Sivun näyttöjä yhteensä

16. maaliskuuta 2006

Vihjeitä

Lehdessä vanha tuttavani J. Kaimio kertoi taannoin, miten oivallinen suurkustantaja WSOY on. Häpesin pahoja puheitani, kun olen jatkuvasti väittänyt, että suurkustantajillamme on taito osua kerran toisensa jälkeen harhaan silloin harvoin kun ne julkaisevat suomeksi merkittäväksi tarkoitettua tietokirjallisuutta.

Tässä olisi toinen syntinen, dosentti Hannu Karttunen Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Siteeraan:

"Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta. Suom. Markku Päkkilä, WSOY 2005, 578 s. (Alkuteos A Short History of Nearly Everything, Transworld Publishers/Doubleday 2003.) Joskus muinoin WSOY edusti jonkinmoista kansanvalistuksellista aatetta, mutta sittemmin sen kuten monien muidenkin suurten kustantamojen julkaisupolitiikkaa ovat alkaneet määräillä kvartaalitalouden taskulaskinmiehet. Tietokirjallisuudessa tämä tarkoittaa keskittymistä muutamien ulkomaisten myyntimenestysten käännösten julkaisemiseen – tai sitten kirjat hinnoitellaan Markus Hotakaisen ihan mainion Mars-kirjan tavoin niin kalliiksi, että tavallinen lukija miettii ensin pari kertaa ja jättää sitten kirjan ostamatta. Hömppä sen sijaan myy aina hyvin, joten sitä voi julkaista aina kun sattuu huvittamaan. Vuoden 2006 alussa WSOY:n kotisivulla mainostetaan astrologiakirjaa, mikä sopiikin huuhaa-palkitun kustantajan imagoon.

= = =

Brysonin kirjasta jää ikävä kyllä semmoinen vaikutelma, ettei tekstiä ole tarkastettu riittävän
huolellisesti, varsinkin kun monet virheistä ovat melko alkeellisia. Niinpä lopputulos on sekoitus faktaa, vähän sinnepäin olevaa tarinaa ja aikaisemmista kirjoista periytynyttä legendaa.

Tarvittaisiin varsin laajalti oppinutta lukijaa erottamaan mikä on mitäkin, mutta tuskinpa
sellainen tällaista kirjaa viitsii lukea, ainakaan ilman kohtuullista korvausta."

Kun Kaimio, artikkelin kirjoittaja minä olemme kaikki dosentteja, niin ajattelin, että näin meidän dosenttien kesken...

Pietiäisen Terra Cognita, Heikki Haavikon Arthouse ja sitten Gaudeamus ja pari muuta pientä julkaisevat hyviä kirjoja, sellaisia kuin esimerkiksi Jared Diamond tai Matt Ridley. - Puhe on kadun dosentin käsityskyvylle mitoitetuista kirjoista, ei enemmästä.

Vihje. Tietämäni J. Korpela löi minut aikoinaan ällikällä tekijänoikeutta koskevilla kirjoituksillaan, jotka ovat kummallisen hyviä ja tarkasti kirjoitettuja. Voin vakuuttaa, että tehtävä ei ole helppo. Nyt haikailin ystävälleni Esalle, että pitäisi varmaan opetella kunnolla ohjelmointia, kun tämä on vähän tällaista, ilman alan koulutusta. Esa sanoi, että tiedä huutia. HTML kunnolla hanskaan ja siinä kaikki. Kyllä pojat vääntävät koodia verstaalla.

Kävi ilmi, että samaisen J. Korpelan Web-julkaisemisen opas on armoton eli siis erinomainen johdatus viimeksi mainittuun asiaan. Suosittelen. Kerään rohkeutta kokeillakseni WordPressiä.

WEB-JULKAISEMISEN OPAS
Mainitsinko muuten että www.mahsupfeed.com sisältää riemastuttavia uudenlaisia ideoita, joista tähänastinen suosikkini on API-pilvi.


3 kommenttia:

  1. Hm. Minulla ei sitten ole tarpeeksi pohjatietoja, koska pidin Brysonin kirjasta paljon. Minusta se kokosi paljon asiaa yksien kansien väliin. Etuna oli myös, että Bryson sanoi suoraan, milloin jostakin asiasta ei tiedetä.

    VastaaPoista
  2. Ad Mette:

    Luulen että siteeraamani arvostelu oli äreä siksikin, että Bryson, jonka olen itsekin lukenut, sekoittaa joskus sen, että hän ei tiedä asiaa ja sen, että asiaa ei kukaan tiedä.

    Suosikkini, joiden tason takaan:
    Philip Ball: Critical Mass, Matt Ridley: Nature versus Nurture (biologia), useat Stephen Pinkerin kirjat (psykologia ym.) + kaikki Kari Enqvistin kirjat, joista uusin on vähän itsestään tietoisen kaunokirjallinen. Katso esim. Wikipedia.

    Enqvistin julkaisija muuten on WSOY, ja vaikka hänen kirjansa käsittelevät vain fysiikkaa, ne ovat kansainvälisestikin vertaillen aivan erinomaisia.

    Tältä osin WSOY:n herjaaminen on siis epäoikeudenmukaista.

    VastaaPoista
  3. Pietiläisen suomennokset vilisevät kammottavia anglismeja ja suoranaisia kömmähdyksiä, mutta mies on kieltämättä tehnyt aimo päivätyön tehnyt populaaritieteen maahantuojana. Moni on suositellut noista apinatutkija Frans De Waalin kirjaa Hyväluontoinen; tartuin siihen viimein, ja harmittelinkin, etten ollut lukenut aiemmin.

    VastaaPoista