Sivun näyttöjä yhteensä

20. heinäkuuta 2018

Korkea laki ja oikeus




Kuten kuvasta näkyy, olen hengissä. Alkukesän sairaalakäynnin syy oli kammiovärinä ja -lepatus. Lähiviikkoina saan lisää tietoa asiasta. Työssä ollessani olin terveen kirjoissa, mutta en kyllä koskaan saanut henkivakuutusta ilman sydänperäisten kuolinsyiden pois sulkemista.

Ehkä kiinnostuneille tahoille: kotosalla ei ilmene vaivoja, mutta jos reippailen niin että syke nousee yli sadan, kuten pitäisi, sepä ei sitten laskekaan, ainakaan moneen tuntiin.

Sain selville, miksi monet vanhat ihmiset ovat jotenkin hölmön oloisia. Esimerkiksi blogin kirjoittaminen ei maistu eikä suju, jos verenpaine on sinnikkäästi kahdensadan paikkeilla.

Pitkin päivää on toisaikainen olo, jos herää yöllä siihen, että sydän käy niin kuin lapsuusvuosilta muistamani Sauli-nimisen maalarin tai Orvo-nimisen räätälin kävely. Ei voi verratakaan Pikku-somppiin, josta sanottiin, että hänellä oli aina niin kova kiire, ettei ehtinyt hypätä polkupyöränsä satulaan, vaan juoksi pyörän vierellä kirkolle asti, salkku pyörän sarvessa ja mappi jopparilla. (Viimeksi mainittu polkupyörän ruumiinosa muuten on kilpailevilla kielialueilla tarakka.)

Nyt todella tuntuu helpommalta, ja kirjoittaminen on palannut.

Snyderin kirja ja Putin osoittautuivat heti tarpeellisiksi aiheiksi.

Trumpin hyvä ystävä Putin sanoo nyt selvästi, että Krim kuuluu Venäjään eikä asiasta keskustella. Vähän aikaa sitten hän sanoi, että he eli siis venäläiset, järjestivät Krimillä vapaat vaalit, ja tulos oli selvä. Sitä ennen hän sanoi, että krimiläiset ilmaisivat vaaleissa tahtonsa, omasta aloitteestaan siis. Hän oli hyvin kovana siitä, että Venäjä ei käy sotaa Itä-Ukrainassa eikä siitä ole tietoa, ketä ovat ”pienet vihreät miehet”, joita sinne tulee sotimaan Venäjältä.

Tulkintani on, että Venäjä on valloittanut ja liittänyt itseensä toisen valtion, siis Ukrainan, alueita. Tätä on pidetty lännessä oikeudettomana tekona, ja siitä on määrätty taloudellisia pakotteita.

Olen tulkinnasta samaa mieltä.

Lisäksi mainitsen, että lehdestä lukemani perusteella pidän oikeudellisesti hyvin todennäköisenä, että Venäjä osallistui aktiivisesti hollantilaisen matkustajakoneen ampumiseen alas ohjuksella, jolloin yli 200 siviiliä sai surmansa.

Mikä on seuraava paha teko, sen aika näyttää. Venäjän olot eivät kuulu minulle. Jos ongelmia on, ne ovat lähinnä venäläisten omia ongelmia.

Yhdysvallat on eri asia. Siitä tiedän jotain ja olen sekä käynyt että asunut siellä.

Tuntemattomasta syystä mieleeni tulee J. Dickeyn romaaniin perustuva elokuva ”Syvä joki” (”Deliverance”). Romaani oli parempi kuin elokuva, joka sekään ei ollut huono. Minulle se on eräänlainen läpileikkaus. Jousiammuntaakin tuli harrastetuksi nuorempana, mutta melonta on valitettavasti jäänyt vieraaksi.

16 kommenttia:

  1. Koska vielä hengität ja kirjoitat ja mietit reippailuakin, niin vaivasi lienee eteisvärinä, ei kammiovärinä. Onneksi.

    VastaaPoista
  2. Jopparihanm se polkypyörän "taakkateline" minunkin mielestäni on. Lapualla Hellanmaassa ja kirkonkylässäkin se oli kouluvuosinani "piitta". Sitä tällainen "larvakyläänen" aina suuresti ihmetteli.

    VastaaPoista
  3. "Pikku-somppiin, josta sanottiin, että hänellä oli aina niin kova kiire, ettei ehtinyt hypätä polkupyöränsä satulaan, vaan juoksi pyörän vierellä kirkolle asti, salkku pyörän sarvessa ja mappi jopparilla"

    Hänellä oli varmaan kiire kappaliikkeen pitämisen lisäksi perustamaan paria puukkotehdasta, myllyjä, joiden käyttövoimana olivat tuuli, höyry ja sähkö, luujauhotehdasta (liima...), sähkölaitosta, villakutomoa. Piti vielä puuhata Kauhavalle kansa-, oppi- ja ilmailukoulua...niin ja nuorisoseuralle torvisoittokuntaa.


    Hankki ensimmäisenä automobiilin Kauhavalle...


    Kiirusta piti vuosina 1873-1936.

    VastaaPoista
  4. Jalkaa väpätyttää
    sydäntä läpätyttää
    pannukakkua lätytyttää
    aseman kelloa jätätyttää
    ja sitä ainoaa perille vievää
    tietä ei ole vielä raivattu, riivattu
    hattu jää tyynylle kuin kiire
    jota ei ole kokenut, katiskana
    matalaan veteen heitetty, kuolleita haukia
    pyytämättä hakemaan...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että blogi jatkuu. Mikä on Putinin seuraava paha teko? Myrkyttämisen ja muun "pikkurikollisuuden" taustalla on koko ajan ratkaisematon Donbass. Venäjä ei pysty tekemään uutta suurta rikosta, ennen kuin se on jotenkin valmis hyväksymään ei-venäläismielisen Ukrainan. Vaikka Donbass on tietenkin ensimmäiseksi Ukrainalle raskas taakka, tosiasia on, että niin se on Venäjällekin, koska Putinin propagandakoneisto on istuttanut tietyn version syväälle venäläisten aivoihin ja sitä ei voi enää sieltä poistaa ilman raskaita seurauksia Putinin eliitille. Tämä siis tarkoittaa, että Krimin lisäksi Donbassia ei anneta enää vapaaksi vähintään niin kauan kuin Putinilla on valta. Pelkään jopa Krimin kohtaloa.
    Kremlologeista sanon että he näyttävät vieläkin jättävän harkitsematta sen mikä on historiallisesti kaiken Venäjän valtiop..kan takana - Venäjä on jatkuvasti hajoamisen partaalla. Jos Putin saa huomenna sydärin, niin kaikki vaara Venäjän yhtenäisyydelle alkaa uudestaan, Tsetsenia ynnä muu. Venäjä yrittää puhua itsensä suureksi ja vakaaksi. Sen agressiivisuus näyttää, minulle vähintään, että se pelkää, pelkää omaa kansaa, pelkää hyviä eurooppalaisia esimerkkejä ja totuutta.

    VastaaPoista
  6. Helpottava kuva. Tänään satoi, joten moni meistä eläkeläisistä helpottui muutenkin.

    Eläkeläisen identiteetissä on tosin se hankala piirre, että tulee helposti verratuksi sen matkustajakoneen alas ampuneeseen Igor Girkiniin tai muihin "eläkkeelle" jääneisiin.

    VastaaPoista
  7. Mukava kuulla, että terveydelliset huolet ovat sen verran helpottaneet, että blogin kirjoittaminen taas maistuu.

    Trump ja Putin ja monet muutkin asia antavat toki aihetta huoleen, mutta niitä ei kannata tavallisen ihmisen liikaa murehtia. Emmehän niille mitään voi.

    VastaaPoista
  8. Olisikohan kuitenkin kyse eteisvärinästä, epäilee ko. vaivaa poteva ?

    VastaaPoista
  9. Jos perehtyy elektronisen sodankäynnin historiaan ei voi olla törmäämättä Trumpiin ja Bushiin.


    John Trumpin ansiosta Donald kertoi tietävänsä jotakin säteilystä.


    Vannevar Bush taas ei ole tiettävästi sukua presidenteille. On hyvin ansioitunut kuten John Trumpkin mitä tulee toisen maailmasodan lopputulokseen.


    https://en.wikipedia.org/wiki/John_G._Trump

    https://en.wikipedia.org/wiki/Vannevar_Bush

    VastaaPoista
  10. Hyvä kun palasit. Pakko kysyä lakimieheltä. Miksi siedetään ja tuetaan Israelin vanhoja ja uusia aluevaltauksia palestiinalaisilta? On se vain niin, että kun on rikkaan USA:n kaveri, se riittää!!!

    VastaaPoista
  11. Telegraphissa oli muutama päivä sitten seuraavanlainen päivän kuva: Kaksi väsyneen oloista miestä kävelee ulos hallintorakennuksen näköisestä pytingistä salkut kädessä. Toinen: "Trump neuvoi meitä vetämään EU:n oikeuteen." Toinen: "Niin ja Putin myrkyttämään kaikki 27 johtajaa."

    Ne tyypit alkavat kyllästyttää, mutta silti heidän tekemisiään ja sanomisiaan on pakko seurata. Viime yönä kurkistelivat unissanikin jostain kellarinrapuista ja Salisburyn kaduillakin olen unissani kävellyt, oikein dekkaritunnelmissa. Faktat alkavat olla hurjempia kuin mitkään kuvittelut. EG

    VastaaPoista
  12. Lehdistä lukemalla saa Ukrainan asioista hyvin yksipuolisen kuvan. Udo Ulfkotte kirjoitti kirjan Ostetut journalistit, jossa hän kertoo elämästään CIAn renkinä. Hän meni sitten kuolemaan sydänkohtaukseen Trumpin tapaamisen alla. Jospa Ukrainassa asiat menikin näin.
    Obaman hallinto organisoi vallankaappauksen Kievissä. https://www.globalresearch.ca/kiev-euromaidan-participants-in-2014-ukrainian-coup-confess/5618898
    Krimiläiset ja Itä-Ukrainalaiset eivät hyväksyneet uutta hallintoa. Juntta on ampunut heitä, joten heillä on ollut varmaan syynsä vastustaa uutta hallintoa. Vallanvaihtoon sykronoitiin laivasto-osaston saapuminen Krimille. Tarkoituksena oli ottaa haltuun Sevastopolin laivastotukikohta. https://www.fort-russ.com/2016/03/how-russia-ruined-american-plans-in/ Krimiläiset muodostivat oman hallinnon ja toivottivat vihreät miehet tervetulleiksi. Se, että oliko Krimin liittäminen laiton - ehkä oli ehkä ei. William W. Burke-White näkee, että Yhdysvaltain oppien mukaan kansainvälistä lakia tulkiten siitä saadaan laillinen. https://scholarship.law.upenn.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=2360&context=faculty_scholarship
    MH17 alasampumisen tutkinta on paljastanut enemmän Läntisistä arvoista, kuin siitä, että kuka koneen on ampunut alas. Mukana tutkinnassa on Ukraina, jolla on veto-oikeus tutkintatuloksiin, jotka ovat sille epämiellyttäviä. Mustien laatikoiden sisältö on sensuroitu. Niiden sisältö on nykyaikaisen onnettomuustutkinnan kulmakivi. http://johnhelmer.net/black-boxes-black-holes-in-the-mh17-investigation-why-are-the-french-so-swift-and-revealing-the-dutch-so-slow-and-unrevealing/ Alasampumista tarvittiin, jotta pakoterintama Venäjää vastaan saatiin yhtenäiseksi. Tiedustelupalvelu teki Merkelille arvion, että Putin kaatuu pakotteisiin. Toisin kävi. Viimenen Putinin paha teko oli ehdotus, että Donpassin alueella pitäisi järjestää kansanäänestys, jossa asukkaat voisivat ilmaista tahtonsa. Trump ei tietenkään voinut suostua siihen.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Ukrainan tilanne on muuttumassa jäätyneeksi konfliktiksi, joka estää Ukrainan liittymisen Natoon ja/tai EU:n jäseneksi. Samaa jäätyneen konfliktin taktiikkaa Venäjä käytti jo muistaakseni Georgian suhteen. Jäätyneiden konfliktien kohdemaat "unohtuvat" (kuten tämäkin kommentti osoittaa) Venäjän etupiiriin, eivätkä ne liity, eikä niitä ilmeisesti huolittaisikaan, Venäjän karsastamiin liittoumiin.

    VastaaPoista
  15. , että lehdestä lukemani perusteella ...

    Tämä kertookin jo aika paljon.

    VastaaPoista