Sivun näyttöjä yhteensä

9. marraskuuta 2006

Paikkakunta

Kuvittelen paikkakunnan muistini kautta. Maanviljelyn ohella siellä tehtiin puukkoja ja kudotiin, kudottiin aivan vimmatusti. Yhteen aikaan puhetta ei tahtonut kuulla kangaspuiden paukkeelta. Ihmiset oppivat keskustelemaan huutamalla. Iltaisin huudettiin virsiä.

Tänäkin päivänä suuren kaupungin torilla on ehkä myytävänä riepumattoja, jotka on kudottu siellä, ja kaitaliinoja, jotka nekin ovat sikäläistä työtä. Mutta kotiteollisuutta ei enää ole ja kutomot, repimöt ja värjäämöt ovat lopettaneet toimintansa.

Enää ei kuulu vinkuvaa ääntä, kun naiset kuljettivat polkupyörällä kotikutomosta lankavyyhtejä syrjäkylille ja sitten takaisin valmiita kudonnaisia, joihin langat olivat kadonneet loimiksi.

Ellei perheessä ollut perintöryijyä, sellainen tehtiin, ja värjätyissä langoissa riitti solmimista ja elämänpuissa ja kukissa ja aittojen kuvissa värien valikoimista.

Ompeluseurassa kaikilla oli kudin ja neljä sukkapuikkoa, paitsi joillakin jotka tekivät villapaitaa, kaksi pitkää puikkoa ja monta lankakerää.

Mielessäni talot ovat kadonneet ja ihmiset olen poistanut kuvista, koska heitä ei enää ole. Ihmisten ja heidän hyvien eläintensä reitit on merkitty langoilla, jotka on katkottu puukoilla. Maantien ojassa voi nähdä hylätyt vyyhdinpuut ja palan kaidetta eli pirtaa.

Aina kun joku lähti asialle naapuriin tai kirkolle tai hakemaan miestä poliisiputkasta, hän veti perässään lankaa, ja nykyinen lankojen tiheikkö on graafi. Siitä näkee, ketkä oli tekemisissä toistensa kanssa ja miten usein.

Kun kuolema kävi, kamarista vedettiin musta lanka hautausmaalle. Arkilangat olivat harmaita. Langat naapurin tytön ikkunan alle ja kamariin olivat teietysti punaisia. Asemalta osuuskaupan varastoon langan näyttääkin korvaavan köysi, ei kuitenkaan vaijeri. Vaikka siellä ei ole järveä, joki vain, myös kalastajalankaa näkyy silmissäni, lujien suhteiden jäljiltä, ja sen katkaisemiseen niitä puukkkoja tarvittiinkin, koska oikea hauenkoukkulanka ei katkea edes puremalla.

Taivaalla lentää kaksitasoinen lentokone, jonka alempi taso on hiukan pienempi kuin ylempi, ja punainen. Se vetää perässään maalivaatetta, mutta siinä on jotain unen kirjoitusta, valkoista punaisella pohjalla.

Jos pääsisi katsomaan tuosta lentokoneesta, kadonneet talot näkisi lankojen solmukohtina.

Purettua kotitaloani ei voi olla huomaamatta. Sinne on paljon reunoja.

Mietin iterointia ja pohdin, olisiko näkemäni kadonneitten kylien ja menneisyyden talojen verkosto NP-täydellinen? Ajassa, ehkä. Kuka tietää. En osaa laskea niin hyvin.

7 kommenttia:

  1. "Kurmitsa huutaa illan
    aaltojen yli
    Ohmin järvellä.
    Sydäntä painaa kaipuu
    pois uponneeseen aikaan"

    ?? / suom. T.Anhava

    Kemppisen jutun voisi tiivistää näillä sanoilla?

    Uskomattoman hienot kaksi viimeistä riviä, vaikka en ole varma, muistinko oikein ??

    VastaaPoista
  2. Ad Catulux:

    Kysyt miksi kotiuduin kosteille vuorille.

    En vastaa. Hymyilen sydämen hiljaisuutta.

    Virta vie mennessään muun, ei kukkien kuvajaista.

    Ihmisten maailman pinnan alla on toinen taivas ja maa.

    Ritaihaku = Li Po, suom. J. Kemppinen

    VastaaPoista
  3. Paikkakunnassa on kunta, jotekin yhteistä, siinä paikassa.

    Minun juureni haisevat mullalle ja happamalle suolle.
    Harva kai tietää, missä hänet on siitetty
    Minä tiedän mistä siinnyt, mistä siitetty.
    Maasta siinnyt, vehnäsäkin päällä siitetty.
    Saitsemäntoista sukupolvea vertani on kokoon kerätty korpin siivin suon ja järven välistä, kuuraisilta vainioilta.

    Minut on maasta naitu ja hallan alta pantu.

    Kannan loppuikäni maan painoa niskallani, niin kuin isäni isät ja lisänsä niin, saaneet ikeensä alla sonnin hahmon ja kun kuljen ojan piennarta, en voi olla sorkkimatta.
    Ja maa on mennyt niin minuun, että kuljen vierasmaata, toisen omaa, kuin pienimerenneito, joka askel osuu veitsen päälle.

    Maa on minussa.
    Vaikkei jalkani konsanaan koskettaisi maata josta kasvoi se vilja, jonka päällä minut siitettiin, minä tiedän missa se on, tiedän missä Iso Nikoli tappoi karhun veitsellä, tiedän kuusen jonne juurelle laskettiin minun vertani Eliaksen kurkusta ja paikan, johon Juha naulasi naulasi korvasta kova korvaisen virkamiehen.

    Minä lähdin sieltä ennen kuin synnyin.
    Se ei lähtenyt minusta.

    Olisko niin, että nämä torpparin pojat, jotka rienaavat kunnon ihmisiä, sanomalla olevansa talonpoikia, olisivatkin maanomistajia, isäntiä, kun me vanhaa verta olevat, maasyntyiset, olemme maan omistamia, isännöitsijöitä?

    Maa omistaa ihmisen.
    Vaikka minulla ei ole maata enempää kuin se mikä on olohuoneen ikkunalaudalla, maa puhuu minulle, kuiskaa, viettelee, "ota minut".

    Minä en välitä jyväluvusta, en kiintokuutiometreistä, en saran pituudesta tai tuleentumisesta.
    Minä vain haluan sen. Maan. Kaiken.
    Pohjimmiltaan synneistä suurin on maa. Se maa joka ei ole minun.

    Kun menee metsään, lankeaa loveen, tietää miten kulkea, laskea jalkansa ja kuinka saattaa askeleensa. Vaikka poikani, nuorena ja kolmenneksen keveämpänä liikkuu paljon nopeammin tiellä ja kivellä, niin kun on jalkani astuu havulle, se kevenee ja kantaa, ja tie vie, tiettäen minne minä menen, enkä minä ole se meistä, joka syntyi 18 vuotta ennen.

    Mutta minä toivon poikani olevan vapaaksi syntynyt, niin että hän tietää isänsä ja juurensa, mutta ei ole kiinni niissä, eikä maa kuiskaa hänelle ”ota minut”.

    VastaaPoista
  4. Runon tunnelma kuin aamuinen kastepisara koivun lehdellä.
    Koskettamatta ehyt ja täydellinen....

    Tai kommentoimatta...(Hieno käännös!)





    Mutta nimimerkkiäni kunnioittaen huudan katkerasti! Käännös J.Kemppinen!!! Siis Kiinaakin vai Japania!!!! ..Kele :)

    VastaaPoista
  5. suom. from English, I presume?

    VastaaPoista
  6. Ad Onia:

    Ei tokkiisa - etenkin englannista ja lähtökohtana ehkä ohitetut ja parammaksi pannut R.H. Blythin (Haiku) ja A. Waleyn käännökset, sekä esiintymiä muilla eurooppalaisilla kielillä.

    Tyttäreni, joka on fiksu, ilmoitti S-poresta siellä asuessaan, että suomalaiselle maisterille mandariini merkitsisi noin kaksi vuotta systemaattista opiskelua viisi päivää viikossa.


    Eli se on todella vaikeaa, ja kunnioitukseni Pertti Niemistä kohtaan on eerittäin suuri.

    Japanista tuttavat sanovat, että normaalilla opiskelulla pohjien oppimien ei ole kiljumisen arvoinen suoritus, mutta siitä eteenpäin alkaa tulla ongelmia.

    VastaaPoista
  7. Minulla on sukunaistyttö, joka 13-vuoden korkeassa iässä taitaa Suomen lisäksi englantia, ruotsia, saksaa, venäjä, ranskaa ja on aloittanut vuosi sitten jollakin etuoikeudelle japanin opiskelun paikallisessa aikuisoppilaitoksessa ja tänä syksyä on aloittanut espanjan.
    Kirjeenvaihtoon verrattavaa mailailua hän käy vielä parilla muutlla kielellä.
    Olin ilmituonut äidilleen tahtovansa opetella joka vuosi yhden uuden kielen.

    VastaaPoista