Sivun näyttöjä yhteensä

22. toukokuuta 2012

Liskomusiikkia II


Aivojen tutkimuksista ei taida olla ajan tasalla olevaa kirjaa. Englanniksi olisi, mutta kirjat ovat laajoja ja edellyttävät kohtalaista paneutumista ja kunnollisia yleistietoja biologiasta.

Multiversumi-hypoteesit ovat kiehtovia. Ne saattavat olla hyvinkin epävarmalla pohjalla. Ehkä tarvittaisiin hiukan lisää matematiikka mustista aukoista.

Tuon huomioon ottaen pitäisin varttuneiden päivieni ehkä suurimpana tieteellisenä mullistuksena asioita, jotka on nyt saatu selville aivoista. Tärkein tieto on luonnollisesti se, ettemme tiedä aivoista toistaiseksi juuri mitään. Mutta suorastaan raflaava on sen varmana ja kiistattomana pidetyn 2totuuden” kaatuminen, etteivät hermosolut uusiudu. Tämä osoittautui luuloksi. Asiaan kuuluvat Nobelit on jaettu ja jopa koulukirjat kirjoitettu tältä osin uudestaan. Etenkin ääreishermoston neuronit uudistuvat jatkuvasti.

Kuvan kirjan kirjoittaja Lehrer on taipuvainen lennokkaaseen tyyliin. Kirja on tosin hirmuisen hyvä, vaikka tutkijat taitavat lukea sitä hiukan otsaansa rypistellen. Lehrer sanoo, että ihminen herää joka aamu uutena ihmisenä. Perinteiset rajat, siis perinnöllisyys ja aivojen ”lopullinen” koostumus ja toimintatapa, kaatuivat hiukan myöhemmin kuin tämä rautaesirippu Euroopassa.

Perinnöllisyyden rautaisiksi luullut lait ovat luultua paljon mutkikkaampia. Uusi tieteen ala, epigenetiikka, selvittelee perimän muuttumista. DNA:ta luultiin aluksi determinismin lopulliseksi voitoksi, jossa tosin on harmillisen paljon turhaa tavaraa mukana. Kaava DNA – RNA – proteiini on osoittautunut valtavaksi yksinkertaistuksia, jopa väärinkäsitykseksi. DNA on täynnä ”kirjoitusvirheitä” ja ainoa varma asia on täydellinen sattumanvaraisuus. Yksi ja sama DNA-jakso voi tuottaa aivan erilaisia tuloksia. ”Lost in translation.”

Aivojen täyttyminen on vanha pelko. Vielä 1941 USA:ssa päätettiin olla kouluttamatta mustaihoisia lentäjiksi, koska niin vaikeiden asioiden opettaminen aiheuttaisi heille tuskallista aivojen turvotusta.

En osaa sanoa, miten suuri osa aivojen tosiasiallisesta kapasiteetista on käytössä. En määrittele kapasiteettia. Käytän lapsekasta kielikuvaa. Miten suuri osa nuoren ihmisen lihaksiston kapasiteetista on käytössä – miten paljon hän pystyy hyvin harjoitelleena hyppäämään korkeutta. Aivojen kapasiteetti – miten paljon ihminen voi onnistua kehittämään värinäköään (kuvataide) tai rytmitajuaan ja taitoa erottaa säveltasoja toisistaan (musiikki)?

Nyt tiedetään myös kokeellisesti, että hämmästyttävän paljon, eikä se ole muusta suorituskyvystä pois. Jopa viihdelehdistössä neuvotaan vanhuksia (kaltaisiani) harjoittamaan mieltään. Ehdottaisin omasta puolestani saksan tai latinan vahvojen verbien kertaamista aika ajoin. Yllättävän monet opiskelevat – ja oppivat – uutta kieltä korkeassa iässä. Luultavasti näpertely olisi vielä terveellisempää – siis tarkkaavaisuutta ja mielikuvitusta vaativa toiminta, jossa kädet ovat mukana. Ihmisen mieli on hänen lihansa, kirjoitti runoilija Walt Whitman, joka myös kirjoitti kuin neurologiaa ennakoiden ”sähköisestä ruumiistaan” 1800-luvun puolivälissä, jolloin sähköstä ei tiedetty paljonkaan.

Soittaminen olisi siis kaikkein paras. Tunnen ihmisen, jolla on flyygelin kannella Aaronin pianokoulu nro I. Saa nähdä, milloin hän aloittaa opintonsa jäätyään nyt eläkkeelle kaikista korkeista viroistaan.

Musiikin mahdollisuuksia paremmin ymmärtääkseni aion ryhtyä opettelemaan metallirokkia. Kyselen, mikä olisi hyvä alan yhtye. Kuulen nuorison mielimusiikissa lähinnä sietämättömän kovaäänistä meteliä, johon liittyy hyvin alkeellinen rytmi ja jotain harmonioiden tapaista. Lapseni ovat opettaneet, että rokissa etenkin sähköisesti muokattu ääni on sellainen soiva komponentti, jolla ei ole varsinaisesti vastinetta konserttimusiikissa. Tämän kuultuani aloin heti ymmärtää Pekka Pohjolaa ja XL-nimistä yhtyettä.

Ilmiö olisi siis samaa sukua kuin se kuuluisa asia, että parhaat jazz- ja iskelmälaulajat laulavat oikeastaan huonosti. Siis ”huonosti”. Jollain Frank Sinatralla äänikin on sellainen, ettei kestä kehumista. Silti he ovat oikeasti alansa parhaita. Ja vastaavasti oopperalaulaja ei juuri koskaan pärjää viihteen ammattilaisille tangoissa ja fokseissa.

Siis Paco Ibanezia ja Jimi Hendrixiä ei voi verrata. Kummankin kitara edeltää kuulijalta tottelua eli opettelua – ja oppiminen on tässäkin asiassa hermostollisesti täysin mahdollista.

32 kommenttia:

  1. Tarkoittiko lapset säröä(distortion)? Se on vain yksi useista - nykyään sähköisistä - efekteistä (reverb(tilakaiku), delay/echo(kaiku), flanger, chorus, ring modulation,..jne) joita kitaristit saavat ostaa erikseen jalkamokkuloina musakaupasta.

    "Children of Bodom" tyyppiset oli järjetöntä örinämetalliheviä kunnes kerran minulla oli hirmuinen ketutus USAn ulkopoliitiikan typeryyksistä, sitten yhtye aukesi kun sattui tulemaan radiosta. Eli aukeaminen vaatii tietyn tunnetilan ?

    Ei kannata jäädä vain metallirokkiin. Tätä psykedeelistä "korviin työntyvää" stereoefektistä musaa eivät tee kitaristit eikä sinfoniaorkesterit:

    "Electric Universe - Orange night"
    http://www.youtube.com/watch?v=kkAWBVTcK80

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykedeelinen trance (kohtuullisen kehno yleisgenremäärittely: electronica) on musiikkina siinä määrin nuorta, että edes sen taitajat tuottaja / dj -akselilla eivät osaa (eivätkä halua, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) analysoida musiikkiaan.

      Lisäksi - ilman kausaliteettia muttaa korrelaation ollessa pirun korkea - genren musiikki tehdään tehdään kiihdytettyjen keskushermostojen kulutukseen ja jonkin verran myös kyseisessä olotilassa. Kuten moni muukin musiikki, mind you.

      Erikoista tässä on sekä musiikkilajin nuoruus että yksilöllisen kokemuksen törkeä hajonta, kiitos kiihdytetyn keskushermoston.

      MrrKAT, avasit melkoisen matolaatikon. Suuri yleisö on vielä Seura-lehden 70-luvun juttujen tasolla, jossa todetaan yks'kantaan, että Jan-Michael Jarre ei ole musiikkia, koska siinä ei ole yhtään perinteistä instrumenttia.

      Poista
    2. Electronican puolelta kuulisin mieluiten kommentteja esim. Richard Hawtinin tekeleistä, jotka on julkaistu nimimerkillä Plastikman.

      Alueella on julkaistu myös albumeja, joilla ei käytännössä katsoen ole nimeä, vaan pelkät symbolit kuvaavat artistia, levyä ja kappaleita. Toki tällä on julkaisutiedot, mutta ne eivät ole hallussani.

      Tässä on kyse temppuilusta, jossa tietyllä rytmillä luulotetaan odottamaan hahmon toistuminen, äärimmäisen yksinkertaisen hahmon toistuminen, ja tuo hahmo muutetaan 5-6 minuutin jälkeen peilikuvakseen. Minimaalinen muutos, mutta käsittämätön tunnetila kuulijassa.

      Visuaalisella puolella näitä stereokuvaajia ja piilokuvaajia on ollut pitkään. Syntetisaattorimusiikin kognitiivisen maailman pioneereja on maailmassa tusina. Tai kaksi.

      Eksperimentaalinen elektroninen musiikki... hmm, kannattaa mainita vielä Freaky Chakra, jonka kappaleen Fascist Funk kuuntelu on oikeasti aiheuttanut fyysisen pahan olon. Toivottavasti löytyy Youtubesta, koska CD "Blacklight Fantasy" on keräilyharvinaisuus. (löytyi jotain, on nimimerkkini linkissä)

      Poista
    3. Tuosta Plastikmanista kappale Panicattack tuli mieleen tämä:
      "DAVI - Blue Hour (Eelke Kleijn Space Mix) - Outside The Box Music"
      (youtubesta löytyy, esitelty YLEN tanssi-illassa).

      Tuommoiset tanssi/klubi-yleisölle tarkoitetut kaupallisemmat ja rytmiset kappaleet psytrance jne genreistä eivät yleensä ole kuitenkaan ihan niin kokeellisia kuin mitä esitellään YLEN Avaruusromua-ohjelmassa:

      http://yle.fi/radio1/musiikki/avaruusromua/

      MrrKAT

      Poista
    4. Tuo Blacklight Fantasy ei ihan vielä auennut mutta kuitenkin enempi kuin tätä eka kertaa kuunnellessani:

      "Ernesto vs Bastian - Thrill trance "
      (avautunee nimimerkistäni klikaten)

      , joka oli ensin vain ty-ty-ty kohinarytmiä ja pidin järjettömänä, vasta toisella tai kolmannelka kertaa myöhemmin avautui tämä liskomusa ja syötti makeaa energiaa keskushermostooni niin paljon, ettei voi suositella autolla ajoa sen kanssa. (Engl. liikenneohjelmassa mainittiin tutkimus ,että Kylie Minoguen kuuntelu saa painamaan kaasujalkaa, mutta nämä Ernesto+Bastian ovat ehkä pahempia).

      MrrKAT

      Poista
    5. Eipä Freaky Chakra ollut tarkoitettu avautumaan sen enempää kuin Psy Harmonicsin julkaisema Antediluvian Rocking Horse. Nuo vain osoittavat alueen, joka ei todellakaan kiehdo eikä viihdytä, mutta on erittäin kunnianhimoista. Ja on tekijäihmisten suosimaa, ihmettelemää, vaikkakaan ei erityisen kokeellista, liian lähellä kohtuullisen hyvin muotoutunutta psykedeelistä trance:a.

      Hawtin tekee musiikillaan jotain, mitä monet muut eivät tee. Siis ainakin niissä kokeellisimmissa projekteissa.

      Paperinmakuista asiaa samasta aiheesta suomikeskeisesti: Helsingin yliopistossa äskettäin julkaistu Toni Aittomäen gradutyö "Cultural and Musical Dimensions of Goa Trance and Early Psychedelic Trance in Finland".

      Poista
  2. Esa Lilja väitteli tohtoriksi heavy-musiikin harmonioista (Esa Lilja: Theory and Analysis of Classic Heavy Metal Harmony). Särö synnyttää uusi harmonisia komponentteja, kvintistä syntyy lisäksi korvin kuultava terssi vaikkei sitä sormiteta. Dissonanssit ja konsonanssit eivät ole ihan samoja mitä klassisessa musassa.

    Muuten,
    Nokia ja Kings' Collegen kaksostutkimuskeskus v.2009 havaitsi 4000 kaksosella, että nuoremmilla 55%:sti musiikin mieligenre olisi geeneissä määrätty, muussa paitsi country/folkissa, joka olisi opittua.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  3. Lieneekö tässä blogissa kyse myös elämättä jäädystä elämästä.

    Metallirokin yksi suurimmista äänistä, Ronnie James Dio, syntyi 1942, ja hän ehti poistua keskuudestamme jo pari vuotta sitten tiettävästi kärsimättä dementiasta.

    Ihmismielen tajunnan kerroksien kartoittamista harrastivat hipit musiikin, itämaisen uskonnon ja laboratoriokemikaalien keinoin kohta puoli vuosisataa sitten. Luulisi yliopistolta vieläkin löytyvän parhaiten saman alan tutkijoita.

    Ehkä ymmärsin blogin jälleen väärin. Television ja sarjakuvien kanssa kasvaneena minun on yhä vaikea keskittyä yli kaksi riviä pidempiin teksteihin.

    Tunnen levottomuutta. Olen uskonut korkean iän tuovan sellaista ymmärrystä elämää kohtaan, sekä omaa että muiden, jotta iankaikkinen ahdistus helpottaisi. Usko horjuu.

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli Kemppiseltä melkoinen väärinajoitus. Yhdysvaltojen mustan väestön lentokoulutus alkoi 1940 ja rintamalle ehti 322 lentorykmentti. Vuonna 1940 halukkaille tehtiin ÄO-mittaus, ja päinvastoin kuin blogisti kirjoitti, todettiin että todella paljon korkean valintakynnyksen ylittäviä koulutettuja löytyi. Tämä tieto löytyy Wikipediasta hakusanalla Tuskegee airmen.
    Ensimmäisen maailmansodan aikaan, eli 1917-1918 mustia taas ei koulutettu lentotehtäviin, joten silloin asenteet olivat kuvatun kaltaisia.

    VastaaPoista
  5. Children of Bodomin "staran" Alexi Laihon isä oli nuorena musiikillinen nero pohjan periltä, mutta ei käyttänyt talenttiaan siihen...Poika lienee miljonääri,toivottavasti myös onnellinen.

    VastaaPoista
  6. Juuri eilen pitkään autossa ollen kuuntelin ensin Barenboimin Lentävää hollantilaista ja sitten perään "old blue eyes" lauloi levyllisen ja Nat "King" Cole toisen. Näin päin kuunneltuna esteettinen elämys ei ollut jälkimmäisen parin kohdalla sellainen, kuin ilman Wagneria olisi ollut.
    Emotionaalinen kokemus taas oli ehkä suurempi näiden jälkimmäisten taitureiden kohdalla kuin olisi ollut, mikäli olisin aloittanut heidän kuuntelemisellaan. Näin musiikin eri ilmaisutapojen vaihtelu vaikuttaa selvästi musiikista saatavaan kokemukseen. Kielitaito on kuitenkin välttämättömyys tässä, muuten vaihtelu kuuntelukokemuksessa tuntuu tuottavan vain tuskaisia kokemuksia. On siis pysyttävä turvallisesti omissa maailmoissaan tai opeteltava kiinnostuksen mukaan uusia. Se näyttäisi tuottavan vanhaan kokemukseen uusia sävyjä.

    VastaaPoista
  7. Nimimerkin takaa uskallan sanoa, että Jimi Hendrix soitti Woodstockissa v. 1969 USAn kansallislaulun hyvin surkeasti. Monelle ikätoverilleni se on kuitenkin suurta, nautinnon aiheuttavaa taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei soittanut, vaan tulkitsi ja alleviivasi kansallislaulun valheelliseksi osoittautunutta sanomaa. Nimenomaan tuolloin laki ei ollut sama kaikille eivätkä vapaus ja oikeudet koskeneet kaikkia kansalaisia.

      Mielestäni Hendrixin tulkinnan voivat tajuta sen esityksen tuohon aikaan kuulleet. Tämän päivän parikymppiselle se ei aukea samalla tavalla.

      Poista
  8. Netti-HS:ä kun tänään vilkaisin, niin kantautuu tietoja ruudun (tv, internet) haitallisesta vaikutuksesta lapsiin, että joutuu vieroittamaan jo esikouluiässä.
    Internet piti olla interaktiivinen eikä pelkästään passiivinen media joten sen haitallisuus aivoille on ylläri. Vai onko kyse rankasta 1-puolisesta liikakäytöstä?

    Musiikkiahan tulvii joka paikasta ja nuoriso kuuntelee kouluttamatta. Ehkä pelkkä passiivisuus ei aktivoi ? Käsiä olisi käytettävä..? Bänditoiminta aktivoi käsiä ja aivoja (uusien sävellys).


    MrrKAT

    VastaaPoista
  9. Onko Jonah Lehrer sukua Tom Lehrerille?

    VastaaPoista
  10. Esimerkkini eivät ehkä ole pyydettyä metallirokkia mutta ensimmäinen niistä on
    ranskalaisen kitaristin Alex Cordon tulkinta Kevätuhrista:
    http://www.youtube.com/watch?v=Sh2i4gGEO0s
    Klassinen musiikki särökitaroin toteutettuna on yleensä kehnoa mutta tämä on vain vähän huono, ehkä.

    Berklee College of Musicin drop-outien perustama Dream Theater soitaa progressiivista metallimusiikkia. Soittotaidot ovat hyvät. Klassinen esimerkki yhtyeeen tuotannosta on vuonna 1992 julkaistu Pull Me Under:
    http://www.youtube.com/watch?v=cKhfkfnbAMQ

    t

    VastaaPoista
  11. Kiva, jos ymmärrät Pekka Pohjolaa paremmin.
    Arvostelija kuuli hänen Jokamies-televisioelokuvaan säveltämässään musiikissa (1983) avaruuden sfäärien kohinoita kuin myös "virsikirjasta tuttuja käänteitä". Musiikki oli soitettu lähes kokonaan uusimmilla digitaalisyntetisaattoreilla kirkkourkuimitaatiota unohtamatta, ja "Koraalissa" oli mukana Suomen Laulun kamarikuoro isäukko Enstin johdolla. "Agnus Dein" karjui Kassu Halonen, joka itse kauhisteli suoritustaan, mutta Pekka piti siitä.
    Pekka ei koskaan hävennyt musiikkinsa naiiviutta, joka oli tunnusomaista harmonisesta kompleksisuudesta huolimatta. Ja siinä musiikissa haikeus yhdistyy hämmästyttävällä tavalla huumoriin. Kuinka voi samalla neljän kappaleen levyllä olla "Sampoliini" ja "Inke ja mä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensti, joka siis oli isäni hyvä ystävä ja jonka itsekin tunsin, kertoi aikoinana, miten hänelle oli opetettu rokkia. Pekan puuhailu kitaran kanssa lienee aluksi herättänyt suurt akummastusta. Jyvälle pääseminen ei kuulemmma kestänyt kauan.

      Poista
  12. Kannattaako kaiken metallisen pörinän ja pärinän keskelle hypätä tuosta vaan? Elän sellaisessa uskossa, että nk. raskaammalla musiikilla on takanaan vähintään 1960-luvulle ulottuva helposti jäljitettävissä oleva sukulinja. Kronologinen tutustumismetodi helpottanee perinteen ja kehityksen hahmottamista.

    VastaaPoista
  13. Suosittelen, että aloitat metallimusiikkiin tutustumisen Metallica- bändistä. Sopiva levy ensimmäiseksi voisi olla Master of puppets tai
    Ride the lightning.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten Black Sabbathin Paranoid-levystä. Siinä määritellään aika hyvin metallin perusta.

      Poista
  14. Bachin 2-ääniset inventiot ovat loistavaa materiaalia kotipianistille, niitä voi hioa loputtomiin eikä niihin kyllästy ja harjoitusta ja virkistystä saa sekä sielu että ruumis. Vaikka ovat kohtuullisen helppoja soittaa niin silti konserttipianistitkin joskus esittävät niitä ohjelmistossaan. Joskus luin että ihmisaivot alkoivat kasvaa nopeasti, kun esi-isät alkoivat harjoitella tähtäämistä heittämiseen liittyen.

    VastaaPoista
  15. Jokunen vuosi sitten helsinkiläisten ala-asteen oppilaiden Kevätpörriäisessä oli pätevän tuntuinen viisaus: ..."kukaan ei voi elää ilman aivoja paitsi hullut"...

    VastaaPoista
  16. Olikohan Ensti se Pohjolan veljeksistä, josta isä mörisi vahvalla norttibassollaan äidilleni että "Oi poika Pohjolan, sinun luokses halajan!", yksi isän bravuurinumeroista, eikä se koskaan päässyt loppuun asti, ennen kuin äiti osui sitä tiskirätillä naamaan?

    Pekka on se poika. En minä sitä tuntenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikan kiertueella kuoro kuulemma joskus hoputti johtajaansa virittämällä "Milloin Pohjolan nähdä saan".

      Poista
  17. Sinatra on hyvä esimerkki tyylin ja taidon suhteesta. Esimerkiksi My Way:tä kuuntelemalla tulee mieleen, että Sinatran laulutyylin taustalla on tietty fuskaaminen isoissa intervallihypyissä. Lähtösävelestä irtauduttuaan Sinatra toimii kuten kuualus. Oikean sävelen löytyminen tapahtuu iteroimalla ts. tietyllä venytyksellä joka alkaa sävelen alapuolelta tai yläpuolelta ja laskeutuminen tapahtuu kun etäisyys on sopiva. Sitä tulee myös ajatelleeksi voiko Sinatran laulua erottaa hänen muusta habituksestaan? Soiko hänen äänensä komeammin, kun tietää miehen pistämättömän tyylin? Miten olisi jos herrasta tietämättä kuulisi hänen lauluaan ensi kertaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti juuri samasta asiasta
      Zehme, Frank Sinatra, The Way You Wear Your Hat: Frank Sinatra and the Lost Art of Living ISBN-13: 978-0060931759

      Poista
  18. Raskaan rokin saralta suosittelen ehdottomasti Rammstein -yhtyettä. (Itse en olisi uskonut, että varttuneena innostuisin vielä moisesta.) Entisten derkkujen bändi, jonka keulakuva, pronssille DDR:n perhosuinnin (?) mestaruuskilpailuissa yltänyt Till Lindeman, (49 v.) pärjäisi kyllä Schubert-baritoninakin.

    VastaaPoista
  19. Musiikki, kuten muukin taide, on siitä mielenkiintoista, että teknisen toteutuksen taso ei välttämättä ratkaise sitä, kuinka hyvää/huonoa musiikki on.

    Tunnetilakin ratkaisee.

    VastaaPoista
  20. Varttuneitten päivieni rentouttavalta ja vapauttavalta tuntuvat tieteelliset mullistukset , sekä mikro- , että makrokosmokseen liittyen , ovat :

    1.periaatteessa kaikki on mahdollista
    2.kukaan ei tiedä mitään varmasti

    Tätähän se on ollut n.1900-luvun alusta lähtien.

    VastaaPoista
  21. Metallimusiikki on sellainen metsikkö, että pahaa sieltä tekee yksittäistä puuta alkaa osoittelemaan. Leikillään voi hakea genre-tuntumaa seuraavasta flow chartista: http://i.imgur.com/TtQ17.gif

    Varovaisesti suosittelisin aloittamaan vanhemmasta Black Sabbathista tai Metallicasta. Toisaalta Children of Bodomkin lienee varma valinta, vaikkei minun musiikkia olekaan.

    Jos puhutaan yleisesti aggressiivisesta rock-musiikista, niin sokkona arpomalla löytyi omalta soittolistalta Laibach. Mielenkiintoinen bändi monella tasolla. Ensimmäinen kuulemani Laibach-biisi olikin aika huono Laibachiksi, mutta Beatles-coveriksi paras kuulemani: http://www.youtube.com/watch?v=D9w6SEtkeug

    Mutta tämä sokerina pohjalla, aivan _mielettömän loistava_ flash-sovellus elektonisen musiikin genreistä, mukana erittäin hauskat ja hyvin kuvaavat samplet. Tämän avulla olen löytänyt mm. buttrock goa trance -genren ja bändeistä mm. Infected Mushroomin ja 1200 milligrams.

    http://techno.org/electronic-music-guide/

    Kun tuota taas pitkästä aikaa kokeilin, niin kylläpä elektroniseen musiikkiin mahtuu paljon roskaa. :) Laitan virtuaaliselle levylautaselle suosiolla Kraftwerkia, 70-luvulla kaikki oli niin paljon paremmin.

    VastaaPoista
  22. Huomioiden tiiviin kanssakäymisen lastenlasten kanssa voi tähän tarkoitukseen suositella myös Hevisaurus-yhtyeen musiikkia. Tietyssä iässä se iskee melkein kaikkiin pikkupoikiin. Ja toki pilke silmäkulmassa voi kuunnella myös Teräsbetonia, joka raikasi MM-kisoissakin aina, kun Suomi sattui maalin saamaan aikaan.
    Esa

    VastaaPoista