Sivun näyttöjä yhteensä

13. toukokuuta 2021

Haapamäen asemalla



 

Istun Haapamäen asemalla ja mietin, millainen ryökäle se sekin oli, Bo Joninpoika Grip. Tauno Kuosan Jokamiehen Suomen historia olikin uudempaa tekoa kuin Jokamiehen maailmanhistoria, jonka luin samoihin aikoihin. Kuosan kirjan taitava kuvitus oli mielestäni itsensä Henrik Tikkasen työtä, vuodelta 1952. Ja tuo ritarin miekalla surmaaminen on esimerkki hyvän viivan voimasta, koska muistan sen sangen elävästi. Ja Kuosa oli etevä henkilö.

 

Kuulostelen veturin puhkumista ja nuuhkin savua. Tarkemmin katsoen ei tässä taida olla kiskojakaan.

 

Olen vertauskuvallinen. Kerran kyllä ajattelin ajaa katsomaan, onko se sellainen höyryveturipuisto todella verkossa kuvatun kaltainen niin että siellä on vanhan ajan vaunujakin.

 

Sekä Kuosa että Estlander sivuuttavat maininnatta Suomen rataverkon, jota on juuri nyt taas hälinää. Pitäisi tiemmä päästä Ouluun kolmessa tunnissa. Varmaan pääseekin, jos lähtee tarpeeksi läheltä. Nähdäkseni koko verkko ja etenkin Pohjanmaan rata on pelkästään sotilaallisten näkökohtien sanelema, ja asialla oli keisari Aleksanteri III, joka oli isokokoinen roikale, tai jo hänen edeltäjänsä. Tämä keisari joutui junaonnettomuuteenkin ja raivasi leveisiin hartioihinsa turvautuen raiteilta pudonnutta salonkivaunuaan. Lähetettiinkö rautatiehallitus kävellen Siperiaan, sitä en tiedä, koska kreivi Witte junaili rahat Tyynelle merelle johtavaan rataan vasta uuden vuosisadan puolella.

 

Eli rataverkkomme piirtää Talvisotamme hyökkäystavoitteet. Ehkäpä Kremlin työväen palloilijat käyttivät ”Turistin” eli aikataulukirjan liitekarttaa sodanpäämääriä lukkoon lyödessään. Viisastuneina he vaativat 1940 Suomea rakentamaan uuden rautatien Kemin seudulta Sallan Kelloselkään, ettei tarvitsisi seuraavalla kerralla kävellä. Siitä muuten tuli todella vähän käytetty rataosuus.

 

Mietin itse asiassa tämän asuinkyläni 50-vuotisjuhlaa. Sellaista on ajateltu tänä kesänä. Kylää ei ollut ennen meitä. Me ostimme parin kaverin kanssa huonoa laidunta, veden vaivaamaa mättäikköä ja pahanpäiväistä metsää. Mutta sitä oli monta hehtaaria. Ja talojen alla on moreenia ja peruskallio ja yhdessä kohtaa näkyy oma osuutemme maapallosta, mannerjään höyläämää silokalliota. Osa silloisista ihmisistä on edelleen mukana.

 

Sen että asettuu silloin uuden sähköjunan tuntumaan ja sitten kyyhöttää niillä sijoillaan puoli vuosisataa, voi tulkita harvinaiseksi aikaansaamattomuudeksi tai sitten saavutukseksi.

 

Haapamäen asema oli ollut minulle 1964 ratkaiseva risteys. Päätin palata Kauhavalle ja viettää siellä lopun ikäni, mutta yösydännä erehdyin junasta ja päädyin etelään. Eikä ole tullut asiaa takaisin. Heteka on hajonnut, pöytä poltettu ja talo purettu. Sekin enoni on kuollut, jolla oli betoniseinässä olleen vaatekaapin lattialla Bock-pilsneriä koko korillinen.

 

Luulen kyllä, että jos nyt tulisi asiaksi istua odottamaan junan lähtöä, se Toijalan lähellä oleva huoltoasema olisi oikea paikka. Kun viimeksi kävin, mittarikentän vieressä oleva uhkea veturi ei ollut vieläkään lähtenyt liikkeelle, eikä ollut edes pesässä tulta.

 

Mutta veturin numero on 1088. Matkalippua etsiessäni löysin viinakortin, jossa oli sama kuva kuin sotilaspassissani, tykkimies. Ja samassa laatikossa oli yleisostokortti eli leipäkortti vuodelta 1949. Odotuksen kärsivällisyyttä on omata takaa.

 

 

14 kommenttia:

  1. Tauno Kuosaa en julkisuudesta muista - 1960-luvulla ei vielä antedonneriaanisena aikana tv:ssäkään ollut joka käänteessä ns. asiantuntijoita kommenttejaan antamassa. Mutta sivukirjastosta lainasin tuon Kuosan Oman aikamme maailmantapahumat I - II sekä mainitun Jokamiehen neljä taskukirjaosaa. "Soveltuvin osin" niitä sitten lueskelin, ja niistä koululainenkin sai havainto-opetusta siitä, mitä tarkoitushakuinen, tendentiöösi historiankirjoitus pahimmillaan oikein on, näin siis minun mielestäni.

    Vielä 1980-luvulla Kuosa sukeltautui hetkeksi tietoisuuteeni hyökkäillessään Helge Seppälän Suomi hyökkääjänä 1941 -kirjan sinänsä ihan pätevää ja pitävää kerrontaa ja tulkintoja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain mediassa oli vuonna 1975 Tauno Kuosan kommentti Vietnamin sodasta tämän kallistuessa loppua kohti: ”Taidamme menettää Etelä-Vietnamin”. Siis monikon ensimmäinen persoona.

      Poista
  2. Tämä on kirjallisuutta.
    Parhain terveisin, lukija

    VastaaPoista
  3. Jokamiehen maailmanhistoria ja Suomen historia kuuluvat lapsuusmuistoihini. Luin niitä mummolassa. Samoin Pikkujättiläistä. Muistan hyvin, miten jonkun näistä kirjoista kronologinen taulukko päättyi siihen, että amerikkalaiset valtaavat Kölnin. Kirja oli vuoden 1945 painos. Paperi oli huonoa, samoin pahviset kannet, jotka olivat jo revenneet. Näitä kirjoja piti pidellä varovasti.

    Sen muistan, että kerronta oli vetävää. Pikku jättiläisestä jäi mieleen eurooppalaisten alarotujen perusteellinen ja perinpohjainen käsittely. Sitä kun luki, niin puhdistui rasismista. Tajusi, että omat piirteet vievät jonnekin ali-ihmisyyden suohon siinä määrin, että rotuopeista on oman edun kannalta parasta olla ihan hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskan vallankumous tuli kansakoululaiselle tutuksi nimenomaan Jokamiehen maailmanhistoriasta. Voi olla, että siitä jäi jonkinlainen traaginen realismi takaraivoon.

      Poista
  4. Haapamäen höyryveturipuistossa tuli vietettyä aurinkoinen kesäpäivä kahtenakin vuonna 30 vuotta sitten. Siihen aikaan paikkaa ylläpiti juoksijakuuluisuus Martti Vainio. Hauska siellä oli hytteihin kiipeillä ja veturien kanssa seurustella. Ruokakin maistui paikan omassa ravintolassa. Ensimmäisellä kerralla oli höyryveturiajelua järjestettynä. Puisen matkustajavaunun narinoita kuunneltuani pääsin nousemaan ajon ajaksi hyttiinkin. Yllättävän hiljainen paikka. Voitelulaitteissa riitti miettimistä. Yksi ihmettelijöistä sai tukkaansa kuuman höyrysuihkun hiilien kostuttamiseen tarkoitetusta ruiskusta. Hiiliä kostutetaan, jotta eivät pölise. Palovammoilta onneksi vältyttiin.

    Nyt voisi mennä kolmannen kerran. Mahtaako sinne enää junalla päästäkään.

    VastaaPoista
  5. Korjaus aikaisempaani: Martti Vainio taisikin tulla höyryveturipuiston ylläpitäjäksi vasta käyntejäni myöhemmin. Niin ne faktat liukuvat mielen aikajanalla mieluisaan paikkaan.

    VastaaPoista
  6. Niin, jos on matkalla Latovainioon voi poiketa Minkiön asemalle ja kesäisenä päivänä ajella kappeeraiteisella junalla. Saivat nyt valtionapuakin yhden lisäveturin kunnostamiseen. Jos ajaa ohi Latovainion niin vielä Huppilastakin pääsee myös katsomaan sinne hiljan siirrettyä ja kunnostettua Riipan asemaa Kälviältä alunperin.

    VastaaPoista
  7. Käyhän pois Haapamäen asemalla. En muista löytyykö yhtään penkkiä mutta voihan istua kiviportailla. Asema on suljettu. Joskus junan tullessa oli taksi odottamassa. Miten lienee nyt?
    Aikanaan kävin Haapamäen asemaravintolassa keskellä yötä kun juna odotti. Nyt ei löydy kahvipaikkaa edes Haapamäen keskustasta. Höyryveturimuseosta löytynee jos se on auki.
    Suomalaista rautatiehistoriaa löytyy lähistöltä. Kaikki asemat suljettu ja myyty yksityisille. Suurin osa rautatiepaikoistakin henkihieverissä. Lahoavia rakennuksia ja ruosteisia rautatielaitteistoja löytyy.
    Talvisodassa Haapamäkeä sentään kannatti pommittaa. Suomalaisten tykit eivät yltäneet tarpeeksi korkealle joten helppo kohde. Tänä päivänä ei ole paljon pommituskohteita. Kannattaisiko pommittaa puupinoja ja aiheuttaa sahoille ja sellutehtaille puupulaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on rautatieasemat suljettu niin ei tarvitse pelätä pommituksia. 🤫

      Poista
    2. Kaikki pohjoisen liikenne kulki Haapamäen kautta vuoteen 1971 jolloin oikorata Parkanon kautta avattiin. Sen jälkeenkin vielä monta vuotta noin puolet Oulun pikajunista kulki sitä kautta.

      Poista
    3. Haapamäen höyryveturipuisto syntyi siitä, kun höyryveturit varmuusvarastoitiin tarpeettomaksi jääneelle suurelle ratapihalle odottamaan päivää, jona diesel loppuisi ja sähkölangat olisi pommitettu alas. Surkeaahan se oli: taivasalle varastoitujen veturien laitteet ruostuivat kymmenessä vuodessa siihen kuntoon, että useimpiin pannuihin ei olisi uskaltanut laittaa painetta.

      Ruotsissa tehtiin sama, mutta veturit varastoitiin sisätiloihin ja pannuissa kierrätettiin kuivattua ilmaa. 1980-luvun puolessa välissä maassa oli edelleen toimiva höyryveturikanta, mutta huomattiin, ettei ollut enää ammattitaitoisia kuljettajia, lämmittäjiä ja asentajia. Nämäkin veturit piti laittaa romuksi.

      Tämä osoittaa hyvin, miten teknologia toimii. Kyse on kokonaisesta kulttuurista. Sellaista tekniikkaa, jota ei tue toimiva, elävä yhteisö, on lähes mahdoton pitää elossa.

      Poista
  8. Taanilalleko hän nuin kelmiä lähettää? Jopas ny.

    VastaaPoista