Sivun näyttöjä yhteensä

2. maaliskuuta 2006

Bittejä

Kuvassa on bittejä. Olen nähnyt niitä San Franciscossa yhdessä hotellissa. Se oli arjen tietoyhteiskuntaa. Aina kun sytytti valot, bitit juoksivat kohti nurkkia. Kun sammutti valot, ne palasivat. Oli rattoisaa nukkua miettien bittivirtoja lattialla, katossa, seinissä. Kello puoli viisi siirryin puiston penkille ja lähdin kohti Berkeleytä, jossa sainkin huoneen perinnehotellistani Durantista, joka on herraskainen mutta nukkavieru - niin kuin minäkin.

No, Durant on campuksen kulmalla. Siellä asuu enimmäkseen huonompia yliopiston vieraita. Paremmat vieraat majoitetaan yliopiston tiloihin (Faculty clubs). Olin yöpynyt niissä. Sain keuhkokuumeen. Ihmettelin että pääsin niin vähällä. Ikkunoita ei saanut kiinni eikä vesihanoja auki. Alakerrassa oli täytettyjä eläinten päitä niin kuin böömiläisessä metsästysmajassa. Yhtään täytettyä professoria en onneksi nähnyt, vaikka en olisi ihmetellyt, jos olisin nähnyt.

Naisten kerholla, jossa on paljon miehiä, on vanha, oivallinen flyygeli. Ystäväni soittaa joskus sillä Chopinin f-molli-balladia siihen kohtaan, jossa meno muuttuu todella töyssyiseksi. Ulkona rehottavat douglas-kuuset ja punapuut, joista muutamat ovat merkittävän suuria. Rinteessä on jonkun menneisyyden miehen patsas, rehtorin luultavasti. Solmuke kaulassa ja pikkutakissa hän hypistelee soikeaa jalkapalloa. Otan joskus selvää asiasta. Epäilen että kysymys on rasismistaan ja laajakantoisesta ympäristön turmelemisesta kuuluisa rehtori Moses. Seudun joet ovat täynnä raskasmetalleja. Palo Altossa oli ennen elohopeakaivos. Bittimiljonäärit eivät siitä häiriinny, koska he eivät käytä elohopeaa edes lämpömittarissa. Tai niin he luulevat.

Eilen meillä oli HIITissä (Tietotekniikan tutkimuslaitos, omaa sukua Helsingin yliopisto ja Teknillinen Korkeakoulu) seminaari virkamiehille ja teollisuudelle arjen tietoyhteiskunnasta.

Tämä mitäänsanomaton termi tarkoittaa ubiikkimaailmaa. Ubiikkimaailma on tämä jo nyt olemassa oleva, jossa tietotekniikka seuraa ihmistä niin kuin piru väärää lautamiestä. Soittamalla kännykällä, käymällä pankkiautomaatilla ja kaupassa ja kiipeämällä sen jälkeen bussiin kuukausikortti kädessä olemme koko ajan tekemisissä tieto- ja tietoliikennetekniikan kanssa ja jätämme joka paikkaan itsestämme vahvan jäljen.

Järjestelmät ja lainsäädäntö eivät ole alkuunkaan kehityksen tasalla.

Eilen oli puhe muun muassa IRC-galleriasta. Todellisuudessa kasvavien ihmiset sinne lähettämiä tietoja, jotka voivat olla aika henkilökohtaisia, ei saa verkosta koskaan pois. Verkko-osoitteesta ne saa poistetuksi, mutta se ei paljon auta. Hakukoneet jauhavat yötä päivää ja pystyvät moniin suorituksiin, joita ei todellakaan dokumentoida.

Olen itse toistellut tällaisissa seminaareissa ja vastaavissa, että tavallisella ihmisellä ei yleensä ole ihmeempiä salaisuuksia.

Tämä on ehkä totta, mutta taustalla häämöttää hyvin vaikea ongelma, joka on myös vaikeatajuinen. Kuvitan sitä tämän jutun torakankuvilla, joita väitän biteiksi.

Yksittäinen tieto ei yleensä ole vaarallinen eikä edes mielenkiintoinen. Sellaista tietoa voi sanoa "instanssiksi". Tietokantasovelluksissa se voi olla "record". Sana "tietue" esiintyy joskus. Tällainen tieto on esimerkiksi puhelinnumero. Seuraava suurempi yksikkö voisi olla sähköpostiohjelman "kortti", jossa on nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja jotain muuta, valinnaista. Seuraava suurempi yksikkö on "muistikirja", esimerkiksi Outlookin "contacts". Minulla näyttäisi olevan 347 kontaktia.

Lainsäädäntö on edennyt nurinkurisesti antamalla määräyksiä esimerkiksi henkilötiedoista ja arkaluonteisista tiedoista (sairaudet, raha-asiat jne.). Henkilötietoja saa tietenkin kerätä. Kaikilla on niitä - esimerkiksi postiosoitteita ja puhelinnumeroita almanakassa. Laki asettaa jyrkkiä rajoituksia henkilötietojen keräämiselle, mutta pykälät ovat vielä aika lapsellisia. Yksityiset allakat tietoineen muuten ovat nimenomaan sallittuja. Yrityksillä taas ei ole "henkilötietoja", mutta toisaalta taas yritysten taloudellisista tiedoista on säännöksiä myös rikoslaissa. Puutteellinen tai virheellinen tiedottaminen esimerkiksi osakeannin yhteydessä ja sisäpiirintietojen käyttäminen voivat johtaa koviinkin rangaistuksiin.

Keräämällä ja muokkaamalla viattomia tietoja voi rakentaa vaarallisia tiedostoja. Se ei kiinnosta tällä haavaa K-kauppiasta eikä minua itseäni, millainen on "ostajaprofiilini". Se on tavanomainen. Mutta kauppaketjujen jäsenetukortteihin tukeutuen keräämistä tiedoista voisi ajaa esimerkiksi luettelon niistä asiakkaista, jotka ostavat lihaa mutta eivät sianlihaa.

Shapiro ja Varian kertoivat jo vanhassa kirjassaan Information Rules raittiista kunnon miehestä, joka järjesti kotona Kaliforniassa talkoot asuntonsa remontin yhteydessä ja hankki tarjoamuksia. Seuraavana päivänä tuli potkut työpaikasta - alkoholiongelma. Työnantaja oli saanut kulmakaupasta tiedon, että olutta oli hankittu holtittomasti. En sano, että tämä olisi Suomessa mahdotonta, mutta kiellettyä se olisi.

"Arjen tietotekniikka", jossa kannettavat laitteet konfiguroituvat omia aikojaan, lisää valtavasti villin tiedon määrää. Kyllä minäkin pitäisin hyvänä laajakaistaa rekka-autoihin niin että rajamuodollisuudet saataisiin valmiiksi ennen Vaalimaata ja jonoista päästäisin. Olisin hyvilläni hississä tai ovissa olevasta laitteesta, joka päivittäisi kalenterini työpaikalle tullessani ja kertoisi samalla, ovatko Martti ja Perttu paikalla ja jos ovat, onko heillä vieraita tai puhelu meneillään. Säästyisi paljon sähläämistä.

Mutta toisaalta tässä esimerkissä tutkimuslaitoksemme on sekä teollisuusvakoilua että sotilasvakoilua kiinnostava paikka. Pelkistä läsnäolo- ja kokoustiedoista voi konstruoida hyvin kiinnostavia tietoja.

Satun tietämään erittäin hyvin, että pelkkä tieto, että investointipankkiiri A ja vuorineuvos B menivät yhdessä sisään ovesta, jonka takana on yritysostojakin hoitava Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen voi vaikuttaa välittömästi pörssikursseihin ja että taloustoimittajat pitävät tietoa kiinnostavana, varsinkin jos vuorineuvos B:n edustama yhtiö tiedetään Asianajotoimisto Roschier-Holmberg & Waseliuksen uskolliseksi asiakkaaksi.

Tiedon arkisuus ja viattomuus voi siis olla hyvin suhteellinen asia. Valokuva sotasatamasta voi olla tavanomaista turistitavaraa, mutta sata valokuvaa sotasatamasta herättää jo viranomaisten huomiota.

Kun en ole tietotekniikan tuntija, mietin käsitteiden, kokemuksen ja normien maailmasta ja yhteisöllisyyden ja avuttomien yhteisöt mielessä pitäen näitä vaikeita asioita.

Lainsäädäntöön olen menettänyt uskoni.

Suljettu järjestelmä kuten osakeyhtiö tai kirjanpito voidaan hyvin hallita rajallisellä määrällä hyvin kirjoitettuja sääntöjä. K-kauppa, työpaikkani, päivittäinen "elämismaailmani" ei ole suljettu järjestelmä, joten se on kompleksinen eli sisältää epäjatkuvuuksia ja yllätyksiä ja bifurkaatioita. Se ei ole mallinnettavissa eikä hallittavissa säännöillä.

Niinpä esimerkiksi tekijänoikeuden jo tapahtunut romahtaminen ja kohta yleiseen tietoon tuleva tietosuojasäännöksien dramaattinen riittämättömyys eivät ole kenenkään ihmisen pahuutta ja taitamattomuutta, vaan rakenteellisia, maailman muuttumisesta johtuvia ongelmia.

Kaavailemamme ratkaisumalli olisi homeopaattinen. Similes similia curabuntur, sanoi Paracelsus, vaikka ei ollutkaan insinööri - samanlainen parannetaan samanlaisella. Ehkä meidän on rakennettava perustuslaki ja muu lainsäädäntö mobiileihin ja ubiikkeihin laitteisiin eli sijoitettava lainsäädäntö ja täytäntöönpano ympäristöön eikä paperille.

Pohjaltaan tämä ei ole sen kummempi idea kuin arvokkaan tavaran laittaminen lukkkojen taakse. Mutta tietenkin kontekstin ja henkilön mukaan muuttuva adaptiivinen tekijänoikeus ja tietosuoja kuulostaa omituiselta.

Kun nyt kirjoitin biteistä - joita siis ei ole olemassa edes signaaleina, koska Shannonin käsite informaati0yksiköstä voidaan toteuttaa vaikka vesijohtoputkilla ja kraanoilla tai tikuilla ja kuminauhoilla - niin esitän vielä lopuksi henkilökohtaisen ajatukseni blogin kirjoittamisesta. Blogeista puhuttiin eilen meidän seminaarissamme ja tänään aamutelevisiossa.

En halua osallistua keskusteluun. En halua olla mielipidejohtaja (olen joskus ollut). En halua olla viisaampi kuin muut ja ratkaista vaikeita ongelmia (tuomarina täytyi olla). En halua kunniaa, mainetta enkä rahaa enkä myöskään profiilia kirjoittajana. Olen kirjoittanut jo, paljon, ja saanut moitteita ja kiitosta riittävästi. Rangaistu ei ole mutta palkittu on.

Oma ajatukseni blogista on kysymysten esittäminen. Ei vastauksia - kysymyksiä.

Ei kuulosta omaperäiseltä. Ei ole omaperäistä. Onpahan tämä niin sanottu Sokraattinen metodi.

4 kommenttia:

  1. Kemppinen: "Oma ajatukseni blogista on kysymysten esittäminen. Ei vastauksia - kysymyksiä."

    Hyvä näin, ja kiitokset!

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvää asiaa, täällä toivoisi enemmänkin kuulevan tulevaisuuden spekulointia. Tärkein esille nostama pointtisi on mielestäni oikeus tietoon. Aina on valta ollut sillä, jolla on parasta tietoa. Viittaamasi ubiikkimaailma pamauttaa tullessaan hallitsemattomalla vauhdilla valtavan määrän tietoa ihmisistä, ympäristöstä, yhteiskunnista tai oikeastaan kaikesta havaittavasta esille. Mutta kenen käsiin tämä tieto valahtaa, demokraattisesti lainsuojaamana kansalaisille, valtioille(isoveliyhteiskunta), yrityksille vai jakautuuko jotenkin muuten. Ja joutuuko oikeusvaltio muuttamaan perusarvonsa ja toimintamallinsa reaaliaikaisen adaptiiviseksi, jos lainsäädännön lineaarinen kehitys ei pysy lähelläkään tietoyhteiskunnan eksponentiaalisessa vauhdissa mukana? Aika isoja asioita ja onko yleinen keskustelu samalla tasolla mukana? Eipä ole, arjen tietotekniikan kehitys on niin nopeaa ja muutosvoimaista, että tullaan tosiaan tarvitsemaan ajatuksia herättävien kysymysten esittäjiä, ettei valta keskity harvoihin epämääräisiin ubiikin yhteiskunnan lainalaisuuksien tuntijoihin.

    VastaaPoista
  3. Kemppinen vastaa kun ei kysytä ja kysyy kun ei vastata, mutta vastaa myös kun kysytään ja onpa saanut kysymyksiinsä vastauksiakin. En viitsisi säännöstellä blogeja. Kemppisen blogista löytyy usein säännöksiäkin. Mies tekee pitkiäkin blogeja ja sellaisella vauhdilla, että hämäläisluonteista hirvittää.
    Nopeita ovat bititkin. Kun olin kakarana muutaman päivän pesemättä hampaita, olivat pesineet hammasmukiini.

    VastaaPoista
  4. Loukkaantuneena Isoveli-vertauksista ja pelästyneistä oikeistakin identiteettivarkauksista olemme me tietoteknikot alkaneet ylikorostaa yksityisyyden vaaroja: mahdollisia vahinkoja, loukkaantumisia, tekniikan hylkäämistä. Yksityisyys ei kuitenkaan olekaan oikeastaan suojaamista vaan olemista.

    Minä en ole sama henkilö vanhemmilleni kuin lapsilleni, ystävilleni kuin vihamiehilleni, puolisolleni kuin exälleni. Ei voi olla rakastettuja ilman ei-rakastettuja. Psykologit puhuvat siitä, kuinka minuus muodostuu ihmissuhteissa, ja ovat ihan oikeassa.

    Yksityisyys on kykyä olla eri ihminen eri tilanteissa ja erilaisten toisten kanssa. Ilman sitä emme voi olla ihmisiä, emme ainakaan tukea lapsiamme, itsenäistyä vanhemmistamme tai rakastaa puolisoamme. Meistä täytyy olla moneksi.

    Jos teknologia riisuu meidät kokonaan alasti, näyttää meidän kaikki piirteemme kaikille, ei meillä voi olla erilaisia rooleja, erilaisia minuuksia.

    Tätä on yksityisyys: minuutta. Ei salaisuuksien pitämistä salaisuuksina.

    VastaaPoista