Sivun näyttöjä yhteensä

24. joulukuuta 2006

Liikatunteellisuudesta

"On punanen kuin perse jouluna." (Hailuoto, 1933).

* * *

Ilkka Malmbergin "Tuntematon sotilas" -sarja on hyvä. Tänään - jouluaattona - jäi kuitenkin tärkein huomaamatta, kun aiheena oli romaanihenkilö Määttä.

Määttä on täysin epäsentimentaalinen. Hän ei siis haksahda liikatunteellisuuten eikä edes tunteellisuuteen.

Väinö Linna taisteli omien tunteittensa ja omien riivaajiensa kanssa; "Päämäärä" ja osittain "Musta rakkaus" ovat tunnemuhennosta.

"Tuntemattomasta" tekee niin suuren teoksen sen täysin uudelleen piirretty tunnekartta.

Maasto- ja retkeilykartoissa ja maantieteellisissä kartoissa on melkein kaikkien tuntema värikoodi. Alava maa on vaalean vihreää, ja siitä vihreä tummentuu muuttuakseen kellervän kautta ruskeaksi.

Linnan "hypsometria" on uusi, ja siitäkö suututtiin. En tiedä, käytetäänkö tuota englannin sanaa suomessa, mutta minua se huvittaa, koska myöhäisantiikin tyyliopas, Pseudo-Longinuksen "Peri hypsos" on suomennettu oivallisesti nimellä "Korkeasta tyylistä" - siis "korkeuksista".

Pahiten pilkattu henkilö romaanissa on sotilaspappi, se pienisieluinen. Hänen tehtävänsä olisi uida tunteiden maailmassa, ja sitä hän ei osaa. Pahiten pilkattu tunneilmasto romaanissa on runebergilainen hurraa-isänmaallisuus, sillä puhujilla on käsitys sen onttoudesta.

Lammio on ontto mies. Hänen sisällään ei ole paljon mitään. Jos hän olisi oikea henkilö ja saanut "Tuntemattoman" lukeakseen, hän ei olisi käsittänyt siitä mitään. Hän olisi hakenut punakynällä painovirheitä, koska häneltä puuttui romanin lukijan peruskyky - kyky kauhistua: tässä puhutaan minusta.

Kun luen kaksi sivua Tshehovia tai 900 sivua Dostojevskia, tunne on sama. Tämä on äärettömän tärkeää, mutta en tiedä miksi.

Lehto on gangsteri. Riitaoja on Eino Leinon "Tumma", joka oli syntymässään säikähtänyht - näki kauhut kaikkialla, haltijat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä. Rokka on diabolinen hamo, joka tunnemestaruuden alla on paholainen, juuri niin kuin Lampinen sanoo sarjamurhan jälkeen:"Olet piru mieheksi". Ja romaani on kaksosjumalien Lehtosen ja Kariluodon kehittymisen ja tuhoutumisen tarina.

Miesten yhteisö kieltää tunnekoodit eli tuon "hypsometrian". Sananparret ja sutkaukset ovat aivan täynnä tätä aineistoa, korkealle lentävien ajatusten kuohitsemista terävällä puukolla ja kertakaikkisesti. Romaanissa näitä kuohareita on Lehto ("Älä jauha paskaa") ja etenkin Rahikainen, joka osoittaa puheilla ja teoilla, mikä maailmassa on tärkeää - ruoka, nainen, viina.

Mutta juuri Rahikainen laulaa "Elämää juoksuhaudoissa". Kyynikko ei osaa d-kirjainta, jonka tilalle tulee t. Liikatunteellisuus on sittenkin sallittua, kunhan se tulee kaavan mukaan.

Nämä samat miehet jotka elivät ja puhuviat kuin pulloperse siat, olivat kaikkein imelimpien iskelmien kestokuluttajia. Heidän takiaan Toivo Kärki ja "Liljankukka" nousivat suuruuteen sodan aikana ja slaavilainen, liikatunteellinen romanssi ("Ruhtinaan viulu", "Sisar hento, valkoinen") kohosi kestosuosioon.

Imelä iskelmä on sama huume kuin raaka seksi ja tiukka viina.

Herrasväki tunnustaa nuo samat asiat, mutta konstailee iskelmän taidelauluksi, seksin erotiikaksi ja tikkuviinan konjakiksi, vaikka yksinkertaisempikin ymmärtää, että alkoholijuoman on oltava helppoa ottaa ja koreaa oksentaa.

Joulu on ylitunteellisuuden juhla. Maalainen joulu on murennettu pala palalta kuten talollisten ja mökkiläisten maailma muutenkin. Kansakoulun sivistyshanke on tässäkin onnistunut. Kansa on istutettu biedermayer-maailmaan eli 1800-luvun alkupuolen tunteellisuuteen.

Pappilan ja torpparin tai upseerikorsun ja miehistökorsun kamppailun on voittanut ensin mainittu - pappila ja papin pojat perkeleet.

Voitot ovat aina vaarallisia. Pappilat ovat kadonneet - verotussyistä. Pappilakulttuuri on kadonnut. Kansakoulut ovat kadonneet.

Suomen joulu voi olla muuttumassa, mutta hitaasti. Suomalaiset jouluineen pääsevät vielä Unescon maailmanperintölistalle. Tänäkin vuonna moni on noussut vuorollaan todistamaan, ettei tällaista ole liki missään muualla.

Olin minäkin kerran joulun Los Angelesissa, muta pistelin episkopaaliseen kirkkoon, siis sellaiseen paremmille ihmisille tarkoitettuun, ja jouluuntui se siitä.

Meillä ei kyläillä eikä istuta hotellissa pelaamassa korttia, vaan käydään haudoilla. Virallisesti maassa vallitsee rauhan ohella hyvä tahto, mutta lasten joulussa on ikävän paljon legendaa. Kyllä kaupungeissamme nyrkki heiluu ja sammuneet örähtelevät, vaikkei se niin tilastoissa näy.

Itse kannatan joulupornografiaa eli kaikki pitkän kaavan mukaan. Mikäs kun siihen on tottunut niin kuin vanha isäntä pankolta putoamiseen.

Monen monta vuotta olen lukenut itse ääneen jouluisaa tekstiä, mutta nyt hyvä Radio 1 lähettää kolmena joulun aamuna kello 9 Tuomas Anhavan legendaarisen jouluherkun, vuodelta 1982 peräisin olevan luennan Frans G. Bengtssonin "Orm Punaisesta", "Kuinka Tanskan kuninkaissa joulua juotiin (ja paikalla ollut skaldi sai aiheen sepittää runon pään olutsammioon tipahtamisen turmiollisuudesta).

* * *

"Nyrkki silmään eikä oteta kuin jouluks pois" (Nivala 1933

9 kommenttia:

  1. Linna loi aseveljistään tyyppihahmoja. Malmberg analysoi niitä syvyyksiin asti. Pojat rintamalla tuskin huikeasti analysoivat. Esimiesten pöhköily ja vihollisen luoti harmittivat. Joskus jopa tuossa järjestyksessä. Jumalan, kuoleman ja kadotuksen pelko hitsasi yhteen.

    En voi pitää Lehtoa suorastaan gangsterina. Hän näytti olevansa yhtä hauras kuin Riitaoja. Todellinen sissi ei jää keljuilemaan heikommilleen. Onneksi Rokka oli piru miehekseen. Ei ollut ainoa. Siksi puhumme jouluisin suomea - toistaiseksi - kunnes sulamme euroopan yhdysvaltoihin. Nelkytluvulla oli vaara tulla liitetyksi idän yhdysvaltoihin.

    VastaaPoista
  2. Olin muutamia kertoja joulupukkina Itä-Suomessa. Aattoon toi mukavaa tekemistä ja lippukunnalle tuloja kesäleiriä varten. Tunnelmat vaihtelivat yltäkylläisestä niukkuuteen. Pukki oli kaikkialle yhtä tervetullut.

    Kyynel puski silmänurkkaan erään talon jälkeen. Kaikesta näki, ettei yltäkylläisyydestä ollut tietoakaan. Noin yksi lahja per nenä. Isännälle koskenkorvapullo. Lapselle sukset. Äidille sähkövatkain. Oli kovin hiljaista.

    Etelä-Suomessa ei samaa tullut vastaan.

    VastaaPoista
  3. Joo, vaikka en olekaan mies, niin vältän minäkin liikatunteellisuutta.

    Mutta kuule hyvä bloginpitäjä, olen kovasti hyvin viihtynyt tämän vuoden näiden kirjoitusten ääressä!

    Teksteistä näkyy että et ole osannut päättää mikä sinusta isona tulee ja sen takia aiheet tulevat ihan vaikka mistä.

    Hauskinta on että vähän väliä mietit että minkä takia ylipäänsä jotain blogia pidät yllä. Etkä voi olla pitämättä.

    Ole kiltti ja jatka eläkä tee mitään tyhmiä uudenvuoden lupauksia bloggiutumisesi suhteen!

    Joulukaavasi on varmaan jo alkanut, joten ole rauhassa!

    VastaaPoista
  4. "Voitot ovat aina vaarallisia. Pappilat ovat kadonneet - verotussyistä. Pappilakulttuuri on kadonnut. Kansakoulut ovat kadonneet."

    Mutta yksi tulee takaisin. Ensi vuodesta "Suomen raskaassa" otetaan käyttöön kanta-aliupseerijärjestelmä på nytt. Näin lehtitiedon mukaan.

    Tyhmempi voisi ihmetellä, miksi aikaisempi toimiupseerijärjestelmä rikottiin ja kaikista skabbareista tehtiin "akateemisia" vaikka sotilaskoulutuksesta millään tasolla on kaikki akateemisuus kaukana.

    VastaaPoista
  5. Lammio kai oli täysin oppinut. Alempi kadetti kiersi kiltisti auringon kanssa, että ylemmällä oli varjo lukea - vielä joitakin vuosia sitten. Vain järjettömyyteen yltävä kuuliaisuus saa tiukassa paikassa linjat pitämään hengen menoon saakka. Kivien polulle asetteleminen oli sormiharjoitus - aika tyhmä tosin.

    VastaaPoista
  6. Äh sotaa jouluna. Riittää arjeksi. Tämä muisto on ihan mukava. Olimme poikkiin kansa suunnittelemassa vaelluskilpailua talviseen Uramojärven maastoon. Ajettiin kaverin maasturilla. Hirveä lumipyry. Tuosta oikeelle - minä kartan kanssa. Kummasti oli kumpareinen. No keskellä äestettyä peltoa olimme. Siitä jotenkin pois löysimme tielle, joka johti korkeammalle ja korkemmalle - aivan taivaan pankolle. Emme olleet enää kartalla. Tuli maalaistalo. Navetankulma. Kaasuvalo. 30 astetta pakkasta. No siitä kolistamaan. Kuuskymppinen pariskunta siinä iltaa kuin jouluaattoa alkamassa viettää. Ransistoriratiosta jumalanpalvelusta tuli patterin varassa.
    Anteeksi, jotta myö näin ehtoolla vaivataan, mutta miten myö tästä Joensuuhun?
    No Tuosta... oli vastaus. Lie viimeisiä taloja, mihin ei vielä sähköä ollut saatu. Ja se elämä. Herkkää, hiljaista, Pohjois-Karjalaista. Jutustelu ujoa. Mutta löydettiin Joensuuhun.

    VastaaPoista
  7. Pitäisi sen verran taiten olla sen tunteen kanssa, ettei laulaessa ala itkemään itse, laoui sitten kuinka hyvin hyvänsä, mutta sen verran komiasti pitää kuitenkin laulaa, että menee kuulijalla luuta myötän

    VastaaPoista
  8. Kirjoitan tämän vai jättääkseni yhden näkökulman Väpään.

    Opiskelijapoikana asuin Tampereella Eteläpuiston eteläpäässä. Aamuisin mennessäni jalkaisin yliopistolle tapasin Väpän kusettamassa kahta beageaan. Minä sanoin tietysti kohteliaasti: "Huomenta kirjailija", johon Väinö vastaamaan "Huomenta Antti".

    Kymmenien aamujen takia meistä tuli ystävät.

    VastaaPoista
  9. "Tuntemattoman" pienisieluisen sotilaspapin tunnekyvyttömyyttä kompensoidakseen tällainen maallikkokristitty teki tunteiden virtuaalisen valtameren, joka löytyy osoitteesta www.taiwas.net/tunteet

    VastaaPoista