Sivun näyttöjä yhteensä

23. toukokuuta 2012

Ja kumisaappaat jalassa


Me nais- ja miespuoliset tädit vaadimme, että Yle rajoittaa nuorisonpalvontaa ja kertakäyttökulttuurin markkinointia siltä vähäiseltä osin, että saamme pitää Ylen ykkösen sellaisen kuin se oli vielä äsken.

Sattui niin uskomaton onni, että kun lähdin Turkuun toivottamaan eläkkeelle rehtoria, muinaista custostani, Ylen ykkönen aloitti samalla hetkellä Outi Paanasen toimittaman haastattelun Sakari Oramasto, joka nyt jättää pestinsä RSO:ssa.

Kun kurvailin Suomen ja Turun parhaan piippukaupan eteen Fontanan naapurissa, oli jo käynyt ilmi, että ohjelmaformaatti oli ennennäkemätön – kaksi tuntia. Lisäksi ohjelma oli korkeinta mahdollista tasoa eli hyvin, hyvin asiantunteva ja erittäin leppoinen ja kodikas.

Uusinta tulee sunnuntaina kello 19:03. Löytyy Arennasta.

Mikael Jungner sanoi eilen onnistuneensa puolueen tehtävissä. Sitä ennen hän oli onnistunut Ylessä. Olen tavannut miehen. Hän on sekä erittäin alykäs että kaikin puolin sympaattinen. Sellaisia henkilöitä ei tarvita näkyvissä, julkisissa tehtävissä. Kuulemaa Jaskan snagariin haettaisiin kesälomittajaa.

Jungner kehaisi, että nyt puoluetoimistossa kaikilla on iPadit.. Ylessä median poikkeusellisen vaativa lohko, puheohjelmat, ajettiin hänen aikanaan henkitoreisiinsa. Kukaties samaan aikaan jaettiin iPadejä kamreereile.

Me tädit vastustamme iPadejä.  Meillä riittää itsessämme ja toisissamme pölyjen pyyhkimistä emmekä todellakaan tarvitse enempää kojeita rumentamaan kauniita pöytiämme.

Sakari Oramo tuntuu olevan sekä kansainvälisen huipputason taiteilija että harvinaisen avoin ihminen. Poliitikkomaisen sympaattisuuden sijasta tai välistä hän säteilee ohjelmassa monesti mainitsemaansa Pohjolan suvun itsepäisyyttä.

Musiikkiopistaan pianonsoiton professorin ja musiikinteorian professorin lapsena hän kertoo viis veisanneensa koko soitannosta 13-vuotiaaksi asti, mitä nyt oli opiskellut järjestelmällisesti maan etevimpien pedagogin johdolla viulunsoittoa niin että kehittyi siinä aikanaan konserttimestarin tasolle. Hän sanoo kuljeskelleensa Hai-kumisaappaat jalossa milloin missäkin, ja tarkemmin ajatellen hän tekee sitä edelleen. ”Kuljen missä kuljen”, kiteytti Saarikoski.

Kulttuuri- ja kouluhallinnon virkamiesten olisi kuunneltava tämä ohjelma muistiinpanoja ahkerasti tehden. Oramo pudottelee äärimmäisen painavaa asiaa opetuksesta. Eräässä mielessä musiikkiopetus on vain erikoistapaus. Hän avaa silmiä kertomalla, miten toisin ovat asiat Kokkolassa, jossa heillä on vaikka mitä, myös yleisö, suurelta osin nuori yleisö.

Pohjolat ovat Seinäjoelta mutta Oramot kuuluvat olevan Ylivieskan seudulta, mikä ei ole sekään ihmiselle häpeäksi.

Toinen hyvin tärkeä asia (Ylelle ja muille tiedoksi) oli Oramon naureskellen tunnustama ”elitismi”. Kun hän oli selittänyt, ettei musiikki ole helppoa eikä aina hauskaa, vaan erittäin kovan työn tulos, hän ilmoitti samalla erimielisyytensä, että vuosisatoja käyttöä kestänyt sävellys ja jokin läpikaupallinen kertakäyttöteos ilmoitetaan yhtä hyväksi. Ne kun eivät ole. Joikin… Schumannin sinfonia kohisee vuosisatoja vanhana tammimetsänä, jonka vertaaminen aamulla ostettuun, illalla nuupahtavaan leikkokukkaan ei ole mielekästä.

Ja heti kun on jotain oppinut, joutuu opettamaan. Kuuntelin vierestä, kun Ensti teki Pohjanmaalla sellaisenkin ihmeen, että pani karjahtelevat karvarinnat laulamaan kuorossa Mozartia ja Bartokia varsin tyydyttävästi, ja Erkki eli Pale käänsi Tapiolassa musiikin opetuksen uusille uralle koulussa ja kuorossa, jossa muuten siskoni taisi laulaa montakin vuotta. Ja opin käymään kioskissa, jonka Pohjolan sisarukset olivat ostaneet äidilleen tämän vanhojen päivien askareeksi esitetyn toivomuksen mukaisesti.

Vihje lukijalle: Oramo sanoi olevansa erikoisen ihastunut Dresden Staatskapelleen. Lähes kaikki soittajat ovat samasta musiikkikorkeakoulusta, ja sen kuulee. Ehdottaisin Mozartia…

16 kommenttia:

  1. Minäkin näin sen Jungnerin haastattelun. Hän oli kuulemma tehnyt sosdem-aatteelle hienon palveluksen hommaamalla puoluejyrille iPadit. Niin hän tosiaan sanoi. Ei kannata ihmetellä, vaikka Tannerin haudalta kuuluisi tukahdutettua itkua.

    VastaaPoista
  2. Olisi mukava, jos saisi luettavakseen vaikka jonkun oikeustieteilijän katsauksen Suomen lähihistorian piiputtelukulttuurista :)

    VastaaPoista
  3. Vau ! Kukaan ei vittuile niin tyylikkäästi kuin Kemppinen.

    VastaaPoista
  4. Ylen Radio 1 oli hyvä niin kauan kun ohjelmat pysyivät paikoillaan (tekijät saattoivat vaihdella). Sitten "aikajanoja" ruvettiin liikuttelemaan sinnetänne. Tuli Areena. Nyt sitten tuli uusi Areena. Minulla on vanha Mac, stipendillä ostettu kauan sitten. Toimii aivan hyvin. Mutta vaatii jonkun kirotun uuden Flash Playerin, jota pikkuvanha Mac ei osaa eikä tunne. Ilmeisesti Microsoftin kamaa.

    Teen työtä koneella, joten sen on oltava jotain muuta kuin kone, joka on täynnä matoja ja viruksia joka toinen kuukausi vähintään. Siitä tuli kirjoituskone, dinosaurus.

    Mutta nyt yritän pysyä Ykkösohjelman perässä ravaamalla radion ääreen (induktiopiuhat päässä), että saisin kuunnella jonkun ohjelman jota tarvitsen ja siis nimenomaan tarvitsen.

    Areenan uudistajien kommentti on että minulla on kiusallinen ongelma. Mutta kun menen katsomaan radioita nettiin, niin niitä on vaikka kuinka paljon ja ne kuuluvat minulle aivan hyvin ilman mitään outoa Flashiä. Ymmärrän asian niin, että tarkoitus oli pudottaa virusvapaan käyttöjärjestelmän käyttäjät pois Yle Radio 1:n käyttäjistä. Selvä.

    Se sitten loppui siihen se lysti. Miten minä pääsisin maksamasta Yle-veroa sitten? En minä telkkaria tarvitse mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsa, iPadiin ja iPhoneen on Adoben Flashin asian ajava eräänlainen selain. Nimi oli jotain sellaista kuin Planet. Katson paremmalla ajalla (nyt on yllättäen oikeita kiireitä, jopa töissä). Tai sitten joku kommentoija neuvoo.

      Siis Arena i-vehkeeseen. Pitäisi onnistua helposti.

      Poista
  5. "Kerho kakkosta yks aski ja lopulla nalleja", hoin siihen aikaan kun ostin tupakkaa vaarille ilman henkkareita Kivikikkarista siitä Santranmäen kupeesta Annikinkadulla Tammelassa (Tampere).

    VastaaPoista
  6. En voi sille mitään, että kuunnellessani esim. ylen ykkösen itseään toistavaa menneiden aikojen musiikkilistaa kuulen siinä länsimaisen kulttuurin kuolinkellot ja kysyn itseltäni, mikä oli se vuosi, jolloin musiikki loppui.

    VastaaPoista
  7. Kyllä Kokkolassakin oopperaa kaivataan. Ja kaivattaisiin muissakin maakuntakaupungeissa. Vaan kaikkialla ei ole tuollaista tutkaparia hommissa, eikä edes kulttuuritahtoa. Isäntä johtaa orkan ja rouva hoitaa vaativammat roolit. Mistäs muualle saataisiin? Tai edes rahaa kulttuuribudjettiin sen verran että saataisiin vähänkin isompia teoksia esitettäväksi.

    Ja Jungnerin iPadit on varmaan jatkossa meidän demareiden museon vitriineissä ihmeteltävinä. Luulisi että tuosta letkautuksesta saadaan kestävämpikin poliittinen vitsi pakinoijille. Eli riesa lukijoille.

    VastaaPoista
  8. Eiköhän kerätä nettiadressi Ylen ykkösen puolesta?

    VastaaPoista
  9. "Yle rajoittaa nuorisonpalvontaa ja kertakäyttökulttuurin markkinointia siltä vähäiseltä osin, että saamme pitää Ylen ykkösen sellaisen kuin se oli vielä äsken."

    Yhdyn tähän varauksettomasti sillä lisäyksellä, että lapsikaan ei olisi pitänyt potkia lopettamalla ainoa lastenmusiikkiradioohjelma.

    Mitä järkeä yleensä on lähettää samaa paskaa - anteeksi ! - eri radio- ja televiokanavilta? Markkinamiehetkään eivät ole vielä tajunneet myöhäiskeski-ikäisten ja vanhusten kulutus- ja markkinapotenttiaalia. Olemme tosi vihaisia harmaita panttereita.

    VastaaPoista
  10. Jungerin kunniaksi kuitenkin sanottakoon, että hän yritti viedä SDP:n 2000-luvulle eikä tyytynyt paapomaan keskimäärin 60-vuotiasta jäsenistöä laulattamalla näitä työväentaloissa, että 'nälkä meillä on aina vieraanamme' nin, että läskit hyllyvät. Tätä menoa parinkymmenen vuoden päästä nuorisoa vetävä vasemmistoliitto on parinkymmenen vuoden päästä suurin vasemmistopuolue.

    VastaaPoista
  11. "Sakari Oramo tuntuu olevan sekä kansainvälisen huipputason taiteilija että harvinaisen avoin ihminen."
    Olen pahoillani, mutta minusta tuntuu ettei asia ole näin (avoimuudesta). Otan asiasta selvää.

    nim. pusk.huut.

    VastaaPoista
  12. Jungner, tuo Suomen vanhin lapsinero. Stubb hyvänä kilpailijana. Luoja Suomea armahtakoon tälläisiltä moniosaajilta.

    Toivoisin, että jossain mahdollisimman kaukana, kenties Japanissa, tajuttaisiin sekä Jungnerin että Stubbin poikkeuksellinen lahjakkuus ja tarjottaisiin heillä kovaliksaista työtä.

    VastaaPoista
  13. ...."Tänään minut jakaa kahtia uskollisuus jonka olen velkaa
    kadun vastapuolen tupakkakaupalle, ulkoiselle todellisuudelle,
    ja tunteelle että kaikki on unta, sisäiselle todellisuudelle"

    (Fernando Pessoa)

    VastaaPoista
  14. Onko kyse palvelun kapasiteetista
    vai mistä.

    Joskus Yleltä kuultuja:

    Erik T. Tawaststjernan Sibeliusohjelmat,
    Maasalo: Mozartin pianokonsertot,
    Glenn Gould: Idea of North
    Arvola: Lapin saagat
    ...jne


    Mistä löytyy ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin vanha että muistan vielä Yrjö Suomalaiesn (Kari S.:n isä)

      Ja tosiaan nuo Maasalon Mozartit, jotka ilmestyivät sitten kirjana!

      Lisäksi suuri kunnia eräille nykyisistä. En nyt mainitse nimiä, kun osa kuitenkin unohtuisi, mutta kyllä siellä etenkin puhe-musiikkioihjelmissa on hurjaa osaamista, sekä kegvyen että klassisen puolella.

      Poista