Lehdestä luin, että
naapurimme täyttää tasavuosia. Olkoon tämä onneksi. Samalla onnittelen. Seppovaaralla
on epäedullinen tausta. Ylempi keskiluokka, Normaalilyseo, Kauppakorkeakoulu,
demarisävyistä seuraa tiettävästi ilman poliittista toimintaa. Lisäksi aitoa
mielenkiintoa kirjallisuuteen ja tietenkin kirjoittamiseen.
Kulttuurihistorian ja
taloushistorian väliin jää suomalaisessa perinteessä rako. Pienyhteisöjen ymmärtäminen
ei ole juuri edennyt.
Ranskalaiset oivalsivat
tämän asian ensimmäisinä. Suuren yleisön tietoon tulleista tutkimuksista yhden
erikoisuus on sen nimessä, ”Montaillou, Ranskalainen kylä 1294-1324”.
Siis kylä.
Kirjan aihe on
keskusvaltaa, etenkin kirkkoa, suuresti huolettanut kerettiläisyys, joka
Pyrenneiden vuoristossa ilmeni kataarien sitkeänä perinteenä. Inkvisitio sai
tehtävän, ja inkvisiittori osoittautui päteväksi henkilöksi. Erinäisten mutkien
jälkeen alkuperäiset pöytäkirjat julkaistiin yli sata vuotta sitten, ja uuden
historian silloin nuori leijona Le Roy Ladurie otti nuo pöytäkirjat
aineistokseen ja loi niiden perusteella kuvan keskiajan vähäväkisen ihmisen
uskomusmaailmasta.
Siitä alkaen ”arjen historia”
on ollut kunniallinen mielenkiinnon kohde ja täydentänyt muun muassa aate- ja
oppihistoriaa. Naapurimme on luultavasti aivan tietoisesti harrastanut
kirjoittaen ja valokuvaten aivan jokapäiväistä asumisympäristöä.
Uusin kirja, jota en ole
vielä nähnyt, on nimeltään ”Sinivalkoisen arjen klassikot”. Tunnettuja
kirjoittajan mielenkiinnon kohteita ovat ulkohuoneet ja kansakoulut ja tietysti
kanat.
Tarkemmin ajatellen se
järjestö, joka keksi 1954 hyvästä kaveruudesta annettavan hymypoikapatsaan,
voisi myöntää naapurillemme kultaversion pienoispäästä. Alkuperäinen lienee
paikallaan hyllyssä. Makusuuntauksen tuntien vihjaan, että tuskin tähän
lehtikultaa tarvittaisiin; kultamaali ajaisi saman asian.
Patsaan idea kai oli,
että luokkatoverit äänestivät keskuudestaan pojan, sitten lisäksi tytön, jolle
tuo huomionosoitus suotiin.
Kysynkin näin muilta
naapureilta, eikö kierrätyskeskuksesta varmaan löytyvä patsas ja tölkki maalia
olisi nyt paikallaan huomionosoituksena hyvästä naapuruudesta. Toisin kuin
eräät, tämä päivänsankari on paljon poissa, koska hänellä on toinen asunto
DDR:ssä Berliinissä. Olen kuullut, että tuo valtio, Saksan Demokraattinen
Tasavalta, on tavalla tai toisella hajonnut. Tiettävästi se ei tässä
tapauksessa haittaa tahtia, koska myös syntymäpäiväksi antamassaan
haastattelussa asianomainen korosti, ettei hän pidä itseään
derkku-nostalgikkona, vaan on vain kiinnostunut siitä, miten siellä ennen
elettiin.
Sitä en tiedä, oliko tämä
oma havainto vai Wim Wendersin elokuvan innoitusta. Eräitten muistikuvien
perusteella sanoisin että omaa.
Perinteinen, jokseenkin
tyhmä kysymys on, miksi tutkia jotain etäistä ja vierasta kulmakuntaa, kun
voisi toimia kotoaan käsin ja selvittää lähiympäristönsä vaiheita.
Perinteinen vastaus on,
että tuttua tutkiessa objektiivisuus kärsii. Keitokseen tulee astian makua.
Sanotaan myös, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Itsekään en menisi
kyselemään menneisyyden muistoja, vaikka puhuin kyllä toissa päivänä tuttavan
kanssa, joka oli hänkin tulokas tämän tien varressa, muuttanut seudulle vasta
1938.
Kirjoituksen kohde ja
minä ja kolmaskin naapuri olemme asuneet tässä vasta 43 vuotta. Ettei
levitettäisi vääriä epäilyjä, tämä ei ole mikään eliittialue. Ainakin yksi
kunnanjohtaja oli sitä mieltä, että kysymyksessä on rykelmä kanakoppeja, jotka
tuottavat kunnalle kaikinpuolista häpeää.
Luulen että ajatukset
tuosta asiasta ovat muuttuneet, varsinkin nyt kun paikat ovat kunnossa ja
kiitos kunnan vainoaman metsäalueen tässä on väljyyttä, joka ei ole maailman
tavallisin etu alle puolen tunnin matkan päässä Helsingin keskustasta.
Maanteitä saisi ylittää, mutta kyllä mnä osaisin edelleen näyttää sormella
kartalta, miten voi hiihtää Poriin joutumatta matkalla taajamiin. Pari
maantietä nyt joutuisi ylittämään, m utta Lohjan ja Vihdin välistä pääsisi Veikkolan
kiertäen suorastaan luonnonsuojelualueelle (Torronsuo).
Naapurini
henkilökohtainen tavaramerkki on Tunturi-mopo, jolla hän kerran ajoi Utsjoelta
tänne kotiin, vai lieneekö käynyt kääntymässä Hankoniemellä. Kartasta totean,
että tästä pääsisi toden totta reppuretkeillen Satakuntaan sukulaisiin, mutta
taidan antaa olla. Voi olla vihaisia sonneja laitumella tai taimikkoja
tallottavissa.
Tosi pidän kovasti siitä
novellista, jonka päähenkilö kimpaantuu vaimoonsa ja lähtee
mielenosoituksellisesti kotoa päättäen pitää viivasuoran linjan,
siirtokivilohkareiden yli, uimalla järven poikki ja niin edelleen. Sitä en nyt
muista, kävelikö hän toiselle puolella maapalloa. Kun kysymyksessä oli tavallinen
suomalainen mies, on otaksuttavissa, että hän palaili vähäpuheisena kotiin,
luultavasti helpompaa reittiä.
Yhhden tapauksen tiedän,
jossa mies meni talliin antamaan hevoselle heiniä ja palasi pirttiin 27 vuoden
kuluttua, tervehti ja pani lakkinsa naulaan. Vuodet olivat vierähtäneet
Kanadassa, ja sinne mainiin oli tiettävästi jäänyt tukkakin. Mutta emäntä oli
ollut lujana ja sanonut epäilijöille, että kyllä hän miehensä tuntee, tulee se
takaisin, kunhan joutaa. Ja tulihan se.
Pointti on se, että
suomalaisessa mielessä elävät edelleen rinnan yksittäisen talot ja taloryhmät
eli kylät. Kaunis sana ”yksinäistalo” oli maanjakotekninen eikä siis
tarkoittanut, että talo olisi ollut oikeasti yksinäinen.
Toinen pointti on, että
ihmisen pitäisi olla hyvissä väleissä vähintään 50 muun kanssa. Muuten hän on
elänyt hukkaan. Päivänsankari on.
Alivaltiosihteerin juhlakirjassa on ensimmäisenä huusin sisäkuva. On siirrytty paperittomaan yhteiskuntaan ja naulassa roikkuu läppäri!
VastaaPoistaHyvistä naapureista se Luteeruskin käski pitää huolta.
Hiekoittamassa Kunnaksen Ilkka
"Yhden tapauksen tiedän, jossa mies meni talliin antamaan hevoselle heiniä ja palasi pirttiin 27 vuoden kuluttua, tervehti ja pani lakkinsa naulaan"
VastaaPoistaOlen kuullut myös kertomuksen, jossa eräs ilmavoimien upseeri (nimenkin muistan) olisi Kauhavalla lähtenyt viemään roskia ulos ja päättänyt samalla poiketa tien toiselle puolelle upseerikerholle. Tapasi siellä vanhoja tuttuja Aerolta. Matka oli kuulemma jatkunut siltä istumalta Aeron koneella Roomaan ja takaisin.
Professori KR oli kuulemma kertonut TKK:ssa, että hänellä on Sotakorkeakoulussa oppilaita, jotka poistuvat kesken luennon ja palaavat luennoille käytyään Jyväskylässä ja Porissa. Tämä kertomus on sikäli tosi, että professori KR:lla oli perättäiset luennot ja pyysin häneltä luennon alussa luvan poistua lentopalvelukseen. Palattuani luennolle vastasin kysymykseensä käyneeni noilla paikkakunnilla. Konetyyppi oli Fouga, ohjaajana toimi vanhemmalla kurssilla ollut majuri, josta tuli myöhemmin ilmavoimien komentaja.
"Muuten hän on elänyt hukkaan. Päivänsankari on."
VastaaPoistavitsikkäästi sanottu :)
Naapuri kiittää ja kumartaa onnitteluista ja myötämielisestä viestistä. Hymypoikapatsaani hymy ei ole vieläkään hyytynyt.
VastaaPoistaSe että DDR olisi tavalla tai toisella hajonnut, lienee luokkavihollisen panettelua. Vorwärts immer, rückwärts nimmer!
"kun voisi toimia kotoaan käsin ja selvittää lähiympäristönsä vaiheita."
VastaaPoistaNiin, mietin, paikkakuntani historiasta ei ole kerrottu ei-nurkkakuntaista versiota, eli likimain totuutta. Eikä seutu tunne omia päälle 400 vuotta vanhoja juuriaan, paikannimien etymologiakin on hukkunut. Korruptiota, virkarikoksia ja rapparivaltaa, unissasaarnaajia .. sun muuta on peitelty. Nurkkapatrioottinen julkikuva on illuusio.
Myös Hesarin jutussa lehden alkuaukeamalla puhuttiin kanalasta. Se alapuolella kerrottiin, että Euroopan unioni viettää merkkipäiviään siipi maassa. Kanoilleni ei muistaakseni koskaan niin käynyt.
VastaaPoistaOstin kerran halparuokakaupan tarjouskorista (kauan ennen Lidliä) DDR:n Karl Marx Stadissa valmistetut harmaat raappavälihousut. Ne ovat vielä tallella. Valtiot katoavat ja kaupungit vaipuvat unholaan, mutta kunnon housut saattavat kestää.
VastaaPoistaTekisi mieli piirtää hitlerviikset.
VastaaPoistaKuulemani mukaan jostain Etelä-Pohjanmaan järvikylistä oli Matti (nimi mahdollisesti muutettu) lähtenyt viime vuosisadan alussa Amerikkaan, eikä hänestä sitten kymeniin vuosiin kuultu yhtään mitään. Vihdoin sitten tuli äidille kortti, jossa oli teksti:"Terveisiä Ameriikasta. Matti".
VastaaPoistaJos olisi "tykkää" -nappi, niin nyt tykkäisin!
Poista