Sivun näyttöjä yhteensä

5. elokuuta 2011

Piilosta pois




Erkki Tuomioja lähetti Facebookin viestinä tämän:

”Esitit blogissasi että minulle tuli huti jota pitäisi pyytää julkisesti anteeksi. Mitä jos kävisit ensin lukemassa www.tuomioja.org sivulta sen mitä olen kirjoittanut vihapuheesta ja nimettömästä kirjoittelusta. Lainaus tekstistäni: "Tässä ei ole kyse sensuurista eikä lakien kiristämisestä, vaan yksinomaan sivistyneestä ja hyvästä käytöksestä sillä laittomuus on laittomuutta yhtä lailla nimellä kuin nimettömänä. " Kummalle siis tuli huti? Mielipiteeni voi väärä ja ajatukseni toimimattomia, mutta toivon että joka tapauksessa itse oikaisisit blogissasi sen, kun väitit minun vaativan nimettömyyden kieltämistä, jonka toki tiedän mahdotomaksi ja perusoikeuksien vastaiseksi.
Kuuluisi mielestäni oikeaan blogikulttuuriin, että itse noteeraisit tämän - en nimittäin viitsi olla blogisi 68. kommentoijana oikaisemassa tätä.”

Tämä on se oikaisu.

Vastasin Erkille näin:

”H.V.: huomioni kiintyi seuraavaan kappaleeseesi: "Lähtökohtana pitää olla, että mielipide esitetään avoimesti omalla nimellä ja että oikean nimen tulee olla julkaisijan tiedossa siinäkin tapauksessa, että kirjoittajalla on perusteltu ja hyväksyttävä syy esittää mielipiteensä anonyymiä nimimerkkiä käyttäen. Tämä mahdollisuus pitää tietenkin olla, jos kirjoittajalla on syytä pelätä työpaikalla tai muutoin itselleen kohdistuvia seurauksia tai oman intimiteettisuojansa puolesta. Hyväksyttävä syy ei ole se, että raukkamaisten on nimimerkin takaa  helpompi ampua ja halventaa muita ihmisiä." - - - Kuten kirjoitin, tuon toteuttaminen vaatisi tekijänoikeuslain muuttamista. Se ei vähällä onnistune. Lisäksi olen tietenkin substanssikysymyksessä eri mieltä. Arvelen - en tiedä kommentoijieni nimiä - että yllättävän suuri osa heistä on virkamiehiä, esimerkiksi tuomareita, joiden on aika hankala kirjoittaa nimellään. - - - Luonnollisesti esitän tämän oikaisun.”

Ja kun aivan sattumalta jouduin eilen tähdentämään kiivaasti, että ”tämä ei ole demariblogi”, selvitän taustan. Olen tuntenut Erkki Tuomiojan henkilökohtaisesti yli 40 vuotta. Pelasimme koripalloa samassa seurassa ja olimme kiinnostuneita samoista asioista. Itse en osallistunut politiikkaan enkä muista, että minulla olisi ollut vasemmistosta muuta kuin vaikeuksia. Kun liikuin työssäni ja viroissani itseään puolueettomiksi väittävissä kokoomuspiireissä, sain tietenkin ”kommunistin” maineen. En ihmettele sitä. Lakimiespiireissä Tuomioja ja esimerkiksi Arvo Salo tai Jörn Donner, päämiehiäni eri asianajotehtävissä, olivat ”bolshevikkeja” tai vain ”hampuuseja”.

Mielestäni Tuomioja on nyt toimivista poliitikoista ammattitaitoisin. Hän on myös säpsähdyttävän rehellinen. Mielipiteiden tasolla olemme useissa periaatteellisissa kysymyksissä jyrkästi eri mieltä. Se ei ole estänyt edes yhteistoimintaa asioissa, joista olemme samaa mieltä. Erittäin samanmielisiä olemme tutkimusta ja koulutusta koskevissa asioissa ja ns. verkkoyhteiskunnan eduista ja sen suurista vaaroista.

Tuomiojaa vastaan on mieluisaa hyökkäillä, sillä kuten oikaisupyyntö ja vastaukseni osoittavat, hän kuuntelee omistaan poikkeavia mielipiteitä. Näin se on. Jos esimerkiksi Sauli Niinistö valittaisiin korkeaan virkaan, en kirjoittaisi hänen lausumistaan mitään, koska en ole tullut havainneeksi, että hän olisi kiinnostunut toisten mielipiteistä.

Ai niin, siinä samassa koripalloporukassa 70-luvun alussa pelasi myös Pena Arajärvi. Olli Alho oli usein, Hector joskus.

Itse oli pelaajana aivan surkea, eikä Pena ollut paljon parempi. Erkki yritti paljon mutta sai aikaan vähän.

Koripalloporukan huomattavin ja kenties lahjakkain henkilö oli valmentajamme, Tappari Pöyhönen (Elannon Isku). Hän oli pelannut maajoukkueessa Helsingin olympialaisissa 1952. Tämä epätavallisen viisas mies oli ennen urheilun järjestötoimintaa ollut ammatiltaan lihanleikkaaja. Hän tapasi soitella vielä joitakin vuosia sitten ja sanoa, että nyt hän on sitten lukenut kirjastosta William Faulknerin romaanit, eikä pitänyt.

En taida muistaa toista tapausta, jossa ihminen käyttäisi keskittymiskykyään ja sisuaan tällaiseen asiaan, keskeisen kaunokirjallisuuden läpikäymiseen. Minulta hän kysyi vallitsevia mielipiteitä, joita hän punnitsi. Sitten syöpä sulki suun. 

39 kommenttia:

  1. Jos Tuomiojan ajatumalli toteutuisi, tulisi yhteiskunnastamme satiaisten yhteiskunta.
    Satiaisiksi kutsuttiin Suomen Aseveljien Työjärjestöläisiä (SAT), joka vaikutti 40-luvulta lähtien. Satiaisia oli Suomessa noin 7000.

    Löysin jäämistöstä 2 kansiollista satiaisten asiakirjoja keväältä 1941.

    Satiaiset olivat työpaikoilla ja ihmisten ajatusmaailmaa tonkivia oikeistolaisia. Lähinnä kommunistien ja heihin kuuluvien demareitten toimia seurattiin hyvin tarkasti.
    Kansioissa oli useita nimettömiä ilmiantoja esim. valaja Lindholmista, joka keräsi rahaa ryömäläisille ja oli käyttäytynyt sankarihautajaisisa edellisenä talvena provosoivasti. Kertoi juoppuretku-upseerien juovan viinaa ja huoraavan.

    Wikipedian kyhäelmä SAT:sta on väärä ja harhaanjohtava.

    Demarit ovat nykypäivän vaarallisia satiaisia ja torakoita.

    Lainataan satiaisten tekstiä:

    "On todettu että solujemme kautta voidaan noin kuukauden pituisena aikana hyvinkin suuressa määrin joko muuntaa yleinen mielipide jossakin asiassa tai saada yleisö kiinnostumaan johonkin uuteen asiaan..."

    Tuomioja on oppinsa perinyt jos ei muualta niin oikeistolaisilta :)

    VastaaPoista
  2. No mutta hyvä Erkki T. olisiko parempi olla se ensimmäinen kommentoija - kun tämä mestarillinen blogimestarimme usein laittaa ne mielenkiintoisimmat kommentit toiseksi tai kolmanneksi jne - ja joskus ihan viimeiseksi?

    Eipä silti… olen kyllä ollut huomaavinani että ne poliitikot pitävät mielellään sitä välimatkaa tähän kansanosaan jotka kommenttia heittävät - jos muuhunkin. Mutta se kai kuuluu siihen ammattiin. Se jumalallisuus siis. Let it shine on me.

    Tänne voi tietysti yrittää kommentoida tyyliin - olin eka - tai - olinko eka. Vai voiko?

    Toisaalta Erkki T. on minullekin joskus jotakin laittanut, kun olen sinne jotakin postaillut. Eikä häntä siis voi semmoisesta syyttää kuin esimerkiksi sitä joka on kuin jokin Niinistö, joka ei kai liity köysiin - siis hirttoköysiin?

    Mutta missä se oikean uskottavuuden raja oikein kulkee? Siinä että kommentoi vai sen virallisenlehden sivuilla? Siis HS:n. Ja silloin kun arvoisalle kommentoijalle paremmin sopii?

    Ja sieltäpäin missä se Erkki T:n blogi seisoa jomottaa, ei sitä kommenttiosastoa löydäkään - mihin saattaa tietysti löytyä niitä yleisiä syitä; kuten eipäs kiilailla täällä vallan huipulla tms - mutta jotakin se Erkki T. voisi luvata sitten kun malttaa jättäytyä sieltä kovasta ja nyttemmin pehmenevästä (ettei vain sulavasta) ytimestä sivuun - esimerkiksi sen kommenttiosaston lisäämisen sinne internettiin - ettei tarvitse vain muistelmia julkaista. No onhan niitä muitakin. Itse suosin muuten sitä rukousta, kun tuo taivaan isä mielestäni kuuntelee kaikki kommenttini asiassani - no kaikkia ei kyllä taida noteerata, kuten sitä että saispa joskus nuorta pillua, eikun naista, mutta silleen…

    Siitä voisi Erkki T. vaikka laittaa tänne J:K:n kommenttiosastoon anonyymin lupauksen, tai epäyksen - ja siis mikä ministeri se olikaan miehiään nykyään se E. Tuomioja muuten? Siis ei kuitenkaan se pääministeri?

    Minulla tosin on SDP:n jäsenkirja - mutta se on muisto isästäni joka taisi olla jäsen jo silloin kun se Erkki T. vasta mietti sellaistakin mahdollisuutta… vai olisiko ollut jo ennen kuin se Erkki T. edes pantiin alulle… taisi muuten olla. Tanner silloin tömisi. Itse tosin horjun sen vaiheilla, että olisiko vai eikö olisi…. mutta se liittyy ihan toiseen juttuun - eikä se ketään kiinnosta. En jaksa nyt tarkistaa asiaa. Mutta jos Erkki T. kysyy niin voin kyllä sen tehdä - muistaakseni ne jäsenkirjat oli siihen aikaan numeroitu… kai nytkin. Parempi oli kai ensin? Vai ennen?

    Onko se P. Lipponen number one? Siis edelleenkin ja se Erkki T. number 3. Kuka helvetti siinä välissä istuu? Kuka oli se 007 siellä Islannin matkalla muuten?

    Kas siinä pulma.

    Minä muuten istuin tässä eräänä päivänä raitiovaunussa - enkä tällä kertaa nähnyt sitä Kimmo Sasia, eikä edes mieli tehnyt. Mutta näin pari herttaista rouvaa, jotka kumma kyllä keskustelivat William Faulknerista. Luulin kyllä ensin että Wagnerista - joka sekin on kyllä aika outo keskustelunaihe näin äkkiseltään, ja kun ei ole edes vielä pimeä. Ja sekös nauratti kun hoksasin että olin väärässä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/A._E._Housman

    Farewell to a name and a number
    Recalled again
    To darkness and silence and slumber
    In blood and pain.

    So ceases and turns to the thing
    He was born to be
    A soldier cheap to the King
    And dear to me;

    So smothers in blood the burning
    And flaming flight
    Of valour and truth returning
    To dust and night.

    VastaaPoista
  3. Siitä itse annan Tuomiojalle pisteet, että vaikkakaan hänen kanssaan ei ole samaa mieltä ja arvostelee rankastikin, niin sen verran on selkärankaa, että "kiireiltään vastaa" kansalaisten kritiikkiin. Se on hieno piirre se!

    JK:n vastaus ja perustelut oli hyvät. Jos ryhdyttäisiin lainsäädännöllä edellyttämään rekisteröintiä (omalla nimellä) eri forumeille, niin nettikeskustelu varmasti tylsistyy ja tuskin ns. "vihapuheet" sillä poistuisi. Kontrollikone ja poliisi valvovat jo aivan riittämiin.

    HS, US, YLE ja moni muu, ei vieläkään laske lävitse edes asiallista arvostelua monin teemoin ja edes mistään vihapuheista puhumattakaan. Sensuuria on liiaksikin.

    Jokainen joka ei saa mielipiteitään ja ajatuksiaan julki, niin suosittelen omaa blogia, se helpottaa tuskaa, mutta lääke se ei ole sekään ja poista itse ongelmaa, joka on yhteiskunnassa ja rakenteissa.

    Nyt kun kaksi korkeaa oikeusoppinuttakin on "hurahtanut" tähän vihapuheteemaan, niin puhun vihaisena, että HERÄTKÄÄ PAHVIT!

    VastaaPoista
  4. Vihdoin Kemppinen pääsi asiaan. Kansa janoaa oman nahkan paljastamista; Minä ja Erkki kansallisina sosialisteina pitämässä ryhmäominaisuutta (pohjoismainen hyvinvointivaltio) yksilön ihmisarvoa (Camus) tärkeämpänä.

    VastaaPoista
  5. minä olen ihan pyörälläni päästäni ...tästä viime aikojen uudesta termistä "vihapuhe "ja näistä kommenteista ihan valtion huipputasolta!Mihin tässä oikein pyritään ...palataanko me jonnekin 50-luvulle.Aletaanko sitä rajata ihmisten perusoikeuksia ja sanan vapautta.Kuka tässä lietsoo ja mitä....Olen elänyt myös lkomailla ja taas Suomessa.En ole tällaista ilmiötä ennen nähnyt. Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta. Luen lehtiä ja seuraan mielenkiinnolla yhteiskunnan imiöitä ja tapahtumia.Mailmalla tapahtuu koko ajan ihmisyyttä loukkavia järkyttäviä asioita.Tämä on faktaa.Norjan pääministeri korosti avoimuutta ja laajempaa osallistumista sehän on hieno viesti meille kaikille.Tarkoittaako tämä nyt sitä , että kaikki ihmisyyden ,perusoikeudet ja suvaitsevaisuus näyttää kokonaan unohtuvan.NYT yritetään rajata normaalia kansalaiskeskustelua.!!!????MInäkin haluasin lukea sitä vihapuhetta SIIS MISSÄ !!??...Vai tarkoitetaanko sillä esim. useiden kansanedustajien loukkavia huomatuksia vaalien aikana ja niskannakkelua, etteivät he osallistu tai keskustele esim.Perussuomalasten kanssa vaalien aikana tv paneleissa.Tämäkö on vihapuhetta.Enkä kuuLluut yhtään vastaava kommentia esim.Perussuomlaisilta KOLLEGOILLEEN...
    Minä olen humnisti ,en kuulu mihinkään puolueeseen.Neuvokaa minua viisaammat.KOputtaako Orwell oven takana.!?

    VastaaPoista
  6. Itse olen nimimerkkikirjoittaja. Tähän on erinomaisen hyvä syy. Olen työssä yrityksessä, jonka on pidettävä huolta julkisuuskuvastaan erityisen tarkasti ja joka ei erityisemmin arvosta ylempien toimihenkilöittensä julkisia ulostuloja yhteiskunnallisissa aiheissa.

    Huomauttaisin, että nimimerkilläkin on hävittävää. Semmoinen kertakäyttönimimerkki, joka esiintyy vain yhdessä viestissä, on puskista huutelua. Sen sijaan tämmöinen vuosia käytössä ollut nimimerkki, jolla esimerkiksi blogisti minut tuntee, on arvokas. Ei minulla ole varaa laukoa ihan mitä tahansa ja mustata omaa mainettani, vaikka se olisikin vähäinen.

    Tuomiojasta olen samaa mieltä Jukan kanssa. On hienoa, että ulkoministerimme osallistuu kansalaiskeskusteluun. Ja sen verran arvostan valtioneuvoston instituutiota, että katson Tuomiojan olleen oikeassa: ministerillä on oikeus pyytää oikaisua itse blogitekstiin. Tämä kommenttiosasto sopii meille tavallisille kansalaisille.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi kirjoitti...
    Vihdoin Kemppinen pääsi asiaan. Kansa janoaa oman nahkan paljastamista; Minä ja Erkki kansallisina sosialisteina pitämässä ryhmäominaisuutta (pohjoismainen hyvinvointivaltio) yksilön ihmisarvoa (Camus) tärkeämpänä.


    Jollakin alitajunnan tasolla muistan erään kanssamaalaisen ihmettelyn miten olin joutunut nuorena maalaispoikana Helsingissä demareiden porukoihin 70-l:n alussa, sillä hänen mielestään suomalaisissa demareissa oli outo "kansallinen" juonne.

    Nyttemmin itsekin sympatiseeraan kansainvälisempiä Barack Obaman ajatuksia jokaisen yksilön ihmisarvon ainutkertaisuudesta, kuten myös Olof Palme puhui universaaleista ihmisarvoista: ei voi olla yhdessä maassa yhdenlaisia ihmisoikeuksia ja toisessa toisenlaisia.

    VastaaPoista
  8. Sodan jälkeen joka kaupungista taisi löytyä kadunkulmista tai pihoilta ”mölisijöitä”, jotka haukkuivat kansaa ja ohikulkijoita sen kuin kerkesivät suu vaahdossa. Teksti oli rankkaa ja raskasta. Mutta ei heidän nimiä kyselty, eikä heihin pahemmin kiinnitetty huomiota, pidettiin vain vaarattomina kylähulluina, syntyperäistä tai sodasta johtuvaa. Joka lapsetkin tajusivat, mistä oli kyse. Joku saattoi tutun tunnistaa, suurin osa ei, sillä ei ollut merkitystä.

    Ja jos oikein kiihkoilla haluttiin tai tehdä naurunalaiseksi virallista johtoa, sitä bygattiin julisteita, joita SALAA liimailtiin seinille, kun haluttiin sanoman menevän perille. Joku luki, joku repi, joku meni vain menojaan. Ja joku hermostui, ja sitten pantiinkin kissat ja koirat asialle. Niin nytkin.

    Eiköhän tässä itse kullekin immeiselle joku asia tai ihminen, puhe tai teko, ole joskus synnyttänyt ”karvat pystyyn efektin. Joidenkin mielestä, se saattaa olla, suuttumusta, ärtymystä tai vihaisuutta, yhtä kaikki pahaa mieltä. Että nyt sitä kieltämään! Huh. Elämä ei ole pelkkää silkkiä.

    Vanha vitsi lyhyesti kertoo naisesta, joka tuli hakemaan apua lääkäriltä miehensä pahoinpitelystä. Lääkäri tutki hetken tummaa silmää ja antoi ohjeeksi: ” Keittäkää vihreää teetä ja purskutelkaa sitä kolme kertaa päivässä tunnin ajan.” Nainen teki työtä käskettyä ja tuli kolmen viikon jälkeen tarkastuskäynnille, naama loistavassa kunnossa. ” Kaikki on hyvin, mutta miten ihmeessä vihreä teen purskuttaminen tummaan silmään oikein liittyi”. ihmetteli nainen lääkärille.” Ei mitenkään, vastasi lääkäri, ” mutta tänä ajan olitte hiljaa”.
    Tämä ei ole provosointi naisille, eikä väkivaltaan. Päinvastoin. Vitsin juju sopii etenkin miehille.
    Jos ahdistaa, kannattaa keittää vihreää teetä ja purskuttaa sitä hetken.

    Maaseutu autioituu ja sen mukana näyttää katoavan myös maalaisjärki.
    Karavaani kulkee, koirat haukkuvat. Varokaa vihaista koiraa, on kohta joka paikassa, mutta toivottavasti myös naurulle löytyy sijaa.

    - KALE –

    VastaaPoista
  9. Teinikalenterissa 1960-luvulla oli vihapuhetta seuraavasti:

    Kuva kahdesta herrasta, jotka replikoivat:

    - Sika!
    - Minäkö muka?
    - Tepä juuri.
    - Sika!
    - Minäkö muka?
    - Tepä juuri.

    VastaaPoista
  10. Koska olen jopa äänestänyt nuorena miehenä Tuomiojaa, saanen kurkistaa kulissien taakse.

    Perustelut ns. vihapuheen kitkemiseksi ovat luonnollisesti hyvät ja kannattavat. Mutta kaiken jalon vuohkannan alla näen samankaltaisen tarkoistusperän kuin oli Ekin nuoruusvuosina ns. rauhanvastaisen puheen kieltämisen takana.

    Silloin haluttiin kieltää rauhanvastainen toiminta eli kriminalisoida Neuvostoliiton arvostelu.

    Nyt halutaan kieltää vihapuhe eli tukkia persujen ja mamukriitikoiden suut. Mitään muuta tarkoitusta sillä ei ole.

    PS. Ekin kunniaksi on sanottava, ettei hän lähtenyt mukaan tähän rauhanlaki-ilveilyyn. Siksi häntä sitten äänestinkin.

    PPS. Tapparistakin minulla riittäisi juttua, sillä tunnen yhden jyryläisen samoilta kentiltä, pelasi SM-sarjaa. Tarinoiden perusteella elämä oli silloin hauskempaa. Nekin pitäisi kieltää, lystipuheet.

    VastaaPoista
  11. Huithapeli koko mies! Tämä Kemppinen nimittäin.
    Nimitteli Tuomiojaakin ääliöksi, kun tämä otti kantaa vihapuheeseen. Milloinkahan joutuu oikaisemaan tämän väitteensä, oikeastaan solvauksensa?

    VastaaPoista
  12. Tämä pysäytti ajattelemaan: "Hän tapasi soitella vielä joitakin vuosia sitten ja sanoa, että nyt hän on sitten lukenut kirjastosta William Faulknerin romaanit, eikä pitänyt."

    Nyt kun on yhä enemmän mahdollisuuksia elää samanmielisten ajatusten parissa, kiitos netin joka yhdistää hörhöt - anteeksi, auvoisat ajattelijat - ympäri maata ja maailmaa, tässäpä esimerkkiä kerrakseen: osaammeko enää perehtyä muiden ajatuksiin, saati sitten arvioimaan niitä?

    VastaaPoista
  13. Erkillä ja Penalla on kyllä jotain muutakin yhteistä kuin tuo koris ja sosiaalidemokraattinen puolue.
    Tuosta muusta yhteydestä Kemppinen taisi jäädä aikanaan ulkopuolelle?

    VastaaPoista
  14. "LUONNOLLISESTI ESITÄN TÄMÄN OIKAISUN"

    Ja missähän mahdat esittää sen? Paljon on nyt Tuomiojan kehumista ja oman mielipiteen esittämistä mutta missä sanot sen, että miten lainasit Tuomiojaa väärin ja kuinka asia oikeasti on. Ei löydy tekstistä....

    VastaaPoista
  15. Vihapuhesyytökset tulevat vielä bumerangina omaan nilkkaan. Nyt vaan tonkimaan vaikkapa Pentti Linkolan ja Akuliina Saarikosken tekstejä. Sananvapautta rajoittamaan haluava suvaitsevaisto on syyllistynyt edustajiensa kautta vihapuheeseen jo vuosia.

    PS. Oliko tämä koripalloporukka nimeltään Punasalamat?

    VastaaPoista
  16. "Presidentti Halonen: Vihapuheelle sanottava ei."

    Halosen tämän päiväinen lausunto HS:lle on pelkkää puskista huutelua. Halonen kertoo ääriliikkeiden harjoittavan vihapuhetta.
    Mutta Halonen ei suostu eikä osaa nimetä näitä ääriliikkeitä.

    Väitän ettei "vihapuheiden" määrä ole lainkaan noussut nettikeskusteluissa viimeisen 10 vuoden aikana. Sen verran on tullut nettikeskusteluja seurattua.

    Halosen ja Tuomiojan vihapuheen_vastainen_liike on pelkoa Perussuomalaisten saamasta valtavasta suosiosta.

    Jos ylimmät päättäjät, tuomarit ja viranomaiset ottavat jo etukäteen näin suuren ja huomattavan kannan "vihapuheisiin", on suurena pelkona tulevien ja asiaan liittyvien oikeudenkäyntien muodostuvan poliittisiksi.
    Sitäkö tällä puskista huutelulla tahdotaan.

    Halosen haastattelu ja mielipide on kuin suoraan natsi-Saksasta 30-luvulta.
    Ensin huomaamatta kiinnitetään julkista huomiota joihinkin ryhmiin esittämällä määrittämättömiä vihjailuja ja yleistyksiä.
    Kun puskista huutelulla on saavutettu kansalaisten huomio, ovat vuorossa yksittäisten viranomaisten lausunnot ja mielipiteet asiasta.
    Kun tätä kansalaisten manipulointia on jatkettu muutaman kuukauden, ovat kansalaiset jo päätyneet yhden asian kannattajiksi.

    Tämän jälkeen ovat vuorossa lainmuutokset, sensurointi ja median valjastaminen että keskustelun kieltäminen.
    Sitten tulevat pidätykset, oikeudenkäynnit ja tuomiot.

    Lopputuloksena kaikki kansalaiset noudattavat kuuliaisesti "YYA-sopimusta", eikä soraääniä juurikaan kuulu.

    Olemmeko lampaita? Vai uskaltaako joku jo nousta poliitikkojen kansalaisia kohtaan suorittamaa panettelua, häväistystä ja manipulointia vastaan?

    VastaaPoista
  17. Minusta E. Tuomiojan ajattelussa on ikävintä, että siinä piilevästi kiistetään toisenalaista ajattelusuuntaa edustavien henkilöiden (esim. metsästäjät, maahanmuuttokriittiset) jos ei ihmisarvo niin ainakin yhdenvertaisuus vaatien omalle maailmankuvalle monopolia. Tuomiojan vihapuajattelu johtaa siihen, että varsinainen viha painuu n maanalle vertaisverkkoihin, jolloin äärimäisyysihmiset vahvistavat toinen toistaan. Nyt tarvittaisiin päinvastoin avointa keskustelua myös toisella tavoin ajattelevien - jopa Halla-ahon - kanssa.

    VastaaPoista
  18. Tämä keskustelu käy yhä kiinnostavammaksi. Mieleeni tuli Urho Kekkonen, joka kävi yhden luokan lyseota Iisalmessa. Hänellä oli jo silloin kova pyrkimys valtaan. Hän saattoi ottaa kiven käteensä ja heittää sillä luokkatoveriaan, jos ei muuten sana mennyt perille.

    Halu valtaan vei hänet korkeaan asemaan, vaikka häntä ei alussa arvostettu, kun hän ei ollut hienosta suvusta. Kuulin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna vuokraisäntäni, varatuomarin perheen helsinkiläisvieraiden juoruilut Kekkosesta. Kun Kekkonen pääsi huipulle, hän ei päästänyt sinne muita, kivittäminen ja nimimerkkikirjoitukset muuttuivat pelätyiksi myllykirjeiksi.

    Halu valtaan ja kokemus siitä, ettei ole arvostettu, ei tule kuulluksi saavat nykyäänkin primitiivisiä, jopa hirvittäviä muotoja. Miten kuunnella, miten neuvoa varsinkin nuorille ihmisille oikean tavan tuoda esille mielipide? Miten hillitä ihminen, joka haluaa itsevaltiaaksi, muista piittaamattomaksi kukkulan kuninkaaksi?

    http://blogisisko.blogspot.com/2011/08/kekkonen-ja-muut-kivittajat.html

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia - oikaisu - kysymyksen johdosta: tämä on sen lain edellyttämä oikaisu, joka on terve osa sananvapausjärjestelmää.

    Kysymyshän oli siitä, että hän katsoi esittämillään perusteilla, että olin esittänyt hänen kannanottonsa virheellisesti. Nyt se esitettiin hänen sille antamassaan muodossa.

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia: julkisen väittelyn eli debatin ongelma ei ole helppo. Tyytyisin perusteltujen vastaväitteiden esittämiseen. Erotuomaria ei ole ja vastsapuoli harvoin vakuuttaa.

    Tuomiojan kanssa olemme eri mieltä esimerkiksi kesän 1944 "torjuntavoitosta". Rohkenisin väittää, ettei kukaan ole oikeassa tuollaisessa asiassa. Niin paljon riippuu siitä, mitä näkökohtia väittelijät painottavat. Joku arvelee, että Neuvostoliitto halusi palauttaa 1940 rajat ja varmistaa, ettei Suomen alueen kauttakaan kohdistu uhkaa. Toinen uskoo, että tarkoituksena oli lydä Suomen armeija taistelukyvyttömäksi. Taistelutapahtumien arvioinnit ovat silloin auttamattomasti vastakkaiset.

    Esimerkissäni vaikuttaa myös bifurkaation ongelma (jos - niin). Ainakin osa sodanjohtajista, luultavasti juuri Stalin, asetti minimi- ja maksimitavoitteet ja otti huomioon ajan ja hinnan. "Jos päästään Lappeenrantaan, jatketaan Kymijoelle; ellei päästä kesäkuun loppuun mennessä, keskitytään yrittämään Laatokan takaa; ellei päästä sieltäkään, annetaan olla."

    If A = +Viipuri, then go to B. If A = -Viipuri, then stop.

    VastaaPoista
  21. Tuosta Halosen esiintulosta vielä sen verran, että samassa yhteydessä oli luonnollisesti HS:n toimittajat tiedustelleet presidentiltä "Miska-kissan" menetyksen perään.

    Osoitti huonoa makua ja harkintakyvyn puutetta Haloselta ryhtyä kommentoimaan samassa asiayhteydessä rakkaan kissansa perään:

    HS otsikoi:

    "Presidentin Rontti-kissa ei masentunut Miska-kissan kuolemasta":

    "Rontti ei Halosen mukaan ottanut Miskan kuolemaa kovinkaan raskaasti. Päinvastoin - Rontista on tullut sen jälkeen paljon reippaampi - Halonen kertoo"..

    Lyhyt pätkä HS:n jutusta tänään.

    Kyllä se erkkikin piristyisi jos ja kun eräs vanha vitjahousu vainoaja heittäisi kupit nurkkaan

    Erkki K. Laakso
    Alavus

    VastaaPoista
  22. Ihmislajin toimia voi tarkastella ehkä vain primitiivisiä tunteita tuntien. Siihen kuuluu silloin myös vihan eri syvyysasteet kunkin tarkastelijan syntyperäisen persoonan, oppineisuuden, empaattisuuden, loogisen ymmärtämiskyvyn, elämänkokemuksen (ehkä erityisesti?) jne. mukaisesti.

    Psyykkisesti nyrjähtäneet ovat yksi osa lajimme kirjavuutta. Hekin tarkkailevat, tekevät päätelmiä ja myös toimivat. Selkeästi näin sairaille (kuten Norjan Breivik) ei koskaan ole mitään mahdettu kuin pakkopaidoin ja rankoin lääkkein. Eikä mahdeta jatkossakaan koska kaikkia ei sairaaksi diagnostointi koskaan tavoita. Heidän "avautumisensakin", eli tuhannet sivut sekavaa tekstiä, eivät heitä itseään auta sillä sellaiseksi sitä ei edes sairaiden aivojen alitajunta ole tarkoittanut. Ei Hitleriäkään, tai maailmaa Hitleriltä, pelastanut hänen sanelemansa Mein Kampf.

    Itse tuntemaamme vihan tunnetta (sen psykologisointia), toisten tuntemaa vihaa, ymmärrettyä ja ymmärtämätöntä toimintaa sen vallassa, pääsemme yhä vähemmän pakoon entiseen verrattuna.

    Siksi Jukka Kemppisen kirjoituksen otsikko sananmukaistettuna käytäntöön (vaikka se ei suoranaisesti viha-kirjoitusta nyt koskekaan, mutta on johdannainen edellisistä) "Piilosta pois" on ainoa mahdollisuus edes jotenkin hallita/käsittää/käsitellä/tehdä toimimattomaksi vihan tuhovoimaa joka muuten saisi lymytä ja kasvaa maan alla. Kuten menneinä vuosituhansina jolloin tällaista, kaiken kaikille näyttävää systeemiä ei ollut.

    Internetti on vain yksi vihan väline, mutta ehkä se tulee olemaan myös väline, jolla viha saadaan lannistetuksi.

    Sanotaan sana niin kuin se on ja niin monilla kielillä, että sen terä taittuu.

    Vihastakin tulee pelkkä vilisevä kuvajainen alan "terveimpien" harrastajien sivustoilla. Itse harrastajat kuvittelevat vain toimivansa kun saavat sanoa mitä päässä liikkuu omissa pienissä kopperoissaan, omien läppäreidensä lumoissa, omissa maailmoissaan.

    Ainoa, mihin puuttuisin rankalla kädellä, olisi lapsille ja nuorille markkinavoimin suunnatut tappamispelit ja sen sellaiset. Niillä näen lapsia kasvattavana aikuisena selvän vaikutuksen yleiseen käyttäytymiseen missä vain lapset (alle 21 v) kokoontuvat.

    VastaaPoista
  23. Anna A: "...Urho Kekkonen, joka kävi yhden luokan lyseota Iisalmessa."

    Ensimmäisen luokan. 1911 perhe muutti Kajaaniin ja Urho meni Kajaanin Lyseoon, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1919. (Samassa koulussa olin sitten minäkin muutamaa vuosikymmentä myöhemmin.)

    Anna A on kyllä oikealla asialla. Ei Kekkosen lempinimi nuorena suotta ollut Känä.

    Kuulemma nimi kuvasi luonnetta. Vastavirtaan ui vihapuhujien suku.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi arveli, että kun Kemppinen sanoo Tuomiojaa ääliöksi, kyseessä on solvaus.
    Vahinko, ettei Kemppinen ole psykiatri. Silloin hän voisi käyttää tuttua sanontaa: "Eihän se ole mielipide, se on diagnoosi."

    Heh, heh. Hauska seurata vierestä, kun sivistyneet herrat sanailevat.

    Tässä vihapuhe-keskustelussa minua ällistyttää Halosen. Tuomiojan, Jungnerin ja kumppaneiden täydellinen tietämättömyys yksinkertaisista ihmisluonnon peruslaeista.

    Jo Sokea Reetta näkee otsallaan, että persujahan tässä yritetään taka- ja etukautta mollata ja persut kyllä tietävät sen.

    Mitä mahtaa tapahtua, kun itsensä viholliseksi asettautuva iso porukka käy jonkin pienen porukan kimppuun? Pieni porukka unohtaa keskinäiset riitansa ja levittää puolustuskilpensä ison pahan hyökkääjän eteen. Se herättää ihailua ja kas vain: pieni, hyökkäyksen kohteeksi joutunut ryhmä saa ystäviä, apua, sympatiaa, uusia jäseniä. Mutta hyökkääjä huomaa olevansa yksin, kaikkien halveksima. Lopulta voi käydä niinkin, että hyökkääjän edustama aatemaailma kerrassaan romahtaa ja se huomaa olevansa köyhä, sisäisten ristiriitojen repimä, hajoava entinen suurvalta .


    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  25. Ano: "Pieni porukka unohtaa keskinäiset riitansa ja levittää puolustuskilpensä.. Se herättää ihailua.. "

    Miksi tuo ei toiminut romanien, muslimien, ja 30-luvun saksanjuutalaisten kohdalla ? Eivät järjestäytyneet ?

    Suositteletko Suomen kaltoinkohdeltujen maahanmuuttajien, muslimien, romanien ja homojen järjestäytymistä järjestöksi ? Mutta auttaisiko se ns. "kadulla" yhtään mitään? Toimittaja Abu-Hanna sai jo tarpeekseen ja muutti pois Suomesta..

    MrrKAT

    VastaaPoista
  26. kun puheita kielletään, pelätään, että varteen otettava joukko ottaa älyttömyydetkin todesta. perustuslaissa säädetty ennakkosensuurin kielto puolestaan luottaa kansalaisiin, kuten demokratiassa on tapana. järkyttävän lopputuloksen saa aikaan yksikin. älkäämme herran tähden rajoittako puheita ennalta. Voimme saada hulluimmat kiinni ennen kuin he ehtivät toteuttaa älyttömyytensä.

    VastaaPoista
  27. Hulluhan se on, toki.

    VastaaPoista
  28. Tapsa:

    Mainio mies tuo Kekkonen. Sai syksyllä 1915 kuusi tuntia karsseria venäjän koetuloksen väärentämisestä ja "yleisestä vallattomuudesta", eli roskakoriin kuseksimisesta.
    Monet "tulevat viisaat" miehet joutuivat kärsimään koulujen auktoriteeteista, liian tyhmistä opettajista ja kurista :)

    VastaaPoista
  29. Erkki Tuomioja on kansainvälisestikin ehkä tunnetuin vihapuhujamme

    Euroopan Neuvoston työmääritelmän mukaan hän on myös tyypillinen antisemiitti.

    Erkki Tuomiojan mukaan siviilien aseet ovat pahasta- ja Valtion aseet hyvästä sivistyksestä.

    Kun tiedämme, että kansanmurhat aina alkavat siviilien aseiden poiskeräämisellä ja sananvapauden rajoituksilla ja tapahtuvat useimmiten sivistyneen teollisesti etupäässä erilaisten sosialististen(ja islamilaisten) Valtioiden hallitusten toimesta, uhrien lukumäärän ollessa jo sadoissa miljoonissa, niin meidän on helppo ymmärtää miksi jotkut tarrautuvat jäljellä oleviin torrakoihinsa yhä tiukemmin kuunnellessaan Tuomiojan ja Jugnerin yhä kiihtyneemmässä mielenlaadussa esittämiin totalitarismi vaatimuksiin.

    Sosialidemokratia on todellakin vain sosialistien demokratiaa.

    VastaaPoista
  30. "Toimittaja Abu-Hanna sai jo tarpeekseen ja muutti pois Suomesta."

    Helppo saada tarpeekseen ja muuttaa pois, sillä me suomalaiset kustannamme hänen olonsa Hollannissa.

    Eiköhän hän kohta, kun apuraha loppuu, palaa takaisin tänne puremaan ruokkivaa kättä paikan päällä.

    VastaaPoista
  31. MrrKAT yrittää nyt olla leikkisä. Ja leikki sijansa saakoon, ei siinä mitään.

    Mutta kuinka Suomen romaneja voidaan väittää kaltoin kohdelluiksi? Hehän saavat valtiolta asunnon, täyden ylöspidon, raha-apua juhlavaatteisiin jne jne ilman mitään vastapalvelusta.
    Maahamuuttajat saavat myös tiettyjä etuja. Esimerkiksi jos perheeltä on unohtunut lapsia Afrikkaan valtio lennättää heidät ilmaiseksi tänne. Moni valittaa, että mahanmuuttajat saavat enemmän etuuksia kuin köyhät kantasuomalaiset. En osaa itse sanoa tuohon mitään, kun en ole tarpeeksi köyhä.
    Koska maahanmuttajat ovat enimmäkseen muslimeja heidät voitaneen tässä niputtaa yhteen. Siis: muslimeja kohdellaan meillä usein paremmin kuin kantasuomalaisia.
    Kuka meillä vainoaa homoja? Kun lukee herra Atlas Saarikosken vuodatuksia voi olettaa, että asia on päinvastoin. Saarikoski on monesti julistanut kuolemaa heteroille ja vaatinut, että pikkutyttöjä pitää houkutella homoiluun jo esikoulusta lähtien. Koko feministinen liike on jatkuvalla sotajalalla heteroita ja "tavallisia" avioliittoja vastaan. Ja feministejä on paljon, tosi paljon...
    Kun meillä lisäksi on homoja eduskunnassa, hallituksessa ja presidenttiehdokkaana, ei herra nähköön voida puhua mistään homovainosta!
    Toimittaja Abu-Hannan lisäksi noin puoli miljoonaa suomalaista on aikojen saatossa muuttanut muihin maihin. Itsekin olen asunut vuosia ulkomailla. Miksi juuri Abu-Hannan lähtöä pitäisi erikseen surra?
    Kolmikymmenluvun Saksassa juutalaiset eivät tehneet vastarintaa ja heidän kävi niinkuin kävi. Jos he olisivat heti ensimmäisten vainojen jälkeen järjestäytyneet, aseistautuneet ja ampuneet, olisi maailmassa monta natsiroikaletta vähemmän.
    Jos Suomi olisi talvisodassa vastaanottanut itäiset vieraat kädet pystyssä emme tässä ehkä keskustelisi. Tsetseenit ovat pitäneet puolian valloittajia vastaan satoja vuosia, samoin afgaanit. Pian, aivan pian amerikkalaiset ja heidän myötäjuoksijansa joutuvat lähtemään Kabulista.
    Vietnamin sitkeä pikku kansa on ajanut mailtaan ranskalaiset, kiinalaiset ja amerikkaliset. Suurvallat eivät mahtaneet mitään yksimieliselle puolustajalle.
    Samoin, arvelen, tulee käymään Suomen sisäpolitiikassa.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  32. Häikäilemättömät ja itsekkäät menestyvät, mutta hyvät ja oikeamieliset perivät maan, kun häikäilemättömät pudotetaan jalustalta ja viskataan historian roskakoriin.

    VastaaPoista
  33. Toimittaja Abu-Hanna sai jo tarpeekseen ja muutti pois Suomesta.

    Äläös huolehdi. Apuraha-Hanna tulee kyllä takaisin. Viimeistään silloin kun apuraha loppuu.

    VastaaPoista
  34. Romanejahan on syrjitty jopa ihan kaupunkiviranomaisten toimesta vielä n. 2010:

    "Järvenpää joutuu maksamaan romanien syrjinnästä
    julkaistu 27.07. klo 15:23, päivitetty 27.07. klo 18:00
    Järvenpään kaupunki ja sen omistama vuokra-asuntoyhtiö on tuomittu romanien syrjinnästä asumisessa. Tuusulan käräjäoikeus katsoi kaupungin ja vuokrayhtiön kohdelleen asukasvalinnoissa romaneita epäsuotuisammin kuin muuhun väestöön kuuluvia. "

    http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/07/jarvenpaa_joutuu_maksamaan_romanien_syrjinnasta_2751008.html

    Pohojanmaan seudulla tavaratalo K________ pomo joutui romaninaisen syrjinnästä käräjille ja sai vankeutta muutamia vuosia sitten.

    "Ikea kyttäsi naisia - lasku 7000 €
    Julkaistu: 18.1.2011 9:57
    Ruotsin Ikea joutuu maksamaan yhteensä noin 7000 euron korvaukset perusteettomasti kyttäämilleen romaninaisille, kertoo uutispalvelu Edilex."
    -Uusi Suomi nettilehti 18.1.2011

    Mutta montako syrjittyä ei jaksa/pysty nostaa raskasta oikeusjuttua ? (Arvelen että monta)

    MrrKAT

    VastaaPoista
  35. > Ainoa, mihin puuttuisin rankalla kädellä, olisi lapsille ja nuorille markkinavoimin suunnatut tappamispelit ja sen sellaiset. Niillä näen lapsia kasvattavana aikuisena selvän vaikutuksen yleiseen käyttäytymiseen missä vain lapset (alle 21 v) kokoontuvat.

    Ah, Valto. Jatkat sitkeästi kieltolinjalla ilman totuuden häivääkään. Kunniakkasti seuraavia vanhoja polkuja seuraten:

    - Nuoren Wertherin kärsimykset
    - sarjakuvat
    - elokuvat

    Olet yhtä hellyttävä "väestöräjähdyksesi" kanssa:

    http://www.tiede.fi/blog/2009/12/21/vaestorajahdys-ei-ole-ongelma

    Olet voittanut vuoden 2011 eetteripyörrepalkinnon sinnikkäästä urastasi. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  36. MrrrKAT.

    Olipa kauhea viha- ja syrjintälista. Ja kolmasosa tapauksista oli sattunut vielä vapaamielisessä Ruotsissa!
    Kyllä hävettää olla suomalainen.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  37. MrrKAT jättää oleellisen asian kertomatta Järvenpään syrjintåtapauksesta. Joko tietämättään tai tarkoituksella?

    Siinähän "syrjinnän" syynä oli romanien hienoon kulttuuriin kuuluva väistämisvelvollisuus. Järvenpään kunnallisbyrokraatit yrittivät olla niin romaniystävällisiä, että kysyivät alueen muilta romaneilta saako kyseinen pariskunta muuttaa alueelle. (Varmaan yleinen käytäntö?)

    Vastaus oli jyrkkä EI.

    Syynä romaniyhteisön antamaan kieltoon oli se, että kyseisen pariskunnan romani (nainen) oli luopunut romanikulttuurista mennessään valkolaisen kanssa naimisiin!

    Että semmoin "romanisyrjimistapaus".

    VastaaPoista
  38. Abu Hanna ja romanien syrjintä Suomessa... On kyllä vihahommelit vähissä, jos nämä ovat sieltä pahimmasta päästä.
    Olisi helppo ottaa MrrrKat huumorilla, mutta pelkään pahoin, että hän on ihan tosissaan.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  39. Ei kait sinulla parahin "kirjanoppinut" Kemppinen ole vaan jotain jäänyt "hamphankolohon" tuosta Tuomiojasta?

    14. helmikuuta 2008 Tuomiojan pläjäys

    Sana ”pläjäys” inhottaa minua. Toisaalta Tuomiojan Tali-Ihantala –puheet inhottivat myös.

    Yritän keksiä, mikä taktiikka hänellä on mielessä. En keksi, miten ateismi-puheenvuoro saati iltapäivälehden tänään raportoima ”Tali-Ihantala on myytti” edistäisivät hänen asemaansa puolueessa.

    Totuuden puhuminen on arvo, mutta nämä eivät ole kumpikaan totuuksia. Edellinen on henkilökohtainen paljastus. Jälkimmäinen on osoitus heikonlaisista tiedoista. Poliittisen historian dosentilta olisi lupa edellyttää parempaa.

    Itse pitäisin näitä näyttöinä syistä, joiden vuoksi mies ei nouse puheenjohtajaksi eikä pääministeriksi. Kalevi Sorsa oli oikeassa. Tuomioja ei ole johtaja, vaan ”troublemaker”. En ole varma, miten tuon tätimäisen luonteenpiirteen nimeäisi suomeksi – ihminen joka pistää nokkansa milloin mihinkin aiheuttaakseen hämminkiä.

    Poliitikko parhaimmillaan on ”troubleshooter” – henkilö, jolla on kyky jopa ennakoida ongelmia ja ratkaista niitä. Sakari Tuomioja oli sellainen.

    Myös Ruotsin sota-ajan ulkoministeri Christian Günther oli viisas mies, mutta häntä vaivasi sama tauti kuin Tuomiojaa – sosialidemokraatti Algot Untola (Maiju Lassila) käytti taudista nimitystä ”Liika viisas”.
    .
    .
    .
    ja sitten lukekaa loput linkistä...

    http://kemppinen.blogspot.com/2008/02/tuomiojan-pljys.html

    VastaaPoista