Sivun näyttöjä yhteensä

1. marraskuuta 2006

Miestenlehti

On turha harjoittaa parturinliikettä tilaamatta Aku Ankkaa ja Tekniikan Maailmaa.

Pari viikkoa sitten meillä oli ongelmia löytää momentti Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin Aku Ankan tilausmaksulle, mutta löytyi se sitten kai kahvikassasta, ja lehti komeilee edelleen rehtorien ja kanslerien informaatiota varten muiden arvovaltaisten nimikkeiden vieressä. IEEE ja ACM viihtyvät siinä hyvin. On siinä myös jokin versio Naturea ja taitaa olla myös Science.

Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon sitä muuten ei tule, paitsi ehkä rehtoristolle ruskeassa kirjekuoressa. On muistettava ottaa tämä epäkohta esiin Tieteellisessä neuvostossa.

Verkkojulkaisujen selaamista ohikulkiessa tai yksityisiä asianajotehtäviä housuitta hoitaessa ei ole vielä ratkaistu.

Tietotekniikassa älyttömät asiat ovat vaikeimpia, kun niitä joko ei huomaa tai sitten ei kehtaa kysyä. Tällainen asia on esimerkiksi Wordin sulkeminen eli jokapäiväinen toimi. Olin tehnyt sen kymmenen vuotta tallettamalla ja sulkemalla nöyrästi tiedoston kerrallaan. Wordissa pidetään Shift pohjassa, kun avataan File. Valikko on muuttunut. Sieltä löytyy Save all ja Close all.

Kävin läpi CNET-vertailun IE 7 - Mozilla Firefox 2. Firefox voitti miten tahtoi ja IE:n asentaminen kuului olevan entistä epämiellyttävämpää buuttauksineen. Mutta Firefoxista tuli vastaan joukko hävettäviä konsteja, siis hävettävän yksinkertaisia keinoja tehdä se, mitä tekee jatkuvasti vaikealla tavalla.

Olen juuri kustomoimassa mm. netvibesiä ja joitakin muita blogin luettavuutta helpottavia asioita. Tarkkaa hommaa, ettei hävitä koko blogia. Mutta se tilanne tulee, että siirrytään hiukan väljemmille vesille ja siirrytään pois Bloggerin armoilta.

Pitäisi vain olla nöyrä apulainen. Aina ei käy niin hyvää onnea kuin viikonloppuna, jolloin vanhempi poikani keksi useiden tuntien työn jälkeen, miksi Applen 23" näyttö ei suostu asentumaan koneeseeni eikä kone löydä koko laitetta. Syystä tai toisesta entinen näyttö oli asennettu kuusi kertaa päällekkäin, käsitykseni mukaan maahantuojan toimesta. Ja olihan PC:ssäni myös emolevy irti, kun sain sen "valmiina".

Vanha toiveeni, että työpöytäni olisi kuin jäänmurtajan komentosilta, alkaa toteutua. Näyttö toimii. Apple tietenkin löysi sen sekunnissa mutta nyt myös PC. Pitäkää minusta kiinni, etten kiinnostu vakavasti dual coresta, joka väitteen mukaan vaihtaa lennosta Mac OS:n ja Windowsin välillä. Jos joku lukija on niin ystävällinen että kommentoi, valitettavasti en pelaa tietokoneella (muuta kuin Pretty Good solitaire -pasianssia, josta on tullut jatkuvasti uusia, entistä huimempia päivityksiä). Sitä vastoin väännän paljon valokuvia ja muita kuvatiedostoja.

On HIITin lehtihyllyissä myös Tietokone ja MikroBitti, mutta Tekniikan Maailmaa ei toden totta taida olla. En ole pahastunut puutteesta, koska se tulee kotiin.

Nämä alhaiselle rahvaalle tarkoitetut julkaisut ovat niin hyviä siksi, että taso ja uskottavuus on varsin korkea ja julkaisuista saa vaivattomasti sellaisia tietoja, joihin voi sitten perehtyä verkossa lähemmin. Esimerkiksi liian isoista näytöistä.

Joten pääsemme takaisin Aku Ankkaan.

Akkari on Tekniikan Maailman vaihtoehto.

Väitän kiihkeästi, että ihminen tarvitsee sellaista luettavaa, jota ei tarvitse pelätä.

Olen kiihkeä iltapäivälehtien lukija, vaikka en totta puhuen ole selvillä alaikäisten naishenkilöiden maitorauhasia ympäröivän sidekudoksen tilasta. Mutta on seurattava, ketkä ystävistä ja tuttavista ovat kulloinkin vapaalla jalalla. Sitä paitsi Ilta-Sanomat on mainettaan parempi ja Ilta-Lehti, joka valitettavasti sisältää sellaista rikos- ja muuta aineistoa, jonka jätän kiireesti väliin, on sekin jatkuvasti parantunut. Verratkaa joskus Ruotsin, Tanskan, Saksan tai Ison Britannian tabloideihin.

Myöhään illalla on saatava näkkileipää ja appelsiini ja palan painikkeeksi kirnupiimää eli kaikenlaista lihottavaa. Tiedän etten ole ainoa, jonka on välttämättä saatava tuossa yhteydessä lukea jotain, mikä takuuvarmasti ei ole kiihdyttävää. Talvirengastesti on suurenmoinen vaihtoehto, mutta myös auton kestotesti on sangen mieluisa, koska niissä ei koskaan ilmene mitään kiinnostavaa tai sellaista, joka jäisi mieleen pyörimään.

Olen antanut kertoa itselleni, että Aku Ankka täyttää tuon myöhäisen yön funktion erinomaisesti. Ihmiset ovat kertoneet, uskoutuneet.

Myöhään illalla ei voi kuunnella Bachia eikä kerrata kreikan kielioppia, koska molemmat jäävät uniin pyörimään. Sulkapalloilu oman pohjatajunnan kanssa on varhaisen aamun harraste mutta illalla paha.

Jos tulisi ikävää unettomuutta, minulla on onneksi Barksin uusintapainos-kirjojen lisäksi jokin määrä kansiin koottuja kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden takaisia Akkareita, muka lapsenlapsia varten. En joudun pulaan.

Olen miettinyt valmiiksi, että kun poliisit tulevat hakemaan putkaan tai vanhainkotiin, muistan kysyä, saanko ottaa Akut mukaan. Vanhat Tekniikan Maailmat menevät häpeileville tuttaville, joiden on vaikea tunnustaa lukevansa niitä.

Tämä oli siis ajatuksettoman julkaisutoiminnan ja mielettömän viihteen suuri ylistys. Ymmärtäväinen lukija tietää kokemuksesta, että tietokoneen "virittely" ja erilaisten add-inien ja plug-inien asentelu on juuri sitä samaa toimintaa.

11 kommenttia:

  1. yksityisesti
    Pistän tätä kautta, kun en tiedä saatko tavallisen postini>
    Puutuit tärkeään asiaan. Mikäli korkeakoulujen ja tieteellisten kirjastojen laatu kärsii, me kärsimme siitä kaikki.

    Siksi ojennan auttavan raajani.

    Jos saatte vaikkapa sieltä Lappeenrannan kahvikassasta tarvittavat rahat, voinen järjestää teille yösuhde-etuani käyttäen sen Akkarin erittäin edullisesti.
    ( Yösuhteeni vaikuttaa HS.konsernin eräässä haarassa)
    Saatan tarkastaa asian kun palaverinsa loppuu, mutta muistaakseni hinta on puolet listahinnasta.
    Siihen liittyi muistaakseni jokin tilausaikaa koskeva ehto, tyyliin, tilauksen on alettava jostakin tietystä kuukaudesta, mutta selvitän senkin.

    VastaaPoista
  2. Ad Petja Jäppinen:

    Nielen kyyneleitä pelkästä kiitollisuudesta.

    Olen koettanut tähdentää huippuosamisyksikön ja innovaatioyliopiston aineellisia reunaehtoja, joihin Aku Ankka, minun nuoruudessani nimeltään Aku Ankka & Co, sitten Aku Ankka ja kumppanit, mitä suurimmalla ilmeisyydellä kuuluvat.

    Mutta kuten kirjoitin, tieteemme tulevaisuus on turvattu, koska HIIT katsoo eteensä tutkimuksen resurssien allokointia koskevissa asioissa.

    VastaaPoista
  3. Maalla odottavat isot vuoret Akkareita ja Tekniikan Maailmoja. Etenkin silloin, jos haluaa kokea ansiotonta hybristä tai jos on menettämässä tieteis- ja teknologiauskonsa, kannattaa lukea 1960 -luvun Tekniikan Maailmoja. Niin huimaa on ollut teknologian kehitys, ettei edes Osmo A. Wiio raudanlujassa tieteisuskossaan osannut sitä ennustaa. Saman aikakauden Akkarit ovat puolestaan monikäyttöisyydessään monellakin tapaa laatutavaraa, jota ei ole enää saatavilla. Tämä muodostaa myöskin kyseisen kurantin tavaran mökillä säilyvyyden kannalta perustavanlaatuisen ongelman. Hiiret ovat nimittäin erityisen mieltyneet tämän hyvän eristyskyvyn omaavan laatutuotteen rahtaamiseen pesiensä lämpöeristeeksi. Niinpä keväänä jos toisenakin on ollut todettavissa aarrekammiossa käyneen kutsumattomia vieraita varastoja verottamassa.
    Käynnissä oleva ilmastonmuutos uhkaa murentaa mökkeilyyn liittyvän herkän tasapainon. Nimenomaan sadepäivät ovat olleet perinteisesti perusteltu syy pötköttää suurin osa päivästä vanhoja Akkareita ja Tekniikan Maailmoja lueskellen. Nyt kun ne ovat jääneet kovin vähiin, järkkyy hyödyllisen puuhastelun ja rentouttavan pötköttelyn välinen tasapaino, ja myös perhesopu voi joutua uhatuksi. Yritäpä aurinkoisena kesäpäivänä samaa ohjelmaa kuin sadepäivänä. Ei mene läpi. Jos ei protestanttinen etiikka niin viimeistään hyvää tarkoittavat lähimmäiset ajavat ylös touhuilemaan. Ja sitähän mökillä riittää loppumattomasti. Toivonkin ensi kesäksi runsaasti sadepäiviä. Viime kesä alkoi jo tuntua työleiriltä.

    VastaaPoista
  4. Ad Äkäslompolo:

    Meillä siellä Säämingissä on ahkerassa käytössä eräästä paikallisesta romaanista peräisin oleva sitaatti "Kun ei ihminen saa olla rauhassa" - eikä muuta kuin metsään pakoon.

    Eikä jauhosäkkejä kanniskella!

    On meidänkin varastoilla käyty. Syypääksi epäillään Maalaishiirtä tai hänen serkkuaan Kaupunkilaishiirtä.

    VastaaPoista
  5. Kreikan kieliopin kertaus vie todella yöunet. Yhden Rauhalan kanssa opiskelimme alkeiskurssin neljässä vuorokaudessa noin neljännesvuosisata sitten. Kun tenttiä edeltävänä yönä kaveri hetken nukahti, hän nousi unensa keskeltä pystyyn ja lausui: hootuutootoon, sano sika. Mies oli pohjalainen ja pohjalaisille kieli on helppo. Taivutukset ovat tuttuja: oon toon veikkoo, oot toon veikkoo, on toon veikkoo, oomma toon veikkoot, ootta toon veikkoot, ovat toon veikkoot. Koska siis kreikka ei anna unta, olen oppinut lukemaan iltaisin elämänkertoja, joissa kirjoittaja ilmaisee olevansa suurmies. Ei mikään nukuta niin kuin omakehu. Tästä syystä unihäiriöisille tutkijoille suosittelisin laitosten kirjastoihin esimerkiksi: Jussi Lappi-Seppälä, Elävältä se maistui (Kirjayhtymä 1972), Arvo Salo, Kirjavat päivät. Vaellus eilisessä ja uudemmasta päästä tätä genreä Gustaf Hägglund, Leijona ja kyyhky (Otava 2006).

    VastaaPoista
  6. Ad Järveläinen:

    Tuosta oli puhe.

    Jälkimmäinen esimerkkisi on sekin kovin tuttu.

    Nuori Anhava (Marti) kirjoitti muinaisuudessa Parnassoon eräästä mainitsemasi kaltaisesta muistelmateoksesta: "...sivulle 80 päästyä lukija ei vielä arvaa, onko kehkeytymässä Finlandia-talon intendentti vai Kölnin tuomiokirkko."

    Muistelen että muistelija olisi pannut pahakseen.

    VastaaPoista
  7. Ad Toipila:

    Olet juuri kuvaillut Aku Ankan. Usein luetaan myös ääneen. "Kääk!"

    Muistan etäisesti nuoruudestani nuo anatomisesti prominentit henkilöt, jotka olivat hukanneet vaatteensa valokuvaajalla.

    Piti mennä kysymään Nummelan R-kiskalla, että mistä he ovat saaneet niitä myyntiin ja miksi juuri Nummelassa, mutta sitten ajattelinkin teettää asiasta gradun jollain opiskelijalla. Rautatiekirjakauppa näyttää olevan aivan suvereeni asiantuntemuksessaan - missä mitäkin lehtiä. Pasilan asemalla on mm. Foreign Policy.

    VastaaPoista
  8. Nuorena uneksin kirjastovirkailijan hommasta jotta saisi päiväkaudet lukea hienoja kirjoja eikä tarvitsisi tyytyä sarajkuviin.

    Luinkin Sartren kirjoittaneen Rogantinesta(?)joka istui kirjastossa lukemassa kirjoja A:sta Ö:hön. Olin löytänyt hengenheimolaisen.

    Nykyisin alan lukea aamuteellä käydessäni Museokadun Marocossa sekä Hesaria että molempia iltapäivälehtiä, mutta puolivälissä kupillista voin yleensä siirtyä pohtimaan työkavereiden kanssa päivän työtehtäviä.

    Tölvittyään Mika Myllylää tai vastaavaa kansanmiestä iltapäivälehden kolumnisti huokaa, että onhan tämä kamalaa kun tongitaan ihmisten yksityisasioita, mutta sentään viatonta varrattuna Ruotsin tai Englannin lehdistöön.

    Siispä katsoin tämän päivän Afornbladetin nettilehteä. Samaa nuuskimista miljonaarien lomaparatiiseista kuin täälläkin, mutta myös Yrsa Steniuksen syväluotausta ilmaisunvapauden ongelmista.

    Mikä moraali siihen sisältyy että omaa vastuuttomuutta perusteellaan väittämällä että muualla ollaan muka vielä vastuuttomampia?

    Mehän vain teemme sen mikä on maan tapa, vai?

    VastaaPoista
  9. Sattumoisin on minua valistettu siitä, että verkon tulemisen näki ensimmäisenä gynekologisten värikuvastojen myynnin laskussa Otaniemen Rautatiekirjakaupan myymälässä.

    Nyttemmin, jos haluaa pitää saatavilla jonkin erikoislehden niin kannattaa katsoa osoitteesta
    http://www.lehtipiste.fi/cgi-bin/haku.pl?kieli=kaikki&hakusana=&hakunuoli.x=4&hakunuoli.y=7
    jos lehti on maahantuonnissa, voi sen pyytää sen haluamaansa lehtipisteeseen. Verkko palvelusta voi myös tarkistaa, missä lehti kuuluu valikoimiin.
    Systeemi on sikälikin kätevä, että monet kotomaan lehdet tulevat tarjousten vuoksi usein itse asiassa halvemmaksi irtonumeroina.

    Anoppi hoitaa R-kioskin/lehtipisteen kautta saksankielisten aikakauslehtien tarpeen, eikä hänen tarvitse sitoutua yhteen lehteen, vaan voi vaihtaa lehden vaikka kuukausittain.

    VastaaPoista
  10. "Mutta Firefoxista tuli vastaan joukko hävettäviä konsteja, siis hävettävän yksinkertaisia keinoja tehdä se, mitä tekee jatkuvasti vaikealla tavalla."

    Ja jos uskaltaa kokeilla Operaa, niin niitä löytyy vielä aimo joukko lisää.

    VastaaPoista
  11. "Ilta-Sanomat on mainettaan parempi", kuten Akkari ja Tekarikin... Arkistoihini on rekisteröitynyt muitakin tohtori Kemppisen esittämiä maineenpalautuksia,vaikkapa em. sitaatti mutakaakud mutandis Frans Eeli Eeli Lamasuomi Sillanpäästä.
    Kunnioittaen kohotan maljaa ja ehdotan blogi-isännälle Suurrehabilaattorin arvonimeä. Paperit laitettu vetämään tätä ja kuntoisuuslomaa varten.

    VastaaPoista