Sivun näyttöjä yhteensä

5. heinäkuuta 2006

Suomen syyllisyys


Erkki Tuomioja, Tarja Halonen ja muut.

Professori Aira Kemiläinen kirjoittaa uudessa "Tieteessä tapahtuu" -lehdessä aiheesta, jonka tärkeyttä ei heti huomaa.

Ottakaa tämä asia listoillenne EU-puheenjohtajuuden aikana. Palauttakaa Suomen maine.

Kemiläisen juttu on "Toinen maailmansotan ja Suomen maine 'lännen' arvioimana"
Teksti
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0506/Kemilainen0506.pdf

Nationalismia tutkinut Kemiläinen käy läpi käsitykseni mukaan keskeisimmät historian yleisesitykset ja toista maailmansotaa koskevat erikoistutkimukset, ja sen hän osaa.

Kun meillä on keskusteltu Karjalan palauttamisesta ja "sotasyyllisten" tuomion purkamiesta ja poistamisesta, huono maineemme Euroopassa on ennallaan. Olimme Hitlerin liittolaisia ja, Kemiläinen sanoo, suomalaisia rangaistiin maaliskuussa 1940 aluemenetyksillä erehdyksistä ja synneistä, jotka teimme 1941.

Kollega on oikeassa. Se on nurinkurinen ajatus, että jokin asia olisi rangaistus teosta, jota ei ole vielä tehty eikä suunniteltu. Sellaista ei löydy edes huonoimmasta teologiasta.

Olemme jonkin verran vastuussa asiasta ajopuuteorioinemme. Tärkeä syy on kuitenkin suurvaltojen piittaamattomuus. Talvisota oli nykyisinkin yliopistoissa käytettyjen oppikirjojen mukaan "vähäpätöinen" selkkaus, joka aiheutti "pieniä" menetyksiä. Stalinin henkilöön ja toimintaan voidaan kukaties kohdistaa moitteita, mutta Hitler oli pahempi. Maa joka vastusti Hitlerin avulla Stalinia kuului ja kuuluu edelleen pahan akseliin.

Näissä arvioissa itsepintaisimpia ovat britit. Amerikkalaisten ennakkoluuloisuus johtuu sekin osittain tästä.

Viimeistään Koiviston satamalaitteiden valmistuttua ja ottaen huomioon Laatokan altaan olemassa olevan ja potentiaalisen metsäteollisuuden keskustelu Karjalan "palauttamisesta" ei voi arkijärjenkään mukaan johtaa mihinkään. Vaikka Venäjä vaipuisi sekasortoon, josta tunnetut ja tuntemattomat jumalat meitä varjelkoon, aluevaatimukset olisivat siinäkin tilanteessa hengenvaarallisia. Edes Isänmaallinen kansanliike ja Akateeminen Karjala-Seura eivät sanoneet selvästi, mitä leningradilaisille tehtäisiin, kun kaupunki olisi vallattu ja "laskettu veden alle". Ammuttaisiin? Lähetettäisiin "Uraliin"? Siis stalinistisia haaveita.

Pietari on ja pysyy, etäällä ja yksin.

Sotasyyllisyystuomion voi purkaa tai jättää purkamatta. Olen vastustanut ajatusta. Kummalliseen mutta lakiin perustuneeseen tuomioon kajoaminen jälkikäteen olisi samanlainen perusoikeuksien ja laillisuusperiaatteen loukkaus kuin tuon lain säätäminen. Tuomioiden julistaminen vääriksi ja epäoikeudenmukaisiksi on poliittisen johdon asia. Se on tietoisesti jätetty "historiantutkimuksen varaan", ja viime vuonna asiasta pidettiin Säätytalossa keskustelu. "Historiantutkimus" on ollut merkillisen haluton. On vain toisteltu, ettei tuomioiden esittäminen kuulu tutkijoille. Oikeushistoriassa vuosi 1918 on ollut suositumpi kohde kuin vuodet 1944-1948. Muutamia kymmeniä sodan ajan uhreja, kuten teloitettuja ja pientä juutalaisjoukkoa on tutkittu paljonkin, mutta Miehikkälän miehistä ja monista asiattomin perustein syrjityistä en vähän tutkimusta.

Kun nyt EU istuu Helsingissä, valistunein osa vieraista näkee Suomen Hitlerin satelliittina ja Neuvostoliiton myöhempänä satelliittina, joka jollain kepulikonstilla on päässyt kunnon valtioiden seuraan 1990-luvulla. Olemme kunniattomia verrattuna esimerkiksi Tanskaan ja Hollantiin, jotka ovat periaatteessa antautuneet ensimmäiselle vastaantulijalle.

Tämä johtuu osittain siitä, että meillä on vallassa ja äänessä stalinistisukupolvi, kuten Tuomioja, Halonen ja esimerkiksi minä. Emme olleet stalinisteja emmekä kommunisteja emmekä kansandemokraatteja, mutta olemme Kekkosen ajan kasvatteja. Emme ole pitäneet kansallista maineenpalautusta kiireellisenä tehtävänä.

Entä jos nyt muutettaisiin linjaa?

Ei kannata vähätellä itseään. Vähättelyn voi jättää huoleti toisten tehtäväksi. Sitä ei laiminlyödä.

Keino ja kehotus:

kollega Kemiläinen ja 'Tieteessä tapahtuu' - katsokaapa maailman ylivoimaisesta tärkeimmästä historiallisesta tietolähteestä, jonka osoite on www.wikipedia.org hakusanat Winter War ja Finland - Second World War.

Wikipediassa tiedot, liittolaissuhteet ja sotatapahtumat on esitetty osapuilleen oikein, toisin kuin ulkomaisissa yliopistojen kurssikirjoissa. Siellä myös sanotaan, että Englanti ja Yhdysvallat olivat kaikin keinoin hyvää pataa Stalinin kanssa meidän jatkosotamme aikana ja Stalinin muodostaessa Itä-Eurooppaan satelliittivaltioiden vyöhykettä, johon Suomi ei kuulunut.

Itse asiassa Tarja Halonen on esittänyt tämän "erillissota-teesin" julkisesti, ja Venäjä on heti suuttunut. Kiitos tästäkin vähästä.

Historiantutkija-kollegoja aion itse historiasta väitelleenä ärsyttää ryhtymällä kahta tiukemmin penäämään, miksi Suomi hyökkäsi Syvärille ja Poventsaan. Haluan myös toistella sitä, että jopa Wikipedia on väärässä - Neuvostoliiton armeija oli jostain selittämättömästä syystä puolustusryhmityksessä kesäkuussa 1941. Tietysti tarkoitus oli valloittaa Suomi sopivalla hetkellä ja tietysti Hitlerin hyökkäys yllätti Stalinin housut kintussa. Silti sata ja viisisataa sotamuistelmaa ja koko sotahistoria todistavat, että suomalaisten hyökkäys ennen kaikkea Kiteeltä Ruskealan ja Sortavalan suuntaan tuli kovin raskaaksi, koska puna-armeijalla oli kenttälinnoitetut ja jopa osittain kantalinnoitetut asemat valmiina ja pesäkkeissä putket ja piiput osoittivat länteen. Sotaliikkeitä tai joukkojen kuljetuksia Suomen suuntaan ei ole rekisteröity, ottamatta lukuun selittämättömiä siviilikohteiden pommituksia juhannuksena 1941 ja sitä edeltäneenä päivänä.

Hyvät poliittiset päättäjät: pelastakaa Suomen maine ja oikaiskaa väärinkäsitykset ja virheet ja kiireesti ne suurvaltanäkökohtien värittämät painotukset, joita esiintyy arvostetuimmissakin lähteissä (Gilbert, Hobsbawm).

* * *
SUMMARY
The blogger reads an article on Second World-War and the reputation of Finland, where omissions and patently false facts in standard historic literature, mostly in the English language, are enumerated.

The Finnish Winter Wat 1939-1940 is mostly forgotten or regarded as a just punishment for Finns' later (1941) co-belligerent satus with Hitler. Nobody ever mentions that Finnland was not occupied by Germany, that the German troops in northern Finland were no good although they were commanded by the Finns (marhshall Mannerheim) and that the Finnish army finally expelled Germans from Finland with great costs and damages inflicted by the Germans.

Helsinki was and still is the capitol that was never occupied 1939-1944. Finland was not a German satellite. Finland was not a Russian satellite 1945-1956, even if American authors claim this. Possibly Finland could not have resisted Soviet Union during those years, but we were fully committed to invent Chechenia already during the 40ies. We already had the necessary experience.

Thinking our cordial relationships with Soviet Union 1956-1991 that is mostly true. Then again my father's family (Kivennapa, Carelia) had already during the Imperial Russian regime and tghe constitutional Grand-Duchy of Finland specialised in cheating the russkies in business and trade. I have known personally some industrial capatains, who still were very proficient in this art on late 1980ies. It might be best not to speak of Russia and this day.

6 kommenttia:

  1. Nyt alkaa kuulua sen Kemppisen ääni, jota minä näissä asioissa olen kaivannut.

    Helkkari (en tohdi kirota kovempaa) - jos on tietoa historiasta niinkuin sinulla, niin sen täytyy tulla esiin myös kansalaismielipiteenä, jota ei noin vain ohiteta, koskapa vaikka (ja ehkäpä juuri sen vuoksi) - kuten itse kirjoitit - blogit ovat "saippuaa" - ne myös "liukastuttavat" kielen ja ajattelut "kannat" sekä vähän muutakin...

    *
    Asiasta puheen ollen - muistan kuinka historianopettajani Martti Korhonen (ei se kansanedustaja vaan silloinen tuleva Kotkan lyseon rehtori) esitteli erästä Euroopan karttaa joskus -60 ja - 70 luvun vaihteessa manaten, että Suomi oli siinä väritetty vaaleahkon punaisella kuuluen siis itäblokin valtapiiriin.

    Kartta oli poliittisesti täysin p:stä, joskin sen hetken reaalipolitiikkaa ajatellen aivan oikein värjätty.

    Mutta poliittinen ja reaalipoliittinen eivät tietenkään ole yksi ja sama asia.

    Koska en ole asioiden keskipisteessä (vaikka olenkin), ihmettelen kuitenkin näin EU-johtajuutemme alussa (riemuitkaamme!), miksi ja miten näitten ulkomaan elävien, paljon lukeneitten ja mahdollisesti viisaittenkin (sala-)ajatuksissa Suomi edelleen on 1941 Saksan "epämoraalisen" tukeen turvautunut Venäjän "vasalli"?

    Sehän oli ainoaa poliittista realismia meidän tapauksessamme.

    Olemme selvinneet 1800- ja 1900-luvusta suorastaan käsittämättömän hyvin (lukuunottamatta vuoden 1918 täysin turhaa kapinaa). Eikä ilman omia ansioita. Esim. Ryti oli poliittinen nero.

    Kadehtivatko he meitä sisimmässään - nuo tanskalaiset ja muut miehityksen kokeneet?

    *
    (Olemme vapaita kaikesta muusta paitsi amerikkalaistyyppisistä mainoksista (markkinatalouden huijausmentaliteetti), Putinin ylimielisyydeltä (venäläinen nationalismi), muhamettilaisten ressentimentiltä (uskonnollinen imperialismi) kiinalaisten materialismilta (väestötieteellinen katastrofi) jne.)

    VastaaPoista
  2. Joskus 1990-luvun alussa kuuntelin Kemppisen luentosarjan Porthaniassa, siis Helsingin oikeustieteellisessä. Hämmästyttävän hyvälle sarjalle osallistui nolostuttavan vähän kuulijoita. Silloin(kin) sotasyyllisyystiomiot olivat julkisuudessa esillä. Kemppinen esitteli luennolla, ja olisiko ollut myös silloisessa Hesarin viikkokolumnissaankin, perusteita miksi sotasyyllisyystuomioita ei pitäisi purkaa. Kemppisen kolumnien highglight-julkaisussa TAISTELU OIKEUDESTA (WSLT 1997 - muuten, toivottavasti nämä hänen blogijuttunsakin julkaistaan samalla tavalla, terveisiä Bulevardille, sieltä löytyisi useampikin valistunut kustantaja, jos vain kirjoittajalle kelpaisi) asiaa käsitellään 26.2.1996 julkaistun artikkelin (s.157-159) lopussa ja asekätkennän osalta 27.4.1992 julkaisussa artikkelissa (s. 168-169).

    Innokkaana oikeustieteen ylioppilaana esittelin Kemppiseltä oppimaani järkeilyketjua, sen analyyttistä kylmäpäisyyttä ihaillen, oikeistolaisen, teknis-luonnontieteellisesti oppineen sukuni kahvipöydissä - erittäin huonolla menestyksellä. Vika oli kai siinä, että sekä sotasyyllisyysasiassa että aika paljon asekätkennässäkin oli ajat itse eläneiden sukulaisten mielestä niin selvästi vastakkain hyvä ja paha, että siinä täytyi olla kyse myös oikeuden ja vääryyden taistelusta.

    Positivistisanalyyttinen sofismi sopivasta juridisesta työkalusta asian jälkikäteiseksi korjaamiseksi ei sukua sytyttänyt. Pelkään että ei se vastaavia piirejä sytytyä vieläkään, jollei samalla isolla äänellä vakuuta olevansa oikean asian puolella ja tarjoamassa sopivampaa lääkettä - olisiko sellainen eduskunnan ponsi, jossa vääryys sellaiseksi nimetään ja oikeus saa luovutusvoiton? Olisi muuten sopinut mainiosti eduskunnan 100 vuotisjuhlaistuntoon...

    Muuten, impulssin Kemppiselle antaneen Tieteessä tapahtuu -julkaisun viime numeron julkaisusta on jo aikaa, tämä on ensimmäinen havaintoni sen aiheuttamasta keskustelusta (tai ehkä en seuraa asianmukaisia forumeita, ja kesäkin toki on). Professori emeritan tekemäksi juttu yllättävän yksinkertainen (hyvässä ja pahassa...), kannattaisi ehkä julkaista tai kommentoida sitä laajemmaltikin, varmasti sen lukeminen olisi hyödyksi monille.

    1990-luvulla luin Encyclopedia Britannican 2 maailmansotaa käsittelevästä artikkelista mainintoja joiden mukaan "the allied invaded Finland". Jollei valvontakomission Torni-buukkausta lasketa, näin ei tiettävästi käynyt, mistä kirjelmöinkin toimitukseen, mutta jäin vaille vastausta. Wikipediaan meillä kaikilla sensijaan olisi mahdollisuus vaikuttaa! Kuka ottaisi tehtäväkseen?

    VastaaPoista
  3. Hmm. Suomen maine lepää kyllä nähdäkseni enemmän vaikka matemaattis-lukutaidollisesti kykenevien koululaistemme kuin historiantulkinnoista vallitsevien konsensusten varassa.

    Kun tiedetään venäläisten haluttomuus osallistua minkäänlaiseen historiallisten tapahtumien uudelleenarviointeihin (siis uudelleenarviointi suhteessa heidän vallitsevaan käsitykseensä, tosiasioiden reiterointi suomalaisesta näkökulmasta, vrt. erillissotanäkemys), on Kemppisen haaste vaikea toteuttaa samalla kun rakennetaan EU:n puheenjohtajana pohjoista ulottuvuutta ja mahdollista tulevaa vapaakauppa-aluetta.

    Liekö sitten vain omasta etääntyneestä näkökulmastani johtuva näköharha, mutta tuo jälkimmäinen tavoite on mielestäni ensisijainen ja luo tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet siihen maineen palauttamiseenkin, jos se vielä nähdään tärkeäksi. Venäjä-agendalla on ikäviä asioita (esim. ihmisoikeudet, tasa-arvo ja lehdistönvapaus nyky-Venäjällä) muutenkin tarpeeksi, eikä niistäkään oikein uskalleta puhua (siinä akuutimpi haaste ulkopoliitiikan johdolle), joten en näe kovin realistisena että sinänsä tärkeää muttei kovinkaan akuuttia historiantulkintaerimielisyyttä nostettaisiin rasittamaan suhteita juuri nyt, kun pitäisi näyttää kaikille, että Suomella on avainasema Venäjän ja EU:n suhteiden kehittämisessä. Vai olenko vain uus-suomettunut?

    VastaaPoista
  4. Ad TH:

    Puhut viisaasti.

    Itse olen valitettavasti viimekätisesti kantakirjaan merkitty lyyrikko, joten en osaa olla ajattelematta, että valehdeltu menneisyys johtaa valheellsieen ja siksi kestämättömään tulevaisuuteen.

    Siitä riennän olemaan samaa mieltä, että asioilla on ensisijaisuus- ja aikajärjestys.

    Siirtääkseni hiukan tarkennusta Venäjä ei ole läheskään ainoa maa, joka päättää itse historiastaan ja sen tulkinnoista. En tiedä, lieneekö tilanne nyt muuttunut, mutta kun viimeksi lueskelin italialaista italian historiaa, olin tuolilta pudota.

    Nyky-Egypti johtaa kylmän rauhallisesti historiansa faaraoiden egyptistä. Nyky-Kreikkaa en osaa tarpeeksi mutta epäilen, että lukion Kreikan historia voisi olla mielenkiintoista luettavaa.

    Saksa on asia erikseen. Muistaakseni syntyperältään juutalainen Heinrich Heine julisti aikoinaan saksalaisinhon saksalaisuuden ydinelämykseksi. Niinpä Saksan 1900-luvun historia on ehkä korkeatasoisinta.

    VastaaPoista
  5. Nationalismi on anglosaksisessa käsitteistössä merkillisen painava sana, jolle annetaan aivan eri sisältö kuin mitä suomalaisessa sanankäytössä on tapana.

    John Fowles: "Nationalismi on halpamainen vaisto ja vaarallinen työväline. Ota miltä maalta tahansa pois se, minkä se on velkaa muille maille ja ole sitten ylpeä siitä jos voit." Ja: "Köyhässä maassa isänmaallisuus on uskoa siihen, että oma maa olisi paras, jos se olisi rikas ja mahtava. Rikkaassa maassa isänmaallisuus on uskoa siihen, että oma maa on paras, koska se on rikas ja mahtava." (Aristos, s. 174)

    Sitä mahdollisuutta, että oma maa voisi olla paras, vaikka se ei ole rikas eikä mahtava, ei huomioida. Se ei tule mieleenkään. Fowles on ollut joskus sangen näppärä kirjailija, mutta esimerkiksi ylläolevaa ensimmäistä sitaattia en pysty käsittämään kuin ajoittain, pelkään pahoin. En ainakaan joka vuosi.

    Englantilaisia lukiessa tulee mieleen, että he eivät ymmärrä nationalismia. Ainakaan he eivät pysty tai halua käsittää sitä perinteisessä suomalaisessa kansallisromantiikan hengessä, mikä meille lienee sen kaikkein tutuin muoto. Kun britit kirjoittavat nationalismista, he aina tarkoittavat jotakin aivan muuta. Ja miten selvästi näkyykään haamuna taustalla kaikki se, mistä he täysin vaikenevat - maassa jonka yleisradioyhtiössä on tänäkin päivänä soittokiellossa Paul McCartneyn "Give Ireland Back To Irish".

    Ehkä heille on tärkeää esiintyä kuten Peter Gabriel, katuvana entisenä siirtomaaisäntänä. Siinä roolissa heillä on moninkertainen uskottavuusongelma joka on jäänyt ratkaisematta. Tai sitten he yrittävät ratkaista sen Peter Gabrielin tavoin perustamalla maailmanmusiikkifestivaaleja.

    Mutta jos britit yrittävät ratkoa nationalismin ongelmaansa näinkin rakentavilla tavoilla, niin kyseessä on sentään hedelmällinen ongelma. Maailmanmusiikkifestivaaleissa ei ole koskaan mitään vikaa.

    VastaaPoista
  6. terveisiä terassilta, jossa suututin pahanpäiväisesti virolaisen työkaverini epäilemällä joidenkin hänen maneerejensa periytyvän NL:sta.

    Yhtä ärhäkän vastauksen saatte jos yritätte panna nykyvenäläisiä vastuuseen gruusialaisen Stalinin tai hänen apupoikansa, suomalaisen O V Kuusisen tekemisistä.

    Eli antaa historian törkykasan lojua rauhassa. Katsotaan mieluummin tulevaisuuteen.

    VastaaPoista