Korkeushyppy

Daniil Trifonov näyttää, miten suurimmat soittivat. Parhaan tietoni mukaan tässä ja siis käytännössä Spotifyssä on kuultavissa, miten soittivat Hofmann ja Godowsky, kuinka Anton Rubinstein ja Lisz ja Chopin itse.

Miksi? Miksi vaivautua? Kysy vain. Ja kun menet aterioimaan Shellin baariin, tilauksesi on teemakkara munalla, ja riittävästi rasvaa.

Oma tilaukseni on toinen. 

Kansanrunossa ja kuuluisassa maalauksessa on leipään leivottu kivi. Sellainen annetaan pahalle paimenpojalle, pahoin seurauksin.

On myös toinen tapa, kiveen leivottu leipä.

Taide on vanhastaan käsitetty keinoksi osoittaa muille, että tätä te ette ymmärrä, koska ette ole yhtä rikkaita ettekä eteviä kuin me eikä sukunne ole jalo. Koulussa ja yliopistossa opetetaan tuhat turhaa asiaa, ja samalla se, että kukin pysyköön karsinassaan. Politiikassa näytetään, että aina välillä vahdit ja vangit vaihdetaan keskenään. Vangit pääsevät vapaalle ja vartijat pannaan karsinaan.

Viisitoista vuotta tällä verkkopaikalla ja viisikymmentäviisitoista sitä ennen olen toistellut monin tavoin, että hyvä ääni tai puhdas viiva ovat ekologisen järjestelmän korvaamattomia osia.

Kysymyksessä on elämä, siis biologinen järjestelmä. Jos epäilette, kaivakaa esiin koneiden tekemä kuva. Schubertin Forellikvintetto näkyy aivoissanne. Se väite, että esimerkiksi juuri tuon teoksen kuunteleminen, Trifonovin, Mutterin ja kolmen muun soittamana, on ympäristöteko, on toistaiseksi hiukan uskonvarainen. Elämä on uskonperäinen. Kallioperää emme liioin näe, paitsi minä tästä, koska peruskallio on pinnassa.

Kaikessa musiikissa oikein viritetyllä pintapuolisuudella saattaa päästä pitkälle. Nyt puheena olevassa pianomusiikissa on esimerkkejä taitureista, joilla on blingblingiä, mutta ainesta ei, ei ainakaan samassa määrin.

Suhtaudun suuriin virtuooseihin vähän varovasti, koska muusikon ura on vailla niitä rajoituksia, jota tuskallisissa eläinkokeissa käytetään muutoin. Ura on äärettömän vaikea ja täynnä pettymyksiä. 

Se on suuri ilo, että venäläinen perinne, etenkin sen juutalainen osa, tuottaa jatkuvasti sellaisia tuloksia kuin Trifonov tai esimerkiksi Matsujev, nykyisin myös amerikkalaisen suunnittelun ja rahoituksen turvin. Trifonovin tapauksessa näyttää siltä, että 1991 syntyneen mestarin taustajoukkoon kuuluu myös kapellimestari Gergijev ja siis Putin. Ainakin varhaisella levyllä nämä musiikkisuuruudet panivat Tshaikovskin pianokonserton uuteen asentoon, joka tuntui aikaisempia todemmalta, pölyttyneestä rasvantahmeudesta vapautetulta.

Rahmaninovin paluu on iloinen asia, mutta henkilökohtaisesti olen kaikkein innostunein Trifonovin levystä Liszin transendentaalietydeistä. Niitä ei ole harrastettu kovin paljon, koska musiikkia on niissä vähän vaikea kuulla soiton keskeltä. (Jorge Bolet teki aikoinaan peruslevytyksen). Toinen makupala on Chopinin Mozart-muunnelmat eli Là ci darem la mano, Don Giovannista.