Aivan muun asian yhteydessä ajattelin mennä kirjastoon hakemaan Tintti-albumeja. Itse suomentamani ovat hyllyssä muitten käännösteni kanssa, mutta kun niitä on niin paljon. Kunniapaikalla on nide, jossa on Hergën omakätinen, minulle osoitettu omistuskirjoitus.
Tintistä on aivan erinomaiset tiedot taustoineen Wikipediassa.
Yksi ainoa lisäys on tarpeen. Tintin toisen tulemisen Suomeen sai aikaan Paavo Haavikko. Kovakantiset, Aimo Sakarin suomentamat niteet olivat jo epäonnistuneet WSOY:llä. Nyt uutta oli se, että osaksi myös kilpailulainsäädännön vuoksi Otava pystyi tekemään saman, jonka Sanoma Oy oli juuri aloittanut Asterixeillä, nimittäin myymään näit albumeja myös lehtinä kioskeissa. Se osoittautui ratkaisevaksi. Otavassa puuhamiehenä oli Jorma Opas.
Suomentajaksi tarvittiin joku pahaa aavistamaton vastaantulija, joka olin sitten minä. Vuosi oli 1970. Hommasin kääntämään Heikki Kaukorannan ja hänen vaimonsa Soilen ja aluksi jaoimme työn niin että saimme albumeja suomeksi nopeasti markkinoille. Henkilöiden nimet ja Haddockin kirosanat keksimme yhdessä ja oli siinä työtä. Heikki Kaukorannan kanssa teimme Sarjakuvat-kirjan, jossa oli tolkuttomasti työtä. Ja muuten Lucky Lukea suomentamassa oli myös muuan ystävämme, josta tuli sitten ranskan kielen ja kirjallisuuden professori…
Siis pientenkin epäselvyyksien välttämiseksi: kunnia Tnteistä Kuuluu Heikki Kaukorannalle. Soile on kuollut. Itse tein mitä käskettiin ja olin kai kiinnostuneempi ranskalaisen runouden suomentamisesta. Selvitin tämän tässä lisänä Paavo Haavikon kirjailijakuvaan. Hän näet käsitti Tintin ainutlaatuisen hienouden salamannopeasti. Otavan syvällisesti Ranskaa tunteneet rouvat kysyivät minulta: miten tällaista sarjakuvaa luetaan? Niinpä. Puhekupla oli erikoinen ja mainio keksintö. Amerikkalainen. Suomentajalle hankala, koska suomi on pidempää kuin ranska.
Niinpä käsitin vasta viime yönä unessa, että eilen mainitsemani figuriinit tulivat tietooni 1969 teoksesta Tintti: Särkynyt korva (myöh. Lohjennut korva; suom. Kaukorannat).
Tinttien yksi viehätys on usein huimaavan sotkuinen käsikirjoitus ja sekava juoni. Särkynyt korva kuuluu figuriinille. Lopulta käy ilmi, että alkuperäisessa pikku patsaassa oli ollut korvan sisällä arvokas timantti. Silti: seikkailu vie sankarit Andeille, ja pikku veistos on kuin onkin nazca-kulttuurin perua. Hergé ei periaatteessa pahemmin välittänyt taustatöissä, mutta tämä esine oli 1930-luvulla päätynyt Eurooppaan, ja Hergé oli ohjautunut ihmeellisten kansojen maailmaan jo Sinisessä lootuksessa. Tintti Tiibetissä -sarjan Tshang-hekilöhahmon esikuva ilmaantui Hergén vanhuuden päivinä Brysseliin. Hän oli päätynyt monien vaiheiden jälkeen Shanghain taidemuseon intendentiksi. Herrat siis olivat tunteneet toisensa.
Nyt Tinttejä selaillessani löysin takakansitekstistä kaamean virheen. Syyllinen olen kai itse. ”Ranskalainen sarjakuva…”! Tintti on belgialainen kuten tekijänsä, ja kustannusliike Casterman, jossa olen käynyt, sijaitsee Tournaissa, Belgiassa. Ja kuten Tintistä vaistoaa, taustalla on Belgian katolisen kirkon nuorisotoiminta ja partiopoikaliike. Sarjan puhtoisuus on sitä perua – ja samoin alkutuotannon (Tintti Afrikassa) naiiivi rasismi. Lucky Luken piirtäjä Morris (Maurice de Bèvere) muutan kertoi minulle, että hän ja René Goscinny olivat heillä ensimmäiset, jotka saivat kosketuksen amerikkalaiseen sarjakuvaan.
Kaivoin esille aikoinaan lapsilleni, ja tottakai samalla itselleni, lukemiani Tinttejä. Toden totta, kuudessa albumissa oli maininta "Suomentanut Jukka Kemppinen".
VastaaPoistaOlipa hauska kuulla kapteeni Haddockin mehevien kirosanojen suomentamisen taustaa. Niistä on meillä perheessä muodostunut suorastaan lentäviä sutkauksia.
VastaaPoistaEn muutenkaan ollut erityisen perehtynyt siihen kuka Tintit on suomentanut,vaikka nämä sarjakuvat ovat perheessämme kuluneet monen polven käsissä, joten kiitokset valaisusta.
”Turskan perkeet” on yliveto!
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhan pienoinen kysymys: Onko "Morrisin" sukunimi de Bèvere vai De Bèvere? Edellisessä tapauksessa kyseessä voisi olla aatelisnimi, jälkimmäisessä ei...
VastaaPoistaNimi oli ilmeisesti De Bevere, isolla D:llä ja ilman mitään aksenttimerkkejä. Ainakin erikielisten Wikipedioiden mukaan Morris oli kotoisin Flanderista ja kävi flaaminkielisen jesuiittakoulunkin; nimi siis kaikesta päätellen ei ole ranskalainen.
PoistaLuin juuri jostain että André Malraux kertoi Charles De Gaullen viimeisenä hetkinään verranneen itseään Tinttiin - aina alapoljettujen puolella maailman lihavia kissoja vastaan
VastaaPoista- Risto Eräsaari
Ah - Tintit ja Asterixit olivat nuoruuteni suuria lukuelämyksiä. Ja Kaukoranta-Kemppisen Sarjakuvat-kirja antoi tarpeellista taustatietoa sarjakuvien maailmaan tutustumiselle. En tiedä tiesivätkö arvon herrat miten suureen tarpeeseen teos silloin ilmestyi? Kiitos siitä vielä näin vuosikymmentenkin jo vierittyä.
VastaaPoistaIsäni oli suuri kirjojen ja lukemisen ystävä (ja tartutti viruksen myös meille pojilleen). Sarjakuvaa hän ei, ikäpolvensa tapaan, juuri lukenut, mutta kahdesta sarjakuvasta hän innostui jo 50-60-luvuilla: Tintistä ja Carl Barksin Aku Ankasta (meillä oli kotona eri kielisiä Tinttejä, kun suomeksi ei vielä saanut). Olen jälkeenpäin ajatellut, että kyllä hänellä oli siis silmää myös laadukkaalle sarjakuvalle.
Vanha 1950-luvun suomalainen rasismi on tietyssä mielessä hellyttävää. Toisaalta se on opittua ja kopioitua. Me suhtauduimme alkuasukkaisiin samalla tapaa kuin suurempien eurooppalaisten valtioiden kansalaiset, vaikka meillä ei ollut omia siirtomaita. Mallit kopioitiin kirjallisuudesta ja sanomalehdistä.
VastaaPoistaToisaalta nämä asenteet olivat tavattoman teoreettisia. Eihän maassa ollut esimerkiksi mustia juuri ollenkaan, jollei Helsingistä löytynyt jotain jazzmuusikkoa. Mustat, aasialaiset ja intiaanit olivat lähinnä satuolentoja, joihin projisoitiin ajatuksia. Tämä käy hyvin esimerkiksi vaikka lastenlauluista, joissa "hottentottien" seikkailut eivät paljon eroa nallekarhujen villistä retkestä.
Tässä mielessä entisaikain rasistisille kulttuuri-ilmiöille on helppo antaa anteeksi. Sen sijaan meillä, joiden elämänpiirissä vieraiden kansojen edustajat ovat jokapäiväisiä kohtaamisia, jopa työtovereita, ei ole samaa ylellisyyttä. Meidän rasismimme loukkaa todellisia ihmisiä ja voi aiheuttaa todellista, kouriintuntuvaa vahinkoa.
Kiitos vain urakoinnista tälläkin saralla. Olen huomannut, että Tintti jakaa nuorisossa mielipiteitä, kaikki eivät jaksa syventyä. Pitäisi kyllä: kun on nuorena tullut luettua Asterixit, Lucky Luket ja Tintit, niiden päälle on voinut rakentaa kaikenlaista, kun niiden maailma on pääpiirteissään tosipohjainen. Aku Ankan taskukirjojen kanssa aika on mennyt enemmän hukkaan.
VastaaPoistaKun muutimme Kanadaan, lapsemme sanoivat: Kaikki on täällä tuttua, on niin kuin Aku Ankassa. Ikkunat, jotka avataan nostamalla ruutu ylös. Sekin, että koulupoika jakaa sanomalehdet näppärästi: ajaa hurjaa vauhtia talon ohi ja heittää ohi ajaessaan sanomalehden verannalle.
PoistaNiistä vanhimmista Tintti-suomennoksista jäi mieleen nimet: kapteeni Capu ja professori Kierto, sekä kapteenin viskin häveliäs suomennos "Malspiikki-viiniksi"
VastaaPoistaArvoisa blogisti, sattui puolitoista kuukautta sitten, että eräs naispappi oli siunaamssa iäkkään äisini ikuisuumatkalle. Kahvilla hän muistutti olevansa entinen oppilaani paikallisesta lycéekartanosta. Muisti mainita, että olin käskenyt lukemaan Asterix-sarjakuvakirjoja. Niisä näet oppii sen, miten pieni ja sinnikäs puolustautuu suurta imperiumia vastaan. Eikä se ole valloitettavissa. Lisäksi he päihittävät kisassa kun kisassa muuta ja antavat neuvoja miten pienen pitää puolustautua. Ei siihen enään persialaissotia tarvita.
VastaaPoistaNarsistinen ja popularistinen reunamerkintä-pari:
VastaaPoistaSain 4-vuotiaana liikanimen Tintti, koska ruotsalaisesta talvisodan turkista pienennetty lammasturkki päälläni taapersin kotikaduillamme pakkasessa kuin lentoon lähdössä oleva Tintti (Antti-Tintti).
Tintti tuntuu olevan esikuvana eräällä keskusteluohjelman vetäjälle: yhdennäköisyys on mitä ilmeisin. Arto Nyberg.
Euroopassa paljon kulkeneena tuntuu pahalta, kun "se" ei olekaan Tintti vaan "Tintin".
Kaikkea ei voi saada - narsistikaan.
Särkyneestä korvasta en ennen ole kuullut mutta sellainen kukka on kuin Särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis). - Kiehtovan järkyttävä nimi kasvilla?
VastaaPoistaKauniimpi kuin ruotsiksi, löjtnantshjärta. Kenen luutnantin särkynyttä sydäntä siinä muisteltaneen? EG
PoistaLuutnantti on nuori, juuri upseerikoulusta päässyt. Ei mikään ihme jos hänen sydämensä pakahtuu kun tyttönen hänet hylkää. Rakas EG.
PoistaSärkynytsydän kirjoitetaan yhteen, suomeksi, jota ensin ihmettelin. Mutta kun tajusin mistä on kyse, en.
Kiitos sarjakuvalehtikäännöksistä. Kyllä niitä luettiin meilläkin. Kieli on hauskaa ja elävää.
VastaaPoistaTiedonsirpale: isoisäni Yrjö Karilas, tietokirjailija, lingvisti ja kristillisen poikatyön uranuurtaja, hankki Hergén kirjoja 50-luvun alussa ja suomensi niitä. Hän luki niitä minulle, kymmenvuotiaalle, ja huomattuaan minun pitävän niitä sekä jännittävinä että hauskoina, otti ne poikatyön välineiksi. Kirjojen sivut revittiin erilleen, puhekupliin liisteröitiin suomenkieliset tekstit ja nämä
VastaaPoistasitten näytettiin epidiaskoopilla ohjelmana poikakerhojen kokouksissa, luultavasti Poikien keskuksen organisaatiossa, hänhän oli silloin sen johtaja. Olisiko Jukka Kemppinen saanut ensikosketuksensa Tintteihin sitä kautta?
Mainittakoon vielä, että hän(kin?) otti käyttöön nimen Tintti, ja muistan hänen olleen siihen hyvin tyytyväinen, samoin kuin Miloun nimen suomalaistettuun versioon Meluun. Se ei jäänyt elämään sen enempää kuin hänen kapteeni Haddockille antamansa nimi "Havukka".
Sitä en muista, miten hän syvästi uskonnollisena ja tinkimättömänä raittiusmiehenä hoiteli käännöksissään kapteenin mehukkaan manailun ja viskin tinttaamisen.
Heikki Tiilikainen
Mielenkiintoista. Isävainajani oli Y. Karilaan johtamassa Söräisten NMKY:ssä. Sitä perua hyllyssäni on tekijän isälleni omistama Pikku Jättiläisen ensimmäinen painos. (Itse luin vanhat Tintit äitini hoitamassa kirjakaupassa, kuten kouluvuodet kaiken muunkin.)
PoistaMilou taisi olla ensimmäisessä suomennoksessa Milla, mutta kyseessä lienee urosterrieri.
VastaaPoistaHerge ryhtyi suhtautumaan Sinisessa lootuksesta alkaen taustatyöhön itseasiassa hyvin vakavasti ja hänellä oli laaja lehtileikkeiden ja tavaroiden kokoelma ympärimaailmaa. Kaikilla laitteilla ja ajoneuvoilla on tosielämän vastine kuten suurella osalla henkilöistäkin. Yksisarvisen salaisuudesta alkaen Herge rupesi käyttämään mallina myös pienoismalleja, kuu-aluksestakin tehtiin sellainen sisätiloineen kaikkineen. "On niin helppoa piirtää hyvästä mallista"
VastaaPoistaTintin olemus ja "töyhtö" taas perustuu Hergen omaan veljeen joka oli ehta partiolainen. Eräässä albumissa molemmat veljekset on myös piilotettu aatelisten vaatteissa tarinaan.