Teen kirjan, valikoiman
runoistani. Tässä on kohta erilaista asiaa, joka liittyy elämäntyöhön.
Äidinisäni piti myös
valokuvausliikettä kirkonkylässä jo 20-luvulla. Hänen poikansa eli enoni ja
jotkut serkut ja kylän pojat särkivät lasinegatiivit luultavasti 50-luvun
lopulla. Silloin niillä ei ajateltu olevan mitään arvoa.
Ehkä arvio oli oikea.
Tosin viisi tai kymmenen tallella olevista pakkafilmille otetusta kuvista on
hämmästyttävän hyviä.
Äitini sitten oli se
varsinainen keräilijä ja järjestäjä. Niinpä tallella on kymmeniä leikekirjoja,
joukko itse taitavasti piirroksin koristeltuja kirjoja, lähes viisi tuhatta
postikorttia ja tuhansia kirjeitä. Kaiken lisäksi esineistöä on sadan vuoden
ajalta. Ja kuten olen kertonut, vanhempieni kodista ja kesähuvilasta otettiin
järjestelmällisesti yli tuhat valokuvaa pari vuotta sitten.
Näinä päivinä julkaistun
tekstin määrä on huolen ja ihmettelyn aihe. Kuudessa runokokoelmassa on
yhteensä lähes 400 sivua. Helsingin Sanomissa julkaistuja kolumneja ja
artikkeleita tuntuu olevan loputtomasti. Painettuja erillisiä kirjoituksia ja
kirjoja on bibliografian mukaan ainakin 2500. Aina kun käännän selkäni, muistan
tai löydän jostain sata lisää, esimerkiksi tietosanakirja-artikkelit.
Onneksi julkaisut ovat
enimmäkseen heikkotasoisia. Onneksi en ole merkittävä kirjailija. Jos toisin
olisi, olisi aihe hävetä, että aiheuttaa jollekin tulevaisuuden ihmiselle
kohtuuttoman suuren työn.
Kysymyksessä on ylemmän
keskiluokan dokumentointi apuneuvo. Tänään olen ihmeissäni siitä, että myös
minua koskevaa aineistoa on tallella. Esimerkiksi palkat ja huvitukset – olen
välillä miettinyt, millä tämä elämä kustannettiin. Äsken vähän laskin
deflaatiokertoimilla.
En tietenkään rupea tässä
selittämään noin yksityisiä asioita, mutta samassa muistivihossa ovat lainat,
niiden korot, palkat, verot, auton hinta ja ylikalliin M-Leican ja sen muutaman
objektiivin ostokuitit vuodelta 1988.
Teknologian muutos yhden
ihmisen kautta näkyy tämän jutun kuvasta. Vasemmalla on valokopioita kynämerkinnöin
Bachin kantaateista ja oikealla muistiinpanoja puuttuvista
kantaattilevytyksistä. Seuraavalla sivulla onkin luettelo yleisradiolle
tehdystä tunnin lähetyksestä, jonka aiheena olivat juuri kantaatit; levystön
levyjä ei saanut missään tapauksessa viedä talosta pois.
Vaikka kysymyksessä ovat
omat muistot, kyllä noita listoja katsoo vähän pitkään. Keksi melkein mitä
tahansa, useimmiten teokset löytyvät Spotifystä tai sen kilpailijoilta. Bachin
koko tuotannosta on kotisivut ja nimenomaan kantaateista laajaakin
lukijakeskustelua, josta kyllä huomaa, että jotkut keskustelijat ovat
ammattilaisia ja monet ovat esimerkiksi itse esittäneet näitä teoksia.
Saatuani viimein
korjautettua B & O:n aktiivikaiuttimen, jonka äänikartio oli rikki, on taas
tilaisuus hekumointiin. Olen sitä lajia hupsu, että juuri barokkimusiikissa
”piirto” eli lauluäänten ja soittimien erottuminen toisistaan toisiinsa
sulautuen on suuren nautinnon aihe. Eikä hienoista esityksistä todellakaan ole
puutetta.
Tämä on pikku
tunnelmointia; syvät yhteiskunnalliset kysymykset kuormittavat blogia.
Valitettavasti sitä lajia on kyllä jatkossa luvassa.
On kuitenkin yksi näkökohta,
joka ei taida olla ilmeinen ja saa siksi tässä paikkansa.
Kun on kirjoittanut liian
paljon ja milloin mistäkin aiheesta, joutuu vastaamaan ainakin itselleen
kysymykseen miksi.
Vanhat muistikirjat
vastaavat osittain menneistä ajoista. Kirjoittamalla ja etenkin kääntämällä
hyvin ahkerasti ansaitsi rahoja.
Tuo selitys ei pure
runokokoelmiin, joita ei ole ennen eikä nyt käytännössä myyty sen vertaa, että
tuntipalkkaa kannattaisi edes laskea, eikä varsinkaan blogeihin, joista ei
makseta mitään.
Luulin etten ole koskaan
pitänyt päiväkirjaa. Joku on joskus kysynytkin. Mitä nuo vanhat ja nämä uudet
tekstit kertovat lukijalle, sitä en tiedä. Itse luen niitä myös päiväkirjoina.
Kuusi runokokoelmaa
olivat isojen kustantajien normaalia tuotantoa, ja tallella olevien
arvostelujen mukaan vastaanotto oli suopea, ellei hyvä. Jokin palkintokin taisi
tulla, tosin muistaakseni ilman rahaa. Toisin sanoen kysymyksessä on ”oikea”
kirjallisuus.
Olen nähnyt joen allekirjoituksen
asiapellon reunassa.
Kallistin kalkin
vuoren kupeista.
Ei voi olla kirkkona
tunkiolla.
Virheät ovat vihreät
päivät, saa varoa nostamasta
nuppiaan.
Kuu kurkunleikkaaja sivaltaa
sirpillä.
Onko tuo kallistaminen nykyajan halpuuttamisen vastakohta?
VastaaPoistaMaistelee Kunnaksen Ilkka
Ylen ohjelmassa kallistaminen merkitsi kerran Yrjö Kallisen merkityksen korostamista. Eläköön runojen monitulkintaisuus!
PoistaTerrafame nyt ainakin on kallistettu. Ja sen vedetkin (hämäläisittäin "veret") virtaavat maan povesta minne sattuvat.
PoistaPs. Eikun runo on ihan hiano.
Hyvät muistiinpanot. On siellä maininta BWV 118 kantaatinosasta tai motetista - Gardinerin Erato esityksestä. Myöhempi DGG:lle levytetty on parempi. Yhden ajatuksen kokoinen kappale ja esitys. Sillähän jaksaa, päivänpolitiikkaakin. Ja ne torvet!
VastaaPoistaOnnekkaalla miehellä on paljon tilaa mihin voi sedimentoida elämänsä aikana tehdyt kirjalliset tuotokset. Niitä voi sitten katsella ja käännellä ehtoopuolella, kenties kirjoittaa niistä jotain. Itselläni tilankäyttö on ollut liian ekonomista ja kaiken hiukankin painolastilta tuntuvat joutunut pudottamaan. Onneksi ovat säilyneet tiiviit mustat muistivihot joihin olen todella tärkeät ajatukseni merkinnyt, opiskeluaikojen alusta. Ne ovat nyt minulle arvokkaat ja monet varmaan ovat samaa mieltä vaikka osa ajatuksista saattaakin olla vanhentuneita.
VastaaPoistaTosissaan tiheää ainetta, runo.
VastaaPoistaBlogin ilmaisuudesta tai maksuttomuudesta olen ammattini puolesta kovin eri mieltä Kemppisen kanssa.
VastaaPoistaJuuri Brysselissä keskustelin erään suomalaisen dirikan kanssa "Kemppinen"-asiasta ja arvelimme, että niillä on maksettu erittäin paljon.
Eli blogisti voi olla huoleti. Eivät ole ilmaisia, eivät maksuttomia vaan tavattoman arvokkaita & kalliita.
Lisäksi niillä Kemppinen on säästänyt ison tukun seteli- tai digi-rahaa, joka muutoin menisi jakkupukuisen psykoanalyytikon tai ratkaisukeskeisen terapeutin uuden Audin ostoon (KELA korvaisi 57€/istunto).
Olen ollut hyvin tyytyväinen JBL Go -laatikkoon jonka ääni miellyttää muistuttaen paremmin soivaa putkiradiota. Koon huomioiden useiden soittimien äänekset toistuvat yllättävän hyvin. Puheen toistumisen vaikeudet ovat enemmän mikrofonin äänikentän hallintaa ja useiden muokkausten haitallista vaikutusta.
VastaaPoistaPinnoite on kumimaista joten se ei painele karkuun kuin käyvä moottorisaha polulla. Hinta oli vajaa kaksi kymmenesosaa B & O:n hinnasta jota pidän kestettävänä menetyksenä mikäli tiskuupöydälle jäänyt pikku aktiivikaiutin joutuu vahingossa uimasille tai päättää kadota takin taskusta pesutuvan sektoriin.
Saa siitä uutisista selvän, se masentaa. RDS antaisi mahdollisuuden kahteen voimakkuussäätimeen, radion tunnistaessa uutisten ohjelmasignaalin. Ei ole näkynyt. Ulb-säädin jäänee unelmaksi.