Sivun näyttöjä yhteensä

3. maaliskuuta 2023

Käsi ja kyynärpää




Intellektuellit ovat julkaisseet kirjoituksia tai kertoneet televisiossa, mitkä ovat aikamme ongelmat ja mitä pitää välttämättä tehdä. Tarkoitan kahta viime vuosikymmentä. Edellinen ryväs on esimerkki siitä, mikä kaikki ei säily vaan kompostoituu.

Covid-pandemian ja Ukrainan sodan vuoksi, Suomessa yhden yön Nato-käännöksen jälkeen, käsitykset kävivät toisiksi.

Tilanne ei suostunut olemaan määritellyn mukainen eikä muutos halunnut noudattaa asiantuntevia ohjeita.

Maailmalla näitä tietäjiä on paljon, Michel Foucault, Jacques Derrida, Jacques Attali, Francis Fukyama, Yuval Yaron, Malcolm Gladwell, Manuel Castells. Suomessa akateemikot von Wright, Haavikko ja Meri, professorit Antti Eskola, Pekka Kuusi, Juha Siltala, Anu Kantola. Vähätaiteellisella puolella Paavo Lipponen, Esko Aho ja Erkki Tuomioja ovat nyt tilillä menneistä tunnoistaan ja teoistaan. Jörn Donnerin viettimaalma menetti merkitystään. Sitä vastoin Sofi Oksasen näkemisen voima ja tekstin vimmainen viileys ovat korkeinta luokkaa.

Maantiede ja talous ovat hyvin pahasti sekaisin. Se on vakava tilanne, jos maa sijaitsee väärässä paikassa. 

Turkin salmista kamppaillaan nyt kuten 1851, 1914, 1945. Pultavassa taistellaan nyt samassa paikassa, johon Ruotsin armeija kukistui 1700-luvun alussa.

Vastaan ei tule ketään, joka luottaisi entisten aikojen paluuseen. Keskiluokka ja kapitalismi ovat menettäneet mielenkiintoisuuttaan. Käytöshäiriöt ovat levinneet korkeimpiin yhteiskunnallisiin tasoihin. Globalisaatio on tykkänään unohtunut. Erilaiset ministerit touhuavat juuri samoin kuin itse näin tapahtuvan puoli vuoisataa sitten Kirputorilla, joka oli sihen aikaan Pariisin erikoisuus, mutta ei ylpeys.

Jos Donald Trump ja Boris Johnson olisivat olleet vuosi sitten valtaistuimella, me täällä olisimme jo suistuneet allikosta ojaan. Molemmat osoittivat tuhoisaa ylenkatsetta. Heillä oli yleensä diktaattoreilla ilmenevä kyky olla välittämättä maailman monimutkaisuudesta. He olivat keksineet, kukaties Kalevalasta, myydä leipiä, joiden sisään oli leivottu kivi.

Me tämän blogin pikku keskusteluissa emme saa selvää edes esimerkistä “Talvisodan syyt”. Tosin nyt ei ole mainittu Isä Aurinkoisen ja hänen lempinimellä Rautaperse tunnetun lemmikkinsä Molotovin halua vapauttaa Suomen kansa porvareiden ikeestä ja tanner-mannerheimilaisen roistokoplan tuhoamista. 

Mainitsematta on myös jäänyt venäläisten lehtien vakuutus, että punalentäjät ovat suuria humanisteja. Missään tapauksessa he eivät pommittaneet taloja, joissa asuu tavallisia kunnon ihmisiä.

Vastaavasti Ukrainan sodan syy taitaa olla meille kaikille ylivoimainen arvoitus. Osaan tarjota vain kokemustulkintaa, jonka nimitys kirjallisuudessa on “imperial overstretch”, imperiumin ylikurotus.

Suurista intellektuelleista yksi ärsyttävistä on Arnold J. Toynbee. Hänet osoitettiin Oswald Spenglerin seuraan häpeämään heti kuoltuaan. Lukijoita ja arvostusta hän oli saanut ehkä enemmän kuin juuri kukaan toinen alan mies 1900-luvulla. Hän oli vuosikymmeniä arvostettu brittirofessori ja itse mukana hyvinkin keskeisissä tehtävissä selvittämässä niin hankalia asioita kuin rajojen vetäminen Eurooppaan vuonna 1919 ja juutalaisten ja palestiinalaisten asema ja oikeudet 1948 - 1960.

Hänen aiheesta epätieteellisenä hylätty, liiaksi myytteihin ja liian vähän tosiasioihin perustuvan maailmanhistoriansa tuli tavallaan takaisin Jared Diamondin kuljettamana. “Collapse” (2005) ilmestyi suomeksi nimellä Romahdus, miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. Toynbee oli listannut 25 tapaa tehdä itsemurha ja esitteli kulttuureja aikojen alusta.

Diamond tähdentää, että sekä mayat että atsteekit ja eräät preerioiden heimot tuhosi ilmastonmuutos, joka oli muuten myös faaraoiden Egyptin kohtalo.

Ukrainan eli maailman parhaaksi arvioidun viljelysmaan ympärillä oli alkanut parveilla niin sanottu agribisnes, pääomasijoittajien vetämä viljely.

Entä jos rosvolauman vaiva olisi se vanha tuttu: rahat lopussa. Kiinallahan on samaa vikaa.

Ja pandemia on tietenkin ympäristönmuutosta. Sitä oli jo keskiajan rutto, Musta surma. Alamme aavistaa, että eräät mikrobit ja etenkin virukset reagoivat nopeasti ja että yhden asteen keskilämmön muutos on kerran toisensa jälkeen osoittautunut katastrofiksi.


66 kommenttia:

  1. Odotin tätä kirjoitusta. Siinä odotellessa katselin Helsingin Sanomien 030323 sivua, jossa oli eduskunnan istunto/äänestyskartta NATO-asian etukenoiseen päätäntään liittyen.

    Piirtin karttaan muurin (WALL), jonka toisella puolella ovat ei-äänestäneet. Mietin mitä muita muureja tiedän tai olen nähnyt.

    Kiina, Jerusalem, Betlehem, Hadrianus, Berliini, Trump - kaikissa tuo WALL ja osassa lupaus täysikuusta jälleen 7.3.-23.

    Kipaisen pihalla ottamassa valokuvan, jossa kaksi planeettaa on 3 mm:n päässä toisistaan.
    Fb:ssa kuvasta tykätään enemmän kuin revontulikuvastani, jossa on liikaa lyhintä aallonpituutta (lyhytnäköistä?): violetti.

    Eniten ihmissilmä näkee vihreätä aallonpituutta (555nm)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa ilmeisiä biologisia syitä miksi ihminen näkee parhaiten vihreätä väriä sekä näkee tarkat erot sen eri sävyjen välillä. Kyse on siitä että aikanaan ihmisen selviytyminen on ollut sen varassa että pystyy valitsemaan juuri oikeanlaista kasvia tai puun lehtiä ravinnokseen. Vääränlainen kasvinosa on usein liian myrkyllinen ja se on erotettava väristä, ei maistamalla. Luonnossa on melkoinen määrä kasveja jotka ovat tappavan myrkyllisiä.

      Ihmisen värinäkö alkaa ultravioletista noin 370 nm mutta värinä se muistuttaa vain jonkinlaista sinertävää valkoista eikä sitäkään pidä jäädä katselemaan koska se on vahingollista silmille. Todellinen värinäkö alkaa vasta 400 nm kohdalla. Toisessa ääripäässä ihminen kykenee näkemään 780 nm punaisena värinä mutta sen jälkeen silmän herkkyys menee todella huonoksi. Ihmisen värinäkö on erittäin kiinnostava ilmiö. Silmän hermorakenne on tavattoman mutkikas ja koodaa erityyppisten näkösolujen impulssit systemaattisesti jotka viedään aivoihin ja siellä puretaan taas auki. Ilmeisesti ainakin 10 erilaista hermosolukerrosta silmässä käsittelee signaaleja ennen kuin lähtevät ulos.

      Poista
    2. typo: piti olla "ei" äänestäneitä (toki ei-äänestäneitäkin, "poissa", oli 7)

      Poista
    3. Kääntämiselläkin on väliä. Trump käytti raja-aidoistaan aina sanaa wall, mutta meillä vastaava on aina aita, Amerikan kielellä fence. Hakukone tuskin osaisi näitä yhdistää.

      Poista
  2. Olen aina ollut sillä kannalla, että yhä monimutkaisempien yhteiskuntien ylläpidossa olisi välttämätöntä keskittyä itse asioihin henkilöiden sijasta. Mutta aina vain huonompaan suuntaan mennään. Pinnallistamisen pääpiru eli some pitäisi eristää päätöksenteosta. Sama koskee mainostoimistoja (siis ns. viestintätoimistoja). Simplistiset iskulauseet, henkilöbrändit, "hyvät tyypit", tunteisiin vetoamiset ja muut sellaiset kierrän kaukaa.

    Vaalikoneet ovat sinänsä hyvä yritys, mutta kovin pinnallisia kysymykset ja vastausvaihtoehdot usein ovat. Ja saatan olla kovastikin eri mieltä esiin nostetuista aihealueista ja niiden painotussuhteista. Jos osa kysymyksistä on itselle yhdentekeviä tai jotain itselle olennaista puuttuu, miten sellaisen varaan voisi rakentaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo johtaa vääjäämättä ruotsalaistyyppisten pitkien listojen käyttöönottoon. Se olisikin itse asioiden kannalta paljon selkeämpi ja avoimempi vaihtoehto. Nyt saamme nähdä kaikenlaista tyhjää soopaa, kun ehdokas vakuuttelee olevansa minun asiallani, rehellinen, luotettava, osaava, uusi kasvo tai luuta, kokenut, turvallinen, taitava, oikeudenmukainen, vääryyttä vastaan, paras tai turvallinen valinta, kaukokatseinen, kotien puolella, meidän valintamme, helsinkilästen asialla

      Poista
  3. "Ukrainan sodan syy taitaa olla meille kaikille ylivoimainen arvoitus."

    "Ukrainan sodan"? Saako noinkin sanoa? No jopa. Tähän asti päähämme on taottu kuin Seppo Ilmarisen alasinta vasten joka ikisessä suomalaisessa tiedotusvälineessä päivästä toiseen: "Venäjän hyökkäyssota", "Venäjän hyökkäyssota"... Siinähän se sodan syykin on samalla ollut luettavissa, sisäänleivottuna.

    Aivan kaikki kokemustuntijatkaan eivät kuitenkaan halua ylikurotella. Saanen taas lainata, nyt Pekka Visurin ja Heikki Talvitien uutta kirjaa:

    "- - viime helmikuussa Venäjän ja Ukrainan väillä alkanut sota. Sen syyt löytyvät paljolti Neuvostoliiton hajoamisesta ja siinä yhteydessä ratkaisematta jääneistä kansallisuus- ja rajakiistoista. Neuvostoliiton hajoamissodat ovat ajoittain jatkuneet myös Kaukasiassa ja Keski-Aasian alueilla."

    Voisiko kyse siis olla Visurin ja Talvitien etäännyttävää lintuperspektiiviä soveltaen muustakin kuin "imperialismista". Vertailukohtana ensimmäisen maailmansodan matkaansaattama Euroopan kartan myllerrys jätti jälkeensä suunnattomasti rajakiistoja, vähemmistöjä, erilaisia "irredentoja" jne. Esimerkiksi Unkari kuuluu edelleen pitävän vihaa lähinaapureitaan kohtaan Trenton rauhassa 1920 menettämistään alueista ja vähemmistöiksi jääneistä väestönosistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kyseessä olisi oikea sota maiden välillä, olisi täysin legitiimiä, että Ukraina saisi antaa edes vähän takaisin samalla mitalla eli suorittaa vastahyökkäyksiä Venäjän puolelle. Nythän sellaista tuntuu kummallisesti pidettävän jotenkin laittomana, ikään kuin Venäjän toimet olisivat pienimmässäkään määrin laillisia. Siiskö jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, meidän pitäisi puolustautuessa visusti varoa, ettei ainutkaan sirpale osuisi hyökkääjän puolelle rajaa? Eivät kai mitkään säännöt noin päättömiä sentään voi olla?

      Poista
    2. Korjaan oman huolimattomuuteni: po. "Trianonin rauhassa". Versailles'n liepeillähän kaikki rauhansopimukset taidettiin tehdä.

      Poista
    3. "...Ukrainan sodan"? Saako noinkin sanoa?..."

      Kiitos tästä kysymyksestä.

      Poista
    4. Ajatus ikiaikaisista vihanpidoista on mukava tapa etäännyttää itsensä tilanteesta ottamatta kantaa. Järkevämpää on kuitenkin ajatella asiaa Moskovan imperiumin hajoamiseen liittyvänä kipuiluna. Kyse on siitä, että Venäjä ei ole valmis hyväksymään paikkaansa yhteisesti sovitussa eurooppalaisessa turvallisuuskehyksessä, jossa perusteena on keskinäinen kunnioitus, olemassa olevien rajojen hyväksyminen sekä pidättyminen voimankäytöstä. Vastapainona on syvenevä integraatio ja taloudellinen hyvinvointi.

      Sen tilalle Venäjä tarjoaa autoritaarisesti hallitun imperiumin mallia, jossa kaikkien muiden edut ovat alisteisia Moskovan herroille. Putinin "ehdotus" Euroopan turvallisuusjärjestelmäksi tammikuussa 2022 sisälsi etupiirin viennin Elbelle. Ja meille on siinä varattuna paikka, sen on Putin puheissaan tehnyt selväksi: olemme osa vanhaa keisarikuntaa. Ukrainan sota on meidän sotaamme. Jokainen arolla palava panssarivaunu on vaunu, jota ei tarvitse ampua tuleen Kymenlaaksossa.

      Poista
    5. Moni on nyt sitä mieltä, että on kannattanut Natoa iät ajat ja valmis syyttelemään niitä, jotka eivät laittaneet hakemusta vetämään vuonna 1991, 1997, 2004 tai 2014.

      Vakavasti voi pohtia, oliko meillä syksyn 2014 ja talven 2022 välillä todellista mahdollisuutta hakea Natoon. Syksyllä 2014 Venäjä piti isoja, hyökkäyksellisiä sotaharjoituksia Suomen rajojen lähellä. Talvella 2015 Niinistö kokosi puoluejohtajat palaveriin ja Nato-keskustelu loppui. Myös naapurin sotaharjoitukset vähenivät. Olisimmeko me voineet jättää esimerkiksi lokakuussa 2021 Nato-hakemuksen laukaisematta Venäjän hyökkäystä?

      Poista
    6. “…Jokainen arolla palava panssarivaunu on vaunu, jota ei tarvitse ampua tuleen Kymenlaaksossa…”

      Kun sinulla on noin selkeä näkemys asiasta, niin mene itse, hyvä mies, ampumaan niitä vaunuja Ukrainaan!

      Poista
    7. Ukrainan sota 2022-23 = Suomen sota 1808-09.

      Molemmat ovat venäläisten aloittamia valloitussotia. Molempien perusteet ovat puhtaasti imperialistiset. Samoin kansallismytologiset: kerran venäläisten alistama maa kuuluu ikuisesti Venäjälle.

      Ei sodan nimi hyökkääjän motiiveja puhdista.



      Poista
    8. Kuule Tapsa, tuo “Suomen sota 1800-09” oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota. Tilsitin rauhassa Ranska oli tehnyt sovun Venäjän kanssa ehdolla, että Venäjä pakottaa Ruotsin liittymään Britannian mannermaasulkemukseen.

      Mainitsemasi sodan seurauksena Ruotsin osana ollut Suomen alue liitettiin Venäjään. Ja siitä alkoi Suomen nousu itsenäisyyteen. Ensin hyvin itsenäisenä suuriruhtinaskuntana.

      Tavoitteena tällä järjestelyllä järjestää neutraaleja alueita suurvaltojen väliin vihollisuuksien välttämiseksi. Ja tätä periaatettahan Ruotsi on soveltunut viimeiset parisataa vuotta, itseään hyödyttäen. Katsotaan nyt, miten jatkossa.

      Poista
    9. Ajatus tuntuu ilkeältä, mutta Suomi on hyötynyt Ukrainan sodasta, Putinin sodasta Ukrainassa, päästessään virallisesti lännen leiriin.

      Poista
    10. Kiitos selvennyksestä, vaikka tunnen toki Suomen sodan syyn ja taustat. Pointtini oli se, että Venäjä aloitti senkin omista syistään, ilman provokaatiota, ja että mekin olimme osa imperiumia.

      Poista
    11. “…Venäjä aloitti senkin omista syistään, ilman provokaatiota…”.

      Niinhän mekin, supisuomalaiset, olemme tehneet kautta aikain. Muistatkos kouluajat, kun me luimme Välskärin kertomuksia, Breitenfeldin taistelusta puolentoista tuhannen kilometrin päässä kotimaastamme.

      Ja kuinka rintamme pullistui mahtipontisesti näistä sanoista: ”Kuningas Kustaa Adolf oli tullut ruotsalaisineen ja suomalaisineen Saksanmaalle puolustamaan sitä, mikä on elämässä pyhintä ja kalleinta: vapautta ja uskoa.”

      Poista
    12. Suomi ei ollut Ruotsin kuninkaan sotien takana. Suomen valtiota ei ollut edes olemassa. Kuningas pakotti suomalaiset taistelemaan joukoissaan, ei se suinkaan ollut vapaa-ehtoista. Sen ajan sodat olivat hirvittäviä.Jos haavoittui, se oli sama kuin kuolema koska haavoittuneet melkein aina kuolivat haavakuumeeseen. Suomalaisilla ei ollut mitään sanavaltaa näihin sotiin.

      Poista
    13. Ruotsalaisissa historian kirjoissa ei vieläkään mainita mitään siitä, että sankarikuninkaiden joukoissa taisteli huomattava määrä myös suomalaisia.

      Jopa Peter Englundin syystäkin kehutussa Pultavassa urheat taistelijat ovat poikkeuksetta ruotsalaisia. Suomalaiset mainitaan ainostaan suomenkielisessä esipuheessa.

      Totta kai meikäläisiä sielläkin oli, kun on pakko mennä.

      Poista
    14. “…Suomi ei ollut Ruotsin kuninkaan sotien takana…”

      Ei se taida kuningas koskaan ypöyksin sotia. Suomen pojat, hakkapeliitat, olivat siinä kovasti hyökkääjänä luomassa omaa suurvaltaansa, taivuttamassa heikompiaan herruuteensa. Rivakasti oman kuninkaansa takana.

      Poista
    15. On se saatanan kumma, että suomalaisia ei ikinä mainita kun on kyse sankareista, mutta heti kun syyllisiä haetaan.

      Poista
    16. Kuinka paljon kuvittelet sotilaalla olevan sananvaltaa sotatilanteissa? He ovat ankarien käskyjen ja määräysten alaisia ja jos he eivät tottele, heitä odottaa kuolemanrangaistus. Anonyymi ei selvästikään ole olut asepalveluksessa kun esittää tuollaisia. Nykyaikana on hyvin samanlaista, etenkin Venäjällä upseeri voi ampua alaisen välittömästi jos kieltäytyy.

      Poista
  4. Olipa kooste! Maamme pohjoista ja syrjäistä sijaintia on aina välillä valiteltu, mutta se saattaa vielä koitua pelastukseksemme pitkäksi aikaa, jos muuten hyvin käy maailman pyörteissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Ilmaston kuumetessa Jäämeri tulee vastaan, kun kylmempää kaipaava luonto joutuu siirtymään aina vain pohjoisemmaksi, mutta manner loppuu kesken kaiken.

      Välillä tuntuu, että idän turvallisuusuhka jotenkin pienentäisi ilmastouhkaa. Mutta eihän niiden välillä mitään syy-yhteyttä ole, eikä ilmakehä noudata galluppeja. Paitsi niin päin, että satsaaminen turvaan pienentää mahdollisuuksia satsata ilmastouhkien torjuntaan.

      Poista
    2. Euroopan kylmimpänä maana Suomi on taas maksumiehenä ampumassa itseään jalkaan, ettei eteläisten maiden kansojen tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin sen minkä ne niin hyvin osaavat: itkeä, parkua ja vaatia apua.

      Poista
    3. "Euroopan kylmimpänä maana Suomi on taas maksumiehenä ampumassa itseään jalkaan, ettei eteläisten maiden kansojen tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin sen minkä ne niin hyvin osaavat: itkeä, parkua ja vaatia apua. "

      Juuri noin.

      Tiedän, että tätä ei saisi sanoa ääneen, mutta paikallisesti Suomi on suuri hyötyjä muutaman asteen lämpenemisestä. Miljardien säästöt jo pelkissä lämmityskustannuksissa, kasvuolosuhteet paranevat, elinolosuhteet paranevat. Maailmalopun manaaminen on yhtä tyhjää, kuin se on ollut lukemattomien ja ihan takuuvarmojen maailmaloppujen osalta tähän saakka jo kymmenet vuodet.

      Toinen juttu sitten ovat sitten pakolaisvirrat ja muut epäsuorat vaikutukset, joiden hallinta asettaa omat haasteensa eikä onnistu nykytoimin.

      Poista
    4. Ääriolosuhteissa ilmastonmuutoksen äärevyydestä kärsitään eniten. Kohta on enää turha kysyä, kuka tekee jotain ja kuka ei, kunhan mahdollisimman moni tekee. Mitään nollasummapeliä tämä ei todellakaan ole. Pahin yhteinen lopputulos voi jonkun mielestä olla hyvinkin oikeudenmukainen.

      Poista
    5. Jalakaansa ampujat olivat kaikki myöhässä viimeistään 1970 (jo 100 vuotta aiemmin, josa tarkkoja ollaan). Pentti Linkola voisi tulla nyt sanomaan kaikille "matiaksille" kaikkialla maailmassa, että mitäs minä sanoin:

      https://areena.yle.fi/podcastit/1-64879772

      Poista
  5. Olisiko niin, että sodan syiden arvoituksellisuus johtuu siitä, että ei syystä tai toisesta viedä pohdiskelua loppuunasti. Joseph Heller antaa kirjassaan "Catch 22" oman selityksensä. Muonitusupseeri Milo Minderbinder rakentaa toiminnallaan koko Välimeren alueesta oman tuottavan liiketoimintansa. Loppuhuipentumana on saksalaisten kanssa tehty sopimus. Milo pommittaa syndikaattinsa koneilla laivueen lentokentän palasiksi. Raivoavat ylemmät upseerit hän vaimentaa paljastamalla voitot, jotka syndikaatti saa ja jokainenhan on jäsen. Pääoman kannalta ongelma on, että sodalla on vaarana laajentua hallitsemattomasti. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä etteikö syitä olisi moninaisia, mutta mikä on lopulta perimmäinen syy, jolle muut ovat alisteisia.

    VastaaPoista
  6. Suomalainen mies havahtuu hereille, kun sodasta puhutaan. Se on hänelle tärkeintä, mikä selittää sodasta kertovien leffojen, dokkarien, romaanien ja lehtien suosion. Hän kertoo yhä uudelleen sukunsa urotöistä, mikä tietysti tarkoittaa miehiä. Vain uros tekee urotöitä eli surmaa useimpia. Eniten hän vihaa pasifisteja ja naisia. Sota on hänen maailmansa metafora.


    Iso viha on noussut ihan pintaan ja kasvanut, kun käynnissä oleva sota on myllertänyt Suomen miesten kesannolla olevaa sisikuntaa.


    Anon armoa vihan ja julmuuden kohteille.


    Suomalainen pomo, silmäätekevä ja kyynärpäillä ja aseilla itselleen aseman taistellut ei armoa tunne eikä osoita. Pikkupojasta vaariin hän on suuri urho, jonka tieltä heikot ja maan hiljaiset raivataan. Kenet köyhyyteen, työttömyyteen, kenet muuten vain häväistyiksi. Julmuus tappaa kohteeksi joutuneen kymmeniä kertoja enemmän sydänvaivaan kuin itsemurhaan.


    Anon armoa, rauhaa ja elämää nettisurmaajilta heidän uhreilleen.


    Mieleen jäävästi eräs voimakas vihaaja ja puhuja kertoi olostaan ja ajatuksistaan teho-osastolla. Siellä hän päätti kohdella kohdettaan siitä pitäen hyvin.

    Kauanko hän piti lupauksensa? Muistuuko päätös seuraavan kerran mieleen kuolinvuoteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni korjaus: suomalainen mies havahtuu hereille, kun venäläiset hyökkäävät taas johonkin.

      Siihen asti hän on taas kerran uskonut heidän julistuksensa ikuisesta rauhanrakkaudestaan.

      Herätys on aina yhtä tyly.

      Ja aina nousee jostakin menneisyyden tunkiosta näitä nillittäjiä, joiden mielestä venäläisten hirmuteot ovat suomalaisten sotahullujen syytä.

      Poista
    2. Miehellä ei ole sielua ja yksi kylkiluukin häneltä puuttuu.

      Poista
    3. Toinen miehiä raivostuttava asia sodan lisäksi on naisten fiksuus esimerkiksi hallituksessa. Nyt nettiraivolla ei ole rajoja. Eräs luomakunnan kruunu häpäisee naisihmistä yhä uudelleen. Kolmannesvuoden jo jatkuneella kampanjalla on seurauksensa. Naisella, ihmisellä, on sydän ja verenkierto heikentynyt. Vapauttaako siis äkkikuolema hänet, vai jatkuuko piina ikuisesti?

      "Muistuuko päätös seuraavan kerran mieleen kuolinvuoteella?"

      Poista
    4. "Pieni korjaus: suomalainen mies havahtuu hereille, kun venäläiset hyökkäävät taas johonkin."

      Anteeksi että ole olemassa, mutta kyllä tuo Suomi-miehen sotakiihko on nähty pitkinä rauhan vuosikymmeninäkin. Raa'an kilpaurheilun ohessa häntä kiihottaa sota kaikissa sen muodoissa. Myös tv-ohjelmissa, kirjoissa ja lehdissä. Saati suvun sotajuttujen kierrätyksessä.

      Poista
    5. Sehän johtuu vain siitä, että venäläiset hyökkäilevät alvariinsa jonnekin.

      Poista
    6. Venäläiset hyökkäävät keskimäärin kerran 15 vuodessa, Yhdysvaltalaiset ehkä noin kerran viidessä vuodessa mutta sehän on tietenkin OK, koska ideologia.

      Poista
  7. Mistä ihmeestä Tuomioja on joutunut tilille? En ymmärrä, miksi hän on samalla listalla Kremlin korruptoimien Ahon ja Lipposen kanssa? Toki olen tietoinen Tuomiojan olkinukkeversiosta, joka on syypää ties mihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosikymmeniä jatkuneesta NATO- ja USA-vastaisuudesta ja välien pilaamisesta Valkoiseen taloon ulkoministerinä ollessaan? Halonen muuten unohtui tästä syntipukkien galleriasta.

      Poista
    2. Yhdysvalloissa oli presidentti, joka aloitti hyökkäyssotia harhaisilla väitteillä joukotuhoaseista ym. Sellaiseen on syytäkin suhtautua kriittisesti, eikä suhteiden heikkeneminen ollut Suomen vika. Yhtä hyvin Niinistöä voisi nyt arvostella idänsuhteiden pilaamisesta.

      Kannatan Natoa, mutten naiivia suhtautumista Yhdysvaltoihin. Kaksi edellistä rebublikaanipresidenttiä ovat osoittaneet maan olevan epäluotettava kumppani. Meidän ei tule suomettua myöskään Turkin tai Unkarin suuntaan.

      Useimmat Natoa aiemmin vastustaneet eivät suhtautuneet naiivisti Putiniin. Eikä YYA-sopimustakaan tehty itänaapuria ihaillen. Sen sijaan moni persu on ihaillut kaikkia vahvoja kansalliskonservatiivijohtajia, Putinia, Trumpia, Orbania ym. Edes Aho tai Lipponen eivät ole olleet niin naiiveja.

      Poista
    3. Niinistö vierailee Yhdysvalloissa tätänykyä yhtä tiheään kuin Kekkonen Moskovassa.
      Eikö Suomi osaa olla itsenäinen?

      Poista
  8. Intellektuellit ovat aikamme ongelma. Tarvitsemme hyviä ihmisiä, ei ilkeitä älyn väärinkäyttäjiä.

    VastaaPoista
  9. Hieman ihmettelen, mitä Sibelius-viulukilpailun kauan sitten voittanut Yuval Yaron tekee tuolla listalla. Olisiko viittaamisen kohteena ollut sittenkin tarkoitus olla esim. Yuval Noah Harari?

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: Kiitos. Siis Yuval Norah Harari. - J.K.

    VastaaPoista
  11. Olematta itse kepulainen niin sen verran täytyy minitseri Lintilää puolustaa, ettei hän sentään minkään jauhojengin kanssa vietä aikaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusteita sille "jauhojengi-potaskalle" ei löytynyt, että elä viitti kulkea misogynismi-tautisi kanssa huhuja levittelemässä.

      Poista
    2. Jaaha, tuon jauho-tulkinnan oikeellisuudesta ei aikanaan syntynyt mitään tulosta. Minun ja monen muun korvaan se oli jallu, ja siitähän elinkeinoministerikin tuntuu olevan kiinnostunut.

      Poista
    3. Olen tietenkin lehtien uutisoinnin varassa. Iltalehti 4.9.2022 uutisoi:

      ..."Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi kysyi pääministeriltä:

      –Tässä videon dialogissa puhutaan jauhojengistä ja sen jälkeen pyydetään, ”tuuppa tänne testaan, tuntuu hyvältä”, nämä leviävät mediassa ja ihmiset pohtivat mitä niissä testataan, mitä siinä testataan kun tämä jauhejengi selvästi jotain käyttää?

      Pääministeri Marin vastaa: – Minä en tiedä mikä tämä on, minä en tiedä mihin sillä viitataan. Sen voin sanoa, että itse en ole käyttänyt huumeita.

      Viimeistään kun pääministeri vastauksessaan yhdisti sanan jauhojengi ja huumeet, kierre sekä sosiaalisessa mediassa että perinteisillä alustoilla kiihtyi"...

      Poista
    4. Kyllä jo ennen tuota Marinin kommenttia oli kaikenmoisessa mediassa höpisty huumeista tapauksen ympärillä.

      Poista
    5. On meillä kanssa tämä julkisuus kummallisen yksipuolista. Marinin ei ole todettu olleen päihtynyt virkatehtävissään, mutta Lintilä on tietojen mukaan ollut sitä jo pitkään. Ja kummassa tapauksessa salailtiin ja kummassa vahvasti ylireagoitiin? Mediahan ei ole yksipuolinen, eihän?

      Poista
    6. Ministeri on ministerivastuulain alainen koko ministerinä oloajan. Jos vetää pöllyt naamaan sinä aikana, ei se ole hyväksyttävää. Ministerin on koko ajan oltava työkykyinen.

      Poista
    7. Molemmat - Lintilä ja Marin - kulkevat Ahti Karjalaisen viitoittamaa tietä: nautin vain yhden viinilasin ystävien seurassa.

      Poista
    8. Siiskö joku ministeri vetänyt pöllyt naamaan? Ja ilmeisesti olet samalla sitä mieltä, ettei ministeri vapaallakaan saa ottaa alkoholia.

      Poista
    9. Olen todella sitä mieltä ettei ministeri saa olla tolkkua vailla niin kauan kuin ministerivastuu on niskassa. Milloin tahansa saattaa tapahtua vakava katastrofi, tsunami tai Putinin hyökkäys tai jokin taloudellinen katastrofi. Ne vaativat äkkinäisiä oikein harkittuja päätöksiä ja tapahtumien ohjaamista. Jo nytkin on havaittu että edes selväpäiset ministerit eivät kykene tekemään oikeita harkittuja ratkaisuja (vrt. tämän päivän virallinen moite eräälle entiselle ministerille).

      Juhlien aika on sitten kun tärkeästä yhteiskunnallisesta luottamustehtävästä on selvitty kunnialla (kaikki eivät siihen kykene).

      Poista
    10. Onkohan tuollaisia raittiita ministereitä maassa koskaan ollut? Paitsi tietenkin Virolainen ja Vanhanen.

      Poista
    11. Voiko olla raitis suomalainen?
      Ei hänkin on Virolainen.

      Poista
  12. Hyvää naistenviikkoa!

    Onko tämä naisvihamielisin foorumi netissä? En ole tavannut tämän veroista.

    Tarvitaan nopeasti huippuosaajan analyysi eli ammattimaisesti laadittu tutkimus muutamasta blogista. On hyvä paljastaa keinot, joilla jokunen blogisti kirjoittaa naisesta hävyttömämmin ja salatummin kuin kukaan toinen, ja sitten siistii jälkensä.


    Lauri Viita:
    ”Siisti täytyy aina olla”
    sanoi kissa hietikolla –
    raapi päälle tarpeenteon
    pienen, sievän santakeon.


    Nyt kun sota on kestänyt vuoden, moniko suomalainen mies on tänä aikana pahoinpidellyt, rääkännyt, eri keinoillaan ajanut kuolemaan tai muuten vaan tappanut suomalaisen naisen, esimerkiksi "rakastamansa"? Sillä tavoin aggressiivisia, sadistisia ja väkivaltaisia eivät juuri muut eurooppalaiset miehet ole. Tappamistakin on monenlaista. Myös hyväksikäyttö, työpaikkarääkkäys, ansaittua huonompien arvosanojen anto, vaientaminen ja työttömäksi heittäminen. Puhumattakaan siitä, että sadismilla heikennetään naisen terveydentilaa kohtalokkaasti. On sekin eräänlaista tappamista, kuten aiheesta kiinnostunut eräs blogisti kirjoittikin.

    Kollegani, joka sattui olemaan miesprofessori, sanoi isommalle joukolle, että ei tunne ainoaakaan professoria, jota voisi suositella puolisoksi kenellekään. Onneksi sentään tunnen elämäni varrelta kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ilmeisesti itse toinen niistä mielestäsi puolisokelpoisista professoreista. Harjoittamasi toksinen selkään puukottaminen ja nurkan takaa huutelu on juuri korkeakoulumaailmalle tyypillistä.

      Poista
    2. Jopa oli miesvihamielinen harhainen kannanotto

      Poista
    3. Kenet joukon johtajaksi nimittäisin
      Sen ken on pienipäisin
      Ja takapuoleltansa täyteläisin
      Kas kun painopiste jää matalalle
      Voi kukon nuppi nousta korkealle
      Ja loistaa tunkiolta maailmalle

      Poista
  13. "Jörn Donnerin viettimaalma menetti merkitystään. Sitä vastoin Sofi Oksasen näkemisen voima ja tekstin vimmainen viileys ovat korkeinta luokkaa."

    Jos sedät vaikka tinkisi viettimaailmastanne sen verran, että lopettaisitte mediassa kiiltävien tyttöjen adoptoinnin.

    VastaaPoista
  14. Ukrainan viljavat vainiot on jo myyty Sorokselle ja kumppaneille. Ukrainalaiset puolustavat uuden isännän tiluksia viimeiseen hengenvetoon. Mitä tapahtuu, jos sekään ei riitä ja Ukrainasta erkanee Novorussia, johon NATOn hammas ei pystynyt. Onko lännen haltuun jäänyt Tynkä-Ukraina sijoitettujen miljardien arvoinen? Suomi on vaihtanut omistajaa tämän tästä. Vaihtaako Suomi omistajaa tässä samassa ruljanssissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putler uhkaa siis Suomea sodalla.

      Poista
    2. Teillä Venäjällä asiat nähdään noin mutta faktat ovat ja pysyvät.

      Poista
    3. Myös Kiinalais-taustaiset tahot olivat ostoksilla.

      Poista
    4. Yksikään sota ei ole alkanut hyökkäyksestä. Sota alkaa siitä kun toinen lyökin takaisin. Vertaa esim Baltian miehitystä ja talvisotaa.

      Poista