Sivun näyttöjä yhteensä

18. joulukuuta 2006

Jäsenkirjan lisälehti

Partiotoiminta pääsi sitten unohtumaan, kun kiinnostui tupakista, viinasta ja villeistä naisista.

Tupakkia opittiin polttamaan. Viinaa ei saanut, vaikka kerran me yhden Reijon kanssa silti hankimme pullon. Päähän meni ja ylös tuli.

Mahdolliset villit naiset kiersivät meidät kaukaa.

Sen sijaan jouduttiin erilaisiin suljettuihin laitoksiin, kuten armeijaan ja yliopistoon.

Mutta lauantaina meillä oli vartion kokous.

Paikkakunnalla - Kauhavalla siis - kuuluu pidetyn jokin tilaisuus partiopoikalippukuntamme perustamisen muistoksi. Kuten hyvä tapa vaatii, perustajia ei kutsuttu ja joku siihen toimeen halukas henkilö ilmoittautui perustajaksi.

Todellisuudessa se meni niin, että lippukuntamme oli aikoinaan ollut olemassa ja nukahtanut. Perustimme sen uudelleen yhden Antilan Riston kanssa, ja toiminta oli hyvin vilkasta tuollaiset viisi - kymmenen vuotta. Oli Lapin erävaellusta, parikin leiriä, menestystä partiotaitokilpailussa, vaeltajia ja kolkkapoikia, ties mitä. Merkkejä suoritettiin ja sähkötettiin.

Asiassa oli se kertomisen arvoinen yksityiskohta, että olin 11-vuotias ja Risto oli täyttänyt 12. Lippukunnan johtajaa ei ollut, koska lupautunut henkilö otti ja kuoli liikenneonnettomuudessa. Isäni sitten joidenkin kuukausien kuluttua lupautui tehtävään, vaikka ei ollut itse koskaan kulunut partioon, vaan retkeili ennen sotia NMKY:n merkeissä ja sotien jälkeen ihan itse.

Ehkä emme tulleet maininneeksi partiopiirin ja järjestön viskaaleille ikäämme. Mutta toiminta alkoi.

Topparin Jussin tallella olevassa virallisessa jäsenkirjassa, johon oli sitten myöhemmin kertynyt epätavallinen määrä merkintöjä, lukee että 2.6.1956 vartiossamme olivat mainittujen lisäksi Haapsaaren Rami, Hämäläisen Risto sekä lauantaina paikalla olleet Sakari Isosomppi ja Tero Aspola. Elon Hannu ei käytännössä jaksanut oikein innostua toiminnasta.

Sakarin olin tavannut tässä välivuosina kerran, runsas vuosi sitten, Topparia ja Aspolaa en vuoden 1963 jälkeen kertaakaan.

Luokkakokous-oireyhtymä oli helppo välttää, koska kukaan ei makeillut lapsuuden ystävyydestä eikä esitellyt myöhempiä saavutuksia ja epäonnistumisia, kerännyt aplodeja tai tarjoillut niitä.

Maailmassa on monia muita yhdistäviä tekijöitä kuin poikavuosien puuhat - näistä kavereista kaksi esimerkiksi oli ilmavoimissa, samoin kuin isäni, ja sellainen asia näyttää antavan syyn kokoontua ja pitää yhteyttä. Opiskelutoveruus saattaa yhdistää pitkään. Entiset duunikaverit pysyvät erikoisasemassa. Sellikavereita minulla ei ole, mutta olen kuullut, että sellaisestakin syntyy joskus pysyvä liittosuhde.

Sotakaveruus eli aseveljeys oli nuoruuteni päivinä usein käytetty perustelu ryypyn mankumiseen toisen pullosta, ja mitä vähemmän veljeyttä oli, sitä hanakammin siihen vedottiin.

Hiekkalaatikkokavereita minulla ei ole, koska hiekkalaatikkoa ei ollut vielä keksitty, kun olin lapsi. Hiekkakasalla kyllä leikin yhden pojan kanssa, joka on tukehtunut viinaan jo kauan sitten.

Tämän muistelman sisältöjä on kaksi.

Ikätoverini naureskelivat parhansa mukaan partiolaisia, ja muistan ainakin yhden Orvokki-tyyppisen pilkkalaulun. Se oli osuva. Partiotoiminta ei ollut 1950-luvulla poliittista muutoin kuin että kaikkein valveutuneimmat äskoledeffarit ja kommunistit katsoivat sen porvarien hörhötykseksi ja kielsivät poikiaan tulemasta mukaan.

Arvio saattoi olla oikeakin, koska johtotehtävissä oli jokin määrä elämässä pettyneitä aliupseereita ja huonompia suojeluskuntamiehiä. Omina partiovuosinani nämä katosivat ja sijaan tuli aika hienoa väkeä, joka oivaltanut nuorison kanssa työskentelyn vuosikymmeniä ennen kuin vallitseva mielipide hoksasi asian. Ihailin hurjasti Piilikankaan Amia, jonka siviiliammatti taisi olla palomies. Hänen johtamisensa oli sellaista, että hän näytti tekemällä edellä kaikenlaisia vaikeita ja mielenkiintoisia asioita. Luullakseni edellä mainittu Jussi, joka toimi pitkään kovan tason kouluttajana Gillwell-kursseilla ja muilla, toimi juuri saman mallin mukaan. Tehdään edellä eikä puhuta paljon.

Partiotoiminnan ihanteita on kuvailtu naurettaviksi. Ehkä ne nyt ovatkin hiukan hupsuja, mutta ei "toisten auttaminen" aivan huonoimpia iskulauseita ole.

Se varsinainen ajatus, joka tulee tavan mukaan tekstin lopussa, on johtamistaitoa koskeva.

Partiotoiminta todella onnistuu delegoinnin ajatuksella. Pojat johtavat poikia (ja tytöt tyttöjä). Ajatus on täysin edesvastuuton - keskenkasvuisia yöksi metsään tai merelle ilman peräänkatsojaa. Mutta se toimii.

Muistimme lauantaisten kavereitten kanssa useitakin omituisia yöretkiä. Mentiin melkein kirjaimellisesti johonkin helvetin kuuseen ja istuttiin ihmettelemässä, että mitähän täällä pitäisi tehdä tai kokea. Mikä on toiminnan sisältö ja tarkoitus?

Kyllä se siitä valkeni, kun maalaispojan vaisto kertoi meille, että erilaiset loitsut ja menot olivat varsin tarpeettomia, mutta silti harmittomia.

Jälkikäteen arvioiden tuo paljon väärin käytetty "verkostoituminen" oli päällimmäinen elämys. Toiset ovat samanlaisia ja viisi poikaa yhdessä saa aikaan selvästi enemmän kuin viisi poikaa erikseen.

Tilaisuus on siis oppia tiettyä vastuun ottamista. Se on tärkeä oppi.

Tässä kirjoituksessa sivuutin tytöt. Kunhan mainitsen, että muistan hyvin, kun isäni oli junailemassa poikien ja tyttöjen järjestöjen ja omaisuuden yhdistämisen ja yhteiset leirit ja retket alkoivat. Sitä pidettiin varmana merkkinä maailmanlopusta. Arvio oli virheellinen.

12 kommenttia:

  1. Ensinnäkin vastuuttomuus on vastuullisen lastenkasvatuksen perusta.

    Nykyään vain sitä että antaa lapselle vastuuta, eikä odota sen tulleen vanhempiinsa ja olevan aloitekyvytön idiootti, määritellään vastuuttomuudeksi.

    Minun ystävälläni on vuoden vanha poika. Olivat sille sitten neuvolassa sanoneet, että lasten hampaat pitää pestää noin 10-11 vuotiaaksi asti, sillä sitä nuoremmat eivät osaa tehdä sitä itse.

    Voi perkele.

    Minä olen periaatteessa ihmisten tappamista vastaan, mutta missä menee itsepuolustuksen raja? Jos joku nyt kerta kaikkiaan olisi venäläisen varoituslaukauksen tarpeessa.

    VastaaPoista
  2. Korvat höröllään kuulisimme monissa tuomioistuimissa istuneen juristi J.K:n näkemyksiä yhdestä erikoisimmista ystävyyden muodoista mitä syntyy suljetuissa laitoksissa, tunnetaan myös ns. vankilapsykiatriana.

    Jotkut ovat kirjoittaneet, mm. Claes Anderssonia elähdyttänyt Andre Gide, tuosta homoystävyydestä kaikkein sitovimpana ja usien myös tuhoisimpana siteenä.

    Sitä varmaan esiintyy Suomessakin?

    VastaaPoista
  3. Löysimme arkistosta aarteita. Vaellusrainoja (S8) Lutin tasavallasta ja Köpön keisarikunnasta vuodelta 1978.
    Digitoimme ja jakelemme eurooppalaisille ja japanilaisille kähmyille. Mukana mm huima ylitys tyvenellä: rinkat selässä, vene täynnä, varalaita 2 cm. Reitti oli suora. Hyvä on päästää nuoret metsiin telmimään ilman (järjellistä) valvontaa. Hyvä ettei vastuu toteutunut.

    VastaaPoista
  4. Kovin erilaisia voivat kokemuksemme olla periaatteessa samantyyppisistä asioista. 1950 -luvun Pohjanmaa on ollut kokonaan toinen maailma kuin 1960 -luvun Helsinki. Liityin partioon 11 -vuotiaana reippaan Tarzan -meiningin toivossa muutaman kaverini kanssa. 15 - 16 vuotiaissa johtajissamme ei ollut kehumista. Stadissa kun oltiin, suurin osa ajasta meni kololla nyhjäämiseen. Meille annettiin erilaisia,lähinnä tylsiä tehtävia, ja silläaikaa teinijohtajamme rupattelivat ruokottomia naisjuttuja tai vertailivat tabukokemuksiaan sekä keneltä ja millaisia oli tarjolla. Kun kaivatun metsäretken aika sitten vihdoin koitti, ilmeni merkittävän osan porukasta olevan täysiä nysveröitä, ja aamulla todettiin muutaman harrastavan lisäksi yökastelua. Äidit olivat ilmeisesti lähettäneet poikiaan reipastumaan partioon vähän niin kuin armeijan esiasteena. Kun pääasiallinen puuhastelu koostui erilaisten solmujen opettelemisesta sain mokomasta vuodessa tarpeekseni. Kaverit jatkoivat ilmeisesti sitkeyttään vielä seuraavan vuoden, ennen kun hekin hyytyivät. Äidin kysyessä miksen viihtynyt partiossa mumisin jotain epämääräistä siitä, etten nähnyt solmuja kovin tärkeällä sijalla elämässäni. Myöhemmin sitten seikkailimme Lapin lumoissa omin päin kavereiden kanssa, luettuamme ensin kaikki K.Kemppisen Lappi -kirjat. Täytyy sanoa, että niistä välittyi joltisenkin siloisempi kuva, kuin mitä kolmen viikon jotos kovimmillaan oli. Mutta ei me valitettu ja hauskaa oli.

    VastaaPoista
  5. Rönkölle

    Tosiaan - onkohan vaatimus heteroilusta suorastaan tasa-arvolain vastainen hengeltään.
    Se, joka tahtoo olla kanssasi, on hyväksyttävä, olipa mies tai nainen?

    Hienoa, että kaappisi avautui.

    VastaaPoista
  6. Sanakirjan mukaan heterogeeninen = epäyhtenäinen, sekalainen, monenlainen, ei-homogeeninen. Jos on kiinnostunut vain yhdenlaisesta (vastakkainen tai sama) eikös kiinnostus ole silloin homogeeninen suhteessa itseen. Miten näitä sanoja oikein käytetään?

    VastaaPoista
  7. Ad Heikki Rönkkö:

    Lulen että tuo tunnettu asia muuttui 60-luvun lopun ja 70-luvun alun aiheutuksesta.

    Minun aikanani homosuhteet johtivat kovin usein itsemurhiin ilmi tultuaan. Olin sivusta seuraamassa, kun Suomen viimeiset siviili-homot tuomittiin rangaistuksiin (1969). Sanoivat olevansa "muuten" asiallisia henkilöitä ja yrittävänsä olla häiritsemättä ketään. Eräs poliisimies oli ottanut asiakseen roikkua kynsistään ikkunalaudoissa jne.

    Silloin jokin muutos oli käynnissä, koska nuoret juristit olivat aidosti kauhistuneita rikosasiasta.

    Ja jos viittauksesi koskee saman sukupuolens suhteita, niin laitoksissa olivat ja ovat myös heterosuhteet pahasti ongelmallisia.

    Sekin oli tuttu ilmiö, että eräät alan miehet onnistuivat petkuttamaan sielun pelastusta tavoittelevia teologian ylioppilaita...

    VastaaPoista
  8. Ad Anonymous:

    Uskon.

    Pohjimmaltani yritän ymmärtää näitä porukoiden muodostumisen historioita. Isäni sai myös livenä ihmisiä innostumaan luonnosta. Olen joskus hienokseltaan harmitellut, että hänen luontormantiikkansa tuntuisi jääneen menneille vuosikymmenille.

    Sellainen ajatus on joskus esitetty, että joillekin kasvaville pojille (en tiedä tytöistä) jopkin suhde lähipiiriin kuulumattomaan aikuiseen voi olla ratkaiseva käänne.

    Nämä partiopoikakaverit puhuivat juuri sellaisesta ilmiöstä.

    Samantapainen asia nousee esiin muistelmissa yllättävän usein.

    Isälleni tuollainen elämys oli historian unohtama Yrjö Karilas, joka siis toimi NMKY:n piirissä ja osasi innostaa nuoria löytämään ominaisuuksia itsestään. Karilaan "Pikku Jättiläinen2, josta kirjoitan erikseen, oli merkillinen kirja - oikeastaan hölynpölyä leikattuna ja liimattuna lukuisista lähteistä, mutta monille sen ajan nuorille iso elämys, jota luettiin ja luettiin.

    VastaaPoista
  9. Sodomiitit, noidat, erakot, hullut - kummallisia valtaväestölle. Uhkaansa en ole koskaan ymmärtänyt. Ei heidän mallinsa niin himoittu ole, että valtaväestö heitä koskaan seuraisi. Silti tuomittu on - mitä kummallisimmin menoin (raudan kanto, taakan kanssa upottaminen, kivittäminen, hyljeksintä)

    Aikamme jalkapuita ovat iltapäivälehtien lööpit. Tuomiovalta on siellä täysin kontrolloimatonta. Muu olisi "sananvapauden" rajoittamista. Eräänkin arvostetun asiantuntijan taipumukset julkaistiin ihan iltapävälehdissä, kun ensin oli tapettu. Tuo ei ole reilua.

    VastaaPoista
  10. Kemppiselle

    Minut kasvatettiin koko lailla partiossa. Sinnehän me karattiin koulun jälkeen. Onneksi emme asuneet Etelässä. Olisi voinut nyhveröinti pitkästyttää. Tosin täälläkin on - muun ohella vanhimmilla lippukunnilla - hyviä perinteitä lähteä Lappiin, Karjalaan tai Nuuksioon. Alle viisitoistavuotiaat ovat viiskytluvulla liftailleet pohjoisen pakkasiin kelotulille kuulemaan suden huikkaa.
    Vieläkö sellaisia nuoria on? Vanhemmat eivät tietenkään enää päästä tuollaiseen.

    VastaaPoista
  11. Kemppinen: "Karilaan 'Pikku Jättiläinen', josta kirjoitan erikseen, oli merkillinen kirja - oikeastaan hölynpölyä leikattuna ja liimattuna lukuisista lähteistä, mutta monille sen ajan nuorille iso elämys, jota luettiin ja luettiin."

    Vaikutuksen se vanhana vintiltä löytyneenä painoksena tekik vielä 1970-luvullakin. Vakiovitsiksi kaverin kanssa muodostui, että ei hyvän tiedon (tai sanotaanko OM:n suosimalla sanalla: seikan) arvoa poistanut se, että se esiintyi myös Pikku Jättiläisessä. Jotenkin se oli (olevinaan?) paljon fiksumpaa kuin sitä osin muistuttaneet Valitut Palat.

    Kirja uudistettiin 1980-luvulla ja sittemminhän nimike lainattiin oikein kirjasarjalle, jossa oli mm. tänään jo mainitun K. Kemppisen Lakitiedon Pikkujättiläinen. Valitettavasti tämä kirja tietysti vanheni nopeammin kuin kai mikään muu sarjan osista. Nythän historiaosiakin on uusittu, olisiko J.Kemppisen aika uusia isänsä opus ja täyttää näin joskus aiemmin mainitsemansa hanke harmaiden partojen sivistystehtävästä, jota hän kaavaili Wikipedian tms. kautta tehtäväksi?

    VastaaPoista
  12. Villit naiset: http://youtube.com/watch?v=jrqEe6XK3VI

    VastaaPoista