Sivun näyttöjä yhteensä

4. elokuuta 2006

Vachss

Andrew Vachss on Yhdysvaltain parhaita kirjailijoita tällä hetkellä. Hän on niin hyvä ettei ole edes erikoisen kuuluisa. Kuten kuvasta näkyy, hänen tuotantonsa on kuitenkin pokkarisarjana myynnissä, ja uutuudet ilmestyvät kovakantisina.

Muistelen olleeni ensimmäisiä älähtämään James Ellroysta. Tämä olisi ollut 90-luvun alkua, ja siihen aikaan kirjoitin Helsingin Sanomiin. Ellroyn Black Dahlia oli liian kammottava, mutta Los Angeles -sarja hieno. Siitä koottiin sitten myös elokuva L.A. Confidential. American Tabloid oli varsinaista "poliittista historiaa", mutta sen jälkeen Ellroy alkoi olla minun makuuni liian hullu.

Katsoin nöyrästi television dekkarisarjaa, jonka idea on hieno: kootaan joitakin omahyväisiä henkilöitä kameran eteen ja sitten Henrik Laine toivoo, että tuloksena on mielenkiintoista keskustelua. Tuotantokustannukset lähenevät nollaa. Odotin eilisestä ohjelmasta jotain mielenkiintoista, koska vieraat olivat hyviä tyyppejä ja viisaita. Odotin turhaan. Tulos oli kahvipöytäkeskustelua.

Siis: miksi dekkari / jännäri on noussut erittäin merkittäväksi proosan tekniikaksi? Henning Mankell on luullakseni Ruotsin merkittävin kirjailija eikä Gillou ole missään tapauksessa huono, vaikka historiallisessa romaanissa hän teki saman kuin kuvaamansa henkilöt eli meni soitellen sotaan. Mankellin moraaliset Afrikka-romaanit eivät jostain syystä liioin toimi.

Yhdysvalloissa esimerkiksi Paul Auster (jonka kirjat rajasin tämän blogin kuvasta pois) on hieno korkeakirjailija, mutta Vachss on mielestäni ykkönen.

Näennäisesti Vachss näyttäisi olevan Ellroyn perillinen ja viime kädessä vastikään kuolleen Mickey Spillanen säiettä eli niin sanottua kovaksi keitettyä koulukuntaa. Hänen Burke-sarjansa varhaisempia teoksia rasittaa jossain määrin Hammetilta peräisin oleva väärinkäsitys eli luulo nokkelan juonen tarpeellisuudesta, ja Chandlerilta peräisin oleva erehdys, nimittäin että nasevat luonnehdinnat ja vitsikkäät repliikit auttaisivat asiaa. Onneksi hän on päässyt tästä irti ja kirjoittaa nyt luottaen sanojen kovuuteen ja kuvallisuuteen.

Kiinnittäessäni huomiota tähän kirjailijaan, jonka sukunimen oikeinkirjoitusta joutuu aina hetken miettimään, luulin että hän oli muodilla ratsastaja ja jonkinlainen friikki - lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on melkein poikkeuksetta keskeinen teema tai osa teemaa.

Luulin myös, että kysymys olisi rosvoromantiikasta Schillerin tapaan. Burke ja hänen "perheensä" ovat kaikki rikollisia mutta suunnattoman paljon parempia ja sympaattisempia ihmisiä kuin esimerkiksi poliisit, puhumattakaan Manhattanilla valtaa pitävistä rikollisorganisaatioista, joista osa on laittomiksi tiedettyjä ja osa ei.

Tämäkin luulo osoittautui vähä vähältä aiheettomaksi.

Lapseen sekaantuminen oli ennen niin tavattoman harvinainen rikoslaji ja sensaatiolehdet revittelivät niin tolkuttomasti näistä yksittäisistä tapauksista, että vierastin voimakkaasti aihepiiriä.

Alan muuttaa mielipidettä. Muuallakin kuin Belgiassa on jotain todella kummallista. Ehkä tämä kauhea asia ei olekaan marginaalinen vaan kertoo jotain syvällistä ajastamme ja arvoistamme.

Vachss muuten ei harrasta väkivallan kuvauksilla mässäilemistä eli väkivaltaan osallistumista. Kirjat eivät ole kauheita.

Kirjoittaja on juristi ja kotisivuistaan päätellen keskittynyt myös ammatillisesti juuri näihin asioihin. Se taitaa olla markkinointitemppu, että hän esiintyy valokuvissa merirosvon musta lappu vaurioituneen silmän suojana.

Kun kuvaileva sosiologia (tyyppiä Paavo Koli, Mauno Koivisto - Heikki Wariksen koulukunta + Turun tutkimusperinne) on ollut niin kauan poissa muodista, Vachssin kaltainen kuvaus Manhattanin ja Yhdysvaltojen todellisista toimintatavoista on järisyttävä.

Luullakseni tuo käsitys yhteisöllisyyden mätänemisestä ei ole väärä.

Dostojevskilainen rikosromaani on erinomainen tapa tuoda nähtäväksi ja käsitettäväksi vaikeita asioita.

Kun näin on, suhtaudun henkilökohtaisesti viihdeväkivaltaan erittäin kireästi ja kielteisesti ja väkivaltaisesti. Erikoisen kammottavina pidän lehdistön kuvauksia. Juuri tälläkin hetkellä jotkut nostattavat huvikseen tai ansaintamielessä lynkkausmielialaa pakkolaitosmiehiä vastaan. Lehtien on helppo kirjoittaa, koska lukijat eivät muista, että väkivaltarikosten tulkintaan on olemassa tehokkaat lainsäädännölliset keinot, Saksan Hitlerin ajan ja Neuvostoliiton Stalinin ajan.

Kuolemanrangaistus ei vähennä rikollisuutta mutta pilaa yhteiskuntaa. Sitä vastoin tilastoja voitaisiin nopeasti kohentaa, jos poliisilla olisi oikeus lopettaa rikoksesta epäillyt Pasilassa niskalaukauksella.

Tunnen poliiseja. Heistä esimerkki olisi huono - poliisimme eivät suostuisi minkäänlaisiksi pyöveleiksi ja pitäisivät heittoani huonona.

Mutta henkilö joka jättää Vachssin väliin ja haaskaa vähän aikansa keinotekoisen best-seller-rojun opiskelemiseen, tekee sen omaksi vahingokseen.

Suomeksi löytyvät Kivun hallinta, Shella ja Alamaailma. Syyttävä sormi osoittaa alussa mainittua Henrik Lainetta, joka on suomentanut "Shellan", ihan kelvollisesti. En kuitenkaan ole havainnut hänen hyppineen televisiossa Vachssin kirja kädessä, mikä on selittämätöntä.

9 kommenttia:

  1. Myös kirjat Strega ja Flood on julkaistu suomeksi Liken toimesta. Tosin molempien painokset ovat loppu. Alamaailma-sarjan julkaisukin on jostain syystä jäänyt osaan kaksi, vaikka tarkoitus oli alkujaan julkaista neljä albumia...

    Niin, ja kiitos mielenkiintoisesta blogista!

    VastaaPoista
  2. Puuttuukohan suomalaisilta älyllistä kunnianhimoa?

    En keksi parempaa selitystä miksi niin harvat pohtivat näitä Kemppisenkin esille ottamia teemoja kirjallisuuden mahdollisuuksista perimmäisten asioiden paljastajana.

    Pietarilaisen Dostojevskin romaanihahmo oikeustieteen ylioppilas Raskolnikov mietti miksi yhdet ovat pieniä, ja miksi toiset suuria?

    Miksi jotkut, esim. Napoleon, pystyivät tapattamaan silmää räpäyttämättä satojatuhansia?

    Osoittaakseen itselleen, että ei aio jäädä pieneksi mitättömyydeksi vuokramurjussaan, Raskolnikov tappaa kirveellä vuokraemäntänsä.

    Mutta ihminen ei olekaan pelkkä laskelmoiva tuotantokappale, vaan tunteva olento. Niinpä Raskolnikovkin joutuu omantunnontuskiin.

    Ihan samoja ihmisluonteen peruskysymyksiä ovat pohtineet mm. Camus, Kafka.

    Siis sitä mihin kaikkeen -lähtökohdiltaan usein hyvinkin vaatimaton- ihminen onkaan valmis päästäkseen "isojen poikien kioskille".

    Mielelläni kuulisin jos Suomessa on näitä teemoja kirjallisuudessa eritelty, muuten kuin kehumalla Tanneria tai muita "mooseksen poikia".

    VastaaPoista
  3. Ellroylla homma on tosiaan pikkasen livennyt käsistä. The Cold Six Thousand on väsyttävä, mutta kai sen trilogian kolmososankin lukee ennenkun selkäänsä ottaa. Kannattaa myös lukea Ellroyn Muistoja pimeästä, se selittää paljon.

    Entä Jim Thompson?

    VastaaPoista
  4. Ad Heikki Rönkkö:

    ""They won't let me ... I can't be good!" I managed to articulate; then I went to the sofa, fell on it face downwards, and sobbed on it for a quarter of an hour in genuine hysterics."

    (Dostojevski, Kellariloukko (Notes from Underground)

    VastaaPoista
  5. Ad omnia:

    S. Liuhdon mainonta viittaa Ellroyn kauhistuttavaan taustaan - hän näki vanhempiensa mielettömän murhan tuntemattoman tekijän toimesta.

    Ellroyn semifiktiossa (American Tabloid, The Cool...) outo, katkottu lause muuttuu konpistoolisarjoiksi lukijan korvissa.

    Tabloidissa esiintyy rehellinen sankari, se iso tappaja, joka Saipanin vai oliko se Iwo Jiman hiekoilla oli huomannut, että tappaminen on hauskaa!

    VastaaPoista
  6. ""They won't let me ... I can't be good!" I managed to articulate; then I went to the sofa, fell on it face downwards, and sobbed on it for a quarter of an hour in genuine hysterics."

    (Dostojevski, Crime and Punishment....(Notes from Underground????)

    VastaaPoista
  7. Ad Rasanen:

    Underground - luku IX, kohtaus Lisan kanssa.

    VastaaPoista
  8. Notes from Underground = Kirjoituksia Kellarista - # - Rikos ja Rangaistus ovat kaksi eri kirjaa, joilla on sama motiivi.

    Mutta Raskolnikov ei ole "Kellariloukon mies", vaikka Dostojevskín "teema" alkaakin jo tässä kasvaa hurjemmaksi kuin ehkä milloinkaan.

    Kellariloukon mies ei kadu mutta Raskolnikov katuu...

    VastaaPoista