Eliitti

 

Vajaa viidesosa maan eliitistä nousi köyhänlaisista oloista.

Älköön kysyttäkö, mitä tämä tällainen valikoitu parhaimmisto on. Siihen on niin vaikea vastata.

Ruostetsaaren uudessa kirjassa, jonka ehkä luen, on mukana kiinnostava näkökulma. Millaisia näyttävät olevan liike-elämän, politiikan, kulttuurin ja julkkislaisuuden keskinäiset siteet.

Olen ollut vanhastaan kiinnostunut Suomen historiassa odottamattomista kosketuspinnoista. Jokseenkin tunnettu esimerkki on Väinö Tannerin ja J.K. Paasikiven suuri yhteisymmärrys, joka siis alkoi Liikemiesten kauppaopistossa. Nuoren Tannerin varat eivät viitanneet lain lukemiseen, kun asemamies-isä oli kuitenkin antanut hänen lukea ylioppilaaksi Ressussa. Siellä opistossa teki määräaikaisia tilapäistöitä väitöskirjamieheksi hankkiutuva lahtelainen Juho Kusti Paasikivi. Ja KOP rahoitti tulevan Elannon ohella jopa punakaartia 1918. Vaikka poliittisissa mielipiteissä oli suuri ero, kun Tannerilla oli niitä ja Paasikivellä taas käytännössä ei, tämä pari pelasti Suomen, vaikka aateliskenraali Mannerheim pyrki välillä häiritsemään.

Meillä oli Suomessa sama salasopimus kuin Ruotsissa: jos herrasväki saa olla johtavinaan, osuuskauppaväki hoitaa poliittisen kentän ja pitää silmällä höyrypäitä.

Kuva menee hiukan suttuisesti, koska kumpikaa mainituista ei suoriutunut vanhan miehen houkutuksesta eli tehdä viimeisiksi täikseen suurisuuntainen tyhmyys, kuten Tannerin palaaminen politiikkaan ja Paasikiven suostuminen presidenttiedokkaaksi -56, vaikka paikka oli varattu Kekkoselle. Myös kirjailijoilla muuten on kova tarve munata itsensä siinä vaiheessa, kun olisi viisaampaa keskittyä esimerkiksi ristisanatehtävien ratkaisemiseen.

Niinpä huomasin, että olin vuonna -94 pannut hyllyyni Arvo ”Poika” Tuomisen elämäkerran “Petturin testamentti”, mutta unohtanut lukea sen.

Eivätpä tuon teoksen kirjoittajatkaan (Rautkallio ja Rajala) saaneet selvää asiasta. Ja oli heiltäkin jäänyt havaitsematta, että historian luettelemat vakiohenkilöt eivät toimineet suurin valtuuksin vuoden -38 ja -39 Jartsevin yhteydenotoissa. Rybkina, nuori nainen, NKVD:n majuri, puna-armeijan vakoilun edustaja ja suoraan Stalinille raportoiva toimija, näkyi hyvin vähän Saltsjöbadenissa, jossa Paasikivi ja Tannerin lähettämä Hella Wuolijoki  yrittivät saada jotain irti lähettiläästä, rouva Kollontaysta. Ja paikkakunnalla toimi Poika Tuominen, ilmoituksensa mukaan Terijoen hallituksen pääministeriksi aiottu mutta oman arvaukseni mukaan pikemminkin ammuttavaksi takaisin Moskovaan kutsuttu.

No. Naapureina Tampereella asuvat Tuominen ja Väinö Linna juttelivat paljon, mikä tarkoitti käytännössä, että Tuominen puhui tuntikausia ja toinen kuunteli.

Nikkarin poika Tuominen Hämeenkyröstä oli päässyt pitkälle. Hän avusti sotien jälkeen CIA:ta ja kukaties myös Neuvostoliittoa. Hän vastusti Kekkosta ja oli samalla Kekkosen luotettu, ainakin tavallaan.

Mitä Helsingin kirjailijat mahtoivat ajatella, kun Tampereella kirjoitettiin Tuntematon ja Pohjantähti, ja Poika Tuomisen kolme muistelmateosta, joista “Kremlin kellot” on edelleen mukavaa luettavaa, myivät satoja tuhansia, ja sitten markkinat valloitti Kainuusta Tampereelle -45 siirtynyt Kalle Päätalo, joka hänkin toteutti kirjailijan vaikeimman tehtävän saamalla lukemaan myös ne, jotka eivät lue kirjoja. Hänen kirjojaan on myyty tiettävästi 3,5 miljoonaa nidettä. Ja Kansan lehden päätoimittajana Poika pani kirjoittamaan myös Eeva-Liisa Mannerin, joka nyt asiaa miettien oli se aikakauden runouden suuri nimi. 

Esitän eliittiin nousemisen eräänä yleisenä tekijänä asian, joka vaikutti syvästi Poika Tuomiseen: alemmuuden tunto eli kompleksi. Hän suhtatui luimistellen saman kylän F.E. Sillanpäähän, koska tämä oli oikein ylioppilas. Hän ei oppinut lainkaan kieliä eikä matemaatiikkaa eikä taloutta, vaikka oli hirmuisen älykäs ja aivan mahdottoman hyvämuistinen. Elämäkerran mukaan hän olisi haikaillut professorin arvonimeä tai kunniatohtorin hattua. - Kalle Päätalo sai molemmat, kansakoulupohjalla. 

Otto Ville Kuusinen lähetti hänet kerran Moskovasta kahdeksi kuukaudeksi Mustanmeren rannalla venäläisen opettajan kanssa oppimaan venäjää. Palattuaan hän ei ollut oppinut venäjää - mutta tulkki oli oppinut suomea sujuvasti.