Sivun näyttöjä yhteensä

10. maaliskuuta 2022

Polku pieni



 

Toivottavasti Kai Stenvall ymmärtää tähän kirjoitukseen ottamani kuvan innostuneeksi sitaatiksi ja siten tekijänoikeuden kannalta asialliseksi. Hän, kuuluisa Aku Ankka -tauluistaan, on nyt siirtynyt Putin-tauluihin, joita löytyy muutamia hakukoneella verkosta.

 

Käsitän että huumori tai ainakin koomisuus ja joka tapauksessa groteski on määritelty yhteen sopimattomien elementtien yhdistämiseksi. Muistelen että koulun runousopin esimerkki oli Nummisuutarin Eskon ”enkeli taivaasta ei tee näin hyvää kenkää kuin minä”. Ja huumori on siis ajatus enkelistä vetelemässä tervalapulla ompelulankaa ja naputtelemassa puunauloja kengänpohjaan.

 

Teknisesti voisi puhua polkuriippuvuudesta, vaikka tuonkin termin taloustieteilijät ovat määritelleet hiukan väärin otettuaan sen joitakin vuosikymmeniä sitten käyttöön.

 

Termi tarkoittaa kerran ehkä kevein perustein tehdyn ratkaisun musertaa painoa ja pitkäikäisyyttä, ja ykkösesimerkki on näppäimistön QWERTY-sijoittelu, joka selostetaan lähteissä yleensä väärin. Oikeasti Remington pyrki havaittuaan kirjoituskoneen kirjasinvarsien takertuvan helposti kehitteli sijoittelun, jossa kirjoittajan pitäisi jatkuvasti vaihtaa kättä tai ainakin sormia. Puolikaareen sijoitettujen kirjasinvarsien pituus ja siis nopeus vaihtelisivat, joten vastaavasti ne eivät niin jumiutuisi.

 

Jokainen suomalainen tietää, että tuo järjestely samoin kuin sen läheinen sukulainen Underwood, jossa keskirivin aloitti vasemmalta x-kirjain, ovat välillä vaikeita suomea kirjoitettaessa. Jäin miettimään, että tämän väitteen todistaminen laskelmalla ei edellyttäisi suurta ohjelmointitaitoa. Minulla on tietokoneessani kielentutkimuksen laitokselta Matti Pääkkösen artikkeli aiheesta https://jkorpela.fi/kielikello/kirjtil.html . a i t n e s l p k u ä m v r h y p d ö. Tuossa 20 kärjessä listassa menevät kieltämättä vasen ja oikea käsi tasan. Parempi näppäinsijoittelu Dvorak ei koskaan saanut suosiota. USA:n pikakirjoituskoneet ovat kai jääneet täysin käytöstä.

 

Näppäimien ohella esimerkkinä mainitaan usein rautateiden raideleveys. Läntiseen (1435 mm) tai meidän venäläiseen mittaamme (1524 mm) ei ole mitään selvää syytä.

 

Silmääni sattui tieto, että nyt Venäjä pyrkii erittäin innokkaasti valloittamaan kaupungit, joissa on rautateiden solmukohtia, kuten Harkovassa. Venäläinen logistiikka tukeutuu vanhastaan hyvin vahvasti juniin. On kai mahdollista, että se joka päivä mainittu kymmenien kilometrien letka ei mahdu kääntymään, ja kelirikkokin on tulossa. Siis Raatteen tie -efekti? Suomussalmella sotilaallinen taitamattomuus kukoisti – rajan takaa tulevalla tiellä ei tosiaankaan mahtunut kääntymään, joten suomalaiset jäädyttivät joukon paikalleen aurattuaan ja jäädytettyään ensin itse itselleen huoltotien TVH:n kalustolla asiantuntijoinaan paikalliset metsäteknikot.

 

Venäläiset olivat polkusidonnaisia, suomalaiset eivät. Mutta tuo termi tarkoittaa muutakin kuin kaavoihin kangistumista. Polku rakentuu useista haaroista, jotka vaikuttavat matkan varrelta, usein näkymättömästi. Sadussa linnut olivat syöneet lasten polkunsa varrelle sirottelemia leivänmuruja, joten takaisin ei ollut pääsyä. Tämän Stenvall ymmärtää ja kertoo, ja siksi Puin istuu Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä, joka pidettiin ennen hänen syntymäänsä.

 

66 kommenttia:

  1. Kaj Stenvall alkoi tehdä Putin-maalauksia lieventääkseen ahdistustaan, ja helpottavat ne vähän katselijankin oloa, ainakin sen naurahduksen ajan. Yle.fi:llä pieni haastattelukin.

    Hbl kirjoitti eilen oikein pääkirjoituksessaan, että Putin, et nuku enää koskaan hyvin, Haagin tuomioistuin odottaa. Ja sitten oli jonkun professorin haastattelu, että vaikea häntä voisi olla sinne saada.

    Kulttuuricocktailissa haastateltiin Ukraina-asiantuntijoita kielestä, kirjallisuudesta, historiasta ja kansanluonteesta ynnä muusta, kasakoistakin puhuttiin. Ukrainan ystävä, kääntäjä Eero Balk oli mielenkiintoinen haastateltava. Areenassa, jos ette nähneet.

    VastaaPoista
  2. Kiveltä vielä groteskimpi lausahdus olisi veli Juhanin sanat Aapolle: "Mies, haasteletpa, saakeli vie, kuin taivaan enkeli, eikä paljon puutu ettet saata minua itkemään." Olenpa itsekin tuota lainannut sopivissa tilanteissa, ja se tepsii joka kerta kuin taika.

    VastaaPoista
  3. Hemmetti kun syyhyttää sormia lähteä levittämään tuota kuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tottelemattomuuden puute vallan taholta tulevan informaationpöllimisen edessä nykyisellä tietoteknologialla on hieman sama asia kuin se, miksi idempänä Putinia ei saada syöstyä vallasta. Samoin kuin venäläisten uusi pakko käyttää sodan sijasta "s-sanaa" muistuttaa omissa kuvitelmissaan Venäjästä riippumattomimpia aatehaaroja. Maailma on kaikkiaan yllättävän koherentti.

      Poista
    2. Niin. Monesti kannattaa lähteä siitä että jos sen voi tehdä, sen voi tehdä. Kunhan ei ota rahnaa toisten tekemisistä.

      Poista
  4. Takin omistaja oli kamala ihminen muttei kuitenkaan mikään salainen poliisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Göring siis. Hän oli kai ennen kaikkea bisnesmies, teki rahaa jo Espanjan sisällissodalla. Ei tuntenut vetoa hirmutekoihin, mutta ei noussut niitä vastustamaankaan.

      Poista
    2. Eikös Göring kuitenkin ollut Preussin sisäministerinä 1933, eli poliisin päällikkönä ja hänen aloitteestaan perustettiin Preussiin Gestapa, eli Gestapon esiaste. Myös ensimmäiset keskitysleirit perustettiin tuolloin Göringin määräyksestä Preussiin. Mutta kai sen jollain tavalla niinkin voi tulkita, ettei ollut salainen poliisi tai oli ennen kaikkea bisnesmies...

      Poista
    3. Göring pelasi tennistä omintakeisella tyylillä. Filminpätkää on tästä.

      Poista
    4. Ensimmäiset keskitysleirit perustettiin jo 1939 Puolaan. Yleinen tieto on että niitä olisi perustettu vasta 1942 - 1943 alkaen mutta fakta on että niihin sullottiin jo 1939 Puolan juutalaisia ja muita vastaanpanijoita.

      Poista
    5. Mitä se Putin muuten siellä Itä-Saksassa teki? Opettiko kuulustelumenetelmiä Stasille?

      Poista
    6. Ensimmäiset keskitysleirit perustettiin heti 1933 Hitlerin päästyä valtaan. Mutta eipäs nyt sotketa keskitys- ja tuhoamisleirejä keskenään!

      Jo vuosisadan alussa keskitysleirejä (ja ihan tällä nimellä!) pystytettiin buurisotien aikana Etelä-Afrikkaan. Asialla olivat aina yhtä humaanit brittiläisen maailmanvallan edustajat, jotka veivät leireille paitsi vangeiksi jääneitä buurisotilaita, myös heidän perheitään - siviilejä siis! Leirien ruokahuollosta tai hygieniaoloista ei hirveästi jaksettu kantaa huolta, joten kuolleisuusluvut olivat verraten korkeat.

      Varsin nopeasti tämä mainio keksintö, siviilien sullominen vartoiduille leireille, levisi ympäri maailmaa. Muun muassa erääseenkin vastaperustettuun valtioon, Neuvostotasavaltojen liittoon.

      Poista
    7. "Keskitysleiri" on hyvä esimerkki nimestä, joka on periaatteessa ihan neutraali, mutta on saanut niskoilleen ikävän merkityksen.

      Siksi ei todellakaan kannata tuijottaa pelkkää nimeä.

      Poista
    8. Eikä sovi unohtaa omiakaan ponnistelujamme leirielämän alalla vaikkapa vuoden 1918 hujakoilla.

      Poista
  5. Keisarillisen Venäjän rautateiden raideleveydeksi valittiin 1840-luvun alkupuolella yhdysvaltalaisen insinöörin George Whistlerin ehdottama, etelävaltioissa käytetty viisi jalkaa (1524 mm). Whistler saattoi näin käyttää työssään valmiita ratapiha- ym. suunnitelmia. 1950-luvulla Neuvostoliitto muutti raideleveydeksi 1520 mm, joka hoidettiin kallistamalla kiskoja sisäänpäin.
    Ns. standardiraideleveys 1435 mm perustuu George Stephensonin käyttämään neljän jalan ja 8,5 tuuman raideleveyteen.

    VastaaPoista
  6. Vapaan tiedonkulun aikakaudella on järkyttävää huomata, miten tehokkaasti suurvallat voivat pitää oman kansansa pimennossa ja syöttää omaa näkemystään uskottavasti.

    Tällaisen piti onnistua vain Pohjois-Koreassa.

    Länsimedian pitäisi avata meille paremmin, miten Venäjä oikeuttaa hyökkäyksensä. Kauhistelu johtajien härskiydestä ja kansan tietämättömyydestä ei riitä.

    Jos jopa 70 % kansasta uskoo hallituksen syöttämään versioon, sen on oltava heidän näkökulmastaan... no, uskottava. Enkä usko, että esim. venäläiset olisivat tyhmempiä kuin me länsimaalaisetkaan.

    Tieto on valtaa. Niin monella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >…miten tehokkaasti suurvallat voivat pitää oman kansansa pimennossa…
      >…Tällaisen piti onnistua vain Pohjois-Koreassa…

      No mutta. Onnistuuhan se meillä Suomessakin. Yritäpä vain itse mennä katsomaan, mitä Venäjän RT tai Sputnik kertovat asioista.

      Elisa on plokannut koko saitit ja suorat lähetykset ja videot eivät näy muillakaan medioilla kuin vippaskonsteilla.

      Siinäpä sinulle tiedon vapautta.

      Poista
    2. Da, en väittänytkään, että tietäisimme kaiken, päinvastoin:

      "Länsimedian pitäisi avata meille paremmin, miten Venäjä oikeuttaa hyökkäyksensä. Kauhistelu johtajien härskiydestä ja kansan tietämättömyydestä ei riitä."

      Toisaalta puheet ovat puheita, teot ratkaisevat. Jos 60 km pitkä kolonna lähestyy Kiovaa – ja sen näkee satelliittikuvasta – niin asian kieltäminen on naiivia.

      Poista
    3. Tosiaan, nyt emme saa tietää mitä RT tai Sputnik meille tällä hetkellä haluaisivat valehdella. Ikävä juttu.

      Poista
    4. Eiköhän nuo kanavat ole kuitenkin netin kautta yleisesti katsottavissa.

      Toiseksi, Suomessa tuskin kukaan on niistä kiinnostunut vähääkään ja siihen on olemassa muutama erittäin pätevä syy jota siellä Venäjällä ei tajuta.

      Poista
    5. Suljetaan siis silmät ja korvat ja kuunnellaan vain Yhdysvaltain ja Brittien valeita?

      Poista
    6. "Suljeaan.."
      Jokainen tekee mitä järki ja sydän käskee. USA:n tiedotuskanavien kommentit Ukrainan sodasta ovat erittäin konservatiivisia, samoin brittien. Ukrainalaiset kasvattavat omaa maanpuolustustahtoaan kenties hiukan liioittelemalla voittojaan. Toisaalta, heillä jos keillä, on eniten tietoa suoraan rintamalta. Lisäksi, kovasti näyttää siltä että ukrainalaiset dokumentoivat jokaisen sotatapahtuman poikkeuksellisella tavalla. Melkein kaikilla sotilailla on kännykät ja GoProt mukana ja kenttien yllä lentävät puolustusvoimien ja yksityisten harrastajien lennokit kuvaamassa.

      Samalla saadaan varmat dokumentit sotarikoksista joita venäläiset eivät mitenkään kykene kiistämään. Asiaa täydentävät vielä vangeiksi saatujen venäläisten tunnustukset teoista.

      Poista
  7. Jos yhtään ehdin saada selvää tuosta uutisvälähdyksestä, Kaj Stenvall oli kuvannut Zelenskyin atlanttina, joka kantaa koko maailman taakkaa harteillaan. Toivoa kuitenkin sopii, ettei tuo globus pääse tipahtamaan sieltä titaanin harteilta (vrt. yltyvät vaatimukset Natolle ilmatilan sulkemiseksi).

    VastaaPoista
  8. "Venäläiset ovat polkusidonnaisia..." Niin, se polun alkupiste on noin 800 vuoden takana, jolloin Tsingiskaanin pojanpoika Batu perusti valtakuntansa Venäjälle. Venäläiset jäivät silloin ankaran hallinnon alle. Parisataa vuotta meni näin ja sitten tulivat tsaarit, jotka ottivat hallinto-oppinsa oppinsa mongoleilta. Tsaarien sijaan astuivat bolshevikien johtajat, joiden hallintomalli ei mitenkään poikennut aiemmasta. Nyt on jälleen keulamiehenä menneisyyden mallin mukainen vahva johtaja. Tavalliset kansalaiset Venäjällä ovat aina olleet orjan asemassa. Vahvat johtajat ovat aina olleet erehtymättömiä, korkeintaan heidän alaisensa ovat tehneet virheitä. Venäläisille ei kelpaa demokratia, koska he eivät ole koskaan sitä kokeilleet. Venäläisistä tuntuu kiusalliselta, jos jokin muu yhteiskuntajärjestelmä lähinaapurissa tuntuu toimivan paremmin. Se pitää tuhota. Sellainen on venäläinen polku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan sanottu. On käsittämätöntä, että Venäjän kansa on tuollainen orjallinen lammaslauma vuosisadasta toiseen. Olisiko syynä se, että kulloinkin vallassa oleva rosvokopla tappaa omilla aivoillaan ajattelevat, jotka saavat kiinni. Mitäpä voi odottaa jäljellejääneistä ja heidän jälkeläisistään. Ja taas ne harvat omilla aivoilla ajattelijat pakenevat.

      Poista
  9. On pitkästä aikaa sellainen pilkan kohde jota ei koskaan tule sääli vaikka mitä hänen sädekehänsä särkemiseksi tehtäisiin.

    Nyt kaikki "maalittamaan", raastupaan ei rahdata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitlerin maalittaminen saisi jo loppua. Mies oli oikealla asialla, mutta länsivallat sössi.

      Poista
    2. Hitler halusi tuhota Neuvostoliiton, kansojen vankilan ja ihmisten orjuuttajan. Mutta länsimaat estivät. Siksi saamme nyt nauttia sen seuraajan Putinin hirmuvallan porskutuksesta.

      Poista
    3. Hitler halusi Neuvostoliiton valtion lisäksi tuhota myös siellä asuvat ihmiset ja jakaa maat kannattajilleen. Katso vaikka Generalplan Ost. Estämisen tekivät pääosin neuvostoliittolaiset itse, hirvittävin ihmistappioin, länsimaat auttoivat materiaalisesti.

      Poista
    4. Nuinkin sen voepi nähä.

      Kaj Stenvallilla on piirros jossa Hitler taputtaa Putinia poskelle lausuen: Minä yritin tuhota Neuvostoliiton, sinä onnistuit.

      Poista
  10. Epäsopivien elementtien yhdistämisestä minulle on jäänyt mieleen Stanley Kubrickin elokuvan "Full metal jacket" Vietnamiin menevien sotilaiden koulutusjakson päätös jossa vääpeli käskee puhdistamaan käymälän niin, että neitsyt Mariakin voisi käydä siellä paskalla.

    Muuten Venäjän raideleveys on nykyisin 1520 mm eikä 1524. Ero on niin pieni että se mahtuu toleransseihin, joten suomalaiset junat voivat edelleen mennä Venäjälle. Syyksi muutokseen olen nähnyt esitettvän, että venäläiset halusivat pyöreän kymmenellä jaollisen luvun. Muutos tehtiin kallistamalla kiskoja jolloin sen sanottiin olevan eduksi nopeille junille. Siis tarkkaan ottaen Suomen ja Venäjän raideleveydet eivät ole samat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ollaan ihan tarkkoja, niin juttu on toisinpäin: venäläiset junanakselit valmistetaan toleransseilla, joiden mukaan ne voivat ajaa suomalaisia raiteita. Sen sijaan venäläisen radan toleranssit ovat aika krouvit, ja suomalaisen junan pyöräpari voi jäädä kapeassa, standardin sallimassa kohdassa kiinni. Junan pyörän sisäsivussa on laippa, joten kapeutta ei voi saada anteeksi yhtä paljon kuin leveyttä. Liian leveällä raiteella juna vain kolisee ja kallistelee vähän enemmän kuin suunniteltu, ja pyöräkerrat kuluvat nopeammin. Tavarajunaliikenne Venäjälle hoidetaankin yksinomaan venäläisellä kalustolla.

      Allegroa rakennettaessa oli olennaista suunnitella pyörät niin, että ne kuluisivat ja värätelisivät optimaalisesti, sillä nopean junan toiminnan ja huollon kannalta tämä on teknis-taloudellisesti välttämätöntä. Pietarin radan Allegro-liikenteeseen käytetty raide on vähän tarkempaa työtä kuin Venäjän rataverkko yleensä, joten Allegro voitiin suunnitella nimellisraideleveydelle 1522 millimetriä (näin ulkomuistista), missä sallittu toleranssi sopii sitten Pietarin radan tosiasiallisiin toleransseihin.

      Johtopäätöksenä voisi muuten todeta, että on turha kuvitella vuokraavansa Allegroa Helsinki-Moskova-tilausjunaksi, koska Sm6-junayksikkö ei voi liikennöidä Pietaria kauempana.

      Sitä en tiedä, miten Transtech on tosiasiassa suunnitellut nykyaikaisen vaunukaluston. Jos katsoo kaksikerroskalustoa (ainakin auto- ja makuuvaunut), voi huomata, että niissä on peitelevyllä suojattu kolmannen perävalon paikka. Ne siis saisi modifioitua pienellä vaivalla käyttämään venäläisen standardin mukaista kolmatta, epäsymmetristä perävaloa. Olisi siis arvailtavissa, että VR on joskus haikaillut liikennöivänsä omia IC2-auto- ja yöjunia Moskovaan.

      Poista
    2. Kyllä kai se Neitsyt Mariakin ulosti, vaikka UT ei asiasta mitään kerrokaan?

      Toisaalta, jos käymälää olisi jynssätty kuningatar Elisabethia varten, kova työ olisi mennyt aivan hukkaan. Monarkin suoliston rakenne lienee suorastaan yli-inhimillinen, sillä hänen ei tiedetä koskaan käyneen vessassa työpäivänsä aikansa. Varmuuden vuoksi kaikille työvierailupaikoille tms. on silti aina varattu oma hyyskä - jonka käyttöön on siis lupa ainoastaan kuningattarella itsellään.

      Poista
    3. Kim Jong-un'in autosaattueessa maaseudulle ulottuvilla matkoilla on myös iso Mersu, johon on rakennettu loistelias WC-istuin. Se on tietysti pyhitetty vain Hänen käyttöönsä. - Olen jostain näin lukenut. Mutta siinä artikkelissa ei sitä kerrottu, pitääkö kuskin mennä muualle, kun Suuri Johtaja lyllertää tarpeilleen?

      Poista
    4. Celinen niin kauan kuin yötä riittää sisältää jo nuo kaikki, neitsyt maariankin paskalla, kirjoitti hän siitä tai ei. Tuntematon sotilas oli sievistelevä lastenkirja siihen verrattuna. Ensimmäisessä maailmansodasta kun c kirjoitti niin kuin ei Linna tai Meri vielä toisestakaan. Meillä ollaan niin perämetsässä että aikansa vie, ennen kuin tänne uudet asiat lentävät.

      Paska on perusasia. Ja Kalervo Palsalla oli munaa. Missä sitten sitä uittikaan.

      Celine kasvoi pesunkestäväksi natsiksi toiseen maailmansotaan mennessä. Missä olikin sitten kirjallisuusihmisillä sodan jälkeen ihmettelemistä. Että miten voi olla niin hyvä ja niin ala-arvoinen, samaan aikaan.

      Kannattaa lukea.

      Poista
  11. Jonkin muistelemani lähteen mukaan tsaari ei halunnut ottaa sitä riskiä, että eurooppalaiset viholliset voisivat omilla salonkivaunuillaan hurjastella Venäjälle, mahdollisesti jopa epäystävällisessä tarkoituksessa.

    Edelleenkin saman lähteen mukaan (joka palaa mieleeni ihan kohta) Venäjän raideleys on 1520 mm, etteivät suomalaiset junat pääsisi itään (niin paljon 4mm merkitsee!). Venäläisillä junilla pystyy kyllä ajelemaan Suomessa.

    Niin, tämä Stenvall: puki varmasti monen toiveen kuvaksi. Ymmärrän huumorin mutta vielä tämä ei naurata. Toivon, että joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan outo tilanne: kohdehenkilö on muiden ominaisuuksiensa ohella erittäin naurettava, mutta silti ei yhtään tee mieli nauraa.

      Poista
  12. On aika opetella miten NATOa puhutaan isoilla kirjaimilla:

    CF (Charlie Foxtrot) = Clusterfuck
    Esimerkkitilanne:
    Venäläinen panssarikolonna tiellä E95 saa  tykistökeskityksen niskaansa, sumppuuntuu hölmöyttään ja kärsii raskaat tappiot, rykmentinkomentaja kuolee. Hakattu kolonna  lähtee perääntymään.

    SNAFU = Situation Normal, All Fucked Up
    Esimerkkitilanne:
    Panssarikolonna matkalla takaisin pisteeseen A.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai AMOR ja OPJET.

      Poista
    2. Tuo clusterfuck onkin raumaksi ymbärsmylläkkä. Että ei käänny, suomen kielelle.

      Poista
  13. pehkutti kun tänneon ruvennu kentsut skrivaan

    VastaaPoista
  14. Naputtelemassa ja hiukan myös lihapullia hotkien. Tärkeä seikka. Taino, siis - mieluiten sellainen enkeli jolle maistuvat lujat lihapullat. En kyllä väitä tietäväni miksi. Muutakin on. En menis väittään että tässä se juttuon ne lihapullat, vaan kun ne nyt vaan on aivan perhanan tärkeet. Jos ois, itellä, niin kyllä multa kaverilleki liikenis. Vaikkajopa Putinille. Reiluudesta en helpolla alkas tinkiin.

    VastaaPoista
  15. Tässä on mielenkiintoinen viedo siitä miten USA:n raideleveydet yhtenäistettiin 1886: https://www.youtube.com/watch?v=4v81Gwu6BTE Tietysti valmistelevat työt ennen urakkaa.

    Ei taitaisi nykyään onnistua kun ratapölkyt ovat betongia. Kivihiilitervasta tehty kreosootti pelasti amerikkalaiset metsät kun ratapölkky ei enää lahonnut vuodessa-parissa.

    VastaaPoista
  16. 60 ja 24/25 tuumaa = 1524.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasan 60 tuumaa eli viisi jalkaa = 1524 mm. Voi tietysti olla jonkun lyhyesti ajatelleen suomalaisen tuuma on ollut vain 25 mm.

      Poista
  17. Vilkaiskaapa, millaisin keskusteluin Suomen eduskunta hyväksyi 1999 ulkomaalaisen kiinteistönomistuksen rajoitusten poistamisen. Mistä puhuttiin ja mistä ei:
    https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/PTK+122/1999

    VastaaPoista
  18. Onko varmaa, että suomalaiset eivät ole polkusidonnaisia?

    Mitä polkua media on seurannut kun se on selostanut "neljäntenä valtiomahtina" Putinrotan totalitaariseen valtaannousun vuosikymmeniä?

    Hesarin tämän päivän pääkirjoitus ränkäisee jo otsikossaan "Rauhaa luomaan syntynyt EU päätyi rahoittamaan Venäjän sotaa"unohtaen periaatteessa oman ja muun median osuuden tämän väitteen toteutumisprosessissa.

    Onko muka media (mm liikevoittoa tavoitteleva Hesari Suomessa) ollut itse silmänä ja korvana ja selostanut selostamisesta päästyäänkin niitä uhkakuvia joita Venäjältä väistämättä Putinrotan synnyttämän sotienketjun myötä on syntynyt?

    Liike-elämän yksioikoista polkua on Sanoma OY:ssäkin seurailtu tiiviisti eikä omaa taloutta ole uskallettu vaarantaa joutavalla tutkivalla journalismilla mikä olisi nimenomaan Venäjän kehitystä ja sen taustoja ja toimijoita analyyyttisesti ja juurimutia myöten penkomalla syynännyt.

    Hesarin olisi viimeistään 12.3.2014 kirjoittamansa jutun ”Vladimir Putin – Kuka hän on? Mistä hän tulee? Mitä hän aikoo” -jatkumona pitänyt säännölliseen poliittisen eliitin hereille tökkimiseen herätä itse ja ruveta oikeasti paljastamaan otsikon "Mitä hän aikoo"-kysymykselle pikaista vastausta ja kertoa se ajoissa.

    Olisivat edes itsensä pelastaneet epäilyiltä joutavana valtiomahtina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtavana vaihtoehtomediana on hs perässähiihtäjineen alkanut heilutella hallituksen tiedonvälityslaitoksen (johon uskoo varmaan ainakin 70% kansasta) asemaa. Yle lain uudistus ei koske vähemmistökielisiä uutisia, joten meidän junttien pitää sitten opetella sitä ruotsia, niin kuin Hurmeen Juha tuanoin käski.

      Poista
    2. Minulla ja mielipiteilläni kun on vähemmän valtuuksia, vaikutusta ja olletikin mitättömämpi merkitys maapallolla kuin niillä kuuluisilla Huovis Veikon kusiaisilla, niin en omien kommenttien skippaamisesta roskiin vievälle liukuhihnalle ole millänsäkään.

      Aloin kuitenkin pohtimaan, että entä sellaisella ihmisellä jolla on kaikenmaailman valtuudet ja raudanlujan, perusteelliseen kritiikkiin tunnettu taito hyppysissään, mutta hänet estetään niitä tuomasta esille?

      Tarkoitan sitä, että koska HS:n moderoijarobotti ei hyväksynyt ylläolevan kommenttini tapaista kritiikkiä mainitun artikkelinsa jälkikeskusteluun, niin miten asioiden ohuenkaan totuuden jäljille pääsee jos lehti (media yleensä) suorittaa itse itsensä ja itseensä kohdistetun kritiikin valvonnan?

      Venäjällähän konkreerttinen "moderointi" on arkipäivää, kiväärein, myrkyin, pampuin ja kyynelkaasuin valvottua käytäntöä, mutta millainen käytännön merkitys tälläkin vähäisellä moderoinnilla on meillä ”Lännessä”? Mitä on odotettavissa?

      Sonnan heittely ja muu korrektin kielenkäytön osaamattomuus on asia erikseen, mutta senhän nyt erottaa jo hajusta.

      Kirjoittajahan (satunnainen kommnetoija varsinkin) itse on usein sokea kirjoittamansa tekstin suhteen, mutta olisihan se tosi tärkeää tietää, millaiset sanat ja aiheet, joiden perusteella robotti esnsiseulonnan tekee, ovat esimerkiksi Hesarissa kiellettyjä?

      Toimituksilta itseltään näitä on turha udella, sillä sinne saapuvia kyselyjä perusteista lonia kommentteja on niin valtavat määrät, että ne ohjataan melko varmasti suoraan virtuaalimaailman kaatopaikalle.

      Laitoin kerran juttuehdotuksen Hesarille että kertovat, millä tavalla siellä artikkeleiden perään saapuvien, miljoonien kommenttien moderointi toimii, mutta edes vastausta kyselyihin ei saapunut. Mistä tällainen asenne viestii lukijoita kohtaan?

      Luulen, että sellainen juttu kiiinnostaisi laajasti olletikin, kun kommentoinnista on tullut median osa-alustaa ja heille ilmaista palstanlisäystä kaikkine rönsyineenkin. Klikkauksia juttuihin tulee useampi päivä peräkkäin kun keskustelu velloo, sehän medialle mannaa on.

      Toisaalta en usko kyllä kommenteilla muuuten olevan minkään valtakunnan vaikutusta maailman menoon. Kun ei ole aina asiallisilla artikkeleillakaan.

      Sotia tulee, sotia menee rauhanmielenosoituksista huolimatta. Ilmastonmuutos etenee, katastrofi katastrofilta kuljemme kohti hirvittävämpiä aikoja maailmassa. Tutkijan kirjoituksessa sanottiin vastottain, että Ukrainassa käytävä hirvittävä sota on lastenleikkiä odotettavissa olevaan elonkehän ilmastokriisiin nähden.

      Vain kusiaiset ja rotat jäävät. Noh, ehkä valtameriin paljonkin elämää.

      Poista
    3. Olen jo pitkään varoitellut, että sinänsä hyvää tarkoittava vihapuheen suitsimisen johtaa ennen pitkää sensuuriin. Kuka nimittäin määrittää, mikä on vihapuhetta ja mikä vain ankarahkoa arvostelua?

      Kukin pikku nilkki osaltaan. Valittaa ei voi.

      Poista
    4. Voiko "hyvää tarkoittavaa" vihapuhetta olla olemassa? Varsinkaan jos sen esittäjät tekevät sen vakaassa tarkoituksessa ja tähtäimenä vaikkapa polittisesti motivoituneiden tahojen ja ihmisten suunnitelmallinen yhteiskuntarauhan järkyttäminen tai jonkun yksityishenkilön kohteenaan sietämättömästi erilaiseksi kokeman lähimmäinen josta helposti seuraa ns. maalittamisen kierre?

      Esim. nyt otsikoissa kiiltelevä "Puolankasyndrooma" on kaikkea muuta kuin hyvää tarkoittavaa.

      Pikaistuksissa rykäistyt vihaiset puheet ovat normaaleja ja anteeksi helposti pyydettäviä sekä annettavia.

      Poista
    5. Saman huomion olen tehnyt, kuin Valto Ensio: Hesari moderoi todella kovalla kädellä linjaansa sopimattomat kirjoitukset. Ainakin Naton järkevyyden epäily on pannassa. Käytössä on luultavasti myös käyttäjä- tai ip-banni, koska en sinne saanut naton epäilyn jälkeen läpi asiallista kommenttia sen paremmin oluesta kuin metsänhoidosta.

      Poista
  19. Meillä muuten oli vielä 1995 voimassa tällainen rikoslain pykälä:

    Joka on syypää kunnianloukkaukseen ystävyydessä olevan valtion päämiestä vastaan, rangaistakoon vankeudella vähintään kahdeksi kuukaudeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi tahi vähintään kolmensadan markan sakolla.

    Onneksi ei ole enää, kun tuo ystävämaa kai tarkoitti mitä hyvänsä sellaista valtiota, johon Suomella on diplomaattisuhteet. Tosiasiassa toki Neuvostoliittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsistä. Tuon pykälä on vanhempaa perua, ja esimerkiksi 1930-luvulla sen nojalla tuomittiin useitakin (keskenään eri aatesuuntia edustavia) henkilöitä Viron presidentin Konstantin Pätsin kunnian loukkaamisesta.

      Poista
    2. Felix Iversen tuomittiin ennen sotia Hitlerin kunnian loukkaamisesta. Hän oli kirjoittanut "Hitler on suurin uhka maailmanrauhalle'.

      Poista
    3. Mitä ihmeen kumman höpsistä? Asian esille ottanut sanoi, että se oli voimassa VIELÄ 1995. Silloin se kumottiin, eli oli aivan oikein. Säätämisajankohdasta ei sanottu mitään. Omituisen pykälän voimassaoloajan jatkumisen vuosikymmeniä sodan jälkeen lähes 2000-luvulle kyllä selitti vain ja ainoastaan Neuvostoliitto.

      Poista
    4. Felix Iversen oli tunnettu matemaatikko ja rauhanaatteen mies. Hän sai Stalinin rauhanpalkinnon 1954.

      Matemaatikkona hänet tunnetaan tasokkaiden oppikirjojen tekijänä. Hyllyssäni taitaa olla vielä niitä ikivanhoja teoksia painettuna pula-ajan, nyt jo ruskettuneille, papereille.

      Poista
    5. Omituisen pykälän voimassaoloajan jatkumisen vuosikymmeniä sodan jälkeen lähes 2000-luvulle kyllä selitti vain ja ainoastaan Neuvostoliitto.

      Ei siis esimerkiksi rikoslain kokonaisuudistuksen junnaavan hidas eteneminen? Varmaan Neuvostoliiton historia selittää sitten senkin, että vaikkapa rikosnimike "murhapoltto" oli rikoslaissa samoin juuri vuoteen 1995 ja muuttui sitten nimikkeeksi "tuhotyö".

      Poista
    6. Rikoslakia oli muutettu epälukuisia kertoja jo ennen mainitsemaasi kokonaisuudistusta.

      Poista
    7. Ei lakeja uudistetaan pelkästään sen vuoksi, että ne ovat vanhentuneita, jos ei muuta tarvetta ole. Siksi voimassa olevassa lainsäädännössämme on edelleen 1700-luvulta peräisin olevia säädöksiä sikojen päästämisestä terhometsään ja talonpojille määräyksiä humalatarhan pitämisestä.

      Poista
    8. Niinkö? Samaan sarjaan kuuluva laki tilusten rauhoittamisesta kotieläinten vahingonteolta kumottiin 2017 vain siksi, että se oli vanhentunut eikä sitä sovellettu.

      Poista
  20. Ukraina keskusteluissa on joillekin älyllisestä sommittelusta nauttiminen noussut itsetarkoitukseksi. Länsimaailman politiikasta ja lukemattomista vastenmielisistä ilmiöistä pyritään johtamaan -jos ei oikeutus- niin ainakin ymmärrys Ukrainan maan ja väestön tuhoamiseen.

    VastaaPoista
  21. Tietysti on niin, että sodassa totuus on vähissä, mutta ei tätä pidä liian kategorisesti hokea. Harvoin nimittäin on ollut niin, että käytännössä kaikki, mitä toinen eli hyökkäävä osapuoli nyt sanoo, on täyttä roskaa. Toisen osapuolen eli uhrin kertomuksissa voi olla liioittelua, mutta ei se mitään valheiden verkkoa ole. Ja se uhrimaa on avoin ulkopuoliselle tarkkailulle, toisin kuin hyökkäävä sensuurimaa. Kaikenlainen typerä tasapuolisuus olisi tässä hyvin moraalitonta ja turmiollista.

    VastaaPoista
  22. J. Lehtolalla on tänään hyvä blogi, samasta aiheesta kuin Stenvallin taulut. Ollaan suomalaiset nyt niin yksituumaisia.

    Expressenillä oli eilen pitkä luettelo asioista, joihin pitää varautua, jos sattuisi tulemaan pitkä sähkökatkos - jostain syystä - ja pitkä luettelo tavaroista, jotka olisi hyvä hankkia, alla "Klicka här", niin voi tilata saman tien. Ruotsalaiset on varmaan tilanneet ne kaikki. Minäkin kyllä muistelin, missä meillä onkaan retkikeitin. Polttoainettakin pitää olla, lehti muistutti. Niin tietysti. Joesta kyllä saa vettä, kun hankkii sen veden puhdistimen. Ja säilykepurkkeja on... Ja kuivamuonaa...

    VastaaPoista
  23. Kuvassa Vladof yrittää hillitä innostustaan kun hänen asianajajansa - AB Brännvinadvokatyr Oy, Lionel Hutz - on keksinyt jälleen uuden konnankoukun jolla hän yrittää lopettaa oikeudenkäynnin.

    Historian suurmies - löytyi hirttäytyneenä karviaismarjapensaaseen.

    VastaaPoista