Katoamus

Poikkeuksellisesti kommentoija, yksi viisaimmista ja tiedoilta parempi, meni nähdäkseni harhaan. Puhe oli oikeustapauksesta ja sen yhteydessä esitellystä kysymyksestä, onko sähkö ainetta.

Oikeusjuttu ja kysymyksemme ovat käytännössä yhdentekeviä. Voisimme kuulkaa päästä ministereiksi! Kuvalehti esitteli laajasti ministeri Saarikon työpäiviä, jotka olivat yhdentekeviä. Lehti oli ehkä uskotellut tekevänsä ministerille palveluksen julkaisemalla kansikuvapiirroksen ja ties mitä, mutta jutusta muodostuva kuva elämän kumisevasta tyhjyydestä pelotti. Sai tuskin kahviani juoduksi kyyneleiltäni. Tarpeettomien ihmisten turhia kokouksia ja äänestäjäehdokkaille keikistelyä.

En moiti ministeriä enkä hänen edustamaansa puoluetta. Samanlaisia ovat kaikki ovelta ovelle kiertävät pölynimurikauppiaat.

Oikeusjutussa pitäisi ymmärtää sanan eri merkitykset. Ensin ‘aine’ fysikaalisesti (lähempi merkitys epäselvä); toiseksi ‘aine’ arkipäiväisesti; kolmanneksi ‘aine’ koulun ainekirjoituksessa; neljänneksi pontikka eli laittomasti valmistettu väkijuoma, jne. Lain mukaan hevosen voi varastaa mutta virtaavaa vettä ei. Viimeksi mainitun luvattomasta käytöstä rangaistaan, mutta teko ei ole “varkaus”, joka kohdistuu siis esineeseen. Tämä ei ole hiuksenn halkomista. Sivulliselle joutunut varastettu esine on palautettava oikealle omistajalleen ilman korvausta. Hyvässä uskossa esineen, siis esimerkiksi polkupyörän, varkaalta ostanut, saa kysellä korvausta siltä varkaalta.

Sama koskee näpistystä, ryöstöä ja kiristystä mutta ei esimerkiksi petosta. Toisissa maissa asia on säännelty myös eri tavalla, mutta meillä tämä on näin.

Raha ei ole ainetta eikä esine. Rikoslaissa on taitavasti käytetty sanontaa “irtain omaisuus”. Silti lakimies voi olla tarpeen vastaamaan oikein kysymykseen, onko toisen ihmisen pankkikortin ottaminen rikos, ja muuttuuko tilanne, jos tilillä ei ole rahaa. Tapahtuuko jokin rikos pankkikortin ottamisella vai silloin, kun sitä käytetään tai yritetään käyttää? Ja miten on luotollisen pankkikortin laita? Jos se katoaa, kuka maksaa? Visan kaltaisilla yrityksillä on tässä asiassa käytäntö, mutta onko se oikea ja vaikuttaako asiaan, jos pankkikortin mukana oli ohjeiden vastaisesti PIN-luku?

Tuon kehumani käsitteen “omaisuus” rinnalla on käsite “varallisuus” ja sitten vielä “pääoma”. “Pääoman omistaja” eli kapitalisti on vaikeaselkoinen termi. Teknisesti osuuskaupan jäsen oli “kapitalisti” ja ennen myös puhelimen käyttäjä, koska Helsingissä toimi osuuskuntamuotoinen puhelinyhdistys, nykyinen Elisa.

Uudestaan: nämä termit eivät ole yhdentekeviä. Vuoden 1992 jälkeen oli ilkeää olla istuvana tuomarina, kun joka päivä näki ja kuuli, etteivät ihmiset tienneet anojen “takuu” ja “takaus” eroa. Moni menetti omaisuutensa, kun oli taannut sukulaisen tai tuttavan lainat. Moni oli luullut “taanneensa”, että kyllä tämä ihminen hoitelee asiansa ja muuhan on sitten pankin asia. Takuu taas on myyjän antama vakuutus myydyn tavaran kunnosta. “Vakuus” ja “vakuutus” ovat nekin aivan eri asioita. Ja pankeissa, joissa virkailija nykyisin selittää, mitä ihminen on allekirjoittamaisillaan, monet käyttävät ihmisen usein pitkälle kehittynyttä kykyä olla kuuntelematta. Joskus epäilen, että tuo kyky on kirkon kehittämä. Kun kirkossa kuului käydä, monille seurakuntalaisille saarna oli välttämätön paha. Entinen kirkkomies sanoi kotiin palattuaan papin saarnasta, että synnistä se puhui ja tuntui olevan vastaan.

Viisaat kirjoittajat, esimerkiksi Macchiavelli ja Guiccardini, ovat pitäneet ministerin, neuvosherran ja erilaisten ruhtinaiden tärkeänä taitona salaa todelliset tunteensa. Sattui silmään tämä veistos, joka kuvaa mielestäni hyvin hallitusherraa ja -rouvaa. Kuten muistatte, italialaiset nykytyyppisen poliittisen analyysin edustajat sanoivat, että hyvä tahto ja oivallinen tarkoitus vievät varmuudella tuhoon.