Sivun näyttöjä yhteensä

27. maaliskuuta 2023

Kassavirta


Taloudessa vaikein kysymys on kymmenyspilkku ja sen merkitys. Toinen hyvin kiperä asia on ‘miljardi’, englanniksi ‘billion’ eli tuhat miljoonaa eli ykkönen ja 9 nollaa. Euroopassa ‘biljoona’ on eri summa eli ykkönen ja 12 nollaa.

Asiasta on kirjoitettu kirjoja. Erilaisille mittayksiköille on SI-standardi, mutta anhat ja myös harhaanjohtavat nimitykset elävät niiden rinnalla, kuten ‘hevosvoima’. Lisäksi yleiskieli sekoittaa käsitteitä. Esimerkiksi massa ja paino eivät ole sama asia. Newton käsitti tämän yli 300 vuotta sitten, mutta kaikki eivät vieläkään.

Siitäkään ei ole täyttä yksimielisyyttä, käytetäänkö erottimena pistettä vai pilkkua, siis 1.000 vai 1,000. Kolmas vaihtoehto on välilyönti, siis 1 000. Urakkapalkkaistn puhtaaksikirjoittajien riemuksi tuomioistuimet kirjoittivat tärkeimmät summat sekä kirjaimin että numeroin, siis tuhat (1 000) tai 1 000 (tuhat).

Suomen valtionvelka on ylittämässä 150 miljardia euroa. Korkoa menee noin 3 miljardia vuodessa. 

Suunnilleen tähän asti olette jaksaneet lukea. Tästä eteenpäin ette lue. Tuskin luette sitäkään. Lukemisen sijaan ajattelette, että niiden pitäisi maksaa verot, joilla on siihen varaa. 

Keskustelu on vaikeaa, koska juuri noin tapahtuu ja on kauan tapahtunut. Pari vuotta vanhan tilaston mukaan yli 40 000 euroa vuodessa ansaitsevat maksoivat 95,8 prosenttia maan koko ansiotuloverosta. 

Pääomatuloveron osuus kaikista veroista on selvästi alle 10 prosenttia.

Nuo kappaleet olivat turhia. Osa suomalaisista arvioi, että herrat ryyppäävät ja rälläävät ja jakavat toisilleen hyväpalkkaisia virkoja, mutta kansa kurjistuu. Toista väittää YLE-propaganda.

Itse tiedän, ettei minulla ole kivitaloa eikä nelivaljakkoa eikä liioin vihreää frakkia, jonka hihoissa olisi kullan värisiä nauhoja. Silti elintaso ympärilläni on kohonnut elinaikanani ainakin 15-kertaiseksi.

Yksi syy huonoon tiedonkulkuun voisi olla lukemisen ja kuuntelemisen epäonnistunut opetus. Meillä neuvotaan hapuillen jotain oppia puhumiseen, ja moni on tavannut taitavia puhujia. Taitavia kuuntelijoita on vain vähän. Onneksi olen tavannut eräitä.

Tekstin ongelma on pätkälukeminen. Se saattaa liittyä teknisiin laitteisiin. Kuten jo paperille painetuissa lehdissä tiedettiin, otsikko, lihavalla painettu ingressi ja palstan katkaisevat tekstin palaset olivat tärkeitä. Nykyisin jätetään kylmästi puoliväliin tai kolmannekseen. Sitä voisi kokeilla kliinisesti. Kätkisi viimeiseen kappaleeseen lauseen: joka tuo tämän paperin kokeen järjestäjälle, saa sata dollaria. Luulen että järjestäjä pääsisi aika halvalla.

Ilmiötä hkä edistää se, että vanhastaan jopa kirjeissä on käytetty alkulauseita ja loppuluituksia, joiden ei ole tarkoitettu tarkoittavan mitään. “Täten sulkeudun suosioonne, teidän uskollinen N.N.”

Edward Gibbonia pidetään edelleen esimerkillisenä kirjailijana, vaikka hänen Rooman valtakunnan rappiosta ja tuhosta kertova kirjana ilmestyi yli 200 vuotta sitten. Etevä suomennos on aika uusi, Erkki Salon. Gibbonin tiedot ovat nykyisiin verrattuna riittämättömiä ja hänen johtopäätöksensä kohdittain selvästi vääriä. Hänen perusväitteensä, että Rooman tuhosi kristillinen kirkko, panee kysymään, miksi sama kirkko ei sitten tuhonnut muita valtakuntia. Tai miksi Muhammed onnistui perustamaan uskonnon, joka tuhosi tehokkaasti ja tarkoituksella valtakuntia.

Gibbonin kirjoittamisessa oli kikka. Vaikka hänen historiateoksensa on valtavan laaja ja hän kirjoitti paljon muutakin, hän mietti lauseen (virkkeen) aina valmiiksi eli pisteeseen asti. Ennen kuin hän otti kynän kteensä, hän oli miettinyt alusta loppuun senkin, mitä hän halusi nyt kirjoittaa. Se oli erikoista. Nykyisin se olisi vielä paljon erikoisempaa.



49 kommenttia:

  1. "Suomen Gibbon" taisi olla Mika Waltari. Hän jonka professori Kerttu Saarenheimo (kotim. kirjallisuus) kertoi pahentuneen, kun HS:n Viljanen ja US:n Marjanen 1935 kirjoittivat huonot kritiikit hänen romaanistaan. Saarenheimon mukaan (1972, tarkistin):

    "Waltari lisäsi ajattelemattomasti: 'Kunnia heille [ajan nuorille vasemmistokirjailijoille], mutta en ymmärrä, miksi minunkin ehdottomasti pitäisi olla syntynyt Pitkän sillan pohjoispuolella.' "

    Mielestä on likinäköistä "pätkälukemista" ajatella, oliko W:n syntymäkoti pastori-isän työn vuoksi sittenkin kivenheiton päästä Siltasaaren rannasta.

    Tulin vielä miettineeksi, mistä W. sai tuon kovin kirjallisväritteiseltä ja kankeahkolta tuntuvan paikanmääreen. Todennäköisesti Heikki Wariksen 1932 ilmestyneestä historian väitöskirjasta "Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle" (II osa 1934), joka antoi siivet yhäkin lentävälle sanonnalle. Wariksen tutkimus sinänsä on Suomen kaupunki- ja sosiaalihistoriallisen tutkimuskirjallisuuden kiistaton klassikko (uusintapainokset W+G 1973 supistettuna yksiosaisena ja Into Kustannus 2016 koko nivaska).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hän oli, mutta ei varmaan pitänyt sitä mitenkään kirjallisuuteen liittyvänä. Määrite todellakin oli ehkä uusi siihen aikaan, vaikka perustui silloiseen faktaan.

      Myöhemminhän 60-luvun alussa Kekkonen julisti olevansa valmis tulemaan puoliväliin Pitkääsiltaa vastaan ja ylikin. Ja tuli myös ja piti puheen työväentalolla, ihan Waltarin synnyinpaikan vieressä.

      Poista
  2. Joku hymyilee nyt kuin jakoavain.

    Muistan hyvin ajan jolloin ei ollut tietokoneita eli tekstinkäsittelylaitteita. Koneita oli mutta ei niillä tekstiä voinut lainkaan editoida. Kaikki oli tehtävä ensin käsin konseptiksi ja sitten kirjoituskoneella naputeltava puhtaaksi. Saattoi kirjoittaa suoraan kirjoituskoneellakin mutta silloin oli pakko ajatella koko teksti etukäteen viimeistä pilkkua ja tekstin sijoittelua ja kuvia myöten, muuten jouti melkoisiin korjaussulkeisiin. Korjaamista tahtoi tulla konseptinkin kanssa joten valkolakka ja raapekumit tulivat tutuiksi kuten korjausnauhakin.

    Edistys on ollut huimaavaa itse suorituksen osalta kun nykyisillä voi leikata ja liimata mielin määrin ja pitää ylää vaikka useita hieman erilaisia kopioita tekstistä. Parantaako se ajattelua? Epäilen. Se muuttaa ajattelua toisenlaiseksi. Vanha etukäteen mietitty konseptimetodi oli kuitenkin paras menettely koska asia tuli mietittyä perusteellisesti. nykytekniikalla on helppoa roiskaista jotakin.

    Entä tämä uusi ChatGPT? Minulla on ikävä epäilys että se vasta ihmisiä tyhmentää kun enää ei tarvitse ponnistella lainkaan jotakin "osatakseen" tai "tietääkseen". Riittää että pääsee piuhan päähän ja kysäisee siltä. Saa kuvaruudun täyteen vastausta enemmän kuin on kenties odottanutkaan ja laadukkaan ja luotettavan näköistä. Opiskelijat saattavat pudota miellyttävään kuoppaan joka nielaisee heidät lopulta.

    VastaaPoista
  3. Tämän päivän vaalikeskustelussa suurten puolueiden kesken väitettiin, että Suomen valtionlainojen korot olisivat jo noin 5,1 miljardin luokkaa jos lainat nyt uusittaisiin.

    Joka tapauksessa suuret luvut ovat todella vaikeita kenelle tahansa. Yllättävän monille 400 miljoonaa on paljon suurempi luku kuin 1 miljardi. Kaikkein suurin luku on kuitenkin 26.000 euroa esim käytetystä autosta. Se 26.000 euroa on sen verran lähellä arkielämää, että sen jotenkin ymmärtävät kaikki paitsi lääkärien kotirouvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persut ovat luvanneet säästää useamman miljardin sadan miljoonan kehitysavusta.

      Poista
    2. Aika harvasta varmaan nykyään löytyy "lääkärien kotirouvia". Yhteiskunta on muuttunut. Lääkäreistä suurin osa on naisia. Mieslääkärit ovat sosio-ekonomiselta asemaltaan niin korkealla, että heille löytyy kyllä ottajia, ja nuo ottajat ovat itsekin koulutettuja naisia, kovin monet itse lääkäreitä. Aika harva heistä haluaa heittää pitkää opintietään hukkaan ja ryhtyä kotirouvaksi. Ei: lääkärien vaimot ovat työssä. Koska päivähoidon enimmäismaksu on hyvin alhainen korkeakoulutetun ihmisen oletettavaan palkkaan nähden, työnteko on jopa erittäin kannattavaa. Siinä missä köyhempi maksaa kahdesta lapsesta 15 % bruttotulostaan päivähoitomaksua, enimmäismaksun tulorajan saavuttamisen jälkeen kaikki vaimon työstä saatu raha on puhdasta voittoa. Hyvätuloisen kannattaa Suomessa tehdä työtä.

      Kotirouvaksi ryhtyvät Suomessa lähinnä alempien luokkien heikosti kouluttautuneet naiset, joiden ansiot eivät kattaisi päivähoitomaksua ja yhteiskunnan menetettyjä tukia, ja sellaiset menevät harvoin lääkärien kanssa naimisiin.

      Poista
  4. Miksi siivoojat oikein lakkoilevat ilman mitään syytä?

    Täten sulkeudun suosioonne, teidän uskollinen N.N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi N.N. tienaa enemmän kuin siivoojat ilman mitään syytä? Ja valittaa että palvelusväki on käynyt kovin vaativaiseksi viime aikoina.

      Poista
  5. On mielenkiintoista pohtia, mikä oikeastaan tuhoutui. Rooma suurvaltana kyllä, mutta romaaninen kulttuuri jatkoi elämäänsä valtakunnan vanhoilla alueilla ja Rooman kaupunkikin nousi raunioistaan kristinuskon pääpaikaksi maailmassa. Rooman historia ei katkennut, ei kadonnut. Jos nyt ajatellaan vertailukohtana Kiinan valtakuntaa, joka käyttää mainoslauseenaan ylivertaisen pitkää ikäänsä, väite tuntuu kumisevan tyhjyyttään, koska Kiina on itse katkaissut juurensa ja tuhonnut historiansa. On ollut kulttuurivallankumousta ja kirjarovioita. Kaupungit on pistetty matalaksi uusien pilvenpiirtäjien tieltä. Vanhoja uskontoja ei harjoiteta eivätkä humanistiset tieteet kukoista. Ehkäpä Kiinan kulttuurinen identiteetti onkin uudistumisessa itsetuhon kautta? Eräänlaista "ikuista" nuoruutta sekin.

    VastaaPoista
  6. Tästä blogista tuli mieleeni Osmo A. Wiion ensimmäinen laki: Viestintä epäonnistuu yleensä paitsi sattumalta. Mutta otsikko mainitsi peruskoulun taloustieteen lyhyen oppimäärän: Yritysten tärkein arvo on kassavirta. Tämän opin vielä töissä ollessani sisäisessä koulutustilaisuudessa.

    Hannes

    VastaaPoista
  7. Vanha proffani yliopistolla opasti meitä (luonnon)tieteellisen julkaisun kirjoittamiseen niin, että jäsentäkää jokainen osio ensin yksityiskohtaisesti ja mielellään paperille. Miettikää vielä ainakin kolmeen kertaan jäsentelyä ja asioiden esitysjärjestystä, ja tehkää tarpeelliset muutokset. Vasta sitten käsiksi varsinaiseen kirjoittamiseen. Ette ehkä usko (vielä), mutta kokonaistyömäärä artikkelin saamisessa valmiiksi on tällä metodilla selvästi pienempi kuin niin, että otatte vain kynän käteen ja alatte kirjoittaa varsinaista tekstiä.

    VastaaPoista
  8. Eräs väite Rooman tuhosta on helposti saatavan energian puute.

    Rahan hopeasisältö laski kauan eli sen todellinen arvo laski.

    Korruptio sekä hallinnon että kirkon piirissä oli paha ongelma.

    Samat oireet ovat näkyvissä nytkin.

    .

    VastaaPoista
  9. Haluan olla hetken aikaa jostain asiasta varma. Lähden pitkälle kävelylle. Jos maa kantaa jalkojeni alla. Se on riittävä varmuus tälle päivälle.

    Hilkka

    VastaaPoista
  10. Vaaleissa syvin ongelma tulevaa yhteiskuntaamme ajatellen on se, että suurelle osalle äänestäjistä miljardi ja miljoona ovat suurin piirtein sama asia. Leikkauksen tai satsauksen suuruusluokka on verrannollinen sitä koskevan vaalipuheen voimakkuuteen, ei itse rahaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ajatellaan ilmastovelkaa, olemme suunnattomien epävarmuuksien edessä. Mutta persukielinen "ilmastoposeeraus" on pelkästään positiivinen asia. Vain eurooppalaista esimerkkiä näyttämällä muu maailma voudaan saada toimimaan ennen kuin on aivan liian nyöhäistä.

      Poista
    2. Vaaleissa syvin ongelma tulevaa yhteiskuntaamme ajatellen on, että suurelle osalle äänestäjistä miljardeilla tai miljoonilla, leikkauksilla tai satsauksilla ei ole edes väliä. Pääasia on, että ehdokas on teeveestä tuttu tai somesta tai urheiluareenoilta (tai parhaimmassa tapauksessa niistä kaikista). Toinen hyvä strategia on äänestää sitä samaa, jota on aina ennenkin äänestänyt - ihan riippumatta siitä, onko tämä saanut kansanedustajana aikaan mitään muuta kuin taksikuitteja.

      Kolmas strategia on jättää kokonaan äänestämättä. - Ai mitkä vaalit? Emmä tiä mitään mistään v*tun vaaleista.

      Poista
    3. Eurooppalainen esimerkki ei toimi. Suomesta ei muualla maailmassa tiedetä oikeastaan mitään. Ihmiset eivät osaa edes sijoittaa Suomea kartalle. Suomessa on vallalla outo luulo että meillä olisi jokin mielipidejohtajuus ja ylivertainen osaaminen, myös ilmastoasioissa. Ikävä tuottaa pettymys kaikille mutta ei todellakaan ole. Monet asiat osataan tehdä muualla paljon paremmin.

      Koomisuuden huippu on jatkavasti toistuva väite julkisuudessa että suomalaisten pitäisi entistä uutterammin viedä koulutusosaamistaan ympäri maailman. Ikävä tuottaa taas pettymys. Meillä koulutus on pahasti rapautunut melkein kaikilla tasoilla, etenkin yliopistoissa. Ei meillä ole mitään annettavaa yhdellekään kansalle. Emme osaa edes omia asioitamme hoitaa.

      Poista
    4. Eurooppalainen esimerkki ilmastoasioissa tuossa edellä tarkoitti kyllä sitä, että Eurooppa antaa esimerkkiä muulle maailmalle. Ja Euroopan sisällä Suomi voi auttaa pitämällä yhteistä rimaa korkealla. Muuta keinoa maailmalla ei ilmastotuhojen hidastamiseksi olekaan.

      Poista
    5. Valitettavasti ilmastovelka on oikeasti paljon pahempi asia kuin valtionvelka. Vaalikeskustelua on pahasti vinksautettu. Persutermein kyse on vain "ilmastohömpästä", mitä nyt vähän ennen vaaleja ovat kieltään siivonneet. Valitettavasti persujen hengenheimolaiset saattavat nousta valtaan suuressa osassa maailmaa. Katsotaanpa nyt siten seuraavaksi, miten seuraavan tukahduttavan kesäkuumuuden ja kuivuuden iskiessä ilmastohömppähallitusta huudetaan apuun.

      Poista
  11. HS-tilaaja jo 44 vuottatiistaina, 28 maaliskuuta, 2023

    Hesarin (28.3.) pääkirjoituksesta ei voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että Ben Zyskowitzin kimppuun hyökkäsi äärioikeistolainen persu.

    Näin täytyy olla, sillä eihän HS voi johtaa meitä uskollisia lukijoitaan tahallaan harhaan? Minä ainakaan en antaisi sitä anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tilanteesta ei olisi videokuvaa, jossa päällekäyjällä on selvästi kantasuomalainen habitus, maa ja some olisi nyt täynnä kiihkopuhetta siitä, miten itäisen Helsingin vierasperäinen väestö kaduillamme tuhoaa Suomen turvallisuuden. Ja rajantakainen trollitehdas auttaisi siinä parhaansa mukaan. Tämä olisi voinut jopa ratkaista vaalit.

      Poista
    2. Hyökkääjä oli Paavo Arhinmäen vanha putkakaveri Asem-mellakoiden ajalta.

      Taattua vasemman laidan laatua siis. "Sitä parempaa väkivaltaa."

      Poista
    3. Voi olla, mutta se on eri asia. Somekirjoitukset ja Helsingin Sanomien pääkirjoitus painivat vähän eri sarjassa.

      Poista
    4. "Kolmas strategia on jättää kokonaan äänestämättä. - Ai mitkä vaalit? Emmä tiä mitään mistään v*tun vaaleista."

      Ja sitten luotetaan vain siihen, että "persvakomiehet tulevat ja hoitavat homman", sanoi kosmologi Kari Enqvist kerran Ylen kolumnissaan.

      Ja siltä (pahalta!) näyttää tähtiä lukevan sanojen toteutuminen.

      VEK

      Poista
    5. Tämäntyyppistä rasistista antisemitismiä on meillä vain äärioikealla. Äärivasemmalla esiintyessään se ei ole etnistä, vaan poliittista ja kohdistuu Israelin valtion toimiin.

      Poista
  12. Pankeista saatava sadan kappaleen setelinippu on kutakuinkin yhden (1) senttimetrin paksuinen. Sadan (100) euron setelinipun arvo on siis kymmenen tuhatta (10 000) euroa.
    Sata nippua on metrin korkuinen pino ja sen arvo siis miljoona (1 000 000) euroa.
    Miljardiin (1 000 000 000) vaaditaan siten tuhat nippua eli se pinkka on kilometrin korkuinen.
    Tämän kun pitää mielessä, on sitä eroa helpompi hahmottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljoonan havainnollistaminen on helppoa myös tökkäämällä piste neliömetrin kokoisen millimetripaperin jokaiseen ruutuun.

      Poista
  13. Juuri sain aisteihini tiedon siitä että Putinilla ja FSB:llä oli suunnitelma käydä Ukraina läpi talo talolta ja viedä keskitysleireille jokainen epäilyttävä henkilö. Kyseessä olivat siis miljoonat ihmiset. Heillä olivat siis tappolistat ja vangitsemislistat valmiina sotaan ryhtyessään. Tämän asian oli aavistanut ja kerroin siitä heti kun Venäjä ryhtyi sotaan Ukrainaa vastaa yli vuosi sitten. Eihän se vaikea asia ollut käsittää kun tietää miten Putin ja Venäjä ovat kautta vuosikymmenien toiminut eri valtioissa ja myös omassa maassaan ihmisiä "pelastaessaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. “…Juuri sain aisteihini tiedon…”

      Rauhoittava pilleri saattaisia auttaa. Tai sulje se korkki nyt ainakin.

      Poista
    2. Nythän vankiloita on tyhjennetty lähettämällä vankeja tykinruoaksi, joten tilaa olisi ja on. Nyt sitä kuitenkin tarvitaan maan omien Putiniin tyytymättömien kansalaisten poistamiseen, ettei tauti vaan leviäisi.
      SL

      Poista
    3. Kun tiedetään, mitä hirmutekoja Venäjän miehittämillä ja Ukrainan vapauttamilla alueilla on paljastunut, on jopa asiaan jollain tavoin perehtyneelle ja Venäjään valmiiksi epäluuloisesti suhtautuvalle yllättävää, kuinka perusteellisesti venäläiset olivat varautuneet puhdistuksiin. Butšan kaupungissa oli tapettu aika systemaattisesti kaikki merkittävimmät Venäjän vastustajat. Listat olivat olemassa, vaikka kyse oli merkityksettömästä, Tuusulan kokoisesta pikkukaupungista.

      Suomalaisen kannalta tämä on opettavaista. Pitää ymmärtää, että jos Ukrainan tapahtumat toistuisivat täällä, meilläkin ammuttaisiin valmiiden listojen pohjalta väkeä kunnanvaltuutetuista ja reserviupseereista alkaen. Käytännössä varmaan tämän blogin pitäjä sekä aika moni kommentoija voisi odottaa vähintään Siperian-reissua, mahdollisesti suoraa retkeä kuopan reunalle.

      Venäjä on osoittanut käytännön tasolla sen, että sen suorittama miehitys merkitsisi aika monelle suomalaiselle fyysistä perikatoa, ei vain nöyryytystä, poliittisten vapauksien ja oman kulttuurin tuhoa sekä elintason surkeaa laskua.

      Poista
    4. “…Kun tiedetään…”

      Onko tässä kyseessä sama lähde kuin tuossa ylempänä H.Stenlundin tapauksessa: “…Juuri sain aisteihini tiedon…”.

      ”… meilläkin ammuttaisiin valmiiden listojen pohjalta väkeä kunnanvaltuutetuista ja reserviupseereista alkaen…”

      Mitä aiot asialle tehdä?

      Poista
    5. Venäjän murhatyöt kaikilla Ukrainalta valtaamillaan alueilta kertovat täsmälleen samaa. Ihmisiä on murhattu järjestelmällisesti ja paljon. Heitä on usein kidutettu julmasti ennen teloitusta. Harvat ovat selvinneet hengissä heidän käsittelystään. Melkoinen tilinteko on venäläisillä edessään lähiaikoina.

      Venäjän murskaavat toimet Ukrainan kapinallisalueilla jotka ovat olleet Venäjän otteessa useita vuosia ja ovat olleet yhtä systemaattisia ja julmia. Nämä "vapautetut" kansalaiset ovat joutuneet väkivallan, ryöstöjen ja pakotetun asepalveluksen kohteiksi. Venäläiset tekevät etnistä puhdistusta näillä alueilla jotta voivat suunnitelmiensa mukaan kansoittaa ne venäläisillä Ukrainalaisperäisillä ihmisillä ei ole vähintäkään arvoa heidän silmissään, ei edes niillä jotka ovat syntyperäisiä venäläisiä mutta sattuvat asumaan siellä. Miehet on heitetty etulinjaan romuaseet kourissaan ilman mainittavia varusteita, taistelemaan ukrainalaisia vastaan. Tarkoitus ei tietenkään ole ollut että he menestyisivät vaan että he menehtyisivät.

      Nyt Putin heittää tuliseen helvettiin omat nuoret kansalaisensa ilman vähintäkään tunnontuskaa ja varustautuu taas uusiin mobilisaatioihin kunnes valtakunnasta ei enää miehiä löydy. Venäjän tappiot ovat noin 1500 kaatunutta joka päivä. Putin pitkittää sotaa niin kauan kuin suinkin pystyy koska heti kun sota loppuu, ovat Putinin viimeiset hetket käsillä. On todella hämmästyttävää että Putinin on sallittu tuhota maansa perusteellisesti ja tuottaa suunnaton määrä tuhoa ja kärsimystä Venäjän ja Ukrainan kansoille, ilman syytä ja ilman mitään hyötyä kenellekään.

      Poista
    6. Mites nämä harhaiselta vaikuttavat Henrikin ja EA:n kommentit liittyvät blogi-teemaan?

      Poista
    7. Vielä pari vuotta sitten EAn kommentista olisi hänen niskaansa lyöty fasistin, natsin ja revanssia hautovan Suur-Suomi-kiihkoilijan leima. Nyt suurin osa kansaa viimeinkin tajuaa, että kaikki tuo on totta.

      Poista
    8. Kansa tai ainakin suuri osa kyllä ymmärsi, että Henrikin sanoma on totta. Ehkä se inha olotila vain kestettiin paremmin, kun siitä ei koko ajan huudeltu. Hiljaisuus ei siis indikoinut itäidealismia.

      Poista
    9. Venäjän trolli näköjään menetti hermonsa

      Poista
    10. Mitä olen asialle tehnyt? Sen, mitä tavallinen kansalainen voi tehdä: ensisijaisesti olen tehnyt rehellistä työtä omassa ammatissani maamme kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Toissijaisesti äänestänyt ja vaikuttanut kansalaistoiminnassa vahvistaakseni yhteiskuntaa. Kolmassijaisesti palvellut suoranaisesti maanpuolustusta paikallisjoukoissa sekä MPK:n ja puolustusvoimien vapaaehtoisena kouluttajana. Neljänneksi auttanut kanssaihmistä luovuttamalla verta.

      Poista
    11. Kaikkia erimieltä olevia venäjän trolleiksi haukkuva menetti näemmä hermonsa.

      Poista
    12. H. Stenlund: "...heittää tuliseen helvettiin..."

      Ankaraa, oikeaa puhetta! Henrik julistaa kuin herätyssaarnaaja konsaan. Nyt puheet pois Henrik, johda meitä. Päin vihollista astukaamme, sitä perkelettä.

      Poista
    13. "Venäjän trolli näköjään menetti hermonsa"

      Asia ei varsinaisesti minulle kuulu (sanoi Pätkäkin entisaikaan), mutta se ei tainnutkaan "olla loppu nyt". Sattuuhan sitä "i tider som dessa". Heh.

      Poista
    14. Kyse on tämän vuosikymmenen todennäköisesti tärkeimmästä maailmanhistoriallisesta tapahtumasta jossa tapahtuu sotarikoksia ja kansanmurhaa. Ei siitä voi vaieta kukaan jolla on sydän rinnassaan ja edes hitunen myötätuntoa kärsiviä ihmisiä kohtaan jotka taistelevat olemassaolostaan.

      Poista
    15. EA: ”… meilläkin ammuttaisiin valmiiden listojen pohjalta väkeä kunnanvaltuutetuista ja reserviupseereista alkaen…”

      Mutta mitä olet tälle asialle tehnyt, josta synkästi kerrot? Kuinka paljon sinä olet valmis uhraamaan pysäyttääksesi ryssät, ennen kuin ne ovat täällä? Oletko realisoinut puolet omaisuudestasi ja lahjoittanut sen Ukrainan sotilaille, jotka sinunkin puolestasi urheasti taistelevat ryssän pystyttämiseksi, oman verensä uhraten?

      Vai onko juttusi vain suunpieksentää?

      Poista
    16. Trolli koettaa kaikin keinoin provosoida. Älkää provosoituko

      Poista
    17. Ajattelu on NATO Suomessa kielletty?

      Poista
    18. ”Trolli koettaa kaikin keinoin provosoida.”

      Helppoahan sinun on tuo provosoida-sana kirjoittaa, kun otat jostain mallia. Vaan lausupa se ääneen!

      Poista
    19. Listoja on taidettu kirjoittaa aina ja kaikkialla, samoin sodista on kerrottu propaganda mielessä kauhutarinoita, kuten esim. saksalaisista 1914.

      Poista
  14. Eräs talousnumeroharha, johon välillä haksahtaa laskutaitoinenkin väki, on kiinnittää huomio niihin lukuihin, jotka ovat tarkasti laskettavissa merkittävämpien mutta epämääräisempien lukujen sijaan.

    Täälläkin pidetään paljon melua tarkasti tunnetusta, mutta EU:n etuihin verrattuna mitättömästä Suomen nettojäsenyysmaksusta.

    Velkapuheen kohdalla moni ajattelee, ettei velkaa saa käyttää juokseviin menoihin, vaan hyödyllisiin investointeihin jotka myöhemmin maksavat velkaa takaisin. Mutta tällaisiksi investoinneiksi lasketaan usein vain konkreettinen infra. Kuitenkin tärkein "kansallisomaisuus" on kansa itse; sen koulutustaso, vähäinen sairaseläkeläisten määrä, ikäpyramidin muoto ynnä muut. Tiktokilla huumattu, masentunut ja rapakuntoinen kansa ei ole tuottava. Hyvinvointi itsessään voi lisätä tuottavuutta eli olla myös taloudellisesti mielekäs investointi.

    VastaaPoista