Sivun näyttöjä yhteensä

27. joulukuuta 2006

Periodi

Eilinen huomautus kivikauden mahdollisesta autuaallisuudesta antoi aiheen pariin huomautukseen.

Luultavasti emme käsittäisi mitään, ellei meillä olisi käsitystä historiasta. Eläimillä ei ole - paljon. Koira on historiantutkija. Se löytää hajun, joka tuo sen mieleen käskemättäkin esimerkiksi isännän.

Näyttäisi että muurahaisilla, mokomilla, olisi jotain samanlaista ja että niiden haju-kieli sallisi muistin. Ainakin muurahais-tunnustelijat osaavat tulla "kertomaan", että nyt on löytynyt jotain kiinnostavaa, ja kohta koko joukko on säntäämässä juuri oikeaa reittiä kohteelle.

Attenboroughin BBC-porukan Planet Earthin ennen näkemätön jakso alkaa televisiossa 6.1. Äskeinen on kuvattu jaksossa "Life in Undergrowth", joka onkin näkemistäni elokuvista järkyttävimpiä.

"Edistyksen" käsite on ongelma, koska se johtaa riitaan ja erimielisyyteen esi-isien kanssa. Ei kai ennen eläneitä voi vakavissaan arvostaa, jos samalla uskoo, että mepä olemme nyt saaneet aikaan jotain uutta.

"Uutuus" tunkeutui ajatteluun noin vuonna 1 000. "Novitas" saattoi olla juristien keksintö, mitä olisi tietysti voinut epäilläkin. Todellisuudessa lakimiehiä ei ollut tuohon aikaan vielä tai enää olemassa, mutta älkäämme takertuko detaljeihin.

En tiedä riittävän varmasti, oliko aikojen huononemisen ajatus, rappio kulta-ajasta hopea-ajan kautta rauta-aikaan, vain runoilijoiden haikea haave vai yleisempi ajatustapa Kreikan ja Rooman antiikissa. Tuo antiikki alkaa tuntua samalta kuin Yhdysvallat. Kaikki minkä siitä sanoo, on totta, ja valhetta. Aina löytyy jokin auktori, siitä huolimatta, että kirjastot on huolellisesti poltettu useaan kertaan.

"Keskiajan" käsitteen keksi muuan hyväkäs Hollannissa 1680-luvulla, ja sata vuota myöhemmin valistusfilosofit olivat oppineet keksimään myös aikakausille otsikkkoja, tietysti korostaakseen omaa etevämmyyttä verrattuna kaikkeen siihen, mitä aika oli aikaisemmin nähnyt.

Harvempi lienee huomannut, että historiantutkimuksen ja historiatieteen suuri nousu 1800-luvulla liittyy hyvin läheisesti politikointiin. Vuosisadan suurista nimistä melkein äijä kuin äijä oli vähintään ministeri (von Savigny, Thierry jne.). Jopa arkelogiassa yksi ensimmäisistä aika tieteellisten kaivausten suorittajista oli itse Thomas Jefferson, Yhdysvalloissa nääs.

Jacob Burckhardtin "Italian renessanssi" (1860), jota olen kieltämättä tutkiskellut, aloitti koskaan päättymättömän riidan renessanssin määrittelystä, ja saman kirjoittajan maailmanhistorialliset pohdinnat, lukemisen arvoinen historiaessee edelleen, pohtii periodisointia eli menneisyyden jakamista aikakausiin.

Historian ymmärrys on tietysti sidoksissa maallistumiseen eli raamatullisten "totuuksien" hylkäämiseen, ja tämä liittyy tietysti Darwiniin mutta samalla hänen aikalaiseensa, paljon vähemmän tunnettuun Lyelliin, joka osoitti, että maaperä on muodostunut ja että siinä on eri ikäisiä kerroksia. Hirvittävä johtopäätös oli selvä: sitä ei ollut luotu, ainakaan päivässä.

Ja kohta alkoivat fossiileina esiin tulleet kadonneet elämän muodot aiheuttaa levottomuutta.

Olin kerran menemäisilläni Hell's Creekiin (Montana, Wyoming), mutta sinne on helvetin pitkä matka. Kiinnostuneet voivat pohtia, miksi juuri dinosaurukset ja etenkin T. Rex ovat kiehtoneet sata vuotta muitakin kuin paleontologeja. Tosin ennen "Jurassic Parkia" tuntui ainakin Hollywoodissa pitävän taukoa. Muistan kyllä kauhulla 1950-luvun mustavalkoisia B-elokuvia ja olin kiinnostunut, kun televisio tutustutti katsojan tuota hirmulisoa esittäneeseen mieheen - ei ollut digitaalia, joten tarvittiin taitava henkilö hirmuliskon sisään heiluttelemaan päätä ja longottelemaan leukoja.

Tämä on nyt puhdas arvaus. Jos kirjoittaisin tätä lehteen, kysymys olisi yleisön kosiskelusta - liittyisivätkö hirmuliskot tavalla tai toisella amerikkalaisten suosimaan erikoisen primitiiviseen kristinuskoon?

En ole ihan varma, miten toimia, mutta mieleni tekisi kovasti kirjoittaa blogiin pitkiä selostuksia suosimieni tutkijoiden havainnoista ja joskus olen ajatellut, että hankin Armand Colinin putiikilta oikeudet ja käännän Braudelin "Kapitalismin" kaikki 2 000 sivua ranskasta ynnä muista kielistä - blogiin, kukaties rinnakkaiseen. Mutta tuossakin ajatuksessa on huonot puolensa, kuten se, että kirja on sittenkin kovin laaja niin että tosiuskovaiset perehtynevät siihen kammionsa hiljaisuudessa esimerkiksi englanniksi. Siten referaattien laatiminen voisi palvella lukevaa rahvasti enemmänkin. Ja sitä ole tavallani tehnyt jo.

Mutta kukin aikakausi siirtää paitsi himmeän sameat poliittiset arvelunsa, myös luonnontieteensä historiakuvaan ja etenkin aikakäsitykseen. Keskiajan syksy ja kello liittyvät toisiinsa. Braudelin longue durée eli kolminkertainen aika, nimittäin kivien lähes kuulumaton hengitys, maiden ja merien hidasta hitaampi aika, ja niin sanottu historia eli ihmisten täysin triviaalit kohtalot kiertyvät toisiinsa huomattavan samalla tavalla kuin DNA:n kaksoisheliksi.

Nyt vielä hiukan spekulatiivinen uusi, ekologissävytteinen historia ottaa huomioon emergenssin aikakäsityksissään. Ensi jotain on tapahtumaisillaan, ehkä pitkäänkin, ja sitten "kriittinen massa" tavoitetaan ja kaikki muuttaa yhdellä jumalattomalla pamauksella ja muuttuu yhtä peruuttamattomasti kuin erämaan hiekka ydinräjähdyksessä (tai kinkku paistettaessa).

Tuo viimeksi mainittu oli ajankohtainen viittaus emergenttiin ja kompleksiseen ilmiöön havainnollisimmillaan. Tiedämme varsin hyvin, mitä kinkulle tapahtuu, kun se paistuu. Mielenkiintoista on, etteivät kaikki kuninkaan miehet eivätkä kaikki kuninkaan hevoset pystyisi palauttamaan kinkkua raa'aksi, saati siaksi.

11 kommenttia:

  1. Tämä viittaus historian tutkimuksen ja politiikan suhteeseen on taas näitä, joihin viittaaminen omana kouluaikanani johti tiettyyn vinoon katseeseen, mutta sain silti pitää historiantunnit vuorotellen opettajani kanssa.

    Eräs historian tehtävä on legitimisointi. Se on aina hauska prosessi.

    VastaaPoista
  2. Edistys on käsitteenä minuakin askarruttanut viime aikoina. Vaikka olenkin Espoolainen eikä asian pitäisi minua suoraan koskettaa, Sipoon kohtalo Helsingin edistyksen (vai oliko se kehityksen), ja vieläpä välttämättömän edistyksen jarruna herätti kysymyksen siitä, mikä on edistystä tahi kehitystä ja kenellä pitäisi olla valta päättää oikeasta edistyksen tahdista. Jos Sipoon kunnan demokraattisesti valittu valtuusto ei itsenäisesti saa päättää kestävän kehityksen tahdista vaan se muualta määrätään ja vieläpä eksponentiaalisen kasvun mukaisena, puheet hallitusta kasvusta voidaan unohtaa hurskasteluna.

    No, se oli Kemppisen kirjoitusten heräte tämän päivän poliittisessa maailmassa. Mutta kaupallinen tiedeteollisuus, joksi puhtaan kaupallisista lähtökohdista tapahtuvaa tieteen tekemistä kutsuisin, ei ole niinkään kaukana politiikan maailmasta. Molempia leimaa kovin lyhyen tähtäimen tavoitteellisuus. Ja mitä pidemmälle historiaan katsomme, sitä tärkeämmältä tuntuu pitkän aikavälin hyvän tavoittelu. Ikävä kyllä siitä ei palkita eikä päätä silitetä. Tämän hetken tieteessä ja tekniikassa tähdellisiä tutkimuskohteita olisivat nanotekniikan kehittäminen ja soveltaminen jätteiden kierrätykseen ja energian tuotantoon. Materian tuotannon ja jalostuksen tehokkuuden kasvattaminen liittyy tähän kiinteästi. Samoin näiden prosessien tuominen mahdollisimman lähelle loppukäyttäjiä. Ideaalitilanne olisi, jos energian tuotanto, jätteiden käsittely eli ihannetilanteessa sataprosenttinen kierrätys sekä uusien laitteiden valmistus tapahtuisivat kaikki alle kilometrin etäisyydellä näiden tarvitsijoista, tai miksei alle sadan metrin etäisyydellä.

    Tämä toki vaikuttaa idealistiselta hörhöilyltä, muttei ehkä niinkään teknologisten haasteiden vuoksi vaan enemmänkin sen takia, että tämä veisi tuotannon hallinnan pois niiltä, joilla se tällä hetkellä on. Tuloshan olisi entistä tehokkaampi kilpailu monopolistisilla tai kartellisoituneilla aloilla, kuten vesi- ja viemäriverkoissa, sähkön ja lämmön tuotannossa. Nanotekniikassa aineettomilla oikeuksilla tulee olemaan entistä suurempi merkitys kilpailua ja siten myös kestävää kehitystä rajoittavana tekijänä.

    Nanotekniikasta lisää mm. täällä: http://www.zyvex.com/nano/

    VastaaPoista
  3. Ad Alo:

    Olen ollut nyt seitsemän vuotta tehtävissä, joissa on vedetty kissanhäntää tutkimuksen aikatavoitteesta. Tarjoamem 2 - 5 vuotta, mutta kieltämättä firmat sanovat että ei kun kassavirtaa heti.

    Kaikista ihmisistä akateemikko Erkki Laurila oli Suomessa se, joka käsitti pitkän tutkimuksen ja niinpä Suomessa oli koulutettuja ydinfyysikkoja korjaamassa Neuvostoliiton toimittamaa voimalaa sitä mukaa kun nämä olivat rakentavinaan sitä. Ja öljynjalostamo.

    Voi olla että Laurilan työt ovat vähän unohtuneet.

    Kerran hän valitti - kuulteni - että B. Westerholm vei häneltä labrainssit kaapelitehtaalla kuultuaan, että jokin sellainen "elektroniikka" voisi olla aikanaan kova juttu. - Laurila kuoli vasta 1998.

    Kaikki kuusi TKK:n todella kovaa proffaa olivat omaa sukua Valtion Lentokonetehdas 1941-1944. Laurilakin. Ne oppivat jopa mallintamisen ennen amerikkalaisia - kun eivät köyhissä oloissa muutakaan voineet.

    VastaaPoista
  4. Luin pyhinä artikkelin Walesin ruhtinaan, Cornwallin herttuan bisneksistä.
    Hänen maatalouskonglomeraattinsa tähtää pitkän aikavälin suunnitteluun, ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen.
    Viidessä vuodessa yrityksen liikevoitto on noussut 90%.

    Minä pidän sitä kohtuullisena voittona.

    Muistan lukeneeni että Walesin prinssiltä, ruhtinaan vanhimmalta pojalta, oli joku kysynyt tästä, kun perha tapaa kutsua omaa toimintaansa bisnekseksi, että mitä perhe tuottaa, niin vastaus oli ollut "Historiaa".

    Vastaus ei ollut minusta laisinkaan huono, eikä historian tuottaminen ole mikään mitätön ja joutavan päiväinen toimiala, vaan sen, niin kuin minkä hyvänsä tuottaminen, edellyttää markkinoiden tuntemusta ja perehtymistä omaan tuotantoon.

    Walesin ruhtinaan perheellä on pitkä kokemus historian tuottamisesta ja tätä myöten uskoisin että heille on syntynyt myös jonkinlainen käsitys siitä, miten sitä tuotetaan, ylläpidetään ja kasvatetaan.

    Minusta he tekevät äärettömän tärkeää työtä ja eräs minua vaivaavista kamalimmista tulevaisuuden kuvista on ajatus historian loppumisesta.

    Tässä on sitten myös vaara siitä, että historian tuottamisesta siirrytään historian kierrättämiseen, ymmärtämättä sen luonnetta.

    Onnistut kierrätys edellyttää käytännössä melkein aina myös jalostusta ja mm. tekstiilikuitujen ja paperin onnistunut kierrätys tarkoittaa monasti myös uuden kuidun lisäämistä.

    VastaaPoista
  5. Braudel pitäisi suomentaa. Ellei sitä olisi kirjoitettu niinkin hankalalla kielellä, olisin sen jo tehnyt parempien puutteessa - niin aina - itse.

    Onneksi sitä voi lukea ruotsiksi.

    VastaaPoista
  6. Menisikö jako jotenkin niin että perustutkimus - soveltava tutkimus - tuotekehittely. Tuo 2-5 vuotta viittaisi juuri tuotekehittelyyn talouselämän varoin?

    VastaaPoista
  7. "Jacob Burckhardti pohtii periodisointia eli menneisyyden jakamista aikakausiin."

    Historian jakaminen periodeihin onnistuu hyvin, kun katsoo tarpeeksi kaukaa ja etäältä. Satojen vuosien taakse kun on helmpompi haarukoida.

    Vaikeampaa varmaankin on analysoida omaa aikaansa ja siihen liittyviä yhteiskunnallisia ja henkisiä virtauksia. Ja pohtia mistä meidän aikamme muistetaan aikojen mentyä ja miksi sitä ehkä tulevaisuudessa nimitetään.

    Varmaa on ,että jokainen ihminen kokee aina elävänsä omana elinaikanaan jonkinlaista historiallista murrosaikaa. Täytyyhän juuri minun aikani, totta kai, olla jollain tavalla erikoinen.

    Sinuhen ´ja Babylonin suurklähettilään keskustelu kuvaa aika hyvin tätä:

    "Hänellä oli mukanaan mitä hienointa vuorten viiniä ja hän vakuutti, että yhä useammat merkit ja enteet Mardukin tornissa todistivat vakuuttavasti maailman ´vuoden olevan kulumassa kohti loppuaan. Siten hän ja minä tiesimme elävämme maailman iltaruskon aikaa ja yö oli edessämme ja paljon mullistuksia oli tapahtuva ja kansoja pyyhittäisiin pois maanpinnalta..."

    Tietenkin tässä pätkässä kuuluu toka maailmansodan tykkien tulevat , etäiset jyrähdykset, mutta kuitenkin mielestäni tässä on sellaista ihmisen historialliseen tajuun ja asenteeseen liittyvää.

    Hyvä analyysi omasta nykyisestä periodistamme on myös tämä:

    "Sivilisaatiokehityksen myötä Jumala loittonee maailmasta, kuten tekivät antiikin ja Egyptin lukuisat jumaluudet, kadotakseen lopulta kokonaan. Perikadon aika on materian aikaa, hengen, ikuisuuden, syvyyden ja sisäisyyden loittonemista teknisen hallinnan tietä.

    Hengetön ihminen miettii kivettyneessä ympäristössään, miten saisi aikansa kulumaan."

    J.Relander

    Eikös tässä ole pointtia? ja viimeinen todistus perikadosta tulee kun avaat television.

    (+Relander muuten väittää, että elämme historiatonta tätä päivää.)

    VastaaPoista
  8. Jos ajattelisin että eletään edistystä, niin en pelkäisi tulevaisuutta.

    En kykene kaikkien murhien ja sotien ja raiskausten keskeltä näkemään oikeastaan minkäänlaista toivonpilkahdusta.

    Pahinta on siis jos ei ole tulevaisuutta. Jäisivät vain rotat ja torakat.

    Ei jäisi edes tuota koiraa joka tietää historiansa hajuista. Niin tietää muuten kissakin ja moni muu eläin.

    Ihmisen hajuaisti on surkastunut.

    VastaaPoista
  9. Heh. Mainio emergenssin määritelmä.

    Tästä voisi tehdä kokeen.Pyydetään Kari Enqvistiä palauttamaan kinkku siaksi.
    Jos hän onnistuu, käännyn umpireduktionistiksi kohtsillään.

    Suomentakaa nyt ihmeessä joku ranskaa taitavainen se Braudel, niin ettei tarvi olla pelkkien ylimalkaisten referaattien ja johdantokurssien varassa.

    Kyseessä on kuitenkin eräs 1900-luvun historiatutkimuksen suurimmista klassikoista.

    Mutta tämähän ei tietenkään ole riittävä perustelu kustantajalle.

    *
    Eikös Burkhardtin historiakäsitys ollut jyrkästi antihegeliläinen ja pikemminkin schopenhauerilainen - siis enemmän sattumaa kuin jotain "luonnollista tai yliluonnollista" tapahtumainkulkua (siten myös perioidisointia) kannattava?

    VastaaPoista
  10. Braudel, niin suomentakaa se. Milenkiintoista ja olen jo viritellyt asiaa, mutta kustantaja puuttuu. Kovin pienellä ei rahkeet riitä. Niin ja ei Marc Blochiakaan ole kovin suomennettu - Historian puolustus tosin on. Toisaalta, pitäisikö ensin suomentaa Braudelin Välimeri, tuo mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa nimenstä huolimatta Filip ei juuri ole läsnä? Ja sitten on vielä se ranskalaisuus, sekin kait pitäisi, mutta ehkä joskus kun aika on meikäläisen jättänyt.

    Alexius Manfelt

    VastaaPoista
  11. Jos nyt sitten ihan vähän kapitalismista ja arkipäivästä, Braudelin hengessä ja, tietysti myös, egosentrisestä näkökulmasta.

    Erilaiset lässyttäjät ovat selittäneet miten pitäisi ratkaista ja selittää kaikki ristiriitatilanteet ja pyrkiä etsimään sellainen vaihtoehto, kompromissi, jonka kaikki osapuolet ovat valmiit hyväksymään. Tämä sopii kyllä minulle, mutta minä en siihen ala.

    Minä kannatan Euroopan Unionia, monella tapaa, minä pidän sitä hyvänä asiana. Mutta taas, kaikki mitä minä kannatan, ei ole ainoastaan hyvää ja kaunista, vaan se vain on vähämmän huonoa ja rumaa, kuin vaihtoehtonsa.

    Minä olen omalla blogillani puhunut alteraatiostressistä. Siitä miten monimutkaistuva yhteiskunta ja jatkuva oppimisen tarve aiheuttavat ahdistusta.

    Olen omalta vaatimattomalla tavallani mukana poliittisessa toiminnassa ja tapaan silloin tällöin joitakin ihmisiä, joilla otaksutaan olevan jonkinlaista valtaa. Muutamaankin kertaaan olen törmännyt heidän avatessa suunsa hämmästyttävään näköharhaan, joka saattaa johtua korkean ilman alan aiheuttamasta mielenkiintoisesta vauriosta, jossa munuaiset alkavat tihkua aivoverenkiertoon, ja silloin potilaalla on eräänlaisia kaikkivoipaisuusharhoja, ja tässä tilassa on sitten kerrottu minulle, miten globalisaatio on poliittinen tahdon asia, josta voidaan päättää poliittisesti.

    No eihän se tietysti ole täysin perätön väite, voinhan minäkin vaikuttaa sateeseen, avaamalla sateenvarjon, mutta ei se se estä silti puron nousemista.

    Maailma muuttuu, ja globaaleihin ongelmiin kansallisvaltiot eivät ole riittäviä toimijoita, mutta toisaalta ylikansalliset organisaatiot eivät ole parhaita välineitä ratkaisemaan lokaaleja ongelmia.

    Tästä syytä minä kannatan Euroopan Unionia, mutta tästä syystä sitä olisi kehitettävä niin, että sitä käytetään niitten ongelmien ratkaisemiseen, joihin se soveltuu.

    Tästä syystä minä en myöskään kannata EU:n laajenemista, siihen tapaan, kuin ns.poliittiset päättäjät ovat sitä laajentamassa.

    Minä olen yrittänyt aina silloin tällöin muistuttaa ihmisen yhteiskunnan kompleksisuudesta.

    Ihminen on hierarkkinen eläin. Se että ihminen on kehittänyt yhteiskuntaa, johtuu siitä, että ihminen on hierarkkinen eläin, joka toimii organisoidusti.

    Ja loput sitten on sitten Sanoma Ihmiskunnalle. Jotenkin tuntui sopivalta, että se on kirjoitus numero 1940.

    VastaaPoista