Sivun näyttöjä yhteensä

2. heinäkuuta 2006

Nietzsche, Rilke

Täytyy tulla vanhaksi ennen kuin osaa etsiä reikiä historiasta.

Suomen kirjallisuutta on esitelty ja tutkittu yleensä tervein lähtökohdin: mitä siinä on. Mitä siinä ei ole, siitä on paljon vaiettu.

Nietzsche oli liian suosittu sata vuotta sitten. Kukaties silloin, kun Joel Lehtosen Sakris Kukkelman, rakastunut rampa ja köyhä polseviikki, oli lukenut koirankorville "nietseke-kirjansa", lyötiin kiinni Aarni Koudan suomennokset ja hiukan häveten siirryttiin muihin aiheisiin.

Hollon suomennos tuli 1960-luvulla. Otava on julkaissut itse asiassa kiitettävästi pikkukirjoja - muistaakseni sen mukaan, miten kääntäjiä on ilmennyt.

Rilke vilahti näkyviin Aila Meriluodon 1970-luvun suomennosvalikoimana, joka ei muistamani mukaan saanut mitään huomiota. Kukaties meillä ajateltiin, että hulluja on omastakin takaa.

Kun en ole käynyt missään 15 vuoteen enkä oikeastaan tunne ihmisiä, Liisa Enwald on minulle vain nimi, lyriikan tutkija, Mirkka Rekolasta väitellyt, Helvi Juvosesta juuri julkaissut.

Nyt on otettava selvää.

Rilke voi olla se puuttuva lenkki, josta kirjallisuutemme modernismi vaikeni. Luotan siihen, etteivät suuret lyyrikkomme saaneet selvää Rilken vaikeasta saksasta, paitsi kukaties Eeva-Liisa Manner. Minun tulee nyt oudosti mieleen 1950-luvun Haavikko, joka on juuri kadonnut kehistä. Hänen vaikutuksensa oli tavattoman suuri, ehkä myöhempien vuosikymmenien lyriikkaa ajatellen tuhoisa.

En sano tätä mielelläni, koska kirjat ja mies ovat vaikuttaneet minuun niin voimakkaasti ja tulleet myöhempinä vuosina niin tavattoman vastenmielisiksi, että teen mielihyvin totuudelle väkivaltaa. Olen hyvilläni kun käsitän, että tämän hetken nuoret lukijat pitävät Haavikon koko tuotantoa autistisena höpinänä.

Tämä asenne on kuitenkin vilpillinen.

Nyt katson kunnolla, mikä 50-luvussa ja vähän myöhemmässä runoudessa on Nietzscheä ja Rilkeä eli missä ovat reiät.

Saksan runous melkein kuoli toisen maailmansodan jälkeen. Sen ja kielen harrastaminen jäi vanhan "establishmentin" varaan ja sotasukupolven proosa kiinnitti spottivalot itseensä, ensin Grass ja Böll. Heikommin näkyvänä Saksan perinne kuitenkin jatkui. Keskeinen vaikuttaja oli Sinikka Kallio, Rolf Nevanlinnan puoliso.

Entä jos se menee näin. Koskenniemi ja hänen aseenkantajansa pitivät Saksan kirjallisuutta Goethen auringon valaisemana. Kun Koskenniemestä päästiin, meillä oli kolmannen valtakunnan raskas perintö, joka varjosti väärin myös Nietzscheä, ja uusinnostus englanninkieliseen kirjalilsuuteen ja lisäksi kaksi Saksaa. Länsisaksalainen kirjallisuus jäi puolivarjoon.

Nyt on katsottava Rilkeä tarkoin. Onni että hän ymmärsi kuolla ajoissa leukemiaansa - hänen tuotantonsa näyttää olevan kokonaisuudessaan internetissä eikä saksalaisilla itsellään näytä olevan tunnontuskia häntä arvostaessaan.

Shostakovitsh sävelsi samaan sinfoniaansa 1900-luvun suurimpien runoja: Tsvetajeva, Rilke, Apollinaire, Lorca (Sinfonia 14). Minusta tuntuu, että tuossa sävellyksessä tragedia syntyy musiikista.

5 kommenttia:

  1. Kun en tunne sen paremmin Haavikkoa kuin Kemppistäkään henkilökohtaisesti, niin täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella saan sellaisen aavistuksen Kemppisen kirjoituksista, että hänen suhtautumisensa Haavikkoon on moninaisia rasitteita täynnä. Taustalla on ilmeisesti muutakin kuin kirjalliset jutut. Haavikosta on jäänyt hämärästi mieleeni, että viime laman aikana Haavikko oli erittäin vihainen talouden hoidosta tässä maassa. Niin oli moni muukin.

    VastaaPoista
  2. Helsinkiläisen intelligentsian luotettavana jäsenenä Haavikko olisi ollut onnensa kukkuloilla jos UKK olisi kutsunut hänet hovirunoilijakseen.

    Ihme ettei ole vielä kirjoittanut historiikkia Bulevardin ja Albertinkadun kulman Valtakunnan syyttäjänvirastosta.(oliko se NL:n lähetystö juuri siinä samassa kadunkulmassa jota Stalinin ilmavoimat itse pommittivat?)

    Nyt on asetuksella nimetty Hgin Yliopiston kirjasto Kansalliskirjastoksi -kas kun ei Valtakunnan Keskuskirjastoksi enempää kuin Kansallisarkistoa Valtakunnan Keskusarkistoksikaan tai Valtioneuvostoa kutsuta ainakaan vielä Valtakunnan keskuskansliaksi.

    Onhan sentään Valtakunnan Lehti, jonka "läpinäkyvän" konttorin nousua Töölönlahden maisemaa pilaamaan ei tarvinnut vuosikymmeniä virastoissa vatvoa.

    VastaaPoista
  3. Silmälasit päähän kuvan Rilkelle, niin saadaan aikaan nuori Paavo Haavikko!

    En tunne kovin hyvin Haavikon runotuotantoa, mutta sen verran voin sanoa, etten ymmärrä siitä juuri mitään kuten en Rilkeä tai ylipäätään vaikeimpia modernistejakaan.

    Rilkenkin tapauksessa pitäisi ensin lukea läjä tutkimuksia ennenkuin esim. "Duinon elegiat" (jonka suomennoksen peräti ostin 1974) avautuisivat lukijan esteettisen elämyksen tasolle.

    Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että luettuani 5000 sivua kommenttikirjallisuutta, ei runon esteettisestä tehosta ole enää mitään jäljellä.
    Vaikutelmaksi jää, että narsistinen runoilija halusi pitää runoelämyksen itsellään(?)

    T.S. Eliot on kuitenkin yksi niitä harvoja modernistirunoilijoita, jotka ovat niin sanotusti kolahtaneet.

    Modernistien periaatteena oli luoda (ikäänkuin loogista empirismiä seuraten?!) objektiivinen symbolikieli, joka olisi ominainen vain runoudelle - tai ainakin tietyn maan runokielelle - tai ainakin tietylle runoilijalle - tai ainakin tietylle runolle jne.

    Modernismi on Valistuksen (universaali järki) lapsi, postmodernismi (relativistinen järki) taas vastareaktio modernismille, jonka se havaitsi olevan ristiriidassa oman objektiivisuusmaksiiminsa kanssa.

    Molemmat ovat kuitenkin "ihmislähtöisiä" siinä, missä suuri osa varhaisemman taiteen motivaatiosta ja lähtökohdista oli uskonnollisia.

    Päädyimmekin tässä modernistien kielen puhdistusoperaatiossa (Pound) paradoksaalisesti objektiivisuuden vastakohtaan - postmoderniin relativismiin, jossa puhelinluettelotkin käyvät runoudesta.

    Tietysti puhelinluettelo jos mikä on "objektiivista" kieltä, mutta mikä tekee siitä nimenomaan runon?

    Esillepano a la Duchamp ja WC-pönttö..? Se, että jotain tekstiä myydään runouden nimikkeellä?

    En kuitenkaan puhuisi Duchampin tai postmodernien tapauksessa enää taiteesta ja runoudesta vaan materiaalista ja teksteistä, joiden tarkoitus on olla ennenkaikkea banaaleja...

    Niin sanoakseni: banaalius on "tätä päivää!"

    Ja mitä on banaalius? Nihilismin ja Dadan lapsi - tuo Friedrich Schillerin "sivilisoitunut barbaari".

    VastaaPoista
  4. En ole mikaan varsinainen runomies mutta ostin viimeksi Helsingissa kaydessa Haavikon jo divariin ehtineen "Ei. Siis kylla", (WSOY 2006). Autistista hopinaa kuvaa aika hyvin vaikutelmiani. Suomalaisen itseruoskinnan genressa Erno Paasilinnan "Suomalainen tyhmyys" kokoelmassa "Yksinaisyys ja uhma" (ensimmainen Finlandia-palkinto kauan sitten) kommunikoi lukijansa kanssa paljon paremmin.
    Rilkeen olen koettanut laiskanlaisesti perehtya viime vuosina eksyttyani kesalla 2003 Rilke-festivaaleille Sveitsin Sierressa. Kepea yhdistelma runoa, musiikkia, esitelmia, ruokaa ja viinia. Kahden viikon paasta 18-20 elokuuta on Sierressa taas Rilke-festari, teemana Rilke ja Venaja (mm. kirjeenvaihto Pasternakin ja Svetajevan kanssa). Sinnepa aion taas suunnistaa.

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut Marcel Reich-Rnickin Euroopplaisen ehkäpä ymmärtäen siitä kaiken muun paitsi hänen suhteutumisensa Rilken tuotantoon. Olen entinen toimittaja, nyk. vapaa kirjoittaja ja tietysti omistan oman kirjaston, eli olen ns. kirjahullu. Luen myös runoja. Luen paljon runoja. Löysin muistaakseni juuri Meriluodolta jonkun teoksen lopusta otoksen Rilkeä. Kiinnostuin. Herra Rilkeä on kuitenkin vaikea alöytää käännettynä muuta kuin uskonnollisen ja hieman ehkä pateettisen tuotannon osalta. Jostakin kuitenkin löysin Kehtolaulun (Schlaflied) ja Rakkauslaulun (Liebes-Lied) ja olen nyt täysin lumoissani. Jatkan saksan kielen opiskelemista ja etsin Rilken tuotantoa myös suomeksi. Miten voi antaa pakit miehelle, joka: Jos sinut joskus kadotan, voitko nukkua sitä vailla, että lehmuksen latvan lailla uneen sinua huojutan?

    Saatko unta, jos enää en tässä kuiskisi sanojani, yö jo tummana luomillani, vasten rintaasi valvoen?

    Jos en sulkisi sinua puutarhaasi, vain itsellesi, henkäilemään kuin hieno mesi, tähtianis ja melissa?

    Ja kiitos Heikki tiedosta, että Sveitsissä järjestetän oikein Rilke-festarit, sillä saattaapi olla, että...

    Leena Nieminen
    Muuratsalon saari

    VastaaPoista