Sivun näyttöjä yhteensä

13. toukokuuta 2007


Fiktio on tunkeutunut varakkaan kansan arkeen. Jääkiekko on kuvitelmaa. Euroviisut ovat kuvitelmaa.

Yritän taas kirjoittaa liian vaikeista asioista eli yli osaamiseni. Anteeksi.

Välillinen aihe on Jokisipilän eilinen blogi, jota katso. Kunniallinen tutkija heittäytyy kielikuvien ja mielikuvituksen vietäväksi – onnistuneesti. Hänkin näki lätkämatsin toisen maailmansodan revanssina, kuten minäkin.

Ennen puolella vuorineuvoksista ja kolmanneksella professoreista oli pöytälaatikossa huono romaanikäsikirjoitus. Kustantajat osaisivat kertoa tästä yhtä ja toista, mutta eivät kerro.

Harvat onnistuvat murtautumaan mielikuvituksen ja sommittelun eli siis taiteen maailmaan. Heikki Ylikangas voisi olla esimerkki. Jostain nousee mieleeni Björn Kurtén –vainaja. Hän oli paleontologian dosentti ja kirjoitettuaan hyviä esseitä (”Kuinka mammutti pakastetaan”) keksi ”paleofiktion” eli kivikauteen ja sitä etäisempiin aikoihin sijoitetun romaanin (”Musta tiikeri”), joka tuli myöhemmin muotiin Yhdysvalloissa ja nyt uudelleen etenkin Englannissa (”After Ice”). Ne romaanit eivät olleet huonoja.

Mutta lajityyppi on vaikea. Sen suuri nimi, Sakari Pälsi, ei yltänyt kuvitteellisissa teoksissaan, kuten kivikausiromaanissa ”Kova mies ja nimetön” lähellekään matkakirjojaan tai humoristisia lapsuudenmuistojaan (”Fallesmannin Arvo –sarja”), vaikka oli itse arkeologi.

Historian puolella alan koulutus oli Santeri Ivalolla, joka siis oli tohtori. Muiden muassa Tuure Vierros oli ja Kaari Utrio on historian maisteri. Eino Railo oli väitellyt kirjallisuudesta, kauhuromantiikasta, ja julkaisi romaaneja, joita kukaan ei enää lue, koska ne eivät elä.

Mutta nyt ei ole puhe kirjoittajien akateemisesta taustasta, vaan yliopistolta tai muutoin valtiolta palkkansa saavien kirjoittamisista. Ivalo ja Railo eivät ole tässä yhteydessä mielenkiintoisia, koska edellinen oli näkyvästi lehtimies ja jälkimmäinen kustantaja.

Vanhan hokeman mukaan romaanikirjailijan peruskoulutus on filosofian ylioppilas (Saarikoski, Meri). Skaalan päitä ovat pelkkä ylioppilas (Haavikko) ja maisteri (Mika Waltari). Nykyisin maistereita on niin paljon, ettei pirukaan jaksa luetella eikä muistella.

Korkeakirjallisuudessa on diplomi-insinöörejä (Hyry, Tuuri) ja kansakoulunopettajia (Hannu Mäkelä).

Mutta peruskoulutuksella ei ole merkitystä tässä yhteydessä. Vuosisatoja on ollut suuria taiteilijoita, jotka äidin itkiessä ja isän kirotessa ovat lukea lipsauttaneet jonkin tutkinnon, esimerkiksi juristin, käydäkseen sitten vanhempien mellastamatta itse asiaan. Tällainen henkilö oli esimerkiksi Robert Louis Stevenson, ammattikirjailijan perikuva, jonka isät olivat insinöörejä ja joka itse hankki juristin pätevyyden ammattia koskaan harjoittamatta.

Nyt päästään kysymykseen: onko rajusti mielikuvitukseen perustuva lahjakkuus periaatteessa tai käytännössä poissulkeva muihin ammatteihin verrattuna?

Kun huomaan että joku täysijärkisen kirjoissa kulkeva virkamies tai liikemies on julkaissut romaanin, minun tulee hiki. On se ikävää, että ihminen munaa itsensä julkisesti.

Hyviä muistelmia julkaistaan hyvän kirjoitustaidon turvin. Sellaisista ei ole puutetta, vaikka meillä Suomessa on ehkä sittenkin vain vähän todella korkean tason muistelmateoksia eikä edes elämäkertoja mitenkään vaivoiksi asti. Korkean tason muistelman esimerkki olkoon - Jokisipilän jo mainittuani – Linkomiehen ”Vaikea aika”. Se on täynnä ääntä ja vimmaa, ei vain faktoja. Ja faktatkin saattavat olla vinksin vonksin. Usein mainitut Erno Paasilinnan ja Seppo Heikinheimon omaelämäkerrat kestävät kirjoittajiensa jälkeen.

Urheilijoista ja laulajista on paljon kirjoja, ja osa niistä on oikein hyviä. Paavo Nurmesta ja Hannes Kolehmaisesta on kirjoja, mutta en ole löytänyt vihlaisevaa selostusta Nurmen tietystä hulluudesta eli epätavallisesta luonteen kylmyydestä, ja Kolehmaisen seikkailut punikin värisen savolaisen ja vitivalkoiseksi pestyn helsinkiläisten roolien välillä saa selvitellä rivien välistä. Kirjoja ja tutkimuksia on Olavi Virrasta ja Tapio Rautavaarasta, mutta en ole oikein löytänyt sellaista, mitä haluaisin – paneutuvia ja dramaturgisesti vetäviä kokonaisesityksiä näistä henkilöistä, joiden lahjakkuus uhmasi kaikkea ymmärrystä.

Heistä ei saisi edes televisionäytelmää, koska näyttelijää ei löytäisi.

Eipä ole kirjaa Kekkosestakaan, eikä Mannerheimista. Molemmat ovat kiehtoneet virallisten kirjoittajien ohella etevimpiä journalisteja (Mane Saari) ja hyviä kirjailijoita (Juha Seppälä).

Tai sitten kirjojen aika on tässäkin ohi.

Taustakysymys on tietenkin raha. Suomessa yritys pysyä hengissä kirjoittamalla osoittaa hyvin huonoa todellisuudentajua.

Vastaan empien, että romaani-tyyppinen lahjakkuus on poikkeus ja väitän kokeeksi, että mitä parempi kirjoittaja, sitä huonommat mahdollisuudet saada syntymään hyvä romaani.

Yli sata vuotta sitten tapahtui jotain kummallista. Eilen puheena olleen mestarin, Dumas’n kaltaisia oli vähän joka maassa, meillä Topelius, joka on valtavan paljon parempi kirjailija (kertoja) kuin yleensä käsitetään. Rahaakin tuli. Bonnierin kustannusliikkeen historian ja uuden Karl Otto Bonnierin elämäkerran mukaan Topelius ja hänen jälkeensä Selma Lagerlöf olivat henkilöitä, joiden sanaa kuunneltiin erittäin suurella hartaudella. Topelius valitti kerran, että hänen teoksiaan myytiin samalta pöydältä kuin huligaani Strindbergin. Kustantaja oli paniikissa.

Tänään tarvittaisiin Kummelin tietokilpailujoukkue ilmoittamaan jääkiekko-ottelun voittajan nimi.

Eilen olin itsekin säätyni mukaan ylenkatseellinen ja nirso euroviisuhehkutuksesta, kunnes lähetys sitten alkoi ja käsitin, että tässä ollaan uudessa maailmassa. Dramaturgia on niin hyvä ja osaaminen niin upeaa että musiikkivideon tekniikalla osataan ajaa kolmen tunnin suora lähetys niin etevästi, että pitkät alushousut tai muu kotikutoisuus eivät vilahda kertaakaan.

Tämä ei ollut Tali-Ihantalaa. Yhtäkkiä koko Eurooppa hallitsee saman mutkikkaan seuraleikin, jolla ei oikeastaan ole paljon tekemistä musiikin kanssa. Ja yhtäkkiä Suomesta löytyy rahaa, ”kapellimestareita” ja muita mestarismiehiä, jotka osaavat.

Musiikin rooli eilisessä suurviihteessä oli se, ettei se ole kieltä. Euroopassa on paljon kieliä. Näytelmä- ja romaanisukuinen ”sisältö” on kansallista ja paikallista. Musiikki ja urheilu ovat sitä vain tiettyyn mittaan ja määrään.

Tulen tunteelliseksi. Taidanpa käydä pirauttamassa pienen itkun. Autuaallista tuntea kuuluvansa olemassaolon suureen ketjuun (Lovejoy).

25 kommenttia:

  1. Olet enemmän kuin oikeassa - jälleen - Jokisipilä näet kirjoittaa todella upeasti. Rentouttavaa ja henkisesti rakentavaa lukemista.
    Alexius Manfelt

    VastaaPoista
  2. Kemppinen kirjoittaa: ..."Yritän taas kirjoittaa liian vaikeista asioista eli yli osaamiseni. Anteeksi"...

    Tätä mä en käsitä, että miksi Kemppinen tekeytyy vaatimattomaksi. Olkoot ne vaatimattomia, joilla on siihen aihetta. Kemppisellä ei ole aihetta turhaan vaatimattomuuteen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä! Tämä "Euroopan hallitsema mutkikas seuraleikki" ihastutti: Se on sitä pienten ja suurten tapahtumien koordinoitua hajautettua kognitiota ja yhteisöllistä osaamista, jolla myös toisaalla puheena olleessa Tali-Ihantalassa torjuttiin. Ilahduttavaa, että euroviisuissa organisoidaan kieli-, kulttuuri ja tapaeroista huolimatta näin täydellisesti sujuva paketti ja ihmisillä on hauskaa. Olisi jotenkin autuasta, jos kilpaileminen, luovuus ja osaaminen siirtyisi sotilaallisista manöövereista marslentoihin, urheilu- ja kilpalaulantakisoihin sekä vastaaviin humputuksiin. Toivottavasti esimerkiksi serbit päättävät näyttää meille suomalaisille julleille, miten kisat järjestetään viimeisen päälle. Ja toivottavasti olisivat itseironisia omien kansallisten stereotypioidensa suhteen. (Huomasitteko muuten, miten yhdeltä serbialaisten taustalaulajalta lipsahti "ei ehkä niin kovin korrekti" käsimerkki voiton jälkeen? Ko. käsimerkki tuli aikoinaan uutiskuvissa tunnetuksi vallan muissa yhteyksissä. No, ehkä se meni nuoruuden innostumisen piikkiin). Eihän tämmöisissä mitään "järkeä" ole, mutta valtaisa tarmomme ja aivojemme tehokkuus saataisiin suunnattua megamitan legoleikkeihin. Me kädelliset olemme todella leikkisiä otuksia, mitä sitä kieltämään: tänä iltana katsotaan, kun aikuiset miehet luistelevat (!) tosissaan (!) sisätilaan jäädytetyllä kentällä pienen muovilätkä perässä. Hauskaa juuri siksi, ettei siinä ole mitään tolkkua. Tässä lopuksi pari juttua taustaksi, Mikki Kuntun blogi ja T&T:n juttu led-lavasteesta:

    http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1147520

    VastaaPoista
  4. Annos nationalismia tuossa blogissa. Tarvittaisiin kipeästi internationalismia, jossa idät ja lännet, pohjoiset ja etelät kokisivat olevansa samalla puolella. Miksi rakentaa kaukalosta revanssikenttää. Olympia-aate oli ainakin toinen.

    VastaaPoista
  5. Temporis Partus Maximus.

    Francis Carr has suggested that Francis Bacon wrote Shakespeare's plays and Don Quixote.

    Onhan niitä ollut muitakin ehdokkaita, mutta oikeastaan ajatuksena on se, että
    entisinä aikoina ihmisen nerous meni suurelta osin metaforiin ja nyt se menee faktoihin.

    Muistaakseni Bellow muistutti asiasta aina silloin tällöin.

    The man who lies in self-excuse, by saying "Everyone will not do it" must be ill at ease in his conscience, for the act of lying implies the universal value which it denies.
    By its very disguise his anguish reveals itself. This is the anguish that Kierkegaard called "the anguish of Abraham."
    You know the story: An angel commanded Abraham to sacrifice his son; and obedience was obligatory, if it really was an angel who had appeared and said, "Thou, Abraham, shalt sacrifice thy son."
    But anyone in such a case would wonder, first, whether it was indeed an angel and secondly, whether I am really Abraham. Where are the proofs?
    A certain mad woman who suffered from hallucinations said that people were telephoning to her, and giving her orders. The doctor asked, "But who is it that speaks to you?" She replied: "He says it is God."
    And what, indeed, could prove to her that it was God? If an angel appears to me, what is the proof that it is an angel; or, if I hear voices, who can prove that they proceed from heaven and not from hell, or from my own subconsciousness or some pathological condition?
    Who can prove that they are really addressed to me?
    – Jean-Paul Sartre, Existentialism is a Humanism

    Kriisin etiikka.

    "Niin läksin ryömimään sille suunnalle, jossa luulin omien olevan. Enpä muista milloinkaan maata niin hyväilleeni kuin sillä taipaleella.
    Pienenkin mättään huomasin ja toivoin, että niitä olisi enemmän ja etenkin sellaisia, joiden taakse voi suojautua. Käteni ja kasvoni olivat aivan veressä, kynteni olivat lohkeilleet maassa ryömiessäni, ja ne olivat aivan turtana.
    Vedin kuin mielipuoli itseäni eteenpäin, konekiväärisuihkujen pyyhkiessä aivan lähelläni maanpintaa. Odotin vain hetkeä, jolloin maata pyyhkivä suihku osuisi kohdalleni.
    Yhtäkkiä huomasin suomalaisia miehiä juoksevan edessäni konekivääriä kantaen ja huusin: ”Onko Miettisen porukkaa?”
    Sain vastaukseksi: ”Vänrikki Korhosen!”
    Silloin nousen luotisateesta huolimatta ja pinkaisen juoksuksi poikien perään.
    Kuulat vinkuvat ilkeästi ja napsahtelevat lähellä oleviin puihin. En saavuttanut kuitenkaan poikia, olin siksi väsynyt jännityksestä. Pojat hävisivät näkyvistäni ja jäin taas yksikseni harhailemaan." Korpraali Niilo Uuttu

    Ongelma on seuraava; vallitsevan maailmankuvan seurauksena, enkelien näkeminen on meiltä evätty tai ainakin jatkohoitoa helposti suositellaan henkilölle, joka tosissaan sellaista väittää
    ja
    kun toisten ihmisten olemassaoloa ei tajuta enää niin selvästi, omankin olemassaolon edellytykset ja rajat hämärtyvät.

    Matthew Arnold;

    Dover Beach

    Wandering between two worlds, one dead
    The other powerless to be born,
    With nowhere yet to rest my head
    Like these, on earth I wait forlorn.

    Eli Ray Bradburyn sanoin;

    In writing the short novel Fahrenheit 451 I thought I was describing a world that might evolve in four or five decades. But only a few weeks ago, in Beverly Hills one night, a husband and wife passed me, walking their dog. I stood staring after them, absolutely stunned.
    The woman held in one hand a small cigarette-package-sized radio, its antenna quivering. From this sprang tiny copper wires which ended in a dainty cone plugged into her right ear.
    There she was, oblivious to man and dog, listening to far winds and whispers and soap-opera cries, sleep-walking, helped up and down curbs by a husband who might just as well not have been there.
    This was not fiction.

    Vapaa-ajattelijain liitto mainosti itseään joskun markka-aikana, että eroamalla kirkosta 50-vuodessa ansaitsi miljoonapotin sijoittamalla säästyneen kirkollisveron oikein. Ehkäpä joku onnistui yrityksessään. Se ei kuitenkaan ollut vastaus kysymykseen, minkä he itse esittivät.

    Ihmiset usein haluavat, että teko olisi elämän manifestaatio.

    "A moment, a twinkling of an eye and nothing remains — but a clot of mud, of cold mud, of dead mud cast into black space, rolling around an extinguished sun. Nothing. Neither thought, nor sound, nor soul. Nothing."
    Joseph Conrad

    VastaaPoista
  6. Jääkiekosta tuli mieleen sen verran, että kun Venäjä on lyöty ja kun ruottalaiset kompastu valmentajan kuvioihin ja vastaan tuleekin toi Kanada, niin toivottavasti sitä oikeanlaista tunnetta riittää loppuun asti. Vastassahan on nyt oikeastaan vain itse peli.

    VastaaPoista
  7. Expressen klockan 13.31

    Frågan

    Vilka vinner VM-finalen nu?

    Finland 64% (2687)

    Kanada 36% (1514)

    4201 personer har totalt röstat.

    VastaaPoista
  8. Xittu, edellisen lätkävoiton jälkeen Helsinki oli remonttikunnossa.

    VastaaPoista
  9. Silloin kun suomalaiset voittivat lätkän mm-kisat, minä koin lähinnä myötähäpeää ja jos olisin saanut päättää, kadut olisi tyhjennetty rynnäkkökivääreillä.

    Mikään syy ei oikeuta sellaista älämölöä ja mesoamista, mitä silloin tapahtui.

    Minusta aivan riittävä mielenilmaus olisi ollut hymyillä hieman, mutta ei missään tapauksessa sen vertaa, että hampaat näkyisi, ja kenties tokaista "Kelvollista."

    VastaaPoista
  10. Kommunistisessa Prahassa Havel havaitsi ensimmäisiä muutoksen merkkejä musiikkibaareissa. Niissä nuoriso kuunteli samaa "kiellettyä" rockia kuin lännessäkin kuunneltiin.

    Ihmisluonteessa on siis jotakin yhteistä: kaikkialla nuoriso tykkää samanlaisista hampurialaisista ja cokiksesta, puhuu kännykkään ja lähettelee tekstiviestejä, mutta inhoaa kirkkohistoriaa eikä paljoa piittaa sodistakaan.

    VastaaPoista
  11. Suomessa on kirjailijoille (etenkin kaunokirjallisuus) suhteellisen hyvä ja kattava apurahajärjestelmä. Valtion kirjallisuustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien apurahat turvaavat pienelle joukolle kirjailijoita leipää. Mutta sen sijaan kirjailijoiden kirjastoapurahajärjestelmän kautta jaetaan kirjailijoille (verrattuna muihin taiteilijoihin) huomattava summa rahaa.

    Niinpä eritys pysyä leivässä kirjailijana on Suomessa suhteellisen hyvin turvattu (vaikka leipä onkin kapea ja valmiiksi viipaloitu) - ainakin verrattuna kuvataiteen harjoittamiseen - se jos jokin on leivättömän pöydän ääressä istumista.

    VastaaPoista
  12. Aihetta hymyyn. Lännelle kaksoisvoitto.

    VastaaPoista
  13. Kemppinen: "Ennen puolella vuorineuvoksista ja kolmanneksella professoreista oli pöytälaatikossa huono romaanikäsikirjoitus. Kustantajat osaisivat kertoa tästä yhtä ja toista, mutta eivät kerro. - - Kun huomaan että joku täysijärkisen kirjoissa kulkeva virkamies tai liikemies on julkaissut romaanin, minun tulee hiki. On se ikävää, että ihminen munaa itsensä julkisesti."

    On näitä "dominoketjuja" siis ehkä tällainenkin (esimerkit minulle tutusta piiristä): ylioppilaaksi kirjoittanut haluaa oikikseen (ks. hakijamäärät), sieltä gradun punnertanut joutuu kirjoittamaan selostuksia (niin muistelen), mutta haluaisi edetä muistioihin (on aina kiva tehdä johtopäätöksiäkin); muistioita sepittävä kirjoittaisi mielummin lausunnon (hinta ylös!), lausuntoja kirjoittava tuomion (ks. Optulan tutkimustiedonanto 72), tuomioita kirjoittava väitöskirjan (word of mouth), väitöskirjan tehnyt sitten hakee kuolemattomuutta romaaneista tai runoista (lähteenä hiljainen tieto ja tämä blogi). Runoilija kai vain haluaisi elää rauhassa unikuvien kiusaamatta (kateellista panettelua?).

    Mutta vakavasti puhuen, nykyisin erilaisten ammatillisten koulutustilaisuuksien ja julkaisujen (virtuaalisten ja painettujen) määrä on noussut uudelle tasolle, joten ilmaisutarpeille tuntuu paljon entistä useammalle löytyvän väylä niitä reittejä.

    VastaaPoista
  14. Suomi voitti hopeaa. Näin ei mene päähän.

    Parhaat poliittiset muistelmat:
    SKOG Emil. Sosialisti ja patriootti muistelee. WSOY 1971. 412s. Sid. Kuvitettu.

    Kyllähän sitä Linkomiestäkin tietysti luki, koskapa mies ei viitsinyt valehdella (niin kuin muut - osallistujat, ammattilaiset ja amatöörit).

    Se oli silloin harvinaista, niin kuin on nykyäänkin.

    Viihdepuolella mammuttimaiset, ammattimaisesti tehdyt elämäkerrat (Repe Helismaa, Georg Malmsten, Edvin Laine) ovat aika upeita, vaikka ajoittaisella kepeydellä on puutteensakin.

    Silti ne täyttävät päätehtävänsä ohella monen yleisteoksen paikan, vaikka tämä Pekka Jalkanen - Vesa Kurkela: Populaarimusiikki (WSOY 2003) onkin mustan aukon / valkean läiskän täyttänyt kiitettävällä tavalla.

    Aukontäyttäjiä on viime aikoina tullut myös televisiosta, mainonnasta ja monesta muusta vuosia vaietuista asioista.

    Yllättävää kyllä Olavi Virrasta sellaista arvokasta läpimurtojuttua ei vielä(kään) ole tehty.

    Suomen elokuvan historian ainoa versio on vuodelta 1966, vaikka erinäisiä koottuja kirjoituksia on kyllä koottu myöhemminkin.

    Mutta älkää nyt tästä innostuko.

    Ajattelin tehdä sen itse, kun saan vähän ikää ja kokemusta alalta.

    Hoidellaan nuo lyhytelokuvat ja dokumentit ensin alta pois. Siihen menee pari-kolme vuotta vielä.

    VastaaPoista
  15. ad blind

    tuohan oli fantastinen dominoketju.
    loppupäästä olen erim. tuomioita kirjoittava varmaankin tahtoisi tehdä muutaman lain. Väittelyn aika on viimeistään muistiovaiheessa.

    VastaaPoista
  16. Ad Sedis:

    Sanot Linkomiehestä lievästi. Olin itse mukana miettimässä, tohtiiko sitä käsikirjoitusta julkaista, koska yhden ja toisen kunnia nirhaantui pahanpäiväisesti. Käsikirjoitus oli jemmassa Boreniuksen toimiston arkistossa.

    Skogista olen samaa mieltä mutta lisään kiinnostuneiden lukijoiden valistukseksi, että kirja on myös hauska.

    Kirjoittajan kokemukset sotalaitoksesta rajoittuivat punakaartiin. Siksi hän sopi puolustusministeriksi jouduttuaan adjutantin kanssa, että tämä ohjaa häntä nykimällä shaketin liepeistä, kun on siliteltävä kunniakomppaniaa tai muuta sellaista.

    Ja toistetaan vielä, että Tannerin muistelmasarjan toinen osa "Nuori mies etsii sijaansa yhteiskunnassa" on ainakin historiaan suuntautuvalle lukijalle erittäin antoisa. Ja hauska. Esimerkiksi se karjumiskilpailu Hampurin osuuskaupan korskean johtajan kanssa. Ja muistelma merkittävän ystävyyssuhteen sytymisestä Liikemiesten kauppaopistossa opetttaneen tohtori Paasikiven kanssa.

    VastaaPoista
  17. Ad Dr. Blind:

    Muuten verisen totta mutta ellei meno ole muuttunut, väitöskirjan kirjoittamista pidettiin esittelijälle ja virkatuomarille sopimattomana toimintana.

    Tuomioistuimen sisältä katsoen esittelijöinä oli turisteja, jotka olivat viimeistelemässä tai julkaisseet väitöskirjan, mutta heitä ei pidetty kyllin vakavahenkisinä tuomareiksi.

    Terttu Apala-Arlander väitteli jostain syystä hovioikeudenneuvoksena ja samoin muuan Finilä ennen sotia. Samoin Ingvar Krook. Palaja saattoi olla esittelijä väitellessään, mutta merioikeus on vähän asia sinänsä.

    Osvi Lahtinen oli KKO:n esittelijä väitellessään 40-luvulla. Sitä paheksuttiin syvästi.

    Sain aikoinani alasta opetusta Martti Miettiseltä, kun kysyin, miksi hän ei väitellyt. Hänellä ja sangen monella muulla näet oli reippaasti syvempi lukeneisuus kuin alan professoreilla.

    Vastsaus oli jotain siihen suuntaan, että väitöskirja on tarpeen, jos aikoo proessoriksi. Mutta professoreita päästetään joskus KKO:en jäseniksi.

    Väitöskirja eräänlaisena kunniamerkkinä taitaa olla myöhäinen keksintö, etenkin ellei siihen sisälly aitoa selvittelytyötä. Tässä tarkoitan siis eräiden poliitikkkojen väitöskirjoja ja niihin verrattavia.

    Itse en ole erikoisen ylpeä väitöskirjastani, mutta perimmältäni halusin selvittää joukon asioita, jotka ovat tänäkin päivänä tuomioistuinten ns. neuvottelusalaisuuden takana. Esittelijänä sain käyttää kaikki muistioita ja muistilappuja, jotka osoittautuivatkin paljon mielenkiintoisemmiksi kuin puhtaaksi kirjoitetut paperit.

    Minulla oli kertaalleen (1981) väitöskirja aika pitkällä työsuhdetekijänoikeudesta. Olin tenttinyt laudaturit siviili- ja kauppaoikeudesta ja lukenut todella suuren määrän alan kirjallisuutta. Sääli että tutkimustulos oli se oivallus, ettei tekijänoikeudessa ole mainittavasti juridiikkaa, vaan sen sijaan paljon neuvottelutuloksia ja painostusjärjestöjen aikaansaamia normeja. Etenkin "työsuhdesidonnaisuus" osoittautui pahanpäiväiseksi kehämääritelmäksi.

    Silloin aloin kirjoittaa runoutta ja olin täysin tyrmistynyt, kun kustantajat ja arvoselijatkin olivat sitä mieltä, että meneehän se.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi: "Väittelyn aika on viimeistään muistiovaiheessa."

    Oikein tai väärin, niinhän ei juristeilla ole useimmiten tapana. J. Kemppinen on yksi esimerkki. Saman esimerkin saa monelta (muulta) maineikkaalta -kompetenssini tuskin riittää ao. henkilöiden syvällisempaan luonnehdintaan - juristilta, joka on väitellyt/siihen parhaillaan tähtää.

    Lainatakseni asiayhteydestä irrallaan erään väitelleen KKO:n entisen jäsenen tavaramerkkien sekoitettavuusharkintaa koskenutta kielikuvaa, pää kallellaan miettimiseen eivät rahkeet muistiovaiheessa vielä riitä. Pää pitää ensin olla ihan täynnä (oma lisäys).

    VastaaPoista
  19. Ajatustapa "kunniamerkkiväitöskirjoista" oli todella osuva. Magisterista tosin voi niillä tulla ministeri.

    Kemppinen: "Sääli että tutkimustulos oli se oivallus, ettei tekijänoikeudessa ole mainittavasti juridiikkaa, vaan sen sijaan paljon neuvottelutuloksia ja painostusjärjestöjen aikaansaamia normeja. Etenkin "työsuhdesidonnaisuus" osoittautui pahanpäiväiseksi kehämääritelmäksi."

    Mielenkiintoista. Toisaalla truismina kulkee ajatus, kuinka juridiikassa voisi aina tuollaisessakin tilanteessa päästä johonkon tulokselliseen tutkimukseen, koska terävä ja taitava analyysi ovn temppu sinänsä. Toisin ehkä vähänkin kunnianhimoisemmassa luonnontieteen tutkimuksessa: jos solut tekevät petrimaljassa kauniisti juuri sen mitä odotettiinkin, ei sitä sanota tulokselliseksi tutkimukseksi, josta revittäisiin artikkeleita tai päästäisiin matrikkeleihin. Tietysti liuoksia onkin helpompi pipetoida Biohitin eloktroniikalla kuin puristaa juridinen tietomassa järjestetyiksi pisaroiksi Bicin kynällä.

    VastaaPoista
  20. ad blind

    Se, miksi muistiomiesten väitöstyötä torutaan, liittynee vapaaseen työaikaan - ei pane kaikkeaan niihin muistioihin. Tuomarina ei enää ole tarpeen. Kuten taidat tietää, niin tunnollinen muistiomies/tuomari joutuu vuodessa perehtymään asioihin ja kirjoittamaan jotain järkevää noin muutaman väikkärin verran - varsinkin muutoksenhakuasteissa - lähdeviittauksineen.

    Oppiarvojahan meillä arvostetaan - jos olet varteenotettava maisteri ja vielä väittelet, voit kohdata jostain kannustusta (mm. muilta väitelleiltä) ja menestystäkin sekä jostain tuhahduksia (niiltä, jotka eivät ole ehtineet tai pitävät joutavana viisasteluna).

    Mutta kyllä se lopulta liittyy yliopistouraan - proffaksi ei pääse ilman.

    Väitös on sikäli "helppo" osoitus työtaidosta, että se ruoditaan useinmiten puolueettomasti. Muista työnäytteistä voi osallisilla ja arvioijilla olla omiin pyrintöihinsä ja valtataistoihin liittyviä näkemyksiä. Väikkäri on varmasti oma työ - hyvässä ja pahassa.

    Pää on hyvä olla täysi - jos aikoo maailman selittää - se pyrkii muuttumaan niin laajan työn kestäessä. Väikkäri on vain linja-autokortti, jolla voi päästä liikennöimään alma-materissa opiskelijoiden kera. Sen jälkeen alkaa työ: tieteelliset julkaisut ja oppikirjat. Jotkut tosin laittavat hanskat tiskiin, kun ovat saaneet väiteltyä.

    VastaaPoista
  21. Väittelystä sivuraiteelle.

    Lapsena minun haaveammatti oli yliopiston johtaja.

    Ja jos olisi ollut jotain poliittisia palkkiopaikkoja tyrkyllä, niin opetus- ja kirjastotoimi olisi ollut mieluisin sijoituspaikka.

    VastaaPoista
  22. Ad Anonyymi (väitöskirjoista):

    KKO:n muistioiden tasosta olen hyvin selvillä, ja olen kuullut sekä esittelijöiltä että jäseniltä mielipiteitä, että taso on noussut liikaakin. Ei tyydytä käsillä olevaan ongelmaan, vaan otetaan mukaan ties vaikka mitä.

    Minulla on itsestäni annettu asiantuntijalausunto, jossa muun ohella verrataan IPR-asioiden muistioitani julkaistuihin artikkeleihin. Kun katselin eräitä vanhoja muistioita, huomasin kauhukseni, ettei ajatus ole virheellinen.

    Johannes Leivonen -vainaja kirjoitti esittelijänä ollessaan 1950-luvun lopulla gryndereistä ja osakeyhtiöoikeudesta tasolla, jolle professorit pääsivät vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

    Martti Miettisen esineoikeutta koskevat muistiot ooivat 1950-luvulla täynnä mm. Ussingin ja Vinding Krusen vertailua Enneccerus-Nipperdayhin, BGB:n kommentaariin (Staudinger) ja ranskalaisten tutkijoiden näiden johdosta esittämiin ajatuksiin.

    Itse kiusasin eräitä pöljiksi tietämiäni jäseniä viljelemällä italiaa ja latinaa ja jättämällä myös saksankielisen sitaatit johdonmukaisesti kääntämättä. Tiesin etteivät ymmärrä.

    Tätä ei pidä luulla herjaksi. Nää pöljät pojat saattoivat olla hirmuisen eteviä esimerkiksi kihlakunnantuomari-taitoja vaativissa lainhuuto-, pesänselvitys- tai konkurssiasioissa. Ei normaali oikeusneuvos mahtanut mitään kokurssituomion virheelliselle etuoikeusjärjestykselle. Oli se sellaista kasuistiikkaa.

    VastaaPoista
  23. Olin siellä sen verran lyhyen aikaa, etten kohdannut pöljiä lainkaan. Mielekäs työ, kun mitoittaa muistionsa oikein. Kannattaa muistaa varsinkin jos on nuori ja innokas.

    VastaaPoista
  24. Myöhemmin voi sitten olla vanha ja lennokas... :)

    VastaaPoista
  25. ad pj

    Perusta yksityinen huippuyliopisto jenkkityyliin. Suomesta puuttuu. Tieteitä, joita varten ei tarvitse rakentaa hiukkaskiihdytintä ja ydinlaboratoriota. Kirjat ja äly riittää.

    Jään odottamaan - vai jääkö puheeksi?

    VastaaPoista