Sivun näyttöjä yhteensä

28. elokuuta 2011

Saha ja mylly II


Ihmettelin ohimennen 1960-luvulla muutamia arvostettuja henkilöitä, joiden ammatiksi merkittiin kauppakirjoihin ”puutavaraliikemies” (Tigerstedt, Jouhki).

Markku Kuisman Saha-kirjassa esitellään nimeltä etenkin Englannissa toimineet puutavaran välittäjät ja toiminnan perusperiaate: luotto ja sen ohella luottamus.

Puutavara-ala oli jo on aivan kauhea. Suomessa vallitsi 1870-luvun alussa kasinotalous ja keinottelu, jonka rinnalla 1990-luvun alku oli lastenleikkiä. Seurauksena oli suhdanteiden käännyttyä useimpien yrittäjien konkurssi. Varovaiset, kuten viipurilainen Hackman, pystyivät käyttämään pääomaansa ja luottoa, jota löytyi ulkomailtakin. Oma pankkitoimintamme oli tunnetusti aika alkeellista.

Kuplaherrat ja rosvoparonit toimivat melkein vailla pääomia. Metsiä ja hakkuuoikeuksia ostettiin myyntivoittojen toivossa. Koska Englanti oli hävittänyt omat metsänsä enimmäkseen jo keskiajalla, siellä puutavaran ostotoiminta oli järjestelmällistä, ja pankkiiri-tuontiasiamies saattoi asioida Suomessa olleen puutavaraliikemiehen kanssa. Yksi sellainen oli Hella Wuolijoki, joka koki alan tyypillisen kohtalon eli menetti omaisuutensa.

Jotakin epäedullista suomalaisesta opetuksesta ja historiantutkimuksesta kertoo se, että vaikka jätkä ja tukkilainen ovat kirjallisuuden ja viihteen (”Tukkijoella”, lukemattomat tukkilaiselokukvat) vakiohahmoja, juuri kenelläkään sivistyneellä henkilöllä ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä niille vielä humiseville hongille ja tukeille tapahtui ja miten sattuikin niin, että raha jäi Suomeen. Metsäteollisuus vastasi ajoittain kolmesta neljäsosasta maan koko viennistä, ja sen osuus kansantuotteesta, paperi ja selluloosa siis mukaan luettuna, on ollut murskaava.

Missä määrin kieliriita ja Suomen ja Ruotsin yllättävät nihkeät välit maailmansotien välisenä aikana liittyvät metsäteollisuuteen? Minkä verran perää on puheissa, että äärioikeistolaisen poliittisen liikehdinnän todellisina rahoittajina olivat puutavaramiehet, siis muutkin kuin Raf. Haarla, joka tiedetään?

Tähän Kuisma ei puutu. Oma vastaukseni on, että Ruotsi oli suhteellisen välinpitämä - Kiitos ktön, koska sillä riitti hakattavaa omasta takaa ja malmi ja siihen liittyvä metalliteollisuus oli parempi bisness. Itse asiassa Ruotsi oli aikamoisissa ongelmissa toisen maailmansodan aikana, kun sen valtava tuotantokapasiteetti ei kelvannut kenellekään. Saksalaisilla oli muita rientoja ja Englantiin ei voinut purjehtia.

Sahateollisuus on Suomen vaurastumisen ja politiikan ydin. Raha eli se vähä, mikä puista maksettiin, hyödytti talollisia ja antoi kausiluonteista työtä puolelle miljoonalle mökkiläiselle.

Vallankumousromantiikan mukaisesti ”työläinen” kuvattiin myös Suomessa metallimieheksi, vaikka todellisuudessa metalli- ja konepajateollisuutemme oli aika pientä. Työläisten huippukerrosta ovat osittain vieläkin paperimiehet.

Toisin kuin useimmat Kuisma osaa punoa yhteen teollisuuden, talouden ja kulttuurin langat. Hyvä esimerkki on kirjan luku ”Marx, Engels ja Lönnrot”.

”Ennen Saimaan kanaan suurta kanavatyömaata ei milloinkaan ennen Suomessa ollut nähty – ehkä 1700-luvun jälkipuolen Viaporin linnoitustyömaa pois lukien – niin suurta, tuhansiin henkiin kohonnutta köyhälistöjoukkojen keskittämistä yhteen paikkaan. Kommunistisesta manifestista tämä proletaariarmeija ei kuitenkaan ollut edes kuullut, eikä muutenkaan ollut ’helppo näitten rähisevien, hurjien jätkien keskuudessa havaita merkkejä, jotka olivat erään tulevaisuuden valtavimman kansanliikkeen enteitä”.

”puukkojunkkareina tunnetut pohjalaiset – jotka kiersivät kysyttyinä kirvesmiesryhminä rakentamassa sahalaitoksia ympäri maata – pitivät perinteistään kiinni myös Uuuraassa. Viiurilaislehti kuvaili, kuinka ’yhtenä ja samana iltana wiilsivät je englantilaisen merimiehen pahanpäiväkseksi, leipoiwat kunnioitettawaa Suutari-mestariamme tuntuwalla tawalla korwille ja olisivat kenties wielä käyttäneet puukkojansakin…”

Ei kovin runebergiläistä, mutta sitä vastoin ilmeisesti totta. Kiitos kirjasta!


10 kommenttia:

  1. Kuinkahan moni mahtaa tietää että esim. Kemi-Yhtiöllä (nyk. Metsä-Botnia) oli aikanaan käytössään omat aseet ja poliisivoimatkin? Ei siinä ollut paljon sanomista metsänomistajilla saatika lakkoilijoilla, luulisin..

    Hugo Sandberg, tämä legendaarinen Kemi-Yhtiön metsäpäällikkö ja karhunkaataja, jota Erno Paasilinna kutsui sotilaskuvernööriksi, kitki kyllä savottajätkien kortinpeluun ja muut huvit pois muttei ollut vähääkään kiinnostunut heidän terveydenhuollostaan saatika majoituksestaan. Näinhän näitä menestystarinoita usein rakennetaan, vielä tänäkin päivänä..

    VastaaPoista
  2. Olikohan äärioikeiston liikehdinnälle jotenkin olennaista raha ja rahoitus? Mahtoiko vaa'assa painaa enemmän sielun palo?

    VastaaPoista
  3. Lähisukulainen oli markkinoimassa, kehittämässä ja tuottamassa (kronologisesti juuri niin) eräitä erikoisvanereja. Englantiin meni paljon laatua, joka sopi tee-laatikoihin, siis vastasivat (silloisia) erityisvaatimuksia: pakattu tuote ei kärsinyt maku-, haju- eikä värihaittoja. Aivan keskeinen toimija oli Englannista pestattu agentti, joka toimi välikätenä ostajiin. Hänen osoittamansa ja hänelle uhrattu edustaminen oli aikansa parasta tasoa, mikä ei ole vähän. Pikkulapsena, pääosin enää puheiden kautta, syntyi käsitys että eihän joulupukki Lapissa asu, vaan Lontoossa.

    Kun metsäteollisuutemme kansainvälistyi monin tasoinen - Finnpap, ulkomaiset listautumiset ja yrityskaupat - Lontoo oli tärkeä tukikohta ja viisaiden oppaiden lähde. Suomalaiset kunniamerkit olivat - myös muualle - arvokas kiitos. Vaikka se olisi otettu vastaan miten viilipyttymäisesti tahansa, tiedon nopeasta leviämisestä ja kaikkien muiden ilmiselvästä kateudesta arvostuksen aitouden ymmärsi.

    VastaaPoista
  4. Savolaisena olen iloinen siitä, että olet käyttänyt Juho Rissasen maalauksia kuvituksina näihin Saha ja mylly -kirjoituksiin.

    VastaaPoista
  5. Puutavara-alan kauheudestä kertoo jotain kai sekin, että sahat sopivasti palavat aina huonojen suhdanteiden aikaan, mutta huippusuhdanteessa niihin ei saa valkeaa vaikka bensiinillä valelisi.

    VastaaPoista
  6. Ei kai enää kolmatta osaa tästä?
    Jo pelkkä ajatus siitä pelottaa!

    VastaaPoista
  7. Etelä-Karjalassa paperimies tuli heti Enson/Kaukaan/Repolan/Pulpin johtajien jälkeen. Toki lääkäri oli hienoa ja ainakin jos oli tosentti, hän peittosi Skinnarilan matkalaukkuproffat. Nykyisin tuntuu ettei ole väliä. Miinusta saa vieläkin jos osaa venäjää vaikka siitä on hyötyä. Siksi.

    VastaaPoista
  8. Äärioikeiston synnylle on tosiaan oleellista sielun palo.
    Se syntyy vasta kun sielu on karrelle palannut ja sydän kylmää tuhkaa.

    VastaaPoista
  9. Saanks mä kehuu vähän itteeni, ja Needhamia - näin jälkikäteen, kun meni ohi toi "Väärään aikaan syntyny"!

    Mä luulen, että Kansalliskirjastossamme ei oo moni (ainakaan 80-90-luvuilla) kahlannu Needhamia niin perusteellisesti kuin minä. Etenkin Vol. 2, Sections 8–18, Cambridge 1956

    Lisäks olis hyvä mainita, että kirjan koko on A4 luokkaa. Silti aineistoa riittää runsaan puolen metrin verran.

    Needham antoi täyden tunnustuksen länsimaiselle tiedeyhteisölle - sille joukolle, joka ajoi ihmiskunnan ulos antiikin siteistä - valmiuteen, ja pohjalle, jolle rakennettiin mm. moderni fysiikka.

    Needham states that faith in ”supra-personal supra-rational being” has been, even as a metaphor, a heuristic tool for the major Christian scientists from Galilei to Newton. The idea of cognitive benefit of Creator paradigm is supported through Needham’s view of the conception of laws of Nature. He said: ”...the divine lawgiver which was one of the central themes of Israel. It would be difficult to overestimate the effect of these Hebrew ideas on all occidental thinking of Christian era.”20 The Chinese, competitors of the Westerners, did not have a personal Creator in the sense of the Hebrews and the Greeks.

    Joseph kuoli ennen kuin Maon Kiinassa alkoi tuo Needhamin elinikäisen toiveen toteutuminen - Kiina alkaa vihdoinkin nousta luonnontieteissä.

    Olisin mieluusti lähettänyt kaverille tämän visioni

    http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=338&id=11379

    rohkaisuksi.

    Needhamin toiveena oli taolaisuus - minun avaimeni ovat Kiinan naiset - ja se, että Kiinan traditionaalista maailmankuvaa murrettiin maolaisella mankelilla.

    - Näihin kumpaakaan muutosprosessiin Japanin uskonnot ja kulttuuri eivät ole koskaan joutuneet.

    ------

    No - kyllä Needhamilta olisi löytynyt tekstiä myös näihin metsänhoitoasioihin - olihan hän myös biokemisti.

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia - "Kaakkoissuomalainen" on ilman muuta oikeassa. Kyllä me yliopiston proffat olimme rupuliviillekesakkia verrattuna merkkihenkilöihin. Itse suunnittelin kojua torille, kohottaakseni sosiaalista asemaani. Siinä olisi voinut samalla pitää vastaanottoa.

    VastaaPoista