Sivun näyttöjä yhteensä

13. heinäkuuta 2006

Zizou ja tekopyhyys

Lähes kaikki näkemäni lehdet ovat kirjoittaneet Zinaden häpeästä ja jalkapalloliitto FIFA:n mahdollisista tutkimuksista ja rangaistustoimista. Italiassa erikoistuomioistuimet antavat tänään tai huomenna päätöksiä sopupeliasioista.

Nämä asiat kuuluvat lähinnä ystäväni Heikki Halilan professuuriin. Pari sanaa silti vähemmän asiantuntevalta taholta.

En ole varma, että jalkapalloporukoilla olisi ratkaisuvalta Zinaden ja Materazzin kahakasta. Tähän asti etenkin jääkiekossa on katsottu, että pelitilanteisiin liittymättömät teot menevät yleisiin tuomioistuimiin esimerkiksi pahoinpitelyinä.

Zinaden puskeminen tapahtui pelissä mutta ei pelitilanteessa.

Sopupeli ei ole sellaisenaan oikeudellinen ongelma. Sellaiseksi se muuttuu, jos ottelu on vedonlyönnin tai muiden rahapelien kohteena. Kysymyksessä on äkkiäkin petos. Loukattuja ovat pelaajat ja rahapelin järjestäjät ja syytettyinä pelaajat eli ne, jotka ovat toteuttaneet vilpillisen sopimuksen.

Hesarin vieraskynässä on tänään samanlainen kirjoitus kuin ainakin kymmenessä katsomassani laatulehdessä - sankari putosi jalustalta.

Miltä jalustalta?

Urheilukirjoittajat pitävät yllä sellaista ajatusta, että myös ammattiurheiluun liittyisi jotain jaloja arvoja ja urheilijoilta odotettaisiin ylhäistä ja ylevää käytöstä.

Eikö tämä ole aikansa elänyttä teeskentelyä? Urheilijat taitavat kuitenkin olla elinkeinonharjoittajia, joiden yhteiskuntavastuu on se mikä on.

Zinaden ja kumppaneiden pitäisi muistaa asemansa nuorison esikuvina.

Jaa.

Entä rokkareiden ja poppareiden?

Suomessa on alkanut ilmestyä kirjoja, joissa urheilua tutkitaan suhteellisen tunteettomasti tosiasioiden pohjalla. Hannes Kolehmaista kuvaa kirja, jossa kerrotaan, miten sosialismiin taipuvasta muurarista muokattiin tasavallan propagandahahmo, "hymyilevä paimenpoika", joka "juoksi Suomen maailmankartalle".

Paavo Nurmi, joka luullakseni oli sielullisesti jokseenkin häiriytynyt henkilö, oli sotien välisen ajan "sankari", joka osittain etevän juristin eli Urho Kekkosen avulla kiersi silloisia amatöörisäännöksiä varsin onnistuneesti. Ville Ritola oli ahkera mutta pöljä duunari, joka oli vanhoilla päivillään, nivelet sökönä, jokseenkin paljailla puilla.

Eikä yleisö ole suhteessa jalkapalloilija Zinadeen pettynyt lähinnä suhteessa omiin kuvitelmiinsa ja pudonnut kuvitteelliselta jalustalta.

Ruumillisen iskun antaminen henkisestä iskusta on myös sitä piilokoodia, jonka me kaikki olemme oppineet. "On pidettävä puolensa." Sanoivat papit mitä tahansa.

Yleisö eli television katsojat, lehtien lukijat ja jopa blogien lukijat luulevat voivansa äänestää ihmisistä ja jokin galluptulos jalkapalloilija Z:n tai pääministeri Vanhasen kannatuksesta tai uskottavuudesta arvioidaan totuudeksi. Sitä on vaikea käsittää. Kohta varmaan iltapäivälehdet järjestävät äänestyksen siitä, onko tänään lämmin vai ei, ja sen jälkeen siitä, onko ruoho vihreää.

Outoa.

Ehkäpä kohu Zinadesta peittää Ranskan pahoja yhteiskunnallisia ongelmia - siellä on kai esikaupunkeja täynnä riskejä nuoria, jotka eivät tyydy puskemaan päällään, ja tämä henkilö on taustaltan siitä maailmasta, jonka muuan suuri kuvaaja oli algerialainen ranskalainen Albert Camus.

Z - hän elää.

4 kommenttia:

  1. Siihen aikaan kun meitä opetettiin luterilaisen uskon ja kansanviisauksien pohjalta elämään ihmisiksi, sanottiin, että "katsoa saa, mutta ei koskea"

    Joskus tuntuu siltö kuin suomalainen ns. älymystö oli hukannut tuon ajatuksen jo suomenkielisen kulttuurin kokiessa ihmepelastuksen v.1809, siis ennnen omaa syntymäänsä, minkä aikaansaaman raskaan ja velvoittavan nöyryyden ja armon 200-vuotistaivalta juhlistamaan valtioneuvosto on asettanut hyvissä ajoin toimikunnan puheenjohtajina suuret ajattelijat M.Vanhanen ja E.Heinäluoma.

    VastaaPoista
  2. Ei kyseessä nähdäkseni ole pelkästään Ranskan ongelma, Z kun on ja oli sankari monessa muussa maassakin.

    Mielenkiintoista on, että urheilua yritetään, minäkin, pitää jalompana kuin muuta elämää. Normaalistihan hyväksymme, ainakin hiljaisesti, sen että väkivalta lopettaa vittuilun.

    Mutta ei niin pahaa ettei hyvääkin; nyt on loistava tilaisuus opettaa kuusivuotiaalle potkupalloilijalle, että ne sankaritkin ovat pahoihinkin virheisiin kykeneviä ihmisiä.

    Tämä saattaa olla loppuelämää ajatellen paljon parempi opetus kuin se, että sankari on aina oikeassa.

    VastaaPoista
  3. Ad MyU:

    Zīn ad-Dīn Zīdān
    "Ornament of Faith" - Wikipedia.

    "ziin" näyttäisi olevan "handsome"

    Hakukoneet ja käännöskoneet ovat aika hankalia, kun kysymyksessä on näin outo kieli. Translitteraatio viittaisi siihenm, että loppu-e on ranskan vaikutusta.

    Asialla ei tietenkään ole mitään merkitystä, koska jotain hänen henkkarissaan lukee.

    En uskaltanut kirjoittaa mitään toisen posken kääntämisestä, koska minulla ei ole mitään käsitystä tämän henkilön uskonnollisista ja eettisistä taustoista. Luullakseni asiasta huolehtivat kalliit mainosmiehet.

    Pusku rintaan ("Danish skull") on tuttu mm. Tintti-sarjakuvasta. Suomalainen kai pätkäisisi nyrkillä turpaan.

    VastaaPoista
  4. Olen omassa blogissani, jonne olen siirtänyt Plaza.fissä käytyä keskustelua Lauri Hollon kolumnista "Merci Zidane fiasko", yrittänyt käsittellä hiukan analyyttisemiin mm. sitä, mikä on väkivallan ja sääntöjen puitteissa aiheutetun fyysisen tuskan välinen käsitteellinen eli ontologinen tai juridinen - vaikken juridiikkaa tunnekaan - ero.

    Väitän, että tällaista eroa ei ole olemassa kuin keinotekoisena ("lakiteknisenä") konstruktiona, jolla sama ilmiö siirretään eri eri kategoroihin, tulkitaan siellä, jonka vuoksi samoista teoista seuraa aivan erityyppisiä sanktioita (tosin teknisesti perustelluista syistä).

    Säännöt ovat kuitenkin keinotekoinen maailma, joka ei pysty muuttamaan ainakaan minun intuitiotani siitä, että sallittu fyysisen tuskan tuottaminen ei olisi yhtä lailla väkivaltaa kuin ei-sallitun - yhtä kipeästi sattuvan teon - seuraus.

    Hurskastelijoita tässä ovat ne, jotka pitävät jääräpäisesti kiinni siitä, että sääntöjen puitteissa tehty fyysistä tuskaa aiheuttava taklaus ei olisi väkivaltaa, siinä missä yhtä kovaa tuskaa aiheuttava taklaus pelitilanteen ulkopuolella on.

    Kärjistän.

    Valamiehistön hyväksymä teloitus ei ole väkivaltaa, mutta tappo/murha, jonka tuomittu teki sitä on.
    Ja kun viedään asia loogiseen päätepisteeseenä, kuolemanrangaistuksen hyväksyvä yhteiskunta hyväksyy tappamisen koston muotona, muttei pidä sitä väkivaltana.

    (Tosin tässä olemme aina "pelitilanteessa", koska lait ulottuvat kaikkeen inhimilliseen toimintaan yhteisön sisällä - toisin kuin urheilun säännöt.)

    Mutta käsitteelliseen sekaannukseen, jonka mukaan väkivalta sinänsä - an sich (ei siis motiiveiltaan ja seurauksiltaan) on pelkkä määritelmäkysymys - ei voi todeta muuta kuin:
    "Totisesti...antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät...

    Muistutan vielä, että juristeille aiheuttanee tietysti päänvaivaa tuo Kemppisen mainitsema huomio, että Zidanen pukkaus tapahtui pelissä mutta ei pelitilanteessa.

    Se saatetaan juristien eli noiden "momenttiverkkoa kutovien hämähäkkien "oikoslokerossa" (luit oikein: "oikoslokerossa") tulkita jopa tuomittavammaksi kuin itse pelitilanteessa tapahtunut teko, sillä juristit saattavat väittää, että pelissä pätee pikemminkin rikoslaki kuin ko. pelitilanteen (=pelin) säännöt...)

    *
    Huomataan?, että yritän (puoliväkisin - tiedostan kyllä ongelmani) olla realisti väkivaltaisen käytöksen suhteen, ja korostan sen tulkinnassa ja tuomitsemisessa pikemminkin ihmisluonteessa vaikuttavaa AGONIA (kts. oma blogini) kuin pelkästään sääntöä, motivaatiota/intentiota tai itse teon seurausta.

    Esimerkiksi motiivin ja intention (hyvin tärkeiden teon indikaattorien) huomioiminen pelitilanteessa ei yleensä mahdollistu, sillä tuomari (avustajineen) ei inhimillisesti ottaen vajavaisen havaintokykynsä puitteissa kykene tekemään aina edes tyydyttäviä (toki usein myös oikeitakin) ratkaisuja tuomioita jakaessaan.

    Kemppinen ironisoi oivallisesti (Kierkegaardin tapaan), pitäisikö meidän sitten yleistä mielipidettä kuunnellen äänestää totuudesta?

    Siis siitä, oliko Zidanen teko moraalisesti tuomittavaa väkivaltaa, joka jopa alensi hänen jalkapallotaituruutena keskitason pulliaisten joukkoon.

    Tällainen on vihonviimeisen typerää mediamyllytystä ihmisiltä, joilla ei ole älyllistä kykyä ymmärtää tai edes analysoida koko asiaa.

    Mielipiteenvapaus näillä idiooteilla kyllä on - elämmehän demokratiassa...

    Ehkäpä siis olisi syytä vaieta kuin Schopenhauer ja todeta, että on turha lyödä kättään pa...kesliin, koska niin sanottu yleinen mielipide - vaikka saattaa joskus ilmaista aivan oikean ja aidon kritiikin tietyistä epäkohdista - ei pääsääntöisesti ole kykenevä sitä analysoimaan ja ymmärtämään yksityiskohtia myöten.

    Zidane tavallaan putosi kuolevaisten joukkoon, mutta /mek on oikeassa - ihmiset ovat erehtyväisiä - tekevät yllättäviä virheitä.
    Sen Zidanen tapaus opetti ja tämä myös lapsien on syytä tiedostaa.

    Zidane onkin julkisesti pyytänyt tekoaan anteeksi nimenomaan lapsilta ja nuorilta, joista monille hänestä on tullut puolijumalaan verrattava olio.

    VastaaPoista