Herra Mary

 

 

Tämä on ennenaikainen joululahja, valitettavasti vain niille, jotka lukevat englanninkielisiä kirjoja.

 

Minulle erittäin korkeaa kaunokirjallisuutta - puhun nyt proosasta - mieluisampaa on rehellinen viihde eli siis juonellinen ja toiminnallinen meno, joka pörhistää silmiä.

 

Kaikki tietävät, että Sherlock Holmesit (Doyle) ovat aika huonoja ja vanhentuneita ja että mukaelmat eli pastissit ovat olleet muotia jo 100 vuotta ja aina huonoja.

 

Laurie R. Kingin lähes 20 niteen sarja Sherlock Holmesin ja Mary Russellin vaiheista on jatkunut kohta 20 vuotta. Menestys on ollut kphtalainen. Tosin kaikki dekkari ja mysteeri-puolen kansainväliset palkinnot on saatu.

 

Suomeksi näyttää olevan vain yksi. Menestys lienee ollut heikko.

 

Olen lukenut niitä nyt 7 ja jättääkseni todellakin Tshehovin ja runouden  eri hyllylle, mitään näin hyvää en muista kokeneeni sen jälkeen kun aloin 55 vuotta sitten saada selvän Wodehousen krumeluurien englannista ja löysin suosikkini, Psmith, jonka sukunimi kirjoitetaan siis isolla P:llä, joka ei äänny…

 

Holmesin ja oxfordilaisen uskontotieteilijä - papyrologi Maryn ikäero on kiusallinen, luokkaa 40 vuotta. Nämä kirjat tapahtuvat enimmäkseen 1920-luvulla, ja niissä vilahtelee milloin F. Pessoa, milloin Picasso, milloin Scott Fitzgerald, milloin alkuperäinen San Franciscon maanjäristys. Ja teoksessa Moore ollaan nummella Dartmooressa (kuva) eli Baskervillen koiran maisemassa. Niteessä ”O Jerusalem” tavataan kenraali Allenby ja T.E. Lawrence. Niteessä ”Dreamy Spies” odoitetaan järkyttävää asiantuntemusta ja siis perehtyneisyyttä Fezin kaupungin oloihin Marokossa 1924 ja kabbalismin vaikeampiin kysymyksiin.

 

Laurie R. Kingillä on taikasauva. Hän pystyy kevyesti välittämään lukijalle jäähtyneen sipulikeiton hajun ja kuuloaistimuksen, kun Sherlock Holmes ja Cole Porter soittavat yhdessä Venetsiassa palatsin salissa mustapaitojen marssiessa jalkakäytävillä.

 

Kehyskertomuksen mukaan Mary eli vanhaksi ja muka välitti nämä ”aidot” käsikirjoitukset Kingille. Holmes oli ehkä aikansa älykkäin mies, mutta Mary Russell oli selvästi älykkäämpi…

Quartetto

 

Haluaisin tehdä syntiä. Ehkä vain keskinkertaisen suomennoksen mukaan ”konkupisenssi” eli siis himo on ihmisen rajoittamaton halu vetää omaan itseensä koko maailma.

 

Haluaisin tilata hyvän jousikvartetin olohuoneeseeni. Niitä on Helsingissä kaksi tai kolme. Onneksi minulla ei ole varaa siihen ja onneksi he eivät tulisi. Turvavälit eivät toimisi enkä myöskään halua katsoa musiikkia, kun soittajalla on maski. Musiikki on minulle nimenomaan maskien riisumista.

 

Ellei Jorma Hynninen ole vanhentunut romahdusmaisesti sitten viime näkemän, hän varmaan tulisi. Toivottavasti ei, koska suunnittelemani synti on turha, ja tällä hetkellä on turhailu kielletty.

 

Joku Schubertin kvarteteista, kiitos. Forelli ja Tyttö ja kuolema  D810 d-molli ovat niin tuttuja, että ihan mielellään jokin muu. Kvintetto olisi hienoin, mutta flyygeli pitäisi virittää. Se ei ole mainittavasti pielessä, vaan normaali eli keskioktaavit vähän notkollaan, korvani mukaan. Jousikvarteton käytäntö on juuri se, että sen voi soittaa aivan puhtaasti. Beethoven ja Schubert ottivat tämän tarkasti huomioon.

 

Olikohan Leipzigissä yt-neuvottelut päällä, kun kolmoiskonsertoista huolimatta Bach ei tietääkseni säveltänyt mitään jousikvartetille. Sellaista ei tietenkään ollut keksitty, mutta kyllä Sebastian-setä olisi keksinyt, jos olisi ollut soittajat, ja ainaki sellistit olivat täystyöllistettyjä säestäjinä. Bach siis muutti musiikkiaan ja kirjoitti esimerkiksi huikean soolo-osuuden kuultuaan vaikka vain huhuna, että jossain seudun maantien ojassa oli humalainen käyrätorven soittaja sammuneena.

 

Näin valokuvan, jossa henkilö kuunteli yksi jousikvartettia. Hynnistä olen kuunnellut heillä kotona noin viiden henkilön seurassa, ja sillä hetkellä minulle aukesi yksinlaulu musiikkina. Hän lauloi Runoilijanrakkautta. Kysyin miten olisi seuraavalla kerralla Rouvainrakkaus ja elämä (Frauenliebe und Leben). 

 

Oikeastaan olisin halunnut Hugo Wolffia mutta Wolff on parasta täysin yksin äänitteenä kuultuna. Hänen musiikkinsa tuo mieleeni kellokoneiston. Saa varoa, mihin hengittää, kun kaikki on niin vähästä kiinni.

 

Karal Barth: ”…synnit ovat ylimielisyys, penseys ja ja valhe. Ihminen jonka Jumala on jo korottanut, ei saisi kulkea kevytmielisyyden, apeuden ja epätoivon teitä.”

 

Runo on ympäristöteko

 

Kun runo on hyvä, sen takana on virtuaalihiukkasia, jotka kiehtovat mieltä. Sanojen ympärillä on Hawkingin säteilyä. Ollaan siis mustan aukon äärellä, mutta valo loistaa pimeydessä. 

Ellei olisi pimeyttä, ei valoakaan. Kuka luuli, että runon valon pitäisi näkyä silmällä? Vanhat sanoivat, ettei sitä näe silmällä, vaan sielulla.

Kun runo on hyvä, se on hiilinielu. Sellaistakin saa lukea, että hiili ilmakehässä olisi ylimääräinen riesa ja ihmisen pahoja tekoja. Kyllä sitäkin mielipidettä esiintyy, että runot ovat yhtä turhia kuin ruusut, herrasihmisten konstailua.

Biokemiallinen kierto ei ole aivan itsestään selvä asia, mutta kyllä se opetetaan peruskoulussa. Yhteyttäminen - fotosynteesi - tuottaa valon voimalla happea ilmakehään. Toisaalta lähes kaikki maapallon happi on sitoutuneena mineraaleihin, 99 prosenttia.

Hiilen kiertokulussa kasvit ottavat hiiltä ilmasta, ja tuloksena on biomassaa.

Kysymyksessä on ”kone” eli prosessi. Perustasolla kone muuttaa ainetta energiaksi, ja tässä mielessä on aivan oikein sanoa, että ihminen on kone.

Nimike ”aineettomat oikeudet” eli siis oma alani, tekijänoikeus ja muu, sattuukin olemaan englanniksi intellektuaalinen oikeus. Aineettomuus tai älyllisyys on vain näkökulma.

Pidän oikein osuvana evankelista Johanneksen Big Bang -teorian kiteytystä: alussa oli sana. Mutta se ei ollut ”tulkoon valkeus”, vaan ”Jumala”.

Mielestäbi merkittävästi mustetta - sekin usein hiiliperäinen tuote - jos olisi jätetty kirjoitukset jumalan olemassaolosta vähemmälle. Evankelista sanoo: Jumala on sana.

Meistä runoilijoista hento- ja heikkomielisimmät jupisevat ja kitisevät sanojen taivaallisuudesta tai jopa jumalallisuudesta. Minusta tuollaisia löysiä puheita ei oikeastaan tarvita. Vertasin itse runokirjoja julkaistessani joskus tekstiä kvasaariin. Kvasaari on tähden kaltainen kohde, jonka punasiirtymä on erittäin suuri. Sen sanotaan merkitsevän erittäin nopeaa liikettä meistä havaitsijoista pois, mutta itse sanoisin: erittäin suurta energiaa.

Aivot käyttävät viidenneksen kaikesta ihmisen energiasta.

Ilmaston eli siis tuulen ja sateen ja lumen ja lintujen ajattelemisen voi siis laskea. Noin 6 joulea minuutissa.

Hyvin englantia osaaville suositan lähempiä pohdintoja teoksessa Czeslaw Milosz, A Book of Luminous Things. An International Anthology of Poetry. 1996. ISBA 0-15-100169-3. Jos joku ei tiennyt, Milosz ei saanut Nobeliaan tyhjästä.

 

Logo

 

Lomakkeet ovat melkein yhtä kiihdyttäviä kuin käyntikortit, kunhan ne ovat vanhoja. 

Televisiohuoneessamme on viimeisellä tuomiolla liian monta laatikollista, joiden sisältö on peräisin vanhempieni asunnosta Westendistä. 

On siellä omaakin roinaa. 

Voisin syyttää miehekkäästi äitiäni. Hän jopa liimasi vanhoja pääsylippuja ja jäsenkortteja kansioihin. Nekin ovat tallella. Hänen itse tekemänsä ja omin vesiväripiirroksin koristamansa albumit ovat kerta kaikkiaan hienoja. Tuo muu muistoesineistö taas taitaa jäädä alle museoiden ja kokoelmien vaatimuksien. 

Minulla on itselläni menossa lehtiö, johon on painettu nimeni ja tieto työstäni, ”kustannustoimittaja”, ja työnantaja, Kustannusosakeyhtiö Otava. Puhelinnumero on 10 471.  

Talon herrat tuskin närkästyvät. Käytän niitä vain itse hajanaisten muistiinpanojen tekemiseen. Kurillani olen säästänyt myös muutaman lomakkeen, jossa komeilee 60-luvun lopun työnantajani toiminimi ja Suomen Asianajajliiton logo. Ja tallessa on myös papereita, joihin on painettu ”Nurmi-yhtymä, M. Nurmi ja lapset, puh. Kauhava 69”. Niitä lapsia oli siis yhdeksän, ja melkein kaikki olivat erilaisissa töissä firman markilla.

Tähän voisi lisätä muttereita ja ruuveja, jotka ovat menettäneet asiayhteytensä kauan sitten, pieniä laatikoita, jotka eivät ole vuosiin kotiloineet mitään, ja vaikeasti käsitettävän määrän avaimia, jotka ovat kuin pettyneitä rakastavaisia, kun ne eivät enää, koskaan, avaa mitään.

Esineet ovat runoutta. Kun esitetään musiikkia, yritän ajatella jotain muuta. Kun luen runon, teen sen toissilmin. Näillä keinoin kohde saa mahdollisuuden kiivetä ylitseni, oli se sana, sävel tai paperiliitin. Käytöstä poistettu logo saa salaperäisen merkityksen. Sanomalehti on lopetettu aikoja sitten, mutta nimi näkyy. Se on hiukan komeilevaa taltta-antiikvaa.

Hylätyistä tavaroista saa ikään kuin viisautta. Käy niin kuin tarkastelisi lehteä, Helsingin Sanomia 1944 tai Sumen Kuvalehteä 1933. Juuri siksi että kuvat ja kirjoitukset ovat kiinnostavia, katse siirtyy sivuasioihin, pikku ilmoituksiin. Halutaan haravakone. Mainostetaan kirjaa, josta en ole koskaan kuullutkaan ja aavistan, että en ole menettänyt mitään. Kuvassa näyttelijä, joka vaikuttaisi olleen kerran kaunis.

Kuva-arvoitus on kuin suuri viisaus. Ratkaisu näyttäisi olevan ”Japani mobilisoi korealaisia”. Arvoituksena se alkaa ”Ja Panimo-Bili soi…”

Salaperäistä! Kirjoitan pikku muistikirjaan, jossa lukee ”Biltema”: ihmisen hermosto ja kudokset yhtä mykistävä ja kaukaisen kaunis kuin   Linnunrata, jota pidän osana omaa kotiani, kun se näkyy täällä öisin.

 

Kruunu

Siitä hinkkaa, onko amerikkalainen televisiosarja Englannin hovista totta. ”That’s the rub”, sanotaan sointuvasti. Mielipiteet kuuluvat olevan tasan. Ei pidä paikkaansa. Totta joka sana.

 

Sekaannun asiaan sanomalla, että historiallinen henkilö on aina kuvitelma ja historiallinen tapahtuma on aina näytelmä. Käsitykseni kenestä tahansa - myös  lähimmistä ihmisistä, jotka olen tuntenut aina - on kuvitelmani. Se minkä näen peilistä, en ole minä. En näet tunne itseäni enkä ymmärrä edes asenteitani. Jos jokin mielipiteeni tuntuu nasevalta, olen varastanut sen jostain ja ottanut nimiini.

 

Siivoustöiden yhteydessä nousi esiin myös käyntikortteja. Hämmästyin hiukan, koska muistelen hävittäneeni kerran  Rolodeksin eli käsin kieputettavan laitteen, johon pannaan juuri käyntikortteja. Tuhon aiheutti digitalisaatio. Tallettamani kortit nostivat mieleen niin monta tarinaa 35 ja 15 vuoden takaa. Aika moni on tässä välissä vaihtanut kortin kiveen, siis hautakiveen.

 

Tein ennen jonkin verran vähemmän lyöntivirheitä kuin nyt ja olin harjautunut etenkin tuomioistuimissa unohtamaan sisällöt ja lukemaan sanojen sijasta vain kirjaimia. Usean harjan ylpeänä omistajana haluan edelleen harjautua enkä esimerkiksi harjaantua. Silti työskentely tietokoneella opetti nopeasti jäljentämään erilaiset osoitteet ja numerosarjat koneella. Leikkaa. Liimaa. Miten monta sydänsurua silläkin vältti!

 

Ajattelun ja kielen toimintaa ei todellisuudessa tunneta. Jopa havaitseminen osoittautui ainakin kovin erilaiseksi kuin oli hiljan todistettu, kun päästiin kuvantamaan aivojen toimintaa entistä paremmin (esim. fMRI). Aivolohkojen tunnettujen paikkojen sijasta muutoksia näkyykin eri puolilla aivoja, kun näytetään kohteelle ensin kissan kuvaa ja sitten koiran. Onko kirjoitettu kieli kuva ajatuksista tai todellisuudesta, sitä emme tiedä. Ilmeisesti ei. Kieli elää myös omaa elämäänsä, ja N. Chomsky oli väärässä. Englannin kuningatarta ei ole olemassa, mutta miljoonien ihmisten mielikuvat hänestä ovat suurin osin samanmuotoisia. Maradona ei ole kuollut, vaikka hänet juuri haudattiin.Hän on entistä todellisempi miljoonille (sadoille miljoonille).

 

Luin eilen epäilyttävältä verkkosivustolta (Quora) vastauksen kysymykseen, että Suomessa on nyt harvinaisen huono hallitus. Pääministeri ei osaa mitään ja pari muuta nimeltä mainittua ministeriä sitäkin vähemmän. Olen tainnut itsekin esittää mielipiteen (mu-tu), joka poikkeaa tuosta. Asian selvittäminen ei liene mahdollista. Pointti tässä asiassa ”kruunu”, vieraalla kielellä ”korona”, ettei tuollaista asiaa voida koskaan todistella vakuuttavasti. Historia tieteenä pyrkiikin vain uskottavuuteen. Jotkut fyysikot väittivät ennen, ettei historia siten ole tiede. Niin väittämällä he osoittivat, etteivät he tunne kunnolla omaa alaansa, fysiikkaa. Tietääkseni silläkään alalla ei ole löydetty lopullisia totuuksia. Eikä etsitä. Emmekä voi olla koskaan armoja siitä, mikä on signaali ja mikä kohinaa.

 

Tottelisinko?

 

 

Kansalaistottelemattomuutta pidettiin hyvänä asiana. Totuus on ehkä muuttunut. 

 

Otsikko Orvokki-aikakauden eli ylimalkaisesti Lapualaisoopperan ajalta. Tottelisinko, kun käsketään aamuin illoin hampaat harjaamaan?

 

Ajatus vihjasi, että ei pidä totella. Sen sijaan pitää äänestää sosiaalidemokraatteja. Totuutta parannettiin pian. Pitääkin äänestää SKDL:ää ja kannattaa Eino S. Revon uutta yleisradiotoimintaa. Sitten parannettiin vielä paremmaksi: Suomen Kommunistinen Puolue, ja varsinkin sen luokkakantaisin siipi.

 

Tästä kaikesta ei ole oikeasti hyvää kirjaa. Samasta kehityksestä, jonka etumerkki oli toinen, on Matti Kuusen muistelevat pakinat. Hänkään ei uskaltanut kirjoittaa suoran Akateemisesta Karjala-Seurasta, vasemmistoa vastaan ja hurrien turvan tukkimisesta. Mutta tarina tulee selväksi.

 

Juuri nyt luen eliitin petoksesta ja edessä olevasta romahduksesta. Perustelut ovat hyvin vakuuttavia, mutta ne romahtivat puolessa vuodessa. Pandemia on sekä taloudellinen että sosiaalinen suurjako. Eliitillä on kova työ vivuttaessaan vastuut köyhille, viattomille. Se kyllä onnistuu. Ei se muuten olisi eliittiä. Kultajunat kulkevat jo. (Kielikuva: kulta on vanhanaikainen tapa. Ajan hammas ei siihen pysty, mutta kilpailevan rosvon hammas pystyy.)

 

Minä pidän muuttunutta tilannetta hyvänä. Ainoa toimiva ratkaisu on aito yhteistyö. Rahavalta suostuu siihen, kun on pakko. Virus pääsee pankkiholviinkin.

 

Osoittaisin sanani nuorille tutkijoille. Nyt on tutkittava, miten laki toimii. Meillä on tutkittu ansiokkaasti rikosoikeuden vaikutuksia, mutta siviili ja hallinto-oikeuden ei.

 

Nyt suomalaisille jaetaan koronakäskyjä ilman yleistä rangaistuksen uhkaa. Suomalaiset tottelevat. Hampaiden harjaamisen sijasta käsky koskee käsien pesemistä ja välimatkan pitämistä toisiin ihmisiin. Joulu on peruutettu. Joulupukki on hirtetty.

 

Suomalaiset tottelevat huokaisten, jotkut parkaisten, jotkut kiroten. Jotkut eivät tottele.

 

Oma tulkintani on, että lasten lisäksi aikuiset kaipaavat rajojen osoittamista. Yksiselitteisiä, ymmärrettävällä kielellä esitettyjä käskyjä totellaan, etenkin ellei niihin sekoiteta turhaa tieteellistä kieltä.

Kadonneen arkin metsästys

Timo R. Stewartin otsikossa mainittu kirja Valter Juveliuksen elämästä ja toimista on tänään Tieto-Finlandian ehdokkaana.

Vaikka kirja on hyvä ja miellyttävä lukea, se ei voita. Lukija tietää, etten ole ennustaja, ja vaikka ennustaisin, sillä ei olisi vaikutusta valintaan. Joku saattaa muistaa, että olen kerran ollut valitsemassa Tieto-Finlandian voittajaa. Yksimielisesti me kolme päädyimme Heikki Ylikankaan kirjaan ”Tie Tampereelle”.

Harvoin poikkeuksin olen lukenut tässä kilpailussa ehdolle pannut kirjat viime vuosikymmeninä. Samaa en voi sanoa Finlandiasta eli kaunokirjoista. Hyvin useita olen yrittänyt, mutta valitettavasti jättänyt monesti kesken.  Ehkä niin ei pitäisi tehdä. Ehkä syy on yli 50 vuottani myös julkaistavaksi aiottujen käsikirjoitusten lukijana. Alku oli Otavassa 1964. Joku kokeneempi henkilö luki tekstit, jotka herättivät aitoa uteliaisuutta. Minä käsittelin toivottomat. Lisäksi korjasin painokuntoon kymmeniä kirjoja, jotka olivat kyllä kelvottomia mutta kaupallisesti huomioon otettavia esimerkiksi siksi, että aiheena oli metsässä kuljeskeleminen, vesillä melominen tai sotamuistot.

Stewartin kirja miellytti siis minua, koska siinä on oikeastaan kysymys tieteen ja tiedettä lähellä toimivien ihmisten edesottamuksista. Kirjoittaja puhuu todellisuuskäsityksestä tai mahdollisen ja mahdottoman rajasta. Filosofian tohtori Juveliuksen, joka on siis tätä kuuluisaa Juvan sukua eli vallan viisasta väkeä, oli siis kehitellyt heprean kieliseen tekstiin pureutumalla menetelmän.Vanhasta testamentista löytyi salakirjoitusta, jossa steganografian keinoin muuhun tekstiin oli upotettu esimerkiksi eri sanojen alkukirjaimin salattu viesti.

Stewart ei sano riittävän selvästi, että jännittävä kysymys on, oliko Juvelius päästään vialla vai ei. Juveliuksen selvittämä ja maanmittariksikin kouliintuneena metrien tarkkuudella Jerusalemista osoittama Raamatun liiton arkin sijaintipaikka herätti niin suurta mielenkiintoa ja sen verran luottamusta, että nykyrahassa miljoonia maksanut tutkimus- ja kaivausmatka sai rahoituksen Englannista, ja lisäksi onnistuttiin 1910-luvulla ostamaan maata ja hankkimaan Turkilta kaivauslupa. Aikamoisia saavutuksia!

Liiton arkkia, joka raamatunhistorian mukaan oli kannettava laatikko, siis arkku eikä arkki, kultaenkelein koristeltu ja itsekin kullattu, ei sitten löytynyt, mutta varsinaisesti Juveliuksen tarkkaan paikkaan Jerusalemin vanhan kaupungin etelämuurin juuressa ei tavoitettu. Maaperä oli täynnä vanhoja ja ikivanhoja tunneleita, jotka olivat täyttyneet hiekalla ja osittain liettyneet. Sitten valmiiksi arka uskonnollis-poliittinen tilanne räjähti käsiin ja syntyi kansainvälinen skandaali, johon retkikunta - ei Juvelius - valitettavasti antoi itse aihetta. Muutamana yönä kaiveltiin lupa-alueen ulkopuolella al Aqsan kalliomoskeijassa, joka on muslimeille epätavallisen pyhä paikka.

Sitten tuli maailmansota eikä asiaan liene palattu. Toivoakseni syy on se, jonka Stewart sivuuttaa liian kevyesti. Myös 100 vuoden takaisessa ilmapiirissä sekä ajatus tuollaisen Jumalan maanpäällisenä istuimena kunnoitetun palvontaesineen olemassaolosta edellytti aika perinteistä luottamusta Raamatun todenperäisyyteen, ja lisäksi ajattelun holtittomuutta.

Sitäkään Stewart ei rummuta riittävästi, että Tutankhamonin haudan ja sen todellisten aarteiden löytyminen Egyptistä 1922 oli todellinen yllätys ja maailman sensaatio. Taustalla oli maallikon, Heinrichin Schliemannin 1870-luvulla löytämät ”Agamemnonin” kultainen kuolinnaamio ja yksi päällekkäisistä Troijan kaupungeista. Maallikko oli todella arvannut oikein, että ”Iliaan” taustalla oli aika paljon todellista.

Koska Stewart viittaa oman aikamme kirjoihin ja höpökirjoihin, olisin kaivannut kommentteja siitä, miten Tutankhamonin hautalöytö löi viihteen etenkin Indiana Jonesissa ja samaista liiton arkkia kikkana käyttävässä tarinassa sankari-arkeologin vakiotyypin. Omasta mielestäni S. Spielbergin suurenmoinen teos on edelleen vähän kaksiteräinen asia muiinaistieteille.

Mutta palkitsemista ajatellen tämä lämpimän kiitoksen ansaitseva kirja on käsittelyltään liian kapea ja olisi lisäksi hyötynyt toimittajan teräaseesta: puolet pois.

 

Salaliitto

 

Tämä kirjoitus on turha, koska lukijoistani juuri kukaan ei ole korvasta kuljetettavissa. Sen tietenkin tiedän, että eräät blogin kommentit ovat  samoja kuin muuallakin mediassa kulkevat. Koska lukijani ovat hyvin erilaisia kuin muussa mediassa, asialla on botti eli viestejä tehtaileva kone.

 

Välillä on tehnyt mieli puhaltaa poikki väittely, joka ei edes sivua esiin ottamiani aiheita. En ole viitsinyt, toistaiseksi. Joku voi muistaa, että onnistuin joidenkin lukijoiden raivoksi karistamaan täältä törkeimmät viestit. Näinä viime vuosina lienee käynyt ilmi, että nettiväittely voi nyrjähtää aivan tuloksettomaksi ja että jotkut eivät tunnusta minkäänlaista tolkkua luullessaan, että sananvapaus sallii mitä tahansa, vaikka nimeltä mainitun henkilön leimaamisen todisteitta rikolliseksi. Kun näin ei onneksi ole. 

 

Suuri osa lukijoista tietää senkin, että myös Suomen politiikassa islam-vastaisuus on kiiltävä houkutin ihmisille, jotka käyttäytyvät kuin tiaiset eli tyhmemmin kuin varikset: pelkäävät kaikkea tuntematonta.

 

Ihmisiä tyhmästi uskontokuntiin jaettaessa kristinuskon syntitili on ylivoimaisesti suurin ja jatkaa kasvamistaan. Tämä on meilläkin pappien tuska. Niin monet hehkuvat vihaa sopottaen samalla jotain lähimmäisenrakkaudesta. Islam on yhtä monimutkainen yhteisnimitys kuin kristitty – tarkoitan esimerkiksi valistunutta meille tuttua pappia verrattuna USA:n kiihkeisiin helluntailaisiin tai ns. evankelisiin. Ja monet islamistiryhmät ja niiden johtomiehet ovat käsitykseni mukaan todellisia hirviöitä - mutta se on eri asia, johtuuko se heidän uskonnostaan, kulttuuristaan vai mistä.

 

Suomessa pilkattiin sotien välisenä aikana emigrantteina tänne paenneita viittä kieltä virheettömästi puhuvia matemaatikkoja ja muusikkoja ryssän perkeleiksi, joista ei ole meidän rinnallemme, kun me olemme lukeneet aapiskirjankin, ainakin puoliväliin. Nämä tietoni ovat osittain suvustani, joka siis asui Karjalan kannaksella; esimerkiksi ortodoksien jumalanpalvelusta häiritseminen oli heistä eräiden mielestä isänmaallista toimintaa

 

Salaliittoja ja suuria salaisuuksia olen harrastanut kauan. Kun tänäänkin kirjoitetaan esimerkiksi ryhmistä, joiden vakaumuksen mukaan mitään koronaa ei ole olemassakaan, vaan kysymyksessä on taas kerran eliitin harjoittama petkutus, mustutan mieleen, että salaliitto on äärimmäisen vaikea pitää yllä. 

 

Normandian maihinnousua ei voitu salata, mutta tarkka paikka ja ajankohta pysyi vain 80 000 ihmisen tietona. Perustekniikka oli ”piilottaa lehti metsään”. Tietoa maihinnoususta kesäkuussa 1944 levitettiin niin runsaasti ja sekavasti ja myös omille sotilaille, että jopa Rommel erehtyi. 

 

Kommunistien salaliitto 1948 oli joidenkin Stalinin ihailijoiden haave mutta merkittävin osin demareiden ja oikeiston osan taitava vaalivalhe. Vuosikymmeniä maakunnissa todisteltiin, että Kekkonen myy Suomea ryssälle. Vastaväitteeksi ei riittänyt eikä vieläkään riitä kaikille, ettei se meidän järjestelmässämme olisi ollut presidentin mahdollisuuksien rajoissa, jos halua olisi ollut. Oman tulkintani mukaan oli isänmaan onni, että Suomen etu ja Kekkosen henkilökohtainen etu kävivät yksiin vuosikymmeniä.

 

Populistin  tunnusmerkki on keskittyminen helposti tajuttaviin asioihin. Politiikka on todellisuudessa  kaaoksen hallitsemista eli jatkuvaa rämpimistä. Onnettomuudet on pantava järjestykseen ja toimittava voimavarojen mukaan. Silloin kuin kolmannes maata on nujertumassa talouden horjuessa, epätoivottava maahanmuutto ei ole päivän kysymys. Siihen voi palata ensi viikolla. Minustakin se pysyy epätoivottavana. Siihen voi luottaa.

Ihmisen monimuotoisuudesta

 

Miksi ei ongelmaa hoidettaisi yksinkertaisesti? Kolautetaan kaikilta 70 täyttäneiltä kirveen hamaralla pää halki. Ei tarvita hoitolaitoksia, ja eläkerahat voidaan esimerkiksi juoda.

 

Muistan erään murhajutun. Tapaus oli erikoisen raaka. Teon syytä ei ollut helppo käsittää. Uhri oli ratavarteen sammunut rappioalkoholisti.

 

Syytetty sanoi oikeudessa:” Se on sen oma vika, ketä kuolee.” Yleiskielellä tuo tarkoittaa ”se on kuolleen oma syy, että kuolee”. Eli jokseenkin sama kuin lasten leikkien huuto ”sen syy kenen pää, joka alle jää”.

 

Kuulemani mukaan tositarinani päähenkilö kuoli hämmästynyt ilme kasvoillaan, kun joku ohi mennessään huitaisi hänet hengiltä vankimielisairaalassa. Hän ei saanut siis koskaan mahdollisuutta edetä henkisestä edistymättömyydestään.

 

Henkinen alkukantaisuus on edelleen suuri ongelma. Liian moni ei osaa tai ei halua ajatella, että tuo shokkivaikutusta tavoittelemani ehdotus, oikeastaan ivamukaelma, tämän kirjoituksen alussa, ei vaadi kaatuakseen moraalisia näkökohtia.

 

Ajatuskoe osoittaa, että tuollainen hanke ei onnistuisi käytännössä. Hyvin nopeasti vanhukset, jotka voivat olla ovelia ja lisäksi varakkaita, olisivat palkanneet nuoret kirvesmiehet listimään toisiaan. Ajatus on maailman vanhimpia. Vaikeasti käsiteltävää nuorisoa varten sytytetään sota. Ensimmäisinä menevät perintönsä oletetusta pienuudesta kiukkuiset nuoret aatelispojat ja toisena sankari-ihanteet väärin käsittäneet tappelupukarit.

 

Väitteeni ei ole sen kummempi kuin tieto, että kieltolaki ei onnistu, vaikka alkoholi on vaarallisempi myrkky kuin esimerkiksi tupakka. Kieltolaki on valtion, pappien ja muiden auktoriteettien julkinen ilmoitus, että on hienoa ja tavoiteltavaa heilua sikahumalassa. Esimerkiksi USA:ssa ja Suomessa viinan kulutus alkoi kasvaa ja roistot rikastua parissa viikossa kieltolain voimaantulosta.

 

Salaliittoteorioita keksivät ja levittävät tehokkaimmin ne, jotka eivät niihin usko mutta tarvitsevat niitä.

 

Mikä oli perussyy sivistyneen Saksan raaistumiseen ja joukkomurhaamisen yleiseen hyväksymiseen Hitlerin aikana? – Ensimmäinen maailmansota. Väkivallan muuttuminen jokapäiväiseksi kokemukseksi.

 

Miksi Saksa onnistui toisen maailmansodan jälkeen? Entiset rintamamiehet ja upseerit kerättiin pian pitämään toisiaan silmällä. Juuri siinä he ovat hyviä. ”Kansanarmeija” on lähes aina paha, kuten Suomessa 1918 tai Neuvosto-Venäjällä 1919-1922. Stalin puolestaan oli tarkka siitä, että hän teloitutti aina myös teloittajat (NKVD). Sillä tiellä ei vain ole loppua, ja siksi Hrustshev, itse poliittisena komissaarina niskalaukausten veteraani, käytännössä lopetti teloitukset  päästyään valtaan 50-luvulla.

 

Mitä meihin vanhoihin tulee – ihminen ei elä viikkoakaan ilman bakteereitaan. Tarkoitan että ihmisyhteisö (ja eläinyhteisö) elää kokonaisuutena eli systeeminä, tai menehtyy. Toimivaan kokonaisuuteen kuuluvat myös heikoksi luullut osaset ja tarpeettomiksi arvellut toiminnat. 

Liikkeen johtajat

 

Eikö osakeyhtiöille pitäisi antaa kunnallinen ja valtiollinen äänioikeus?

 

Eikö firmojen pitäisi saada ihmisoikeudet, eli siis osa sangen vahvasti varmistetuista ja kansainvälisesti tunnustetuista perusoikeuksista?

 

Perusvastaus näyttää olevan, että niillä on jo liikaakin valtaa, ja lisäksi liikkeenjohtajat ovat sikamaisia ihmisiä, joilta saisi ottaa puolet palkasta ja vasemman jalan kengän pois.

 

Tuo ajatus firmojen ja johtajien pahuudesta ei toimi. 

 

Esimerkiksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden toiminta perustuu uskoon, että ne osaavat hoitaa raha-asioita paremmin kuin fiksutkaan ihmiset. Ne ottavat käyttöönsä ihmisten palkkarahoja ja säästöjä sijoittavat niitä tottavasti. Palovakuutuksissa yhtiö jää voitolle, mutta moni on sitä mieltä, että pahan tuhon torjumisesta kannattaa maksaa, vaikkei tuhoa tulisi.

 

Tunnen liikkeenjohtajia. Kasvoin kauppiaiden keskellä ja käsillään työtä tekevien ympäröimänä. Isäni oli maksullinen partiopoika. Minulla on hänen perukirjansa, joten tiedän tietämällä, että hän olisi saanut enemmän rahaa suostumalla johonkin niistä työtarjouksista, joita hänelle tehtiin. 

 

Tosin hänestä ei olisi tullut erinomaista tuomaria eikä tutkijaa, mutta tuli erinomainen asianajaja. Asianajaja on vähän niin kuin asentaja, joka korjaa auton kuin auton. Tutkija on vähän kuin vetykennoauton suunnittelija, joka uskaltaa tapella tuntemattomien ongelmien kanssa. (Vioittuneen auton ongelmat ovat yleensä tunnettuja.)

 

Itse haluaisin keksiä kannettavan ydinreaktorin joka kodin kapineeksi, mutta en osaa.

 

Kysyin kerran veljeltäni inhottavasti, että miten sinä kuule johdot tuota advokaattiryhmää, joka tappelee vaikeiden lääkepatenttien puolesta, kun kaikki tietävät, että et ole porukan fiksuin etkä paras patenteissa.

 

Puhuteltu, josta tuli kohta toinen laamannin arvonimen kantaja sukuun, sanoi että en olekaan, ja kysyn sinulta, kun tulee vaikeita patenttioikeudellisia ongelmia, kun sinä neuvot ilmaiseksi. Olen, jatkoi puhuteltu, opetellut johtamaan tällaista porukkaa. Osaan sanoa, kun asia on selvä, että selvä. Nyt lähdetään syömään ja toimitaan niin kuin Samuli äsken sanoi. Hyvä, Samuli.

 

Samaa olen nähnyt menestyneiden suuryhtiöiden johdossa. Yksi kaverini selvitti Aalto-yliopiston murheita Alahuhdalle, joka oli saatu vetämään koko puljua, ja tämä oli kuunnellut tunnin sanomatta mitään ja tekemättä muistiinpanoja. Kaverini vakuutti, että parissa viikossa hänen huomautustensa johdosta oli alettu toimia. Kaveri oli ollut proffana lähes 39 vuotta, johtaja ei päivääkään. Molemmat olivat hyvin lahjakkaita ja lisäksi täysipäisiä.

 

Marx ja Luther kirjoittivat unohtaen oikeushenkilöt eli firmat. Jo siksi primitiivi-kommunistien ”kapitalisti” on ontuva termi. Siitä tulee mieleen ihminen, vaikka jo Rockefellereillä, Carnegiella ja Mellonilla oli ympärillään firmat ja Fuggerilla samoin. Eikä Hitlerin päästäminen valtaan ollut niin paljon saksalaisen keskiluokan syy kuin huonon yhtiöoikeuden. Pankit ja ”edunvalvontayhtiöt” (Interessengemeinschaft, kuten IG Farben) vakuuttivat panevansa tuo viiksekkään pellen kuriin heti kun hänestä oli otettu tehot talteen.

 

Vastaavasti Trump ei ole niinkään sikaniska-äänestäjien kuin Helluntaiherätyksen ja tuulella käyvien republikaanien firmojen pyörittämä linnunpelätin. Suomesta osaisin luetella kymmenen kansallissankaria, joista ette ole koskaan kuulleetkaan. Kuten Kangas-Ikkala, joka johti Finn-Stroita (Kostamus, Enso) 16 vuotta, ja Sotevan (sotakorvausteollisuus) kovat pojat 40-luvulla. Ja niin edelleen.

 

Eilen oli lehdessä juttu amerikkalaisten presidenttien elämäkerroista. Niitä yhdistää valheellisuus ja pintapuolisuus, vaikka presidenttejä yhdistää sairaalloinen vallanhimo. Juttu vähän lerpahti ja itse sisältö ei tuntunut enää niin hyvältä, kun sitä mietti. Sama analyysi toistuu usein jo antiikin kirjallisuudessa.

 

Lukisin mielelläni suurisa itsemurhaajista, kuten Sokrates ja Jeesus, jotka aiheuttivat pysyvän pahan mielen kannattajilleen.

Kone

 

Tämä on lehdistötiedote. Minulle tuli siitä kovin hyvä mieli. Kysyin henkilöltä, joka mainitsi asiasta, turkulaiseen tapaan, että et sää tosissasi ole. Sanoi olevansa. 

 

”KONE on asettanut merkittävät ilmastotieteeseen perustuvat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjensä vähentämiselle vuoteen 2030 mennessä. KONEen tavoitteet ovat alansa kunnianhimoisimmat, ja Science Based Targets -aloite (SBTi) on varmentanut ne perustuen tuoreimpaan ilmastotieteeseen. Lisäksi KONE sitoutuu alansa ensimmäisenä yrityksenä saavuttamaan hiilineutraalit toiminnot vuoteen 2030 mennessä.

KONE sitoutuu leikkaamaan omista toiminnoistaan aiheutuvia päästöjä (scope 1 ja 2 -päästöt) 50 prosenttia vuoden 2018 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on asetettu ilmastotieteeseen perustuvien tavoitteiden tiukimman kriteeristön mukaisesti ja se tähtää maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamiseen 1,5 °C:seen. Lisäksi KONE tavoittelee samalla ajanjaksolla 40 prosentin vähennystä tuotteiden materiaaleihin ja elinkaaren aikaiseen energiankäyttöön liittyviin päästöihin (scope 3 -päästöt) suhteessa saatuihin tilauksiin.

"Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on aikamme merkittävin haaste. KONEella on tärkeä rooli kestävän kaupungistumisen edistämisessä, ja me uskomme, että vastuullinen liiketoiminta on edellytys pitkän aikavälin menestykselle. Ryhdymme nyt entistä vahvempiin toimenpiteisiin yhdessä asiakkaidemme, kumppaniemme ja toimittajiemme kanssa, ja näytämme koko alalle tietä kohti kestävämpää kaupunkikehitystä", toteaa KONEen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth.

Saavuttaakseen omien toimintojensa päästöjä koskevan 50 prosentin vähennystavoitteen vuoteen 2030 mennessä KONE leikkaa ajoneuvokantansa ja toimitilojensa absoluuttisia päästöjä. Yritys jatkaa esimerkiksi hybridi- ja sähköajoneuvojen lisäämistä ajoneuvokantaansa sekä huoltokäyntien reittisuunnittelun optimointia. KONE sitoutuu myös nostamaan uusiutuvan sähkön osuuden toimipisteissään maailmanlaajuisesti 100 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Kunnianhimoisten päästövähennystavoitteiden lisäksi KONEen toimintojen hiilineutraalius saavutetaan hyvittämällä jäljellä olevat päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Suuri osa KONEen toimintaan liittyvistä päästöistä syntyy yrityksen omien toimintojen ulkopuolella arvoketjussa. Tuotteisiin liittyvän 40 prosentin päästövähennyksen saavuttamiseksi KONE vähentää tuotteiden elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta aiheutuvia ja materiaaleihin sitoutuneita päästöjä esimerkiksi parantamalla entisestään tuotteiden energiatehokkuutta ja materiaalien kiertotaloutta.

KONE tekee myös tiiviisti yhteistyötä toimittajiensa kanssa pienentääkseen toimintojen ja tuotannon hiilijalanjälkeä, lisätäkseen kestävien materiaalien osuutta ja rajoittaakseen ympäristölle haitallisten aineiden käyttöä läpi koko toimitusketjun. Toimenpiteiden vaikutusten jatkuvan seurannan ja mittaamisen lisäksi KONE suorittaa vastuullisuusarviointeja toimittajiensa keskuudessa.

Yksi KONEen strategisista tavoitteista on jo pitkään ollut edelläkävijyys kestävässä kehityksessä. Aiemmin tänä vuonna KONE sai kolme tunnustusta erinomaisista ilmastotoimista ja toiminnan vastuullisuudesta. Yritys pääsi ainoana hissi- ja liukuporrasyhtiönä ilmastonmuutostoimia arvioivan CDP:n arvostetulle A-listalle sekä oli mukana saman organisaation CDP 2019 Supplier Engagement Leaderboard -listalla. Lisäksi KONE oli sijalla 32 Corporate Knightsin 2020 Global 100 Most Sustainable Corporations in the World -listauksessa.”

Älä jätä

 

Ikävä kysymys: ovatko intellektuellit kadonneet Suomesta? Ovatko nuo otukset vähentyneet kaikkialla?

 

Tiedän. Ehkä termi n vanhentunut tai saastunut. Sekä mairittelevat että päinvastaisen herätteen aiheuttamat sanat muuttuvat nopeasti. ”Porvari” tarkoitti kerran kaupunkilaista, sitten maakaupan vapautumisen jälkeen kauppiasta, sitten syystä tai toisesta varakasta henkilöä, sitten oikeistolaista jne.

 

”Jätkä” oli ikävä haukkumasana ja puhutteluna suora loukkaus. Nyt Rovaniemen rannassa on jätkän patsas ja Kekkonenkin väitti aikoinaan, ettei hän mikään herran ole vaan helvetin hyvä jätkä.

 

Katsoin hyvin tarkkaan televisiosta, että mikä vika tuolla naisella on. Vilkkaus toi mieleen eräät tunnetut häiriötilat. Ikää ei ollut paljon, mutta asianomainen on kuulemma tekniikan tohtori ja valmistumassa myös eläinlääketieteen lisensiaatiksi. Arveluni: nero.

 

Tuo termi saastu melkein sata vuotta sitten. Jotkut lukijat ymmärtävät sen toivottavasti samassa mielessä kuin ”Kulttuurihistorian” Egon Friedell aikoinaan. Friedell oli itse nero ja aikakauden johtava intellektuelli.

 

Tuo i-sana tarkoittaa kirjoittamanani henkilöä, joka on erittäin hyvä siirtymään uskottavasti alalta toiselle. Paraskaan jonkin alan auktoriteetti ei ole sellainen. Suomessa Donner, Haavikko ja E. Paasilinna olivat, Ruotsissa esimerkiksi Jan Myrdal. Perikuva oli George Orwell. Vanha perikuva oli Blaise Pascal, joka oli yhtä hyvä uskonelämään tunkeutujana, matemaatikkona ja kirjailijana. Voltaire oli tasaisen huono eli vain nokkela sangen monella alalla.

 

Kun nyt rupean lukemaan esseenä taitettua tekstiä lehdestä, jonka tiedän julkaisevan intellektuellien tekstejä, pääsen tyypillisesti viisi tai kymmenen riviä ennen kuin parahdan. ”Itseilmaisu tuli taiteeseen samaan aikaan kuin salapoliisitarina kirjallisuuteen…” Kirjoittaja ei siis tunne taidetta eikä kirjallisuutta, mutta julkaisee vain. Renessanssi on melkein täynnä hienoja maalattuja luonnekuvia ja 1600-luvulta voitaisiin aloittaa Rembrandtista. Salapoliisitarinoiden suurmestari oli Lucretius, ellei Homeros. ’Poliisia’ nykyisessä mielessä ei ollut olemassa ja sana ”polis” tarkoitti kaupunkia.

 

Paljastus: vielä minun nuoruudessani lahjakkuus oli huonoa käytöstä, josta rankaistiin. Sekä koululaitos että yliopisto saattoivat puheissa väittää muuta, mutta käytännössä lahjakkuuteen suhtauduttiin leppymättömän vihamielisesti. Sitä perua on vieläkin tavallinen omien saavutusten vähättely – sata kautta sata eli erinomaiset tiedot… varmaan kirjoitusvirhe tai muu erehdys.

 

Eräs kasvatustieteilijä sanoi luulleensa itseään erittäin huono-oppiseksi melkein siihen asti, kun huomasi tekevänsä väitöskirjaa. Mainio esimerkki i-sanan tarkoittamasta notkeasta asioiden yhdistelystä on vain televisiosta tuttu Saarikivi-merkkinen mieshenkilö, joka sanoi tänään, että Suomi on hyvin järjestäytynyt demokratia – ja sellaisena ehkä viimeinen katoavan lajin edustaja.

 

Mainitsemani henkilö näyttää olevan kielitieteilijä. Toivon ettei hän kirjoita viisauksistaan kirjaa, koska epäilen näiden ”äly hoi, älä jätä” -henkilöiden puutoksen olevan kuitenkin näkövirhe. Yleisö on tunnetusti lakannut lukemasta kirjoja, ja varsinkin ostamasta. Se ei johdu tietokonepeleistä. Se on minun sukupolveni kirjailijoiden, taiteilijoiden, intellektuellien ja vastaavien vika. Olisi uskallettava reippaasti myydä ajatuksiaan, jos sellaisia kerran on. Mahtoi se olla näky, kun Viipurissa koulun pihalla välitunnilla kaksi tätiä kyyristeli sitomassa suojattinsa kengännauhoja, yksi toisen ja toinen toisen jalan kimpussa. Huollettavasta tuli aikanaan yksi maan arvostetuimmista juristeista, ei kuitenkaan intellektuellia.

  

Naiset

Se on täysin tietoista, että siirryn näissä blogiteksteissä asiasta aivan toiseen yhtään varoittamatta. Ajatus on eräänlainen mini-sanomalehti. Ei sitäkään ihmetellä, että yhdellä sivulla puhutaan katutyömaasta, sitten virtsaavista koirista ja sen jälkeen Brexitistä.

Sanomalehtien suunnittelijat voisivat miettiä asiaa. Jotkut ihmiset pitävät yllättymisestä. Jotkut taas rakastavat sitä, että asiat ovat ”oikeilla paikoillaan”. Toiset harrastavat 800-sivuisia kirjoja. Toisille kaksi sivua on maksimi.

Tulostinhuijaus mietityttää. Printterini väriainesatsi maksaisi 360 euroa. Aika kiinnostava mustavalkoista printtaava HP Neverstop maksaisi 300 ja mukana tulevan väriaineen väitetään riittävän viiteen tuhanteen liuskaan. Uutta on väriainelieriö, josta voi lisätä matkan varrella. Tuo riittäisi minulle loppuiäkseni. ja hyvin harvinaiset väritulosteet voisi teettää kirkolla. Sehän kävi ilmi kauan sitten, että valokuvien tulostaminen kotona ei ole järkevää eikä tarpeellista.

Jos Gary Larsson jatkaisi vielä unohtumattomia pilapiirroksiaan, hän piirtäisi varmaan pahanilkisiä murmeleita huonontamassa Canonin tehtailla laitteita. Epäilen ettei yleisölle haluta myydä säällisellä hinnalla toimivia printtereitä eikä skannereita. Kun olin virkamies, epäilin että liisatut isot printterit menivät kuusi kertaa päivässä epäkuntoon vain siksi, että kiitettävän rivakasti paikalle ilmaantuvat huoltomiehet lisäisivät firman kassavirtaa laitoksemme kustannuksella.

Olen selvittänyt viimeksi kuluneiden 110 vuoden historian syvimmän salaisuuden. Se on naiset.

Populismi on mielestäni aate, joka jakaa ihmiset turmeltuneeseen eliittiin ja terveeseen kantaan. Kansan on saatava se, minkä se on ansainnut. Se on saatava vaikka väkisin. Ajatuksia eli perusteluja ei oikeastaan ole, tai ne ovat hyvin ohuita. Älyllisyys eli käytännössä intoa hillitsevät näkökohdat sivuutetaan.

Huolellinen lukeminen osoittaa, että Ateenan väitetty demokratia oli todellisuudessa raakaa populismia. Rooman keisarien hallinto Caesarista alkaen oli sitä samaa, ja lähes poikkeuksetta jokseenkin kyynisen harkittua. Kansaa ruokittiin kuin varpusia.

Todellinen muutos tapahtui 1917, kun populismi voitti Venäjällä. Mielestäni Leninin Marxin sanoista puhallettuihin pilvilinnoihin ei liittynyt ajatuksia. Iskulauseet olivat hyvin selviä: leipää, vapaus. Menetelmä oli häikäilemätön väkivalta. Myöhemmin sitten oppilaat, kuten Stalin ja Hitler rakensivat huimaavat väkivaltakoneistot ja loivat tarvittavat viholliskuvat tyhjästä.

Trumpilla ei ollut politiikkaa. Hän oli populisti. Mielenkiintoisesti en osaa kuvitella hänen asemaansa naista, en edes Hillary Clintonia, joka oli politikkona kyllä aika heikko esitys.

Se ei voi olla sattuma, että uudenlaista politiikkaa ovat vetäneet naiset. Golda Meir (Israel) oli ensimmäisiä. Thatcher oli mielestäni kaamea tyyppi, mutta populisti hän ei ollut. Oli sellaisia kuin Norjan Gro Harlem Brundtland ja nyt nähdäkseni hyvin laajaa luottamusta nauttiva Angela Merkel, jolla ei selvästikään ole erikoista tarvetta miellyttää ketään. Kirjoitin tämän huomattuani, että Sanna Marin ja pari muuta soveltavat tietoisesti tai vaistomaisesti poliitikkoina sellaista tunne-elämän eheyttä, jota pidettiin Elisabet Renin ja Riitta Uosukaisen harjoittamana jotenkin naiivina. Tai Tarja Halosen. Puolueissa ehkä arvataan jo, että Niinistön jälkeen seuraava presidentti tulee olemaan nainen ja vielä nuorehko…

Suttuinen

 

Elämänne on niin suttuista…

 

Olin suunnitellut hyvin kristillissiveellistä aamua. Toisin kuin joku muu, pidä erikoisesta tuosta melkein vaakasuorasta valosta, joka on vuoden ajalle tyypillinen.

 

Suttuiseksi meni. Edelleen tulostimen väriaineen vaihtaminen on tuskaa. Tosin olen käyttänyt yrityksiin nyt vasta tunnin. Huolellisesti talteen laittamani varapötkylät näyttäisivät olevan edelliseen tulostimeen. Ja edelleen värianesatsi maksaa enemmän kuin printteri.

 

Äidilläni oli palvelutaloon siirtyessä metrin korkuinen pino näitä blogijuttujani Hän harrastaa erikoisesti kirjoitusten kommentteja. Lähituttavapiirissäni ei ole ehkä ketään, joka tulostaisi parikymmentä liuskaa muina miehinä. Nuorin veljeni saa varmaan vielä syytteen kavalluksesta poistuttuaan nyt lopullisesti asianajotoimiston kirjoista. Hän näitä tulosti äidillemme, joka syvällisistä omantunnonsyistä ei suostu lukemaan kirjoitusta laitteilta. Hän – äiti – on keksinyt vedota siihenkin, että kun hän sai muinoin ihan mitalin 20 vuoden toiminnasta kirjakauppiaana. Siksi muka hän ei voi lukea tekstiä muuten kuin paperilta.

 

Minua huimaavat Valter Juvelius -kirjan (Stewart, Kadonneen arkin metsästys) selostus taiteilijanimellä Juva paremmin tunnetun Juveliuksen ponnistukset steganografian parissa. Olen itsekin sydämeltäni kabbalisti ja siis vakuuttunut siitä, että sanojen, sanavälien ja kirjainten taustalla on useita kerroksia muita merkityksiä. Alan harrastajista kuuluisin oli J.S. Bach, joka upotti nuotteihinsa lukumystiikkaa.

 

Yhtä itsepäisesti kuin äitini olen kieltäytynyt opettelemasta ohjelmointia, mutta osaisin kai kirjoittaa koodin, jonka puuttuessa Juvelius teki töitä monta vuotta. Jos tiedetään, mitä aloittaa, otetaan tekstin ensimmäisen sanan ensimmäinen kirjain, sitten lasketaan kaksi sanaa ja otetaan seuraavasta taas alkukirjain, sitten jätetään väliin neljäsanaa ja viidennestä – jne. Kun on päästy seitsemänteen, aloitetaan jälleen ykkösestä. Näin poimituista alkukirjaimista muodostuu muuhun tekstiin, siis esimerkiksi Hesekielin kirjaan, upotettu salaviesti, josta käy ilmi esimerkiksi Liiton arkin salainen sijaintipaikka.

 

Stewartin kirja, joka vaikuttaa ensi kuulemalta kahelilta, tuntuu muuten erinomaisen hyvältä ja erittäin mielenkiintoiselta. Palaan siihen.

 

Mutta tuo ”suttuinen” tuli mieleen käännöksenä Maksim Gorkin pikku kirjoituksesta Tshehovin muistoista. Gorki toistaa käyttämässäni englanninkielisessä tekstissä, että Tshehovin mielestä Venäjän perin olemus ja edessä oleva tuho johtuivat ihmiset suttuisesta elämästä – trivial. ”Häpeäisitte! Ei ihmisen pidä elää tuolla tavalla.” Sana ”joutavanpäiväinen” olisi liian kirjallinen ja ”turhanaikainen” epämääräinen. ”Pikkumainen” tarkoittaa pedanttista.

 

Mutta kyllä Gorki on aavistanut, vaikkei ole osannut kirjoittaa, että kysymyksessä on 1800-luvun kansantauti, joka on ranskaksi ”l’ennui” ja saksaksi ”Langweil”. Tiettävästi sanan toi yleiseen käyttöön Charles Baudelaire ja Sartre ymmärsi tapansa mukaan tämänkin väärin ja anasti omaan käyttöönsä sanaparin toisen puolikkaan ”la nausée”, inho.

 

Mutta kysymyksessä on kuolemansynniksi julistettu acedia, ”hengellinen laiskuus”, jonka Wikipedia kuvaa napakasti: “Acedia has been variously defined as a state of listlessness or torpor, of not caring or not being concerned with one's position or condition in the world.” Voimattomuus tai kyvyttömyys, välinpitämättömyys asemasta ja edellytyksistä maailmassa. 

 

Perintä ja ulosotto

 

Tutkiva journalismi on kehittynyt erittäin hienosti. Joskus turha ujous vaivaa.

 

Hiukan häpeän, etten pannut kymmenen vuotta sitten pystyyn pro bono -liikettä. Hienosteleva termi tarkoittaa maailmalla ilmaista lakimiesapua. Teimme sen pari kertaa ja luultavasti ällistytimme tuomioistuimen. Käsiimme tuli raskaasti vikaan mennyt ratkaisu, jossa oli kysymys esimerkiksi tietokoneohjelmien tai vastaavien alustojen kopioinnista, ja kirjoitimme kirjelmät. Tuomiot kaatuivat. Alalla oli selvää, suuryhtiöiden harjoittamaa saalistusta.

 

Köyhien kiusaaminen miellyttää eräitä. Se takaa myös mukavat ansiot. Maassa on 400 000 ihmistä, joilla on merkintöjä maksuhäiriöistä. Televisio otti esiin vanhentuneiden velkojen pyörittämisen käräjäoikeudessa ja ulosotossa ja teki sen suhteellisen asiantuntemattomasti.

 

Ongelma on sinänsä selvä: niin sanottu vanhentumisväite on velallisen tehtävä itse. Tuomioistuin ei saa ottaa tätä asiaa huomioon omasta aloitteestaan rullatessaan satoja ja tuhansia ratkaisuja, laajalti yksipuolisia tuomioita. Tähän on järkeenkäyvä syy. Tuomioistuin ei voi tietää, onko vanhentuminen katkaistu. Lakia on muutettu viime vuosina monta kertaa ja se on aika inhimillinen – mutta valmiiksi ahdinkoon ajautuneelle, pahimmassa tapauksessa sairaalle tai voimattomuuteen sortuneelle ihmiselle ylivoimainen ymmärtää.

 

Lisäksi moralistien tuomio on nopea: velat on maksettava! Tuo iskulause on tekopyhä ja lisäksi valheellinen. Tyypillisesti vaatimattomissa oloissa eläneen kuolinpesää ei aseteta konkurssiin, koska se maksaisi velkojille, ja käytännössä velat pyyhitään yli. Jotkut taas maksavat jopa vuosikymmeniä takausvastuita ja vähentävät sillä vaihtoehtojaan.

 

Panin kuvaksi perimiestoimiston. Kävin tuolla kauan sitten itkettämässä lakimiehiä, kun konttori sijaitsi sopivasti reittini varrella. Olin saanut perintäkirjeen, jossa Espoon kirjaston 10 euron myöhästymissakko oli muka kasvanut korkoa ja kuluja 80 euroksi. Perintätoimisto peräytyi heti, ja sen jälkeen siirryin herjaamaan kaupunkia. Leimasin kirjasakkojen myymisen perintätoimistolle laittomaksi ja ilmoitin kylmästi, että pari johtajaa saa odottaa ikävää postia. – Menettely muuttui kuin taikaiskusta.

 

Liian myöhään käsitin, että kymmenet tuhannet tarvitsisivat tuollaista apua, jonka järjestin itselleni pelkkää ilkeyttäni ja käyttäen perusammattitaitoani. Aikailin kohtalokkaasti, koska tiesin kokemuksesta, että apua hakemaan jaksavista osa on päästänyt asiansa täysin umpisolmuun, ja lisäksi joukossa on se sivullista aina yllättää määrä omituisia ihmisiä, jotka halusivat ”viimeinkin oikeutta” siitä, että heille oli myyty Elannossa selvästi vajaa tölkki leivinjauhetta vuonna 1948 niin että naapurin kissakin oli kauhistunut.

 

Järjestelmän voisi ehkä toteuttaa vertaisverkossa ja puhelinyhteyksin. Zoom tai Team tai vastaava olisi vielä parempi. Ilmaiseen työhön vapaaehtoisia, valmiiksi rikkaita hyväkuntoisia eläkeläisiä. Samalla voitaisiin laatia perusteltu lakiehdotus ja rakentaa erillinen verkkosivusto velkaantuneille kirjoittamalla mahdollisimman selvästi, mitä pitää tehdä ja miten. 

 

Saalistava perintä on suora tulonsiirto veronmaksajilta sosiaaliturvan kautta häikäilemättömille rikastujille, tuomioistuinten ja rakenteeltaan vanhentuneen lainsäädännön turvin.

Nuorisokoulusta

 

Kuvassa Smolna. Valtioneuvoston juhlahuoneisto Espalla sai haukkumanimensä siitä, että punaiset pitivät talossa päämajaa talvella 1918. Juuri samaan aikaan Lenin piti kortteeria Pietarissa säätyläisperheiden tyttärille tarkoitetun Smolnan tiloissa. Nimi on peräisin lähellä olevan luostarin nimestä ja tarkoittaa pikeä. Kaiketi kaupunkia hätäisesti Jänissaaren ja Nyenin erittäin epäedulliseen paikkaan rakennettaessa piki oli poikaa.

 

Muistan pureksineeni pikeä lapsena. Purukumia ei ollut vielä keksitty, Suomessa. Kirjoitan tällaisia, koska muistan maun. 

 

Sekä kadettikulu että paasikoulu (kerran se kaikkein hienoin, mm. Venäjällä) viittaavat nuorisoon. ”Kadetti” on ”nuorempi”. Helsingin Rautatienkadun kulmassa oleva Elukkamuseo (Luonnontieteellinen museo), entinen Venäläinen poikakoulu, oli neljä vuotta kadettikouluna, ja sen katolla korkeimmalla olevaa puoliavointa koppia käytettiin putkana. Olen joskus lukenut muistelman, jossa kerrotaan, millaista siellä oli palautua humalasta krapulaan vienoisessa viimassa.

 

Rakennuksen takana, etenkin Temppeliaukiolla, joka on tätä nykyä pyhitetty hartaudelle ja turisteille, majailivat mäkipeurat. Nimitys oli kiertoilmaus ja tarkoitti maksullisia naisia, tässä tapauksessa huokeita. 

 

Koulusta johtuu mieleeni blogin kommentti, joka oli mielestäni tarpeellinen mutta epätäydellinen. Uskottavan muun lähteen mukaan sangen useissa yliopistoaineissa menestyminen pääsykokeissa ei korreloi opintomenestyksen kanssa, eikä opintomenestys ammatillisen menestyksen kanssa. Viimeksi mainittua ei tietenkään oikeastaan voi mitata.

 

Lisäksi professorit pitäisi poistaa tältäkin listalta. Omien, vain runsaat sata vuotta ja kolme tiedekuntaa käsittävien havaintojeni mukaan myöhemmät professorit ovat usein olleet tolkuttoman hyvin ja opiskelijoina. Tunnen henkilökohtaisesti neljä ”opiskeluneroa”, mutta yleisesti osataan mainita vain muulle alalle päätyneet – Risto Ryti oli kaikki hämmästyttänyt opiskelija, joka vielä auskultoidessaankin mykisti ukkotuomarinsa osaamisellaan.

 

Kaikkien aikojen paras kadettikoulun opiskelija, joka sai täydet pisteet aina ja kaikesta ja lisäksi esimiesten ja opiskelutovereiden suosion, kompastui portaissa, sai keuhkokuumeen ja kuoli. Tämä oli joskus 30-luvulla. Sotakorkeakoulussa kai kaikkien aikojen välkky oli Paavo Talvela, joka ei jättänyt ketään epätietoiseksi tästäkään tosiasiasta.

 

Sotasankari Lagus kuului yhteen maan merkittävimmistä kulttuurisuvuista (jonka muuan haara otti nimen Hirvensalo), ja hänen isoisänsäkin oli yliopiston rehtori ja ansioistaan aateloitu valtioneuvos.

 

En viitsi sanoa nimiä, mutta sodassa monipuolisen vaikeissa tilanteissa kunnostautuneissa kenraaleissa oli useita sellaisia, jotka eivät olisi päässeet korpraaleiksi, jos ”palikkatesti” tai muu vippaskeino ns. älykkyyden selvittämiseksi olisi ollut heidän aikanaan käytössä.

 

Suomi 1900-luvulla… Sanoisin että Kekkonen. Kuten lukija tietää, en ole Kekkosen ihailija, vaan valmis uskomaan hänestä kaikkea ikävää. Mutta jos kerran puhun älykkyydeksi kutsutusta lahjakkuudesta, kyllä hän oli samaa luokkaa sensaatio kuin Paasikivi. Edellisellä vuosisadalla valinta on selvä: Lönnrot. Hänellä henkeä salpaavan monipuolisuuden kokosi valtava sosiaalinen pelisilmä. Suurmieheksi korotettunakaan hänellä ei juuri ollut panettelijoita ja vasta superlahjakas E.N. Setälä otti asiakseen skamfiilata suurmiestä välillä ja kuin ohimennen.

Talot huokuvat

 

 

Sunnuntaiaamut ovat yhtä juhlaa. BBC:n luonto-ohjelmissa on siirrytty vaivihkaa drooneihin eli helikopterikameroihin. Tulos on arvattava: emme tienneet paljon edes silmään erottuvasta eli makroskooppisesta ympäristöstämme. Nyt meille esitetään käytännössä ilmaiseksi ihmeitä, jotka nähtyään ei voi pitää kiinni luuloistaan. Esimerkiksi puiden latvojen seasta kuvattuna metsä hahmottuu aivan uudella tavalla. Puhumatta viidakosta, vuoristosta, vesijätöistä, koleikoista.

 

Pikkuisten hyppiäisten maailmaan tunkeuduttiin jo Attenboroughin johdolla luullakseni käyttäen sotilasteknologian ja lääketieteellisten tutkimuslaitteiden ihmeitä, kuten taipuisien sondien tallentamaa kuvaa. Pelkän mielikuvituksen – joka on etevä tutkimusväline – jää suurin osa biosfääristä eli mikroskooppinen maailma.

 

Toistan mihinkään perustumattoman arvaukseni, että olemme siirtyneet virusten ja mikrobien aiheuttaman joukkotuhon aikakauteen. Syyksi luulen tasapainon järkkymistä: monimuotoisuuden ja ilmaston tasapaino olikin todella herkkä. Musta surma oli luuloni mukaan ensimmäinen merkki pikku jääkaudeksi nimitetystä ilmaston jäähtymisestä. Siihen reagoivat ensimmäisinä kirput ja murmelit.

 

Kun kommentoidaan, että koronan kukistamiseen menee pari vuotta, en vastaa ääneen, että perässä tulee kai paljon pahempaa. Pari tuhatta vuotta? Tasainen muutos on katkennut milloin suureen happikatastrofiin, milloin Jukatanin suureen meteoriittiin, siis siihen, josta tuli hirmuliskojen tuho.

 

Luonto eli biosfäärin ei missään tapauksessa ole oikeudenmukainen, ei tasapuolinen eikä järkevä.

 

Pyhäaamun herkku, ”Talot huokuvat historiaa” (”Det sitter i väggarna”), on täsälleen oman makuni mukaan. Ohjelmaa ei ole tehty kalliisti, ja ammatillinen taso on oikea. Christopher O’Regan ja Erika Åberg ovat yhtä paljon hyvin valittuja näyttelijöitä kuin historian ja restauroinnin ammattilaisia.

 

Ohjelmassa kierretään taloja, tänään Tukholman seudulla olevaa Norr Enbytä, joka on 1600-luvulta ja säilynyt kotiseutumuseona nykyisille viitseliäille omistajille. Vetäjät neuvovat ja tekevät edellä kunnostustöitä, ja tämä ruotsalaisittainkin kovin fiini Christopher kalastaa arkistoista käsillä olevaa rakennusta koskevat asiakirjat, tällä kertaa perukirjasta löytyvää sänkyä myöten.

 

Tuloksena on pitkä kaari ihmiskohtaloita ja siinä sivussa sopivasti annosteltua historiaa ja kulttuurihistoriaa. Meillä Suomessa ollaan vielä siinä vaiheessa, että kokenut asiantuntija, joka juuri koskaan ei osaa esiintyä kameralle eikä puhua käsitettävästi, pannaan pöyhistelemään niin että itse asia jää epäselväksi. Ruotsalaiset ovat käsittäneet, että heidän sarjassaan pääosassa ovat talot, eivät ihmiset.

 

Sopiva vire syntyy ajatuksesta, että tiloilla on oma poetiikkansa eli taikansa, ja tärkeämpiä talot ovat kuin ihmiset.

 

Luullakseni tuota ohjelmaa ei voisi tehdä missään muualla kuin Ruotsissa. Arkistot ovat niin hyvin tallessa ja niin rahoista rähisemättä järjestettyjä, että vanhoistakin asioista löytyvät tiedot, todella todella sata vuotta sitten särkynyttä lypsykiulua myöten. Ja pohjaajat ovat saaneet talojen asukkaat käyttäytymään ja puhuvaan luontevasti, mikä ei ole mikään vähäinen taito. Tack för i dag!