Sivun näyttöjä yhteensä

7. joulukuuta 2006

Itsenäisyyspuhe Kauhavalla



Aloitan kovin kummallisesti.

Freud oli väärässä, Darwin oikeammassa.

Tämä väite liittyy Suomen itsenäisyyteen ja itsenäisyyden juhlimiseen.

Freudin vuosisata eli 1900-luku oli pahuuden vuosisata. Saimme kokea järjestelmällistä pahuutta enemmän kuin kukaan olisi välittänyt ja enemmän kuin 1600-luvulla, jolloin keskeinen Eurooppa oli tuhoutua turhiin sotiin, enemmän kuin 1500-luvulla, jolloin vieraan mantereen valloitus toi mukanaan taudit ja tappoi yhdeksän asukasta kymmenestä, ja enemmän kuin 1300-luvulla, jolloin Jumalan lähettämäksi käsitetty tauti eli rutto oli kuitenkin läheisesti ihmisten tekojen eli kaupunkien ja kaupankäynnin matkaansaattama.

Viime vuosisadalla, jolloin Suomi itsenäistyi, Hitlerin, Stalininin ja Maon nimessä harjoitettu julmuus ja tappaminen tavoitti tieteellisen tarkkuuden ja teolliset mittasuhteet.

Silti keskityimme yksilöön. Löysimme Freudin ja muutamien muiden opastuksella ihmisyksilön lapsuuden ja sen ratkaisevat vaikutukset ihmisen myöhempään kehitykseen.

Niin me keskityimme yksilöihin ja annoimme tuhoisille joukkoliikkeille mahdollisuuden. Onneksi ei tarvitse sanoa, kumpi oli pahempi, Tsheka (NKVD) vai Gestapo. Mutta kansakuntien myöhemmistä vaiheista päätellen Neuvostoliitto oli paljon pahempi. Saksa nimittäin toipui, vaikka aikaa siihen meni.

Oma itsenäisyytemme alkoi huonoimmissa mahdollisissa merkeissä eli väkivallan ja valheen keskellä. Väkivalta oli vapaussota sivuilmiöineen ja valhetta oli itsepintainen halu olla tunnustamatta, mitä puolin ja toisin oli tullut tehdyksi.

Tästä raskaasta perinnöstä meidät tuli vapauttaneeksi Talvisota, jonka monia merkityksiä esimerkiksi ulkomaalaiset tutkijat eivät onnistu tajuamaan.

Darwinin teoria ymmärrettiin väärin. Se näyttää olevan kaikkien uusien, hienojen ajatusten kohtalo. Tässäkin tapauksessa asialla olivat opetuslapset. Darwinin sanoista "survival of the fittest" tuli "vahvimman henkiinjääminen" pienellä silmänkääntötempulla. Darwin oli kyllä ajatellut englannin sanaas "fit" sellaisessa yhteydessä kuin peipposen nokka, joka sopii ja soveltuu tietynlaisten siemenien nokkimiseen tietynlaisista kävyistä. Siis parhaiten sopivan henkiinjääminen.

Vahvuuden eli voimakkuuden nostaminen bioligseksi tosiasiaksi ja sen siirtäminen poliittiseksi aatteeksi oli yksi viime vuosisadan synkkien suuntausten kauheuksista.

Takaisin biologiaan palauttaen on ihan helppo nähdä, että sotaurhojen yhteisö kuolee sukupuuttoon nopeasti, kun nuoret miehet keskittyvät kolhimaan toisiaan hengiltä.

Sellaisen menon estää kulttuuri, tuo usein mainittu ja merkitykseltään hyvin hämärä sana.

Työnjako on sellainen, että nuoret ihmiset jatkavat eli pitävät yllä sukua ja vanhat ihmiset jatakavat eli pitävät yllä kulttuuria, siis sellaisia elinolosuhteita, joissa lapsilla on tilaa varttua ja soveltuvimmilla taas vuorollaan jatkaa sukuaan.

Saavutettuani itsekin melkoisen iän olen, kuinka ollakaan, tullut tuumineeksi, että nykyisessä elämänmenossamme sekä lapset että ikäihmiset joutuvat kokemaan vääryyttä.

Olemme nyt elelleet nuorten aikuisten maailmaa parisenkymmentä vuotta, ja nämä nuoret aikuseit ovat onnistuneet meillä kaatamaan suurimman osan pankeista, tuhoamaan kokonaisia elinkeinoja ja toimittamaan eri tavoin puille paljaille suuren määrän muita.

Tämä nyt ei ole mikään oivallus, mutta useimmiten se esitetään moralisoiden eli paheksuen sormi pystyssä.

En moralisoisi. Teen pahempaa eli sanon että nuorten aikuisten ylivalta on tuhoisa resepti.

Kaikki on kiinni lapsista eli siis sellaisista kestävistä rakenteista, joiden turvin lapset aikuistuvat ja kouliintuvat.

Me emme esimerkiksi tarvitse huippututkimusyksikköjä, vaan peruskoulua ja ammatillista koulutusta.

Ellette satu tietämään sitä, edustan itse huippututkimusta ja olen päätynyt tehtäviin, joissa koulutan aivan ihmeellisiä osaajia tohtoreiksi. Tämä on helppo todeta juhlapuheessakin, koska ei se minun ansioni ole eikä valintani. Kunhan nyt olen sattuman kauppaa päätynyt sellaisiin tehtäviin, että Nokian pojat haluavat Berkeleyhin mukaan ja kysyvät välillä aivan vakavissaan, että mitäs seuraavaksi tehtäisiin.

Mutta olen siis sitä mieltä, että nämä huiput ovat kuin ongen korkkeja. He pulpahatavat pintaan omalla painollaan niin ettei heissä ole niin kovin paljon opettamista, pikemmin perään katsomista, etteivät tärvele itseään - ja toisia.

Jatkuvuutemme riippuu siitä, että kaikki lapset saavat sopivaa opetusta ja tietenkin ennen sitä elämise kannalta välttämättömän ravinnon ja suojan. Tämä ei toteudu. Maassamme on alaikäisiä eli lapsia heitteillä enemmän kuin ennen. Henkinen ja yhteisöllinen heitteilläolo on ehkä pahempi asia kuin uniin tunkeutuva sodanvaara tai elämää repivä nälkä - näihin kahteen on lääkkeet.

Jatkuvuutemme riippuu myös siitä, että me vanhat, jotka olemme jo suorittaneet biologiset tehtävämme, voimme suorittaa yhteisölliset tehtävämme, jotka painottuvat elämän viimeisiin vuosiin.

Meidän tehtävämme on välittää sitä yhdeksääkymmentäviittä prosenttia kokemuksesta, tiedosta ja viisaudesta, jota on mahdoton vangita kirjoihin tai muihin tietoverkkoihin. Tehtävämme ei ole vaalia omaa ruumistamme nuorten tavoin eikä myöskään kierrellä päämäärättömästi keksimässä itsellemme vähemmän keinotekoista viihdytystä.

Näyttäisi että juuri meillä pikapuoliin eläkkeelle siirtyvillä olisi tähän mahdollisuuksiakin, koska emme ole oikein oppineet nuorimpien johtavaa ajanviettä, joka näyttää olevan kaupoista osteleminen eli kulutus. Me olemme vielä tekemisen aikakauden edustajia, joista monille on arvokasta tehdä jotain omin käsin ja omasta päästä, vaikka sitten tulos olisi vähän huonompikin.

Tämä ajatus olkoon nimeltään villasukkateoria. Kaupoista ja toreilta saa vaikka kuinka halvalla villasukkkia, kenelle ne nyt Goretexin rinnalla kelpaavat. Itse kudotuissa sukissa on kuitenkin jotain. Ja jotain on siinäkin, että meillä on tapa ja taito miettiä, että neulotaanko sukkia vai kudotaan, kun niitä ei kumminkaan ommella eikä käytännössä edes parsita. Toisin sanoen kielemme säilyttää täsmällistä tietoa tavoista ja teoista, ja olisi hyvä, että tuokin tieto siirtyisi seuraaville sukupolville.

Puhun villasukista korostaakseni, ettei vanhuus ole arvo sinänsä ainakaan esineissä tai työtavoissa. Risuaita on yhtä tarpeeton kuin risukarhi. Ja sivumennen sanoen aitaaminenkin kohdistuu nykyisin ihmisiin eikä elukoihin.

Nuorilla on tapa ja tahto väheksyä vanhojen varoituksia, ja hyvä että on. Kyllä jokaisella sukupolvella on lupa tehdä itse omat erehdyksensä. Olisiko vanhojen hiljainen tieto sitten todella omaksumisen arvoista tällaisessa maailmassa, jossa muutokset ovat olleet niin mahdottoman suuria?

Olen itse tämän paikkakunnan poikia. Sitten nousin junaan ja matkustin muualle, eikä ole tehnyt mieli takaisin. Joku näyttää hävittäneen isoisäni talonkin. Hyvä niin. Aika mahdoton kapine se olikin.

Kun lähdin täältä nuorena, Kauhavan yhteiskoulun ja armeijan käyneenä, en käsittänyt toimivani muodin mukaisesti. Muoti oli silloin niin sanottu maaltapako, joka yltyi raivokkaisiin mittoihin 1960-luvun lopun suuressa murroksessa.

Edelleenkin osa porukoista käy korkeammat koulut kaupungeissa, myös Helsingissä, ja jää niille teilleen, ansaitsemaan leipäänsä valtakunnallisen mittakaavan asioissa, kuten itsekin tein, tuomarina eri ylioikeuksissa. Toiset tovereistani palasivat, esimerkiksi opettamaan matematiikkaa yhteiskoulussa ja hoitamaan alueellisia asioita. Kolmannet tekivät työnsä, monissa tapauksissa hyvin menestyen, ja ilmaantuivat viettämään eläkepäiviään seudulle, joka viehättä tuttuudellaan.

Tätä nykyä juurien etsiminen tai kumminkin niiden tunnustaminen näyttää olevan muotia. Voi olla, että se on väistyvä piirre, mutta voi olla niinkin, että se on vastaus kovin ohueen kansainvälistymiseen, jota näemme joka puolella ympärillämme. Itse olen ainakin niitä, joiden mielestä on hyvä onni ja hieno asia, että on jostakin kotoisin, ja ihan mahdoton onnenpotku on se, että miehellä on sekä kotipaikkakunta että asuinkunta. Olen ollut neljättäkymmentä vuotta kirkkonummelainen, ja sitä on oudoksuttukin, vaikka sattumahan siinäkin seppänä oli. Lapsillani on kotiseutu, tuo sama Kirkkonummen kunta, ja näyttäisi siltä, että myös lapsenlapset liittyvät samaan etuoikeutettujen piiriin.

Mutta en olisi tässä juhlapuheessa enkä todellisuudessakaan taipuvainen nostalgiaan eli en halua herkistellä menneiden muistojen vuoksi enkä ole katselemassa itselleni tontinmaata täältä. Kirkkonummellakin on oikein kaunis hautausmaa.

Aloitin Freudista ja Darwinista koska halusin päätyä kielen viisauteen: meillä on isän maa ja äidin kieli. Isänmaa ei tarkoita peltoja eikä parselleja, vaan tätä Suomen valtiota, joka on nähdäkseni nyt itsenäisempi kuin koskaan. Itsenäisyys kun ei tarkoita erakoitumista eikä liittoutumatta. Kyllä ihminenkin voi olla hyvin itsenäinen ja silti asioida osuuskaupassa. Me asioimme Euroopan Yhteisöissä, koska siinä on jotain samaa kuin osuustoiminnassa sata vuotta sitten. Oikeastaan osuusmeijeri olisi parempi esimerkki, mutta niitä ei oikeastaan enää ole. Ajatus on kumminkin yksinkertainen: panemalla lantit samaan pinoon kavereitten kanssa pärjää kukaties paremmin.

Osuustoiminnan mainitseminen edellyttää mainintaa yrittäjyydestä. Ehkä viittaan tässäkin omiin kokemuksiini. Yksi varhaisista valokuvista, joissa esiinyn, on otettu tuossa kirkonristillä kulkueesta. Järjestäjänä oli Kauhavan yksityisyrittäjät r.y., olen kuvassa isoisäni sylissä. Isä saattoi olla Helsingissä opiskelemassa tai missä lienee ollut riennoissa.

Yrittäjyys melkein katosi kielestä sanana, ja joittenkin korvissa sillä oli huono kaiku. Tämä on kuitenkin siitä erikoien maakunta, että täällä on osattu arvostee sekä yritystoimintaa että yritteliäisyyttä.

Juuri ainuttakaan Kauhavalta vuosikymmenien takaa muistamistani liikeyrityksistä ei ole enää olemassa. Se on täysin luonnollista.

Vanhat ajattelumallit ovat osoittautuneet puutteellisiksi. Jotkut olivat sitä mieltä, että maa on ainoa pysyvä - että maa on ikuinen. Ei se ole, ainakaan toimeentuloa ajatellen. Toiset olivat erikoisen kiivaasti sillä kannalla, että työ on kaiken perusta ja työn ääntä on siksi kuunneltava. Sekin oli liian yksipuolinen ajatus. Toistaiseksi ei ole osattu panna selvästi päivältä sitä ajatussuuntaa, jonka mukaan pääoma olisi kaiken muun perustus eli että raha vähän niin kuin ratkaisi. Useat ovat jo oivaltaneet, että ei se rahakaan ratkaise, vaan käytännössä taito päätellä ja arvata, mihin ne rahat pannaan.

On tullut tavaksi sanoa, että elämme tietoyhteiskunnassa, ja se on ihan hyvä sana sellaisille, jotka lukevat lehdistä vain otsikoita. Tietoyhteiskunta ei kuitenkaan tarkoita internetiä ja matkapuhelimia, vaan tiedon ja osaamisen merkityksen oivaltamista ja kuka ties niiden merkityksen kasvamista.

Oivallinen tieto ei ole yhden ihmisen eikä pienen joukon saavutettavissa. Viimeksi kuluneet kymmenen tuhatta vuotta on silti perusteltu porukoita, jotka ovat tavoitelleet erikoislaatuista, usein salaista tietoa, noituuden, uskonnon tai esimerkiksi kansallisuuden merkeissä.

Ei siitä ole paljon mitään tullut.

Hyödyllinen tieto kertyy ja kasvaa sopivissa ryhmissä, ja yksi sellainen sopiva ryhmä on Suomi.

Tällä haavaa jopa amerikkalaiset, ainakin liikkeenjohdosta kirjoittavat, ovat havahtuneet ihmettelemään, että mikä siinä oikein on, kun suurvallat natisevat vaikeuksissa, mutta sitten on pieniä maita, joilla näyttäisi pyyhkivän hyvin. Usein mainitaan Taiwan, Hongkong ja Suomi.

Kun pidän luentoja, käytän joskus sellaista sanaa kuin "mittakaavaetu". On erinomainen asia, jos valtio on sopivan kokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni, vaan parahultainen.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Suomi on. Mutta on tämä kyllä pelottavan harvaan asuttu maa, ja sotilaslentäjät ja ilmamatkustajat ovat yksimielisiä siitä, että heti Helsingin lentokentältä noustua Suomi näyttää olevan jokseenkin pelkkää metsää ja suota.

Olemme tavattoman riippuvaisia toisistamme.

Itsenäisyyspäivän isänmaallisuutta voisi olla se, että samalla kun mahdollisimman avoimesti osoitamme arvostavamme edellisten sukupolvien työtä, rauhassa ja sodassa, pyrimme tekemään itsellemme selväksi, että yltiöpäinen yksilöllisyys ja epätavallisten suoritusten ihailu on harhaa.

Tarvitsemme toisiamme arkisissa asioissa ja olemme rakentamassa kukin kohdaltamme - me vanhat lähinnä puhumalla mukavia, niin kuin minä tässä - arjen yhteiskuntaa, tavallisen ihmisen Suomea.

Juhlapuheilla on aikansa ja seppeleillä on paikkansa, mutta arki se jyllää ja maailma tasii.

Tämän itsenäisyyspäivän sankari ei ole menneisyyden suurmies eikä sellaiseksi tähtäävä aikalaisemme, mies tai nainen, vaan tavallinen ihminen. En ole nostamassa jalustalle peräkamarin poikaa tai tyttöä, vaikka on sieltä peräkamareista tullut hienoa joukkoa, ja tulee.

Itsenäisyyspäivä on suomalaisen ihmisen päivä, jolloin juhlinnan kohteena ovat myös isän maa ja äidin kieli. Siitä en hiiskahda sanaakaan, onko sen kielen oltava juuri suomi ja mikä on toisten kielten merkitys. Sanonpa vain, että yksi pärjäämisemme syy on ollut se, että meillä on ollut myöhään kehittynyt ja siksi yleisesti ymmärrettty kieli ja kaikille virallisiin tehtäviin tähtääville on lisäksi opetettu toista kotimaista kieltä ja tätä nykyä kolmatta kansainvälistä.

Onneksi olkoon.

13 kommenttia:

  1. Puolestani reissusin itsenäisyyspäivänä Maaningalle puhumaan ja kerroin olevani entinen huippuyksikön mies. Sitten ylistin yleissivistystä ja perussivistystä ja huomautukseesi huippututkimuksesta viitaten lausuin näin: "Viime vuosina suomalaisessakin yhteiskunnassa ovat korostuneet katsomukset ja ohjausjärjestelmät, jotka sopivat paremmin suurille kansakunnille kuin pienille. Huippuosaaminen, virtaviivaista osaamismassaa tuottavat suuret koulutuskeskukset ja tuotannon etsiytyminen elinkaareltaan lyhyiden tuotteiden tuottamiseen kuuluvat olennaisesti kokonaisuuteen, joka myös rapauttaa perinnäistä sivistysvaltiota. Näiden ratkaisujen ympärillä puhutaan paljon myös laadullisesta kehittämisestä ja kehittämisestä ylipäänsä. Tosiasiassa massatuotannon piirissä tapahtuva laadunkehittäminen merkitsee perinnäisten työtapojen ja esimerkiksi sivistysihanteiden näkökulmasta myös laadun laskemista."

    VastaaPoista
  2. Kemppisen mukaan nuoret aikuiset ovat tehneet kaikenlaista ikävää viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kehityksen on täytynyt olla jotenkin epädemokraattista, sillä ääntenenemmistö on koko ajan kuulunut suurille ikäluokille ja sitä vanhemmille.

    Itse asiassa suuret ikäluokat ovat vielä viimeiset parikymmentä vuotta olleet sitä harmaata eminenssiä, joka on voinut käyttää todellista valtaa vallan peräkammareissa - myös valita ketkä nuorista aikuisista pääsevät seuraavaksi valtaa käyttämään.

    Säännöstelytalouden purkaminen ja kilpailun vapautuminen johtaa väistämättä rakenteiden muuttumiseen. Pankkien romahdukset johtuivat kai yltiöpäisestä kilpailusta, joka kuitenkin eteni sen verran hitaasti että hulluimmat lainanantajat eivät ehtineet opettavaisesti kaatua ennen kuin kaikki pankit ehtivät mukaan rahanjakokilpailuun.

    Yhteenlasketut tuotto-odotukset sille rahanjaolle olisivat edellyttäneet moninkertaista väestöpohjaa ja yrityskantaa sekä jyrkkää tuottavuuden kasvua.

    Harmaa eminenssi ei ollut tutustunut kansainväliseen taloushistoriaan - eikä tuo näyttänyt kuuluneen myöskään sen dynaamisen ekonomi/merkonomi/reipaspoika - joukon lukemistoon, joka pääsi 80 luvulla rahaa jakamaan.

    Vastaavat kierteet tuottivat Wall-streetillä pankkiirisateen vuonna 1929 ja toisen maailmansodan Euroopassa hiukan myöhemmin. Nykyiset nuoret aikuiset eivät onneksi ole saaneet asioita aivan noin huonolle tolalle.

    Vanhempi polvi vaikuttaa olevan innokas myymään parhaat yrityksemme ulkomaille saadakseen rahaa golfaamiseen. Ei viisasta sekään. Ihanaa morkata vanhempaa väkeä (yhtä ihanaa kuin heidän soimata nuorempia).

    VastaaPoista
  3. Kun inflaatio syö eläkkeet ja nuorta polvea ei ole niitä korottamaan saa vanha polvi todellakin jatkaa arvokasta tekemisen perinnettä - vaikka tulos on huonompikin.

    Eläkeikähän on jo nostettu elinikäennusteen tasolle - jos se siitä vielä kovasti nousee, saattaa kertymälle käydä hullusti: miksi maksaa eläkettä, kun sitä ei pääse nauttimaan.

    VastaaPoista
  4. "Me emme esimerkiksi tarvitse huippututkimusyksikköjä, vaan peruskoulua ja ammatillista koulutusta.

    Mutta olen siis sitä mieltä, että nämä huiput ovat kuin ongen korkkeja. He pulpahatavat pintaan omalla painollaan niin ettei heissä ole niin kovin paljon opettamista, pikemmin perään katsomista, etteivät tärvele itseään - ja toisia."


    Näiltä riveiltä ja rivien välistä tihkuu ainakin jonkin asteinen suomalaisen peruskoulun ylistys. Kritiikkikin olisi paikallaan.

    Totta kai peruskoulumme on ajanut asiansa kohtalaisen hyvin; se on mahdollistanut vähempi varaistenkin opiskelun ja kerännyt osaajia eri ammatteihin läpi koko yhteiskunnan; MUTTA:

    Jos tasa-arvo-ajattelu on peruskoulun vahvuus, samalla se on myös peruskoulumme suurin heikkous ja Akilleen kantapää.

    P.koulumme on tasapäistävässä teoriapainotteisuudessaan jättänyt lahjakkaat oppilaat täysin heitteille; haasteiden puutteessa lahjakkaat turhautuvat ja pahimmassa tapauksessa syrjäytyvät.

    Kolikon toisella puolella häiriköivät oppilaat, jotka hädin tuskin osaavat äidinkielen perusteet ja kertotaulun. Näille oppilaille opetetaan sitten vieraita kieliä, fysiikka ja kemiaa kaavoineen! Tilanne lienee samanlainen , jos meidät istutettaisiin oppitunnille, joka pidetään mandariinikiinaksi.

    Tietenkin tilanteen taustalla on vaikuttamassa suomalaisten ihmisten "lukeneisuuden" yliarvostus. Tähän liittyy sitten käsillä työtään tekevien ammattilaisten aliarvostaminen.

    Peruskoulun ylempiä' luokkia (7-9) pitäisi muuttaa tavalla, joka loisi teoreetikoille mahdollisuuden imea kaipaamaansa tietoa; ja samalla sen pitäisi tarjota arkielämään liittyvää ammatillisen osaamisen alkeita niille,jotka eivät ole teoreetikoita ,vaan käsillään tekijöitä.


    Olipas taas saarna.

    P.S. Pisan tuloksia vääristää Suomen eduksi toisten maiden (Saksa!) valtavan suuri ulkomaalaisten osuus. Esim. Saksassa kouluun tulee Saksassa syntyneitä "turkkilaisia", jotka eivät edes osaa saksan kieltä.

    VastaaPoista
  5. Ad Catulux:

    Kaikki tuo paha peruskoulusta on totta ja tunnettua.

    Sama koski kansakoulua.

    Vaihtoehto on pelottava - vahvojen tukeminen on käytännössä kuitenkin heikoimmilta pois, enkä ole vakuuttunut, että sitä olisi syytä aloittaa vielä yläasteella.

    Olen nähnyt Kalifornian koulusysteemin ihan läheltäkin. Sellaista en Suomeen halua.

    Lisäksi epäilen, että innovaatioyliopisto ja siihen preppaaminen on todellisuudessa yritys luoda Suomeen rikkaiden vanhempien etevienlasten koulujärjestelmä.

    Nuorin poikani kirjoitti Tapiolan lukiosta, ja olen liikuskellut mm. TKK:lla.

    VastaaPoista
  6. Itsenäisyys tosiaan... eikö tässä jonain päivänä hyväksytty taas joku uusi perustuslakikin? Oma suosikkini tässä genressä on itsenäisyysjulistus Amerikasta vuodelta 1776:

    "We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness. — That to secure these rights, Governments are instituted among Men, deriving their just powers from the consent of the governed, — That whenever any Form of Government becomes destructive of these ends, it is the Right of the People to alter or to abolish it, and to institute new Government, laying its foundation on such principles and organizing its powers in such form, as to them shall seem most likely to effect their Safety and Happiness."

    VastaaPoista
  7. Todellakin, lahjakkaita lapsia sorretaan ja niitten on kuulemma nykyään melko vaikea päästä vertaisryhmäänsä tarkkailuluokalle.Tilannne on kuulemma viime laman jälkeen heikentynyt huomattavasti.

    VastaaPoista
  8. "Vaihtoehto on pelottava - vahvojen tukeminen on käytännössä kuitenkin heikoimmilta pois, enkä ole vakuuttunut, että sitä olisi syytä aloittaa vielä yläasteella."

    En tiedä, oletko seurannut koulutusmäärärahojen jakautumista. Se kertoo korutonta kieltään siitä, mikä on ajan henki ja suunta.


    Erityisopetuksen osuus koulujen määrärahoista on noussut suorastaan räjähdysmäisesti. Lukuja en muista, mutta mittavia ne ovat ja suunta on selvä.

    On tietenkin hienoa, että erilaisia ykslöitä ja vähemmän lahjakkaita tuetaan; ja allekirjoitan väitteen siitä, että yhteiskunnan sivistyksen syvyys mitataan suhtautumisessa heikompiin ja herkempiin yksilöihin. MUTTA:

    Jotenkin tuntuu, että peruskoulumme kieltää sen tosiasian, että lahjakkuuksissa on eroja ja sen etteivät kaikki opi kaikkea vaikka kuinka rautalangasta asia väännettäisiin.

    Samoin tuntuu, että erilaisten oppimisvaikeuksien eräänlainen "medikalisointi" palvelee peruskoulumme vääristynyttä ihmiskäsitystä. Meillähän löytyy MBD:tä, ADHT:tä,erilaisia oireyhtymiä etc. ja tuntuu, että lisää keksitään koko ajan, jotta kiellettäisiin se tosiasia, että me ihmiset olemme erilaisia ja tosiaan; kaikki eivät opi kaikkea.

    Kyllä kait niitä "tyhmiäkin" ihmisiä löytyy, vaikka sellainen aate kuin sosiaalidemokratia on keksitty. Keskityhmänä ihmisenä en halua vähätellä kenenkään ihmisen ARVOA sinällään. Alalla pitkään olleena alkaa aina haukotuttamaan VESO-koulutukset, joiden aiheena on AINA oppimisvaikeudet; eikä koskaan esim. lahjakkaiden oppilaiden eriyttämisideat.

    Lisäksi väitän, että yläkoulun valinnaisuus palvelisi paremmin sekä lahjakkaita teoreetikkoja, että myös niitä lahjakkaita kädentaidossa ja arkielämässä.

    Ja mistä johtuu Suomen maassa se,että aina kun ruvetaan puhumaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisestä, seinällä maalataan kauhukuvia USAlaisesta uusliberalismista ?? Niin kuin Sinäkin, Kemppinen taas teit???

    VastaaPoista
  9. Hui kuinka elitistisiä ajatuksia sitä omaakaan. Nämä huippuosaajat lääketieteen, maatalouden, liikenteen, asumissuunnittelun, teknologian, tietotekniikan jne. saralla ja avulla tekivät sen mihin ismi ei kyennyt. Tekivät sen tavallisen kansan ja työläisenkin elämästä ihan mukavaa ja rattoisaa (noin pääsääntöisesti, täällä lännessämme). Tämä on ulkomuistista, mutta muistelisin, että länsimaailman elinajanodote olisi ollut luokkaa 49.7 vuotta vuonna 1900. Lukuja mm. sosiaalietuuksien määrästä, keskimääräisen työviikon pituudesta jne. voinee joku toinen etsiä. Mutta kauniita ne eivät olleet.

    Nykyisin elinjanodote lähenee 80 ikävuotta ja kunhan huippuosaajat väistämättä löytävät täsmälääkkeitä sellaisiin sairauksiin kuten syöpä ja verisuonisairaudet, tullee tuo luku lähentelemään 90 ikävuotta vielä tämän alkaneen vuosisadan kuluessa. Ehkä seuraavalla vuosisadalla on jo arkipäiväistä viettää 100-vuotispäiviä. Meillä on olemassa JO NYT eväät, selkeä suunta tehdä tästä maallisesta pallostamme hieno paikka elää sen kunkin ihmisyksilön rajallisen taivalluksen ajaksi.

    Sitä tietä raivaavat huippuosaajat. Tavallinen kansa elää sikäli omaa elämäänsä siinä sivussa. Ja eläisi edelleen luolassa, ellei joku kivikautinen huippuosaaja olisi piirrellyt tikulla hiekkaan ja laittanut ns. "rattaita pyörimään".

    Maailman ostovoimainen BKT/henkilö ei noussut kuin muutaman kymmenen prosenttia vuosien 1500-1820 välillä. Näin muistelisin lukeneeni. Teollisen vallankumouksen myötä mentiinkin sitten valtavaa vauhtia ja mennään edelleen. Eivätkä rajat tule vastaan niin kauan kuin tieteelle riittää uutta löydettävää. Teollisessa vallankumouksessa huippuosaaja päästettiin kahleistaan, nostettiin jalustalle. Innovaatiot pistivät työtä ihmisarvoisempaan ja tuottavampaan käyttöön. Innovaatiot tuottivat uusia arvoja, uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Hyvinvoinnin historia on paljon enemmän tieteen ja huippuosaamisen historiaa, kuin minkään solidaarisuusliikkeiden tai muiden maailmanparannusryhmien, heidänkään työtään väheksymättä.

    Kyllä niitä huippuosaajia pitää tukea koulumatkallaan peruskoulusta yliopistotasolle asti ja eteenpäin. Se on koko yhteiskunnan etu. Yhdysvalloissa tämä on oivallettu, ja yliopistot kilpailevat osaajista, nostaen alan houkuttelevuutta, palkkoja ja tutkimusmäärärahoja. USAn yliopistot tuntuisivat pesevän innovaatioissa ja huippututkimuksessa Euroopan mennen tullen.

    Toki tähän kaikkeen liittyviä talouskysymyksiä, reiluutta, väärinkäytöksiä, vallankeskittymistä jne. on kiva pohtia ja yrittää hieman korjaillakin, mutta se on sikäli sivujuonne. Paljon merkittävämpää on, että huippuosaajien työ pysyy arvossaan, ja tuotto korkeana. Ehkä joku heistä keksii täsmävastauksia myös ilmastonmuutokseen.

    "Tavallinen kansalainen" ei autostaan luovu, ei etelänmatkoistaan, ei elintasostaan. Tarvitaan huippuosaajaa ratkaisemaan yhtälö.

    Meidän aikamme James Clerk Maxwelleja ja muita hengenheimolaisia. Sellaisia kuten Shuji Nakamura, Led-valon keksijä.

    VastaaPoista
  10. Ad Jari Lehtinen:

    Katso asiahakemistosta - "community" on hiuka laajempi käsite kuin "society". Molemmat ovat sosiologian peruskurssitason käsitteitä.

    Käsitteen "sosiaalinen rakenne" käyttäminen edellyttää mm. näiden kahden erottamista toisistaan, kun epäilemättä on olemassa insitituutioita ja toisaalta ihmisten toimintaa (human agency).

    Saksan kielessä on käytetty yli sata vuota temiä "Gemeinschaft", kun yhteiskuknta on "Geselleschaft".

    Siis yhteisöllisyys - yhteiskunnallisuus.

    Sitä en tiedä, tuleeko maailmasta sen valmiimpaa sanoja silppuamalla, mutta mielestäni epäluulosi on selvästi väärä. "Yhteisö" on yhtä vähän salaperäinen sana kuin "maalaiskunta".

    Sana on näkyvillä muun muassa siksi, että julkisyhteisöjen (valtio, kunta tai seurakunta) ja yksityisten yhteisöjen (yhtiöt ja yhdistykset) työnjako on muuttumassa niin rajusti esimerkiksi sairaaloissa, kouluissa jne.

    Se on aivan asiallinen kysymys, kenen pussista rahat haetaan ja kuka vastaa, kun esimerkiksi ambulanssi ajaa seinään. Ennen ambulanssi oli sairaalan, nykyisin ei koskaan.

    VastaaPoista
  11. Huikean lahjakkuuden tukeminen on ongelmallista.

    Tukijoiden tavoitteet päättyvät usein tasolle "meidän teppo oppi lukemaan 2 vuotiaana" "meidän jari kirjoitti ylioppilaaksi 12 vuotiaana". Parhaat hörhöt opettelevat puhelinluetteloita ulkoa ja laskevat piin miljoonalla desimaalilla päässään. Järkevää.

    Haluammeko tunneköyhiä äkkioppineita, joilta lapsuus jäi väliin.

    Huikeat lahjakkuudet tulevat kyllä esiin. Joku ei haltsaa lätkää ja raahaaminen kiekkokaukaloon on sellaiselle kidutusta. Salierista ei tullut Mozartin veroista vaikka vanhemmat kuinka tukivat.

    Jos kaikki Mozartin tyngät kerätään samaan paikkaan, voi osa menettää motivaationsa. Sehän kumpuaa ehkä osaksi aikuistavisten ihailusta, jonka kyllä aistii lahjattomampikin Salierintynkä. Sen vuoksi pikkumozarteja ehkä kiusataan.

    Taviksille neron egon ja uraodotusten rakentaminen on vastuutonta. Posteljooniksi päätyessä voi tulla manillaköysi mieleen.

    VastaaPoista
  12. Itsenäisyyspäivän puheen johdosta 6.12. 2006 Kauhavan koulukeskuksessa. Luin äskettäin puheen tästä blogista.

    Multa suurin osa puheen sisällöstä meni taivaan tuuliin. Ensiksikin asioiden esittämisessä oli liikaa vauhtia ja liian ytimekästä. Toiseksi mikrofoni sekoitti asioita; kuulin vain puolet lauseista.

    Taidekasvattajana minulle on muodostunut käsitys, ettei sellaista kieltä kannata puhua, jota ihmiset eivät ymmärrä. Minut on opetettu pitämään puheeni sen mukaan, mistä mahdolliset kuulijat voisivat olla kiinnostuneita. Yleisön kannalta tämä on kuulijoiden arvostamista.

    Minulle jäi vaikutelma, että kuulijoiden tulikin arvostaa puhujaa luovana sanankäyttäjänä ja uskoa jokainen asia ainoana totuutena.

    Kauhavalla on tietynlaisia perinteitä juhlapuheen suhteen: puhutaan sodasta kokreettisemmin: jäljistä ja niistä selviämisestä, kiitetään sotaveteraaneja ja sotaveteraaninaisia sekä kotirintamaa. Ei olisi pahitteeksi huomata silloisia lapsiakin, joiden pelot, nälät ja köyhyys on vielä eläkeläisenäkin muistissa. Miten olisi lisätutkimusta siitä asiasta?

    Pahuuden ongelman analysoinnista (1900) kuulin ensi kerran,
    että pahimmiksi erottuivat venäläisten sotilaiden tekemät. Vai kenen teoista oli kyse? Jostain syystä en koskaan ole voinut luottaa venäläisiin joulupukkeihin. Niiden lahjat ovat vaikuttaneet tuhonsiemeniltä.

    En halua muistella sotaa, sillä se vaikuttaa mun yö- ja päiväuneen ja unelmointiin. Viimeisimmän tunnehäiriön teki mulle jo median kautta Viron/Venäjän tulehtunut poliittinen suhde. En jaksa uskoa siihenkään, että poliitikkomme osaavat tilanteen hoitaa meille edullisesti. Toheloijia ja monimutkaistajia on laumassa eikä sen takia synny laihaakaan sopua.

    Runo aiheesta:

    Eläkepäivä, eläkeiltapäivä, eläkeyö on
    ohi työ, kello lyö, uneton yö. Taivaalla
    kuu, ammollaan suu koiralla
    luu, haukkuu itään,
    eiolemitään.

    Hyvää äitienpäivää, Kauhavan leski

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi 13.5.

    Totta kaikki.

    Toivottavasti kauhavalaiset käskevät toistekin niin osaan ottaa oikean sävyn ja puhenopeuden.

    Asiaa koskeva huomiosi on painava. Kyllähän tämä sota muistoineen näyttää vaikuttava monen sukupolven ylitse.

    VastaaPoista