Minulla on jopa valokuva. Hirvikissa karkotti kaksi hirveä naapurin omenapuulta. Kissakin on naapurin, toisen. Portaat ovat omani.
Luen eilen mainitsemaani Snyderin kirjaa eteenpäin.
Koska tämä blogi on edelleenkin Kemppisen kansakoulu, mainitsen taas kolmesta seikasta, jotka ovat aina vaikeita. ”Historialla ei ole merkitystä.”
Mittaamme yleisesti tärkeänä pitämillämme mitoilla: hengissä pysyminen, perustarpeiden tyydyttäminen, uskallus olla ihminen.
Koska nykyhetki ja menneisyys ovat samaa asiaa ja tulevaisuus taas haarautuva, historian merkitys on suuri. Jo tapahtuneen perusteella arvioimme, saammeko huomenna ruokaa tai yrittääkö joku ampua meidät kiikarikiväärillä lähiviikkojen aikana.
Toiseksi: kouluissa ja yliopitoissa annetun historian opetuksen järkyttävä virhe on, että se on kansallista. Parhaassakin tapauksessa jokainen maa on itselleen poikkeus säännöstä. Mikä on sääntö, jos kaikki tapaukset ovat poikkeuksia?
Snyder on oikeassa kirjoittaessaan, että etenkin populistit ja brexit-puoltajat saarnaavat Britannian ja Ranskan paluuta kansallisvaltioiksi ja viittailevat epämääräisesti 1930-luvun suuntaan. Saarnaajat eivät itse tiedä tai opettavat tietoisesti väärin. Englanti, saati sitten Iso-Britania, ja Ranska eivät ole olleet kansallisvaltioita oikeastaan koskaan. Euroopassa ei taida olla nyt muita kansallisvaltioita kuin Suomi. Mahdollisesti Norja. Britannia ja Ranska olivat imperiumeja, joiden kulttuureissa ei voinut käännähtääkään kolahtamatta siirtomaihin. Sotien jälkeen Euroopan Unioni – aluksi Euroopan hiili- ja teräsliitto – oli viimeinen keino pelastaa nuo kansantaloudet konkurssilta. Ikuinen ihme, että se saatiin aikaan.
Suomessakaan sellaisia ihmisiä kuin minä ei pidetty suomalaisina 1940-luvulla. Kirjoitin ”kuin”, koska en tarkoita itseäni ja sukuani. Juttelin vain ystäväni kanssa, jonka isä oli syntynyt Inkerinmaan Toksovassa kuten isoisäni. Itse muistan, että Laatokan Karjalan evakkoja ryssiteltiin aika avoimesti sotien jälkeen.
Mitä Timo Soini sanoo siitä, että Veikko Vennamo oli maahanmuuttaja? Fennanderit olivat Laatokan rannasta.
Kolmas Snyderin aiheuttama tunnontuska on viimeksi eletyn historian hatara muistaminen. Selvittäessään, miten Venäjä päätyi Ukrainan selkkauksen jälkeen hajottamaan EU:ta etenkin rahoittamalla sen kimpussa olevia populisteja ja viimeksi Trumpia, Snyder latelee Putinin ja Lavrovin kirjoituksia ja lausuntoja, jotka ovat jotenkin tippuneet mielestä, vaikka niistä ei ole viittä tai kymmentä vuotta.
Pidän uskottavana Snyderin johtopäätöstä, että Putinin Venäjän tietoinen tarkoitus on kylvää sekasortoa ”kilpailijamaissa” eli EU:ssa ja USA:ssa.
Olenko itse Putinin agentti? Joudun miettimään tätä ikävää asiaa rehellisesti. Olen nyt pari viikkoa keskittynyt EU:n ja EN:n perussopimuksiin ja etenkin tietosuoja-asetukseen. Viimeksi mainittu on niin sekava, suurin osin niin turha, käytännössä mahdoton soveltaa ja niin suuresti elinkeinoelämän vastainen, että omantunnonkysymykseni on, ovatko kaltaiseni tekijänoikeuden ja yksityisyyden puolesta elämänsä toimineet päätyneet edistämään vieraan valtion vihamielistä politiikkaa?
Onpa mukava olla taas Jukan kansakoulussa!
VastaaPoistaAika kissa. Minä yritin kerran karkottaa hirveä pihalta. Päättyi siten että minä häivyin pihalta ja vauhdilla.
VastaaPoistaKenen leipää Snyder syö? Vaikka Putin on ihmemies, niin en usko, että hän olisi pystynyt manipuloimaan Länttä siihen suohon missä se nyt on. Kyllä se on itseaiheutettua. Muistaakseni hän jopa ihmetteli, että mitä Länsi on tekemässä itselleen.
VastaaPoista"Pidän uskottavana Snyderin johtopäätöstä, että Putinin Venäjän tietoinen tarkoitus on kylvää sekasortoa ”kilpailijamaissa” eli EU:ssa ja USA:ssa."
VastaaPoistaTottakai se noin on. Ja me taas vastaavasti täällä lännessä käymme kuumina syöstäksemme Venäjän värivallankumoukseen ja arabikevääseen ja kaataaksemme Putinin hallinnon. Toimimme näin puhtaasti filantrooppisista syistä, koska venäläiset tunnetusti itse ovat niin jälkeenjääneitä ja heikkosaattoisia, että äänestävät väärin ja roikkuvat kiinni aivan väärissä arvoissa. Meidän tehtävämme on korjata tuo.
Odotan saman luokan menestystä Venäjän korjaamisessa kuin mikä saavutettiin demokratian viennissä Irakin.
Vai onko kyse sittenkin vain raadollisesta kilpailusta vallasta, rahasta, markkinoista, resursseista ja arvoista?
Jos näin, me emme ole siinä kisassa yhtään sen enempää jumalan valittuja ja etuoikeutettuja kuin kukaan muukaan. Arvelen.
Joten jatketaan me vain Venäjän hajottamista ja Venäjä taas meidän. Ellei jotakin fiksumpaa tule mieleen. Ja arvelen, että ei tule.
Tämän voi päätellä mm. siitä hädästä, jonka Putinin ja Trumpin kohtaamisen rauhanomaisuus synnytti.
Putin ampuu kiikarihaulikolla.
VastaaPoista"Pidän uskottavana Snyderin johtopäätöstä, että Venäjän tietoinen tarkoitus on kylvää sekasortoa "kilpailijamaissa" eli EU:ssa ja USA.ssa".
VastaaPoistaEiköhän tuo,ikiaikaisena hajoita ja hallitse politiikkana, ole yleisesti selvillä, ilman Snyderin ja Kemppisen vahvistustakin.
Demokraattisten valtioiden ja yhteisöiden ongelmana on, että säädöksiä tarvitaan, mutta kaikille tuleville ongelmille ei voi säätää yksityiskohtaisia normeja.
Venäjällä ei tälläisiä ongelmia ole. Vallanpitäjät syrjäyttävät halutessaan kirjoitetun lain.
Aluksi tervetuloa takaisin. Sitten asiaan:
VastaaPoistaJK: "Mitä Timo Soini sanoo siitä, että Veikko Vennamo oli maahanmuuttaja? Fennanderit olivat Laatokan rannasta."
Soinista viis, mutta minä sanon, että väite on väärä, typerä ja naurettava. Siis todennäköisesti (tai ainakin toivottavasti) provokaatio.
Ikävä kyllä ulkomailla moinen soopa menee tietysti täydestä: merkittiinhän Ahtisaaren nobelkin Venäjän laariin, koska Ahtisaari oli syntynyt Viipurissa.
Tulen suorastaan pahoinvoivaksi kun luovutettujen alueiden ihmisiä, Suomen asukkaita, verrataan "maahanmuuttajiin". He kaikki olivat ja ovat "maassa" ennen alueluovutusta ja alueluovutusten jälkeen. He jopa kaatuivat ja haavoittuivat itsenäisessä "maassa" olemisen puolesta kuten lähes kaikki muutkin "maassa olevat".
PoistaOlipa tiukka paketti, ei tuohon oikein enää edes hammastikkua väliin saa, sen verran tiukat oli solmut.
VastaaPoistaNo, jos aikoisi seurata lähihistorian muutoksia ja tapahtumaketjuja saaden hyvän kokonaiskuvan, pitää tehdä aikamoinen työ. Pitää silmät auki seurata useita välineitä tietyt asiat mielessä ja koko ajan analysoida ja ymmärtää ja muistaa. Sellaiset ihmiset ovat aika harvassa jotka tekevät sen. Suuri intohimo niihin asioihin on vähimmäisedellytys.
Kiitos tuosta kirjavinkistä. Päätin hankkia tuon Snyderin kirjan äänikirjana, helteillä kuunneltavaksi.
VastaaPoistaKiitos, opettaja. Tuo on tärkeä huomio, että historian opetus ja ymmärrys ovat aivan liian kansallisia, ilman kunnollisia kytkentöjä muun maailman tapahtumiin.
VastaaPoistaPyrkimys takaisin puhtaisiin kansallisvaltioihin on harhaa vain, sillä ei sellaisia ole koskaan ollut olemassa. Moisista puhuminen on joutavaa jälkitulkintaa. Olen tavannut sanoa, että yhdessä asiassa olen kuitenkin tavattoman isänmaallinen, ja se on tämä rakas äidinkielemme.
Putinilla ja Trumpilla lienee yhteisenä tavoitteena heikentää Eurooppaa ja EU:ta. Siksi kaikkien kuninkaan miesten ja naisten luulisi tässä tilanteessa niitä puolustavan. Täällä kuitenkin vahvat voimat ovat liikkeellä päinvastaisin aikein, kun kansallinen uho on levittänyt käsitystä, että EU olisi syynä maanosamme moninaisiin vaikeuksiin. Tässä tilanteessahan nimenomaan tarvittaisiin vahvaa eurooppalaista yhteistyötä.
Asiahan on juuri näin. Pelottelu kansainvaelluksista, elintasopakolaisista (täysin outo ilmaus - kertoo käyttäjän sielunmaiseman) yms on turhuutta ja lyhytnäköisyyttä. Olisi luonnotonta ajatella, että ihminen ei haluaisi elää. On lähdetty ennenkin ja lähdetään vastakin. EU ei voi tapahtuvaa estää. Yksittäiset kansallisvaltiot vielä vähemmän. Kansalaisten tulisi nyt aktivoitua EU:n suhteen. Vaalit tulossa. Mepeillä on merkitystä. Ja sillä, ketä sinne valitaan. Änkyrät eivät tee yhteistyötä. Miksi haluamme maksaa heille 16.000 euroa ja lisäksi erilaisia kulukorvauksia? Fiksuja ihmisiä tilalle, kun mahdollisuus on. EU voimakkaammaksi, notkeamnaksi ja ytimeltään yhtenäisemmäksi. Kuka kertoo, miksi Unkarin ja Puolan ei tarvitse osallistua yhteisen hyvän toteuttamiseen? Mikä estää toteuttamasta oikeudenmukaista politiikkaa?
PoistaSiis ettäkö Venäjällä ja Usalla lienee yhteisenä tavoitteena heikentää Euvostoliiton diktaattoria Jean-Claude Junckeria?
PoistaAd Pekka T. yllä.
PoistaKuuluuko tässä nousevan sovinistisen euronationalismin synkkiä ja ylimielisiä kaikuja? Sotaisia sävyjä muita vastaan?
Eihän oikeasti ole olemassa mitään Eurooppaa. Pelkkä keinotekoinen konstruktio. Väki on tullut ja mennyt Afrikasta, Mongoliasta, Venäjältä ja ties mistä. "Eurooppalaiset arvot", ei niitä ole, kuten reaalimaailma selvästi näyttää.
Joten luopukaamme tuhoisasta euronationalismista ja antautukaamme ajan virtaan.
Vai miten se poliittinen korrektius ja oikeinajattelun logiikka nyt tässä meneekään ? ;)
On vaikea suhtautua millään lailla vakavasti kommenttiin, jossa Junckeria kutsutaan diktaattoriksi. Sen anonyymi kirjoittaja elänee jossain toisessa todellisuudessa.
PoistaEntä mistä nuo Matias K:n sotaisuudet ja sovinistisuudet tulivat? Tämän päivän tilanteessa nimenomaan Euroopan demokratiat edustavat parhaiten länsimaisen kulttuurin parhaita arvoja. Tavallisten ihmisten vapautta, riippumatonta mediaa ja oikeuslaitosta, demokratiaa ja niin edelleen.
Niitä kannattaa puolustaa. Sitä ei tee Putin, eikä sitä tee ikävä kyllä myöskään Trump.
AD Pekka T.
PoistaSelostakaapa, miten Ukrainan kriisi olisi voinut syntyä ilman EU:ta. Onko EU:n ja Naton itälaajenemispolitiikassa yhtäläisyyksiä ikiaikaisiin Drang nach Osten ja Lebensraum-pyrkimyksiin (markkinat, resurssit ja työvoima haltuun ja oma ideologia valtaan vaikka väkisin)?
"Euroopan demokratiat edustavat parhaiten länsimaisen kulttuurin parhaita arvoja."
Voi olla. Ja sekö antaa oikeuden ellei suorastaan pyhän velvollisuuden pakottaa ne myös ei länsimaisille? Valkoisen miehen taakkaa velvoittaa ja painaa hartioita?
Kannattaa nyt katsoa vaikka vain Irak, arabikevään maat ja Latinalainen Amerikka. Paljonko rauhaa ja rakkautta ja paljonko kuolemaa ja kurjuutta länsimaisen demokratian vienti noihin maihin on aiheuttanut.
Ja kannattaa katsoa esim. Vietnam ja Kiina. Vietnam lähti kovaan nousuun heti, kun sitä lakattiin demokratisoimasta. Kiina taitaa olla vahvimpia pelureita maailmassa nyt. (Ja on se niin väärin, kun ne eivät siellä ihaile ollenkaan näitä meidän parempia arvojamme, vaan elävät tyytyväisinä omillaan.)
Tähän loppuun vielä olla-verbin taivutus pohjalaisittain:
Minoon oikees, sinoot vääräs, ja tua on vallan mettäs, ...
Joskus varovainen kurkistus tuon omahyväisen ”meillä ja vain meillä on ainoat oikeat arvot” -kuplan ulkopuolelle saattaisi olla hyvinkin avartavaa.
Suvaitsevaisuus, pojat, ja moniarvoisuus, monikulttuurisuus, niillähän tässä pitää mennä. Sen sijaan, että kiukutellaan siitä, että muut eivät varauksetta ihaile meitä ja meidän moraalista paremmuuttamme.
Eurooppalainen kulttuuri juontuu eurooppaalaisista ihmisistä. Afrikkalaisaasialaisista tulee jotain muuta.
PoistaAd Matias K.
PoistaMiksi nyt niin kovin haluat minua väärin tulkita? En minä ole väkisin viemässä länsimaisia, siis eurooppalaisia arvoja muualle, vaan puolustamassa niitä ennen kaikkea täällä, nyt kun Yhdysvallatkin tuntuu niistä erkaantuvan. Minulle ne ovat ihmiskunnan suuria saavutuksia. Eivät silti ainoita saavutuksia, ja tunnen suurta arvostusta myös monia Euroopan ulkopuolisia kulttuureita kohtaan.
En ole myöskään väittämässä, että kaikki mitä EU tai laajemmin Eurooppa tekee olisi onnistunutta. On se silti saanut aikaan paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista. Nythän myös Euroopan sisällä on noussut ja on ehkä vielä enemmänkin nousemassa suuntauksia, joita vierastan. Populismia, autoritaarisuutta ja kaikenlaista kiihkoilua. Älkäämme hylätkö parhaita perinteitämme niiden edessä!
Mitä tulee Ukrainaan niin tilanne siellä on kovin monimuotoinen. Ei EU ole ollut siellä ainoa eikä varmaankaan edes suurin peluri, vaikka toki sekin on sopan keittämiseen osaltaan osallistunut.
Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus ovat myös minulle tärkeitä arvoja.
Talvisodan aikaan Oulun lähipitäjissä ryssiteltiin kainuulaisia evakkoja. Vastaanottavat eivät aina kyenneet ymmärtämään, että koko itärajan väestö ei ollut ortodoksista ja/tai karjalaista...
VastaaPoistaEli siis Putin on käynnistänyt kommunistisen internationaalin, jonka Stalin lopetti. Mielenkiintoinen ajatus ja tuo itsekriittinen pohdinta kuuluu tietysti jokaiselle.
VastaaPoistaMyös Suomessa johtavat tiedotusvälineet ja poliitikot muokkaavat ilmapiiriä koko ajan siihen suuntaan, että kuka tahansa saa tulla Suomeen ilman passia ja viisumia ja asua täällä loppuikänsä veronmaksajien kustannuksella. Ehdotukset sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan leimataan ahdasmieliseksi rasismiksi.
VastaaPoistaTällaiseen hulluuteen on pakko tulla muutos ja tietenkin äkkijyrkkään suuntaan äärimmäisyydestä toiseen.
Jaa, ketä ovat nämä politikot ja mitä nämä tiedotusvälineet? Luulin seuranneeni melko tarkkaan Suomen poliittista keskustelua, mutta tuollaista fantastista agendaa kannattaviin poliittikkoihin ja kansanedustajiin en ole törmännyt. Ja liki kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä, että joka tapauksessa yhteiskuntaan on sopeuduttava.
PoistaOletko aivan varma, että kyse oli nimenomaan Suomen johtavista tiedotusvälineistä ja poliitikoista?
Snyder sitä ja Kotkin tätä.
VastaaPoista80-luvulla totuuden sana löytyi eräissä meikäläisissäkin piireissä reaganilaiselta kovan linjan piiputtelijalta Richard Pipesiltä.
Vaikka ei sen puoleen, sanotaanhan Sanassakin jotenkin niin, että "usko on luja luottamusta siihen mitä toivotaan".