Sivun näyttöjä yhteensä

10. toukokuuta 2006

Mät mig ej med mått

Viime vuosisadan suurin tieteellinen oivallus oli virheellinen. Freudin käsitys alitajuisesta ja muistin, etenkin tukahdutettujen lapsuuden muistikuvien määräävästä merkityksestä, oli suurenmoinen oivallus, mutta väärä.

Psykoanalyysi kaatui samana päivänä kuin Berliinin muuri, 9.11.1989.

Freudin ajatus tuli irvokkaasti johtaneeksi fasismin, natsismin ja kommunismi vaistojen viisauteen ja omien tunteiden ylivallan julistukseen.

Kulttuuri, oikeastaan sivilisaatio, sellaisena kuin totalitaariset aatteet sen tuhosivat, on mitattavissa kellolla. Se on se aika, joka kuluu virikkeen (halun) heräämisestä sen tyydyttämiseen.

Melkein kaikki suuret romaanit ovat poikien ja tyttärien romaaneja isistään.

On sanottu, että Dostojevski ymmärsi Freudin esittämät ajatukset ennen Freudia. Mutta Tolstoi ymmärsi ne ennen Dostojevskia ja jopa Aleksis Kivi. Joku Seitsemästä veljeksestä - enimmäkseen Lauri - on tavoittamaton ja siksi paranneltu Isä.

Romaanikirjallisuuden suuruus on se oivallus, että ihminen panee vaivansa perinnöksi omille lapsilleen, ellei hän todella tunteella ja sielulla ymmärrä edellistä polvea, oikeutta istumatta ymmärrä niin kuin ihminen ymmärtää, että ajatus ja tunne ovat samaa asiaa. Jos ihminen on vanhempiensa uhri, kuten niin moni on, hän tekee omista lapsistaan uhreja. Vihan vanhempiin siirtyy vihaksi lapsiin, koska molemmissa on kysymys omien tunteiden ylivallasta.

Tässä on puhe oman sukupolveni tilinpäätöksestä. Me nousimme kapinaan emmekä ajoissa tajunneet, että kun lyö ihmistä, nyrkkiin sattuu.

Ryhdyin lukemaan Waltarin kirjaa "Isästä poikaan". Alkuosa ainakin tuntuu sanoinkuvaamattoman huonolta.

Otsikko on Gustaf Frödingin runosta - älä tuomitse minua oikeudenmukaisesti.

8 kommenttia:

  1. Omasta arkikokemuksestani olen päätynyt sellaiseen käsitykseen, että lapsena vanhemmilta opitut käyttäytymismallit istuvat todella lujassa myös aikuisena. Esim katkera ja kateellinen suhtautuminen muihin ihmisiin lyö jatkuvasti läpi mm kunnallisessa päätöksenteossa varsinkin pienemmissä kunnissa. Kunnan organisaatiota ja luottamustehtäviä voidaan menestyksellisesti käyttää vuodesta toiseen ihmisten elämän vaikeuttamiseen ja suoranaiseen kiusaamiseen. Tällainen käyttäytyminen koetaan täysin normaaliksi ja asialliseksi menettelyksi. Kun asiasta huomauttaa, niin kukaan ei tunnu käsittävän omassa käytöksessään mitään vikaa. Näinhän täällä on aina toimittu.

    VastaaPoista
  2. Kävin ja lainasin. Kiitos!

    http://pagistaan.blogspot.com/2006/05/perinnksi.html

    VastaaPoista
  3. Olen harhaillut täällä maailmassa jonkinsorttisena ulkopuolisena. En pysty näkemään totuutta sellaisena, että järjen läsnäolo lakastuttaa kykymme aistia sisäsyntyisiä tai ulkomaailmasta kotoisin olevia tunteita.
    Ahdistustilat, hysteriat, psykoosit ovat niin ajatuksen kuin tunteen noidankehiä. Ilo, etsiminen, löytäminen, jakaminen ovat tiloja, joissa niin tunteet kuin ajatukset virtaavat lävitsemme vailla kahleita, "vapaina".
    Asiavyyhti vaikuttaa aivan olennaisesti siihen, miten täällä kohtelemme toisiamme. Ymmärrämmekö ja hyväksymmekö muut läsnäolijat sielullisiksi olennoiksi.

    VastaaPoista
  4. Freudin merkittävimpiä edeltäjiä psykoanalyysin teorian suhteen olivat Schopenhauer ja Nietzsche.

    Tieteenfilosofisesti suurin vaikuttaja - ainakin nuorelle Freudille - lienee ollut Feuerbach.

    Dostojevskin vaikutus on myös ilmeinen mutta teoreettisesti epäsuorempi kuin Schopenhauerin ja Nietzschen.

    Esimerkiksi - Nietzschen "Moraalin alkuperästä toinen essee "Syyllisyys, huono omatunto ja muuta sen kaltaista" ei ole voinut jäädä Freudilta lukematta, koska kaksi hänen kulttuurifilosofista kirjaansa ("Civilisation and its Discontents" ja suomennettu "Ahdistava kulttuurimme" - rakentuvat tuon esseen tematiikan varaan.

    Myös Foucault´n "Tarkkailla ja rangaista" on kirjoitettu ko. esseen vaikutuksen alaisena.

    VastaaPoista
  5. Ad Rauno Rasanen:

    Foucault - suomensin sen (Tarkkailla ja rangaista) 70-luvulla luettuani Les mots et les choses -teoksen, josta Nietzschen suora ja Heideggerin käyttä välittyvä vaikutus ilmenee hyvinkin selvästi.

    VastaaPoista
  6. Nonniin - sinä jos kuka tiedät, miten asia on.

    Muuten olen tyytytyväinen blogiisi, mutta kirjoitat joskus äärimmäisen hajanaisesti.

    Se on sinun luonteesi. Kirjoittaa asian vierestä (kuten sanoit).

    En saa kaikesta kiinni, vaikka kirjoituksen kokonaisvaikutelma jostain "ihmeellisestä" syystä saattaa säilyä(kin).

    Nopeus ei ole hyvä kriteeri - tiedämme sen, mutta arvostelukyky on.

    Waltarilla ei aina ollut arvostelukykyä. Hän "vain" kirjoitti"...

    VastaaPoista
  7. Ad Rauno Rasanen:

    Kyllä minä voisin Sinun mieliksesi kirjoittaa vaikka kiinteistön kauppakirjan tai sitten lyhyen selostuksen purkavan ehdon pätemättömyydestä kiinteisönkaupassa.

    Siitä olisi hajanaisuus kaukana.

    Kirjoitan kiinteästi, joski vaikeatajuisesti, kun arvelen lukijan keskittyvän. Blogi on tähänastisen kokemukseni mukaan kertakäyttötuote, kun taas runoa pidän kestokulutushyödykkeenä.

    Heti kun kuulen että jotkut jäljentävät blogejani lyijykynällä sinikantiseen vihkoon, muutan tyyliä.

    En usko, että se asia tulisi ajankohtaiseksi.

    Maan paras arvostelukyky puolestaan istuu valtiopäivillä ja kirkolliskokouksissa.

    Waltarista ajattelen, että jotkut kirjoittajat ovat kuin korkeushyppääjiä: aina on yritettävä riman yli täydellä vauhdilla ja kaikin voimin ponnistaen. Suoritusta ei voi koota palasista.

    On toisia, joilla on kyky hioa tekstiä, muuttaa rakenteita ja tuoda kirjoituksen sisään uusia elementtejä - kuten Proust.

    Varmaankaan kumpikaan tekniikka ei ole toista parempi.

    Palikkaproosaa emme varmaan kumpikaan arvosta - sellaista kuin huonon papin saarna, että heti alun kuultuaan arvaa kokonaisuuden, koska se menee kuin juna Riihimäelle.

    VastaaPoista
  8. Joo, mutta meilläpäin saarnaa pappi siten, että kuulija saa koko ajan jännittää, että miten tästä päästään kunnialla eteenpäin. On niin ihmeen lonkeroista ja yllättävää sanontaa, että kirkon penkissä tulee tunne, että kohta pitää lähteä auttamaan, että selvitään suoranaisesta umpikujasta joten kuten loppuhuipennukseen, jota ei sitten koskaan edes tule.

    Luin tuossa Kemppisen kirjan "Oikeus kulttuuri-ilmiönä" vuodelta 1990. Täytynee lukea vielä toiseen kertaan. Mieltä virkistävä kirja ja suoranainen kulttuuriryöppy.

    VastaaPoista