Sivun näyttöjä yhteensä

26. toukokuuta 2012

Tsembalot


Erään yleishyödyllisen tarkoitusperän saavuttamiseksi istuimme kuuntelemassa kamarikonserttia vanhassa kartanossa. Tsembalot olivat nähdäkseni onnistuneet.

Olimme jo aikaisemmin jutelleet cembalistin kanssa – ohjelmassa oli J.J. Quanzin mahdottoman hieno trio-sonaatti huilulle, oboella ja continuolle eli siis sellolle ja cembalolle, ja lisäksi annettiin tunnetusti mykistävä Bachin cis-molli Wohl-Temperiertes Klavierista (I).

Mieleni pohjalla on vuosikymmeniä asunut ajatuksentapainen cembalosta (ja klavikordista) omituisina historiallisina soittimina, jotka tuottavat kaikenlaista kiusallista kilinää. Toista on flyygeli. Ajatukseni on läpeensä virheellinen.

Korvaan sen toiselle ajatuksella, joka on sekin maallikon arvaus. Saattaisi olla niinkin, että cembalo on yksi niistä soittimista, jonka ääni ei oikein tahdo tallentua eikä välittyä. Kun sitä sitten kuuntelee luonnossa ja vielä hyvässä esitystilassa, se äkisti onkin kuin aikoinaan paljon puhuttua sfäärien soittoa, jossa seitsemän kristallitaivasta helisee.

Vihjeen saaneena kiirehdin hankkimaan Christine Schornsheimin levytyksen Bachin Goldberg-sarjasta. Kyllä. Kun Tämä kaikkein tutuin kappale esitetään sellaisella hermolla ja menolla, johon olemme muutoin tottuneet barokkimusiikissa viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana, vaikutus on tyrmäävä.

Kuulija uppoaa vuo-tilaan (flow), jolle eivät mahda mitään poliisi ja lääkäri P. Puska. Kysymyksessä on kuitenkin ilmiselvä huumautuminen, joten tätä esitystä ei pidä kuunnella ajaessaan autoa, eikä lentäjien 24 tunnin aikana ennen työtehtävään tarttumista. Onneksi lentäjille on tarjolla runsaasti cembalo-Bachia keskinkertaisesti tai jopa huonosti soitettuna.

Kun melkein kaikki muut olivat lähteneet, jäimme cembalistin kanssa miettimään sävellajien salaisuuksia, ja hän esitti ”Olet maamme armahin, Suomenmaa” kiertäen koko kvinttiympyrän eli kaikissa duureissa.

Ehdin jo unohtaa, missä määrin viritys tällä kertaa poikkesi vakiintuneesta tasavireisestä. Pitää kuitenkin paikkansa ja on selvästi kuultavissa, että eräät sävellajit eivät kerta kaikkiaan soi. Ja eräät ovat olemattoman pliisuja, kuten C-duuri. F-duuri (yksi b) panee komiasti.

Ajatukseni tekniikan ja insinööritieteiden historiasta järkkyivät hiukan. Lähes kaikissa alan esityksissä aloitetaan tai ainakin keskitytään metallista valmistettuihin härveleihin. Suosittu lähtökohta on heilurikello ja ankkuri, joilla voima (esimerkiksi paino) katkotaan palasiksi ja tulos näytetään viisareilla.

Cembalo, ehkä etenkin arkkicembalo, panee miettimään uudestaan koneenrakennusoppia. Laite on nimittäin varsin monimutkainen, viimeistelty ja useita aisteja palkitseva. Piano vasaroineen saattaa itse asiassa kertoa ajan hengestä enemmän kuin olisi viisasta – kunhan kalkutetaan hampaat irvessä, niin kyllä lähtee…

Äänessä ollut oboe on eräs 25 000 vuoden teknisen kehityksen huippu. Sekä meikäläisillä että Neandertal-serkuilla oli luusta nikkaroituja huiluja. Reikien koko ja sijoitus osoittaa, että kysymyksessä on soitin. Maasta kaivettujen ja luolista löydettyjen kopioita on kokeiltu. Ne soivat ja vielä pelottavan samaan tapaan kuin omat huilumme.

Oboe ei vastaa käsitystämme koneesta, kuten ei cembalokaan. Mutta onko ”kone” välttämättä ymmärrettävä työn ja vaivan säästäjänä. Soittokoneet – kruununa viulu, joista parhaat rakennettiin yli 300 vuotta sitten, muistuttavat uskonnon harjoittamisen pyhiä esineitä. Soittokoneilla saavutetaan jotain sellaista, mitä ihminen ei muuten tavoittaisi.

Nykykielen mukaan soittimien käyttöliittymä on sangen vaikea. Mutta kuka sanoo, että käyttöliittymän pitäisi olla helppo? Onhan soitin aivan kirjaimellisesti kosketeltavan maailman ja ääneksi yhdistyneen tunteen ja ajatuksen rajapinta.


15 kommenttia:

  1. Pienenä haaveilin cembalon rakentamisesta. Mutta se monimutkaisuus..

    Ehkä se kuuntelu olisi Kemppisen ollut aloitettava nuorena kuten minulla tai rock-nuorisolla metallirockin? Cembalo on 1700-luvun särösoitin..


    MrrKAT

    VastaaPoista
  2. Minä muinoin ihmettelin, kuinka joku viitsii kuunnella urkumusiikkia. Sitten kävin urkukonsertissa Marian kirkossa Lyypekissä. Bachia, Widoria ja muuta. Voi pojat! Se oli kaunista. Cembalon soittoon suhtaudun samoin kuin aikoinani urkumusiikkiin. Ehkä pitäisi mennä Kemppisen kertoman kaltaisiin tsembaloihin, jotta siihenkin tykästyisi.

    VastaaPoista
  3. Musikaalisesti monilahjattomana voin vain todeta radiosta vaan cempaloa kuultuani sen soitannon pakottavan jäämään kuuntelulle aiheuttaen sen ääni kevyen olotilatuntemuksen ikäänkuin leijuisin enkä malttaisi laskeutua ja murhe on suuri kun sitten toisaalta cembalon ääneen jotenkin pitkästyy aika nopeasti joten paras paikka cembalomusiikin kuunteluun on sohva johonka laskeutuminen on pehmeää.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Kemppinen alkoi perehtya heavy rockiin muutama paiva sitten. Nyt jo varmaan olisi saatavissa kauniita ja mukaansa tempaavia kuvauksia kaikista ramisevista ja ulvovista soittimista
    seka flowsta. Kiitos, kuulemme mielellamme.

    VastaaPoista
  5. Tuon käyttöliittymän ja rajapinnan kuvasit hienosti.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia tuosta 'vuo-tila' käsitteestä ja terveisiä Vuosaaresta.

    VastaaPoista
  7. Eräällä Berliininreissullani sunnuntaiaamukävelyllä kävelin kohti Dom´ia ja väkijoukkoa sen lähellä; jumalanpalvelusko alkamassa? Olen ateisti, mutta vierailen kirkoissa, koska pidän arkkitehtuurista.
    Jotenkin vaan kiinnosti se Dom ja ihmispaljous, joten menin sisälle ja mikä ihme, jumalanpalvelukseen sisältyi konsertti; sopraano, alttosopraano, tenori ja basso sekä kamariorkesteri sekä tietenkin urut!
    Olin niin 'taivaissa' etten tiedä vieläkään, kenen sävellyksiä he esittivät. Ja mikä akustiikka!
    Meneillään oli juuri Irakin sota kiihkeimmillään ja pappi/tuomiorovasti puhui vakavia sanoja sodasta sekä vallankäytöstä.
    Kirkko on upea ja silloin se oli täynnä ihmisiä.

    Kuitenkin minua häiritsi koko tilaisuuden ajan tapaus, jonka koin tullessani ovelle; ovenvartija käännytti edessäni kulkeneen miehen ihan tämän ulkonäön perusteella; eikö kirkko kuulu kaikille? Olen vihainen itselleni vieläkin, kun en puuttunut asiaan.

    VastaaPoista
  8. "Viulu, joista parhaat rakennettiin yli 300 vuotta sitten". Tällaisesta ei ole mitään näyttöä missään. Pikemminkin päinvastoin. Moderneja soitinrakentajia pannaan halvalla tällaisilla kommenteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä oloi myös testi muutama aika sitten. Joukko huippuammattilaismuusikkoja ei tunnistanut eroja nykysoittimen ja 300 v. vanhojen soittimien välillä. Vähän sama juttu kuin Coca-Colan "salaisessa" reseptissä, joka on kuulemma muuttumaton (kuitenkin sokeri on vaihdettu siirappiin ja kokauutetta ei enää käytetä, puhumattakaan nykyaikaisesta tutkimusvälineistöstä, jolla voidaan selvittää nykyisin jopa veden alkuperäpaikka). Joillekin on etua pitää tuollaisia myyttejä yllä..

      Poista
  9. Kiitos taas kauniista kuvasta. Harrastan valokuvausta ja "aamunavaukseeni " kuuluu "hiljentyminen" bloginne kuvaa katsellessa, aina tulee alitajunnasta muistoja. Ennen kuin ilta ehtii, niin näen rumia kuvia (televisio, lehdet) tästä nykymaailmasta. Puheista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  10. Kylllä en pidä Bachin Goldberg sarjasta cembalolla soitettuna. Kamalan kuulosta, trippi pitäisi olla päällä jo ennen kuuntelun aloittamista.

    VastaaPoista
  11. Mahtoiko olla Tuija Hakkila soittimensa ääressä?
    Kuulolla Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  12. Mainitsin Liedin yhteydessä vanhemman klaveerimusiikin toisena esimerkkinä "acquired taste"-musiikista. Minulle nämä ovat lähes vastakkaisia tapauksia: Lied tulvii pintakauneutta niin, että musiikki on vaarassa unohtua; cembalo taas rätisee ja forte kolisee sopivasti niin, että huomion keila tarkentuu helposti nimenomaan sisältöön.

    VastaaPoista
  13. Jos soittimien käyttöliittymä olisi helppo
    niin mihin siihen enää ihmistä tarvittaisiin ?

    Kone takoo tasaisen varmasti,
    absoluuttisen tarkoin
    oikean sävelen, oikein temmoin.

    Sekö olisi sitten musiikkia ?

    Kyllä siihen ihminen tarvitaan
    juuri omine puutteineen
    ja avuineen.

    VastaaPoista
  14. "Christine Schornsheimin levytyksen Bachin Goldberg-sarjasta"

    Myös Alpo Häkkinen on tehnyt vastaavan, aika hyvän levytyksen. Ei valitettavasti ylitä Glen Gouldin 1982 levytystä.

    VastaaPoista