Sivun näyttöjä yhteensä

27. heinäkuuta 2007

Legenda

Seisoin sairaalan pihalla ja olin muistavinani jotain, mutta en muistanut.

Äiti soitti ja sanoi että nyt on kymmenen vuotta siitä, kun isä kompastui niskoilleen rannassa ja sai retkahdusvamman ja neliraajahalvauksen.

Niinpä onkin. Lääkärit sanoivat ettei se mies enää koskaan sängystä nouse.

Nousi vain. Vaikka hankalaa sen liikkuminen on ollut.

Joku nainen oli kaipaillut lehdessä partiolaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi Sompion suurleirin anorakkia. Äiti soitti hänelle ja sanoi että täällä olisi, kun hän on sellaisen Kemppisen vaimo ja oli itsekin ennen vanhaan lippukunnanjohtaja ja tämä sama Kemppinen oli sen leirin johtaja 1975.

Naishenkilö oli sanonut että tottahan nyt kai - hänhän oli jo silloin legenda.

Saattoi muuten ollakin.

Puhelun päätyttyä äiti meni kiskaisemaan isän varpaasta hereille - he asuvat yli 85-vuotiaina kahdestaan omassa kodissaan.

Ihmeellinen onni että eräät saavat elää täyden elämänkaaren järjissään ja täydessä ymmärryksessä.

"Legenda nousee nyt päiväkahville."

Punaisen ristin hoitajatyttö oli tulossa. Äiti käyttää joskus, kun varpaita kolottaa, korvatulppiavarpaiden välissä. Ovat kuulemma kaikkein sopivimpia. Äiti sanoi isälle, että älä nyt sitte tällä kertaa kerro menneisyyden muistoja, kun ei hän jaksa niitä aina kuunnella.

Isä sanoi, että voithan sinä ottaa ne tulpat varpaiden välistä ja panna korviin.

Me miehet joutuisimme hunningolle ilman vaimoja ja hyväntahtoista piruilua. Kuusikymmentä vuotta avioliittoa opettaa.

15 kommenttia:

  1. Omaiseni viettivät hääpäivää. Olikohan se 50 vuotta kun tuli täyteen.
    Omaiseni mieheltä kysyttiin, että mitä pitkä avioliitto omaiseni kanssa oli opettanut.
    "Kärsivällisyyttä. Sanomalla ei pärjää ja lyödä ei uskalla."

    VastaaPoista
  2. joo onneksi olkoon kuusikymppisille

    VastaaPoista
  3. meilläkin on kolmekymmentä lasissa, vaikka on kyllä tällä viikolla vaihto tullut mieleen, ei niin että mitään (ei todellakaan!) vikaa olisi
    muuten vaan

    VastaaPoista
  4. Menneinä vuosina Jukka ja Kaisu Malmivaaralta kysyttiin lehtihaastattelussa, että mikä on pitkän avioliiton salaisuus. Vastasivat, että ollaan vältetty riitelemistä. Kiinnostava neuvo tässä avointen tilitysten maailmassa. Voi olla, että onni syntyy ihan yhtä paljon puhumattomuudesta kuin puhumisestakin.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia:

    Käytin toissijaiskanavaa (HeSa) päivän Simpsons-tapauksen yhteydessä mutta teille, lukijat, tässä sama Lingosta löytämäni Harper's Bazaarin kuvasivu, josta huvituin:
    SIMPSONS

    VastaaPoista
  6. "JOS yleensä taivas on olemassa, niin se löytyy onnellisesta avioliitosta."
    Joku viisas sanoi näin.


    On se muuten kumma, että tuohon J.Kemppiseen törmää joka julkaisussa; tänään Hesarissa Simpsonien merkeissä ja eilen SK:ssa siteerattiin miehen blogijuttua koskien S. Essayhta (olikos tuo oikea partitiivimuoto?)

    Mitä tämä tarkoittaa??

    VastaaPoista
  7. Kuvan komealla partiopojalla Kullervolla avioliittoa on kestänyt jo lähes 64 vuotta.

    VastaaPoista
  8. Hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos taas mielenkiintoisesta
    jutusta koskien avioliittoa
    ja rakkautta, rakkauden ystävyyt-
    tä tai ystävyyden rakkauttakin
    Minusta kyllä ihmisen "suuruus", legandaarisuus, on hänen
    "pienuudessaan". Todella suuret
    ihmiset ovat kaikkein pienimpiä -
    toisten palvelijoita. Se ei
    helposti onnistukaan, vaikka
    se ihmiselle paras osa onkin. Kirkolla ja oikeuslaitoksellakin on palvelijansa, puhumattakaan
    koulun opettajista ( joihin itsekin kuulun), joiden olisi
    hyvä olla dialogissa myös sisäisen
    opettajansa kanssa ( vrt. kirkkoisä Augustinus)

    Muuten, olisi myös tärkeää saada
    Sinun kommenttisi oikeusjuttua koskevaan
    viestiini vai pidítkö sitä kenties niin
    triviaalina, ettei se anna aihetta
    vastata. Sekin olisi arvokasta kuulla, tietenkin analysoiden. Voimme tietenkin käydä "muutamaa" astetta "kovempaakin",
    so. tasokkaampaa ja spesifisempää keskustelua aiheesta, jos suinkin
    vain koet sen relevantiksi.
    Minusta sellainen on tärkeää ja
    vahvasti kriittisen keskustelijan
    tunnusmerkki. Luotan tai ainakin toivon, että Sinusta on sellaiseenkin.


    Ystävällsesti ja kunnioittavasti Matti Taneli

    VastaaPoista
  9. Ad Matti Taneli:

    Kyllä jatkamme - mutta ymmärrä sinäkin, että blogi muistuttaa enemmän pilkkimistä kuin nuotanvetoa.

    Tuo suurten ja tuskallisten oikeudenkäyntien teema on niin raskas, että siitä olisi kirjoitettava kirja ja kaiken lisäksi onnistuttava.

    VastaaPoista
  10. Ad Catulux:

    Epäilisin kyllä jotain hämärää. - Jätit mainitsematta radion ja television: niistäkin on valitettu, ettei kohta tohdi avata.

    VastaaPoista
  11. Isoisäni, raskaan sarjan tehtaanjohtaja, oli vuosikymmeniä Poikien Keskuksessa ja läänitason partiojohtajana. Nykyisin emme me tällaiset erilaiset asiantuntijat, johtajat saati Kullervo Kemppisen tapaiset huippuasianajajat juuri ole mukana oikeasti työläissä ja networking-mielessä epäkiitollisissa harrastushommissa, hyvä kun oman golf-kentän, purjehduskerhon tai lasten kielikoulun vastuutehtäviin ehtii. Yksi syy on tämä jatkuva *kiire*, toinen ehkä reaalisen vastuun riskin. Mutta painavin syy on se kolmas, eli EVVK.

    VastaaPoista
  12. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos paljon vastauksestasi!
    Se oli lyhyt, käytännön
    viisas, neuvova - "hauskakin".
    Minusta taasen ei tarvitse
    niinkään onnistua missään
    erityisesti ( ja mitä sekin sitten tarkoittaa ), eikä kirjaa
    näistäkään teemoista tarvitse kirjoittaa -saa tietenkin, eikä olle pahitteeksi.
    Avoin ja toisiaan kunnioittava
    ajatusten vaihto on arvokasta
    sinänsä, ajattelen. Siinä kai blogissakin voidaan onnistua.
    Hienoa, että saa(n) olla kriittinen. Kiitos siitä
    Sinulle!



    Ystävällisesti ja kunnoittavasti Matti Taneli

    VastaaPoista
  13. Kyllä jatkamme - mutta ymmärrä sinäkin, että blogi muistuttaa enemmän pilkkimistä kuin nuotanvetoa.

    Siinä tapauksessa:
    Herätys!

    VastaaPoista
  14. Pettäminen on niin helppoa, petetyksi tuleminen vielä helpompaa.
    Tiedän.
    Tämä liikutti minua.

    VastaaPoista