Sivun näyttöjä yhteensä

4. toukokuuta 2021

Porttikieltoja


 

Jätän julkaisematta kaikki kommentit, jotka on jättänyt tai joissa mainitaan ”Matias” tai ”Toipila”.

 

Ilmoitin jo kerran. Se ei tehonnut.

 

Samaa tietä menee ”pakkoenglanti”.

 

Asianomaiset voivat tapella keskenään ja sättiä toisiaan oman harkintansa mukaan. Tähän blogiin en heitä enää päästä. 

 

Ja jos joku haluaa jankuttaa jotain asiaa toistelemalla sitä kerran toisensa jälkeen, tehköön sen jossain muualla.

 

Itse haluaisin kirjoittaa Kimi Räikkösen ja Iltalehden oikeusjutusta, jonka markkinaoikeus ratkaisi hiljan. Kilpa-autoilija vetosi voitollisesti ”brändiinsä” ja siis siihen, että vain hänelle rahaa maksavat tahot voivat julkaista hänen Instagram-kuviaan. Iltalehti puolestaan osoitti yllättävää ammattitaidon puutetta kaappaamalla ja painamalla lehteen Räikkösen kuvan, jossa tämä peittää kädellään jonkin tekstin, niin että lukija näkee vain rouvan nimen ”Minttu”.

 

Haluaisin muistuttaa, että tekijänoikeuslain tarkoitus oli ainakin ennen tasapainottaa tekijän ja yleisön tarpeita, jotka ovat helposti ristiriidassa. Samojen säännösten soveltaminen puhtaasti kaupallisten yrittäjien liikekilpailuun johtaa kiusallisiin tuloksiin ja tunnelmiin.

 

Itse ratkaisusta en aio puhua mitään, koska se ei ole lainvoimainen.

 

Kansanedustajan tapauksen puheeksi ottaminen oli oma vikani. Minua kiinnosti nähdä, kiinnittävätkö lukijat huomiota pääasiaan. Kysymys on syyttäjän päätöksestä nostaa syyte.

 

Syytteen toteen näyttäminen ja perustelut ovat vuorossa oikeudenkäynnissä, jossa vastapuolella eli syytetyllä on tilaisuus esittää kantansa. Toisin kuin tavallisesti tässä on ylimääräisiä mielenkiinnon kohteita. Syytteeseen joutuu istua kansanedustaja, mutta ei Eduskunnan toimintaan osallistuessaan tekemistään asioista. Ja median mukaan epäilty, joka on joutumassa syytteeseen, tulee vetoamaan Raamattuun.

 

Kun tuomioistuin tai siis tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisunsa, on tilaisuus siirtyä yleisemmälle tasolle.

 

En tiedä, osallistunko tuohon keskusteluun. Sanaa ”sananvapaus” käytetään sekä oikeudellisessa että muussa kuin oikeudellisessa mielessä. ”Vihapuhe” on uusi ja ongelmallinen nimike. ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on sekin vaikea termi. Onko Rauman Lukko ”kansanryhmä”? Onko ”turkulainen” kansanryhmä” Muodostuuko ruotsia Suomessa äidinkielenään puhuvista kansanryhmä?

 

Itse olisin aika niukkasanainen, koska minulle myös käsite ”ihmisoikeudet” on hyvin vaikea. Puhuttaessa ”eläinten oikeuksista” ymmärrän, mistä puhutaan, mutta vierastan termiä. Tarkoitetaanko sillä myös hyönteisiä ja pieneliöitä?

 

Nämä ovat vaikeita asioita. Äidinisäni, joka oli suomalainen suomenkielinen, ei halunnut puhua venäjää sotien jälkeenkin. Hänelle oli äärioikeistolaisena ja perheensä Stalinin vainoissa menettäneenä vastenmielistä tulla torjutuksi ”ryssänä”. Olkoon se kummallisuus, mutta on minuakin joskus paheksuttu siitä, että luen ryssäläistä kirjallisuutta, kuten Tshehovia.

25 kommenttia:

  1. Toipiloista viis, mutta kannattaisiko kaseerata pois myös sellaiset historiaa koskevat, sinänsä uusimman tutkimuksen mukaiset kommentit, jotka kuitenkin ns. yleisistä syistä koetaan epäkuranteiksi ja sopimattomiksi? Päästäisiin tästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä saa tästä irti, mitä kommentin kirjoittaja oikein tarkoittaa.

      Poista
  2. Hesarissa pari päivää sitten julkaistu "olisipa itärajan takana ihan tavallinen maa"-aiheinen artikkeli sai tosiaan haaveilemaan. Ei varmaan toteudu aikoihin. Aloittaisin venäjän opiskelun heti.

    VastaaPoista
  3. Muodostuuko ruotsia Suomessa äidinkielenään puhuvista kansanryhmä?
    Ei itsessään, mutta kieli on erityisen selväpiirteisesti kulttuurin ilmentymä ja osa. Siksi puoluekin on enemmän kuin kieleen liittyvä eturyhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Sanoisin jopa, että suomensuomalaiset ovat kansanryhmä. Toki pitää olla varovainen, kun valtaväestö alkaa kriminalisoida omaa kritisointiaan, mutta kyllä sanoisin, että jos hypoteettisesti joku alkaisi ajaa aatetta meidän murhaamisestamme, se olisi epäilemättä kiihotusta kansanryhmää vastaan.

      Poista
    2. 1900-luvun alussa ei ollut niin nuukaa, vaikka vähän "kiihotettiinkin". Niinpä maamme ruotsikkojen Fyren-pilalehden tunnus kertoi Horatiuksen säkein heikäläisten suhteesta (suomenkieliseen) "alaluokkaan": "odi profanum vulgus et arceo" (vihaan ja kaihdan alhaista kansaa ).

      Poista
    3. En muista että suomenruotsalaisia olisi kukaan kehottanut murhaamaan, mutta aikamoisia stereotypioita (osin samoja kuin juutalaisista) heistäkin on levitelty. Viimeistään asuessani ruotsinkielisellä Pohjanmaalla oli todettava että ruotsinkieliset katsoivat Dallasiaan Ruotsin tv-stä ja suomenkieliset Suomen. Muuta eroa en havainnut.

      Poista
  4. Missään ei taida olla niin jyrkkää rajalinjaa kuin Suomen ja Venäjän välinen, nyt taas kun USA tahtoo niin olevan ja Putin säestää bassojen puolelta. Tiedän, sillä asuin puolet nuoruuttani sen vieressä rajan ollessa puomi ja punainen vartiokoppi, kunnes tuotiin Hrustsev ja liennytys. Setäni ajoi ensimmäisen turistibussin avatusta puomista. Seuraavaksi siitä meni karavaanillinen amerikkalaisia camping-vaunuja. Otin kuvan niistä, Kodakin laatikolla.

    Lähes mitään emme tiedä venäläisestä nykykulttuurista, sillä haluamme lukea siitä vain englanniksi. Raja ei ole vain ne pylväät vaan syvälle kulttuuriimme kustu juova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee vain - koronan jälkeen - eikä vollota turhia ettei muka tiedä. Siellä saa ludaa vapaasti.

      Poista
  5. Ehdotan tähän väliin, että podcast on suomeksi naule ja tviitti puolestaan naste.

    Nastailee Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sitä vihonviimeistä Suomen kielellistä eristämistä.

      Poista
  6. Pietarissa piikoneen mummoni kertomukset itänaapurista olivat kahta sorttia. Pöytätapojen koulutusta ruhtinasperheen lapsille: olkavarren ja kylkien väliin pantiin ruokapöydässä kirjat; eivätpä kyynärpäät huiski syödessä.
    Sitten näkymä sotien ajalta piikkilanka-aidan takaa: Venäläinen sotavanki on suistunut pohjattomaan paskalietekuoppaan käymälärakennuksen takana. Apu tulee liian myöhään. "Raukka. Miks miun piti olla näkemässä. Kyl mie itkin monta päivää."

    VastaaPoista
  7. Kiitokset bloginpitäjälle!

    Auf Nimmerwiedersehen, nuivastoliittolaiset!

    VastaaPoista
  8. Ihmisoikeuksista tai oikeastaan niiden puutteesta kerrotaan ja ryssän solttu J.Kemppisen oma nimitys) isoisästäsi ja suvustasi mainitaan huhtikuun 2021 Carelia-albumissa, joka ilmestyy Petroskoissa enää kahdesti vuodessa. Näkyy siellä Kullervo Kemppinenkin yhdessä kuvassa. Lisäksi kerrotaan viimeisistä vatjalaisista ja inkeroisista. Lopultakin E. Gylling on uskallettu nostaa näyttävästi esille ja Robert Kolomainen kipuilee oikean informaation valinnan kansa ihan aiheellisesti.Ruslania-kirjakaupasta ehkä löytyy.

    VastaaPoista
  9. Sinänsä tapaus-Räsänen on aika kimurantti ja mielenkiintoinen juttu. Jos Räsänen tuomitaan oikeudessa, oikeuslaitos lähettää samalla vakavan viestin teologiseen tiedekuntaan.

    Eksegetiikka on siis suotavaa ja lainmukaista. Fundamentalistinen Raamatun tulkinta sen sijaan on oikeuslaitoksen tuomion jälkeen lainvastaista ja rikollista toimintaa, josta pahimmassa tapauksessa heilahtaa häkki pariksi vuodeksi. Tällainen signaali oikeuden päätöksen jälkeen lähtee yliopistoon ilmeisesti.

    Vai ratkeaako kiihotus- ja loukkaantumisongelmat ihan itsestään vuoden päästä, kun Toiviainen jää eläkkeelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fundamentalistinen Mein Kampfin tutkinta ja tulkinta on ok.
      Fundamentalistinen Raamatun tutkinta ja tulkinta on ok.

      Rikollista tulee sitten jos menee yo:sta ulos poliittiselle kentälle julistamaan mitä kansanryhmää haluaa niillä alistella ja sortaa vallanhimossansa.

      Poista
    2. Aha. Alistaa ja sortaa....

      Luulin kyllä, että kyse oli uskonnollisesta vakaumuksesta ja mielipiteestä, jotka pohjautuvat Raamattuun. Ja siis vapaudesta myös ilmaista niitä.

      Ylen kulttuuriykkösessä, tuossa ajatusten Vantaajoessa, rinnastettiin juontajan toimesta islamistinen terrorismi ja Räsäsen mielipidekirjoitukset.

      Ehkä kaikkien tolkullisten ihmisten on siis syytä vetäytyä keskustelusta.

      Poista
  10. Tuo kansanryhmän käsite on mielenkiintoinen. Nähdäkseni sitä pitää ajatella kiihottamisen potentiaalisten seurauksien kautta: kansanryhmää vastaan kiihottaminen on kriminalisoitu, koska sillä luodaan pohja ihmisryhmän syrjinnälle ja tuhoamiselle. Olennaista ei ole tällöin itse solvaus vaan toisto. Jos jossain todetaan kerta toisensa jälkeen, että Lukon kannattajat ovat roistoja, se on varmasti kansanryhmää vastaan kiihottamista. Onhan Lukon kannattaminen niin olennainen osa raumalaisuutta, ettei raumalaisen ole edes muualle muutettuaan mahdollista uskottavasti sanoutua siitä irti. Ja koska kyse on suorastaan uskonnolliseen vakaumukseen rinnastettavasta, tiumasta aatteesta, ei sellaista voi kohtuudella edellyttääkään. Jos siis joku jatkuvasti panettelee Lukon kannattajia tai tämmöistä kiihotusta esiintyy yleisesti, on jokainen yksittäinen teko epäilemättä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tällä hetkellä Lukon kannattajiin ei kuitenkaan kohdistu sellaista syrjivää halveksuntaa, että jokin yksittäinen kommentti vielä muodostaisi kiihotusrikoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukon kannattaminen lienee sinulla huumoria, mutta se ei kuitenkaan taida täyttää kansanryhmän määritelmää. Käsitteellä on ymmärtääkseni kuitenkin tarkoitettu ihmisiä joilla on jokin "synnynnäinen" ominaisuus joka leimaa heidät ryhmäksi. Näitä ovat esimerkiksi ulkonäkö, kieli ja uskonto. Näistä viimeistä voi tietysti pitää Lukon kannattamisen tai postimerkkeilyn kaltaisena asiana mutta se lienee kuitenkin harjoittajilleen näitä merkityksellisempi. Toisaalta poliittiset mielipiteet on ilmeisesti haluttu rajata määritelmästä pois.

      Poista
  11. Ihmisen myöhempiin toimintoihin mitään vaikuttaneiden, yksipuolisten vuorisaarna-"opetusten" jälkimaingeissa voisitte kuunnella Tapani Niemisen 5 osaisen Tunturisaarnan Lohen surma Yle Areenalta ja pohtia, mitä alkuperäisestä saarnasta ja sen opetuksista on jäänyt puuttumaan.

    Olisiko se sitten auttanut, että aikansa ihmislajin hillittömyydestä, ahneudesta ja aikaansaannoksista huolestunut kylähullusaarnaaja olisi ympäristönkin ottanut huomioon, niin epäilen syvästi.

    Räsästen homojutut ja niistä kimpollut "keskustelu"on esimerkiksi tuota Lohen surmaa ajatellessa pelkkää tyhjän täyttöä. Se ei vaikuta todellisiin, aiheuttamiimme globaaleihin ongelmiin mitenkään. Antaa vain erään profiilin toimintatapojemme ja ajattelumme kaaoksesta ja ristiriidoista.

    Jos jokainen alkaisi yhtä intensiivisesti ajatella lohiannoksia kupuunsa ahtaessaan, meneillään olevaa lajisukupuuttoaaltoa joka suurelta osin on Vuorisaarnassakin mainitun ahneen käyttäytymisemme kyseenalaista ansiota, niin sillä voisi vaikutusta ollakin. Eri ajatukset sitten sille, että ehdimmekö enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tilanne nyt niin toivoton ole.
      (Oikeastaan piti vain korjata mongerteleva termi ’lajisukupuuttoaalto’ asialliseen muotoon ’lajikato’.)

      Poista
  12. Korjaus: Lohen surma dokumentin toimittaja on Tapani Niemi, ei Nieminen.

    VastaaPoista
  13. Toinen korjausliike, jota en panisi pahakseni, olisi nimettömien viestien allekirjoituspakko. On nimittäin kovin rasittavaa seurata nimettömäin keskustelijoiden keskustelua, jossa jää epäslväksi kuna vastaa kenelle. Ja montako keskustelijaa on äänessä.

    Allekirjoitus voi olla keskustelukohtainen, blogikohtainen tai pysyvä. Lisäksi jotenkin olisi kiva tietää kommentoiko kommentoija blogia, vai kommentoijaa.

    Nessuno Sin Nombre

    VastaaPoista
  14. Katohan, orwelliakin suomentanut blogisti ilmoittaa kielletyistä sanoista.

    VastaaPoista
  15. "Puhuttaessa ”eläinten oikeuksista” ymmärrän, mistä puhutaan, mutta vierastan termiä. Tarkoitetaanko sillä myös hyönteisiä ja pieneliöitä?"

    Löytyisikö vastaus kysymykseen pieneliöistä vaikkapa Hesarin uutisesta jossa kerrotaan entistä tehokkaimpien maatalousmyrkkyjen tuhoavasta vaikutuksesta mm. selkärangattomiin.

    Näissä myrkyissä on ihmisen "lupa tappaa"-sormenjäljet ja rikolliset helposti löydettävissä ja tuomittavissa. Me kaikki ollaan tavalla tai toisella syyllisiä näihin pieneliöiden murhiin: https://www.hs.fi/tiede/art-2000007960339.html

    VastaaPoista