Terveisiä tynnyristä

 

Olen tavannut kokeneita ihmisiä, jotka ovat opetelleet pitämään silmänsä ja korvansa auki, liikkuneet maailmalla ja miettineet asioita. Itse olen kasvanut hyvinvoinnin ja ongelmattomuuden tynnyrissä ja tottunut kurkistelemaan tapinreijästä maailmaa. 

Tässä jo hyvin laajassa blogissa, tätä ennen useissa lehdissä, sitä ennen suuressa sanomalehdessä olen varoittanut lukijoita julkisista intellektuelleista. Usein olen käyttänyt esimerkkinä Jean-Paul Sartrea, jota osa omaa sukupolveani jumaloi. Muistaakseni hän totesi vielä viimeisillä voimillaan, että ihana Neuvostoliitto oli kukaties tehnyt merkitykseltään olemattomia pikku virheitä perustaessaan Vankileirien saariston jossa kai joku saattoi menehtyäkin. 

Paljon matalampi henkilö, ranskalainen Emmanuel Todd kuuluu väittensä mukaan tieteeseen nojaaviin intellektuelleihin, etenkin tilastotieteeseen ja antropologiaan. Hänen perustelujensa mukaan Englanti ja Yhdysvallat ovat jo toteutuneita esimerkkejä länsimaiden romahduksesta, mutta onneksi on toivoa: Putin ja Venäjä, jossa kaikki muu on kunnossa paitsi Ukraina, joka hyökkäsi rauhaa rakastavan naapurinsa kimppuun ja edelleen ammuskelee vastaan amerikkalaisten ja Naton tahdottomana työkaluna.

Ilkeät lehdet kirjoittavat, että hänellä on tapana valita väärät faktat, tehdä niistä virheellisiä johtopäätöksiä ja esittää tulos totuutena.

Miten minun tulee mieleeni menneiden vuosikymmenien Foucault. Hän teki mielenkiintoista tutkimusta selvittämällä muun muassa vankilan, kasarmin ja koulun syntyä. Sen jälkeen hän siirtyi esittämään totuuden vähän joka asiasta.

Kuka hyötyy Suomen jo epätavallisiin mittoihin kasvaneesta työmarkkinakriisistä? Uskallan sanoa, että ei hallitus, eivät työnantajat eivätkä työntekijät.

Putin hyötyy.

Venäjän judohenkinen strategia on horjuttaminen. Mielenkiintoista kyllä, Trumpin suuri taktiikka on juuri sama. Niinpä nilkkaan potkijat, sellaiset kuin Orban, nauttiva suurta suosiota.

Vaikka Todd kirjoittaa myös pohjoisista maista, Natoon mennessä Suomessa noussut uusioisänmaallisuus, jota saa sanoa myös maanpulustushengeksi, tuntuu perustelevan yhden hänen väitteistään. Ranskassa hän näkee “katolisten zombien” kaappaavan keskiluokkaa taakseen ja perustelee, että vielä itse uskonnon unohduttua “poliittinen piilotajunta” jää ja vaikuttaa. 

Suomessa Venäjä on joissakin kommenteissa taas sellainen “ikiaikainen vihollinen”, että sadan vuoden takaiset heimosotaintoilijat ilahtuisivat. Luulen Matti Klingen olleen jossain määrin oikeassa tulkinnassaan, että ryssäviha ei synynyt venäläisen sosialismin ympärille. Sellaisesta tuskin tiedettiin paljon tässä maassa. Kohde oli venäläisyys tsaari Nikolai II:n ja hänen ympäristönsä esittämässä muodossa. Tietenkin sortokausia on liioiteltu tasavallan historiankirjoituksessa ja unohdettu sopivasti, että kiitos suomalaisten todennäköisen epäluotettavuuden maamme välttyi ensimmäiseltä maailmansodalta ja vaurastui sotasuhdanteilla, kunnes Venäjällä alkoi 1917 varsinainen hulina ja Saksa hyökkäsi Suomeen, enemmän tai vähemmän kutsuttuna. Sotatoimen nimitys oli Itämeren divisioonan avustusoperaatio.

En usko, että Putin tai hänen toivottavasti pian kehiin astuva seuraajansa haluaisivat Suomelle mitään hyvää. En myöskään käsitä iäise ajattelun väitettyä ihanuutta.

Sitä vastoin mietiskelin, miksi osaamattomat laittavat nyt maan taloutta ja ihmisten välejä todella huonoon kuntoon, kun käsillä ovat huonot ja kalliit ajat. Voi olla, että täällä pitäisi miettiä taas aurojen takomista miekoiksi. Näin tynnyristä katsoen tuntuu, että lailisen halituksen koeponnistus osui kovin sopimatomaan aikaan.