Sivun näyttöjä yhteensä

14. toukokuuta 2021

Napalm


 

Hyödyllisistä patentoiduista keksinnöistä on mainittu dynamiitti, joka tuotti Nobelin veljeksille niin paljon rahaa, että siitä riittää köyhille tänäkin päivänä, mutta mainitsematta on napalm, hyytelöity bensiini, jonka sideaineena on nykyisin polystyreeni ja nimessä kummittelevat öljy (naphtha) ja alumiinioksidi.

 

Mainioista kertojankyvyistään ja ajatuskirjoistaan tunnettu Malcom Gladwell on tällä kertaa alittanut itsensä. ”The  Bomber Mafia” on faktoja aika mielivaltaisesti valikoiva kertomus, joka huipentuu napalmilla toteutettuun Tokion palopommitukseen 1945. Ihmisuhreja tuli ehkä enemmän kuin Nagasakissa ja Hiroshimassa, ja vaikka tehtaitakin meni, eniten kärsi siviiliväestö.

 

Japanilaiset eivät ole tehneet asiasta numeroa toisin kuin saksalaiset, jotka ovat välillä kyselleet, pitikö koko heidän maansa särkeä sodan lopettamiseksi.

 

Siinä Gladwell on oikeassa, että kuuluisa pommitustähtäin Eagle ei kelvannut Saksan kuulalaakeritehtaiden tuhoamiseen eikä varsinkaan Japanin kaupunkeihin. Lentävät linnoitukset raportoivat suurten korkeuksien suihkuvirtauksista, jotka veivät pommeja ja lentokoneita minne sattui. Oli keskityttävä mataliin korkeuksiin ja polttamaan aina kymmenen neliökilometriä kerrallaan, kaupunkia ja ihmisiä.

 

Oikullisista tuulista oli kyllä kerrottu, mutta päätöksiä tekevät tahot, kuten kenraalit, ajattelivat että se on juttua vain. Nykyisin ne muuten ovat sään- ja ilmastontutkimuksen kulmakiviä ja sopivia tietämättömyyden kohteita niille, jotka ovat huomanneet äänestäjien tahtovan jotain reippaampaa kuin tosiasiat.

 

Pommituslaitteisto teki minuun vaikutuksen, Museossa on pala Junkers Ju-88 -pommikonetta, jollaisella isäni nimenomaan pommitti viimeiseksi Vuotson lähellä Tankavaaraa ja Enontekiöllä Lätäsenon asemia Kannakselta selvittyä.

 

Oma vaikutelmani oli, että ohuesta pleksistä koottu lentokoneen nokka, jossa pommittaja makasi mahallaan tähtäimen päällä, oli samaa tyyppiä kuin panssarivaunu sisään kurkistettaessa. Ajattelin, että minua ei saisi hyvillä köysilläkään tuollaiseen paikkaan.

 

Amerikkalaiset ja englantilaiset ovat puolestaan hiukan tiukkahuulisia, jos kysytään heidän ilmavoimiensa miehistöjen tappioita. Oli näet sellaisiakin suuren lentolaivaston pommituslentoja, joissa pommittajia kuoli enemmän kuin kohteita. Mustangit eli isot hävittäjäpommittajat muuttivat sitten tilanteen täysin, varsinkin kun saksalaiset lentäjät alkoivat kuolla sukupuuttoon.  

 

Napalm sai odottamatonta julkisuutta Vietnamin sodassa. Lehtikuvat osoittivat, että se ei sammu iholla eikä vedessä.

 

Kerrotaan että kolmella suurvallalla on nytkin merkittävän suuret varastot napalmia ja että sillä on mielenkiintoisia käyttömahdollisuuksia muita kemiallisia aseita vastaan.

 

Ammuksia tarvitaan metallin palanen per vihollinen. Se on kallista ja epätarkkaa. Napalm ja sen nykyiset johdannaiset valuu ja polttaa hapen. Se tehoaa siis kaivautuneisiin ja myös esimerkiksi bunkkereihin. Keksijän nimi oli muuten Louis Fieser ja paikka Harvardin yliopisto, salainen laboratorio.

12 kommenttia:

  1. Mustang-kone eli amerikkalaisten P-51 ei ollut pommittaja vaan pitkän matkan hävittäjä, jota käytettiin joskus sivutoimisestinmyös pommitukseen. Se vaikutti sodan tasapainoon ennen kaikkea siinä, että koneen tultua sotanäyttämölle amerikkalaiset kykenivät antamaan pommituslaivueille hävittäjäsuojan koko matkalle. Tämä oli Luftwaffelle tuhoisaa.

    Erityinen edistysaskel oli kuulemma se, kun opittiin käyttämään saattohävittäjiä tehokkaasti. Jujuna oli, että hävittäjät partioivat kilometritolkulla pommikoneiden edellä ja sivulla, jolloin ne voivat havaita ja torjua vihollishävittäjät helpommin. Pommittajamiehistöt inhosivat menetelmää, koska heistä se näytti lähinnä siltä, että hävittäjät lensivät taivaan sinessä, kaukana sieltä, missä oli tukalimmat paikat. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin merkittävä ajattelutavan muutos, joka edelleenkin vaikuttaa suurvaltojen ilmasotataktiseen ajatteluun: pitää hallita ilmatilaa, ei tiettyä sen pistettä.

    VastaaPoista
  2. Japanilaiset osasivat käyttää yläilmakehän suihkuvirtauksia hyväkseen lähettämällä tuhansittain vetypallopommeja (ei vetypommipalloja) yli Tyynenmeren Yhdysvaltoihin. Ainoat siviiliuhrit tosin sodan jälkeen. Saksassa pommitustuhojen luettelointi on kylmäävän tarkkaa. Zweibru¨cken: laaker...laake...laakeaksi kuin laakapainokoneet.

    VastaaPoista
  3. Fosfori (WP) se vasta onkin. Kuulemma tarpeeksi syvässä vammassa syttyy luukin palamaan. Lähde: inttiaikainen slukoulutus.

    VastaaPoista
  4. Lienen kuullut, että USAF pudotteli Vietnamiin nitroglyseriinillä kyllästettyjä pakastettuja rättejä. Kylminä olivat niin inerttejä, että niitä uskalsi lentokoneella kuljettaa, toisin taas viidakon pohjalla. Siihen kun tallaa se on aina varvas tai pari. Humaani ja vittumainen ase. Ja kustannustehokas.

    VastaaPoista
  5. Napalampi ja napalanko mutta kun tarttis käyä ääntä käyttämässä, pfhhh.. kuortakaan aukassu.

    Kuppi kahvia.

    Iikka. Hallantieniikka. Pyöräkin tarttis laitella ja kiertää uikkarit kuivemmiks. Radiotakaan ei o. Pirrstakin rääpäl3kset, paanko konneet käymmää, hä.

    Roskoo konnneesee / råsvåå koneisiin. Arvatkaas kummalla saatiin 1⁴ ?

    Ei mitään urheilua. Älkää tappako itteenne, hihhih.

    A. B. Dimwit Duck, deckhand.

    VastaaPoista
  6. Kaikista toisen maailmansodan ns. strategisia pommitusoffensiiveja käsittelevistä teoksista mielestäni Max Hastingsin "Bomber Command" on edelleenkin ylittämätön. Hastings kirjoittaa erittäin hyvin ja kirja on selkeästi jäsennelty, tuoden hyvin esille sen strategisen ajattelun ja kokemukset joiden perusteella päädyttiin ns. aluepommituksiin joissa kohde oli kokonainen kaupunki, ei mikään sotilaallinen tms. laitos ko. kaupungissa. Hyvin valottuu myos se kritiikki jota esim. anglikaaninen kirkko esitti jo offensiivin alkuajoista lähtien sekä brittiparlamentissa aiheesta käyty debatti sodan aikana. Operaatio ei siis todellakaan ollut yleisesti hyväksytty Britanniassa, vaikka saksalaiset systemaattisen kaupunkien tuhoamisen ilmapommituksin aloittivatkin, Rotterdam ja Coventry tunnetuimpina esimerkkeinä sekä vielä aiemmin Guernica.

    Amerikkalaiset eivät Euroopassa juuri aluepommituksia harrastaneet. Japanissa oli sitten toisin. Curtis Le Mayn tultua nimitetyksi Tyynenmeren alueen ilmavoimien komentajaksi tammikuussa 1945 hän aloitutti Japanin kaupunkien 'polttamisen' matalalla tehdyissä hyokkäyksissä. Jälki oli hirveää.

    Sekä brittien että amerikkalaisten aluepommitusoffensiivit identifioituvat vahvasti ao. komentajiin: brittien Arthur Harrisiin ja amerikkalaisten Curtis Le Mayhin. Molemmat olivat erittäin voimakastahtoisia, aggressiivisia ja brutaaleja johtajia. Länsiliittoutuneitten sotilaskomentajille epätyypillisesti he vähät välittivät omista tappioista. Molemmille oli tyypillistä myos jättää esimiestensä käskyt noudattamatta jos käskyt eivät olleet heidän mielensä mukaisia. Max Hastignsin mukaan Churchillin suurimpia virheitä olikin olla antamatta potkuja Harrisille vuonna 1944 kun tämä omavaltaisesti lähetti pommittajat polttamaan Saksan kaupunkeja kerran toisensa jälkeen vaikka oli käsketty pommittaa rautateitä ja tieverkkoa.

    Sodan jälkeen Harris passitettiin vähin äänin eläkkeelle ja hän muutti Rhodesiaan. Le May sen sijaan kohosi Yhdysvaltain asevoimissa aivan huipulle, Strategisten Ilmavoimien komentajaksi. Hän suositteli presidenteille aluepommitusten aloittamista Koreassa ja Vietnamissa. Kuuban kriisin aikana hän propagoi 'ennaltaehkäisevän ydiniskun' puolesta. Eversti H.Austinin mukaan hän vielä eläkkeelle jäätyäänkin harmitteli ettei ollut saanut ketään presidenttiä aloittamaan sotaa Neuvostoliittoa vastaan.

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: minullekin Sir Max Hastings kirjoittajan nimenä on hyvin korkea laadun tae. - Joskus tulee mieleen uranuurtaja, Sir Basil Henry Liddell Hart. Taisin aloittaa alan lukemalla hänen loistokkaita kirjojaan varmaan puoli vuosisataa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähänkin asiaan liittyen: onkohan blogisti lukenut Rutger Bregmanin kirjaa Hyvän historia?

      Siinä kyseenalaistetaan muun muassa sodanjälkeisten vuosikymmenien psykolologian tutkimusta, ml. massapommitusten tehosta. Oma asiantuntemukseni ei riitä perusteltuun kritiikkiin, mutta vaikka olen muutamista asioista selvästi eri mieltä, pidin kirjaa silmiäavaavana. Inhorealistinen ihmiskäsitys ei ehkä ole realistinen.

      Poista
    2. Max Hastings kirjoittaa The Timesiin edelleen, ihan järkevästi nykyajastakin.

      Poista
  8. "The Secret War" on myös hyvä Hastingsin kirja vakoilusta, tiedustelusta ja "erikoisoperaatioista". Asiat selostetaan myötätunnolla mutta sankarimyytit ammutaan alas. Jostain syysta hallitukset ja sotilaat ovat mieltyneitä erilaisiin viitta ja tikari-operaatioihin tai hämäheikkisammakkomiesoperaatioihin vaikka niistä saatu hyöty on menetyksiin nähden mitätön tai negatiivinen.
    AW

    VastaaPoista
  9. Naapurin mies oli Vietnamin sodan aikana 60-luvulla sitä mieltä, että Pohjois-Vietnam pitäisi pommittaa matalaksi - ehkä napalmilla?

    USA:ssa asuvan serkkuni amerikkalainen mies palveli silloin pommikonelentäjänä, joka vei pommilasteja Thaimaasta Pohjois-Vietnamiin. En tiedä, olivatko napalmia. Isovanhemmat kertoivat innostuneesti miehen tekemisistä meille lapsille. Fiksu mies muuten, tunnettu viestintäalan professori USA:ssa sittemmin.

    VastaaPoista
  10. Napalm oli nokkela keksintö, Ei tarvinnut rahdata rintamalle yli Tyynenmeren erikseen bensaa ja fosforia tai Flammöl:ä tms, tai valmiita pommeja pommeja. Riitti lisäpolttoainesäiliöihin sytyttimet ja saippuajauho.

    Rintamakentillä kun oli jo valmiiksi lisäsäiliöitä - olivat kertakäyttöiiä ja bensaa.

    Napalmia saatiin sekoittamalla se saippua bensaan, Ja pommi saatiin lisäpolttoainesäiliöstä kiinnittämällä siihen sytytin.

    Nessuno

    VastaaPoista