Sivun näyttöjä yhteensä

29. tammikuuta 2012

Puolitoista ajatusta

Jos haluatte olla kilttejä yrityksille, älkää maksako laskujanne.

Tuota neuvoani en noudata itse. Varoitan siitä myös osaa teistä, lukijat. Laskujen maksamatta jättäminen ei ole, kunhan tilillä on rahaa maksaa ne ennen kun lisäkulut alkavat kertyä.

Televisioni alkoi käyttäytyä huonosti. Puhe on työhuoneeni pienestä ja halvasta vastaanottimesta. Uskoin etenkin lastenlasten vakuutteluun, että joko History tai Discovery voisi olla minulle kiva. Oikeastaan katson televisiota harvoin. Pidän konetta päällä etenkin aamuisin. On rattoisaa, että se jupisee kuin juoppohullu omiaan, eikä sekään häiritse, että uutiset ja sää taitavat tulla viiden minuutin välein. Niinpä sitten tavallisessa ketjun kaupassa oli värkki, jolla pääsee kaikenlaisille kanaville. Full HD vähän yli kolmesataa. Ei paha.

Koska liike korjaa pois täysinpalvelleen laitteen digibokseineen, sanoin että tulkoon sitten joku tuomaan ja laittakoon paikalleen ja kiinni. Johtojen irrotteleminen ja kiinnittäminen lattianrajassa, ahtaissa koloissa ja huonossa valossa ei varsinaisesti houkuttele. En liioin yllättynyt yhtään, kun alan osaajiksi tiedetyt Lauri ja Jussi asensivat johto seinään ja pyörii –ilmoituksin myytyä Blu-ray –soitinta (60 euroa) lähes tunnin.

Markettiketjun myyjä sanoi että lasku tulee mukana ja on per 14 päivää netto. En ole maksanut mitään per 14 päivää netto kahteenkymmeneen vuoteen.

Kysymys on siitä, että jos lipeäisin lupauksestani enkä maksaisikaan heti, sekä myyjäliike että perintätoimisto hyötyisivät suuresti. Luottotietoni oli tietysti vilkaistu. Pikalainojen koroista on puhuttu julkisesti mutta ei tästä tällaisesta – että huono asiakas on kaupalle hyvä. Myös luottokorttiyhtiöt ja operaattorit myöntävät ilomielin ”maksuaikaa”. Silmiini ei ole osunut selvitystä lisämaksuista, joiden kerääjinä myös pankit kunnostautuvat.

Ette olisi arvanneet, että tämä kirjoitus koskee tekijänoikeutta. Satojen tuhansien eurojen korvaukset, joita Suomessa on nyt tuomittu useita piratismista, ovat teknisesti ”saamatta jäänyttä voittoa”.

Väitän, ettei saamatta jäänyt voitto ole laskettavissa eikä arvioitavissa ja että korvauksissa on joskus 100- tai tuhatkertainen virhe. ”Saamatta jäänyt voitto” on kielellisestikin puoli vuosisataa sitten vanhentunut termi. Kuka osaisi laskea yhden tai sadan kahvipaketin myymisestä saadun voiton?

Tuomioistuimet tuomitsevat korvauksia kuvitelluista voitoista. Eräs selvältä tuntuva erä on luvatta kopioidun elokuvan tai äänilevyn tai kirjan hinta. Mutta kun levy maksaa Stokkalla 29,90 ja Anttilassa 19,90 ja vähän ajan päästä löytölaatikossa 9,90 ja kolme kympillä.

Klassisen tutkimuksen mukaan säilyketölkkejä, joita myydään vain 12 samalle ostajalle, ostetaan keskimäärin 7 kappaletta, mutta kun rajoitus välillä poistetaan, keskimäärin 2 tölkkiä, ja kun rajoitus viikon kuluttua (tämä on psykologien koe) tulee taas voimaan, palataan 7 kappaleeseen.

Myyntiin pohjautuva vahingonkorvaus on monissa tapauksissa paikallaan elinkeinonharjoittajien kesken. Kun tekijänoikeusjutussa on maksajana yksityishenkilö, lähtökohdan pitäisi olla luvattomasta kopioinnista saatu hyöty. Kun yksityishenkilö jakelee suojattua aineistoa normaalilla vaihtoperiaatteella, hyötyä ei kerry lainkaan tai se on minimaalisen pieni. Vahingonkorvauksen oikea suuruusluokka ei ole 100 000, vaan 1 000 euroa, tai sata. Elinkeinotoiminnan (tai järjestyneen rikollisuuden) tavoin organisoidusta piratismista ei tässä ole puhe.

Älkää viitsikö vastata, että tekijälle kuuluu palkkio ja että tietyt teokset putoaisivat tuotannosta, ellei piratismia vastustettaisi. Juuri näin on. Olen aivan samaa mieltä.

Nyt vain sanon, että tuon ansionmenetyksen laskeminen on nykyisillä markkinoilla kovin usein mahdotonta ja että tuomioistuimet ovat innostuneet jättiläiskorvauksista, joita ei todellisuudessa saada perityksi. Ja miksi jatkuvasti metelöin tästä asiasta. Minulla on yhä vaikeasti todistettavia epäilyjä kuin jättiläiskorvausten vaatijoilla – siitä että tämän hetken oikeuskäytäntö on tekijöille haitallinen. Lisäksi se on epäoikeudenmukainen.

29 kommenttia:

  1. Tuomioistuimille ja tullille ei tunnu tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia määrätä "maksamattomia" veroja esimerkiksi salakuljetetuille savukkeille tai viinalle, vaikka tuotteet olisi takavarikoitu. Ryhtyen samalla tietenkin itse salakuljetettuun tavaraan. Rikollista toimintaa, eikö?

    VastaaPoista
  2. Tämä on niiiiiin totta. Ihmettelen vähän, että tekijänoikeusfirmat kehtaavat esittää sellaisia laskelmia kuin esittävät. Enemmän ihmettelen sitä, että niitä ei naureta pihalle raastuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on hyvälaatuinen puku päällä ja vastapuoli on nuorisoa tms. muuta ihmisroskaa verkkareissa tai farkuissa tai ei ainakaan puvussa, ei tuomioistuimessa naureta, vaikka asia kuinka olisi paitsi "korvauksien" myös todisteiden osalta niin puhdasta höttöä, että yleisen syyttäjän pitäisi nostaa koko konkkaronkalle syytteet virkavirheestä ja kiristyksestä ja kai joku pykälä löytyy lainväärinkäytöstäkin.
      Asiaa ei auta se, että näyttää varsin ilmeiseltä että näillä tahoilla on käyttää paljon (toisten) rahaa ja ilmeisen tiukka ote poliittisen eliitin killuttimista.

      Poista
  3. Joutuuko nakkivaras korvaamaan varastamansa nakkipaketin käyvästä hinnasta? Joutuu.
    Tämäpä kummallista, sillä monet kauppiaat heittävät loppupelissä nakkipaketteja kaatopaikalle vanhentuneen päivämäärän takia.

    Ehkä nakkivaras varasti/pelasti nakkipaketin vanhentumiselta ja roskiin heittämiseltä.

    Joutuuko pahoinpitelijä maksamaan korvausta kivusta ja särystä masokisti-sadistille. Joutuu.
    Miksi joutuu maksamaan vaikka toinen kokee nautintoa tullessaan pahoinpidellyksi?

    Joku lataa uTorrentilla musiikkia ja elokuvia. Samalla hän myös jakaa lataamaansa. Pakko ei ole jakaa. Miksi jakaa samalla miljoonille laitonta materiaalia?

    Loistavaa tuomioistuimet, että jaatte kunnon vahingonkorvauksia. Tämä toimii hyvänä pelotteena. Ja tämä pelote on todella auttanut. Katsotaan vaikkapa DC-hubeja, joiden käyttö ja ylläpito on nyt monissa maissa dramaattisesti laskenut.

    Kyllä nämä Kemppisen mainitsemat "saamatta jääneet voitot" ovat erittäin helposti laskettavissa. Nykyisin määrättävät vahingonkorvaukset on mielestäni laskettu jopa alakanttiin.

    Laittakaapa joskus itse jokin teos torrenteille jakoon ja katselkaa kuinka moni sitä imuroi itselleen ja jakaa samanaikaisesti muille.
    Yhden yksilön torrenteille laittama teos on nopeasti tuhansien, kymmenien tuhansien, miljoonien saatavilla ja jaettavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kyllä nämä Kemppisen mainitsemat "saamatta jääneet voitot" ovat erittäin helposti laskettavissa."

      Niin on: puolueettomat tutkimukset eivät havaitse mitään tilastollista menetystä piratismin vuoksi.

      "Yhden yksilön torrenteille laittama teos on nopeasti tuhansien, kymmenien tuhansien, miljoonien saatavilla ja jaettavana."

      Eikä tappiota siltikään synny!

      Poista
    2. Ja jokainen lataaja olisi ostanut mutoin tuon tiedoston sisältämän tuotteen?
      Sen verran on itsellä kokemusta asiasta, että väite on vain naurettava ja vahingonkorvausten laskenta on täysin absurdia mielivaltaa, jonka tosiasiallinen tarkoitus on olla JarMominkin kommentissaan ilmaisema lisä rangaistus - jonka länsimäinen oikeusjärjestys ehdottomasti kieltää.

      Poista
    3. Ei tietenkään jokainen lataaja ja jakaja. Joku lataa koko CD:n, vaikka ei tarvitsisi kuin yhden kappaleen joukosta.
      Mutta samalla hän (lähes aina) jakaa koko CD:n muille ladattavaksi.

      Lähes kaikki lataavat juuri sen teoksen, jonka olisivat ostaneet kaupasta ja luonnollisesti hyvin paljon muitakin teoksia, joita eivät olisi ostaneet.

      Poista
    4. Puolueettomat tutkimukset? Salli minun syvästi nauraa.
      Olen uskoakseni kaikki ko. asiasta tehdyt julkiset ja osittain salaisetkin tutkimukset käynyt tarkasti läpi. Niiden puolueettomuus on täyttä puppua.

      Kerropa minulle yksikin "puolueeton tutkimus" joissa on haastateltu/tutkittu vain ns. sisäpiiriläisiä, eli tiedostojen jakajia ja lataajia?

      Ja nämä nettikyselyinä tehdyt tutkimukset ovat mielenkiintoisia. Isolla porukalla kerran vastattiin erääseen suomalaiseen "nettitutkimukseen", jossa kuka tahansa saattoi vastata samasta ip-numerosta niin monta kertaa kuin halusi.

      Poista
  4. Vedetään mustat huput päälle ja lauletaan kansana kaduilla ääneen uusimmat hitit ja pyydetään tv,radio ja Teosto paikalle. Toistetaan joka ilta viikon ajan.

    Sitten näytetään Youtubessa että tätä ei tv eikä radio uskaltanut lähettää.. niin vaaaarallista on se, että vaarallisempaa kuin eräät arabivallankumoukset ;D
    Niin alas on mediamme sensuurissaan vajonnut..

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teostoon liittyi viime vuonna 4400 säveltäjää, sanoittajaa ja sovittajaa turvatakseen etujaan. Saavatko he osallistua tilaisuuteesi?

      Poista
  5. Ad Omnia: - nakkipaketista on oikeuskäytäntöä. Kaupan roskiksia penkovat monet. Pois heitetty tavara on yleisen tulkinnan mukaan kaupan omistamaa, kunnes jäteauto tulee. Ja mikä on roskiksessa olevan nakkipaketin hinta? - "Viimeinen käyttöpäivä" on kaupan oma leima, ei viranomaisten. Nakiestsa en tiedä mutta käsitykseni mukaan niitä voi syödä pari päivää tuon jälkeen. Monia muita tuotteita, kuten kahvia ja jauhoja, voi aivan varmasti.

    Laiskimmat tuomarit tuomitsevat nakkien hinnan + alv. Minusta sellainen ratkaisu on väärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tosiaan näin, että tämä olisi täysmääräisesti korvattavaa kaupan omaisuutta? Mitä laki sanoo siitä, että kauppa ottaa nakkipaketin roskiksesta takaisin myyntiin?

      Poista
    2. Vanhaan hyvään aikaan varkaan vahingonkorvaus oli hakintahinta + kohtuulliset käsittelykulut, siitä oli KKO:n ratkaisujakin. Ulosmyyntihintaa voittoineen ei koskaan käytetty.

      Mielenkiintoinen kysymys on, miksi tekijänoikeusjutuissa oikeuskäytäntö on irtautunut tuosta käytännöstä?

      Poista
  6. Aarnion pallotuolia ym. myydään nyt "laittomasti" Britanniassa, koska siellä suoja-aika vain 25 vuotta.

    Tekijänoikeuden vastustajille on vaikea käsittää pitkiä suoja-aikoja. Luovan työn tekijöiden ansaintalogiikka on toinen kuin duunarin. Duunari jättää perinnöksi omakotitalon, IPR-nautiskelija ellei poikkeuksellisen menestyksekäs IPR:n.

    VastaaPoista
  7. Suosittelen National Geography Channelia. Viikolla näytettiin miten Hitler käytti kristittyjä maanviljelijöitä (vrt. HS) astinlautana matkalla valtaan. Myös BBC Knowledge on hyvä.

    Minulla on Welho mix, 8 kanavaa, mukana loistavia luontodokumentteja esittävä saksalainen Arte eikä haittaa etten kumpaakaan kieltä ymmärrä, vaihtoehtona kun löytyy vain ranska.

    Yleä en enää tarvitse, paitsi pakolliset urheilut.

    VastaaPoista
  8. Vähän terminologiaa:

    Mahtaako tuo 'saamatta jäänyt voitto' tarkoittaa sittenkin saamatta jaanytta tuloa/ nettotuloa? Jos 'kantajana' on tekijä tai tekijän edustaja. niin saamatta on ehka jäänyt tekijälle tuleva maksu.

    Jos kaupan menettämiä tuloja aletaan periä, niin eikös se mene jo liian klauas (remote)?

    VastaaPoista
  9. Tässä menee vähän jauhot sekaisin kun unohdin edellisessä kommentissa mainita Nat Geo Channelin dokumentissa näytetyn Hitleriä katsomassa suosikkisäveltäjänsä Wagnerin oopperaa jossa seikkailee myös henkilö nimeltä Rienzi!

    Jauhot sekoittuivat ehkä siksikin että asuin loppuviikon roomalaisessa hotellissa, tunnetun ostoskatu Via Cola di Rienzon sivukadulla.

    VastaaPoista
  10. Idyllinen kuva jääpuikoista. Jos meidän talon räystäillä roikkuisi tuollaisen kokoiset tikut, niin vahvasti harkitsisin soittamista puhallusvillan asentajille tarjousta kysyäkseni.

    Itse tekstin suhteen olen kovasti samaa mieltä blogidtin kanssa.

    VastaaPoista
  11. "Väitän, ettei saamatta jäänyt voitto ole laskettavissa eikä arvioitavissa ja että korvauksissa on joskus 100- tai tuhatkertainen virhe." Jos korvausperuste johtaa toisin sanoen mielivaltaiseen oikeuskäytäntöön, kuinka tilanne olisi korjattavissa?

    Parhaat asiakkaat kuuluvat ehdottomasti yhteiskuntamme vähäosaisimpien ryhmään. Vähäosaisiin sisällytän tällöin kaikki heikosti elämäänsä hallitsevat ihmiset. He ovat pikavippifirmojen ja rkiskan bisnesten ydinasiakkaita.

    VastaaPoista
  12. Blogisti oli kai aikoinaan "ahkera tuomari"...

    VastaaPoista
  13. Onko tämä ihan oikea Kemppisen blogi? Ulkoasun muuttumisen myötä muutakin on muuttunut. Kommentoijatkin ovat ihan erilaisia(?)kuin ennen. Harmittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi on oikea, mutta kommentoijat ovat tainneet vaihtua? Kaihoan (kaihoamme?) Rienziä, Erastotenesta ja Jäppistä...

      Poista
  14. Ad Consolatium (lohdutukseksi) - jääpuikot ovat lämmittämättömän pannuhuoneen kylkiäisen kattopellin reunassa.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - jos kantajana on tekijä, ansionmenetys on laskennallisesti ongelmaton. Jos kantajana on esim. Microsoft tai monialayhtiö, laskemisessa on kirjoituksessani kerrotut ongelmat, oikeastaan mahdottomuudet.

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: - hyvin harvat huonekalut ovat tekijänoikeuden suojaamia. Suomessa kysymykseen voi tulla erikseen haettava mallisuoja. Englannissa Protection of Industrial Arts.

    VastaaPoista
  17. Niinpä. Pallotuolilla on tekijänsuoja.

    "Suomen tekijänoikeuslain valmistelutöiden mukaan käyttötaiteen osalta ensisijaiseksi suojamuodoksi on tarkoitettu mallisuoja. Tekijänoikeussuoja on käyttötaiteen tuotteille tarkoitettu vain poikkeuksellisen omaperäisille teoksille. Oikeuskäytäntö on noudattanut tätä linjaa ja käyttötaiteen esineiden osalta teoskynnys on Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä korkea. "

    VastaaPoista
  18. Eikös musiikin tai elokuvan tekijanoikeuksien haltijalla ole selva, kiinteä taksa, mita se perii sanotusta oikeudesta Suomessa per laulu tai per elokuva. Ei siihen kaiketi vaikuta mitaan, myydaanko ne laulut kalliilla Stockalta tai halvalla jostain muualta. Taman taksan mukaisesta tulon menetyksesta lienee kysymys. Helppoa!

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi: - vaikeaa. Musiikkiteokseen, kuten iskelmään, saattaa olla tekijänoikeus säveltäjällä, sovittajalla, soitintajalla ja sanojen kirjoittajalla ja suomentajalla. Esittävillä taiteilijoilla eli laulajilla ja muusikoilla on omat oikeutensa. Jotkt saavat prosentuaalisen korvauksen myydyistä teoskappelista, jotkut kertakorvauksen, joilakin on välimuotoja.

    Ei helppoa.

    VastaaPoista
  20. Luulen, että 50 vuoden kuluessa oikeuslaitokset tulevat hukkumaan omaan mahdottomuuteensa mitä tulee kaikkeen nettiin liittyviin tekijänoikeuskysymyksiin. Joskus vain tulee seinä vastaan ja on todettava: kaikki mikä on luonnon ilmentymää on kopiota ja vain jumalalla voi olla tekijänoikeus siihen.

    Ohessa valokuvauksen harrastajille varoitukseksi, jos sattuvat käymään Lontoossa.

    http://www.dpreview.com/news/2012/01/25/Imitated_Image_Copyright_Case

    VastaaPoista