Sivun näyttöjä yhteensä

30. syyskuuta 2022

Valot Moskovan



 

Ajatuskoe. Oppi-isä Einstein. Istun tuolilla ja kuvittelen selvästi totuudenvastaisia tai joka tapauksessa mielettömiä lähtökohtia. Mietin, mihin ne johtaisivat. Oppi-isän ensimmäiset vuoden 1905 suuret ajatuskokeiden tulokset yllättäen osoitettiin kokeellisesti oikeiksi, kuten että valo koostuukin hiukkasista, jotka voi ymmärtää myös aalloiksi kentässä. Lisäksi edelleen tuntematon painovoima vetää ajan mutkalle. Toisin sanoen sekä painoton valo että aika taipuvat painovoiman vaikutuksesta. Mieletöntä mutta totta. 

 

Kuvittelen että Euroopan mahtimiehet ovat Orban ja Erdögan. Unkarilainen sankari nousi julkisuuteen kuvan esittämällä aukiolla 1990-luvun alussa vaatiessaan Neuvostoliiton panssarivaunuja pois ja vuoden 1956 kansannousun sankareiden uutta hautaamista.

 

Kokeeni mukaan Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyden viimeiset jarrut, nuo mainitut herrat, ovat oikeassa ja toimivat järkevästi. Miten tämä olisi mahdollista? Siten että he ovat päätelleet seuraavan Venäjän iskun kohdistuvan Suomen sähkön kantaverkkoon ja molempien maiden tietoverkkoon. Koska tuollainen isku tehoaa parhaiten talvella, se tulee pian.

 

Jos emme ole Naton jäseniä, muun muassa Unkari ja Turkki säästävät rahaa väittämällä, ettei kysymyksessä ole hyökkäys Naton jäsentä vastaan.

 

Suomessa ajatellaan yleensä, että kuvitellussa tilanteessa Venäjä ryhtyisi meitä vastaan samanlaiseen sotaan, jota se käy Ukrainassa. Huonoja ohjuksia ammuttaisiin etenkin siviilikohteisiin, etenkin Imatralle.

 

Venäjä käy sotaa häikäilemättömyydellään. Se on perinne. Kun kenraalit sanoivat, että Kurskissa ja sen rinnalla menee ainakin miljoona omaa miestä, Stalin keskeytti ja sanoi, että mitä siitä – naiset tekevät lisää. Kun lännessä mietittiin 1940-luvulla kovan panemista kovaa vastaan esimerkiksi Berliinissä, ajatus hylättiin, koska USA:n ja Englannin poliittinen järjestelmä ei olisi kestänyt niitä satoja tuhansia uusia omia kaatuneita. Kun Suomessakin mietittiin 1941 silloisen Leningradin kaupungin miljoonia asukkaita, nyt kun kaupunki olisi kohta valloitettu, ainakin Mannerheim tiesi, että ne siviilit pitäisi tappaa, koska venäläiset eivät itse heistä välitä, ja sitä taas Suomen poliittinen tahto ei kestäisi. 

 

Siis: ajatuskokeen mukaan Venäjä aikoo rikkoa infraa eli välttämättömiä verkkoja seuraavat kymmenen vuotta. Ja Nato ei korjaa kaapeleitamme.

 

Ongelma on eskalaatio eli sodan leviäminen Venäjän ja lännen väliseksi. Venäjä on jo ilmoittanut ja osoittanut käyvänsä länttä vastaan ”sotaa”. Huomatkaa lainausmerkit. Siis hybridisotaa.

 

Länsi on vaikean valinnan edessä. Ainoa tehoava vastatoimi olisi aloittaa panemalla Moskova pimeäksi. Suomalaiset voisivat aloittaa sammuttamalla valot Pietarista. Se ei tehoaisi paljon, koska kaupungissa on koettu sama kaksi kertaa ennenkin. Ensin kaadetaan puistoista puut ja tehdään nuotioita kerrostalojen huoneiden lattioille. Amerikkalaisten apua tarvittaisiin johtamisjärjestelmän lamauttamiseen. Hallintoa ei voi hoitaa eikä armeijaa ohjailla tukeutuen kiinteisiin, maahan kaivettuihin linjoihin.

 

Tietoliikenneverkkoa – oikeastaan hubia – ei muuten tarvitse räjäyttää. Riittää kun oikosuluttaa perinpohjaisesti.

 

Mutta ylle kirjoitettu on toisinajattelua. Kirjoiti vain, mihin eräät todellisuudenvastaiset lähtökohdat johtaisivat. Fysiikassa käytetään joskus nimitystä ”puuttuvat parametrit”.

65 kommenttia:

  1. Nordstreamien tuhoamisasiassa media on taas tyypillisesti sopulilaumana ryhtynyt käyttämään valtioiden talousvyöhykkeistä (economical zone) virheellistä nimitystä talousalue.

    Räjäytyksessä on myös iso ihmetyksenaihe. Miksi etenkin Ruotsi kiireesti selitti, ettei Ruotsiin ollut hyökätty, koska kyse ei ollut heidän aluevesistään. Talousvyöhyke on kuitenkin jotain aivan muuta kuin aava meri. Esimerkiksi meidän talousvyöhykelakimme (1058/2004) sanoo mm. näin: "Suomella on talousvyöhykkeellä kansainvälisen oikeuden mukainen lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja muiden rakennelmien rakentamisessa ja käytössä sekä meriympäristön suojelussa ja meritieteellisessä tutkimuksessa samoin kuin muut kansainvälisen oikeuden mukaiset oikeudet ja velvollisuudet." Oletettavasti Ruotsissa damoin

    VastaaPoista
  2. Koska USA on päättänyt, että Suomesta ja Ruotsista tulee Naton jäsen, on heimoveljiemme Erdoganin ja Orbanin vitkuttelu pelkkää teatteria.

    Putinin ja venäläisten härskiys pelottaa heitäkin. Eivät he halua jäädä linjojen väliin, rajamaiksi, mahdollisessa tulevassa suursodassa.

    USA on pannut arvovaltansa peliin ja katsoo kyllä Turkin ja Unkarin kortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Erdogan ole heimoveli, ja Orbaninkin kohdalla kyse vain hyvin etäisestä kielisukulaisuudesta. Nykyinen suurunkarilaisuus ei sitäkään tunnusta, koska silloin pitäisi olla sukua myös uralintakaisille alkuperäiskansoille (joiden luonnonvaroja muuten Orbanin kamun Putinin Venäjä on aina imperialistisesti riistänyt). Enkä muuten olisi ollenkaan varma, että kumpikaan noista autokraateista koskaan suostuu Nato-jäsenyyteemme.

      Poista
    2. Erdogan vaatii vain kurditerroristeja tuomiolle, ei sen kummempaa. Ruotsikin on jo salaa suostunut diiliin, vaikka koville otti. Nyt olikin otollinen aika ottaa järki käteen, kun Venäjä vie mediahuomion.

      Orbanilla ei ole mitään oikeaa syytä harata vastaan. Raha ratkaisee.

      Ennen joulua ollaan Natossa.


      Poista
    3. Ihmisoikeusrikoksetkin ovat NATO-kiimaisille OK?
      Mikä meidät enää erottaa Venäjästä?

      Poista
    4. Kenen ihmisoikeusrikoksista oikein puhut? Ei niitä sulttaanin hamuamia ihmisiä ainakaan liene sellaisiksi todettu, poliittisesti toismielisiä kylläkin. Sulttaanin itsensä kohdalla en menisi vannomaan.

      Poista
    5. Voi hyvin käydä niin, että basaarimies Erdogan lopulta suostuu, kun hyvä diili asiassa kuin asiassa syntyy. Mutta lopullinen este tulee Unkarista, jonka fyyreri asettaa "perinteiset arvonsa" meidän turvallisuutemme edelle.

      Poista
    6. Emmekö me kaikki ole ihmisiä joilla on ihmisoikeudet?

      Poista
    7. Lukekaapas nyt sitten, jos ette muuten usko, vaikka Iltalehdestä, mitä unkarilaissyntyinen asiantuntija Katalin Miklós­sy sanoo trumpisti-putinisti Orbanin haluttomuudesta hyväksyä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Rosatomin voimalaa kyllä rakennetaan ja Putinlandia on muutenkin tälle autokraatille Yhdysvaltoja läheisempi, vaikka Natossa ollaankin olevinaan ja EU:n rahat vastaanotetaan, vaikka yhteisistä pelisäännöistä muuten vähät välitetään.

      Poista
    8. Rosatomin voimalaa ei rakenneta.

      Poista
  3. Vanhan maailman yksinkertaiset opit sodasta ja rauhasta eivät Putinin pyörityksessä ole enää tätä päivää. Erinomainen havainto Mtvuutisissa äsken entiseltä sotilasopin professorilta Mika Hyytiäiseltä:

    "Lännessä toisen omaisuuteen puuttuminen on vaikeaa. Gazprom voi lähettää paikalle aseistettuja tutkijoita ja Kaliningradkin on lähellä. – Voi vaikka kuvitella, että Nato-maa Tanskan laivasto joutuisi vastakkain yrityksen turvallisuusorganisaation kanssa Itämerellä. Se olisi mielenkiintoinen poliittisoikeudellinen kriisi."

    Eipä usein ole tullut mieleen, että jonkin epämääräisen tai vihamielisen tahonkin omaisuuden perusoikeussuoja estäisi maan puolustamisen. Mutta Putinhan juuri hakee tällaisia uusia kuvioita, joihin muilla ei ole valmista reseptiä.

    Ja jos meille hyökkäämään pantaisiin Prigozhinin yhtiön vihreät miehet, Venäjän selitys varmaan olisi, että mitään hyökkäystä heiltä ei ole tapahtunut, koska Wagner on yksityisoikeudellinen yhtiö. Kehottaisi kai viemään asian käräjäoikeuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi meidän on oltava raudanluja ja päättäväinen omien kansalaistemme, omaisuuden ja yleisen turvallisuuden suojelussa. Kaikki hyökkäykset on rajusti torjuttava. Jos sotilaskone tulee Suomen ilmatilaan, se ammutaan välittömästi alas ilman varoitusta eikä tekoa pyydellä anteeksi.

      Jos naapuri sabotoi Suomen maaperällä olevia teollisuuslaitoksia, voimaloita ja infraa, se rankaistaan sopivalla tavalla. Ei meidän enää kannata kumartaa itään.

      Poista
    2. Joko olet käynyt räätälillä univormua sovittamassa?

      Poista
    3. Lainsäädännöstä olisi myös heti poistettava kaikki mahdolliset esteet epäilyttävien droonien eliminoimiselle.

      Poista
    4. Miksei vihreiden vaatteiden käyttökielto?

      Poista
  4. Jos jotakin on historiasta opittu, niin se että sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Kun siinä joutuu ennemmin tai myöhemmin kääntämään sitä toista poskea.

    VastaaPoista
  5. Aloin lueskella Kuvalehteä "jotenkin säännöllisesti" 70-luvulla. Oli muuten aivan eri asia kuin nykyinen mustavalkoinen Kuivalehti. Muistan muuan muassa jutun Aarno Karimon 1920-luvun scifi-kirjasta "Kohtalon kolmas hetki". Siinä Karimo valko-Suomen tunnelmissa fantasioi tulevaisuuden sodasta, jossa teknisesti ylivoimainen Suomi tuhoaa nerokkaalla aseellaan "ryssien" maan.

    Nyt taitaa taas olla käsillä fantasioinnin kultainen aika.


    Vielä pari mietelmää ennustamisesta ja sen vaikeudesta:

    - "Kyl ennustokset ain paikkansa pitää, kunnei vaan ilmat rupea rillaamaan." (suomal. sanaparsi)

    - "Politiikan suuri taito on ennustaa itsevarmasti, mitä tulisi tapahtumaan ensi viikolla ja ensi kuussa ja ensi vuonna ... ja kun niin ei käynyt ... selittää yhtä suurella itsevarmuudella, miksei." (Winston Churchill)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väinö Arolan scifi-kirjassa Keksijän voitto (1922) idän joukot kukistetaan mullistavan akkukeksinnön ansiosta sähkölentokoneilla.

      Poista
    2. Arola p.o. Airola

      Poista
    3. Nimimerkin "Kapteeni Teräs" teos "Suur-Isänmaa" (Kirja, 1918) taitaa olla varhaisin saman juoniversion ilmentymä.

      Poista
  6. Ukrainan operaatio ei ole ollut amerikkalaistyyppistä kaikki sileäksi pommitussotaa. Rintamalinja on ollut lähes paikoillaan ja Ukraina on syöttänyt Venäjän tykeille ruokaa. Sähköt ja Internet ovat toimineet koko ajan. Sanna Marin on voinut käydä huoletta ottamassa shelfien Kiovassa. Halutessaan Venäjä pystyisi lamauttamaan ja saartamaan Suomen astumatta Suomen maaperälle. Ohjuksia ei kyetä torjumaan. Värjöttäisimme talven kylmässä ja pimeässä. Yksinapaisessa maailmanjärjestyksessä USA sanelee säännöt ja muut noudattavat niitä. Usa on hylännyt diplomatian tarpeettomana. Ei ole ketään kenen kanssa neuvotella. Venäjä ei ole ymmärtänyt tätä. Ratkaisuna on Venäjän johtajan vaihtaminen. Se on osoittautunut odotettua hankalammaksi.

    VastaaPoista
  7. Meillä on autotallissa uusina kapistuksina iso kaasupullo ja muurinpohjapannu. Varmuuden vuoksi. Sellaista pannua olen aina kaivannutkin.

    VastaaPoista
  8. Zeleskyin johtama Ukraina taitaa vetää koko Euroopan (ja maailman?) kerallaan kurimukseen, josta ei enää ole ulospääsyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Ukraina nimenomaan. Ja sen natsistinen johtaja...

      Poista
    2. Sinne sen on jo vetänyt Volodan Putisevic. Yhtäään ukrainalaisten ohjusta ei ole ammuttu Moskovaan. Kumma että joku jaksaa väittää sodan olevan puolustautujan syy.

      Poista
    3. Toistetaan taas. Professori Timo Vihavainen kirjoitti äskettäin Kanavassa näin:

      "Näkyvin este rauhalle näyttäisi nyt olevan Ukrainan jyrkkä kanta. Heidän, jotka pyrkivät pois nykyisestä tilanteesta, ei ole mitään syytä kannattaa sen varaan rakentuvaa politiikkaa."

      Nimenomaan tätä minäkin tarkoitin. Miten päästä umpikujasta ulos, edes jonkinlaiseen rauhantilaan. Jotta maailmanrauha säilyisi.

      Ilmeisesti asiaa on enemmistön kuitenkin mahdotonta ymmärtää. Vihavainen on näissä asioissa ymmärrykseltään meitä kaikkia päätä pitempi. On tyypillistä, että kun ensi kertaa tuota kohtaa lainasin, reaktiona tällä palstalla oli hiljaisuus. Professorin kimppuun ei rohkeus riitä käymään. Hänet ikään kuin siirretään piiloon ampumalinjasta. Sen sijaan jos minä tai joku muu esittää saman asian, aggressiivisia riittää. Näin käy säännöllisesti, kerta toisensa jälkeen. Tuollaista "rohkeutta" minä kutsuisin - anteeksi nyt - paskahousuisuudeksi.

      Poista
    4. Niinkö vastaavasti siis, että jos Putin anastaa Imatran, Lappeenrannan ja Savonlinnan, me olisimme maailmanrauhan esteenä, jos emme sitä hyväksyisi. Vaarallisia ennakkotapauksia tuollainen ajattelu luo.

      Poista
    5. Anastuksista en puhunut. Sen sijaan myös Saksan ulkopoliittisen yhdistyksen johtaja Stefan Meister tuntuu olevan ainakin osittain Vihavaisen kanssa samoilla linjoilla. Hänen laaja haastattelunsa julkaistiin HS 2.10.2022. Toimittajan mukaan Meister kuuluu "Saksan kysytyimpiin Venäjä-asiantuntijoihin", mikä on HS:lta tällaisessa kysymyksessä paljon sanotto. Ote:

      "Ukraina on täydellisen brutaalin hyökkäyksen kohteena. ja sen vaikutusyritykset lännen avun saamiseksi ovat voimakkaita. Silti lännen on mietittävä omaa strategiaansa, Meister sanoo. 'En luottaisi tässä Ukrainan presidenttiin Volodymyr Zelenskiin', Meister sanoo." [Viittaa eskalaation ja ydinaseiden käytön riskin todennäköisyyteen, jos Ukrainalla olisi käytössään Zelenskyin haluamia raskaita aseita, joiden kantama ulottuisi pitkälle Venäjän puolelle.]

      Jälkimmäistä vaihtoehtoa tuntuu meillä kovasti haluavan muu muassa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Jos niin, mikäpä siinä sitten.

      Poista
    6. Kreml ei ole raastuvanoikeus, tokaisi Paasikivi. Hän tarkoitti, ettei suurvaltojen toimissa päde lait eikä oikeudenmukaisuus. Suurvalta voi tehdä väärin ja rikkoa lait ja sopimukset, eikä pienempi voi muuta kuin niellä kiukkunsa ja yrittää minimoida vahingot. Tästä tässä on kyse.

      Poista
    7. Sano nyt sitten avoimesti, mihin kaikkeen Ukraina olisi painostettava taipumaan, että olisit tyytyväinen.

      Poista
    8. "Sano nyt sitten avoimesti..."

      Minä - tyytyväinen? Riittäisikö rohkeutesi kysymään suoraan esimerkiksi Vihavaiselta tai Stefan Meisterilta?

      Poista
    9. Eipä se maksaisi vaivaa.

      Poista
    10. Ainakin Vihavaisen kohdalla on myös otettava huomioon, että hän on paitsi tiedemies, myös voimakkaita mielipiteitä omaava yhteiskunnallinen keskustelija.

      Poista
    11. Mielestäni perusluonteinen ongelma on siinä, miten erotella toisistaan "voimakkaita mielipiteitä omaavat" ja "puhtaan järjen" valossa asioita "kiihkottomasti" tarkastelevat. Jälkimmäisten olemassaoloon en nykytilanteessa usko lainkaan. Sen sijaan kaikki argumentit eivät ole yhtä painavia. Vihavainen on mielestäni tässä asiassa argumentoinut hyvin ja perustellusti.

      ("Puhtaalla järjellä" en viittaa Kantiin, jolla se tarkoittaa aivan eri asiaa.)

      Poista
    12. Hyvin ja perusteellisesti l. omien ennakkoluulojesi mukaisesti?

      Poista
    13. Sinun ja samanhenkisten ennakkoluulojako tässä sitten pitäisi uskoa? Kaikkea sitä kuuleekin!

      Osalle tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, että tällaisella kommenttipalstalla saa esittää omia näkemyksiään, jos vain blogin omistaja kommentin hyväksyy. Älä vain kuvittele, että teikäläisten uskonkappaleiden mukaisiksi tässä ruvetaan kääntämään kannanottojaan.

      Poista
  9. "Vienanlahdesta Laatokkaan me piirrämme miekalla rajan" oli isälläni tapana sanoa. Mutta se on fakta että tuo puskurialue idässä helpottaisi Suomen puolustamista olennaisesti. Viennin ja huoltovarmuuden kannalta olisi satama Jäämeren rannalla arvokas, Liinahamarin palautus on tavoittelemisen arvoinen asia, oltiin sitten NATOssa tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alueet kuuluivat Suomeen Neuvostoliiton allekirjoittaman sopimuksen mukaan. Niiden takaisin hankkiminen ei ole yksinkertainen asia. Petsamo olisi hyvä saada takaisin jossain vaiheessa.

      Se että Venäjä on nyt sotilaallisesti heikompi kuin koskaan 100 vuoden aikana ei tarkoita sitä että asiaan pitäisi tarttua väärillä menetelmillä. Itärajan takana ei ole enää joukkoja vaan tyhjää metsää Moskovaan asti. Diplomatialla kuitenkin voitaisiin saavuttaa edistystä.

      Poista
    2. Kyllä. Viimeistään nyt saadaan NATOn avulla "turvalliset, kolmen kannaksen rajat". Ja Puntilalle Äänisen rantakallioihin Mount Rushmoren kaltainen memoriaali jylhin, lapidaarisin tekstein "lyhyt raja, pitkä rauha".

      Ei sillä, voisihan sitä "nuppi innosta tutisten" jatkaa pitemmällekin, Uraliin asti. Jos joskun sittemmin vielä tinkaan jouduttaisiin, aluetta voisi mainiosti käyttää "panttina", eikö vain?

      Poista
  10. Venäjän valloituspyrkimyksissä ja -puheissa ei ole mitään tolkkua.

    Esimerkki keväältä. Kun Putinin armeija oli jumittunut viikkokausiksi pommittamaan yhtä ainutta satamakaupunkia, Mariupolia, Dmitri Medvedjev (sentään ex-pm, ex-pres.) oli tietävinään, että Putinin perimmäisenä haluna on  hallita kaikkea (!)  Vladivostokista Lissaboniin. Moskovassa taitaa vetää kaikista korvista.

    VastaaPoista
  11. Reipas viikko sitten tulikin esille varsinainen hybridisodan manifesti, jota kommentaattorit eri puolilla uskollisesti noudattavat: "Tosiasioita ei tarvita. Tunne on tärkeämpi."

    VastaaPoista
  12. Terveisiä Imatralta. Kovasti on toivottu lotto-osumaa että olisi kyhnyä muuttaa länsirajalle pahinta pakoon mutta ei ne voittopommit osu kuin pohjois pohjanmaalle ym.

    VastaaPoista
  13. Putinin raaka uhkapeli alkaa vähitellen mennä maksun puolelle. Putinin ratkaisujen ja suoranaisten virheiden takia Venäjän asevoimat ovat merkittävästi heikentyneet.

    Venäjää uhkaa tavaton heikkous taloudessa ja myös puolustuskyky on heikentynyt. En ihmettelisi jos Japani sotilaallisesti aktivoituisi ja tekisi oman erikoisoperaationsa Kuriilien maakunnan takaisin saamiseksi. NL otti alueet kun havaitsi heti maailmansodan jälkeen että Japani oli heikossa tilanteessa eikä kyennyt puolustamaan alueitaan. Vastaavasti Venäjän ote Uralin takaisiin siirtomaihinsa alkaa pahasti lipsua eikä ole enää sotilaallista voimaa niiden pakottamiseksi takaisin ruotuun.

    Erittäin vahvasti alkaa näyttää siltä että Putin on kertakaikkiaan tuhoamassa Venäjän totaalisesti.

    VastaaPoista
  14. Olipa tsaari Vladimir Verinen taas hyökännyt naapurimaan kimppuun, ja eipä aikaakaan, kun sotatantereelle tarvittiin lisää miehiä. Siksi pantiin toimeen liikekannallepano.

    Kutsutti sitten Vladimir puheilleen parhaan sotapäällikkönsä, nimikuulun Šoigun.

    ”Sanopas, Šoiguseni, ovatko lisäjoukot jo lähteneet liikkeelle?” Vladimir kysyi.

    ”Ovatpa hyvinkin”, Šoigu vastasi.

    ”Ja olivatko innokkaita ja hyvin motivoituneita lähtemään?” Vladimir kysyi.

    ”Hyvin innokkaita ja motivoituneita olivat lähtemään”, Šoigu vastasi.

    ”Mainiota”, Vladimir sanoi. ”Entä jokos he ovat perillä Ukrainassa?”

    ”Perillä ovat”, Šoigu vastasi. ”Mutta eivät Ukrainassa vaan Georgiassa, Kazakstanissa ja Turkissa ja jotkut turistiviisumeilla Suomessa.”

    Tässä yksi Kuukautisen venäläinen kansansatu HS:stä-

    VastaaPoista
  15. Aina kun Kemppisen kirjoitukset sivuavat Venäjää, tänne pöllähtää parvi Lysenkolaisia mutantteja kommentoimaan, ettei asiat näin ole, ne on niin kuin Johan Bäckman sanoo. - Heko, heko.

    VastaaPoista
  16. Mistähän kummasta johtuu, että täällä olevista Ukrainaan, Venäjään ja Putiniin liittyvistä kommenteista hyvin suuri osa, ettei jopa likimain puolet, on Nato-vastaisia ja Putin-mielisiä. Ja kuitenkin Suomen kansasta valtaosa on Nato-jäsenyyden kannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties täällä kommentoivat ovat keskimääräisestä valistuneempia.

      Poista
    2. Nato myönteisyys ja Putinin vastaisuus eivät ole sama asia.

      Poista
    3. Putin on nyt todellisessa pulassa. Venäjä ei pystynyt edes suojelemaan omia kaasuputkiaan Itämeressä

      Poista
    4. Keskimääräistä valistuneempia? Tarkoitat tietysti Moskovan valoilla valaistuja, jotka voivat kirjoittaa tänne ihan niin monta kommenttia kuin putinilainen vakaumus vaatii.

      Poista
    5. Toipila oliko putkien puhkaisija sittenkin Britannia?

      Poista
    6. Keitä ulkopuolista vastaan Venäjän nyt sitten olisi Toipilan mielestä pitänyt putkeaan suojella?

      Poista
    7. No ovathan esim. britit tunnettuja kautta historiansa likaisista tempuista, joilla järjestellään ja vauhditetaan asioita ja joista sitten tehdään myöhemmin elokuvia ja sankaritarinoita.

      Poista
    8. Venäjän media syyttää Yhdysvaltoja kaasuputkien rikkomisesta. Oli asia mitenkä tahansa, niin Putin ja Venäjä ovat joka tapauksessa epäonnistuneet kaasuputkien suojaamisessa. Jos Putin on antanut määräyksen rikkoa kaasuputket, niin miksi tällaista käskyä on toteltu? Ainakin meillä länsimaissa esimiehen antamia laittomia käskyjä eivät alaiset saa totella.

      Poista
    9. Ei trollitehdaskaan pystyne keksimään noin typerää brittitarinaa.

      Poista
    10. Niinpä, tyhmä näkee venäläisiä kaikkialla.

      Poista
    11. Tosiaan, Itämerellä on viimeaikoina liikkunut paljon myös Yhdysvaltalaisia sota-aluksia.
      Miksi ne pääsevät kuin koira veräjästä kun etsitään mahdollisia tekijöitä?

      Poista
  17. "Tietoliikenneverkkoa – oikeastaan hubia – ei muuten tarvitse räjäyttää. Riittää kun oikosuluttaa perinpohjaisesti." Niinettä emme tarvitsekaan enää pelätä lähiavaruuden aurinkomyrskyjä vaan ennalta arvattavimpia Isäaurinkoinen-juniorin sulutuspihteilyjä vain.

    Olisikohan ollut viisasta säilyttää lankapuhelinsysteemit varaviestittelyverkoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ollenkaan vaivautuu asiaa ajattelemaan on selvää että useampikertainen varmuus on olemassa. Kyse on televiestiliikenteen edelläkävijämaasta joten huoltovarmuus on melko itsestään selvää. Eihän se estä lankapuhelintenkaan käyttöä, missä sellaiset pikilangat kulkevatkaan.

      Poista