Sivun näyttöjä yhteensä

5. toukokuuta 2012

Ajatuksia edellisen johdosta


Kootessani eiliseen kirjoitukseen eri lähteistä tietoja Gertrude Bellistä mietin mielessäni, miksi ja miten Englanti on onnistunut luomaan sekä aitoja että kuviteltuja sankareita niin erilaisina kuin amerikkalaiset vastineensa.

Miettiessäni kaikkeen (paitsi perhe-elämään) pystyvän Bellin aidosti lähes uskomattomia vaelluksia ajoittain hyvinkin verenhimoisten paimentolaisten keskuudessa aavikoilla ja autiomaissa, minua vainosi Modesty Blaise.

Tämä sankaritar vaelsi kirjoittajansa kuvitelmissa Lähi-idässä, puhui arabiaa ja sen eri murteita, asuin pitkään Tangerissa ja ystävystyi syvästi erinäisten beduiinijoukkojen ja sheikkien kanssa.

Tiedän itse, että mielleyhtymä on hyvin omituinen. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että englantilaiset ovat tuottaneet näyttämöllä miellyttäviä ja mielihyvää herättäviä yli-ihmisiä. Samaa ei voi oikein sanoa amerikkalaisista, ranskalaisista eikä tietenkään saksalaisista.

T.E. Lawrence ja Bell olivat kirjaimellisesti legendoja jo eläessään. Ehkä tyylilajin alkujuureksi on kuitenkin nimettävä Sherlock Holmes, jonka seikkailut alkoivat 1887 ja päättyivät ensimmäiseen maailmansotaan. Rinnalla tai tuoreeltaan riemastuneina on mainittava Kipling (viidakkopoika) ja tavallaan H.G. Wells.

Lajityypin olivat keksineet Yhdysvalloissa Poe ja toisaalta Ranskassa Dumas. Muskettisoturit ja muut olivat kuitenkin vain verrattomia miehiä ja suurenmoisia miekan käyttäjiä. Saksassa virkansa ryypännyt pikkuvirkamies Karl May alkoi sepittää Amerikan mantereelle sijoitettuja seikkailujuttuja, joiden suosio oli suunnaton, myös Suomessa. On väitetty, että ne olisivat vaikuttaneet ratkaisevasti itsensä Hitlerin maailmankatsomukseen. Ja perinteen kasvualustaa oli Rousseaun henkinen James Fenimore Cooper, jonka Nahkasukka ja Viimeinen mohikaani elivät lukijoiden mielikuvituksessa 150 vuotta.

Britit keksivät keinot kertoa tarinoita, joiden päähenkilöt eivät enää olleet uskottavia, tavalla joka on täysin uskottava.

Tuohon samaan sarjaan olisi varmaan lisättävä C.K. Chesterton. Mutta sotien jälkeen tuli joka suhteessa täysin mahdoton James Bond, luultavasti viihdeteollisuuden suurimpia menestyksiä, ja nais-Bondiksi väitetty Modesty Blaise, jonka suosio kirjojen päähenkilönä ei noussut pilviin. Sarjakuvasankarinakin hän oli vain suosittu. Mutta jotain maagista tuossa hahmossa on.

Väistämättömästi huipennukset ovat kaksintaisteluja. Oma suosikkini on tietääkseni suomennoksena hyvin vähälle huomiolle jäänyt ”Hopeajumalatar” (Silver Mistress). Pakoon pyritään tippukiviluolan kautta ja kannoilla on ylivoimainen tappelumestari, joka saavuttaa. Asiaan kuuluva eroottinen annos saadaan öljystä, jota Modesty hieroo alastomaan ruumiiseensa. Sitten paha mies käy kimppuun, ja kirjoittaja on keksinyt nerokkaan ratkaisun. Modesty Blaise saa ihonsa liukkaudesta hiukan apua vihollisen hirveää otetta vastaan – ja kaataa miehen mukanaan luolan jääkylmään lampeen.

Vedessä on hyvin vaikea lyödä, vaikka olisi mikä karatemestari. Öljy säilyttää hiukan ruumiinlämpöä. Ja niinpä maailman parhaana pidetty tappelija kokee kohtalonsa ja kelluu ennen pitkää kasvot vedessä.

Ratkaisu eli juonen käänne on luullakseni täysin mahdollinen. Vedessä voi vain kuristaa, ja se edellyttäisi taas pitävää otetta…

On Modestyissä muitakin huimia oivalluksia. Itseään nopeamman Erään mielipuolisen revolverisankarin Modesty Blaise nitistää oivalluksella, jonka hän varmaan sai seurattuaan tämän uskomatonta harjoittelua. Vihollinen harjoitteli radalla. Siksi kaksintaisteluun pakotettu Modesty luotti vihollisen hutiin vetämällä revolverinsa jo kun vihollinen oli 50 metrin päässä. Tämä oli mestari vain 25 metrin matkalla eikä koskaan ehtinyt katua erehdystään.

Jotain peräti brittiläistä ja hämärästi Gertrude Belliin liittyvää tässä on. Ja onhan tyylilajissa vielä yksi nainen, ei sankari vaan kirjailija – Agatha Christie, jonka kyky kääriä mysteerijuttuja hipoi sekin käsittämätöntä. (Tosin en ole itse sen lajityypin fäni.)


9 kommenttia:

  1. Meillä taas on vain Outsider ja Kslle Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen.

    VastaaPoista
  2. Muistan uravalinnan ratkenneen murrosiässä kolmesta kirjallisesta vaikutteesta.

    - Jollei Jumalaa olisi, hänet pitäisi keksiä. Ihminen on syyllinen tekemättä jättämäänsä hyvään. (Voltaire)
    - Ilman Jumalaa mikä tahansa on sallittua (hypoteesi Dostojevskin Karamazoveissa)
    - Oikeudenmukaisuuden eetos Karl Mayn seikkailukirjoissa.

    Uskova tuomari

    VastaaPoista
  3. Modesty Blaise koukutti minutkin. Hänen oivaltavista selviytymiskeinoistaan kuvaava on taistelu huipputason kilpamiekkailijaa vastaan. Mies oli samalla tietysti ylimielinen roisto. Mittelö käytiin elämästä ja kuolemasta, ja joku toinen iso roisto, joka tunsi Modestyn, kuiskasi kaverilleen, että usko pois, Modesty tappaa tuo miekkailijan, vaikken vielä tiedä miten.

    No, näin se kävi: Modesty totesi heti kamppailun alettua, että mies oli häntä taitavampi miekkailija, joka ennen pitkää voittaisi hänet. Saman totesi tietysti myös vastustaja, jonka ylimielinen virne vain leveni. Kohta Modesty tekeekin "virheen" ja mies tökkää miekkansa suoraan syvälle Modestyn vasempaan olkapäähän, luuhun asti. Voitonriemuinen ilme miehen kasvoilla vaihtuu ällistykseksi, kun Modesty tökkääkin miekkansa saman tien miehen kurkkuun.

    Harjaantunut kilpamiekkailija ei päässyt eroon opistusta tavasta, että kamppailu päättyy täysosumaan. Nuori lukija puolestaan oli oppivinaan, että voitto vaatii hallittuja uhrauksia.

    VastaaPoista
  4. Luin usein Ilkka-lehteä isoäidin tuvassa ja siinä oli pitkän aikaa Modesty Blaise. En tiedä onko enää, kun en ole nähnyt sitä lehteä enää. Lehdet ovat kaikin tavoin toistensa näköisiä, jututkin ovat suurelta osin samat.

    Minä en ole tätä ennen kyllä tiennytkään muuta Belliä kuin sen ITT:n perustajan, siis amerikkalaisen puhelinyhtiön, vai oliko sen ensin sähkötysyhtiön, Union Pacific, vai mikä. Tunsin Ameriikassa ollessani yhden flikan joka oli Bellillä töissä ja kehitteli sinne ammattiyhdistystä ja sai potkut. Flikka oli kyllä kiva ja fiksu, enkä vieläkään ole ymmärtänyt minkä takia ay-liike oli Bell-yhtiön mielestä niin vaarallinen.

    VastaaPoista
  5. Egoa vahvistaa kun voi samaistua sankariin. Isä on tärkeä sankari lapselle. Sankarimyyteissä toimii sama kuin propagandassa: ihminen uskoo siihen mihin haluaa uskoa. Tämän vuoksi käsittämättömän paksut valheet uppoavat jos ihminen haluaa niihin uskoa ja toisaalta vastenmielinen totuus kielletään viimeiseen asti.

    VastaaPoista
  6. Noita on niin paljon kaikenlaisia ja erilaisia, itselläni on edelleen kaikki yli 40-vuotta sitten ostamani sarjakuva-albumit, edelleen niitä on hauska lukea.

    Väliin vähän harmittaa kun menee jonnekin odotustiloihin ja siellä on Aku Ankkoja, tekisi lukea mielummin niitä odotellessa, mutta ei aina kehtaa, ajattelelen että pitävät minua jotenkin outona.

    VastaaPoista
  7. Mun mielestäni James Bond -kirjat ovat kaksijakoisia. Sankarista on tehty suhteellisen inhimillinen, vastustajista aivan ylisellaisia. Kirjat on rakennettu brittiläiseen sodanjälkeiseen mielentilaan, jossa englanti voitti sodan mutta hävisi maailmanvallan ja jäi USA:n velkavankeuteen. Tätä sotatraumaa paikkaillaan. Bondille oli henkinen, kukaties myös fiskaalinen tilaus. (Almost) everyman against incomprehensible powers and intentions.

    Elokuvat eivät ole nuo kirjat. Varsinkin myöhemmät Bondit ovat suruttoman amerikkalaisia; elokuva Pallosalama taas aika suoraan kirjan mukainen ja hyvin hellyttävä.

    Kirjana se oli mun ensimmäinen Bondini nuorena ja mä pidin siitä.

    VastaaPoista
  8. "miten Englanti on onnistunut luomaan sekä aitoja että kuviteltuja sankareita niin erilaisina kuin amerikkalaiset vastineensa."

    Olisikohan yksi syy, että englantilaiset ainakin pyrkivät ymmärtämään muita kultuureja ja siirtomaavallassaan käyttivät epäsuoraa hallintoa (indirect rule). Amerikkalaiset taas eivät ole kiinnostuneet muista kultuureista vaan pyrkivät tuputtamaan omaa kultuuriaan kaikkialle (esim. "vapauden" vieminen lähi-itään). Jos haluaa ymmärtää Afganistanin tai Irakin sodat ei tarvitse ajatella kun vanhaa Kiviset ja Soraset -piirrossarjaa: siinä kivikauden ympäristöön oli projisoitu amerikkalainen lähiö.

    VastaaPoista
  9. Doctor Who on myös erinomainen esimerkki brittiliäisestä supersankarisaagasta.

    VastaaPoista