Sivun näyttöjä yhteensä

18. heinäkuuta 2018

En ole ennen




En ole ennen nähnyt vastaavaa. Historian professori Timothy Snyder oli Tony Judtin rinnalla uudella tavalla painotetun tutkimuksen suuria nimiä. Niille jotka eivät ole vielä lukeneet – Snyderiä on myös suomeksi.

Ote ja sävy tuo mieleen Markku Kuisman meillä. Yksi tiivistelmä voisi olla, etteivät moraaliset tekijät ole tutkijalle yhdentekeviä. Niistä voi ja pitää kirjoittaa, osoittaa niiden yhteydet ja perustella.

Snyder – ”The Road to Unfreedom: Russia Europe, America” ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa ja sisältää kuvauksen ja perustelun siihen, mitä tapahtui Helsingissä nyt, pari päivää sitten.

Hän käy läpi taustan ja perustelee Putinin omien puheiden lainauksilla, mitä perua on itsevaltainen valtiojärjestelmä eli siis Venäjän federaatio ja miksi keskeinen ajatus on vastustaa kaikkea länsimaista, pyhää, pohjaltaan kristillistä, viatonta ja neitseellistä Venäjää uhkaavana.

Snyder nimittää Venäjn järjestelmää fasistiseksi tai fasistoidiseksi. Ajatusrakenteen isä Ivan Iljin tähdensi ihmisten epätasa-arvoa, joka toki loi ylemmille myös velvollisuuksia. Suuren henkilökohtaisen omaisuuden hankkiminen oli siten hyvä asia, ja myös laillisuus määriteltiin uudestaan.

Tämä filosofia oli varsin laajasti unohdettu, mutta ensin taiteilijat, kuten Nikita Mihalkov ja Aleksander Solzhenitsyn myöhäisessä tuotannossaan  saapuivat samoille urille, 1965 kuolleen filosofin ruumis hankittiin lännestä kotiin Venäjälle ja teokset julkaistiin uudestaan. Snyderin mukaan Kreml eli Putin itse ryhtyi levittämään näitä teoksia ahkerasti maan hallintoon.

Snyderin mukaan yli kymmenen vuotta Venäjän politiikan keskeinen pyrkimys on ollut lyödä säröjä Eurooppaan, etenkin Euroopan Unioniin, ja nimenomaan Yhdysvaltoihin.

Venäjän sanotaan olevan johtava veroparatiisi ja maailmanlaajuisen rahanpesun keskus. Donald Trumpia kannatetaan lämpimästi, koska myös rahalliset syyt vaativat sitä.

Snyderin lukija tulee ajatelleeksi, että tyypillisesti hämmästyttävän myönteisiä lausuntoja esitetään usein henkilöistä, joilla on velkaa rahaa, varsinkin jos velat ovat menossa perintään.

Uutistulvan  keskeltäkään ei oikein saa selvää, miten menestyksellinen grynderi Trump itse asiassa on ollut ja miksi hän itse kieltäytyy julkistamasta faktoja tuloistaan ja veroistaan. Sekin käy mielessä, että Trumpin kahdenkeskeinen keskustelu Putinin kanssa on kansainvälisissä suhteissa hyvin epätavallista. Siis miksi?

Putinin toimintamalli on hämärtää tosiasian ja mielipiteen eroa ja viljellä vihjauksia. ”Fake news” eli valeuutinen oli Venäjän Ukrainaa vastaan käyttöön ottama keino jo ennen Trumpin aikaa. Asiantuntijan sivuuttaminen on kovin tuttua juuri Venäjältä. Yhdysvalloissa ollaan nyt sellaisessa vaiheessa, että jos asiantuntijan johtopäätös ei miellytä, se sivuutetaan.

En sano, että uskokaa Snyderiä. Sanon että hänen tulkintansa tukeutuu pitkiin oleskeluihin Venäjällä ja erittäin laajaan slaavilaistenkin kielten taitoon sekä alkuperäislähteiden käyttöön. Arvio on lukijan. 


16 kommenttia:

  1. Sitähän tässä on epäilty, että Putin on saanut "oman miehen" USA:n presidentiksi, vaikka vapailla vaaleilla Trump on kuitenkin valittu.

    Kukapa sen sen tietää ovatko nämä suurvaltojen johtajat jopa napalankoja keskenään. Joissakin valokuvissa Putin'in kasvojen ilmeet ovat Trumnp'in seurassa sellaiset, että hän on todellisen ja läheisen ystävän seurassa.

    Joka tapauksessa Trumpin ja Putinin välinen henkilökemia näyttää toimivan oikein hyvin. Sepäs ei näytä kelpaavan kaikille.

    Eikö tällainen tilanne ole erittäin hyvä, etteivät suurvaltajohtajat vihaisina ja epäileväisinä ole sormi koko ajan ydinohjusten laukaisunapeilla?

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että arvoisa herra blogisti on taas paremmassa iskussa.

    Herrat Putin ja Trump kylvävät ympärilleen illuusioita ja valheiden sumua joka muuttuu yön yli aivan toiseksi jos haluavat. Todellisuus ja pyrkimykset on peitetty tällä savutuksella joka oli sota-aikana laajasti käytössä ja aika tehokas. Voi siis yrittää lukea heidän aivoituksiaan siitä mitä eivät sano ja varmistua asian laadusta siitä mitä heidän kätensä tekevät.

    VastaaPoista
  3. Hän kirjoittaa: "jos asiantuntijan johtopäätös ei miellytä, se sivuutetaan." Mitenkähän tuosta tulee välittömästi mieleen Suomen nykyinen hallitus.

    VastaaPoista
  4. Luen parhaillaan Taubmanin kirjaa Nikita Hrustsovista, jonka diplomaattinen tempoilu muistutti Trumpia. Fasismista on muodostunut joutava emergenssikäsite.
    Trumpin liiketoiminnan kerrottiin ajautuneen konkurssitilaan, mutta rahamiehet pelastivat hyötyäkseen Trump-brändistä.
    Historiassa vahinkoa ja kärsimystä ovat usein aiheuttaneet johtajat, jotka ovat johdonmukaisesti ajaneet aatettaan ja ideoitaan, eivät niinkään Trumpin tapaiset häslääjät.

    VastaaPoista
  5. Valeuutinen on epäilemättä perinteinen venäläinen hämmennyskeino. Nyt sen on ottanut voimalliseen käyttöön myös Yhdysvaltain presidentti. Ei ihme, että me tavalliset ihmiset olemme tavattoman hämmentyneitä.

    Sitä tärkeämpää olisi pitää kiinni yhdestä länsimaiseen demokratiaan liittyvästä perusarvosta: pyrkimyksestä objektiiviseen tiedonvälitykseen.

    VastaaPoista
  6. USA:n sisäpolitiikan kiemuroista eivät arvostamanikaan kommentoijat ja "asiantuntijat" tässä yhteydessä vaivaudu selitystä löytämään monille asioille.
    Kai se kuitenkin on niin, että yhdellä pahalla/hyvällä ei selviä historiankaan (onko edes ns. oikeissa tieteissä enää niin) väitöksestä.

    Musta kylki kummallakin -arvio pakottaa oikeamieliset (hurskaat) pesemään vähintään toisen kylkeä? Jonka jälkeen tietysti pesijän mielestä erot vain korostuvat ja ihan tulee mieleen sodanvalmistelua muistuttava porukoiden jakaminen - se totaalinen viestintä.
    Blogistillakin on omat sokeat pisteensä, mutta onhan hänen kantojaan paljon kohottavampaa lukea kuin monien alustojen erillisten porukoiden "unisonona" keskenään hokemia tylsyyksiä.

    VastaaPoista
  7. Helpotuksen huokaus. Pelkäsin jo pahinta, kun blogit lähtivät tauolle ja tuo viimeistä edellinen blogi oli pahaenteinen.


    Mitä taas itse aiheeseen tulee. Olisipa joku Trumpin joukoissa älynnyt valmentaa häntä siitä minkälainen on lehdistötilaisuus venäläisen kanssa. Meillä olisi ollut tarjolla lukuisia esimerkkejä.


    Sinänsä tilaisuus osoitti mikä asia USA:n mediaa kiinnostaa. Ydinasesopimukset ja turvallisuuspolitiikka eivät ole prioriteetteja.


    Toimittaja teki erittäin ovelasti muotoillun kysymyksen. Trump aloitti lupaavasti:

    “I have great confidence in my intelligence people…" Tämähän olisi riittänyt ja toteamus, että viimeisin raportti on julkaistu ollessani matkaoilla Euroopassa. Palaan siihen kotimaassa.

    Miehen pitäisi golfata vähemmän ja paneutua jopa yksityiskohtiin hieman enemmän.



    VastaaPoista
  8. Kiitos kirjoituksesta. Mukava, että niitä taas tulee.

    Pari hajamietettä ns. argumentin vuoksi:

    Mistä tiedämme, että meidän "eurooppalaiset arvomme" ovat objektiivisesti niin paljon paremmat ja Venäjän nykytilanteeseen sopivammat, että meidän tulee pakottaa ne venäläisille vastoin heidän enemmistönsä tahtoa ja vaihtaa valta Venäjällä? Ikään kun pakanalähetyksen perinteitä noudattaen. Onko tässä ylemmyydentuntoisen euronationalismin ja eurosovinismin vaara?

    Asiantuntijavalinnoista taas se, että mistä tiedämme, että eteemme ruutuun jostakin akatemian takahuoneesta raahattu "asiantuntija" hahmottaa koko puheena olevan aihealueen laajemmin kuin kuin vain tiukasti oman fakkiputkensa tähystysreiästä? Mistä tiedämme, että kyseessä on aidosti kohti totuutta ponnisteleva asiantuntija eikä esim. ideologiansa vimmalla ehdottomia totuuksia julistava väärä profeetta?

    Turhan usein käy nimittäin niin, että todellisuus ei tottele alkuunkaan näitä "asiantuntijoita". Aivan oma lukunsa ovat ns. perustuslakiasiantuntijat, jotka tekevät kovaa politiikkaa asiantuntijuuden kaavussa.

    Ongelma ei siis ole siinä, etteikö asiantuntijoin luotettaisi. Ongelma on siinä, että tarjolle pantujen asiantuntijoiden valintaan ei voi luottaa.

    VastaaPoista
  9. EU:n komissio ja eräät ns. asioista perilläolevat tahot (esim. MTV:n e-toimittaja Helena Petäistö) ovat vakuuttaneet, että pääkomissaari Junckerin täysin omituiselta jo pitkään vaikuttanut käytös johtuu vain ja ainoastaan somaattisista vaivoista. Iskias nääs. Lienee kuitenkin poissuljettua, että näin luotettavat tahot ikinä laskettelisivat ns. valeuutisia?

    VastaaPoista
  10. Jos joudutte jonottamaan Snyderia, niin lukekaa odotellessa viime pyhän Aamulehdestä Matti Kuuselan juttu vanhan Neuvostoliiton leiristä Perm-36, joka oli varattu kirjailijoiden kehittämiseen.
    Kuusela on Reportteri.

    Lehteä selasi Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  11. Miksi?
    Mitä olisi, "me kyllä vedämme liiveihimme kaikki mahdolliset hillot joka välissä mutta nyt on ihan pakko vähän näytellä ulospäin `huonoja suhteita', eiks jee? "

    VastaaPoista
  12. Olin lukevinani lehdestä, että Putin sanoi: Venäjän valtio ei ole sekaantunut USA:n presidentinvaaleihin. Onhan venäjällä muitakin toimijoita kuin valtio, jopa Putinia tukeva nuorisojärjestökin taitaa olla. Onhan kai CIA:stakin joskus käytetty nimitystä vakoilujärjestö. Muistan SKP:n työläisaristokraatti-puheenjohtajan Aarne Saarisen lausuman aikanaan televisiossa: Neuvostoliiton ja Suomen valtioiden suhde on eri asia kuin Neuvostoliiton Kommunistipuolueen ja Suomen Kommunistipuolueen välinen suhde.

    VastaaPoista
  13. Trumpin omaisuuden suuruudesta ei ole julkisia tietoja, mutta on muutamia viitteitä, että hän ei olisikaan niin rikas kuin haluaa luultavan. Ensinnäkin se lienee todennäköisin syy siihen, että hän ei suostu julkistamaan verotietojaan. Toiseksi hän on saanut joitain tukia (en muista mitä, mutta tämä on mahdollista selvittää) kahteenkin kertaan, eikä niitä kai kovin suurille ökyille anneta. Trump on selittänyt nämä tuet erheeksi. Mutta että tämä erhe olisi tapahtunut kahdesti?

    Julkisuudessa on esitetty arvioita, että Trump ei oikein onnistunut bisneksissään erityisesti 1970–1980-luvulla. Näiden arvioiden mukaan hänen bisnespäätöksensä ja sijoituksensa osoittautuivat lähes järjestään huonoiksi. Kun Trump valittiin presidentiksi, muisteli hänet Suomessa tavannut liikemies, että Trump oli Rauman-matkansa (1992) aikaan ns. peeaa miljardööri. Tuokin juttu on helppo etsiä käsiinsä, jos se kiinnostaa, mutta se tarkoittaa kai, että suurin osa omaisuudesta oli kiinni, eikä käytettävissä.

    Merkittävintä Trumpissa on jo pitkään ollut hänen henkilöbrändinsä. Sillä hän on erityisesti 1990-luvulta lähtien rahastanut, ja Diili-ohjelma oli hänelle kultakaivos. Kuten tunnettua, hän hallitsee television ja muutkin mediat (erityisesti Twitterin) ja käyttää niitä taitavasti hyväkseen, paremmin kuin melkein kukaan. Mielestäni hän hetkittäin esimerkiksi presidentinvaalien alla pyöritti joukkoviestimiä aivan mielin määrin. On jo sanottu, että »Trumpista» olisi tänä Internetin, sosiaalisen median ja globalisaation aikakautena tullut jo historian eniten toistettu nimi. Se oli tärkeä syy, että hänet valittiin presidentiksi: kaikki sanoivat, että Trump sitä, Trump tätä, Trump sanoi että, Trump...

    Toivottoman hitaasti ovat mediat ymmärtäneet Trumpin toimintatapojen peruspiirteitä. Hän esimerkiksi soveltaa bisnesten sopimisen mallia politiikkaankin. Viime viikolla tästä oli esimerkkejä siinä, kuinka hän yritti kylvää Natoon epäjärjestystä (divide et impera) ja onnistuikin siinä. Tarkoituksena hänellä oli vähän ravistella Natomaita maksajiksi (vaikka oikeasti tilanne on mutkikkaampi).

    Trumpista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, mutta vielä voisi tässä todeta sen, että presidentinvaalien aikaan hän noudatti, kuten esimerkiksi John Cleese oli pannut merkille, vanhaa KGB-ohjetta: syytä vastustajaasi siitä, mitä itse teet. Sekin toimi erinomaisesti. Toinen Trumpin taktiikka on, että vaikka kuinka jäisi kiinni savuava ase kädessä taikka housut kintuissa, pitää vain sinnikkäästi kiistää kaikki. Ja sekin on häneltä toistaiseksi mennyt läpi.

    VastaaPoista
  14. Hienoa että blogi taas jatkuu. Olin jo välillä vähän huolissani kun joka kerta avautuivat vain nuo sienikasvustot.

    Nyt olin vähän aikaa netin tavoittamattomissa Pohjanmaalla, joten palatessani blogin jatko oli iloinen yllätys. Muutaman sata metriä poikkesin muuten Kauhavankin puolella metsäkaistaleella, joka ei sitten lapsuuteni ole paljonkaan muuttunut, vaikka ympäristö muuten on monin paikoin myllätty.

    VastaaPoista
  15. Nyt on uutta Snyderiä saatavilla: "On freedom" julkaistiin hiljattain.

    VastaaPoista