Sivun näyttöjä yhteensä

21. maaliskuuta 2022

Usko


 

Kommentin ja keskustelun johdosta vakava sana.

 

Putin ei ole uhannut Suomea yhtään millään.

 

Putinin edustaja on uhannut, että Suomen Natoon liittymisestä aiheutuisi seurauksia. Niitä seurauksia on kuvailtu merkittäviksi.

 

Tästä huolimatta jokseenkin kaikki johtavat sotilaat ja poliitikot ovat ilmaisseet käsityksensä. Sen mukaan Venäjän ja Suomen suhteet ovat äkisti muuttuneet.

 

Muutosta ei ole aiheuttanut uhkaus, jollaista ei siis ole esitetty, vaan uhka.

 

Kukaan ei tiedä, aikooko Putinin johtama Venäjä hyökätä Suomeen.

 

Oma arvioni on, ettei hän itsekään tiedä sitä. Mutta uhka on. Venäjällä puhutaan vaikutuspiiristä. Miten syvä tämän vaikutuksen pitäisi olla, sitä ei sanota.

 

Arvioni perustuu samaan kuin monien muiden.  Venäjä hyökkäsi Ukrainassa jo monta vuotta sitten, vaikka Ukraina ei aiheuttanut uhkaa Venäjän turvallisuudelle. Tänä vuonna Venäjä ulotti sodan eri puolille maata, ja siellä kuolee paljon ihmisiä.

 

Suomessa on ihmisiä, jotka panevat asian omalle kohdalleen. Millaista olisi lähteä kohti tuntematonta päämäärää, mukana vain se, minkä jaksaa kantaa nyytissä?

 

Ukrainaa ei kuulemme ole olemassakaan, tai ei ainakaan pitäisi olla. Vaikka valtio on perustettu Kievissä, Venäjän pitäisi olla ydin ja pyhin. Tarvittaessa ajatusta korostetaan pyhin ydinasein. 

 

Kirkko sanoo patriarkka Kirilin suulla, että Ukraina o länttä ja länsi on pahuutta.

 

Meneillään on siis myös jonkinlainen eksorsismi eli paholaisen manaaminen. Samaan aikaan ortodoksinen Ukraina ja roomalaiskatolinen Puola ovat löytänet tavat kohdella toisiaan läheisyyden ja kunnioituksen hengessä.

 

’Usko’ on yhdeltä merkitykseltään sama asia kuin luottamus. Järjestelmämme perustuu siihen, mutta venäläisiin ei ole luottamista. Määritelmän mukaan ”fidusiaarinen” on henkilö, joka toimii toisen puolesta ja asettaa päämiehensä edut omien etujensa yläpuolelle uskon ja luottamuksen ylläpitämiseksi, sidottuna sekä oikeudellisesti että moraalisesti toisen etujen edistämiseen.

 

Oleellisesti sama asia ja siis ihmistn, korporaatioiden ja valtioiden toiminnan edellytys on ilmaistu Uudessa testamentissa, joka siis nimityksenä tarkoittaa uutta sopimuskirjaa:

 

”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautumista sen mukaan, mitä ei nähdä.”

 

Jos jaksatte, kuunnelkaa ja lukekaa YouTubesta Boris Akuninin (kirjailija) tavattoman selkeä esitys tlanteesta ja venäläisyydestä. https://www.youtube.com/watch?v=70RmF0rPj9o

33 kommenttia:

  1. Kiitos linkistä. Boris Akunin on harvinaisen selväpäinen ja -puheinen tyyppi. On nautinto kuunnella hänen analyysejään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus. On lähes terapeuttista kuulla yhtäkkiä laitoksemme tutkimuskohteisiin noin selvästi kuulumattomia puheita venäjän kielellä. Myös ruutupaitaisen jätkän syntymästä järkyttynyt ilmekieli on elämys.

      Poista
    2. Tekstitys puuttuu, se on kieliä taitamattomalle surun paikka.

      Poista
    3. En osaa venäjää, mutta tekstitys on siinä englanniksi...

      Poista
  2. Jotain sanoakseni mainitsen että Venäjä tekee toisen vakavan virheen jos aikoo Suomeen hyökätä. Heitä odottavat ikävä yllätys toisensa jälkeen. Vastassa on vähintään yhtä sisukas ja puolustustahtoinen kansa kuin Ukrainassa. Sodan hinta tulisi olemaan heille vielä kovempi. Putin joukkoineen ei sitä kestäisi.

    VastaaPoista
  3. Putinistis-kirilistisen matematiikan tehtävä: Kuinka monen sadan sivullisen murhaamiseen yksi pride-paraati oikeuttaa a) Ukrainassa, b) Suomessa, c) muualla? Onko toimenpiteen suorittajan a) korruption, b) vallanhimon, c) sadistisuuden tasolla oltava jokin vähimmäisprosentti?

    VastaaPoista
  4. Arvoisa Blogisticu, Pitää katsoa Arnod Schwarzenecerin vidot asiasta, Se on tuorastaan loistava kannanotto. Ei se kansaa syytä, vaan itsekkäitä päättäjiä.

    Jotkut jopa esittävät häntä tulevaksi USAn presidentiksi - ai paha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, seuraava sikäläinen presidentti onkin kohtalonkysymys Natolle ja Suomelle. Omassa ajattelussani ainoa mutta Nato-jäsenyydelle on se kauhistuttava mahdollisuus, että Nato-kielteinen Trump palaa presidentiksi.

      Poista
    2. Pitäisi ola syntyperäinen USA:n kansalainen.Mutta onpa Kalifornian kuvernöörikin
      aika saavutus köyhälle Itävaltalaispojalle.
      Kalifornian kuvernööri voisi olla Pekka Lipposen seikkailu.

      Poista
    3. Jos Trumppi on seuraava presidentti, hän luultavasti amerikkalaisten verorahoja säästääkseen sopii kaverinsa Vladimirin (jos siis vielä elossa ja virassa) kanssa etupiireistä. Toki niin, että Vladimirin etupiiri ulottuu lännessä Atlantin rannikolle saakka.

      Poista
    4. Ja Kamala-Harris, noin kirjoitettuna, voisi olla kieltolain aikainen gangsteri Reino Helismaan kirjoittamassa radiokuunnelmassa.

      Poista
    5. Pekka Lipposen seikkalu: "kalivornian kuvernaattori ja kalumeetin valtion rinssi-eversti".

      Poista
  5. se on myös Youtubessa:
    https://www.youtube.com/watch?v=g7nf5jYa26g

    VastaaPoista
  6. Onko monta (kieli-) virhettä?
    45 vuotta vanhalla koululatinalla ajattelin että:
    Ceterum censeo ut Fennia Foedori Concordiae Atlanticum Aequoris Septentrionalis coniungi oportet.

    VastaaPoista
  7. Velosipedien varmatoimisin vaihteisto.

    VastaaPoista
  8. JK: "Putin ei ole uhannut Suomea yhtään millään."

    Jokin aika sitten Putin totesi Suomen olevan nyt ystävällismielinen naapuri, mutta Naton jäsenenä se olisi vihollinen.

    Tähän asti pidin lausumaa pelkkänä faktan toteamuksena, mutta Ukrainasta siihen roiskahti uhkauksen verenpunaista sävyä.

    PS. Venäjä 145, Ukraina 45, Suomi 5.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Putin ja Lavrov ovat esittäneet uhkauksia Suomea kohtaan ja todenneet että Suomi on Venäjälle yhtäkkiä vihamielinen maa. Jopa ydinaseitakin on Suomea kohtaan heiluteltu kevään aikana. Eikä tästä ole kuin pari vuotta kun eräs Putinin kenraali käväisi täällä muistuttamassa että Suomen kaikki merkittävät kohteet ovat heidän ydinohjuksiinsa ohjelmoitu valmiiksi.

      Venäläinen vapautus ja rauha on nyt taas kerran nähty mitä se pitää sisällään.

      Poista
    2. Kannattaa kenties katsoa keskustelu Youtubessa:

      https://www.youtube.com/watch?v=1iV8J7h85mk

      Asiantuntijat arvioivat tilannetta noin viikko sitten. Tilanne on sen jälkeen pahentunut ja kemiallisen sodan ja ydinsodan riski on merkittävästi kasvanut. Putin on valmis käyttämään mitä tahansa aseita säilyttääkseen valtansa.

      Poista
  9. Todella mielenkiintoinen haastattelu, mutta saakos tuollaisia puheita vielä kuunnella Venäjälläkin? Akunin, äiti juutalainen, pitihän se arvata kun on niin fiksu ja selkeäsanainen. Isä georgialainen, mutta Akunin on käynyt vain kerran elämässään Georgiassa, sen sodan jälkeen, ja joutui silloin puhumaan oppaansa kanssa englantia, vaikka tämä osasi venäjääkin...

    Usko ja luottamus, ne kannattelevat ainakin ukrainalaisia. Slava Ukraini, se täytyy sanoa.

    Akunin arveli, että Putinin jälkeen, siis aika pian, kaikki pitäisi Venäjällä panna uusiksi. Mutta miten se voisi tapahtua, kuka siihen pystyisi? Ei näytä hyvältä, kävi miten tahansa.

    Ei Venäjä Suomeen voi hyökätä, ei sillä ole enää varaa jatkaa sotimista Ukrainan jälkeen, ellei Putin sitten tartu siihen nopeaan ratkaisuun, ydinaseisiin, mistä Akunin näytti olevan vähän huolestunut. Jos ei kunniaa saa palautetuksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei Venäjä voi Suomeen hyökätä..." Tuo on lyhyen aikavälin ongelma idässä. Venäjällä on aina tehty suunnitelmia kymmenien vuosien päähän. On aivan selvä uhka olemassa siihen, että Venäjä tavalla tai toisella pyrkii mm Suomen hallintaan. Vaikka Putin syrjäytettäisiin nyt, niin tätä laajenemispolitiikkaa vievät edelleen muut. Sillä on erittäin suuri ruohonjuuritason venäläisten kannatus. On kiintoisaa havaita, miten tehokkaasti siellä on aina oma propaganda mennyt läpi. Vain maan hajoaminen, esimerkiksi perusteellisen taloudellisen romahtamisen vuoksi, voisi tuon prosessin lopettaa. Silläkin olisi meidän kannaltamme riskinsä. Valitettavasti vain hampaisiin saakka aseistautumalla voimme jossakin määrin uhkia torjua.

      Poista
    2. Mielenkiintoista havaita miten perinteinen ryssäviha propaganda on mennyt läpi sinuun.

      Poista
    3. Putin on vaan niin erinomainen propagandisti!

      Poista
    4. Näitä meikäläisiä Putinin trolleja käy melkein sääliksi. Ennen upposivat kaikki natsi- ja fasistihöpinät, mutta sitten korttitalo romahti!

      Poista
  10. Akunin arveli nimenomaan, että Venäjä tulee hajoamaan pienempiin osiin. Saapas nähdä, suuri taloudellinen romahdus on joka tapauksessa edessä, eikä se ole hauskaa meillekään, mutta ehkä se pakottaisi Venäjän kehittymään paremmin pienistä yksiköistä lähtien. Imperiumia ei ole helppo vetää, pienet maat kuten Suomi ovat ketteriä kehittämään itseään ja kansalaistensa hyvinvointia.

    Taloudellisista syistä Putin lähti Ukrainaankin Akuninin mukaan, koetti saada kunniaa sotatantereilla, mutta meni viimeisetkin rippeet, ainakin lännen silmissä, ja eiköhän ne silmät Venäjälläkin vähitellen avaudu.

    Kateudesta Venäjä voisi koettaa vallata Suomenkin korkeasti kehittyneen alueen - ollaan vielä niin onnellisiakin - mutta Suomi ei joka tapauksessa ole sitä pyhää vanhaa ydin-Venäjää, äiti-Venäjää, jonka yhteyteen se pitäisi saattaa.

    Luottamus itään päin on kyllä mennyt, se vähä mitä sitä oli, ja paras lienee kaikkien varustautua hampaisiin saakka näinä alkavan kylmän sodan aikoina. Suuri rysähdys tulee sitten joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret imperiumit ovat aina hajonneet. Kaikki loppuu aikanaan, on ikivanha totuus. Jos katsoo historiaa, näkee että kaikilla kulttuureilla ja dynastioilla on kehittyvä jaksonsa ja huipennus ja sitten tulee yhtäkkinen romahdus joka tuhoaa sen kokonaan. Tilalle tulee uusi tai sitten kyseessä on täydellinen tuho eli ei jää mitään jäljelle. Sellaisiakin valtakuntia on ollut joiden jäljiltä on vain raunioita ja kivenlohkareita eikä siellä asu enää ketään.

      Poista
  11. On vain hyvä, että venäläisiä rosvoja kuolee, mutta on silkkaa pahuutta, että ukrainalaisia ihmisiä tapetaan.

    VastaaPoista
  12. Mäkin tykkään et on ihan dorkaa sanoo usko tai älä. Niinku et tuuppa tänne tai jää sinne, ja aina tottelee.

    Ei tämäkään vielä mitään, lisäksi saatte tämän uudenuutukaisen mietekokoelman jolla on aitoustakuu:

    Horiop sano entinen renki ku ittens hirtti.

    Savuna ilmaan sano ukko ku akkaa hautas.

    Tääkin vielä sano verottaja.

    Mulle kans mietti kissa kun persittään nuoli.

    Kui sää ny tollee sano ukko ku akka tytön synnytti.

    Sota on: elämä off.

    Jolses ny kumminkaa sano voittaja kriitikolle.

    On vaikee olla nöyrä kun näinkin täydellinen.

    Saatte viimeisen sanan, sitten minun vuoroni.

    Käy tää näinki sano eukko ku potkukelkka avantoon jäi.

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Joka iikka ny viisauksia keksii, sano Hallan eukko ku ei parempaakaan keksinyt.

      Poista
    2. Arvellakseni tuo on nk. kirjaviisautta.

      Poista
  14. oletten kyllä varsinaisia vitipäitä kaikki.... Mitä hyvää seuraa siitä, että USA määrää Suomen valtion asettamaan Venäjän pakotelistalle? Viimeksi näin käydessä, USAn ja Venäjän välinen kauppasuhde kasvoi juuri sen verran kuin Suomi menetti. Nyt meni viimeisetkin suhteet. Voitte katsella ihan sekä USAn että Suoimen ulkomaankauppa ko. asian tiimoilta. Maataloushan ajettiin tietoisesti pakotepolitiikalla suohon joten se siitä omavaraisuudeta. Ymmärrän, että te "kirjailijat" olette riippuvaisia apurahoistanne joten siksipä suollatte lännen propagandaa täysin rinnoin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bönden behovs, maaseutua ei voi ulkoistaa.

      Meillä on kansallista varakkuutta. Sille löytyy kyllä halullisia ostajia. Hinnan on oltava korkea.
      Myydäänpä ensin juomakelpoista vettä, sitten vasta leipää?

      Meitä vyörytetään, meille valehdellaan ahkerasti ja tarkoin, täsmällisesti määritellyin psykologisen sodankäynnin ja informaatiotekniikan mahdollistamin keinoin. Kyse on laajan rintaman mutta matalan intensiteetin vyörytyksestä, tasaisesti jauhavasta keinovalikoimasta joka sisältää näkyviltä osin runsaasti misinformaation ja disinformaation sekoitusta medioissa. Lisäksi tämä hybridisodankäynnin muoto on kohdistettu juuri hyvin toimeentuleviin valtioihin joiden perusrakenteet kuten julkinen liikenne, terveydenhoito ja koululaitos ovat ok. Meillä on entinen hyvinvointiyhteiskunta vielä mielessä vaikka se on mennyttä. Voitaisiin kysyä minne, myös miksi, mutta nyt ollaan tekemisissä suurvaltapolitiikan kanssa eikä miettimässä miksi suuret vallat ovat suuria, vastaus on joka tapauksessa ettemme ole suurvalta ja meidän tulee olla sisäpoliittisesti vastustuskykyisiä ja ahkeria ymmärtämään ja toimimaan nopeasti muuttuvien tilanteiden mukaan.

      Olemme vauraimpia valtioita maailmassa joidenkin vuosien kuluttua jos saamme tämän onnistumaan edes osaksi. Byrokratia voi sen estää, ja lillukanvarsiin takertelu. Suuret linjat kuitenkin ratkaisevat, eivät ristiriitaiset ja eriävät mielipiteet. Sitä on myös tapana kutsua demokratiaksi jota antiikin Kreikassa harjoittivat vapaat ja varakkaat miehet, jos ymmärsin oikein oli oltava lahjomaton ja pyyteetön.

      Poista
  15. Naskama kirjassa Jukka vai Seppo hiihtelemässä oli?

    VastaaPoista