Sivun näyttöjä yhteensä

9. toukokuuta 2007

Media ja meediot

Media?


Halonen ja Tuomioja olivat kiukkuisia medialle, jolla heidän käsityksensä mukaan on omia ulkopoliittisia päämääriä ajettavanaan.

Oli outo keskustelu ja outo porukka. Ilmassa oli vallankaappauksen tuntua, koska ennen ulkopolitiikasta ovat keskustelleet ne, jotka eivät ole siitä vastuussa. Ne jotka ovat vastuussa, ovat lähinnä vastailleet kysymyksiin tai pitäneet puheita.

Ei tule heti mieleen, että juuri eronnut ja juuri nimitetty ulkoministeri olisivat istuneet julkisesti olemassa eri mieltä asioista.

Vielä oudompaa oli poliitikkojen ja median vetäminen vastakkain.

Mihin unohtui kansa?

Äänestäjillä on ylin valta maassa. Jos äänestäjät viskaavat äänensä porukoille, jotka myyvät aikaisemmasta poikkeavaa ulkopolitiikkaa, niin sitten poiketaan.

Media on nopeasti muuttuva käsite.

Vielä hiljan meillä oli äänenkannattajina viralliset ja epäviralliset sanomalehdet ja epävirallisesti virallinen yleisradio.

Nyt alkaa tuntua siltä, että ihmiset ovat oikeasti jotain mieltä. Tämä yhteinen blogimme ei kelpaa esimerkiksi, koska meitä on kuitenkin vähän ja joukko taitaa olla epätyypillinen. Mutta mitä minä olen katsellut Hesarin poliittisia blogeja, Suomi24-keskusteluja ja sellaisia, niin tekisi mieli sanoa, että media on muuttunut.

Muutoksen ensimmäisiä airuita oli Tuomioja. Teinilehti joutui parempiin käsiin ja syntyi pieni mutta aika merkittävä toisinajattelijoiden lehdistö ja ennen pitkää myös taskukirjasarjoja, jotka ajoivat muun muassa rauhanliikkeen ja kolmannen maailman asioita.

Kuulen korvissani jonkun kuiskaavan että Ylioppilaslehti. No, tavallaan. Mutta kyllä Arvo Salon lyhyttä päätoimittajakautta on liioiteltukin. Ja Ylppäri oli räväkkä kulttuurilehti, vähän niin kuin nuorisopainos Parnassosta.

Eilen sai elämäntyöstään palkinnon mies, joka on ollut mukana kaikessa, Matti Rossi. Hän välitti englannin- ja sitten espanjankielistä kirjallisuutta jo ennen kuin politiikkaa oli keksitty. Tapasin hänet Lontoossa Anselm Hollon kanssa 1965. Sen jälkeen en ole tavannut, mistä olen henkilökohtaisesti kiitollinen. Tuo kulttuurityöntekijöiden kausi oli kunniaton. Mutta Shakespeare-käännökset ovat hienoja.

Se siitä.

Olisivatko Halonen ja Tuomioja tarkoittaneet, että esimerkiksi meidän pronssisoturi-keskustelumme olisi ollut tavalla tai toisella sopimaton? Käsitykseni mukaan nimenomaan keskustella täytyy, ja keskustelussa tuli heti esiin näkökulmia ja arveluja, joita sanomalehdet eivät esittäneet.

Televisiokeskustelussa muuten pisimmän ja komeimman korren veti Ilkka Kanerva. Hänhän sanoa täräytti, että EY:n piirissä patsas ja lähetystön piiritys aiheuttivat toimeliaisuutta, josta julkisuuteen tuli vain vähän.

Kova repliikki ulkoministeriltä, koska se on varmasti totta. Salailu on välttämätöntä. Ei ole mahdollista tilanteen ollessa päällä kertoa julkisesti, että nyt me porukalle yritämme keksiä, että piruako sille Putinille keksittäisiin. Sellaista ei pidä sanoa. Sitten kun on keksitty, sitten sanotaan.

Ainakin Yhdysvalloissa ja osittain Englannissa lehdet ja televisiot ovat onnistuneet jallittamaan ihmisiä vuosikymmenestä toiseen. Ellei muu auta, johdetaan mielenkiinto johonkin parveketupakointiin eli siis toisarvoiseen mutta intohimoja nostattavaan aiheeseen, jotteivät kansalaiset keksisi ihmetellä ensiarvoisa asioita.

En lakkaa ihastelemasta parlamentaarista demokratiaa. Tuomioja oli ammattitaidoltaan varmaan Hj. Procopén ja nuoren Holstin ohella etevimpiä ulkoministereitämme, ehkä ylimalkaan etevimpiä ministereitämme.

Historia, josta oppii paljon, osoittaa tarpeelliseksi, että vain tuomarit ovat erottamattomia ja että kun puolue häviää vaaleissa, pätevätkin henkilöt pakkaavat kassinsa ja tilalle tulee toisia, mahdollisesti taitamattomampia.

Meillä on ainakin kaksi esimerkkiä liian kauan hallinneista mestareista, nimittäin Kekkonen ja Tanner, jonka 1960-luvun poliittinen kausi oli mielestäni suuri onnettomuus. Vastaavasti Mannerheim-ihailuni syvin syy on se, että asianomainen ymmärsi lähteä kalppimaan hävittyään presidentinvaaleissa Ståhlbergille ja että hän ymmärsi olla kaappaamatta valtaa 1930.

Älkää lukeko väärin. En minä rinnasta eläviä ihmisiä kuolleisiin suurmiehiin. Patsaissa ja muistomerkeissä on se hyvä perinne, että niitä ei yleensä pystytetä eläville; urheilijapatsaat jäävät viihteen puolelle.

Kun tuli sanotuksi poliittisesta järjestelmästä, jonka pohjoismainen muoto on enemmän englantilaista kuin ranskalaista perua, niin jatketaan vielä lyhyesti. (Ranskan valistusfilosofien hienoissa oivalluksissa oli sama vika kuin Hegelin aatteissa – ne johtivat sekä hyviin ja moraalisesti puolustettaviin tuloksiin että terroriin ja giljotiiniin. Locke ja puolihuolimaton englantilainen perinne eivät johtaneet sellaiseen.)

Vasemmisto tuli kehiin, kun liberalismi – poliittisista aatteista ilman muuta paras – osoittautui noin vuoteen 1850 mennessä toimimattomaksi. Taustana olivat työläiset ja huono-osaiset talottomat-pojat. Organisaattoreja olivat runoilijat ja lehtimiehet.

Kun työläiset kärsivät vyötärölihavuudesta ja media on muuttumassa hajautetuksi, olisiko niin, että vasemmistolaisuus olisi siirtymässä kauniiksi (ja vähemmän kauniiksi) muistoksi?

Jos jotain tällaista olisi tapahtumassa, poliittisen eliitin osan kiukku olisi hyvin ymmärrettävissä.

Eihän tilanne ole enää sama kuin ennen – vasemmisto sanoo, että tehdäänpä kuulkaa uusia virheitä, ja konservatiivinen oikeisto sanoo, että ei korjata vanhojakaan erehdyksiä.

Ranskassa tuli presidentiksi telaketjulinjan oikeistolainen, Saksassa on Ossie-taustainen CDU:n poliitikko liittokanslerina, Englannissa Blairin poistumista näyttämöltä odotetaan kovastikin, ja Ruotsissa Göran Person käyttää mediaa maksaakseen potut pottuina, kun oikeisto on vallassa.

Että sellaisia aikoja.

21 kommenttia:

  1. Teesi (kreik. θέσις) on tavallisesti retoriikkaan kuuluva lyhyeen muotoon saatettu väite, väittämä, joka otetaan keskustelun tai väittelyn kohteeksi tai todistettavaksi.

    Antiteesi on sanojen tai lausekkeiden vastakkaisuuteen perustuva tekstinrakentamisen keino: sanat tai lauseet kuvaavat siis päinvastaisia asioita, eli ovat toistensa vastakohtia. Filosofiassa antiteesi tarkoittaa vastaväitettä.

    Synteesi on teesin ja antiteesin yhdistelmä.

    eli


    Ei kai vasemmiston päämääränä aikanaan ollut luisua siihen tilaan, jossa se tällä hetkellä on?

    Vasemmistolla ei ylipäänsä ole enää mitään omaa tulevaisuutta, koska vasemmisto kuuluu osana niin sanottuun porvaristoon ja jakaa tulevaisuutensa yhdessä sen kanssa, tarkemmin sanottuna; niillä on yhteinen tulevaisuus.

    Asiain tilaa on hämärtänyt se tosiseikka, että kun oikeaa poliittista keskustaa ei ole enää aikoihin ollut, niin ei ole myöskään ollut periferiaa, eli sitä tilaa, jossa vasemmisto perinteisesti on tottunut toimimaan.

    Jos yhdistyminen on kumouksellista, niin vallan pitää suuntautua laatuun.

    Vasemmisto on vaikeuttanut omaa asemaansa omilla poliittisilla päätöksillään, sillä puutteen havaitseminen merkitsee samalla uskoa siihen, mikä voi poistaa puutteen, jos ei ole tätä uskoa, ei ole myöskään keinoja puutteen poistamiseen.

    Keskinkertaisilla päätöksillä ei voi tehdä hyvää politiikkaa. Kun poliittisen päätöksen teon laatu on huonoa, politiikka on epäuskottavaa.

    Poliitikko ei voi olla käsityöläinen. Tulosten pitää olla hyviä tai niitä ei ole olemassa.

    VastaaPoista
  2. Vasemmiston historiallinen tehtävä on ollut tehdä itsensä tarpeettomaksi.

    Koska vallankäytön mediat ovat muuttuneet, käy demokratialla leikkiminenkin tarpeettomaksi.

    VastaaPoista
  3. Ad Jussi

    Eipäs paeta sanojen taa. Akseli oikea vasen on ennen kertonut, onko rukkaset vai silkkihanskat - haalarit vai hiilarit. Rukkasia on vaihtunut silkkihanskoihin jo jonkin verran - ilman äärivasemmalla kannatettua vallankumoukselta näyttävää vallankumousta. Sosialidemokraatit ovat jyränneet muutoksen hissun kissun. Nythän vain kävi mainio vastavallankumous. Saa nähdä mihin heiluri pysähtyy. Ei sitä kannata niin vakavasti ottaa... kaverille välillä valtaa kans.

    VastaaPoista
  4. Eikös Kanervalla ole oikeastaan paremmat idänsuhteet kuin demareilla ja muilla vasemmistopuolueilla. Samoin suhteet länteen.
    Nimitys Ilkka "Tehtaankatu" Kanerva on kai ajalta, jolloin Venäjä oli neuvostoliitto, Putin KGB:ssä ja stasikin voimissaan.
    Kokoomuksen nuorisoliitto paineli muuten niihin aikoihin emopuolueesta vasemmalta ohi. Taisi olla perheyritysten liiton vetäjän Blomin aikaa KNL:ssä.

    VastaaPoista
  5. Shel Silverstein a spooner-poem from Runny Babbit

    Do Whid It?

    Runny Babbit with his axe
    Chopped down a trerry chee.
    When Raddy Dabbit asked, "Do whid it?"
    Runny said, "Mot ne."
    Weorge Gashington heard Runny lying,
    And he Said,"Oh my,
    You'll never pe the Bresident
    *Cause you just lold a tie."

    Jos sielullinen on ilmausta jostakin näkymättömästä,
    niin onko tahto vain käsite?

    Ajattelun tasoja on useampia
    yhdellekään ei pääse ilman harjoitusta.

    Lenin luotti visioon,
    Picasso intuitioon.

    Edessäni on avoimena jääkaapin ovi,
    takanani suljettuna vessan ovi.

    Toisen takana säilytän ruokaa,
    toisen takana omaa kuvaa.

    Uskontunnustus ja luotonanto,
    havainto ja hahmottomuus.

    Se ei johdu sinusta,
    eikä se johdu minusta.

    Tulevaisuus alkaa jätehuollossa.

    VastaaPoista
  6. TV -välähdyksen perusteella näytti siltä, että se ottaa Halosta pattiin, kun toimittajat kysyvät, että onko Halonen samaa mieltä kuin Vanhanen ja Kanerva. Se on mukamas sopimaton kysymys Haloselle. Jos hän olisi samaa mieltä noin yleisesti ottaen, niin se olisi jonkin sortin diktatuuria. Halonen näytti olevan ahdistunut ja paniikissa, kun ei tiedä mitä sanoa ja kuinka mielistellä itänaapuria ja samalla olla mieliksi kotimaan julkisuudelle.

    VastaaPoista
  7. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    Halosen älähdyshän tuli HS:n päätoimittaja Virkkusen ydinkysymyksen johdosta:

    Virkkunen kysyi: "Miten ulkopoliittinen kärkemme; presudentti, pääministeri ja ulkoministeri; on pitänyt yhteyttä kriisin aikana?"

    Kun analysoidaan kärkitriomme puheenvuoroja kriisin aikana, niin näyttäisi siltä että ei mitenkää. Sen verran erilaisia kommentit olivat.

    Vanhanen ilmoitti aluksi kriisin olevan Viron sisäinen asia ja pesi kätensä kuten Pilatus.

    Kanerva teki sen sijaan kyseistä linjasta täyskäännöksen ja alkoi perätä EU:n tukea Virolle.

    Residenttimme oli vaiti koko ajan.

    Missä siis se yhteinäinen ulkopolitiikka??

    Tosiasia on, että Halosen aikana ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut akvarellien maalaamista ja purppuran punaista maailmanparantamista höystettynä löysillä puheilla.

    Mitäään selkeää linjaa Suomella ei ole ollut.

    Ja kamalaa on ajatella, että tätä on vielä kestettävä yli neljä vuotta. No...

    Omnia tempus habent.

    VastaaPoista
  8. Onkos se keskustelu jossain netissä katsottavissa?

    Näin vain toimittajien tiivistelmiä. Eikä sen epäluotettavampaa lähdettä voi enää olla.

    VastaaPoista
  9. Petja Jäppinen

    'Vakavasti' pohdin aina joskus, josko olet jokin tsaarinaikainen 'aatelis-reliikki' tai peräti 'uuudesti syntynyt Rasputin': - modernin mediamaailman hypernarsistinen omaan napaansa tuijottaja, joka taatusti heittäisi demokratian romukoppaan, jos saisi vähänkin enemmän todellista valtaa.

    Mutta kas - onhan meillä sitten jotain yhteistäkin...;/

    VastaaPoista
  10. Mistä se oikein puhutte ?

    VastaaPoista
  11. Luen parhaillaan yhden sanomalehden vuosikertaa, jossa Urho Kekkonen 1973 röykyttää julkista sanaa. Niin teki Mauno Koivistokin, joka pidätti itsellään oikeuden tulkita sitä mitä oli sattunut sanomaan. Toimittaja ja työläisrunoilija Kalevi Sorsa kävi median kimppuun keksi jo unohtumaisillaan olevan ilmaisun infokratia. Lipponen möyrysi mediaa vastaan ja nyt tämä meidän Pinocchiommekin. Tämä on korkeiden vallanpitäjien itsehoitoa, terapeuttinen varaventtiili, joka heille suotakoon.

    VastaaPoista
  12. Demokratialle pannaan luu kurkkuun jos valtio laittaa sanoja toimittajien suuhun. Sensuroimaton media on korvaamaton. Poliitikon pitää katsoa itseään päivän peilistä. Turha on syyttää, jos kuva ei miellytä.

    VastaaPoista
  13. ad anonyymi

    En ole huomannut olevani pakomatkalla. Enkä tunne tarvetta piiloutua sanojen taakse.

    Uusi löydetty ja suomen kielessä vähällä käytöllä oleva sana on atomiydinenergiareaktorigeneraattorilauhduttajaturbiiniratasvaihde (66 kirjainta), joka on ydinvoimalaitoksen eräs laitteen osa.

    Akselivallat hävisivät sodan.

    Minulla on tässä SDP:n jäsenkortti, siinä lukee vapaajäsen/frimedlem.

    Sen siitä saa, kun on yli 50-vuotta jäsenenä.

    Niin se on faijan jäsenkortti, se on tossa lähellä sairaalassa. Aivoveritulppaa lievää ja muistikin jo meni.

    Hissun kissun vaapula vissun.

    Marcuse arvosteli kapitalismia ihmisolennon lopullisena kriisinä. Taisi olla oikeassa.

    mutta

    Habermans kiinnostaa enemmän. Hänhän painotti järjen osuutta henkilöiden välisessä kommunikaatiossa ja aihetta sivuten;

    Erityisesti poliittisen julkisuuden tehtävänä on Habermasin mukaan toteuttaa kansalaisyhteiskunnan ja valtion välitys eli alistaa julkinen valta yksityisen sfäärin tarpeille.

    Tämä toteutuu (ideaalitilanteessa) siten, että persoonat nousevat yksityisestä sfääristä julkisuuden sfääriin keskustelemaan avoimesti siitä, mikä on yleinen intressi.

    Julkisuuden sfäärissä syntyvän yleisen mielipiteen on tarkoitus vaikuttaa, tarkkailla ja kontrolloida julkisen vallantoimintaa tavallisesti epävirallisella tavalla.

    Olennaista tässä prosessissa on se mitä, Habermas kutsuu "diskurssiiviseksi tahdon muodostukseksi" eli avoimen, tasa-arvoisen ja pakottoman keskustelun kautta muodostuva tahto.

    Julkisuuden sfäärissä julkisen rationalisoinnin (öffentliches Räsonnement, Habermas 1989b, 27) tarkoituksena on saavuttaa konsensus poliittisista kysymyksistä vapaassa ja avoimessa diskurssissa ilman vallan tai tradition pakotusta ja ohjausta.

    Tällä tavoin julkinen mielipide voisi olla rationaalinen ja todella edustaa yleistä intressiä (Roderick 1986, 42).

    Heilurista kirjoitin jo Raunolle, enkä viitsi jauhaa siitä enempää.

    Wikipedia sanoo muuten vallasta seuraavaa;

    Valta on mahdollisuus ohjata muiden toimintaa. Tavallisesti valta on fyysistä väkivaltaa tai poliittista pakkovaltaa, mutta nykysosiologiassa valta ymmärretään pelkkänä väkivaltana tai sen uhkaa laajemmassa merkityksessä. Sen mukaan valta on myös pelkkää vaikutusvaltaa.

    VastaaPoista
  14. Petja & Rauno.

    Te olette lännen viisaita miehiä, mutta universaalisen suuren egonne vankeja. Totean.

    Ja elämästä haluatte tehdä sanoja täynnä olevan näytelmän. Ja poistua näytelmän säihkyvänä sankarina, viimeiset mahtipontiset repliikit lausuen, kuollen omille käsivarsillenne.

    VastaaPoista
  15. Ad Catulux:

    Macbeth:

    Life is a tale, told by an idiot, full of sound and fury, signifying nothing.

    Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
    On narrin vienyt. Sammu, pikku tuohus!
    Elämä vaan on varjo kulkevainen,
    Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä
    Rajuupi aikansa ja katoo sitten;
    Tarina on se, hupsun tarinoima,
    Täynn' ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla. --
    (Sanantuoja tulee.)
    Sa kieltäs tulet pieksemään; no, joutuun!

    VastaaPoista
  16. Rauno Räselle:
    (huomattavassa humalatilassa)
    1.Minä olen katolinen, juutalainen, feodalisti, talonpoika ja porvari.
    2.Minä kannatan demokratiaa, mutta kavahdan ajatusta että aatelittomille myönnettäisiin ihmisoikeuksia.

    VastaaPoista
  17. ad jussi

    Kiitos

    atomiydinenergiareaktorigeneraattorilauhduttajaturbiini?

    Hirveä sana. Sähkälehitutähystin on sentään näkynyt joskus vappujulkaisuissa.

    Atomiytimien reaktiosta saatava energia kuumentaa aineen, joka kierrättää turbiinia, johon on liitetty generaattori. Jossain kohtaa ainetta lauhdutetaan vedellä. Kai se tapahtuu lauhduttimessa. Pannaanko sinne vettä jollakin turbiinilla? Kai sellainen on yksinkertaisesti lauhdevesiturbiini. Sama se, mitä lauhdutetaan.

    Vai onko olemassa tarmoerkale-energiageneraattorilauhdevesiturbiineja (hiili kun palaa, elektroni hyppää tasolta toiselle lähettäen kvantteja eli tarmoerkaleita, jotka kuumentavat jotakin, joka kierrättää turbiiniin kytkettyä generaattoria ja jossain kohtaa taas lauhdutellaan, mihin toinen turbiini sysää vettä...)

    Päätöntä. Siitä huolimatta. Pikaista paranemista - valtakirjalla tai ilman.

    VastaaPoista
  18. catulux

    Hehheh! Aika nappiin lohkaistu - pakko myöntää...

    Virallinen vastaukseni sen sijaan kuuluu: 'Kiitän sinua terävänäköisestä havainnostasi, joka vahvistaa ennakkoluuloani, jonka mukaan olemme samaa mieltä asiasta.'

    *
    Kemppinen

    Olen osannut tuon säkeen ulkoa noin 30 vuoden ajan.

    Natsaa meikäläiseen. Mutta niin natsaa sinuunkin, vaikket Shakespearesta tunnu erityisemmin pitävänkään.

    Meinaan tuo viimeinen säe. 'Sa kieltäs tulet pieksemään; no, joutuun!'

    (Repliikki saattaa olla intentioni kannalta osuvampaa lukea irrallaan kontekstista.)

    *
    Petja

    Olen erehtynyt. Sinussa 'asuu' sittenkin pieni humanisti - kuten minussakin...

    Tosin tätä ei pysty havaitsemaan kuin verikokeen avulla.
    Ja sittenkään ei ole varmaa, että sekä A- ja B-näytteitten tulokset olisivat molemmat 'positiivisia'.

    VastaaPoista
  19. Ylipainoisella istumatyöläisellä saattaa helposti ilmetä humanisteja. Varsinkin ulkoiset humanistit ovat vaikeita hoitaa ja mikäli joudutaan turvautumaan leikkaukseen, on haava kuulemma riesallisen kipeä ja vaikea hoitaa. Ennen aikaan käytettiin humanisteihin jopa polttorautaa, joka nyttuntuu aika kamalalta ajatukselta, mutta oli aikanaan edistyksellistä hoitoa.
    Nykyiset lääkkeet ovat suhteellisen hyviä ja leikkaushoitoon ei tarvitse usein ryhtyä.

    VastaaPoista
  20. ad catulux

    voisi olla hauska rakentaa blogilla kirjaa niin, että äänestetään seuraavasta vuorosanasta. Ekaksi pitäisi ehkä äänestää plotista. Linux-like.

    Pituus rajattu ja opettaminen kiellettyä vuorosanoissa.

    VastaaPoista
  21. Petja

    Kiitos tiedosta. Naurattaa vieläkin..;%].
    Voin vain kuvitella mielessäni, miten psykiatri Lauri Pähkä esittelee (miespuolisen) potilas X:n oireita 'meetingissä'.

    "X pääsi yliopistoon lukemaan teoreettista fysiikkaa.Hänellä alkoi kuitenkin ilmetä humanisteja toisen yliopistovuotensa jälkeen, jolloin hänet oli omien sanojensa mukaan historiallis-kielitieteellisen laitoksen(?) naisopiskelijoitten toimesta 'muilutettu' kuuntelemaan Matti Klingen 'Studio General'-luentoa: 'Humanus ergo sum', jonka Klinge oli pitänyt vaaleansininen rusetti kaulassa ja ylioppilaslakki päässä.

    Tämän luennon seuraaminen oli X:lle perin tuskallista ja aiheutti hänessä heti luennon jälkeen voimakkaita 'hylkimisreaktioita' kuten oksentelua ja tajunnan tason ajoittaista hämärtymistä.

    Noin kolmen päivän jälkeen luennosta X:llä alkoi ilmetä humanisteja ensin unessa, sitten alavatsassa. Näitä 'humanistejaan' hän sitten yritti hoitaa aluksi peräpuikoilla - siinä syväksi mielipahakseen onnistumatta.

    Lopulta X hakeutui kirurgi Tulikouran vastaanotolle, joka tutkittuaan tapauksen ei löytänyt tästä mitään somaattisia muutoksia ja ystävällisesti kirjoitti hänelle lähetteen minun luokseni.

    X on tänään omasta tahdostaan sisäänkirjoitettu Vesperian sairaalaan, jossa hän toivoo saavansa hoitoa, joka karkoittaa hänestä 'humanistit hevon kuuseen'.

    Oletan, että X:n luontainen humanistinsietojärjestelmä on pettänyt, ja hänelle joudutaan tekemään sekä verensiirto että aivopesu, jotta immuniteetti saadaan palautettua normaalille tasolle.

    Diagnoosi on siis Luonnontieteilijän autonomisen humanistinsietojärjestelmän pettäminen.

    Lääkitykseksi ehdotan jotain vahvaa purgatiivia. Olen kehottanut X:ää myös visusti kiertämään humanistisen tiedekunnan eri laitokset ja mieluummin kaukaa."

    (Löytyy blogistani otsikolla 'Kavala tauti vaanii kampuksella')

    ***
    catulux

    Tuo saattaa olla hyväkin idea.

    VastaaPoista