Sivun näyttöjä yhteensä

28. heinäkuuta 2018

Metsä



Metsä on kristityn vihollinen. Vaikkei olisi kovin kristittykään, metsä on vihollinen.

Metsässä asuu pakanamajumalia, pahoja henkiä, peikkoja ja menninkäisiä. Siellä pesivät tappavat taudit.

Euroopasta 80 prosenttia peitti metsä sydänkeskiajalla tultaessa. Silti jo Platon (fl. n. 380 eaa.) voihki metsien mieletöntä hävittämistä ja epäili, ettei siitä hyvä seuraa. Ja Välimeren rantojen eroosio oli jo silloin täydessä vauhdssa. Oliivilehdot eivät ole metsiä.

Kristillisillä lähetyssaarnaajilla oli hinku kaataa pyhät puut. Sellaista kerrotaan myös Skandinaviasta ja nimenomaan Suomesta. ”Pyhä puu” tuo mieleen yhden, yksittäisen puun. Todellisuudessa Jeesuksen miehet halusivat saada nurin kokonaisia metsiä.

Pyhän Bernhardin luostarisääntö kannusti nimenomaan raivaamaan metsät pelloiksi ja laituriksi. Sistersiläismunkisto osoitti erikoista intoa. Ja niinpä jo St. Denis’n mahtavaa kirkkoa lähelle Pariisia rakennettaessa sekä lankut että parrut oli etsittävä yli sadankin kilometrin päästä. Piankin Englannissa oltiin niin surkeassa tilanteessa, että rosvojen suosimalle Sherwoodille oli annettava nimi- metsälle nimi!

Luultavasti nyt voi sanoa, ettei juuri kukaan suomalainen ole oikeaa metsää nähnytkään. Edellinen sukupolvi – vaimoni sukulaisia muiden ohella – oli nähnyt Pieningän salot. Uhuan ja Kiestingin välissä oli myös tosimetsää.

Pieningästä harvoin mainitaan, ettei siitä tahtonut päästä läpi. Puut olivat mahdotoman suuria ja tiheässä ja vähän väli oli upottavia rämeitä. Suomen puolelta on sattunut silmään itäisistä maakunnista muutama maininta, että kaskenkaatajakin joutui aloittamaan reunasta, koska sisällä metsässä ei mahtunut heiluttamaan kirvestä.

Itse olen säälitellyt esi-isiä, kun sahanterä on ruotsalaisen teollisuuden, Sandvikin high tech -tuote, laminoitua terästä, niin että myös puuraaminen pokasaha oli nuori ja lyhytikäinen keksintö. Justeeri, jonka kaltaisia halkaisusahoja toki oli, ei mahtunut metsään. Mutta todellisuudessa kirves oli ainoa käyttökelpoine kapine.

Koillis-Eurooppa oli luonnostaan jotain aivan muuta kuin luontoarvojen edistäjät nyt luulevat. Saksan Itämeren ranta ja suuri osa nykyistä Puolaa oli sotkuista rämettä, jolla viihtyivät vain paarmat, hyttyspilvet ja sotilaskarkurit. Pripetin soita (Puola – Ukraina – Venäjä) kaihtoivat paikallisetkin. Ellei sinne h hukkunut, eksyi iäksi ajaksi. Ja Neuvostoliiton partisaanit majailivat siellä toisessa maailmansodassa herra A. Hitlerin suureksiharmiksi ja vahingoksi. 

Possulaan mennessä on pieni kirveen käymätön kuusikko, jossa tavattoman tiheyden lisäksi kävelijää uhkaavat kuivuneiden oksien tosi terävät tyngät. On sellaisia sattunut silmään muuallakin. Yleensä takana on ollut riitaisa perikunta tai kiukkuinen täti, joka on kieltäytynyt kaikista hakkauksista.

Katsokaapa nyt karttaa: metsäautoteitä ja ojia kaikki paikat täynnä. – Kokeilkaapa ulkomaalaisiin ystäviinne. Olen kokeillut. He eivät voi ymmärtää, miksi suomalaiset kyyhöttävät metsässä ”kesämökeillään”, vaikka avaran taivaan alla olisi tilaa.

12 kommenttia:

  1. Kuvittelemme, emme tiedä, koska emme ole olleet tuolloin mukana, että asutus sinällään tuo metsälle tuhon. Ensiksikin muuttuessaan maatalousvaltaiseksi pitää tehdä pellot tarpeeksi lähelle. Toiseksikin, koska ei ollut sähkölämmitystä alettiin kaatamaan puita, ensin lähempää puuliiteriä. Kolmanneksikin, kaupunkiohjesääntö sanoi ettei puu saa ylettyä rakennuksen räystästä korkeammalle, koska tulenvaara.

    Joten konsa katsotte kylä- ja kaupunkikuvia Topeliuksen ukon Maamme-kirjasta, kiinnittynee huomio sekä kallioisiin maisemiin että lähes puuttomiin kylä-, teollisuus- ja kaupunkikuviin. On muuten yllättävää, kuinka monta puun runkoa (sekä kenties roskapuuta) tarvitaan parituvan, saunan sekä mahdollisen keittokodan ruokkimiseen kohtuullisenkin talven ylitse. Se on pitkä pino jo metrihalkona.

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti ylenpalttisen helteen takia blogisti on sekoittanut sarkasmia ja metsien haaskuuta sellaiseksi keitokseksi, ettei blogistin omista todellisista aatoksista tahdo saada selvää.

    Joka tapauksessa metsälle ja luonnon monimuotoisuudelle tekee hyvää, kun metsä saa välillä kirveestä ja jopa kulotusta. Hallitsemattomat ja laajat metsäpalot ovat sitten aivan eri asia.

    VastaaPoista
  3. Pääkaupungin jannut eivät taida ymmärtää, miksi jotkut meistä viihtyvät metsän siimeksessä järven rannassa. Täällä on pari astetta viileämpää kuin kaupungin torilla ja tällä helteellä se voi olla ratkaisevaa terveydelle.

    Uimassa käynyt Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  4. Kuvauksesi läpitunkemattomasta metsästä pitää paikkaansa vain tietyillä maannostyypeillä. Jos menee vaikkapa Seitsemisen Multiharjulle, voi nähdä parisataavuotista tai vanhempaa aarniometsää, jossa ikihongat kuolevat vanhuuttaan pystyyn ja kelot kaatuvat lahoina. Puiden väli on hyvinkin kymmenen metriä ja olo on kuin kirkossa. Maa on karua kuin mikä. Ei ihmetytä yhtään, että esi-isät kulkivat kaukomatkansa pitkin harjujen selkiä, kuivilla kankailla. Niitä on hyvä kävellä ja kerran syntynyt polku säilyy kauan.

    Mustikkatyypin kuusikotkin ovat vanhemmiten kovin harvoja. Naapurilla, joka ajattelee metsänhakkuun sopivan köyhille, on sellaista tilallaan, ja kyllä siellä puiden alla on tilaa metson liihotella. Lahoakin puuta on eikä siellä jatkuvan hämärän maassa ole erityisen kiva kävellä, mutta kyllä siellä mahtuisi hyvin työskentelemään.

    Sen sijaan kasken reunasta aloittamisen ymmärrän. Pellon tai aukean laitaan syntyy karmea pusikko, jossa ei mahdu edes vesurilla iskemään. Puska on tyypillisesti kymmenkunta metriä paksu, ja jos sitä haluaa hakata esimerkiksi ojanreunoja puhdistaessaan, on tosiaan järkevintä aloittaa reunasta. Tai jättää puska väliin ja mennä sisälle metsään.

    Pitää huomata, että kaskeamiseen liittyvä muistitieto kuvaa kaskeamista keskenkasvuisissa, moneen kertaan hakatuissa metsissä. Kun Savossa ja Kainuussa kaskitalous eli 1800-luvun lopussa viimeisiään, väestötiheys oli ihan liian suuri kestävään kaskitalouteen. Metsä kaskettiin muutaman kymmenen vuoden kiertovälillä, mikä on ryöstöviljelyä. Kierron pitäisi olla toistasataa vuotta. Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi Järnefeltin taulusta Raatajat rahanalaiset. Kasken kannot ovat surkean ohuita. Siinä kasketaan ensiharvennusmetsää, ei tukkeja.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Suomessakin jossain päin näyttää olevan niin niukasti metsiä että paikkakunnan ainoaan metssään on oikein opasteviitta.

    Jos tulee esim. Poriin kasitietä etelästä niin niin siinä on viitta "Porin metsä". Nimeä metsälle ei tosin ole sentään laitettu. Jos tuo olisi yhdyssana, niin vaikuttaisi erehdyttävästi siltä kuin kyseessä olisi vain metsän nimi ja paikakunnalla olisi muitakin metsiä.

    VastaaPoista
  6. Suomessa on hyvä metsätieverkosto, josta on hyötyä jos pitää päästä nopeasti sammuttamaan metsäpaloa. Ymmärtääkseni niin hyvää metsätieverkostoa ei ole Ruotsissa, ja siksi siellä ollaan niin suuressa pulassa kymmenien metsäpalojen kanssa. Terveisiä honkaharjun ja rantakoivikon siimeksestä, jossa on useita asteita viileämpää kuin avarammilla aloilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa, toisin kuin Suomessa, on vielä jäljellä metsiä jotka voivat palaa.

      Poista
  7. Päättelin, että nyt kyseessä on (taas) blogistin provokaatio, ja päätin olla tällä kertaa provosoitumatta.

    Jutussahan ei ollut oikein mikään kohdallaan.

    VastaaPoista
  8. Lapinkulkijana nautin metsissä liikkumisesta, ei pelota vaikka olisi isoja eläviä joukossa. Parhaat metsäni ovat Kuusamossa rauhoitusalueilla joita ei ole hakattu yli kahteensataan vuoteen. Mikä ilo liikkua sellaisessa maastossa! Maassa makaa sammaleen peittämiä runkoja ja liikkuminen on vaivatonta koska haittana ei ole iänikuisia ryteiköitä. Pystyssä seisoo komeita keloja mahtavien kuusien ja käkkyräisten mäntyjen joukossa.

    Totisesti, kun menee ns. talousmetsään johon on tehty päätehakkuu, on maasto täysin kulkukelvotonta, syväaurausta (jota ei kuulemma enää harrasteta mutta silti tehdään), kivet ja kannot revitty ylös-alas, hakkuujätteet viskelty ympäriinsä ja röykkiöiksi. Sellaisessa maastossa eteneminen vaatii suojavarusteita ja valtavasti sisua eikä tuota vähääkään iloa. Maisema näyttää kuin suuren räjähdyksen näyttämöltä ja järkyttää jokaista jolla on sielu. Uusin villitys näyttää olevan riipiä myös hakkuujätteet kantoineen pois haketettaviksi. Se tarkoittaa sitä että elollisperäinen aines viedään ja aikaa myöten jäljelle jää vain soraa. Tällainen metsänhoito pitäisi julistaa rikolliseksi!

    VastaaPoista
  9. Musiisilla ei ole semantiikkaa. Siksi säveltäjät ovat suuria valehtelijoita antaessaan instrumenttisävellyksille muka kuvaavia nimiä. Laulujen sanat ovat mudiikin kainalosauvoja.

    http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/258736-musiikilla-ei-ole-semantiikkaa-2

    VastaaPoista
  10. Kolmostien varrella jossakin Ylöjärven jälkeen on viitta "METSÄ PUUN VASTAANOTTO". Se aiheuttaa aina autossa hilpeyttä kun porukka miettii miten ne puut sieltä sitten päätyvät metsiin.

    VastaaPoista
  11. "Suuri vihreä muuri" Saharan aavikon eteläreunalle kuulostaa hienolta, kun vain onnistuisi, ja vaikka ei olisikaan ihan 8000 kilometriä pitkä ja 15 leveä, tulisi ihmisille ja eläimille paremmat elinmahdollisuudet ja ehkä ilmasto vähän korjaantuisi. Kun ei sitten vain tulisi tulipaloa! Pienen pikkuriikkiseltä osaltani olen sitä ajatusta tukenut ostamalla puun taimia Afrikkaan lahjaksi vanhemmille ihmisille, jotka eivät itse mitään materiaalista tarvitse, metsän lisäämiseksi, joen varrelle eroosion estämiseksi tai jonkun perheen puutarhaan hedelmäpuiksi. Käytännössä se ei mitään merkinne, paitsi ehkä se kolmas vaihtoehto, mutta on ajatuksena miellyttävä, vaikkakin ehkä eniten lahjoittajan globaalista omaatuntoa hellivä.

    Joka puolella metsiä nyt yritetään perustaa. Islanti hakkasi aikoinaan metsänsä venepuiksi, ja täytyihän saarelta pois päästä. 38 vuotta sitten kävin siellä (ei voi olla totta, niin kauan), ja silloin siellä oli saatu kasvamaan sellainen pusikko, sen korkuinen, että kesämökkien katot näkyivät ja sanottiin, että kun metsässä eksyttyäsi nouset ylös, niin löydät kotiin, mutta nyt "metsät kasvavat kohisten" joissakin paikoissa ulkoa saatujen oppien avulla, kuusta, lehtikuusta ja poppelia, mutta kotimaiset jotain hieskoivua. Tanskassakin on muutama kasvatettu metsikkö jaloja lehtipuita, pelloille on sitten pitänyt istuttaa kuusirivejä tuulensuojaksi. Pyökkimetsässä on kaunis valaistus. EG

    VastaaPoista