Lang Lang syöttää

Eilisessä verkkolehdessä oli aika toissilmin huitaistu kevennysjuttu, jossa ihmepianisti Lang Lang soitti Bayernin huippupalloilijoille ja houkutteli jonkun näistäkin kokeilemaan Kissanpolkkaa.

Olin juuri ajatellut hiukan tympääntyneenä vaaliohjelmiin, että miksi ei television Jälkihien tai Jälkipörssin keskustelijoita lähetetä välillä perjantain Jälkiviisaat-ohjelmaan.

Viimeksi mainittu tahtoo mennä viisasteluksi ja saada satojen tuhansien työpaikkojen kahvipöytäkeskustelun sävyjä.

Sitä vastoin sekä pörssi- että urheiluohjelmissa tulee välillä lyhyitä, selkeitä havaintoja, jotka saavat katsojan ajattelemaan, että ahaa!

Uutisissa arktinen neuvosto sivuutetaan mainitsematta Arkangelin seudun sotilastukikohtia, jotka ovat koko maapallon sotilaallisen strategian polttopiste – eniten ja nopeimmin laukaistavia ydinkärkiä. Koillisväylän käyttökin jää maininnalle, kun luontoihmiset puhuvat sinänsä tärkeää asiaansa.

Sanomalehden pikkukirjoituksen varaan jää tieto, että Trumpin nyt toteuttama paluu hiileen ei kuulu kiinnostavan amerikkalaisia hiilen tuottajia, joilla on jo toiminnassa kaivoksia kahdeksikymmeneksi vuodeksi, ja menekki sen kuin vähenee.

Mestari yhdessä lajissa ei tietenkään ole mestari toisessa. Jäin kuitenkin miettimään lehden laskelmaa, jonka mukaan katsojamäärin mitattuna klassinen musiikkia on Saksassa ja myös Suomessa suositumpaa kuin jalkapallo mestaruustasolla.

Uutinen oli epäselvä. En mitenkään jaksa uskoa, että jalkapallon suosiossa olisivat mukana EM- ja MM-kisojen television katsojat. Missään musiikissa ei ole vastaavaa. Ja otetaanko erilaiset verkosta saatavat klipit huomioon?

Ei ole tullut mieleen, että televisiouutisten ja sään ja urheiluruudun jälkeen voisi olla musiikkiruutu, jossa näytettäisiin, miten Matsujev suoriutui Rahmaninoffin kolmoskonserton tunnetuista pirullisuuksista.

Itse idea on vanha. Olen tarjonnut sitä Sarasteelle ja Tapani Länsiölle, mutta Yle ei ole nykyisin kiinnostunut mistään. Juillardin porukka eli nimimerkki ”P.D.Q. Bach” levytti kymmenminuuttisen ”selostuksen” Beethovenin kolmannesta sinfoniasta.

Olen tarjoutunut tällaiseen. Ei se vaikeaa olisi. Siis parodia urheiluselostuksesta- ”Kyllä nyt kortti heilahtaa. Vasket vetivät koko ryhmä F:n alavireisesti. Vetopasuunan kohdalla kahden minuutin jäähy olisi paikallaan.”… ”Ja uskokaa tai älkää! Jatkoajalta vältyttiin, sillä RSO pani kuin panikin verkot tötterölle kehittelemällä loppunousun niiden kohdalleen, että kapellimestarikin seisoo kuin salaman lyömä…”

Mutta ihan totta olisi hauska kuulla Sarasteen ja Jari Litmasen keskustelevan esimerkiksi valmentajan roolista ja harjoittelusta. Lahden poikia ja saattavat tunteakin toisensa. Teemana syöttö, harhautus ja maali.

Eilen luin tästä kirvesmiehestä, joka oli lukenut itsensä lääketieteelliseen tiedekuntaan. Ihastuttava tarina.

Tekee mieli huomauttaa lisäyksenä opiskelun täsmällisen ja johdonmukaisen aikataulun välttämättömyyteen, että joillekin ei sovi mekaaninen aikataulu. On ikäviä ja vaikeita aineita – lääketieteessä ehkä histologia – ja jaksoja, joista ei selviydy muutoin kuin pänttäämällä. Silti: on kokeellistakin näyttöä, että joinakin päivinä muistiin painaminen ja yleisemmin keskittyminen sujuu paremmin kuin joinakin toisina päivinä.

Lisäksi luulen, että muistiaineksen on saatava laskeutua. Jos päättäisin kerrata latinan kieliopin, kuten ehkä teenkin, keskittyisin eri viikoilla verbeihin ja epäsäännöllisiin verbeihin. Käyttäisin apteekki-mielikuvaa eli sijoittaisin mielessäni tietyt sanat tiettyyn kohtaan seiniä kiertävää laatikostoa. Kun opiskelin kovastikinlatinaa ja kreikkaa, minulla oli katonrajassa neljäntenä vasemmalta kuvittelemani ruskea vetolaatikko, jonka etiketissä luki ”passiivin perifrastinen konjugaatio” ja siitä oikealle lyhyesti ja kutsuvasti ”aoristi”, siis ensimmäinen ja toinen.

Tätä kirjoittaessani kuvitellut muistiinpanoni tuntuvat olevan tallella ja luettavissa. Pölyä kyllä on kovasti.

Meillä oli tuomioistuimessa vanha kollega, joka eläkkeelle jäätyään alkoi lukea tietosanakirjaa. Oli kuulemma muuten mukava, mutta juoni oli hyppelevä. Itse tein lapsena töitä tutkimalla, miten ”Kaksi vankia” liittyy ”St. Ursula -koulun tyttöihin”. Kun ne olivat kirjahyllyssä vierekkäin, niin joki selitys siihen piti olla…

Ling Langista en pidä, vaan luen hänet näihin valkohammaspianisteihin. Matsujev on jotain aivan toista.

Mutta jalkapallo ja pianonsoitto ovat pohjaltaan sama asia. Hain esiin pari Messin loistomaalia ja kun katsoin silmiä siristäen, näin. Maalin kehittely on sinfoninen. Ongelmakin on molemmissa sama. Miten otetaan esiin ne äänet ja soittimet, jotka eivät juuri nyt soi? Vaikka toinen viulu (puolustuslinja) on näkymättömissä, se ei ole kadonnut eikä nuku. Ellette usko, kuunnelkaa kaksoiskonserttoa. Pitkänkin peippaamisen jälkeen tulee isku verkon yli, ja jännite nousee, kunnes fraasi päättyy kalkkiviivan ylitykseen.

Ja vielä kerran sama joukkkuepeleistä. Jos seuraa televisiosa jotain Ronaldoa tai Messiä, välillä nousee iho kananlihalle, kun suorastaan tietää, että kohta tapahtuu jotain.

Katsojana voin olla väärässä. Ehkä hyökkääjältä putoavat housut tai tuomari nielaisee vahingossa pillinsä. Mutta pelillä on kuvio, pattern, eli dynaaminen rakenne.

Jutun kuvassa on uusi samanlainen rotsi kuin ennenkin, ja Kapteenskan myyjä. Vahakangastakki ei ole hinnaltaan mieletön. Myös sammarit ovat uudet. Miellyin niiden väriin. Blogistin on ansaittava lukijoiden luottamus myös vaatteillaan.