kysymykseeni samantien. Hyvien tarinoiden tapaan Höpsismistä kerrotaan useampaan otteeseen, ja tuolla jonkun toisen anonyymin aiemmin postaamassa ankkaresurssilinkissä se löytyy pienen hyppelyn jälkeen täältä.

    On tämä Internet hieno maailma, kun tästä on jotain hyötyäkin, eikä vain giganttinen porno- ja roskatuutti. Että toiset jaksaa tuommoisiakin tietokantoja toisten iloksi!

    Pistipä silmään tuo sormi-esseesikin, ja muistin pihistäneeni ko. Parnasson (1/1974) kaupunkimme kirjastosta Wava Stürmerin runojen takia. Tämä rikos on painanut siitä saakka mieltäni, mutta uskon, että rouva Häjänen olisi armahtanut minut lempein sanoin, jos olisin jäänyt siitä kiinni.

    Ankka-tilanne ei ole tuolloin kirjoittamastasi muuttunut - alamäkeä näyttää riittävän - mutta sarjakuvan yleinen tila Suomessa on parantunut suuresti, joskaan ei vielä tarpeeksi näkyvästi.

    Ajankuva tämäkin: kun googlasin päivällä "aika on aikaa", hakukone vastasi minulle heti ensimmäisellä rivillä jotenkin että "säästä aikaa painamalla Enter hakusi päätteeksi".

    VastaaPoista