Sivun näyttöjä yhteensä

19. marraskuuta 2006

BWV 8 Liebster Gott, wann werd ich sterben

Merkillisin aikamme nurinkurisista ilmiöistä on ankara kuolemanpelko. Salaamme toisiltamme ja itseltämme, että olemme kaikki matkalla peukalokyydillä hautausmaalle. Paluuta lähtöruutuun ei ole.

Bachin aikaa ja koko barokkia on sanottu kuolemanhurmion ajaksi, Todesschwärmerei. Uskonnollisuuden aaltojen on sanottu seurailevan kuoleman liepeitä.

Asiasta on Philippe Arièsin uraa uurtavan teoksen jälkeen ilmestynyt muun muassa Michel Vovellen mainio tutkimus (katso LibraryThing). Tulos on sangen uskottava. Kuolema ei ole raskaan sarjan painija, joka olisi pitänyt kautta aikain kuolevaisia kuristusotteessa.

Olin katsonut tämän kantaatin tälle pyhälle ennen kuin kävi ilmi, että Suomen valtio laskee julkisuuteen osan sotien valokuvista eli siis kuoleman kuvista, joita ei ole julkaistu ennen. Minun tietoni mukaan niitä on tämän jälkeen vielä näkymättömissä muutamia kymmeniä tuhansia. Siihen asiaan liittyy monia vaikeita kysymyksi. Silti: aamun lehdessä oleva valokuva suomalaisista kaatuneista kuorma-auton lavalla on juuri sitä sodan todellisuutta, josta meitä on kielletty tietämästä.

Kantaatteja on hyvä kuunnella kuoleman ja katoavaisuuden horisonttia vasten. Tämän kantaatin nimi on "Rakas Jumala - milloin minä kuolen?"

Kysymys esitetään musiikissa sielunkellojen soidessa mutta sävyisästi. Huilut nousevat yli mahdollisen äänialueensa soimaan pikkukelloina 12/8 E-duurissa liian nopeana pulssina. Tunnelma on murheellinen mutta ei angstinen.

Koulusaksan kurssiin ei kuulunut sana "bange", surullinen. Katsoin sen sanakirjasta vuonna 1957. Bachin kaikkein tunnetuimpiin kuuluva yksinlaulu (Rakkahin Jeesus, miks' viivyt sä vielä) sisältää säkeen "mir wird es hier auf der Erde so bange" - minun tulee niin paha mieli täällä, maailmassa.

Bachin teksteissä loppusointu on ratkaiseva. "Bange" on hyvä sana, koska sen ilmeinen riimipari on "lange", pitkään. Passioissa esiintyy "Gott" - "Spott" eli Jumala ja pilkka.

En tiedä, miksi suomen kielessä Jumala ja humala ovat riimejä. En kyllä muista yhtään esimerkkiä tämän loppusoinnun käyttämisestä. Ei se ole kuitenkaan niin vaikeaa. Juuri kantaateissa on jumalasta humaltumista vaikka kuinka.

Bassoaaria on kuin olutta. Laulaja käskee hulluja, mielettömiä suruja väistymään. Tolle, vergebliche Sorgen. Ja ne väistyvät.

Kantaattien ja passioiden tekstit eivät todellakaan ole mitään suurta runoutta. Mutta välillä tekstistä löytyy suuria. Eräässä kohdassa kuolemaa sanotaan unen veljeksi.

Tämän päivän kantaattimme, joka viittaa Jeesuksen ihmetekoon, Nainin nuorukaisen herättämiseen kuolleista, antaa aiheen epäillä tiukan luterilaisen kanttorimme horjahtamista oikeasta uskontunnustuksesta.

Tässä musiikissa kuulen "kerubisen vaeltajan" Angelus Silesiuksen sävyjä. Vaeltaja on valitettavasti meillä tykkänään tuntematon, vaikka hän kuuluisi kirjallisuuden historiassa William Blaken rinnalle. Hän oli luterilainen pappi, joka kääntyi katolilaiseksi ja kirjoitti hurmioitunutt nelisäkeitä taivaan ja maailman näyistä. Mutta hän oli kiteyttänyt 1600-luvun lopulla eli hiukan ennen J.S. Bachia kielensä niin modernistiseksi, ettei se käänny toisille kielille.

"Die Ros' ist ohne warum..." Ruusulla ei ole miksi.

Ruusu - musiikki - ei kysy syitä. Musiikki kukoistaa kun on kukoistaakseen, ja ihminen tekee oikein istumalla sen ääreen. Tai pysähtymällä seisomaan.

Aamu on synkkä. Päivästä tulee pimeä. Ilta ei lupaa valoa. Jossain se loistaa.

18 kommenttia:

  1. Se nyt riippuu paljolti siitä miten itse kukin kuoleman kokee. Käsittääkseni ainakin maaseudulla suhtaudutaan kuolemaan luontevasti. Maalla ollaan lähempänä luontoa kuin kaupungissa. Karjatiloilta lähtee useita elukoita teuraaksi lähes joka vuosi. Eläimillä on nimet ja niitä on hoidettu vuosikausia. Kun teurasauto ajaa pihaan, niin kyllä se tuntuu isäntäväestä yleensä haikealta. Maalla on vielä nämä metsästysharrastukset, jossa kuolema tulee konkreettisesti koettua, kun suolistetaan saalista. Joka vuosi hirviporukoissa, sorsa- ja jänisjahdissa vahingonlaukaukseen kuolee joku metsästäjä. Kuolema on läsnä koko ajan myös hautausmailla. Päivälehdissä on joskus sivukaupalla oikein ristin kanssa ilmoituksia, että nämä ja nämä henkilöt ovat lopettaneet tupakanpolton.

    VastaaPoista
  2. Saksan adjektiivista bang(e) sen verran, että se viitannee (ainakin nykykielessä) surua enemmän pelkoon, ahdistukseen. Sama juttu kai tanskassa.

    VastaaPoista
  3. Ad Toipila:

    Olen siis samaa mieltä. Luulen että nuoret pelkäävät syödä kalaa ja lihaa, jossa biologinen alkuperä on nähtävissä, ja suosivat juuri siksi paneerattua tavaraa (Frionor) ja jauhelihaa.

    VastaaPoista
  4. "Ei iloja monta ihmislapselle suotu. Yks kevään riemu ja toinen kesän. Ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu. Kyntää, kylvää, korjata kokoon. Levätä vihdoin rauhassa raatamisesta."

    Ei suruja monta ihmislapselle suotu. Yks sydämen suru, elon huoli toinen. Ja kolmansi ankaran kuoleman suru. Ystävä pettää elämä jättää. Taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo"

    Eino Leino

    (Sitä vain olen ihmetellyt, että mikä ihmeen taika? Ja muistankin oikein?)

    VastaaPoista
  5. Minä sain kanan ja kirveen, kun oli viiden vanha, saatesanoina; "Jos ei osaa tappaa, ei tarvi syödäkään."

    Veljeni kuoleman pitkä varjo on usein ollut kirjoitusteni aiheena, ja par'aikaa valmistaudun henkisesti muutaman läheisen ihmisen kuolemaan.

    Läheisen ihmisen, itseäni nuoremman, taistelu syövän kanssa oli tänä kesänä asia, joka kolahti kovaa. Siinä ymmärsi jotakin rakkauden itsekkyydestä; en halunnut menettää häntä.

    Kuolema on hyvin henkilökohtainen juttu. Itse olen ollut useita kertoja tekemisissä kuolemaa tekevien ihmisten kanssa, eikä yksikään kuolema ole toisensa kaltainen.

    En sano suoraan pelkääväni kuolemaa, mutta minä rakastan ihmisiä, joitten en välttämättä halua menettävän itseäni.

    VastaaPoista
  6. Kemppinen: "Luulen että nuoret pelkäävät syödä kalaa ja lihaa, jossa biologinen alkuperä on nähtävissä"

    Totta, tämäpä luonteva selitys. Selittää laajalle levinneen karsastuksen esimerkiksi muikkuja, silakkarullia ja tavallaan myös ossobuccoa kohtaan.

    VastaaPoista
  7. Henry Parland sen tiesi ja sanoi, nuoruus on tanssivaa väsymystä.

    VastaaPoista
  8. Catulux: " ' - -Taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo'"

    Oikein muistettu.

    "Taika" sana tavallaan sopii runoon nimeltä Väinämöisen laulu. Minä ainakin olen tämän lukenut siten, että ainoa taika on sankarin työ&tarmo, eli there is no free lunch. Samantapaista toistuu Leinolla muuallakin, esimerkiksi Aurinkolaulussa:

    "Niin pieni, pieni on maa./
    Niin pienet, pienet on piirit maan,/
    mut taivas on suuri ja laaja,/
    kupu jumalten, kuultava korkeuttaan,/
    pyhä kirkkaus tähti-taaja:/
    yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,/
    on jokaisella se sielussaan,/
    ja taivas on rauha täytetyn työn;/
    se estävi aavehet yön.

    Siis taikaa ei ole kuin tarmo, ja taivas on valmiiksi saamisen rauha.

    VastaaPoista
  9. Aiemmin ei tarvittu kuolemanpelkoa, koska oltiinhan menossa taivaan iloon. Lähinnä piti pelätä, että päätyykin paholaisen pannuun paistumaan. Aikamme ihminen välttää kuolemaa olemalla ajattelematta sitä, entinen ihminen puolestaan täyttämällä päänsä mielettömillä huhuilla.

    Merkillistä, ettei haluta nähdä ilmeistä tosiasiaa. Kaiken tiedetyn mukaan elämä kuuluu äärellisten asioiden joukkoon: sillä on alku, kesto ja loppu. Anni-mummin ei ole nyt hyvä olla, kun hän on päässyt täältä murheen laaksosta. Anni-mummi ei ole arkussa, arkussa on maatuvaa ainetta. Emme seuraa aikanamme Anni-mummia taivaan iloihin, helvettiin tai minnekään muuallekaan, koska Anni-mummi ei ole enää missään. Emme myöskään me, kun aikamme täyttyy.

    Eikö olekin ahdistava näkökanta? Ei. Ahdistus syntyy epävarmuudesta. Tunnetta ei hoideta järjellä vaan vastakkaisella tunteella, epävarmuuden tunnetta varmuuden tunteella. Kuolema on varma. Kun sen hyväksyy, saa varmuuden tunteen, jonka voi laittaa puntariin vastapainoksi mille tahansa epävarmuudelle.

    VastaaPoista
  10. Pisti silmiin tuo riimitys-asia: Onpahan ainakin juopuneen rukous - Rakas viinin jumala, anna hyvä humala, jossa tämä toteutuu.
    Kuolemasta - on käväissyt kovinkin läheltä. Suomessa kuolema on nykyisin tabu, piilotettu sairaalan tietyille osastoille, yksityishuoneeseen, saattokotiin. Mieheni halusi kuolla kotona, mutta niin ei sallittu käydä. Hän menehtyi sairaalassa, onneksi riittävän kipulääkityksen saattamana. Enää ei onneksi kanneta huolta siitä, että kuolevat tulisivat morfinisteiksi, kuten vielä muutama vuosi sitten.
    Ja näistä ruuista: Meillä tehdään ruuat itse, perataan kalat, pilpotaan lihan. Parvekkeella ei sentään kehtaa teurastaa. Mutta se hyvä tästä on, että poikani ei syö pikaruokaa (pizzaa joskus) ja pitää mm. silakoista, häränhännästä eri muodoissa, aladoobista jne. ,D
    Kuolemaa ja ruuanlaittoa samassa kommentaarissa, miksipä ei. Eiköhän nämä nykyisetkin muistotilaisuudet perustu pakanallisiin peijaisiin ruokineen kaikkineen!

    VastaaPoista
  11. Mitäpä kuolemasta - mutta miksi minua tarvitaan tämän lihakasan hartioilla tiedostamaan kuolevaisuutta, kokemaan iloa ja tuskaa. Toistuuko tämä? Elävien määrä ei ole vakio, joten tuskin.

    VastaaPoista
  12. Tuli mieleeni.
    Vanhan tuttavan poika teki kuolemaa.
    Isä vei sairaalaan suklaata.
    Hoitajat ottivat pois, koska se ei ole hyväksi hampaille.
    Poika ei ehtinut täyttää kahdeksaa.

    VastaaPoista
  13. Juice Leskisellä on laulu " Jumala on humala". Muistaakseni.

    VastaaPoista
  14. "yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,/
    on jokaisella se sielussaan,/
    ja taivas on rauha täytetyn työn;/
    se estävi aavehet yön."


    Kiitän opastuksesta ja näkökulmista tohtori. Kauniita sanoja. Ostin muuten Leino-levyn, jossa Esko Salminen lausuu Eikan runoja. Jännä miten ammattilaisen lausunta tuo esille runosta ihan uudenlaisia nyansseja ja värejä...

    petjalle:

    "Veljeni kuoleman pitkä varjo on usein ollut kirjoitusteni aiheena, ja par'aikaa valmistaudun henkisesti muutaman läheisen ihmisen kuolemaan."

    Voimia ja jaksamista.

    Saman varjon sain myös minä seuraani 20-vuotiaana seisoessani vanhemman veljeni avonaisen arkun äärellä. . .

    Oikeastaan silloin konkreettisesti TUNSIN eka kerran kuoleman läsnäolon ja sen olemuksen. Ja on tunnustettava, että samalla jotain sisälläni särkyi. Hetki on piirtynyt tai oikeastaan poltettu silmien verkkokalvolle ja sydämeen.

    Sen jälkeen suhtautumiseni kuolemaan on ollut jotenkin helpompaa ja luontevampaa. Ei olla enää vieraita. Ollaan melkeinpä sinut. Sitten kun Tuonelan Untelo ukko tulee hakemaan, toivottavasti uskallan ihan reippaasti sanoa käsipäivää.

    Suru on muuten yksinäinen ja varjoisa tie. Lisäksi se on vuosien mittainen, ja sen alussa tunnit ovat viikkoja ja päivät kuukausia...

    VastaaPoista
  15. Clifters HUMALA ON JUMALA
    levy ~ Marraskuu 1990 ~

    juicelta en löytänyt

    VastaaPoista
  16. Now this is something. Either I am just a bore and a conversation killer - or I am a lightyear ahead of you. Tough luck.

    VastaaPoista
  17. Miina Äkkijyrkkä soitti tämän virren viimeiseksi "Näistä levyistä en luovu" -ohjelmassaan (2016, uusinta 2020). Hän siteerasi erikseen toista säkeistöä:

    Kaikki on turhuutta auringon alla.
    Kukkaset riemun vie tuoni ja halla.
    Rikkaus, nautinto, kauneus maan,
    kaikki on usvaa ja sauhua vaan.

    Erityisesti Äkkijyrkkä korosti sanoja "sauhua vaan", jotka on ilmeisesti muutettu ja sovinnaistettu nykysuomennoksessa.

    VastaaPoista
  18. BWV 8 "Rakkahin Jeesus" ei muuten ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa vaan Siionin virsissä.

    VastaaPoista