Sivun näyttöjä yhteensä

13. maaliskuuta 2006

Mäkärä



Ennen ihmettelin ja halveksin aamutelevision katsojia. Sitten sinne tuli kuuluttajattariksi niitä nuoria tyttöjä. Nykyisin kiirehdin hammasharja kädessä avaamaan television. Ykkönen on parempi kuin maikkari.

Äsken vanhoissa uutisfilmeissä lensi Mäkärä tai mahdollisesti Hyttynen. Sitten koottiin Kivaa tai Kiurua.

Sano minulle millaisia lennokkeja, koottavia tai pikkuautoja olet askarrellut niin minä sanon sinulle, kuka olet, lausui Goethe. Olin pari viikkoa sitten Stockmannin leluosastolla ostamassa Antille ja Mikolle Brion kalliin kapineen ja näin, että siellä oli edelleen samoja puuleluja kuin aikojen alussa - Jukka-tuoteita. Myynnissä on myös se tavallisin syöttötuoli, jollainen hankittiin veljelleni Pekalle, syntynyt 1946.

Minun maailmaani olivat liidokit ja lennokit, mutta en kunnostautunut siinä askareessa erityisemmin. Pekka oli oli jo pienenä hyvin lahjakas. Hän sai ensimmäiset koottavat, ja minä tai muutamia Revellejä ja Hellereitä siinä sivussa.

Kokonainen sukupolvi teki niitä ja kokonaisen sukupolven äidit tuskittelivat lentokoneita ja etenkin kaljuunoita, karrakkeja ja kaljaaseja, jotka keräsivät uskomattomasti pölyä. Kuvista ja valokuvista päätellen katossa riippuva lentävä pienoismalli kuului amerikkalaisen teinipojan huoneen vakiovarusteisiin. Kesti vuosikymmeniä ennen kuin sain kuulla, mitä merkitsivät kolmionmuotoiset viirit, joissa oli jokin kirjain, kuten "C".

Aamu-TV siirtyi aivotutkimukseen ja mielisairauksiin. Se kaunis nuori nainen ei huomannut yhteyttä. Voi olla että se on vain uskomus, mutta kyllä ennen hullut pantiin tekemään jotain käsillään - miehetkin kutomaan tai virkaamaan - ja sellaiset, jotka pelkäsivät tulevansa hulluksi, harrastivat näpräämistä omin neuvoin.

Se on muuten vankan mielenterveyden merkki, että pelkää tulevansa hulluksi. Ne jotka tulevat, eivät pelkää. Heille ei juolahda mieleenkään, että heidän käsityksensä, näkynsä ja kuulemansa olisi jotenkin yksityistä ja kenties oman pään sisältä lähtöisin.
Vailla lähempiä tieteellisiä todisteita uskoisin käsillä tekemisen siunauksellisuuteen.

Koottavia on edelleen myynnissä mutta ne ovat menneet täydellisesti muodosta. Jopa moottorilennokit ovat vanhanaikaisia. En tiedä, onko kolvia käsitteleviä diplomi-insinöörejä esiintynyt tiheästikin veljeni jälkeen. Luulen että ei ole.

Tiedustelin pojaltani, tietääkö hän, mistä museoiden ja Varsinais-Suomen kirkkojen uudestaan rakennetut laivojen pienoismallit ovat peräisin. Hän lupasi ottaa selvää. Raumallakaan ei kuulemma näy enää pullossa olevia laivoja. Ehkä ne on kaikki juotu.

Täytyy muistaa ottaa printti mukaan. Aivan varmasti terveellinen ja viaton harrastus on origami eli paperitaittelu. Siinä veljeni Seppo oli aina parempi kuin minä. Elokuvalipusta syntyi kaunis kuutio pimeässä ja yhdellä kädellä, jos toinen käsi oli tytön kädessä.

2 kommenttia:

  1. Askarteluhan on juuri tekemässä vauhdikasta paluuta. Ameriikoissa nyt vuoden ajan ilmestynyt Make-lehti on saavuttanut kovasti suosiota.

    http://www.makezine.com/magazine/

    Aikana, jolloin huomattavalla osalla porukasta rahaa on enemmän kuin riittävästi, ajasta tulee sitä kovempaa valuuttaa. Pienoismallin rakentamiseen käytety aika on luksusta: Paljon hankalammin tavoitettavaa kuin se mitä voi rahalla ostaa.

    VastaaPoista
  2. Hehheh...

    Joo. Kyllä eräs hulluuden tuntomerkeistä varmasti on se, ettei missään tapauksessa pidä itseään hulluna.

    Tämä tosin pätee loogisesti myös päinvastaiseen. Mitä terveempänä itseäni jne...

    Hulluuden määrittelemiseksi ei ole mitään loogista yleismallia; - on vain näitä "synteettisiä" likakaivoja, joita vankka tiedemies inhoaa jo syntymälahjanaan(?)

    Minä opin inhoamaan niitä vasta myöhemmin.

    Ja mitä lennokkeihoin tulee - monta itkua niiden kanssa väännettiin.
    Ne kun tuppaa tuleen alas ja lujaa. RÄKS!

    PS. Mutta käsillä tekeminen on toki hyvä tapa "tasapainottaa" hulluutta.

    Kun hullu tekee jatkuvasti (8 h) jotain käsillään, niin eipä hän ehdi tai sen jälkeen oikein jaksakaan keksiä mitään koukkuja mielisairaalahenkilökunnan pään menoksi...

    MS-henkilökuntahan on mielisairaala-instituuutio-nimisessä pienoisyhteiskunnassa yhtä tärkeä osatekijä kuin juristi ja tämän juoksupojat/tytöt siellä ihan "oikeassa" yhteiskunnassa..

    VastaaPoista