Sivun näyttöjä yhteensä

28. maaliskuuta 2006

Aina ei sovi

Tuomitsen täten etukäteen epäonnistuneeksi tavoitteeni kirjoittaa kunnon teksti joka päivä blogiini.

On tässä se ero päiväkirjaan, että tarvitaan muutakin kuin kynä ja paperia.

Menen nyt Kööpenhaminaan ja sanon teiltä terveisiä Kierkegaardille, joka oli outo tyyppi.

Menen sitten Lontooseen ja Cambridgeen ja tapaan yhdenkin kaverin, joka oli nuorempana Lordi Denningin esittelijänä. Denning innostui vähän liikaa ministeri Profumon seksijutuista.

Sanoin heti jollekulle kysyjälle, että eipä pääministeri tekstiviesteistä varmaan tutkintaa tule. Vuortama esitti itsestään selvän ja oikean tulkinnan. Viestintäsalaisuus edellyttää suoja murtamista samalla tavalla kuin kirjesalaisuus kirjekuoren leikkaamista auki.

Mielessäni nimittäin kävi, että kyllä muutkin kuin presidentti Clinton tietävät, että johtavan poliitikon harjoittama vapaa kansalaistoiminta vuodetiloissa on myös sotilaallisesti ongelmallinen asia.

Kirjoittelen siis sikäli kuin tietokone on ehjänä ja tallella tai hotellissa ei ole ruuhkaa päätteelle. En myöskään rakasta totutusta poikkeavia näppäimistöjä.


Vanha ystäväni Veikko Vainio lähetti itse kustantamansa kirjan On The Individuality and Meaningfulness of Illness. Veikko on Martti Siiralan ystävä ja tietääkseni oppilas. Hän poikkeaa valtavirroista, mutta hänen ajattelunsa on läpikotaisin rehellistä ja syvällistä. Hän muistaakseni kerran sanoi, että kun hän on sen verran tyhmä mies, on ollut ihan pakko ajatella itse ennen kuin ymmärtää.

Samaa sanoi Lutherus - pyysi varjelusta, "ettemme lankeaisi ymmärryksen ansaan ja ryhtyisi itse omiksi mestareiksemme".

Mutta minusta, sanoi filosofian tohtori M. Luther, "minusta on piru itse rusikoinut oikean tohtorin"...

1 kommentti:

  1. Kierkegaard oli outo tyypi, mutta kiintoisa. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaista voisi luulla hänen vähemmän valistuneeksi oppilaakseen, mikä ei tietenkään ole mahdollista. Bertrand Russell ei tunne Kiekegaardia poleemisesti ja ylipäätään mainiosti kirjoittamassaan Länsimaisen filosofian historiassa, jolla tahkosi ihmeesti rahaa.
    Witgestein puolestaan sanoi, ettei hänen ole pakko tuntea Aristoteleen oppeja. Russellkin oli sitä mieltä, ettei filosofiaa opiskelevan kannata tuhrata aikaansa Aristoteleleeseen muuten kuin syllogismien osalta, vaikka itse osoittaakin oppineisuutensa.
    Ja lopuksi terveisiä Samuel Pepysille Lontooseen, jos vielä elää.

    VastaaPoista